Lue keskustelun säännöt.
Ystävien lapset saavat "kaiken"
21.04.2021 |
Meillä on ystäväperhe, jonka kanssa ollaan tultu hyvin juttuun vuosikausia. Tykätään monista samoista asioista, lapset on samaa ikäluokkaa keskenään, jne.
Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että oma asenteeni on alkanut muuttua heitä kohtaan. Ehkä se on sitten kateutta, mutta tuntuu, että heillä elämässä on niin paljon sitä mitä itsekin kaipaisin ja mitä haluaisimme omankin puolison kanssa lapsillemme tarjota.
Nämä kaverit ei mitenkään leuhki omilla asioillaan, vaan ne tulee esille ihan normaaleissa keskusteluissa. En ole koskaan kokenut, että meitä ylenkatsottaisiin, vaikka tietävät ettei meillä vastaaviin ole mahdollisuuksia. Eli siis ainoa asia, mikä mättää, on oma asenne.
Noiden tapaamisten jälkeen mulla nousee pintaan kateus, vähän kaikesta. Etenkin niistä asioista, joita he lapsilleen voivat tarjota.
Perheen tuntevana tiedän, että nuo asiat ei lapsille tipahda kuin Manulle illallinen. Tiedän, että nämä vanhemmat vaatii lapsiltaan ahkeraa koulutyötä, osallistumista kotitöihin, ja vastuunottoa erilaisissa ikätason sallimissa rajoissa. Ehkä mua ärsyttää sekin, kun tuntuu että meillä nää porkkanat ei edes toimisi vastaavissa asioissa.
Kateutta (mikä suorastaan hävettää) minussa herättää moni asia. Heillä lapset harrastavat pianonsoittoa, ratsastusta ja balettia. Meillä olisi ehkä mahdollisuus kustantaa soittotunnit, mutta ei soitinta. Nuo muut on hintansa puolesta aivan pois suljettuja. Lapset ovat hyviä koulussa ja jos lapsella on ongelmaa koulunkäynnissä, he järjestävät tälle yksityisopetusta. Näin oli esimerkiksi yhden vieraan kielen kohdalla. Meillä lapsi on sellainen kasin oppilas ja nuo yksityistunnit oli aivan sairaan hintaisia, joten jos koulusta ei saisi tukiopetusta ja itse en osaisi, niin jäisi opettamatta.
Heille ollaan laittamassa ulkoporeallasta. Me tuskaillaan, löytyisikö jostain sopivanhintainen wc:n kaapisto. Heillä on oma hevonen, jolla on tallipaikka. Ratsastusta harrastava lapsi käy vanhempien kanssa hoitamassa sitä ja tekemässä tallitöitä säännöllisesti. Me ollaan mietitty omalle lapselle pupua, mutta noinkohan tuo ottaisi siitäkään vastuuta... Heillä kodin remontit maksetaan rahalla, ei lainalla. Me joudutaan miettimään tarkoin, jos jotain muutoksia halutaan tehdä.
Lapsilla on heille mieluisia, tyylikkäitä vaatteita, osa mun mielestä aika kalliitakin. Oman lapsen vaatteet on ihan ok, mutta tulee aina olo, että on jotenkin vähän homssuinen, kun tuolla ollaan.
Kun he lomailevat, he järjestävät lapsille kivoja kohteita mutta käyvät myös tarjoamassa luontoon tai historiaan liittyviä elämyksiä lapsille. Meillä lapsi vain marisee, että pitää päästä Särkänniemeen. Synttäreillä saattaa olla taidolla tehty kepparirata, suklaaputous, uima-allas, tai vaikka pomppulinna. Yksi lapsi sai yksityistunnin kolmen kaverinsa kanssa paikallisella ratsastuskoululla synttäreiden kunniaksi. Tänä kesänä sama lapsi pääsee ratsastusleirille, jonka hinta oli tähtitieteellinen (tarkistin). Meillä ei todellakaan ole tällaisiin mahdollisuutta, ja vaikka oma lapsi ei vastaavia pyydäkään, niin silti häiritsee ettei itse pysty toteuttamaan samoja juttuja.
Toisaalta heillä ei esim. ajella uudella autolla, käydä aurinkomatkoilla ja monessa asiassa ollaan rahasta tarkkoja ja suunnitellaan menoja.
Miten tästä tunteesta eroon?
Kommentit (346)
Tämän takia en enää kaveeraa itseäni köyhempien kanssa. Olen oppinut sen, että vaikka alkuun oma menestymiseni ja omaisuuteni ei kaveria haittaisikaan niin kyllä se ennen pitää alkaa haittaamaan.
Olen kahden lapsen yh-äiti eli lähtökohtaisesti perheemme on heikompiosaisempi kuin ydinperheet, mutta minulla vaan sattuu olemaan törkeän hyvät tulot. Tämä paljastuu ennen pitkää juurikin harrastusten, matkustelun ja kertyneen omaisuuden kautta.
Olen saanut niin kurjaa kohtelua ja paskapuhetta osakseni ystävikseni luulemiltani kateellisilta ihmisiltä, että tosiaankin haen kaverini nyt ja tulevaisuudessa vain saman tulotason omaavista tyypeistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.
Aika paha. Opetitko lapsillesikin että tuurilla ne laivatkin seilaa?
En opettanut, vaan että elämässä selviää sitkeällä työnteolla ja määrätietoisella sinnikkyydellä. Ja sitä ovat toden totta harrastaneetkin. Ja sille joka kommentoi, että oppilaitoksiin mennään todistuksella ja pääsykokeilla, niin kyllä se tiedän. Tarkoitinkin lähinnä sitä, että oma lapseni haki oppilaitokseen, johon ei päässyt. Tuttavaperheen nuori haki sinne seuraavana vuonna ja pääsi. Todistukset heillä olivat samaa luokkaa, mutta kyseinen nuori kävi kalliin valmennuskurssin ennen hakemista ja sattui niin, että pääsykoe oli sinä vuonna ihan uutisoinninkin mukaan huomattavasti helpompi kuin edellisenä vuonna oli ollut.
Onpa ikävää että tuttavapiiriisi kuuluu mielestäsi vain hannu hanhia, jotka tuurilla saavat kaiken. Epäuskottavaa se kumminkin on ja samalla väheksyy noita nuoria, jotka tekivät paljon töitä päästäkseen haluamaansa oppilaitokseen ja onnistuivat. Muita kadehtimalla saa vahingon itselleen ja menettää ystäviä. Pitäisin törkeänä, jos joku väittäisi lapseni päässeen yliopistoon tuurilla.
Ei pidä yrittää lukea rivien välistä ja vetää mutkia suoriksi ihan vain sen vuoksi, että voisi jotenkin yrittää näpäyttää toista sormille. En missään kirjoittanut, että tuttavapiiriini kuuluu vain hannu hanhia, enkä myöskään väittänyt, että tuttavapiirin nuori meni yliopistoon tuurilla. Mutta vaikka en tuurista kirjoittanutkaan, niin tuuriahan tässä oli. Molemmilla samantasoinen todistus ja samankaltainen menestyminen pääsykokeissa. Toinen vain pääsi sisälle, koska sinä vuonna sattui pääsemään niillä pisteillä. Kurssin suhteen en tiedä, oliko sillä merkitystä, tai ilman sitä olisi tietysti voinut pärjätä huonommin.
Oliko tuo eka viestisi sinun kirjoittama, missä kirjoitit näin:
"Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria."
"Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään,"
"vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä"
"toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuitenkin hallitsee aika hyvin kateuden tunnettaan ilmeisesti. Itselläni kokemusta siitä, että ilmenee kaikennäköistä kuittailua ja ilkeilyä pikkutunneilla. Oli myös puhuttu pahaa selän takana tai näin ainakin epäilen sen perusteella mitä kuulin. Ja sitä vahinkoa ei oikein edes voi korjata.
Siitä oppineena jos joku vaikuttaa kateelliselta, niin otan kyllä etäisyyttä. Ap:lle tsemppiä tunteen selättämiseen!
Minusta kateus on ihan inhimillinen tunne. Esim. kun mieheni kuoli, kyllä minä olin kaikille ystävilleni kateellinen, siinä he vain jatkoivat elämäänsä, kävivät miestensä kanssa matkoilla ja tekivät mukavia asioita. Minä olin ihan totaalisen yksin lasten kanssa, ja en päässyt mihinkään, en edes suihkuun ilman lapsia. Joskus juoksin ihan hulluvauhtia iltamyöhällä viemään roskia, ja toivoin, ettei kukaan sillä välin jo herää ja itke siellä niin että koko talo raikaa. Todellakin kadehdin kaikkia, vaikka lapsiani miten rakastinkin. Eikä minusta pienemmässäkään kateudessa mitään pahaa ole, kunhan se ei saa ihmistä ilkeäksi tai katkeraksi.
Kaikki tunteethan ovat inhimillisiä, viha, kateus, raivo jne. mutta ei se tarkoita, että ne olisivat hyväksi kokijalleen tai sitten sille kohteelle, joka joutuu tunteen vallassa tehtyjen tekojen kohteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.
Aika paha. Opetitko lapsillesikin että tuurilla ne laivatkin seilaa?
En opettanut, vaan että elämässä selviää sitkeällä työnteolla ja määrätietoisella sinnikkyydellä. Ja sitä ovat toden totta harrastaneetkin. Ja sille joka kommentoi, että oppilaitoksiin mennään todistuksella ja pääsykokeilla, niin kyllä se tiedän. Tarkoitinkin lähinnä sitä, että oma lapseni haki oppilaitokseen, johon ei päässyt. Tuttavaperheen nuori haki sinne seuraavana vuonna ja pääsi. Todistukset heillä olivat samaa luokkaa, mutta kyseinen nuori kävi kalliin valmennuskurssin ennen hakemista ja sattui niin, että pääsykoe oli sinä vuonna ihan uutisoinninkin mukaan huomattavasti helpompi kuin edellisenä vuonna oli ollut.
Onpa ikävää että tuttavapiiriisi kuuluu mielestäsi vain hannu hanhia, jotka tuurilla saavat kaiken. Epäuskottavaa se kumminkin on ja samalla väheksyy noita nuoria, jotka tekivät paljon töitä päästäkseen haluamaansa oppilaitokseen ja onnistuivat. Muita kadehtimalla saa vahingon itselleen ja menettää ystäviä. Pitäisin törkeänä, jos joku väittäisi lapseni päässeen yliopistoon tuurilla.
Ei pidä yrittää lukea rivien välistä ja vetää mutkia suoriksi ihan vain sen vuoksi, että voisi jotenkin yrittää näpäyttää toista sormille. En missään kirjoittanut, että tuttavapiiriini kuuluu vain hannu hanhia, enkä myöskään väittänyt, että tuttavapiirin nuori meni yliopistoon tuurilla. Mutta vaikka en tuurista kirjoittanutkaan, niin tuuriahan tässä oli. Molemmilla samantasoinen todistus ja samankaltainen menestyminen pääsykokeissa. Toinen vain pääsi sisälle, koska sinä vuonna sattui pääsemään niillä pisteillä. Kurssin suhteen en tiedä, oliko sillä merkitystä, tai ilman sitä olisi tietysti voinut pärjätä huonommin.
Oliko tuo eka viestisi sinun kirjoittama, missä kirjoitit näin:
"Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria."
"Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään,"
"vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä"
"toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää."
Minusta tuo lainattu on aika lapsellista tekstiä, jos ihan tosissasi olet.
Kerronpa teille jotakin. Mun mies on perheestä jossa ei just rahaa ollut. Äiti siivooja, isä automekaanikko ja mies kolmesta lapsesta nuorin. Jalkapallon lisäksi ei ole harrastanut muuta lapsena mutta hänen koulunkäyntiin keskittyi sekä hän että hänen vanhemmat. Hän meni yliopistoon ja huomasi siellä omaavansa hyvinkin erilaiset lähtökohdat kuin valtaosa muista opiskelijoista mutta se ei lannistanut häntä. Hän tienaa nykyään neljännesmiljoonan vuodessa. On kaikki mitä voi toivoa. Ja mä olen onnellinen että hän tuo oman panoksensa lasten kunnianhimoon. Minä olen perheestä jossa vanhemmat yrittivät olla kovasti muuta kuin olivat ja kateellisina laskivat mitä muilla ja muiden lapsilla on. Meitä lapsia kohtaan oli kovia vaatimuksia mutta he eivät millään tavalla itse osoittaneet miten menestystä koulussa ja elämässä voi hankkia. vain sitä kateellista marmatusta kuinka muilla pyyhkii hyvin ja ihmettelyä miksi me emme olleet niin hyviä kaikessa. Mulla kesti 10 vuotta sen jälkeen kun lähdin kotoa ymmärtää miten maailma pyörii niin että saan itsekin siitä jotakin. Sitä ennen ehdin tehdä todellisia emämunauksia ja melkein pilasin elämäni lopullisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ONko teillä sitten uudet autot ja monet aurinkomatkat vuodessa? Millaiset työt ovat tai muu tukiverkko.
Ap:lle esimerkki omasta elämästäni kannustuksena. Itse olen kotoisin melko köyhästä perheestä. Muistan yläkoulussa haikeana kuunnelleeni, kuinka pari luokan tyttöä kertoi pääsevänsä vaihto-oppilaaksi kohteisiin, joista saatoin vain unelmoida. Muut perheet matkailivat kesäisin ympäri maailmaa. Lapsilla oli kalliita harrastuksia. Tuijotin lentokoneita kesäisin taivaalla ja mietin, että kun olen iso, niin sitten toteutan kaikki unelmani. Olin ahkera koulussa ja vaikka vanhemmillani ei ollut mitään koulutusta, pääsin yliopistoon ja hyvin palkatulle alalle töihin. Olen matkustanut ympäri maailmaa ja minulla on materiaalisesti kaikki, mitä toivoa saattaa. Miehelläni on hyvin samantyyppinen tausta kuin itselläni. Nyt kun pystymme lapsillemme tarjoamaan paljon, he ovat usein muiden kateuden kohteita. Sekä lasten että aikuisten. Ovat saaneet kuulla olevansa kermaperseitä. Tämä siitä huolimatta, että ovat ahkeria ja tekevät paljon monien asioiden eteen ja tähän heitä myös kannustetaan. Mutta ”kermaperseenäkään” ei siis ole helppoa ja ihan ryysyistäkin voi selviytyä varakkaaksi, jos on edes hippusen lahjakkuutta ja ahkeruutta. Minua unelmani lapsuudessa kannustivat eteenpäin. Muiden kautta näin silloin, mitä itse toivon. Toisaalta sitten kun kaiken saa mitä haluaa, sillä ei olekaan niin paljon merkitystä. Ainakaan minulle. Nautin aidosti nykyään yksinkertaisista asioista kuten kahvin keitosta ja sen herkullisesti tuoksusta aamuisin. Se on päiväni kohokohta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ONko teillä sitten uudet autot ja monet aurinkomatkat vuodessa? Millaiset työt ovat tai muu tukiverkko.
Meillä on uudehko auto, ja lyhennykset on aika kovat. Olemme myös käyneet kerta vuoteen parin viikon rantalomalla, tosin ei nyt korona-aikana tietenkään. Kesään mahtuu myös käyntejä huvipuistoissa täällä kotimaassa. Hiihtoloman aikoihin olemme käyneet Levillä, Ylläksellä tms. laskettelulomalla.
Meillä on ihan toimivat tukiverkot. Miehellä on ylempi amk-tutkinto, minulla alempi. En kerro tarkemmin töitämme nyt kuitenkaan.
Täällä pohdinnat etenee.
Mä olen nyt tänä iltana miehen kanssa sumplinut asioita ja yhdessä ollaan todettu että esim. tuota matkailuasiaa voisi miettiä toisesta näkökulmasta jatkossa. Samoin mies totesi, että jos lapsi kerran oikeasti haluaa harrastaa jompaakumpaa tai kokeilumielessä vaikka kumpaakin lajia, voi kyllä tinkiä omasta harrastuksestaan jotta tähän jää rahaa käyttöön. Selvitellään nyt kevään aikana, miten näiden lajien harrastaminen olisi käytännössä mahdollista, mihin hintaan jne. ja jos syksyllä pääsisi aloittamaan.
Osaako joku sanoa tuosta baletista - voiko sen aloittaa 10-vuotiaana, lähdetäänkö tällöin ihan alusta liikkeelle mahdollisesti nuorempien kanssa vai sovelletaanko opetusta jotenkin? Ystävä mainitsikin jo, että varpailla työskentely alkaa tuossa vaiheessa, ja että kylmiltään se ei onnistu. Harjoituksia on ilmeisesti 2-3 kertaa viikossa tuon ikäisillä, mutta nuorempien ryhmässä vähemmän.
Ketjussa on tullut esille paljon sellaisia asioita joita mä en ole huomannut ajatella tai olen ajatellut ne jotenkin vaikeampina, mitä oikeasti ovatkaan. Esimerkiksi mä olen kuvitellut, että piano on pakko ostaa uutena, muuten sillä ei tee mitään. No, me ei olla ostamassa pianoa, ainakaan nyt, koska meistä ei kukaan soita mutta tiedänpähän tämän jatkossa jos koululainen tai vaikka pienempi haluaa joskus kokeilla. Musiikkiopistoihin vaikuttaisi olevan pääsykokeet, mutta kaipa noissa musiikkihommissakin on joku harrastepaikka, missä on rennompaa.
Olen kyllä oikeasti tyytyväinen siitä, että uskalsin kirjoittaa ajatuksistani tänne. Olen saanut valtavasti vinkkejä ja näkökulmaa asioihin, ja jotenkin oma olokin tuntuu paremmalta.
Tältä illalta poistun täältä, mutta tulen huomenna katsomaan, josko keskustelu jatkuu ja josko saan tätä kautta vielä lisääkin välineitä asian työstämiseen/oman ajattelutavan muuttamiseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseinen perhe ei tee kalliita ulkomaanmatkoja ja mahduttavat lomiin historiaa ja luontoa. Mikä estää teidän perhettä tekemästä niin? Museoita on kotimaassa joka kylässä ja monessa on maksuton sisäänpääsy.
Suomenlinna, Porvoon vanha kaupunki, Turun saaristo, kansallispuistot, kyllähän tässä maassa riittää monia luontokohteita ja historiaakin, jos sellaisia elämyksiä haluaa lapsille esitellä huvipuiston lisäksi. Lapset tottuvat käymään paikoissa joihin vanhemmat heidät vie.
Me ollaan yritetty joskus käydä ihan kotiseutumuseossa ja esimerkiksi Helsingissä käydessä käytiin parissa isommassa museossa.
Meidän lapsi alkoi aika pian marista, että on tylsää, joko mennään pois, mennään nyt jo johonkin muualle. Sama niinä kertoina, kun ollaan koetettu joskus käydä jossain luontopolulla.
Me oltiin kerran kaikki yhdessä (siis ystäväperhe ja me) päiväretkellä vanhassa miljöössä, johon kuului useita museorakennuksia. Oma lapsi mennä viiletti valitellen taas että tylsää, kun nämä ystävien lapset halusivat kuunnella, mitä opasteksteissä kerrottiin. Oli meidänkin lapsella sitten kivaa kavereiden kanssa, mutta siis jotenkin harmittaa kun tuntuu että oikein mikään ei syvällisemmin kiinnosta.
Silloin Helsingissä ollessa (reilut pari vuotta sitten) kävimme katsomassa lapsille suunnattua balettiesitystä, jota mm. tämä ystäväperhe oli kannustanut katsomaan. Oma lapsi on ollut sellainen balettihaaveilija, joten ajattelimme miehen kanssa että lapsi varmasti innostuu. Ja aluksi innostuikin, mutta sitten kyseli koko ajan, että milloin tää loppuu! Jälkeenpäin sanoi, että baletti oli ihanan näköistä, eli kai kuitenkin tykkäsi.
Miksi tämä harmittaa - no, olisi hienoa tarjota lapselle näitä elämyksiä ja kokemuksia. Omankin paikkakunnan balettioppilaitoksen esityksiä pääsee seuraamaan, jos haluaa. Lapsihan haluaa, mutta ei sitten jotenkin jaksa istua esityksissä koska ei kuulemma ymmärrä niitä.
Miten sitä kulttuuria tarjotaan lapselle, joka ei oikein ota koppia tästäkään? Siis ihan oikeasti kaipaisin tähän vinkkejä. Kuinka säännöllisesti näitä juttuja pitäisi tehdä, että ne tulisivat tutuiksi?
Ap
AP rauhoitu sen lapsesi kanssa ja anna olla lapsi ja juuri sellainen kuin on.
T. Eräs joka muistaa Tukholman luokkaretkeltä, että käytiin katsomassa jotain tylsää homeista laivaa. Yllättäen 20 v myöhemmin se sama laiva olikin supermielenkiintoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu AP että sinulla on jäänyt jokin oppitunti lapsena saamatta. Oliko sinulla hyvin toimeen tulevat vanhemmat? Saitko joulupukilta suosikki barbin ja kuljitko leiviksen 501 päällä?
Jos sinä olet nuoruudessasi saanut sen mitä olet halunnut etkä ole tottunut pettymyksiä elämässä?
Miksi et vertaa itseäsi siihen koululuokkasi takapenkin tyttöön joka elää työttömänä?
Elämä ei ole tasa-arvoinen kaikille. Voi olla että tuttavaperheesi kadehtii esim. Toista perhettä jolla on varaa kodinhoitajaan tai jolla on suvisaaristossa miljoonamökki. Emme tiedä. Ollaan tyytyväisiä siihen mitä meillä on.
Mä sanoisin, että kuulostaa päinvastaiselta. Ei ollut niitä farkkuja eikä muutakaan. Eikä varsinkaan kulttuurikotia. Siksi hän tajuaa pohtia näitä asioita vasta nyt. Onneksi edes nyt, vielä ehtii muuttaa lasten kasvatuksen, asenteen ja tulevaisuuden.
AINA löydät jonkin jolla on jokin asia mielestäsi paremmin... AINA
AINA löydät jonkun, jolla on jokin asia huonommin kuin sinulla. AINA.
Psykologille. Tai lue kirjallisuutta häpeästä. Sehän sinulla tuolla jyllää.
Kateus on ehkä sen häpeän lapsi.
Ri ole pinnallinen juttu, vaan sinulla syvempi itsetutkiskelun paikka.
Sinulla on maailman paras lapsi. Sinä olet hänelle se paras äiti. Sinä olet se suoja ja turva ja se joka on ylpeä hyvällä omatunnolla... ole vaan. Lapsellesi kuuluu se äidin ylpeys.
Sinä olet just hyvä äiti. Just hyvä omana itsenäsi, juuri sinuna.
Tunteet kuuluu ihmisyyteen. Käsittele mitä rohkeasti. Ne on osa elämää. Välillä tuntuu pahalta. Antaa tuntua. Välillä tuntuu hyvältä ja vapaalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omien valintojen uhri, niin kuin monet monet muutkin täällä. Sitten valitetaan. Mikä helvetti tekee ihmisistä niin tyhmiä, että galutaan kaiki, mutta sitten ihmetellään että homma jää puolitiehen. Pää pois perseestä ja ole tyytyväinen siihen mitä sinulla on.
Muistan kun olin lukiossa. Sain kerrankin parasta ystävääni paremman numeron matikan kokeesta, minä 10- ja hän 9½. Olin hänellä kylässä ja vertailimme vastauksiamme. Hänen äitinsä sattui huomaamaan ja puuskahti hänelle, "mikset sinäkin vastannut noin? Olisit saanut kympin, olisit saanut paremman kuin tuo!"
Eli vaikka hänen tyttö aina oli saanut minua parempia tai sanan tasoisia numeroita, hän ei voinut onnitella meitä hyvistä arvosanoista. Sen sijaan piti alkaa kritisoida ja läksyttää, kun joku muu oli ollut "parempi". Olin aika hoomoilasena. Kotona minua vain kannustettiin eikä koskaan verrattu muihin.
Tuli paha mieli kaverin puolesta. Hän oli luokkamme paras, mutta sekään ei tuntunut riittävän. Olinhan sillä kertaa saanut 0,25 pykälää paremman arvosanan - ja se oli liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.
Aika paha. Opetitko lapsillesikin että tuurilla ne laivatkin seilaa?
En opettanut, vaan että elämässä selviää sitkeällä työnteolla ja määrätietoisella sinnikkyydellä. Ja sitä ovat toden totta harrastaneetkin. Ja sille joka kommentoi, että oppilaitoksiin mennään todistuksella ja pääsykokeilla, niin kyllä se tiedän. Tarkoitinkin lähinnä sitä, että oma lapseni haki oppilaitokseen, johon ei päässyt. Tuttavaperheen nuori haki sinne seuraavana vuonna ja pääsi. Todistukset heillä olivat samaa luokkaa, mutta kyseinen nuori kävi kalliin valmennuskurssin ennen hakemista ja sattui niin, että pääsykoe oli sinä vuonna ihan uutisoinninkin mukaan huomattavasti helpompi kuin edellisenä vuonna oli ollut.
Onpa ikävää että tuttavapiiriisi kuuluu mielestäsi vain hannu hanhia, jotka tuurilla saavat kaiken. Epäuskottavaa se kumminkin on ja samalla väheksyy noita nuoria, jotka tekivät paljon töitä päästäkseen haluamaansa oppilaitokseen ja onnistuivat. Muita kadehtimalla saa vahingon itselleen ja menettää ystäviä. Pitäisin törkeänä, jos joku väittäisi lapseni päässeen yliopistoon tuurilla.
Ei pidä yrittää lukea rivien välistä ja vetää mutkia suoriksi ihan vain sen vuoksi, että voisi jotenkin yrittää näpäyttää toista sormille. En missään kirjoittanut, että tuttavapiiriini kuuluu vain hannu hanhia, enkä myöskään väittänyt, että tuttavapiirin nuori meni yliopistoon tuurilla. Mutta vaikka en tuurista kirjoittanutkaan, niin tuuriahan tässä oli. Molemmilla samantasoinen todistus ja samankaltainen menestyminen pääsykokeissa. Toinen vain pääsi sisälle, koska sinä vuonna sattui pääsemään niillä pisteillä. Kurssin suhteen en tiedä, oliko sillä merkitystä, tai ilman sitä olisi tietysti voinut pärjätä huonommin.
Oliko tuo eka viestisi sinun kirjoittama, missä kirjoitit näin:
"Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria."
"Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään,"
"vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä"
"toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää."
🥴 🥺
Baletista, voi tosiaan olla kylmiltään vaikea päästä mukaan, mutta parhaiten selvität kysymällä sieltä missä tätä balettia järjestetään (tanssikoulu, opettaja). Eli onko alkeisryhmää kymmenvuotiaalle.
Suosittelisin myös selvittämään, olisiko joku toinen tanssin laji mahdollinen. Vaikka jazz-tanssi tai hip hop tms. Niissä voi olla helpompi alkaa ilman taustaa ja muutenkin rennonpaa ja ikätasolle sopivia kivoja koreografioita. Jotkut alkaa noissa vasta teineinä niin ehtii hyvin mukaan. Saattaa olla jotain kokeilutuntejakin syksyllä kun taas uudet ryhmät alkaa. Katsokaa vaikka youtubesta millaista tanssia nämä on.
Jos kavereilla on hevonen, ettekö voi ratsastaa sillä rahaa vastaan? Edes alkuun kokeilumielessä.
Lukeminen on kaikkien muiden harrastusten ja ylipäätään hyvän elämän perusta. Tämän sanoo ihan joka ikinen urallaan ja taloudellisesti menestynyt.
Askartelu ja mikä tahansa luovaa ajattelua kehittävä harrastus on erittäin hyvä taito. Ihan kotona, mutta kansalaisopiston kurssithan ovat yleensä edullisia.
En tiedä mihin pyrit tavoitteellisella harrastamisella, mutta kilpapyöräilijät tienaavat käsittääkseni paljon enemmän kuin ratsastajat. Ja sponsoreitakin on helpommin saatavilla. Balettitanssijoista ei varmaan tarvitse edes mainita tässä kohtaa.
Opiskelijat ovat edullisia tukiopettajia. Esimerkiksi opettajaksi haluava lukiolainen riittää ihan hyvin alakoululaiselle. Tai joku aineessa hyvin menestyvä. Itseäni preppasi matikan kirjoituksiin kaksi vuotta vanhempi diplomi-insinööriopiskelija.
Jollekin vanhempien älykkyysosamäärää alleviivanneelle...
Käsittääkseni nykytiedon valossa 40% älystä periytyy suoraan. Loput 60% tulee ympäristöstä. Kavereilta, koulusta, harrastuksista ja tietenkin kasvatuksesta. Henkinen köyhyys on kaikkein pahinta lasten tulevaisuudelle.
Itse olen myös lukenut tutkimuksista, etteivät esimerkiksi yritysjohtajat ole keskimäärin muita älykkäämpiä. Paitsi *sosiaalisesti*. Ja tietenkin löytyy pitkäjännitteisyyttä ja intohimoa.
Kiitettävät peruskoulusta tai edes lukiosta eivät vaadi mitään luontaista lahjakkuutta. Ihan vaan normaalia älyä ja istumalihaksia. Ulkoaopettelulla pärjää. Se vaatii vain aikaa ja harjoittelua. Ja sitä, että opetellaan hyvin ne asiat joita opettajat ovat korostaneet ja alleviivauttaneet.
Ehkä poikkeuksena pitkä matikka, en tiedä. Luin itse kieliä. Olin ihan kasin/ämmän oppilas kaikissa, mutta opiskelin silti maisteriksi Englannissa.
Suoraan kärkitossuille-ryhmään ei oteta, kyllä se aloitus tehdään pehmeillä tossuilla, tai tulee jalkavaurioita. Mutta vain kysymällä suoraan oman alueen balettikoulusta saa selville, onko heillä sopivaa ryhmää. Baletissa mennään harrastusvuosien mukaan, ei iän, ja kärkitossut tulevat vasta usean harrastusvuoden jälkeen. Kuitenkin ne ovat vain yhdenlaiset tossut, kaikissa ikäryhmissä valtaosa harjoituksista mennään niillä pehmeillä tossuilla. Lapselle voi kyllä olla kova paikka joutua samaan ryhmään nelivuotiaiden kanssa, jos itse on jo 10 v, toivottavasti löytyy alkeisryhmä jossa on vähän vaihtelevamman ikäisiä.
Se on kyllä vähän sääli mitä ystäväni kertoi, että jos lapsi aloittaa vaikka jääkiekon 6 vuotiaana, on hän toivottomasti myöhässä eikä pärjää omassa ikäryhmässään, jossa muut ovat aloittaneet 3-vuotiaana. Ei pitäisi olla noin, pitäisi olla mahdollista aloittaa vasta vanhempanakin eikä 6 v ole mikään vanha, valtaosa lapsista kaipaa kivaa harrastusta, eikä ammattia siitä harrastuksesta.
Aiheeseen, Suomessa lasten harrastukset ei ole rahasta kiinni, vaan enemmän siitä henkisestä pääomasta. Tajuaako ja viitsiikö vanhempi selvittää mistä saa apua harrastamisen kustannuksiin. Välinpitämätön vanhempi ei edes ehdota lapselle mitään, eikä voi olettaa että lapsi itse kiinnostuu lajista, josta ei mitään tiedä.
Siihen päälle sitten tuo asenne, että muut muka saavat kaiken helpommalla, niin on siirretty kauna ja katkeruus seuraavaan sukupolveen. Tuo jonkun pääsykoeväite oli hyvä esimerkki siitä, miten aikuinen on ihan pihalla siitä miten opiskelupaikat saadaan, kuvitellaan että helpolla kokeella otettaisiin enemmän opiskelijoita ja olisi helpompi sisäänpääsy. Ei ole, kilpailu on yhtä kovaa kokeen vaikeudesta riippumatta, koska ihmiset laitetaan paremmuusjärjestykseen ja ennalta on päätetty monta valitaan, ei ole mitään absoluuttista rajaa jonka ylittämällä pääsisi sisään. Tämän tietää jokainen ylioppilas, vaikea koe tarkoittaa että huonoilla pistellä saa hyvän arvosanan, ei muuta.
Olin minäkin aikoinaan kateellinen ja katkera, kun jouduin lukion jälkeen menemään kurjaan työhön ja maksamaan itse valmennuskurssini, kun kaverit siinä vieressä asuivat rauhassa kotona ja vanhemmat maksoi kaiken, kun minä jo asuin omillani ja maksoin kaiken itse. Turhaa se oli, eikä lopulta muuta kun hidastanut opiskelemaan pääsyä. Aina tulee olemaan ihmisiä joilla on paremmin, mutta aina tulee olemaan myös ihmisiä joilla on paljon huonommin, eikä esim. pääse opiskelemaan vaikka vanhemmat maksaisi monta kurssia. Parempi on keskittyä käyttämään niitä mahdollisuuksia, joita itsellä on, eikä ruokkia kateutta ja kaunaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset lapset jotka "saavat kaiken" ovat usein jollain tasolla ylimielisiä myöhemmällä iällä.
Tämä on totta monen tuttuni kohdalla. Ei tietenkään koske kaikkia.
Lisäksi pari lapsuudenystävääni, jotka "saivat kaiken", ovat näin aikuisena jatkuvasti tyytymättömiä elämäänsä! Se on ollut surullista huomata. Varmasti vanhemmat halusivat heille pelkkää hyvää, mutta toisaalta on minusta ihan terveellistäkin, että lapselle jää jostain asiasta sellainen tavoiteltava "nälkä", johon hän haluaa pyrkiä. Toivottomuuden asennetta ei kannata ruokkia sitäkään. "Ei me koskaan.."
Siis vaikka nyt esimerkiksi ratsastusleiri. Jos sen ottaa pitkän tähtäyksen tavoitteeksi, suunnittelee yhdessä lapsen kanssa, miten tavoitteeseen pääsisi. Myydäänkö vanhoja leluja kirpputorilla, voisiko tehdä jotain työtä mistä voisi ansaita rahaa jne.
Ja sitten vaan säästää, säästää, säästää kaiken. Siten minä pääsin lapsena kerran ratsastusleirille. Keräsin pulloja, maalasin aitaa, siivosin tuttujen navettoja. Aikuisena olenkin sitten tehnyt erilaisia ratsastusmatkoja vaikka missä, Lapissa, Unkarissa, Irlannissa jne.
Paitsi että sinä vuonna kun koe on helppo, on sisälle pääseminen vaikeampaa, ei helpompaa. Vaikea koe erottelee selkeämmin ja pisteytys on löysempää.