Lue keskustelun säännöt.
Ystävien lapset saavat "kaiken"
21.04.2021 |
Meillä on ystäväperhe, jonka kanssa ollaan tultu hyvin juttuun vuosikausia. Tykätään monista samoista asioista, lapset on samaa ikäluokkaa keskenään, jne.
Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että oma asenteeni on alkanut muuttua heitä kohtaan. Ehkä se on sitten kateutta, mutta tuntuu, että heillä elämässä on niin paljon sitä mitä itsekin kaipaisin ja mitä haluaisimme omankin puolison kanssa lapsillemme tarjota.
Nämä kaverit ei mitenkään leuhki omilla asioillaan, vaan ne tulee esille ihan normaaleissa keskusteluissa. En ole koskaan kokenut, että meitä ylenkatsottaisiin, vaikka tietävät ettei meillä vastaaviin ole mahdollisuuksia. Eli siis ainoa asia, mikä mättää, on oma asenne.
Noiden tapaamisten jälkeen mulla nousee pintaan kateus, vähän kaikesta. Etenkin niistä asioista, joita he lapsilleen voivat tarjota.
Perheen tuntevana tiedän, että nuo asiat ei lapsille tipahda kuin Manulle illallinen. Tiedän, että nämä vanhemmat vaatii lapsiltaan ahkeraa koulutyötä, osallistumista kotitöihin, ja vastuunottoa erilaisissa ikätason sallimissa rajoissa. Ehkä mua ärsyttää sekin, kun tuntuu että meillä nää porkkanat ei edes toimisi vastaavissa asioissa.
Kateutta (mikä suorastaan hävettää) minussa herättää moni asia. Heillä lapset harrastavat pianonsoittoa, ratsastusta ja balettia. Meillä olisi ehkä mahdollisuus kustantaa soittotunnit, mutta ei soitinta. Nuo muut on hintansa puolesta aivan pois suljettuja. Lapset ovat hyviä koulussa ja jos lapsella on ongelmaa koulunkäynnissä, he järjestävät tälle yksityisopetusta. Näin oli esimerkiksi yhden vieraan kielen kohdalla. Meillä lapsi on sellainen kasin oppilas ja nuo yksityistunnit oli aivan sairaan hintaisia, joten jos koulusta ei saisi tukiopetusta ja itse en osaisi, niin jäisi opettamatta.
Heille ollaan laittamassa ulkoporeallasta. Me tuskaillaan, löytyisikö jostain sopivanhintainen wc:n kaapisto. Heillä on oma hevonen, jolla on tallipaikka. Ratsastusta harrastava lapsi käy vanhempien kanssa hoitamassa sitä ja tekemässä tallitöitä säännöllisesti. Me ollaan mietitty omalle lapselle pupua, mutta noinkohan tuo ottaisi siitäkään vastuuta... Heillä kodin remontit maksetaan rahalla, ei lainalla. Me joudutaan miettimään tarkoin, jos jotain muutoksia halutaan tehdä.
Lapsilla on heille mieluisia, tyylikkäitä vaatteita, osa mun mielestä aika kalliitakin. Oman lapsen vaatteet on ihan ok, mutta tulee aina olo, että on jotenkin vähän homssuinen, kun tuolla ollaan.
Kun he lomailevat, he järjestävät lapsille kivoja kohteita mutta käyvät myös tarjoamassa luontoon tai historiaan liittyviä elämyksiä lapsille. Meillä lapsi vain marisee, että pitää päästä Särkänniemeen. Synttäreillä saattaa olla taidolla tehty kepparirata, suklaaputous, uima-allas, tai vaikka pomppulinna. Yksi lapsi sai yksityistunnin kolmen kaverinsa kanssa paikallisella ratsastuskoululla synttäreiden kunniaksi. Tänä kesänä sama lapsi pääsee ratsastusleirille, jonka hinta oli tähtitieteellinen (tarkistin). Meillä ei todellakaan ole tällaisiin mahdollisuutta, ja vaikka oma lapsi ei vastaavia pyydäkään, niin silti häiritsee ettei itse pysty toteuttamaan samoja juttuja.
Toisaalta heillä ei esim. ajella uudella autolla, käydä aurinkomatkoilla ja monessa asiassa ollaan rahasta tarkkoja ja suunnitellaan menoja.
Miten tästä tunteesta eroon?
Kommentit (346)
Vierailija kirjoitti:
Tuo perhehän kuulostaa kivalta ja fiksulta! Älä vaan jäädytä ystävyyttänne kateuden takia. Aina jollakin on enemmän rahaa, siitä ei pääse mihinkään. Varmasti teidän perheessä ja elämässä on myös paljon hyvää, jos vaan etsit sitä.
Näin minäkin ajattelisin, että on mukava perhe ja voitte tehdä yhdessä asioita joita ette ehkä omalla porukalla tekisi. Meillä on ystäväperheitä, jotka esimerkiksi jaksavat järjestää kivoja retkiä museoihin ja lähipaikkakunnille ja hakevat meidänkin lapsia mukaan. Me taas kutsumme heitä mökille, koska vuokraamme joka kesä vakipaikkaa ja heillä taas ei mökkiä ole. Lapset harrastavat yhden tuttavaperheen lasten kanssa yhdessä suht halpaa lajia, mutta näillä toisilla on lisäksi muitakin kalliimpia harrastuksia kuin meidän perheellä. Mieluummin näin, että omat lapset näkevät toisenlaista elämää, vaikkapa siten saisivat avarrettua ajatteluaan koulutuksen tai muun elämän suhteen tätä kautta. Kateus on vaan tunne, sitä voi tutkiskella itsessään ja miettiä mistä se kertoo. Lapset harvemmin sitä tuntevat jos perheessä on kaikki ihan ok. Aina on joku tuttu jolla on kaikki pelit ja vehkeet kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kävi ikävästi silmään tuo, että oma lapsesi on kasin oppilas jossain kielessä ja sinua harmittaa, ettette pysty tarjoamaan yksityisopetusta. Miksi ihmeessä sinulle ei kelpaa 8 kieliopinnoissa? Miksi silloin edes tarvittaisiin tukiopetusta?
Tässä on usein ero niiden välillä, jotka menestyvät ja jotka eivät. Sinänsä lapselle ei tietenkään voi kasata paineita pakollisesta kympin suorituksesta, mutta kyllä meillä kotona ainakin aina yritettiin kaikin mahdollisin tavoin prepata meidän lasten osaamista - varsinkin niin tärkeissä asioissa kuin kielissä. Uskonkin, että yksi menestymisen avain on aina sen oman suorituksen kehittäminen ja parantaminen, sen sijaan että tyydyttäisiin keskitason suorituksiin. Omaan lapsuusaikaani ei juuri ollut yksityisopetusta, mutta vanhempani tekivät kovaa työtä osallistumalla, kyselemällä ja osallistamalla meitä esimerkiksi ulkomaanmatkoilla kielten käyttöön.
Toki, kaikki ei voi olla kympin oppilaita, mutta jokainen voi aina yrittää vähän lisää ja katsoa mihin se riittää. Omillakaan lapsilla en aseta numeerisia tavoitteita, mutta painotan heille, että aina voi kehittää itseään ja oppia lisää asioista, joista pitää ja toisaalta, jotka kokee tärkeiksi tulevaisuuden kannalta, vaikka ne eivät niin mielenkiintoisia olisikaan.
"Kun he lomailevat, he järjestävät lapsille kivoja kohteita mutta käyvät myös tarjoamassa luontoon tai historiaan liittyviä elämyksiä lapsille. Meillä lapsi vain marisee, että pitää päästä Särkänniemeen."
Onko teillä käyty pienestä asti luontoretkillä ja museoissa? Luontoretket kun ainakaan eivät paljoa rahallista panostusta vaadi.
Museoissa käynnistykään eivät nyt ihan maltaita maksa, näyttelyt toki kannattaa katsoa lapsen mielenkiintoa silmälläpitäen.
Vierailija kirjoitti:
Hyviä pianoja saa viidelläkympillä tai jopa ilmaiseksi, kokemusta on. Se ei ainakaan estä soittoharrastusta.
Onkohan näin? Vaikka toisaalta jos lasta kiinnostaisi pianonsoitto, niin ei kai sen soittopelin mikään huippu tarvitsisikaan olla alkuun.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hyviä pianoja saa viidelläkympillä tai jopa ilmaiseksi, kokemusta on. Se ei ainakaan estä soittoharrastusta.
Meinastin tulla sanomaan tätä samaa. Kun omalle lapselle piti hankkia piano, ja laitoin kysely Facebookiin, niitä ilmaisiakin olisi ollut ihan älytön määrä. Ja sellaisia 200e hintaluokkaa vaikka kuinka paljon.
Lisäksi jos lapsi pääsee musiikkiopistoon opiskelemaan, niin sieltä saa vuokrata soittimia. Siis ei nyt pianoa, mutta viuluja jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä voisit miettiä tarkemmin, että mitä tuo tyytymättömyys omaan lapseesi pitää sisällään. Se kuulostaa huolestuttavalta. Ja sitten parisuhteenne ja kasvatuksenne, mitä vertailet tuttavien perheeseen - siihenhän voitte vaikuttaa ja vaikutatte joka päivä. Miksi ette muuttaisi omia tapojanne, suurin osa asioistahan on ilmaisia kuten museokäynnit yms. Ja lapsenne harrastukset pitäisi lähteä hänestä itsestään, ei toisen perheen lasten mukaisesti. Mistä oma lapsenne on kiinnostunut?
Totta kai rakastan omaa lastamme koulumenestyksestä ym. riippumatta. Jotenkin nyt on vain sellainen alemmuuskompleksi kaikesta. Oma lapsemme marisee ruuista kylässäkin, jos on jotain vähän erilaisempaa, ja nää toiset syö mukisematta hyvällä halulla kaiken, olipa sitten kyse perus makkaroista tai sushista.
Meidän lasta kiinnostaa lähinnä mukava tekeminen, mutta hänellä ei ole oikein pitkäjänteisyyttä harrastusten suhteen eli ei kai ole sen tyyppinen että haluaisi harrastaa tavoitteellisemmin. Tykkää esim. hevosista, jumpasta. Jumpassa ei halunnut käydä, kun kuuli, että siellä esiinnytään. Ratsastus taas on kallista, tietysti jotain satunnaisia irtotunteja varmaan saisi.
Jotenkin vaan tulee olo näitä ystäväperheen lapsia katsellessa, että olisihan se kiva kun omakin innostuisi vastaavalla tavalla jostain.. Hankala selittää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa trollilta. Vai vertaileeko joku oikeasti omaa elämäänsä toisiin noin paljon?
Ei valitettavasti ole trolli. Aiemmin nämä asiat ei ole vaivanneet, mutta nykyään yhä enemmän. Ehkä tämäkin vaihe menee ohi, ja siihen nyt kaipaisin ideoita, koska eihän tämä ajatusrata mukava tai rakentava ole.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo perhehän kuulostaa kivalta ja fiksulta! Älä vaan jäädytä ystävyyttänne kateuden takia. Aina jollakin on enemmän rahaa, siitä ei pääse mihinkään. Varmasti teidän perheessä ja elämässä on myös paljon hyvää, jos vaan etsit sitä.
Olen samaa mieltä kanssasi.
Perheidenne lapset oppivat arvostamaan erilaisia mahdollisuuksia, kun he varmasti keskenäänkin siitä keskustelevat.
Mitäs jos tosiaan aktivoidutte etsimään esim. Facebookin kautta maksuttomia ja edullisia tapahtumia? Isolla paikkakunnalla niitä erityisesti on, kun koronasulutkin jossain vaiheessa hieman vapautuu. Toisenkin perheen lapset oppivat omilta ne, että kivaa voi olla ilman kalliita harrastuksia ja tavaroita :) Se vinkki on erittäin tärkeä oppi erityisesti nuorisolle opiskeluaikana, kun rahaa on niukasti.
Erilaisten perheiden avoin ilmapiiri jakaa hyvinvointia ja ymmärrystä eri tavalla elävien kanssa. Voi, kun kaikilla lapsilla olisi samanlainen ympäristö - meillä olisi enemmän fiksuja aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Kävi ikävästi silmään tuo, että oma lapsesi on kasin oppilas jossain kielessä ja sinua harmittaa, ettette pysty tarjoamaan yksityisopetusta. Miksi ihmeessä sinulle ei kelpaa 8 kieliopinnoissa? Miksi silloin edes tarvittaisiin tukiopetusta?
Onhan se kasi numerona ihan hyvä, jotenkin vaan tuntuu että meidän lapsella ei ole pitkäjänteisyyttä panostaa koulujuttuihin samalla tavalla. Englantia toivoisin hänen oppivan paremminkin ihan elämää varten, mutta kokeista tulee koko ajan 7-8. Lapsi ei mun mielestäni osaa kaikkia perusasioitakaan, vaan isoja aukkoja löytyy vaikka noita juttuja on käyty läpi. Vähän huolestuttaa, että kai se sitten riittää?
Ystävien lapsella tuli jostain kokeesta seiska, kun ei ollut oppinut, ja pyysivät heti tukiopetusta koululta. Sitä oli resurssien vuoksi vähänlaisesti tarjolla, kun ei ollut kai tarpeeksi isoja ongelmia. Vanhemmat sitten järjestivät lapselle muuta kautta yksityisen opettajan, joka sitten piti lapselle tyyliin 10 tuntia aiheesta. Se olikin auttanut, mikä on hyvä asia. Muakin asia kiinnosti, mutta hintojen vuoksi ei kyllä ole mahdollisuutta tuohon ja tuli jotenkin toivoton olo, että jos lapsella olisi isoja ongelmia niin miten me edes autettaisi, jos koululta ei saisi tukiopetusta helposti...
Me ollaan koitettu rahalla saada lapsi opiskelemaan innokkaammin, mutta se ei auta, kun ei vaan motivoidu enempään. Ennemmin yrittää päästä vaan helpommalla. Tuossa ystäväperheessä lapset ei ilmeisesti ikinä rahaa koenumeroista tai todistuksen arvosanoista saa. Jotenkin sekin harmittaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset lapset jotka "saavat kaiken" ovat usein jollain tasolla ylimielisiä myöhemmällä iällä.
Ainakaan tähän mennessä en ole havainnut tuollaista. Päinvastoin, nuo ystävien lapset on kohteliaita, ystävällisiä eivätkä kyllä mun mielestä tee numeroa itsestään. Samanlaisia siis kuin vanhempansa, eli heidän kanssaan on helppo tulla juttuun.
Ap
Näitä juttujasi kun lukee niin tulee selväksi että et ole niinkään kateellinen ystäväperheesi elämäntyylistä, vaan heidän lapsistaan! Lue viestisi uudelleen läpi ja katso kuinka monessa viestissä vertaat omaa lastasi tuon perheen lapsiin. Ja aina negatiivisella tavalla. Tuo toisen perheen lapset ovat kaikessa parempia. Olet omaan lapseesi tyytymätön ja toivoisit kovasti että hän olisi toisenlainen. Aikamoisen sairasta settiä on kyllä nyt. Aivan mahtava kasvuympäristö lapsellesi! Luuletko oikeasti että hän ei huomaa asennettasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raha erottaa ihmisiä. Minulla on lapsi, jolla on kaksi hyvää ystävää. Omani jää aika usein ulkopuolelle, koska meillä ei ole varaa kustantaa ratsastustunteja. Heillä on toki yhteistä muutakin tekemistä, mutta lasten elämä pyörii paljon harrastusten ympärillä, mikä on ihan ymmärrettävää. Näin teini-iän kynnyksellä raha näkyy myös vaatteissa, hankinnoissa ja ulkonäössä, jolloin lapseni on taas se vähän erilainen tyyppi. Ei siinä mitään, mutta se vaati jonkin verran lapselta sietokykyä sietää ne "miksi sulla ei ole..." -kysymykset ja yhteisillä ostosreissuilla esimerkiksi lapsen pitää kestää, että kaverit voivat ostaa mitä haluavat, kun taas hän itse joutuu tyytymään niihin halvimpiin.
Raha erottaa myös aikuisena. Minulla on ystäviä, joilla on enemmän rahaa kuin itselläni ja kyllä se tietyllä tavalla näkyy ystävyydessä. Jos ystävät haluavat mennä ravintolaan syömään, jättäydyn pois tai jos vuokraavat mökin, jättäydyn pois. Toki he ovat kaikki muuten ihania ihmisiä ja tehdään muitakin asioita, mutta jossain määrin hieman häpeän omaa rahattomuuttani. Sellaisen ihmisen kanssa, joka on enemmän taloudellisesti omaa tasoani, on jossain määrin helpompaa tulla toimeen.
Ihan samalla tavalla kuin parisuhteessa myös ystävyyssuhteessa sama taloudellinen tilanne helpottaa kanssakäymistä. On naiivia väittää, että rahalla ei olisi mitään merkitystä ystävyydessä.
Vierailija kirjoitti:
Kyseinen perhe ei tee kalliita ulkomaanmatkoja ja mahduttavat lomiin historiaa ja luontoa. Mikä estää teidän perhettä tekemästä niin? Museoita on kotimaassa joka kylässä ja monessa on maksuton sisäänpääsy.
Suomenlinna, Porvoon vanha kaupunki, Turun saaristo, kansallispuistot, kyllähän tässä maassa riittää monia luontokohteita ja historiaakin, jos sellaisia elämyksiä haluaa lapsille esitellä huvipuiston lisäksi. Lapset tottuvat käymään paikoissa joihin vanhemmat heidät vie.
Me ollaan yritetty joskus käydä ihan kotiseutumuseossa ja esimerkiksi Helsingissä käydessä käytiin parissa isommassa museossa.
Meidän lapsi alkoi aika pian marista, että on tylsää, joko mennään pois, mennään nyt jo johonkin muualle. Sama niinä kertoina, kun ollaan koetettu joskus käydä jossain luontopolulla.
Me oltiin kerran kaikki yhdessä (siis ystäväperhe ja me) päiväretkellä vanhassa miljöössä, johon kuului useita museorakennuksia. Oma lapsi mennä viiletti valitellen taas että tylsää, kun nämä ystävien lapset halusivat kuunnella, mitä opasteksteissä kerrottiin. Oli meidänkin lapsella sitten kivaa kavereiden kanssa, mutta siis jotenkin harmittaa kun tuntuu että oikein mikään ei syvällisemmin kiinnosta.
Silloin Helsingissä ollessa (reilut pari vuotta sitten) kävimme katsomassa lapsille suunnattua balettiesitystä, jota mm. tämä ystäväperhe oli kannustanut katsomaan. Oma lapsi on ollut sellainen balettihaaveilija, joten ajattelimme miehen kanssa että lapsi varmasti innostuu. Ja aluksi innostuikin, mutta sitten kyseli koko ajan, että milloin tää loppuu! Jälkeenpäin sanoi, että baletti oli ihanan näköistä, eli kai kuitenkin tykkäsi.
Miksi tämä harmittaa - no, olisi hienoa tarjota lapselle näitä elämyksiä ja kokemuksia. Omankin paikkakunnan balettioppilaitoksen esityksiä pääsee seuraamaan, jos haluaa. Lapsihan haluaa, mutta ei sitten jotenkin jaksa istua esityksissä koska ei kuulemma ymmärrä niitä.
Miten sitä kulttuuria tarjotaan lapselle, joka ei oikein ota koppia tästäkään? Siis ihan oikeasti kaipaisin tähän vinkkejä. Kuinka säännöllisesti näitä juttuja pitäisi tehdä, että ne tulisivat tutuiksi?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juuri mietin, ostanko vähistä rahoista lapselle vappupallon päiväkodin kautta, kun saman pallon saisi tasan puolet halvemmalla ihan kaupasta ostettuna. mutta tilasin koska en halua että lapsi jää ilman palloa jos muut saavat. sinne meni muutaman euro täysin "hukkaan".
terveisin köyhä.
joten siinä sulle perspektiiviä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo perhehän kuulostaa kivalta ja fiksulta! Älä vaan jäädytä ystävyyttänne kateuden takia. Aina jollakin on enemmän rahaa, siitä ei pääse mihinkään. Varmasti teidän perheessä ja elämässä on myös paljon hyvää, jos vaan etsit sitä.
He ovatkin oikeasti todella mukavia, ja heidän kanssaan on rentoa viettää aikaa. Tiedostankin, että tämä ongelma on täysin mun päässä - siis nimenomaan mun, esimerkiksi miestäni ei nämä asiat vastaavalla tavalla harmita tai vaivaa. Tiedän, että mun pitäisi nyt jotenkin muuttaa omaa ajatteluani, mutta juuri nyt tuntuu etten löydä siihen keinoja!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseinen perhe ei tee kalliita ulkomaanmatkoja ja mahduttavat lomiin historiaa ja luontoa. Mikä estää teidän perhettä tekemästä niin? Museoita on kotimaassa joka kylässä ja monessa on maksuton sisäänpääsy.
Suomenlinna, Porvoon vanha kaupunki, Turun saaristo, kansallispuistot, kyllähän tässä maassa riittää monia luontokohteita ja historiaakin, jos sellaisia elämyksiä haluaa lapsille esitellä huvipuiston lisäksi. Lapset tottuvat käymään paikoissa joihin vanhemmat heidät vie.
Me ollaan yritetty joskus käydä ihan kotiseutumuseossa ja esimerkiksi Helsingissä käydessä käytiin parissa isommassa museossa.
Meidän lapsi alkoi aika pian marista, että on tylsää, joko mennään pois, mennään nyt jo johonkin muualle. Sama niinä kertoina, kun ollaan koetettu joskus käydä jossain luontopolulla.
Me oltiin kerran kaikki yhdessä (siis ystäväperhe ja me) päiväretkellä vanhassa miljöössä, johon kuului useita museorakennuksia. Oma lapsi mennä viiletti valitellen taas että tylsää, kun nämä ystävien lapset halusivat kuunnella, mitä opasteksteissä kerrottiin. Oli meidänkin lapsella sitten kivaa kavereiden kanssa, mutta siis jotenkin harmittaa kun tuntuu että oikein mikään ei syvällisemmin kiinnosta.
Silloin Helsingissä ollessa (reilut pari vuotta sitten) kävimme katsomassa lapsille suunnattua balettiesitystä, jota mm. tämä ystäväperhe oli kannustanut katsomaan. Oma lapsi on ollut sellainen balettihaaveilija, joten ajattelimme miehen kanssa että lapsi varmasti innostuu. Ja aluksi innostuikin, mutta sitten kyseli koko ajan, että milloin tää loppuu! Jälkeenpäin sanoi, että baletti oli ihanan näköistä, eli kai kuitenkin tykkäsi.
Miksi tämä harmittaa - no, olisi hienoa tarjota lapselle näitä elämyksiä ja kokemuksia. Omankin paikkakunnan balettioppilaitoksen esityksiä pääsee seuraamaan, jos haluaa. Lapsihan haluaa, mutta ei sitten jotenkin jaksa istua esityksissä koska ei kuulemma ymmärrä niitä.
Miten sitä kulttuuria tarjotaan lapselle, joka ei oikein ota koppia tästäkään? Siis ihan oikeasti kaipaisin tähän vinkkejä. Kuinka säännöllisesti näitä juttuja pitäisi tehdä, että ne tulisivat tutuiksi?
Ap
Ottakaa lapselle kaveri mukaan retkillenne niin varmasti viihtyy ja hyvä mieli.
Jos asiat eivät teidän tavalla toimi, tehkää toisin. Jos se vaikka auttaisi.
Tosi ikävä aloitus. Siis siinä mielessä hyvä että tiedostat olevasi kateellinen etkä syytä heitä. Mutta on turhauttavaa lukea valitustasi. Sinä olisit itse voinut tehdä teidän elämästä samanlaista. Ei ehkä monen tonnin ratsastusleirejä, mutta opettaa lapsi kiinnostuneeksi erilaisista asioista, kannustaa koulutyöhön jne, tehdä pienellä budjetillakin kulttuurijuttuja. Ihmeellisiä tekosyitä ja epäluottamus lapsiasi kohtaan sinulla. Epäilet heitä koko ajan, että hoitaisivatko edes pupua kunnolla. Mitä ihmettä. Hanki se pupu ja harjoitelkaa vastuuta. Ei se tyhjästä tule.
Enkä tajua että miksi et vain hanki pianoa. Jää hyvä harrastus aloittamatta, koska luulet että pitää ostaa joku 10k flyygeli? Olet jotenkin näköalaton itse, ja se tässä minua rassaa.
Lapsesi kuulostaa siltä, jonka äiti marisee kateudestaan vauva palstalla. Et sinäkään ole tyytyväinen ja keskity siihen mitä hyvää sinulle tarjotaan.
Toivottavasti pääset kateuden tunteesta eroon. Vaikket sitä sanottaisikaan, niin kyllä lapset ymmärtävät. Minä olen kateellisen äidin lapsi. Kaikilla oli aina asiat paremmin ja rahaa ja sitä ja tätä. Äitini piti mm. omaa pienipalkkaista työtään muiden vikana. Aika raskasta kuunnella koko lapsuus sitä mäkätystä ja olen joutunut tekemään todella töitä, etten toista samaa. Oli minullakin aika kun ärsytti ystävien menestyminen ja heidän 4-vuotiaana lukemaan oppineet mukulat. Ei ärsytä enää kun olen oppinut arvostamaan sitä mitä itsellä on ja mitä olen saanut aikaan.
Joka perheessä on ongelmia, jotka eivät ulospäin näy. Jossain tuolla voi olla perhe, joka ajattelee ap sinun perheestä, että meneepä noilla hyvin.