Ystävien lapset saavat "kaiken"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävi ikävästi silmään tuo, että oma lapsesi on kasin oppilas jossain kielessä ja sinua harmittaa, ettette pysty tarjoamaan yksityisopetusta. Miksi ihmeessä sinulle ei kelpaa 8 kieliopinnoissa? Miksi silloin edes tarvittaisiin tukiopetusta? 

Tässä on usein ero niiden välillä, jotka menestyvät ja jotka eivät. Sinänsä lapselle ei tietenkään voi kasata paineita pakollisesta kympin suorituksesta, mutta kyllä meillä kotona ainakin aina yritettiin kaikin mahdollisin tavoin prepata meidän lasten osaamista - varsinkin niin tärkeissä asioissa kuin kielissä. Uskonkin, että yksi menestymisen avain on aina sen oman suorituksen kehittäminen ja parantaminen, sen sijaan että tyydyttäisiin keskitason suorituksiin. Omaan lapsuusaikaani ei juuri ollut yksityisopetusta, mutta vanhempani tekivät kovaa työtä osallistumalla, kyselemällä ja osallistamalla meitä esimerkiksi ulkomaanmatkoilla kielten käyttöön.

Toki, kaikki ei voi olla kympin oppilaita, mutta jokainen voi aina yrittää vähän lisää ja katsoa mihin se riittää. Omillakaan lapsilla en aseta numeerisia tavoitteita, mutta painotan heille, että aina voi kehittää itseään ja oppia lisää asioista, joista pitää ja toisaalta, jotka kokee tärkeiksi tulevaisuuden kannalta, vaikka ne eivät niin mielenkiintoisia olisikaan. 

Tuossa on kyllä iso riski kasvattaa lapsesta ylisuorittaja, varsinkin jos lapsi on luonteeltaan kiltti ja miellyttämisen haluinen. Semmoiset saattaa saada burn outin jo lukiossa, kun pitää pyrkiä aina vaan parempaan.

Voihan tuon varmaan tehdä silleen hellästi eikä vaikka suuttuen jos tulee huono numero. Ohjaa silleen tiettyyn suuntaan mutta jos ei toimi niin ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävi ikävästi silmään tuo, että oma lapsesi on kasin oppilas jossain kielessä ja sinua harmittaa, ettette pysty tarjoamaan yksityisopetusta. Miksi ihmeessä sinulle ei kelpaa 8 kieliopinnoissa? Miksi silloin edes tarvittaisiin tukiopetusta? 

Tässä on usein ero niiden välillä, jotka menestyvät ja jotka eivät. Sinänsä lapselle ei tietenkään voi kasata paineita pakollisesta kympin suorituksesta, mutta kyllä meillä kotona ainakin aina yritettiin kaikin mahdollisin tavoin prepata meidän lasten osaamista - varsinkin niin tärkeissä asioissa kuin kielissä. Uskonkin, että yksi menestymisen avain on aina sen oman suorituksen kehittäminen ja parantaminen, sen sijaan että tyydyttäisiin keskitason suorituksiin. Omaan lapsuusaikaani ei juuri ollut yksityisopetusta, mutta vanhempani tekivät kovaa työtä osallistumalla, kyselemällä ja osallistamalla meitä esimerkiksi ulkomaanmatkoilla kielten käyttöön.

Toki, kaikki ei voi olla kympin oppilaita, mutta jokainen voi aina yrittää vähän lisää ja katsoa mihin se riittää. Omillakaan lapsilla en aseta numeerisia tavoitteita, mutta painotan heille, että aina voi kehittää itseään ja oppia lisää asioista, joista pitää ja toisaalta, jotka kokee tärkeiksi tulevaisuuden kannalta, vaikka ne eivät niin mielenkiintoisia olisikaan. 

Tuossa on kyllä iso riski kasvattaa lapsesta ylisuorittaja, varsinkin jos lapsi on luonteeltaan kiltti ja miellyttämisen haluinen. Semmoiset saattaa saada burn outin jo lukiossa, kun pitää pyrkiä aina vaan parempaan.

Todellakin, tuolla tavalla voi kyllä saada aikaan isoa vahinkoa ja monet kokevatkin burn outin nykyään. Koulumenestys pohjautuu aika pitkälti älykkyysosamäärään, vaikka varsinkin alaluokilla vanhempien avulla on merkitystä. Sitten kun mennään lukioon ja pyritään yliopistoon, ei välttämättä auta vaikka kuinka paljon harjoittelisi.

Tästä on siis ihan tutkimustuloksiakin, että ÄO:n ja myöhemmän koulutusasteen välillä on yhteys ja että koulumenestystä nuoremmalla lapsella voi parantaa vanhempien avulla. Eli vanhempien aiemmin antama tuki ei enää myöhemmin näy lapsen uralla ja tulotasossa, vaan pelkkä ÄO.

Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen musikaalisesta perheestä ja se oli jotenkin automaatio, että minäkin opin soittamaan pianoa ja laulamaan ja myöhemmin olen soittanut myös viulua, kitaraa, bassoa, rumpuja... Ei tosiaan oltu mitään rikkaita, mutta vanhemmilleni ja heidän vanhemmilleen jne. oli musikaalisuus tärkeää ja ns. veressä. Itse soittelen silloin tällöin kitaraa, mutta muuten en... Lapseni on hyvin kiinnostunut musiikista ja soittamisesta ja on lahjakas ja hän on oppinut nämä asiat mummulassa eikä minulta.

Kyllä se vähän niin on, että tällaiset asiat kulkee suvussa... Jos teistä ei kumpikaan ole musikaalisesti lahjakas tai touhunnut ikänsä hevosten parissa, niin ei lapsi sellaista osaa edes haluta ja se on ihan turha äidin pakottaa jostain kumman syystä!? Miksi et itse ole ollut tällaisista kiinnostunut? Miksi lapsesi pitäisi?

Et osaa lukea: se lapsihan nimenomaan ITSE hinkuaa ratsastamaan ja hevosta. Ei ap. Vaan lapsi

Äitihän valittaa, että lapsella ei ole mielenkiintoa mihinkään.

Omia myönteisiä ja kielteisiä ominaisuuksia projisoidaan usein lapsiin. Molemmat ovat lapselle haitallisia. Jos esimerkiksi lapsi nähdään musikaalisena, vaikkei tämä sitä ole, niin hän pyrkii musiikkiluokalle ja musiikkiopistoon, eikä pääse sinne, jolloin lapsi saa kokemuksen huonoudesta ja epäonnistumisesta. Jos taas omia kielteisiä puolia projisoidaan lapseen, hänet nähdään aloitekyvyttömänä, laiskana tai muuten kielteisin ominaisuuksin ladattuna, jolloin lapselle kehittyy huono itsetunto. Pahin kaikista on tietysti noiden kahden yhdistelmä, jolloin lapsi ei saa minkäänlaista vakaata peilausta omalle todelliselle persoonallisuudelleen. 

Kateus perustuu Melanie Kleinin mukaan projektioihin. Projektio tarkoittaa, että omat ongelmat käsitellään muiden kautta. Lapset joutuvat vanhempien piilotajuisten impulssien kohteeksi aina jossain määrin, mutta pahimmillaan se saa aikaan vakavimmat mielenterveyden häiriöt. 

Analysoi minut pleease!!

kotona lyötiin jos en tehnyt maatilantöitä.

Menin lukioon ja kävin ammattikoulun 

Tuon ajan asuin yksin koska kotia jonne mennä lomilla ei ollut.

Olen pärjännyt hyvin elämässä.

En tunne kuitenkaan massiivisia empatian tunteita esim ap:ta kohtaan

Olet huomattavan neuvokas, muuten et olisi pärjännyt elämässä hyvin. Suurin osa vastaavanlaisella taustalla ei pärjää elämässä hyvin. 

Vanhempien väkivalta lapsia kohtaan johtuu usein juuri mainitsemistani projektiosta eli oma tunnetila tai kielteinen ominaisuus käsitellään lapsen kautta. Toinen vaihtoehto on sadismi eli tilanne, missä muiden satuttaminen tuottaa lisäksi nautintoa. Väkivallan avulla torjutaan mitättömyyden, hallitsemattomuuden ja pelon tunteita ja siirretään ne väkivallan uhrin koettaviksi. Myös henkisessä väkivallassa tapahtuu sama. Ns. musta kasvatus perustuu projektioihin.

Kiitos vastauksesta

Isäni nai äitini koska tämä oli huomattavan kaunis.

Valitettavasti äitini on oudolla tavalla sulkeutunut.

En koskaan keskustellut hänen kanssaan mistään.

En muista että olisi osoittanut hellyyttä ym.

Olin isän tyttö..keskustelin isän kanssa tuntikausia

Isä osasi tehdä mitä vaan

Putki/sähkö/rakennepiirrustukset meidän maatilalle

Maalasi ja hitsasi veistoksia

valitettavasti teki it.semurhan kun olin 14:sta

Äiti löi jos en tehnyt maatilantöitä, 

esim hakkasi mankan piuhalla.

Toki perheessä oli ongelmia ennen isäni kuolemaa..

Äiti elää mutta en tiedä misä hän on

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.

Lapsesi pärjäävät kyllä

Olet hyvä äiti.

Lapsesi ymmärtävät kyllä millainen maailma on.

Ja jos eivät..

niin sit vaan jeesus uskovaiseksi ja aivot narikkaan

niin ja sitten on vielä ne afrikan pienet nälkään kuolevat lapset

Miten voit olla kateellinen siitä että kaverin lapsi harrastaa, jos oma lapsesi ei itse edes haluaisi ratsastaa? Valitkaa yksi lasta oikeasti kiinnostava juttu ja panostakaa mahdollisuuksien mukaan siihen. Suomessa on koulutus, sivistys, kulttuuri paikoin sekä kirjastot ihan ilmaisia! Koko perheenne voisi yhdessä harrastaa esim luonto - ja eräretkeilyä luonnossa yöpymisineen. Hyvin harvan lapsi saa mitään yksityisopetusta, ole onnellinen että lapsesi ei sellaista edes tarvitse. Kirjoituksesi perusteella näet lapsesi kumman negatiivisessa valossa. Toivottavasti tällainen asenne ei näy oikeassa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan perusperheestä. Faija oli nuorena katusoittaja, joten musiikki oli aina läsnä ja soitinkin pianoa nappulasta asti sellaisella vanhalla rämisevällä kapakkapianolla. Pääsin konservatorioon ja siitä eteenpäin Sibeliusakatemiaan ja tein lopulta itselleni uran klassisena pianistina.

Muut perheeni lapset ei innostunut samalla tavalla ja löysivät omat kiinnostuksen kohteensa.

Moni ystävä ihmettelee "statustani" ja katellisuutta on ilmennyt, jopa ivailuja siitä että vietämme mielellään tyttäreni kanssa aikaa klassisen musiikin konserteissa tai baletissa. Silti syömme kotona mielellään ihan nakkikeittoa ja lapsi rakastaa yli kaiken esim. keppihevosten askartelua, ja käymme ihan yhtä usein kirppareilla etsimässä tähän vanhoja kankaita, nappeja ja muuta tavaraa.

*Lapsen* kiinnostuksen kohteet pitäisi aina olla ensisijalla, ei äidin toive "parempiarvoisesta" elämästä.

Vau! Mulle SibAn opettaja kertoi, että Suomessa on kaksi pianonsoittolinjalta valmistunutta pianistia, jotka pystyvät sillä työllä itsensä elättämään (siis konsertoimalla, ilman opettamista)- ja toinen näistä ei asu Suomessa. Olet ilmeisesti sitten se toinen, Suomessa asuva?

Vedit vähän mutkia suoriksi😊 pianistina siis niin, että soitan pianoa työnkuvana, en että olisin virallisesti pianisti koska se tosiaan ei ole kauhean helppo homma😁 Teen työtä säestäjänä, mutta se ei kauheasti välttämättä täällä selitä ihmisille työnkuvaani, joten siksi käytin termiä pianisti - kyllä pianistiksi voi mieltää myös heidät, jotka pianonsoitolla itsensä elättää vaikkei se vain konsertoimista ole😊 ja noihin kahteen verrattuna omat taidot ei ole mitään, yksi heistä tosiaan oli samaa aikaa opiskelemassa kanssani!

hmiset ohjautuvat pikku hiljaa sinne, mihin soveltuvat parhaiten, ja tämä on kaikkien etu. Kyllä sitä sairastuessaan haluaa mahdollisimman hyvän lääkärin eikä positiivisen diskriminaation kautta lääkikseen ohjattua ihmistä, joka olisi omimmillaan vaikka taiteilijana tai lentäjänä, muttei ihan ole jaksanut lukea kaikkia kirjoja.

Joitakin vuosikymmeniä sitten meillä oli paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, kun vaikkapa matemaattiset huippulahjakkuudet eivät olleet aina päässeet edes oppikouluun. Nyt ei enää ole samalla tavalla, kun mahdollisuudet ovat tasa-arvoisia. Ja vaikkapa sotilassuvussa voi olla niinkin, että sekä periytyvät psyykkiset ominaisuudet, kuten rauhallisuus, tunnollisuus ja paineensieto, että kotikasvatus ja ympäristön esimerkkinohjaavat lapsia kehittymään juuri sopiviksi upseerin tehtäviin. Onhan sekin meidän kaikkien etu, että meillä on tosi hyvät ammattisotilaat, joilla ei hermot petä missään tilanteessa.

Positiivinen diskriminaatio ei siis todellakaan ole yhteiskunnan etu enää silloin, jos se ei ohjaa ihmisiä sinne, minne he parhaiten soveltuvat. Ei ole mikään itseisarvo, että kenen tahansa todennäköisyys päätyä aivokirurgiksi on sama.

Sen sijaan on suuri ongelma, että yhteiskuntaan päästetään pesiytymään selvää heikompiosaisten riistoa, kuten nyt tietyillä aloilla tapahtuu. Vierastyövoimaan ja muualta tulleiden työhön tukeutuvat alat maksavat naurettavan pieniä palkkoja ja pitävät työntekijöitä huonoissa oloissa. Tämä ei ole ok, ja se myös haittaa suomalaisten muualta tulleiden osalta mahdollisuuksien tasa-arvon toimimista.

Vierailija kirjoitti:

Miten voit olla kateellinen siitä että kaverin lapsi harrastaa, jos oma lapsesi ei itse edes haluaisi ratsastaa? Valitkaa yksi lasta oikeasti kiinnostava juttu ja panostakaa mahdollisuuksien mukaan siihen. Suomessa on koulutus, sivistys, kulttuuri paikoin sekä kirjastot ihan ilmaisia! Koko perheenne voisi yhdessä harrastaa esim luonto - ja eräretkeilyä luonnossa yöpymisineen. Hyvin harvan lapsi saa mitään yksityisopetusta, ole onnellinen että lapsesi ei sellaista edes tarvitse. Kirjoituksesi perusteella näet lapsesi kumman negatiivisessa valossa. Toivottavasti tällainen asenne ei näy oikeassa elämässä.

Toivotaan että ap:n lapsi ei ole tyttö..

Tulee lisää pettymyksiä ap:lle:)

Vierailija kirjoitti:

Miten voit olla kateellinen siitä että kaverin lapsi harrastaa, jos oma lapsesi ei itse edes haluaisi ratsastaa? Valitkaa yksi lasta oikeasti kiinnostava juttu ja panostakaa mahdollisuuksien mukaan siihen. Suomessa on koulutus, sivistys, kulttuuri paikoin sekä kirjastot ihan ilmaisia! Koko perheenne voisi yhdessä harrastaa esim luonto - ja eräretkeilyä luonnossa yöpymisineen. Hyvin harvan lapsi saa mitään yksityisopetusta, ole onnellinen että lapsesi ei sellaista edes tarvitse. Kirjoituksesi perusteella näet lapsesi kumman negatiivisessa valossa. Toivottavasti tällainen asenne ei näy oikeassa elämässä.

En jaksa harrastaa raskaan työpäivän jälkeen.

Lämmitän perheelle laputettuja eineksiä ja rojahdan 

sohvalle katsomaan unelmahäitä ....ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Miten tästä tunteesta eroon?"

Ihan samalla tavalla ku kaikista mahdollisista vahingollisista tunteista: et ruoki sitä. Ikävä kyllä ihmismieleen hiipii silloin tällöin tällaisia sinänsä inhimillisiä, mutta vahingollisia tunteita ja ajatuksia. Kun kuulet että toisen perheen lapsi menee leirille, et ala netistä kyyläämään leirin hintaa (wtf oikeesti?) Vaan alat miettimään millä tavoilla voisi löytyä lastasi kiinnostavaa mielekästä tekemistä edullisemmin. Tai millä tavoilla voisit kannustaa lastasi kiinnostumaan luonnosta ym. mitä nyt haluaisit hänelle suodakaan.

Hyvä että tiedostat, missä ongelma on ja olet rehellinen itsellesi! Se on jo puoli ratkaisua. Suurin osa kateellisista syyttää kaikesta kateudensa kohdetta, vaikka sille ei olisi mitään perustetta. Kyllä jossain määrin voit olla ylpeä itsestäsi. Näkisin, että kun opit käsittelemään tuon tunteen, sulla on hyvinkin mahdollisuuksia olla aidosti onnellisempi kuin todella monella muulla.

Kiitos. On hienoa saada tähän neuvoja, ja vaikka tuntuu ihan typerältä kirjoittaa tästä jollain palstalla niin oikein muutakaan paikkaa ei ole. En missään nimessä halua ottaa tätä puheeksi ystävien kanssa, eikä tästä oikein kehtaa puhua kellekään muullekaan. Hävettää, että ajattelen tällaisia, ja varsinkin tällaisena sairaspäivänä tälle ajattelulle on normaalia enemmän tilaa.

Toisaalta tuo ystäväni (tämän toisen perheen äiti) on kiva ideoimaan kaikkea, joten jos vain kehtaisin, niin kaipa mä voisin häneltäkin kysyä että keksiikö vaikka miten asian x voisi toteuttaa jotenkin meille sopivaan tapaan. Minä en jotenkin osaa, pyörin liikaa siinä että pitäisi olla sitä juuri samaa, mitä heillä.

Tiedän, että oli tosi typerää lähteä kaivelemaan esimerkiksi leirien hintoja. Mieskin sanoi, että mitä ihmettä sä niitä hintoja oikein kaivelet - maksakoon vaikka kymppitonnin, eihän se meihin liity. Ja oikeassa onkin.

Tämä on ehkä juuri ero mieheni ja mun välillä. Ja hyvä ero onkin. Että jospa sekin vähän auttaisi.

Mulla on paha tapa tehdä tätä muissakin asioissa. Aina en kehtaa kysyä hintaa, vaikka kuinka haluaisin. Mies taas kysyy, jos kiinnostaa, esimerkiksi nyt jostain grillistä kysyi että paljonko tällainen maksaa, sai vastauksen, ja tuumasi vain naureskellen että joo, okei, me tullaankin sitten aina grillauspäivinä teille. Ystäväperheen mies naureskeli jotain takaisin.

Laskeskelin tuossa, että meiltä voisi tämä koululainen käydä silloin tällöin ratsastamassa, kun ne hevoset kerran kiinnostaa. Ehkä pari kertaa kuussa. Pienempi lapsi nyt ei tarvikaan mitään sen kummempaa vielä. Ilmeisesti sen kummempia varusteita ei ainakaan alkuun tarvi, jos olen oikein ymmärtänyt. Vähän kyllä mietityttää, että entä jos lapsen into herääkin tässä asiassa ja lapsi haluaa lähteä opettelemaan esteitä, onko siis jo valmiiksi tuhoon tuomittu idea kun ei tuohon kumminkaan resurssit riitä? Vai onko parempi suosiolla katsoa jotain muuta?

Ap

Lapsesi voi alkaa hoitamaan jonkun kermaperseen hevosta

Luo paskat, ruokkii ja ratsastaa.

Kermaperse käy vaan pari kertaa viikossa tallilla

Yx tuttava on näin päässyt ratsastamaan , hoitaa rikkaan hevosta.

En nyt jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta tää kiinnostus kulttuuriin, luontoon yms. Harva lapsi in sisäsyntyisesti kiinnostunut museoista. Eli kannattaa viedä lapsi sellaiseen museoon, mistä vanhemmat on itsekin kiinnostuneita ja osaa selittää asioita. Meidän perheessä isä on todella kiinnostunut esim. lentokoneista, niin hyvin kiinnostuneina on pienet tytöt kiertäneet erilaisia lentokone ja sotamuseoita ympäri maailmaa meidän vanhempien kanssa. Minä tykkään taiteesta, niin perehdyn aina tarkkaan etukäteen asioihin ja sitten museossa/näyttelyssä osaan lapsille selittää merkityksellisiä asioita.

Mielestäni lasta ei voi viedä museoon ajatuksella, katsele ja ole nyt kiinnostunut. Ainakin näillä omilla keinoilla on kasvatettu kaksi kulttuurista kiinnostunutta nuorta, jotka ihan vapaaehtoisesti lähtee museoon tai taidenäyttelyyn.

Mikä se ihana korealainen elokuva on

Jossa köyhä perhe luikertelee rikkaan perheen palvelukseen..

Isä autonkuljettajaksi..ym

Se ap:n pitäisi katsoa

Ap:ta kiinnostaa vaan naapuriperhe..

Ihan epänormaali pakkomielle.

Nyt ap..anna tuttujen olla rauhassa

Pistä sosiaalinen media tauolle.

Hoitakaa vaikka pihaa porukalla

Ottakaa se kani..voitte laittaa sille aitauksen pihalle:)

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.

Ei oppilaitoksiin kukaan noin vain pääse eikä myöskään taistele. Todistusten ja pääsykokeiden perusteella valitaan parhaat eli se ei ainakaan ole tuurista kiinni, vaikka jotkut muut asiat onkin. Kuten se millaiseen perheeseen syntyy ja onko matikkapäätä vai ei.

Mä en ihan usko tuota että ÄO määräisi kaiken. Joku voi olla tosi fiksu mutta on kasvanut lyttäävässä ympäristössä jne. Silläkin on väliä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan usko tuota että ÄO määräisi kaiken. Joku voi olla tosi fiksu mutta on kasvanut lyttäävässä ympäristössä jne. Silläkin on väliä.

On sillä varmaan jotain väliä, mutta samasta lyttäävästä perheestä voi tulla se yksi lääkäri, koska sen äo oli korkeampi kuin sisaruksilla tai oli eri isä kuin muilla lapsilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensimmäisenä: kasin oppilas on hyvä oppilas.

Yritä opetella olemaan kiitollinen siitä mitä teillä on ja millaisia lapsia sinulla on. Niin se vaan on, että lapset ovat erilaisia ja myös se kotikasvatus vaikuttaa. Jos toiset ovat pienestä pitäen käyneet historiakohteissa ja niistä on tehty se huippujuttu ja mielenkiintoista, niin lapset osaltaan myös oppivat siihen, että ne ovat kiinnostavia. Ei se tietenkään automaattista ole ja tottakai jokaisella lapsella on silti omat mieltymyksensä. Mutta jos on pienestä pitäen osattu miettiä, miten saada lapsi kiinnostumaan, niin kyllähän se eri tavalla varmasti kiinnostaa kuin jos vanhemmat vaan raahaa jossain vaiheessa lapsensa johonkin museoon ja sanoo että no nyt kierretään tämä. Tottakai silloin se särkänniemi kiinnostaa enemmän. 

Olisiko sinun lapsien mahdollista päästä joskus mukaan hoitamaan hevosta? Jos se heitä kiinnostaa. Tai leikkimään ulkoporealtaaseen? En tarkoita että pitää olla loisimassa ja käyttämässä hyväksi kaiken aikaa, mutta jos itsellä tuollaisia olisi, niin ihan mielelläni tarjoaisin kivoja elämyksiä kavereidenkin lapsille. Eihän se vaadi itseltä oikeastaan mitään extraa. Saako sinun lapsesi kutsun sinne pomppulinnasynttäreille? Eikö voisi olla iloinen, että lapsi pääsee osalliseksi (jos kutsutaan, jos ei niin eipä siitäkään kannata itseensä ottaa) vaikkei omille synttäreille pomppulinnaa saisikaan? Huomioithan myös, että ei mikään pomppulinna ole joka lapsen synttäreillä. Ei tuollaisia todellakaan läheskään joka perheellä ole, että ei todellakaan kannata potea mitään huonommuuden tunneta. Muuten saat potea sitä aina, koska aina löytyy joku jolla on enemmän, isompaa, kalliimpaa, parempaa.

Miettisin myös sitä, miksi koet että olisi tärkeää että lapsillasi (tai itselläsi) olisi samanlaisia, kalliita vaatteita kuin tällä toisella perheellä. Mitä siitä saat? Mitä se tuo sulle? Todennäköisesti vaan jotain statusta, mutta mitä sä sillä teet? Tarvitsetko sitä oikeasti vai olisitko itsekin onnellisempi jos voisit olla tyytyväinen siitä mitä sulla on?

Sitten vielä. Jos et jo tiedä tarkalleen mihin teidän rahat menee, niin ota selvää. Seuraa tuloja ja menoja ja mieti, mikä on oikeasti tarpeellista ja mikä turhaa. Lopeta ne turhat kustannukset. Käytä säästynyt raha johonkin, mitä oikeasti pidät arvossa eli jos se on vaikka se piano ja pianotunnit JOS lapsikin sitä haluaa. Mutta tästä huolimatta, älä oleta, että saman tien pystyt maksamaan jotain ratsastustunteja lapselle. Se on vaan fakta, että toiset ihmiset tienaa paremmin kuin toiset. Jos haluaa samalle tasolle taloudellisesti, pitää keksiä keinot tienata lisää. Vaikuttaa myös siltä, että ystäväperheelläsi on hyvät taloustaidot (tai sitten vaan tosi hyvät palkat), koska priorisoivat sen mihin käyttävät rahaa: eivät maksa uudesta autosta tai etelänlomista, mutta maksavat hevosesta ja porealtaasta. Teillä ne valinnat on ehkä jotain muita - tai sitten teillä on pienemmät tulot (tai molempia).

Ai niin ja ne vastuut ja porkkanat. Vastuunottaminen ja vastuuntunto ei ole asioita jotka ihmisellä on luonnostaan. Kaikista ei ikinä tule vastuuntuntoisia, mutta sitäkin voi opettaa. Mun mielestä lapsille kuuluu opettaa, että on ihan luonnollista että koko perhe tekee kotitöitä. Voi siitä jonkun porkkanan saada, mutta ei niin että siitä tule joka kerta neuvottelu, että mitä tällä kertaa saan. Ei, vaan lapsi osallistuu (ikänsä mukaisesti) säännöllisesti. Voihan tähän toki sitoa vaikka viikko/kuukausirahaa osittain, mutta tärkeintä on se, että lapsi kantaa myös omalta osaltaan vastuun perheen kodista.

Joo, lapsi saa kyllä kutsuja noille synttäreille ja on yleensä kerran viikossa päässyt mukaan hoitamaan hevosta. Se onkin tosi ihanaa ja olen siitä todella kiitollinen.

Mietiskelin tässä vähän omaa asennettani. Ehkä mä olen aika pessimistinen, kun suhtaudun asioihin vähän niin, että ei kannata kun lapsella ei ole pitkäjänteisyyttä, on kallista, ei siitä mitään tulisi... Ja kuitenkaan noita asioita ei ole käytännössä kokeiltu. Eli enhän mä lopulta tiedä kuinka pitkäjänteinen koululainen olisi, jos pääsisi kokeilemaan jotain haluamaansa.

Tuntuu tosiaan, että rahaa ei noihin olisi. Mutta onhan sekin oikeasti meidän valinnoista johtuva asia. Ollaan ostettu uudehko ok-talo, jonka lainanlyhennykset on korkeat. Silloin se tuntui hyvältä, jälkikäteen ajatellen asua olisi voinut kivasti muutenkin ja vaikka remontoida vanhempaa.

Tuosta ratsastuksesta lapsi on puhunut eniten, varmaan kun siellä tallilla käy sitä ystävien hevosta katsomassa, on saanut hoitaa sitä ja tehdä tallitöitäkin. Välillä on puhunut baletista, mutta mulla on ollut sellainen mielikuva että on raskasta, vaativaa ja kallistakin eikä tämä meidän lapsi välttämättä tykkäisi.

Nyt päivän aikana mietiskelin, että mitäpä sitten? Mitä se haittaa, vaikka ei tykkäisikään? Sittenpähän olisi ainakin päässyt kokeilemaan.

Kysyin ystävältäni pikaisesti noista harrastusten hinnoista, varusteista mitä tarvitaan ja niiden hinnoista. Ratsastus on kuulemma 40 euroa per tunti, mutta ilmeisesti puolenkin tunnin tunteja saa halutessaan. Yksityistunnit oli tosi kalliita, eli niitä en lähde edes miettimään. Baletista kertoi, että siellä on eri luokkia, joissa mennään ikäluokan ja taitotason mukaan, hinnat vaihtelee ym. Ilmeisesti näistä ilmoittautumisista tulee tietoa, mutta ilmeisesti esim. ylempien luokka-asteiden ryhmään ei voi vain mennä eli jos kovin isona aloittaa, niin ei välttämättä pysyy ihan suoraan hyppäämään mukaan. No meidän lapsi täyttää syyskuussa 10, eli mitenhän tää menee? Kysyn ystävältä vielä uudestaan lisäämutta jos nyt joku osaa kertoa lisää tässä välissä, niin kuuntelen mielelläni.

Täällä tulikin vinkkejä siihen, että ennen museoon menemistä voisi lukea jotain, sama balettiin tai vaikka teatteriin menon kanssa. Tämäpä ei ole tullut mieleenikään, joten kiitos tästä.

Mä tosiaan en itse ole ollut tällaisissa "riennoissa" lapsena, joten en ole jotenkin hoksannut että lapsenkin kanssa voi mennä katsomaan balettia, teatteria, tai vaikka klassisen musiikin konserttia puhumattakaan museoista, muista historiallisista tai luontokohteista. Kun olen kuullut esim. tämän ystäväperheen tekevän näitä, mulle on tullut sellainen "Ahaa"- elämys. Muut kaveriperheet, joita on tunnettu ennen kuin tutustuttiin tähän perheeseen, ei tosiaan noita ole harrastaneet joten ei ole muiden kanssa tullut vastaan.

Mä olen nyt miettinyt paljon myös tätä asiaa kokonaisuutena. Kyllä se varmasti totta on, että mulla on huono itsetunto ja jonkinlainen häpeä siitä, että nämä asiat ei ole tuttuja tai samalla tavalla luontevia kuin näillä ystävillä.

Totesin myös, että parasta on yrittää lopettaa tämä vertailu ja kadehtiminen, ja koettaa sitten tehdä asioita niin, että tuntuisi itsestäkin hyvältä.

Hiljalleen kohti tätä :)

Ap

Ap, pidä tää asenne, jolla kirjoitit yllä olevan! Siinä ajattelet selvästi paljon positiivisemmin ja avoimemmin kuin esim aloituksessa. Et ole aikaisemmin vienyt lasta tuollaisiin aktiviteetteihin, koska et ole tajunnut, mutta tiedätkö mitä? Se ei haittaa! Hyvä että olet nyt myöhemmin tajunnut! Pitää vaan löytää sellaisia juttuja mistä se oma lapsi kiinnostuu. Teattereita, musikaaleja, baletteja, museioita, yms kaikkia löytyy monenlaista. Käy niissä mitkä lasta kiinnostaa ja tuo on hyvä vinkki, että lukee kirjan ja sitten käy katsomassa vaikkapa näytelmän siitä kirjasta. Sitä kautta lapsikin "oppii" vaikkapa nyt sitä teatteria ja ehkä pikkuhiljaa alkaa innostua näytelmistä laajemmalla skaalalla (tai baleteista tai konserteista tai mistä vaan). Tai sitten ei innostu. Mutta se on ihan yhtä ok. Tärkeää on, että lapsi saa nähdä ja kokea erilaisia juttuja, jotta pystyy itsekään hoksaamaan mistä tykkää ja mistä on kiinnostunut. Elävä eläin on eri asia (kun kirjoitit siitä pupun ottamisesta), jota ei oteta ja "katsotaan jaksaako", mutta oikeastaan kaikkea muuta voi kokeilla. Ja eläimissäkin on tapoja kokeilla sitä intoa, jotta näkee, miten into hoitamiseen säilyy ja ehkä sitten joku päivä onkin luotto siihen vastuunottoon vaikkapa pupun hoidossa. Jos harrastukseen tarvitaan varusteita, niin ainakin alkuun käytettynä/vuokralle/lainaan tms, jotta ei sitten harmita, jos lapsi kyllästyykin harrastukseen. On myös tosi tärkeää joillekin lapsille, että harrastuksiin ei painosteta. Mulle tämä oli lapsena tosi iso juttu ja mielenkiinto harrastamiseen katosi aina kun koin painostusta vanhemmilta. Varmasti tarkoittivat hyvää, mutta itse en sitä niin kokenut. Veikkaan, että sinä saatat helposti (varmasti tahattomasti) syyllistyä tähän myös? Yritä kaikkesi, ettet painosta. Pakolla ei kukaan mistään kiinnostu. Sen verran voi vaatia lapselta sitoutumista, että esimerkiksi maksetut tunnit käydään loppuun, mutta ei sen pidempään. Antaa lapsen HARRASTAA. Se on jännä, että aikuisille on höntsä-futista ja vaikka mitä, mutta onko sellaista lapsille? Harva lapsi tekee harrastuksestaan ammatin, joten en itse ymmärrä, miksi niin monella on niin suuri tarve saada lapset kehittymään mahdollisimman hyväksi harrastuksessaan ja keskittämään energiansa yhteen lajiin. Miksei lasten anneta vaan harrastaa harrastamisen ilosta? Kyllä ne taidot siinä kehittyy omalla painollaan, ja kuten sanottu, suurin osa lapsista ei tee yhtään mitään balettitaidoillaan. Harva sillä itseään elättää tai työtä nappaa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä se ihana korealainen elokuva on

Jossa köyhä perhe luikertelee rikkaan perheen palvelukseen..

Isä autonkuljettajaksi..ym

Se ap:n pitäisi katsoa

Parasite

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä se ihana korealainen elokuva on

Jossa köyhä perhe luikertelee rikkaan perheen palvelukseen..

Isä autonkuljettajaksi..ym

Se ap:n pitäisi katsoa

Parasite

TÄMÄ PARHAUTTA!!!!!!!!!!

ja on suomen kielinen tekstitys:)