Lue keskustelun säännöt.
Ystävien lapset saavat "kaiken"
21.04.2021 |
Meillä on ystäväperhe, jonka kanssa ollaan tultu hyvin juttuun vuosikausia. Tykätään monista samoista asioista, lapset on samaa ikäluokkaa keskenään, jne.
Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että oma asenteeni on alkanut muuttua heitä kohtaan. Ehkä se on sitten kateutta, mutta tuntuu, että heillä elämässä on niin paljon sitä mitä itsekin kaipaisin ja mitä haluaisimme omankin puolison kanssa lapsillemme tarjota.
Nämä kaverit ei mitenkään leuhki omilla asioillaan, vaan ne tulee esille ihan normaaleissa keskusteluissa. En ole koskaan kokenut, että meitä ylenkatsottaisiin, vaikka tietävät ettei meillä vastaaviin ole mahdollisuuksia. Eli siis ainoa asia, mikä mättää, on oma asenne.
Noiden tapaamisten jälkeen mulla nousee pintaan kateus, vähän kaikesta. Etenkin niistä asioista, joita he lapsilleen voivat tarjota.
Perheen tuntevana tiedän, että nuo asiat ei lapsille tipahda kuin Manulle illallinen. Tiedän, että nämä vanhemmat vaatii lapsiltaan ahkeraa koulutyötä, osallistumista kotitöihin, ja vastuunottoa erilaisissa ikätason sallimissa rajoissa. Ehkä mua ärsyttää sekin, kun tuntuu että meillä nää porkkanat ei edes toimisi vastaavissa asioissa.
Kateutta (mikä suorastaan hävettää) minussa herättää moni asia. Heillä lapset harrastavat pianonsoittoa, ratsastusta ja balettia. Meillä olisi ehkä mahdollisuus kustantaa soittotunnit, mutta ei soitinta. Nuo muut on hintansa puolesta aivan pois suljettuja. Lapset ovat hyviä koulussa ja jos lapsella on ongelmaa koulunkäynnissä, he järjestävät tälle yksityisopetusta. Näin oli esimerkiksi yhden vieraan kielen kohdalla. Meillä lapsi on sellainen kasin oppilas ja nuo yksityistunnit oli aivan sairaan hintaisia, joten jos koulusta ei saisi tukiopetusta ja itse en osaisi, niin jäisi opettamatta.
Heille ollaan laittamassa ulkoporeallasta. Me tuskaillaan, löytyisikö jostain sopivanhintainen wc:n kaapisto. Heillä on oma hevonen, jolla on tallipaikka. Ratsastusta harrastava lapsi käy vanhempien kanssa hoitamassa sitä ja tekemässä tallitöitä säännöllisesti. Me ollaan mietitty omalle lapselle pupua, mutta noinkohan tuo ottaisi siitäkään vastuuta... Heillä kodin remontit maksetaan rahalla, ei lainalla. Me joudutaan miettimään tarkoin, jos jotain muutoksia halutaan tehdä.
Lapsilla on heille mieluisia, tyylikkäitä vaatteita, osa mun mielestä aika kalliitakin. Oman lapsen vaatteet on ihan ok, mutta tulee aina olo, että on jotenkin vähän homssuinen, kun tuolla ollaan.
Kun he lomailevat, he järjestävät lapsille kivoja kohteita mutta käyvät myös tarjoamassa luontoon tai historiaan liittyviä elämyksiä lapsille. Meillä lapsi vain marisee, että pitää päästä Särkänniemeen. Synttäreillä saattaa olla taidolla tehty kepparirata, suklaaputous, uima-allas, tai vaikka pomppulinna. Yksi lapsi sai yksityistunnin kolmen kaverinsa kanssa paikallisella ratsastuskoululla synttäreiden kunniaksi. Tänä kesänä sama lapsi pääsee ratsastusleirille, jonka hinta oli tähtitieteellinen (tarkistin). Meillä ei todellakaan ole tällaisiin mahdollisuutta, ja vaikka oma lapsi ei vastaavia pyydäkään, niin silti häiritsee ettei itse pysty toteuttamaan samoja juttuja.
Toisaalta heillä ei esim. ajella uudella autolla, käydä aurinkomatkoilla ja monessa asiassa ollaan rahasta tarkkoja ja suunnitellaan menoja.
Miten tästä tunteesta eroon?
Kommentit (346)
Vierailija kirjoitti:
Minun äiti oli onnellinen kun ylä-asteen päättötodistuksessa oli 6 matikan kohdalla. Tein hirveästi töitä sen eteen ettei se olisi 5.
Muissa aineissa olin perus 7 tai 8.
Sama täällä. Luokkakaveri opetti matikkaa sen verran että sain kokeesta 7 kutosen sijaan niin antoivat kiitoksena kukkia ym luokkakaverille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n psyyke ei kestä tätä keskustelua, ei se enää lue näitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.
Hyvin tuttua.
Mutta siis minulla on myös tällainen tuttu. Hänen tytöillään kaikki onnistuu. Ihanaa elämää ja helppoa.
Sitten aloin miettimään kerran tätä asiaa tarkemmin. Itse harvoin soittelen tälle tutulle, kun ei minulla ole oikein mitään asiaa. Mutta tämä tuttu on soitellut jo silloin, kun lapset oli alakoulussa. Minun tyttö sai ysin matikan kokeesta. Minun tyttö sai stipendin. Minun tyttöä oli kehuttu lukiossa, ettei kukaan muu ole niin hyvä. Minun tyttöä kehuttiin töissä. Minun tyttö sai koulupaikan. Minun tyttö sitä ja tätä.
Huomasin, että tämä tuttava ei soita koskaan muulloin, kuin silloin, kun hänellä oli jotain kehumista tytöistään. Kuulostihan se toki siltä, että tytöillä on elämä yhtä silkkiä vaan ja ovat aivan erityisiä ja kaikki menee helposti.
Nyt oli parin vuoden tauko, kun ei ole soittoja enää tullut. Tämä on sen merkki, että tytöillä ei ole tipahtanut taivaasta mahtisupertyöpaikkaa ja olleet pomojen suosikkeja ja saaneet kymppitonnin palkkaaja tyttöjen poikaystävät olekkaan rikkaasta suvusta ja neljän huoneen asunnonkin joku mummo vuokrannut heille parilla sadalla kuussa.
Seuraava soitto tulee taas, kun tytöille on sattunut jotain ihkupihku mahtavaa.
Mun ystävä , alkoholisti äidin tytär kertoi'
Että hänen luokkakaverinsa ajatteli seuraavasti tulevaisuudestaan:
Hyvä palkkainen työ ja söpö aviomies ..
No seurustelee nyt lihavan rekkakuskin kanssa ja on työtön
Alkkisperheen tytär on hyväpalkkaisessa asiantuntija työssä ja mies on komea ja myös hyväpalkkainen
..et silleen...
Yhen tutun poika sai häälahjaksi uuden mersun. Eikä oo mannesukua.
Poispilattu pentu se oli jo alle 10-vuotiaana.
Minun lapsuuden perhe ei ollut mitenkään varakas. Tai sille minusta tuntui. Vanha okt maalla, vanhat autot, ei koskaan mitään merkkivaatteita tai design-kalusteita ym. hienoa, telkkarit ja muut oli vanhoja ja edullisia, ei juuri ulkomaanmatkoja. Ei mitään hienoa kulttuurisukua, isovanhempani olivat kaikki pientilallisia maaseudulla eikä se leipä ole helpolla tullut. Vanhempani olivat sukujensa ekoja akateemisia. Mutta kulttuuria meillä harrastettiiin. Meitä lapsia vietiin ravintoloihin, museoihin ja taidenäyttelyihin. Luettiin valtavasti kirjoja (ei ollut mitään hienoja pelikonsoleita niinkuin kavereilla) ja kuunneltiin klassista musiikkia kotona. Käytiin teatterissa, baletissa ja konserteissa, retkeiltiin ja patikoitiin paljon. Meidät lapset laitettiin pianotunneille, ratsastamaan päästiin kerran kuussa ja sitten vähän isompana voitiin ottaa kesäksi hevonen vuokralle omaan pihaan (eläkeläisratsu, ei mikään hieno). Lisäksi käytiin partiossa. Baletti ei silloin 90-luvun maaseudulla ollut mahdollista, vaikka kovasti olisi sitä haluttu.
Rahasta se ei siis ole kiinni, eikä vaadi mitään hienoa perhetaustaa. Se on kiinni siitä, mihin haluaa panostaa. Mutta on aika turha yrittää saada kouluikäistä lasta innostumaan vaikkapa taiteesta, jos lapsi ei itse luonnostaan sitä halua ja vanhemmat eivät itse ole siitä innostuneita. Turha verrata itseä toisiin, koska ihmiset on vaan erilaisia. Ja mikä tekee jostain harrastuksesta "paremman" kuin toisesta? Keskittykää niihin asioihin jotka on teidän mielestänne kivoja. Jos haluat käyttää lastasi museoissa, valitkaa semmoisia jotka ovat aiheeltaan mielenkiintoisia. Luonnonhistoriallinen museo esimerkiksi on usein eläinrakkaalle lapselle mieleen :) tai teatteri-esityksistä voi valita semmoisen joka tuntuu kiinnostavalta, baletissakin on lasten baletteja joiden tarina on todennäköisesti lapselle tuttu, semmoisesta on helpompi aloittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä pianoja saa viidelläkympillä tai jopa ilmaiseksi, kokemusta on. Se ei ainakaan estä soittoharrastusta.
Meinastin tulla sanomaan tätä samaa. Kun omalle lapselle piti hankkia piano, ja laitoin kysely Facebookiin, niitä ilmaisiakin olisi ollut ihan älytön määrä. Ja sellaisia 200e hintaluokkaa vaikka kuinka paljon.
Lisäksi jos lapsi pääsee musiikkiopistoon opiskelemaan, niin sieltä saa vuokrata soittimia. Siis ei nyt pianoa, mutta viuluja jne.
Kyllä. Ihan vasta näin helsinkiläisessä facebook-kierrätysryhmässä ilmaista pianoa tarjottavan. Taisi olla Keskusta kierrättää-ryhmä.
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.
Semmoistahan se on, kun suhteita ei ole, eikä rikkaita Kiinaan matkustavia tätejä. Ihan pottuilematta tiedän kyllä mistä puhut. Ap:n ongelma ei kuitenkaan ole tuota luokkaa, vaan lähinnä johtuu kulttuuripääoman puutteesta ja siihen asiaan havahtumisesta ystäväperheen kautta. Ja tässä kulttuuripääomalla en tarkoita oopperan ja baletin harrastamista (vaikka ne toki voivat siihen kuulua), vaan sellaista avointa asennetta että tutkitaan maailmaa ja samalla itseä, että mitkä asiat kiinnostaa ja innostaa. Mitkä asiat tuottavat itselle iloa? Ja tämän asenteen siirtämistä lapsille. Tässä on se ns. villakoiran ydin, ei niinkään ap:n kohdalla se, että mihin on varaa ja mihin ei. Toki varojen puute vaikuttaa siihen, mitä voi harrastaa, mutta jos on jo valmiiksi asenne että lapsi on "vaan kasinoppilas" eikä omaa pitkäjänteisyyttä (jota myös voi muuten harjoittaa, harva lapsi on syntyjään luonteeltaan pitkäjänteinen, jotkut toki on), niin silloin sanoisin että ongelman syy on enemmän se vanhempi, joka omaa lastaan mollaa, kuin maailman epäoikeudenmukaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä olisi ehkä mahdollisuus kustantaa soittotunnit, mutta ei soitinta.
==============
Käytettyjä akustisia pianoja saa jopa ilmaiseksi, ei tosin luxusmerkkejä. Käytettyjä hellaksia ja fazereita saa parilla sadalla.
Kts. esim tori.fi
Niin siis jonkun tutun lapset saavat kaiken ja ap:n lapset ei? Nyt minulle ei avautunut, mitkä on ne asiat mitä ap:n lapset eivät saaneet, mutta olisivat halunneet? Tuntuu, että äiti haluaa jotain enemmän, mutta edes lapset eivät osaa sitä kaivata.
Tuttava perheellä heppailu taitaa olla koko perheen juttu, siksi siihen löytyy aikaa ja rahaa ja lapsi on asiasta kiinnostunut. Kyllä ratsastaa voi ilman omaa heppaa, on jopa mahdollista yh-äidin lapselle kerran viikkoon pk-seudulla. Välineitä löytyy edullisesti käytettynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.
Aika paha. Opetitko lapsillesikin että tuurilla ne laivatkin seilaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnistan tuon saman ap itsessäni oikein hyvin. Minulla on muutama todella rikas kaveri, mutta en ole heille kateellinen, minkäs sille voin, että heillä on rikkaat suvut ja ovat perineet rahaa. Turha tuota on kadehtia. Mutta tuttavapiirissä on useita perheitä, joille olen kateellinen, enkä sille mitään voi. Ja se kateus tulee lähinnä siitä, että heillä tuntuu olevan joka asiassa vain ja ainoastaan hyvää tuuria. Itselläni on fiksuja lapsia, jotka ovat aina käyneet kaikenlaista taistelua päästäkseen johonkin oppilaitokseen, työpaikkaan, saadakseen asunnon jne. Muilla lapset suurinpiirtein samoilla todistuksilla kävelevät oppilaitosten ovista sisään, vastavalmistuneena käy aina tuuri tai löytyy joku sukulainen tai tuttava, ja kas, ei tarvitse edes työhakemusta laittaa, kun tarjotaankin jo hyväpalkkaista työtä että tulisitko tänne töihin. Oma lapsi jonottaa kaupungin vuokrayksiötä sitä saamatta ja on mietintää, mihin hän taas muuttaa kun vuokrakoti lähtee alta, niin samaan aikaan näissä perheissä kerrotaan, että lapsella kävi hyvä tuuri kun täti muutti kokonaan Kiinaan ja nuori saakin asua siinä hänen asunnossaan pelkkää muutaman kympin yhtiövastiketta vastaan niin kauan kuin haluaa, tai että opiskelija ostikin oman asunnon, kun sai käyttöönsä isovanhempien osakesalkkuihin sijoittamat rahat. Eli se, että omassa perheessä taistellaan aina kaikesta ja pettymyksiä sataa yksi toisensa jälkeen, toiset vaan mennä porskuttavat eteenpäin ja elävät helppoa elämää.
Hyvin tuttua.
Mutta siis minulla on myös tällainen tuttu. Hänen tytöillään kaikki onnistuu. Ihanaa elämää ja helppoa.
Sitten aloin miettimään kerran tätä asiaa tarkemmin. Itse harvoin soittelen tälle tutulle, kun ei minulla ole oikein mitään asiaa. Mutta tämä tuttu on soitellut jo silloin, kun lapset oli alakoulussa. Minun tyttö sai ysin matikan kokeesta. Minun tyttö sai stipendin. Minun tyttöä oli kehuttu lukiossa, ettei kukaan muu ole niin hyvä. Minun tyttöä kehuttiin töissä. Minun tyttö sai koulupaikan. Minun tyttö sitä ja tätä.
Huomasin, että tämä tuttava ei soita koskaan muulloin, kuin silloin, kun hänellä oli jotain kehumista tytöistään. Kuulostihan se toki siltä, että tytöillä on elämä yhtä silkkiä vaan ja ovat aivan erityisiä ja kaikki menee helposti.
Nyt oli parin vuoden tauko, kun ei ole soittoja enää tullut. Tämä on sen merkki, että tytöillä ei ole tipahtanut taivaasta mahtisupertyöpaikkaa ja olleet pomojen suosikkeja ja saaneet kymppitonnin palkkaaja tyttöjen poikaystävät olekkaan rikkaasta suvusta ja neljän huoneen asunnonkin joku mummo vuokrannut heille parilla sadalla kuussa.
Seuraava soitto tulee taas, kun tytöille on sattunut jotain ihkupihku mahtavaa.
Mun ystävä , alkoholisti äidin tytär kertoi'
Että hänen luokkakaverinsa ajatteli seuraavasti tulevaisuudestaan:
Hyvä palkkainen työ ja söpö aviomies ..
No seurustelee nyt lihavan rekkakuskin kanssa ja on työtön
Alkkisperheen tytär on hyväpalkkaisessa asiantuntija työssä ja mies on komea ja myös hyväpalkkainen
..et silleen...
Juu, minä en ole koskaan kateellinen ollut tälle tutulle. Joskus muistan ihmetelleeni vain, että minkä vuoksi hän haluaa soittaa minulle tyttöjensa numeroista ja siitä, kun joku opettaja on kehunut toista tyttöä yms.
Mutta tätä ketjua lukiessa tuli mieleen, että jos tuollaisia tuttuja on useampi, sitä alkaa ihmettelemään, että miksi muiden lapsilla on kaikki niin helppoa ja omat on ihan tavallisia ja tarpoo elämää eteen päin ja on joskus vaikeaakin. Mutta kuulostaahan se helpolta, jos puhelin otetaan käteen ja tehdään tutuille soittorinki, jos omille lapsille on sattunut jotain hienoa. Omatkin on ysejä ja kymppejäkin saaneet ja koulupaikkoja ja töitä, mutta en ole koskaan näistä alkanut soittelemaan. Varsinkaan jollekkin etäiselle tutulle, kenen kanssa ei oikeastaan olla kummemmin tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset saa kaiken ja osaa kaikkea. Mä en osaa kutoa villasukkia ja kyllä välillä kadehdin kavereiden tekemiä hienoja sukkia esim ig kuvissa. No, totesin joskus että pitää varmaan opetella, ei voi olla mahdottoman vaikeeta. Luin ohjeita ja menin kauppaan ostamaan puikkoja ja lankaa. Lankahyllyllä tajusin, että mitä hittoa mä teen. Mä en ees tykkää käsitöistä, miksi mä alan kuluttaa vapaa-aikaani jonkun sukan kutomiseen. Mitä mun pitää näyttää ja kenelle?? Mun vahvuudet on jossain ihan muussa. Esim leipomisessa. Ja onneksi on taitavia neulovia kavereita, muutamalla kympillä saa heiltä ostaa/tilata ihania sukkia. Ei kannata kadehtia muita, vaan arvostaa omia vahvuuksia.
Aletaan vih.aamaan kaikkia some julkkiksia.
Eli lakataan seuraamasta
Kommentti kenttään vaan: mul ei oo tommoista, v.ihaan sinua l.ehmä
toivottavasti lihot!!!!!
Sano ap naapureille: vi,haan lahjakkaita lapsianne, mun lapsi näyttää multa ja on keskinkertainen KESKINKERTAINEN!!
Teillä on hieno grilli..meillä on vanha pallogrilli
Oon kade ..painukaa v...tuunnnnnnn!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta heillä ei esim. ajella uudella autolla, käydä aurinkomatkoilla ja monessa asiassa ollaan rahasta tarkkoja ja suunnitellaan menoja.
==============
Lapseni ovat jo aikuisia ja opiskelemassa.
Koululaisina he harrastivat balettia, urheilua ja musiikkia eri tavoin. Luettiin heille paljon kun he olivat pieniä. Kun he olivat pieniä, käytiin läheisellä lammikolla syöttämässä sorsia ja pyöräiltiin paljon. Sitten kun olivat vähän isompia käytiin mm. Ainolassa ja Halosenniemessä sekä taidenäyttelyissä ja lastenkonserteissa.
Ei käyty ulkomailla ennen kuin nuorinkin lapsista oli yli 10v. Eikä silloinkaan käyty aurinkorannoilla.
Ei ajeltu uudella autolla eikä osteltu jatkuvasti uusia vaatteita tai tehty sisustusremontteja.
Valintoja.
ap nyt hommaatte uuden ystäväpariskunnan
Esim Puotilasta löytyy varmasti
Kaupungin vuokrakämppä
Pienipalkkainen työ /työtön
lukevat vauva palstaa /seiskaa
Ovat kateellisia pihastanne/grillistänne /lapsenne 8:sta englannissa
Lapsensa ovat huostaanotettuja , kantavat veistä, käyvät koulussa hengailemassa
Kantsii aina hommata muutama reppana kaveri.
Näille voi sitten naureskella selän takana.
Ap on tämmöinen reppana...
Miten ap oikein tutustuitte ystäväperheeseen?
A) ratsastamassa
B) taidenäyttelyssä
C) lasten kautta
Vierailija kirjoitti:
Miten ap oikein tutustuitte ystäväperheeseen?
A) ratsastamassa
B) taidenäyttelyssä
C) lasten kautta
Lapset tuntee toisensa koulusta jä käyvät kylässä toisillaan.
Oon välillä hoitanut tän tuttavan lapsia viikonloppuisin.ap
Piano ja baletti on tosi kasariharrastuksia. Lajeja ja soittimia on niin monia muitakin.
Hyvin tuttua.
Mutta siis minulla on myös tällainen tuttu. Hänen tytöillään kaikki onnistuu. Ihanaa elämää ja helppoa.
Sitten aloin miettimään kerran tätä asiaa tarkemmin. Itse harvoin soittelen tälle tutulle, kun ei minulla ole oikein mitään asiaa. Mutta tämä tuttu on soitellut jo silloin, kun lapset oli alakoulussa. Minun tyttö sai ysin matikan kokeesta. Minun tyttö sai stipendin. Minun tyttöä oli kehuttu lukiossa, ettei kukaan muu ole niin hyvä. Minun tyttöä kehuttiin töissä. Minun tyttö sai koulupaikan. Minun tyttö sitä ja tätä.
Huomasin, että tämä tuttava ei soita koskaan muulloin, kuin silloin, kun hänellä oli jotain kehumista tytöistään. Kuulostihan se toki siltä, että tytöillä on elämä yhtä silkkiä vaan ja ovat aivan erityisiä ja kaikki menee helposti.
Nyt oli parin vuoden tauko, kun ei ole soittoja enää tullut. Tämä on sen merkki, että tytöillä ei ole tipahtanut taivaasta mahtisupertyöpaikkaa ja olleet pomojen suosikkeja ja saaneet kymppitonnin palkkaaja tyttöjen poikaystävät olekkaan rikkaasta suvusta ja neljän huoneen asunnonkin joku mummo vuokrannut heille parilla sadalla kuussa.
Seuraava soitto tulee taas, kun tytöille on sattunut jotain ihkupihku mahtavaa.