Lue keskustelun säännöt.
Ystävien lapset saavat "kaiken"
21.04.2021 |
Meillä on ystäväperhe, jonka kanssa ollaan tultu hyvin juttuun vuosikausia. Tykätään monista samoista asioista, lapset on samaa ikäluokkaa keskenään, jne.
Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että oma asenteeni on alkanut muuttua heitä kohtaan. Ehkä se on sitten kateutta, mutta tuntuu, että heillä elämässä on niin paljon sitä mitä itsekin kaipaisin ja mitä haluaisimme omankin puolison kanssa lapsillemme tarjota.
Nämä kaverit ei mitenkään leuhki omilla asioillaan, vaan ne tulee esille ihan normaaleissa keskusteluissa. En ole koskaan kokenut, että meitä ylenkatsottaisiin, vaikka tietävät ettei meillä vastaaviin ole mahdollisuuksia. Eli siis ainoa asia, mikä mättää, on oma asenne.
Noiden tapaamisten jälkeen mulla nousee pintaan kateus, vähän kaikesta. Etenkin niistä asioista, joita he lapsilleen voivat tarjota.
Perheen tuntevana tiedän, että nuo asiat ei lapsille tipahda kuin Manulle illallinen. Tiedän, että nämä vanhemmat vaatii lapsiltaan ahkeraa koulutyötä, osallistumista kotitöihin, ja vastuunottoa erilaisissa ikätason sallimissa rajoissa. Ehkä mua ärsyttää sekin, kun tuntuu että meillä nää porkkanat ei edes toimisi vastaavissa asioissa.
Kateutta (mikä suorastaan hävettää) minussa herättää moni asia. Heillä lapset harrastavat pianonsoittoa, ratsastusta ja balettia. Meillä olisi ehkä mahdollisuus kustantaa soittotunnit, mutta ei soitinta. Nuo muut on hintansa puolesta aivan pois suljettuja. Lapset ovat hyviä koulussa ja jos lapsella on ongelmaa koulunkäynnissä, he järjestävät tälle yksityisopetusta. Näin oli esimerkiksi yhden vieraan kielen kohdalla. Meillä lapsi on sellainen kasin oppilas ja nuo yksityistunnit oli aivan sairaan hintaisia, joten jos koulusta ei saisi tukiopetusta ja itse en osaisi, niin jäisi opettamatta.
Heille ollaan laittamassa ulkoporeallasta. Me tuskaillaan, löytyisikö jostain sopivanhintainen wc:n kaapisto. Heillä on oma hevonen, jolla on tallipaikka. Ratsastusta harrastava lapsi käy vanhempien kanssa hoitamassa sitä ja tekemässä tallitöitä säännöllisesti. Me ollaan mietitty omalle lapselle pupua, mutta noinkohan tuo ottaisi siitäkään vastuuta... Heillä kodin remontit maksetaan rahalla, ei lainalla. Me joudutaan miettimään tarkoin, jos jotain muutoksia halutaan tehdä.
Lapsilla on heille mieluisia, tyylikkäitä vaatteita, osa mun mielestä aika kalliitakin. Oman lapsen vaatteet on ihan ok, mutta tulee aina olo, että on jotenkin vähän homssuinen, kun tuolla ollaan.
Kun he lomailevat, he järjestävät lapsille kivoja kohteita mutta käyvät myös tarjoamassa luontoon tai historiaan liittyviä elämyksiä lapsille. Meillä lapsi vain marisee, että pitää päästä Särkänniemeen. Synttäreillä saattaa olla taidolla tehty kepparirata, suklaaputous, uima-allas, tai vaikka pomppulinna. Yksi lapsi sai yksityistunnin kolmen kaverinsa kanssa paikallisella ratsastuskoululla synttäreiden kunniaksi. Tänä kesänä sama lapsi pääsee ratsastusleirille, jonka hinta oli tähtitieteellinen (tarkistin). Meillä ei todellakaan ole tällaisiin mahdollisuutta, ja vaikka oma lapsi ei vastaavia pyydäkään, niin silti häiritsee ettei itse pysty toteuttamaan samoja juttuja.
Toisaalta heillä ei esim. ajella uudella autolla, käydä aurinkomatkoilla ja monessa asiassa ollaan rahasta tarkkoja ja suunnitellaan menoja.
Miten tästä tunteesta eroon?
Kommentit (346)
Hei psyko analyytikko
nää kaikki sairaat viestit on kirjoittanut se neuvokas lapsena hakattu.
Saisinko vielä uuden analyysin
Kiitos etukäteen:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten ap oikein tutustuitte ystäväperheeseen?
A) ratsastamassa
B) taidenäyttelyssä
C) lasten kautta
Pistit pahan
veikkaan B
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että jälkikäteen viisastelu on vähän turhaa mutta miksi ihmeessä ette aiemmin tehneet perheenä mitään kivoja kulttuuriretkiä? Ei ihme ettei lasta nyt kiinnosta, kun ei ole tottunut niihin. Olet jotenkin aika myöhään havahtunut että millaisen elämän haluaisit.
No tämä on kyllä totta. En kai aiemmin tajunnut kaipaavani mitään tällaista, kun muut lähipiirin esimerkit olivat erilaisia. Nyt kun on enemmän oltu tämän kyseisen ystäväperheen kanssa, on itselle avautunut monia asioita eri tavalla. Heidän kauttaan olemme tutustuneet muihinkin samanhenkisiin pariskuntiin ja perheisiin, joissa taas tehdään vastaavia asioita.
Mutta kaipa se oma asenne ja pitkäjänteisyys, kuten joku jo sanoikin, auttaisi näitä asioita.
Ap
Mun mielestä sun tunne ei välttämättä ole niinkään kateus, kuin huono itsetunto ja häpeä. Olette päässeet näkemään toisenlaista elämää ja nyt haluaisit että olisitte samanlainen perhe kuin nämä tuttavat ja ystävät. Ehkä lapsen asioiden vatvomisen sijaan kannattaa kääntää katse peiliin: oletko oikeassa työssä, haluatko opiskella lisää/jotain muuta, mitä itse haluat harrastaa, mikä on on unelmasi, missä haluaisit asua, kaipaatko luontoon vai kulttuurin pariin, miten ajankäytössäsi näkyy sinulle tärkeät asiat.....
Ei lapsen tarvitse toteuttaa näitä perheenne haaveita, sinäkin ehdit. Ulkoinen motivaatio (rahaa hyvästä koenumerosta) syö sisäistä, on parempi olla aidosta kiinnostunut. Kun itse muutut ja innostut, suhde lapseen paranee ja voit nähdä hänet erillisenä, arvokkaana, omana itsenään. Älä moiti ja voivottele, pilaat vaan läheisen suhteen lapseen. Lapset oppivat mallista, joten näytä mallia millaista on hyvä elämä ja aikuisuus.
En itse huomannutkaan tuota ap:n kommenttia, en lukenut niin huolella, mutta sehän entisestään vahvistaa ajatustani siitä, että kyseessä on yhteiskuntaluokkien ero: alempi ja ylempi keskiluokka. Tulotason sijasta se merkitsee myös arvoja ja asenteita, joita ei saa rahalla. Ap haluaisi tehdä luokkanousun, mutta onko siihen luontaisia mahdollisuuksia, jos aitoa halua tehdä kadehdittuja asioita ei ole. Kateus on paikallaan pysyttävä tunne ja sikäli tyhjä, ettei se kerro mitään omista taipumuksista, vaan se ainoastaan kertoo mitä puuttuu. Omat kyvyt ja taidot selviävät vain koettelemalla, yrityksen ja erehdyksen kautta. Kateellinen (kuten ap) tajuaa jo alkujaankin, ettei hänellä edes ole halua tehdä asioita, jotka auttaisivat saamaan kadehditut asiat. Hän haluaa siis vain lopputuloksen, ei siihen liittyvää työtä niin kuin joku jo fiksusti huomauttikin.
Useiden kommentoijien esiin ottama asia eli itsen pienentäminen, jotta muiden kateus vähenisi, on minusta todella huono strategia ja omiaan vain lisäämään kateutta. Eli pyritään korostamaan, että kadehditulla perheellä on salattuja ongelmia ja eivät asiat niin hyvin olekaan.
Kateuden kohteena oleminen on sen verran tuhoisaa, että jokaisella on jo liskoaivoissa tuollaisia puolustautumisstrategioita, mutta kateellista ne eivät auta, koska onnellisia ja elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä todella on olemassa. Melanie Klein (tunnetuin kateudesta kirjoittanut teoreetikko) pitää kateutta luovuuden pahimpana vihollisena. Kateellinen ei ole koskaan tyytyväinen, se juuri on kateuden pahin kirous kantajalleen. Mutta kateuden kohteena oleminen voi myös olla kirous, ellei kateellisesta pääse tai ymmärrä hankkiutua eroon.
Kateutta ei voi ratkaista siten, että tekee samoja asioista kuin kateuden kohde, koska tunteen perustus liittyy ominaisuuksiin, joita kateellisella ei ole. Juuri siksi juuri ne tuntuvat kateellisesta hienoilta, kun häneltä ne puuttuvat. Sen vuoksi on turha sanoa, että voit tehdä samoja asioita kuin kadehtimasi ihminen: älykkyysosamäärä, musikaalisuus ja monet muutkin asiat on saatu jo syntymässä. Myöskään luonnonkauniiksi ei voi muuttua, vaikka omia piirteitään voi oppia arvostamaan.
Jos nuottikorvaa ei ole, ei yleensä hakeuduta viulutunnille, vaan johonkin paremmin sopivaan harrastukseen. Kateellinen sen sijaan voi saamiensa neuvojen pohjalta yrittää samaa kuin kateuden kohde, eikä usko omaa intuitiotaan. Hän siis kadehtiessaan tietää, ettei voi saada samoja asioita, eikä hänen kapasiteettinsa riitä ainakaan toistaiseksi siihenkään, että hahmottaisi omia lahjakkuuksiaan. Siksi hän keskittyy siihen mitä ei voi saada. Aika menee sen kyyläämisen mitä toisella on tai ei ole. Jos yrittää tavoitella jotain mihin ei ole taipumusta kateus vain lisääntyy, koska tulee epäonnistumisia.
Kateus ei ole helppo tunne, vaan yksi vaikeimpia, koska ytimessä on kokemus oman persoonan puutteellisuudesta. Melanie Kleinin mukaan kateellisuus on synnynnäistä ja pohjautuu varhaiseen vuorovaikutukseen. Jotkut ovat jatkuvasti kateellisia ja toiset eivät juuri koskaan. Usein esitetty väite siitä, että kaikki ovat kateellisia ei siis pidä paikkansa.
Kateuden puute liittyy pitkälti luovuuteen. Luovuus on sitä, että arvostaa omaa erityislaatuaan, jolloin kyvyt ja taidot kehittyvät luonnollisesti siltä pohjalta mitä geeneistään on saanut. Luovuus siis on kleiniläisittäin huomattavasti laajempi käsite kuin taiteeseen liittyvä.
No miten sitä sitten hyväksytään, että itse on sellaista yksinkertaisempaa ja vähemmän menestyvämpää sorttia? Tai sitä erityislaatuisuuttaan on helpompi arvostaa, jos se on yleisesti hyväksyttyä. ADHD-piirteiset ihmiset saavat kuulla olevansa laiskoja, kun eivät jaksa keskittyä yhteen asiaan kauan, vaikka sekin on vain heidän omaa erityislaatuisuuttaan. Kenellekään ei ole hyötyä siitä, että siirtyy yhdestä asiasta toiseen niin nopeassa tahdissa, ettei koskaan ehdi opetella sitä ensimmäistä juttua.
Kuulostaa että olet hieman kunnianhimoisempi kuin muu perheesi. Tämä on hyvä asia. Haluat lisää kulttuurista pääomaa ja tässä onkin esitetty vinkkejä, miten voit alkaa hakea tietoa, käydä museoissa...
Ehkä myös ajattelet miten toisen perheen lapset saavat vankemman itsetunnon ja kokemuksen tuomaa varmuutta tuleville työmarkkinoille. Ehkä he ovat hieman ylempää sosiaaliluokkaa kuin teidän perheenne. Silti jokainen voi pyrkiä sivistämään itseään ja opettelemaan lisää hyödyllisiä taitoja.
Nyt kannattaisi keskittyä omiin vahvuuksiin siten, että todella kuuntelet omaa lasta, mikä häntä kiinnostaa, ja tuet häntä. Ratsastusta voi kokeilla muutaman kerran, lapselle yhdestäkin kokemuksesta jää loppuelämäksi mieleen paljon tietoa ja oppia.
Tällaiset hyvät ystävät kannattaa säilyttää lähellä. Jotta lapsellanne ei tulisi ainaista osattomuuden kokemusta, olisi hyvä olla tekemisissä myös sellaisten perheiden kanssa, joilla on vielä vähemmän. Tai ehkä yhdessä seurata maailman tasolla erilaisia elämänmuotoja.
Kannattaisi ainakin lopettaa tuo vaatteiden, leirien ja harrastusten hintakyttääminen netissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älykkyys erottaa ihmisiä. Minulla on lapsi, jolla on kaksi hyvää ystävää. Omani jää aika usein ulkopuolelle, koska ei ymmärrä puhetta.Näin teini-iän kynnyksellä äly näkyy myös kouluarvosanoissa, harrastuksissa ja ulkonäössä, jolloin lapseni on taas se vähän erilainen tyyppi.
Äly erottaa myös aikuisena. Minulla on ystäviä, joilla on enemmän älliä kuin itselläni ja kyllä se tietyllä tavalla näkyy ystävyydessä. Jos ystävät haluavat mennä ravintolaan syömään, jättäydyn pois tai jos vuokraavat mökin, jättäydyn pois. Toki he ovat kaikki muuten ihania ihmisiä ja tehdään muitakin asioita, mutta jossain määrin hieman häpeän omaa yksinkertaisuuttani. Sellaisen ihmisen kanssa, joka on enemmän älyllisesti esti omaa tasoani, on jossain määrin helpompaa tulla toimeen.
Ihan samalla tavalla kuin parisuhteessa myös ystävyyssuhteessa sama älyllinen taso helpottaa kanssakäymistä. On naiivia väittää, että fiksuudella ei olisi mitään merkitystä ystävyydessä.
Vierailija kirjoitti:
Piano ja baletti on tosi kasariharrastuksia. Lajeja ja soittimia on niin monia muitakin.
Porvoossa harrastetaan nuita mutta ei puotilassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.
Aika paha. Opetitko lapsillesikin että tuurilla ne laivatkin seilaa?
En opettanut, vaan että elämässä selviää sitkeällä työnteolla ja määrätietoisella sinnikkyydellä. Ja sitä ovat toden totta harrastaneetkin. Ja sille joka kommentoi, että oppilaitoksiin mennään todistuksella ja pääsykokeilla, niin kyllä se tiedän. Tarkoitinkin lähinnä sitä, että oma lapseni haki oppilaitokseen, johon ei päässyt. Tuttavaperheen nuori haki sinne seuraavana vuonna ja pääsi. Todistukset heillä olivat samaa luokkaa, mutta kyseinen nuori kävi kalliin valmennuskurssin ennen hakemista ja sattui niin, että pääsykoe oli sinä vuonna ihan uutisoinninkin mukaan huomattavasti helpompi kuin edellisenä vuonna oli ollut.
Vertailu-ja kadevapaus❣️
Se on niin vapauttavaa ku ei tarvitse mitään asioita vertailla kenenkään muiden asioihin.
Siitä se elämä vasta alkaa.🤩
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.
Aika paha. Opetitko lapsillesikin että tuurilla ne laivatkin seilaa?
En opettanut, vaan että elämässä selviää sitkeällä työnteolla ja määrätietoisella sinnikkyydellä. Ja sitä ovat toden totta harrastaneetkin. Ja sille joka kommentoi, että oppilaitoksiin mennään todistuksella ja pääsykokeilla, niin kyllä se tiedän. Tarkoitinkin lähinnä sitä, että oma lapseni haki oppilaitokseen, johon ei päässyt. Tuttavaperheen nuori haki sinne seuraavana vuonna ja pääsi. Todistukset heillä olivat samaa luokkaa, mutta kyseinen nuori kävi kalliin valmennuskurssin ennen hakemista ja sattui niin, että pääsykoe oli sinä vuonna ihan uutisoinninkin mukaan huomattavasti helpompi kuin edellisenä vuonna oli ollut.
Onpa ikävää että tuttavapiiriisi kuuluu mielestäsi vain hannu hanhia, jotka tuurilla saavat kaiken. Epäuskottavaa se kumminkin on ja samalla väheksyy noita nuoria, jotka tekivät paljon töitä päästäkseen haluamaansa oppilaitokseen ja onnistuivat. Muita kadehtimalla saa vahingon itselleen ja menettää ystäviä. Pitäisin törkeänä, jos joku väittäisi lapseni päässeen yliopistoon tuurilla.
Älä välitä. Kateellisuus on inhimillistä. Mä olen kateellinen naapurille, kun siellä on aina niin siistiä ja meillä etupäässä sekamelskaa. Ja sehän on naapureiden vika:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä aloitus ap vaikka paljon alaklikattu. Pisteitä siitä että kerrot tunteesi rehellisesti, pystyt antamaan pisteitä ystäville oikein tehdyistä asioista ja suhtautumaan omiin tunteisiisi myös kriittisesti.
Olen pyöritellyt vastaavia tunteita tietyssä elämänvaiheessa hyvin paljon, koska en ole ymmärtänyt tai jaksanut ajatella esimerkiksi tiettyjä syy-seuraus-suhteita elämässä. Kun oltiin kakaroita olin paljon lahjakkaampi kuin kaverit mutta koska omat vanhemmat oli tehneet typeriä valintoja oltiin taloudellisesti heikommissa asemissa kuin kavereiden perheet. En silloin osannut analysoida asiaa vaan ihmettelin miksi ollaan köyhempiä kuin kaverit, mutta näin aikuisena ymmärtää että kaikelle oli ihan looginen syy.
Minullakin on vuosien varrella ollut kaikenlaisia kavereita ja osan kohdalla on kyllä hiertänyt se että on tietyt resurssit ihan vain sen takia mitä vanhemmat ovat aikanaan valinneet ja tehneet. Vasta äskettäin on oman valikoinnin seurauksena saanut enemmän sellaisia tuttavia että heillä toki on resursseja mutta että heistä pitää ihmisenä niin paljon että se ei häiritse että heillä on enemmän kuin minulla. Tämä mielestäni on ihanteellinen tilanne. Haluaisin 24/7 olla sellaisten ihmisten ympäröimä ettei tee mieli vertailla vaan olla vain iloinen että he ovat minun ympärilläni.
En mä ap oikeasti tiedä mikä sinun tunnetta lievittäisi. Minä olen hoitanut asian sillä että olen etsinyt tosi tarkkaan vastinetta niille vähille euroille mitä itsellä on. Vähitellen huomaa että itsellä sitten kuitenkin on kehittynyt tyyli- ja laatutajua enemmän kuin monille varakkaammille. Kyllä ne varakkaammatkin on sen huomanneet ja sitten olen saanut jotain piikittelyä asiasta ja siitä taas tulee itselle sellainen olo että on johonkin maaliin osunut mihin ne varakkaammat ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.
Aika paha. Opetitko lapsillesikin että tuurilla ne laivatkin seilaa?
En opettanut, vaan että elämässä selviää sitkeällä työnteolla ja määrätietoisella sinnikkyydellä. Ja sitä ovat toden totta harrastaneetkin. Ja sille joka kommentoi, että oppilaitoksiin mennään todistuksella ja pääsykokeilla, niin kyllä se tiedän. Tarkoitinkin lähinnä sitä, että oma lapseni haki oppilaitokseen, johon ei päässyt. Tuttavaperheen nuori haki sinne seuraavana vuonna ja pääsi. Todistukset heillä olivat samaa luokkaa, mutta kyseinen nuori kävi kalliin valmennuskurssin ennen hakemista ja sattui niin, että pääsykoe oli sinä vuonna ihan uutisoinninkin mukaan huomattavasti helpompi kuin edellisenä vuonna oli ollut.
Eihän kokeen vaikeus ole olennaista, oli koe helppo tai vaikea, sama määrä porukkaa pääsee sisään. Vaikea koe on oikeudenmukainen koska se näyttää osaamisen erot, helposta kokeesta kaikki saa hyvät pisteet ja tuurilla on isompi merkitys, mutta edelleen sama määrä otetaan opiskelemaan.
Yhteen valmennuskurssiin olisi luultavasti teilläkin ollut varaa, mutta onko pidetty esim. auton vaihtamista uudempaan tärkeämpänä. Tämmöisten tajuaminen, mihin kannattaa käyttää rahaa, on sitä pääomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhtä asiaa eivät voi saada; Suomea ilman vihervasemmistoa.
Kyllä sen aika tuleevielä, usko tai älä. Historialla on taipumus toistaa itseään.
Tänä päivänä mm. soittoharrastuksen aloittaminen on helpompaa ja edullisempaa kuin ikinä kiitos runsaan vertaiskaupan sitä myötä edullisten hintojen. Eikä "analogipianoa" kannata välttämättä edes hankkia kokonsa, painonsa ja äänekkyytensä takia. Painotetuilla koskettimilla oleva digi/sähköpiano vaan hankintaan esim. torilta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aloitus ap vaikka paljon alaklikattu. Pisteitä siitä että kerrot tunteesi rehellisesti, pystyt antamaan pisteitä ystäville oikein tehdyistä asioista ja suhtautumaan omiin tunteisiisi myös kriittisesti.
Olen pyöritellyt vastaavia tunteita tietyssä elämänvaiheessa hyvin paljon, koska en ole ymmärtänyt tai jaksanut ajatella esimerkiksi tiettyjä syy-seuraus-suhteita elämässä. Kun oltiin kakaroita olin paljon lahjakkaampi kuin kaverit mutta koska omat vanhemmat oli tehneet typeriä valintoja oltiin taloudellisesti heikommissa asemissa kuin kavereiden perheet. En silloin osannut analysoida asiaa vaan ihmettelin miksi ollaan köyhempiä kuin kaverit, mutta näin aikuisena ymmärtää että kaikelle oli ihan looginen syy.
Minullakin on vuosien varrella ollut kaikenlaisia kavereita ja osan kohdalla on kyllä hiertänyt se että on tietyt resurssit ihan vain sen takia mitä vanhemmat ovat aikanaan valinneet ja tehneet. Vasta äskettäin on oman valikoinnin seurauksena saanut enemmän sellaisia tuttavia että heillä toki on resursseja mutta että heistä pitää ihmisenä niin paljon että se ei häiritse että heillä on enemmän kuin minulla. Tämä mielestäni on ihanteellinen tilanne. Haluaisin 24/7 olla sellaisten ihmisten ympäröimä ettei tee mieli vertailla vaan olla vain iloinen että he ovat minun ympärilläni.
En mä ap oikeasti tiedä mikä sinun tunnetta lievittäisi. Minä olen hoitanut asian sillä että olen etsinyt tosi tarkkaan vastinetta niille vähille euroille mitä itsellä on. Vähitellen huomaa että itsellä sitten kuitenkin on kehittynyt tyyli- ja laatutajua enemmän kuin monille varakkaammille. Kyllä ne varakkaammatkin on sen huomanneet ja sitten olen saanut jotain piikittelyä asiasta ja siitä taas tulee itselle sellainen olo että on johonkin maaliin osunut mihin ne varakkaammat ei.
Kateellisuus siis edelleen vaikuttaa elämässäsi, mikä näkyy jatkuvana vertailuna ja kuvitelmana siitä, että muut tekevät samoin. Onko sellainen ystävyyttä että kilpaillaan ja vertaillaan? Minusta ei.
Kultainen keskitie on hyvä. Kiva että lapsilla on mahdollisuus kokea ja harrastaa, mutta se ei saa viedä perheen kaikkia rahoja ja aikaa.
Vanhemmuus ei ole mikään suoritus missä kerätään samat rastit ruutuun kuin muillakin. Itseä ahdistaa somessa nämä perheet jotka on aina treeneissä ja siellä ja täällä. Minulle liian hektinen arki olisi kauhistus. Ihan tavallinen perhe- elämä riittää. Omissa lapsuusmuistoissa hauskinta oli viilettää kaverien kanssa pyörällä ja poimia isän kanssa metsämansikoita.
Ei ne kielten opettajatkaan mitenkään suuria summia tarvitse maksaa.
Esim jos palkkaa au-pairin kympillä tunti tai jonkun muun, jonka eka kieli on englanti.
Kieliä voi opetella jopa ilmaiseksi youtubesta tai duolingosta.
Soittimia saa ilmaiseksi kun uskaltaa pyytää. Ratsastukseen saa esim. Pelastakaa lapset ry kautta tai sporttikummin kautta apua. Moni ottaa myös tallille ilmaiseksi mukaan jos on valmis esim. Lappamaan paskaa yms.
Itse ratsastin lapsena kerran viikossa mutta olin joka päivä kyllä tallilla. Joskus sai ratsastaa ilmaiseksi jos oli vaikka siivonnut koko tallin yksin jne.
Itse voisin kyllä hyvin ottaa vieraita lapsia mukaan tallille ilmaiseksi jos joku vaan sattuisi tällaista kysymään.
Annat myös ikävän kuvan lapsille siitä ettei voi tehdä asiaa x jos ei ole rahaa. Kyllä voi jos oikein kovasti haluaa. Toisiin ihmisiin itsensä ja perheensä vertailu kannattaa kyllä lopettaa ja heti.
Minä tiedän, että jotkut kaverit on "aina" tunteneet jonkinlaista alemmuutta minuun verrattuna. Mikä on tosi harmi, koska ei siihen minusta olisi mitään syytä. Osittain se johtuu kai siitä, että lapsuuden perheeni on paljon korkeammin koulutettu kuin monen kaverini. Yksi esim on sanonut, että lapsena häntä aina jännitti tulla kylään varsinkin kun professori-isäni oli kotona, vaikka isä on aina pitänyt tästä kaveristani ja on kyllä hyvin kiltti ja kaikkien kanssa toimeen tuleva. Nyt aikuisena sama jatkuu ja minua jotenkin turhauttaa kun kaverit aina ajattelee, että minä olen jotenkin hirmu fiksu ja hienostunut. En tiedä, onko minun olemuksessa jotain semmoista sitten, vai tuleeko joillekin vaan alemmuuskomleksi siitä että olen opiskellut yliopistossa ja minulle on ihan luontevaa käydä taidenäyttelyissä, hienoissa ravintoloissa tai baletissa. Mutta kun en minä itse koe olevani mitenkään hienompi ja parempi, minäkin olen usein epävarma, arka ja koen ulkopuolisuuden tunteita. Minun harrastukseni eivät ole sen parempia kuin muiden. Kavereiden ihailema pitkä parisuhde ei ole täydellinen, siinä on omat ongelmansa. Meidän fiksut, asioista kiinnostuneet ja harrastavat lapset ei ole mitään pikku enkeleitä, vaan ihan tavallisia lapsia kiukkukohtauksineen.
Ap. Se kaverisi perhe ei ole täydellinen. Heillä on takuulla omat ongelmansa, kaverisi on varmasti joskus epävarma tai hukassa. Kaikki ovat. Ihan turha kadehtia, voi olla, että sinulla puolestaan on jotain jota kaverisi ihailee, vaikka ei ole sitä sanonutkaan!