Ystävien lapset saavat "kaiken"

Mun mielestä Ap sanoittaa tosi hienosti tunteitaan ja hänen ajatuksensa ovat mielenkiintoisia. 

Itse ajattelen että tässä voi olla kyse myös itsetuntemuksesta. Jos on kasvanut ja elänyt hiukan pullossa, niin voi olla vaikea tunnistaa itsessään niitä tarpeita ja piirteitä, jotka ovat oman elämänpiirin ja -kokemuksen ulkopuolella. Voi olla kova kaipuu johonkin, mutta jos ei ole koskaan käynyt oopperassa eikä tiedä oikein sellaisen olemassa olostakaan, ei voi tietää että oopperan harrastaminen täyttäisi sen kaipuun (surkea esimerkki, mutta ehkä tajuatte). 

Tuntuu AP että sinulla on jäänyt jokin oppitunti lapsena saamatta. Oliko sinulla hyvin toimeen tulevat vanhemmat? Saitko joulupukilta suosikki barbin ja kuljitko leiviksen 501 päällä?

Jos sinä olet nuoruudessasi saanut sen mitä olet halunnut etkä ole tottunut pettymyksiä elämässä?

Miksi et vertaa itseäsi siihen koululuokkasi takapenkin tyttöön joka elää työttömänä?

Elämä ei ole tasa-arvoinen kaikille. Voi olla että tuttavaperheesi kadehtii esim. Toista perhettä jolla on varaa kodinhoitajaan tai jolla on suvisaaristossa miljoonamökki. Emme tiedä. Ollaan tyytyväisiä siihen mitä meillä on.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävä, joka ottaa monesti esille sen, että miten on kurjaa kun hänen lapsensa eivät voi harrastaa niin kallista harrastusta kuin minun lapseni. Minulla tytär harrastaa ratsastusta useita kertoja viikossa, mutta meillä ei ole omaa hevosta. Olen yrittänyt sanoa kaverilleni, että se on kiinni valinnoista. Meillä on vain yksi lapsi kaverilla useampi. Yhdelle lapselle voimme tarjota enemmän kuin voisimme useammalle lapselle.  Lisäksi mietimme tarkkaan mihin rahamme pistämme. Kaveri ostelee lapsilleen kalliita merkkivaatteita ja he ovat yhtenään jollain viikonloppureissulla Levillä, Kuusamossa tms. Meillä ei näin tehdä, vaan rahat menevät lapsen harrastukseen. Viimeksikin kun oltiin yhdessä kaupungilla kaveri osteli kallitta vaatteita lapsille ja narisi siitä kun olisi niin kiva jos lapset voisivat ratsastaa, mutta ei ole varaa. Kun sitten äkkiä laskin montako ratsastustuntia kaverin lastensa vaatteisiin käyttämillä rahoilla olisi saanut, tulos oli melkoinen. Kaveri ei kuitenkaan ymmärtänyt pointtiani, vaan oli sitä mieltä, että vaatteet on pakollinen ostos ja hänen lapsensa eivät suostu muun merkkisiä käyttämään, joten pakko on ostaa noita. No hyvin on minun tyttärelleni kelvannut päälle halvemmatkin kamppeet.

Ja tämä sama kaava toistuu kaikessa. Kaverin lapsilla on huomattavasti kallimmat puhelimet kuin omallani, kun ilman näitä kalliita puhelimia kuulemma kiusataan koulussa jne. No ei se sitten ihme, jos rahaa ei jää harrastuksiin.

Totta, että valintojahan nämä on. Meillä vaatteet on usein ihan jostain peruskaupasta kun taas ystäväperheellä laadukkaita vaatteita myös lapsillakin. Tosin ihan tavallisisissa kaupoissakin käyvät ostoksilla.

Meillä varmaan suurimmat rahasyöpöt on asuntolaina, autolaina, ja varmaan miehen suht kallis harrastus.

Ap

Hölmöin kommentti tässä ketjussa oli, että "miksi et ole aikaisemmin tajunnut tehdä noita asioita?"

Ei elämä mene niin, että ihminen tunnistaa tarpeensa ja tietää heti aikuisuuden kynnyksellä, mikä olisi mukavaa ajanvietettä. Ap näki toisten kautta asioita, joiden koki tuovan itselleenkin jotain sisältöä.

Minä olen viime vuosina nähnyt sivusta elämää, joka on alkanut tuntua hyvältä. Kun vielä saisi rohkeutta toteuttaa itseään...

En jaksanut lukea kuin ekan sivun, joten ehkä tämä on jo sanottu. Mutta onko teillä siis uudenkarhea auto ja teettekö aurinkomatkoja? Niihinhän teidän rahat menee. Toinen juttu on se, että tuloeroja tosiaan on. Tuttavaperhe on todennäköisesti valinnut eri koulutus- ja työpolun kuin te, ja se on ihan ok, että eri töistä maksetaan eri lailla. Ei voi tulla kenellekään yllätyksenä tämä seikka? Jos olette pienempituloisia, ette voi olettaa, että teillä on sama elintaso kuin varakkaammilla ihmisillä. Se ei ole mikään ihmisoikeus, vaikka voikin tuntua kurjalta, että toisilla on enemmän kuin itsellä.

Kolmas juttu on se, että jos haluaa lasten oppivan arvostamaan kulttuuria ja historiaa, heidät pitää opettaa siihen jo ihan pienestä pitäen. Jos te vanhemmat olette enemmän sellaisia ihmisiä, joita kiinnostaa valmiit aurinkomatkat, suomalaisten viihdeohjelmien katsominen ja muu vastaava, niin totta kai lapsistakin tulee samanhenkisiä. Onko teillä luettu lapsille monipuolisesti, luetteko te vanhemmat itse, käyttekö koskaan museoissa tai puhutteko kulttuurista? Kuunteletteko taidemusiikkia? Jos ette, niin harvemmin sellaiset asiat lapsiakaan kiinnostavat (ainakaan pienenä).

Palaan vielä myöhemmin vastailemaan ja juttelemaan.

Ap

Köyhät on yksinäisiä, syrjäytyneitä ja osattomia. Ei auta kuin hyväksyä se ja yrittää järjestää asiat parhaansa mukaan niin että tarjoaa niitä elämyksiä ja mahdollisuuksia joita pystyy edullisesti. Ole onnellinen niistä asioista jotka on hyvin.

Hei AP! Olet nyt jollain lailla jäänyt kiinni tähän varakkaaseen perheeseen ja näet kaiken sellaisten silmälasien läpi, joissa heidän elämänsä näyttää niin paljon "enemmältä" kuin omasi. Sanon sinulle, että ei kannata. Pyri aktiivisesti irti tästä kyyläämisestä ja kahdetimisesta.

Sinulla on oma perhe, mikä sinänsä on asia, joita kaikille ei ole suotu. Keskity omaan todellisuuteesi ja omiin läheisiisi - oletko oikeasti kadehtinut jopa tuon toisen perheen lapsia?

Muista, että ihmiset pääsääntöisesti eivät kerro kaikkea. Voi olla, että jonain päivänä paljastuu jotain, mikä saa sinut katkerasti katumaan kateuttasi ja tuntemaan jopa sääliä heitä kohtaan.

Lähtökohtaisesti kateus on ikävä tunne, erään luokituksen mukaan jopa yksi kuolemansynneistä. Samalla se on perin inhimillistä, mutta sinulla se on mennyt överiksi. On eri asia ohimenevästi kadehtia jotain juttua kuin lukittaa koko elämänsä pysyvään kateuden moodiin. Niin kuin tässäkin ketjussa on tullut ilmi, monella on kokemuksia siitä, miten kateus on pysyvästi katkaissut ihmissuhteita, samoin on käynyt itselleni.

Ihmiset ovat erilaisia varallisuutensa, perhetaustansa ja sivistyksensä ja ennen kaikkiea arvomaailmansa suhteen, tämä on perusjuttu. Syyt siihen ovat vaihtelevia, elämä ei aina ole oikeudenmukaista. 

Voit yrittää ottaa mallia niistä asioista, jotka ovat mahdollisuuksiesi rajoissa tuossa perheessä. Museo- ja luontoretkiä voi järjestää kuka vaan, mutta perusjuttu on se omien lastensa näkeminen arvoikkaina ja ihanina yksilöinä ja heidän kasvunsa vaaliminen.

Minusta on hassua olla kateellinen asioista, jotka ei itseä edes kiinnosta. Ap jopa myöntää, että lemmikkikanikin voisi olla liian vaivalloinen, mutta kadehtii toisen omaa hevosta, jonka hoito vasta työlästä onkin.

Jos kadehdit siitä, että toiset tarjoaa luonto- tai kulttuurielämyksiä lapsilleen, kysy itseltäsi, kiinnostavatko sellaiset itseäsi. Jos kiinnostaa, viettäisit jo varmaankin aikaasi sellaisten parissa. Kiinnostaako nämä asiat sinua oikeasti, vai onko kyseessä vaan näiden näkemisestä statussymboleina?

Mitkä asiat on sinun omia kiinnostuksen kohteita?

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu AP että sinulla on jäänyt jokin oppitunti lapsena saamatta. Oliko sinulla hyvin toimeen tulevat vanhemmat? Saitko joulupukilta suosikki barbin ja kuljitko leiviksen 501 päällä?

Jos sinä olet nuoruudessasi saanut sen mitä olet halunnut etkä ole tottunut pettymyksiä elämässä?

Miksi et vertaa itseäsi siihen koululuokkasi takapenkin tyttöön joka elää työttömänä?

Elämä ei ole tasa-arvoinen kaikille. Voi olla että tuttavaperheesi kadehtii esim. Toista perhettä jolla on varaa kodinhoitajaan tai jolla on suvisaaristossa miljoonamökki. Emme tiedä. Ollaan tyytyväisiä siihen mitä meillä on.

Itse olisin ajatellut niin päin, ettei ap ole saanut tiettyjä asioita lapsena ja se vaillinaisuuden tunne on herännyt nyt aikuisena. En toki tiedä, mutta itse olen lama-ajan lapsi ja köyhistä oloista lähtöisin. Taloudellisen puutteen lisäksi perheessämme ei ollut kulttuurista pääomaa mikä olisi voinut kompensoida taloudellisen puutteen kokemusta. Ajattelin, että jos joskus saan omia lapsia aion tarjota heille aivan erilaiset lähtökohdat. No, ei se mennyt niin. Omat lapseni joutuvat kasvamaan pienituloisessa yh-perheessä ja on selvää, että he jäävät paljosta paitsi. Välillä pohdin, että olisi pitänyt jättää lapset tekemättä, koska en voi heille tarjota asioita, joita olisin halunnut. Tuntuu pahalta, että lapset kokevat taloudellisesti samanlaisen lapsuuden kuin itse koin. Toki voin yrittää tarjota kulttuurielämyksiä pienellä budjetilla, mutta nuorten maailma on hyvin pinnallinen ja julma, jolloin taloudelliset lähtökohdat ovat keskeisiä. 

Totuushan on että ei kukaan voi saada kaikkea. Varmasti lapsilla on noiden saatujen lisäksi unelmia ja haaveita joita haluaisivat mutta vanhemmat ei pysty toteuttamaan vielä hienompia ja kalliimpia harrastuksia, jotka lapsia kiinnostaa tai enempää yksityisopetusta joka olisi tarpeellista tai hyödyllistä eikä kaikkia luxusvaatteita mitä keksivät toivoa ja pyytää. Ei tavallisilla palkoilla pääse rikastumaan suomessa, se on selvä asia että silloin kaikkiin juttuihin ei riitä rahat ja jostain joutuu tinkimään. Sillä voit lohduttautua. Eri asia sitten amerikan multimiljonäärit, jotka saa oikeasti lähes kaiken. (ei hekään kaikkea pysty saamaan)

Trolli, baletti ei harrastuksena ole kallis lasten tasolla, miksi ihmeessä ei anna lapsen kokeilla. Jos lapsi lopettaa, ei siinä mene hukkaan kuin jumppapuku ja parit tossut.

Ilmiö kyllä on tosi: henkinen köyhyys. Ei nähdä mahdollisuuksia mitä ON, ellei ole heti varaa ostaa omaa hevosta, ei sitten tehdä mitään. Ei kukaan oikeasti aloita ratsastusta oman hevosen ostamalla, ensin käydään tallilla  vuosia vapaaehtoisena ja ostetaan irtotunteja, ja siihen se lähes kaikilla sitten murrosiässä jääkin. 

Tunnistan omasta kodistani, ei käyty koskaan missään ilmaistapahtumissakaan, koska oltiin aina köyhiä. Vaatteisiin sitten aikuisilla olikin aina rahaa, ja alkoholiin, ja matkustamiseen.

Onneksi sukulaisilla oli opettaa erilaista elämänmallia, muuten ihmettelisin varmaan työttömönä jossakin lähiössä, että vain rikkaat voi opiskella hyvän ammatin ja muutenkin tehdä mielenkiintoisia asioita. Meilläkin on nykyään ilmaiseksi saatu piano, ja minä harrastan aikuisbalettia, mutta harmittaa se vanhempien typeryys jollakin tasolla aina. Pärjäsinhän minä ihan ok, mutta raskasta oli joutua opettelemaan ihan toisenlainen ajattelumalli nollasta, ja virheitä tuli tehtyä, kun kodin malli oli se näköalattomuus.

Vierailija kirjoitti:

Johan on taas ongelmat

Tällaista asennetta voisi soveltaa ihan kaikkien suomalaisten kaikkiin ongelmiin sillä perusteella, että jossain päin maailmaa jollain on aina asiat huonommin. 

Itse arvostan ap:n tekstiä. Ei ole helppoa myöntää edes itselleen olevansa kateellinen. 

Mulla on ihan vastaavia haasteita liittyen erääseen lähisukulaiseen, jonka elämässä asiat tuntuvat menevän optimaalisesti. Mutta jonkun muun mielestä mun elämässä on asiat loistavasti, ja niinhän ne onkin kun alan miettimään tarkemmin. Vertailusta toisten elämään ei seuraa tavallisesti mitään hyvää, siksi kannattaa välttää sitä.

Koitankin tehdä kiitollisuusharjoituksia ja ajatella ongelmien sijaan mieluummin ratkaisuja. Myös haaveita on hyvä olla, niistä saa positiivista energiaa.

Tsemppiä ap! Olet jo askeleen lähempänä ratkaisua kun olet myöntänyt ongelmasi.

Monesti kun kirjoittaa haaveillen poreammeesta, mä ajattelen, että onneksi ei ole. Jokainen tuttavaperhe koka sellaisen on ostanut, on kyllästynyt parissa vuodessa sen hoitamiseen. Sitten se on jäänyt rämeköitymään pihan perälle tai nohevimmat on sen myynyt 1/3 hinnalla.

Statussymboleita jahtaavat eivät usein hahmota mitä ne oikeasti symboloivat. Halutaan vain se lopputuote muttei nähdä miten siihen on päädytty ja miksi. Usein taustalla on tiettyjä luonteenpiirteitä, arvomaailmoita, intohimoa ja kunnianhimoa, jotka johtavat tietynlaisiin elämänvalintoihin. Minusta on outoa että ap ihmettelee oman lapsensa olevan kuin hän itse ja ystävän lapset ovat kuin ystävänsä. Sellainen se lapsi on millaiset geenit ja ympäristö tarjotaan. Ystävien lapsille on voitu jo kotona kertoa Suomen historiaan liittyviä mielenkiintoisia asioita mitkä vaikuttavat nykypäivään, joten lasten pohjatieto museoreissuille voi olla aivan eri luokkaa kun tiedetään yhdistää reissu aiemmin opittuun. Aloittaja tuskin on pohjustanut reissun merkitystä mitenkään lapselleen, joten kuinka kummassa lapsi osaisi kiinnostua jostain satunnaisista vanhoista rakennelmista. Samoin luontoreitellä vaeltelu. Ilman kiinnostusta luontoa tai liikuntaa kohtaan voi se olla täys pakkopullapatikka.

Itselläni kateuden tunne kumpuaa lapsuuden vaillejäämisen kokemuksista. Vanhemmillani ei ollut tarjota taloudellista, henkistä eikä kulttuuripääomaa. Kovin vaje oli juuri tuo henkinen puoli, en tullut kohdatuksi tunnetasolla enkä myöskään ajattelun tasolla. Kukaan ei ollut kiinnostunut ajatuksistani eikä tunteistani. Olin ns. näkymätön lapsi. Voisiko sinulla ap olla taustalla jotain samaa? Olen vasta myöhemmin tajunnut että tuota tunnepuolen vajetta ei voi korjata materialla. Muutos pitää tapahtua syvällä tunnetasolla.

Vierailija kirjoitti:

Kyseinen perhe ei tee kalliita ulkomaanmatkoja ja mahduttavat lomiin historiaa ja luontoa. Mikä estää teidän perhettä tekemästä niin? Museoita on kotimaassa joka kylässä ja monessa on maksuton sisäänpääsy.

Suomenlinna, Porvoon vanha kaupunki, Turun saaristo, kansallispuistot, kyllähän tässä maassa riittää monia luontokohteita ja historiaakin, jos sellaisia elämyksiä haluaa lapsille esitellä huvipuiston lisäksi. Lapset tottuvat käymään paikoissa joihin vanhemmat heidät vie.

Aikuisille museokortit on ihan ehdottomasti paras hankinta. Toki alkuinvestoinnin joutuu tekemään, mutta tällaisen voi pyytää vaikka omilta vanhemmiltaan joululahjaksi. Maksaa kyllä itsensä takaisin, kun lähes kaikkialle pääsee maksutta sisään ko. kortilla.

Meillä oli yhtenä vuotena museokortit ja käytiin mm. Turun Linnassa, Tampereen Muumimuseossa, pk-seudun kohteissa: EMMA/WeeGee, Kiasma, Luonnontieteellinen museo, Tekniikan museo, Ateneum jne. 

Hei Ap! Ensinnäkin kirjoitat tosi kivasti ja hyvin, ja pystyt kuulemaan muita näkökantoja kuin omasi. Se on tosi arvokasta!

Sinulla on tekstien perusteella kuitenkin sellaisia sokeita kohtia, joita et ehkä huomaa. Lapset kiinnostuvat lukemaan museoiden tekstejä, jos aikuinen näyttää mallia. Aikuisenkaan ei tarvitse osata tai tietää, mutta yhdessä tutustuminen on ehkä se avain. Ei lapsi muutu kultturelliksi, jos vanhempiakaan ei kiinnosta ja jos aiemmin on käyty hoplopissa. Jossain sanoit myös että lapsi ei jaksanut kiinnostua balettinäytöksestä kun ei ymmärrä sitä. Tässäkin sama: näytökseen voi tutustua etukäteen. Liittyikö siihen joku kirja, kansansatu, taustatarina? Minä pääsin ala-asteella koulun kanssa lastenteatteriin, ja sitä ennen tutustuttiin kirjaan johon esitys pohjautui. Näytöksen jälkeen puhuttiin mitä oltiin nähty ja varmaan piirrettiin jotain tähän liittyvää, koulussa kun oltiin. Pointti siis se, että lapsia opetettiin ymmärtämään ja katsomaan teatteria.

Luontoretkistä samalla taktiikalla voi valita jonkun helpon kohteen, keksiä onko siellä jotain mikä olisi kiinnostava (lintutorni, riippusilta, vesiputous) joka käydään katsomassa, eli maali. Lisäksi eväät. Ehkä seuraavalla keikalla voi miettiä mitä luonnossa voisi tehdä ja mennä vaan lähimmälle laavulle paistamaan makkaraa. Mikään hampaat irvessä patikointi tuskin motivoi.

En nyt sano että nämä kaikki pitää toteuttaa mutta että valitkaa mikä juuri sinua tai lapsia voisi kiinnostaa.

Huomasitko, että sait paljon vinkkejä soittoharrastuksen toteuttamiseen, mutta palasit kuitenkin negatiiviseen ajatukseen: paljonko soittimen vuokraaminen maksaa? Murehdit pitkälle eteenpäin etkä uskalla siksi tehdä mitään nyt.

Taisit sanoa että miehellä on kallis harrastus. Voisiko siitä nipistää jotain, että lapsella voisi olla jokin harrastus?

Vai mistä lapsesi on edes kiinnostunut? Ehkä hän haluaa vaikka pelata jalkapalloa tai kuvataidekerhoon, älä jumitu ajattelemaan toisen perheen harrastuksia vaan kuuntele omaa lasta ja tue lapsesi kiinnostuksia teidän lähtökohdista.

Tässä on tyypillisiä piirteitä kateudesta eli se, että kadehditaan jotain mikä on periaatteessa saavutettavissa, mutta mihin ei rahkeet kuitenkaan riitä. Naapureita, ystäviä ja tuttavia kadehditaan eniten, ei suinkaan menestyviä miljonäärejä tai ainakaan ne miljonäärit eivät tuikituntemattomien kateudesta kärsi. Sen sijaan naapurit ja tuttavat (ystävyydestä ei voine puhua, jos kateudesta on kyse) saattavat kärsiä kateuden kohteena olemisesta. Sehän on pilaamista ja tuhoamista vähintään ajatuksen tasolla. Ap:ssa on se kypsä piirre, että hän näkee, etteivät tuttavat ole saaneet "kaikkea" "ilmaiseksi".

Tosin vaikuttaa siltä, että tavallaan tuttavat ovat saaneet ilmaiseksi terveemmän ja sivistyneemmän kasvuympäristön. Kateuden siemenet kylvetään jo nuorena ja ap on tarjoamassa lapselleen samanlaista kuin hän todennäköisesti itsekin on saanut. Ap:n perhe on alempaa keskiluokkaa ja tuttavat ovat ylempää keskiluokkaa, minkä tärkein erottava tekijä on sivistystaso. Älylliset ja kulttuuriin liittyvät kiinnostukset lähtevät usein jo lapsuuden perheestä niin ap:n kuin hänen lastensakin tapauksessa. Duunariperheissä ostetaan kalliita vempeleitä kulttuurin ja sivistyksen sijasta eikä kannettu vesi kaivossa pysy, jos tuollaiset asiat eivät yksinkertaisesti kiinnosta. Eivät ap:ta itseään, eivät hänen miestään eikä myöskään hänen lapsiaan. 

Miksi omaa taustaa ja mieltymyksiään ei osata arvostaa? Siihenkin liittyy yhteiskuntaluokka, eli rahan ansaitseminen ei poista sitä, jos koetaan itse huonommaksi kuin sivistyneempi ja kenties hiukan älykkäämpi kaveri. Vaikka mieli tekisi katsoa formuloita niin mennään oopperaan statuksen takia. Eihän se toimi eikä se ole sivistystä. Mutta myös alempien yhteiskuntaluokkien ihmiset voivat olla tyytyväisiä ja itseään ja omia taitojaan arvostavia. Vaikeaa se on, jos jo kotona on vertailtu ja podettu huonommuutta sekä siirretty tämä vertaileva asenne lapsiin. 

Päästäkseen eroon kateuden tunteista olisi varmasti analysoitava omaa lapsuutta ja omia asenteita. Vertailun tarve ei synny siitä, että tuttavalla on jotain paremman ja arvostettavan tuntuista. Kateus ei liity mitenkään siihen naapuriin, jonka elämä näyttää hohdokkaalta, vaan omaan huonommuuden ja mitättömyyden kokemuksiin jos lapsuudessa. Ja koska kateellisuus on istutettu jo lapsena, sen pois juurimiseen tarvitaan aika paljon enemmän kuin vain sen ruotiminen miten saisin saman kuin naapurilla tai tuttavalla on. Kateellisuus on tyytymättömyyttä itseen ja omaan elämään ja uskoisin, että sitä on aika vaikea taltuttaa ilman psykoterapiaa.

Ap, pikalukaisulla saan sen käsityksen, että teillä menee perheenä aivan normaalisti ja ainoa ongelma on vertailu siihen, että toisella perheellä näyttää menevän sekä taloudellisesti että muutenkin paljon paremmin. Sitä paitsi emme voi tietää, mitä ei-välttämättä-ulospäin-näkyvää ahdistusta tms. toisen perheen täydelliseltä näyttävän kulissin takana voi olla. Tuo on muutenkin loputon suo ja on tärkeämpää keskittyä omaan elämään ja siihen mitä on. Oma ajattelutapani vaikeuksienkin keskellä on, että asiat voisivat olla huonomminkin, ja itse asiassa suurella osalla lähimmäisistä eli ihmisistä ympäri maapallon nämä perusasiat ovatkin paljon huonommin, ja tajuan että on syytä olla kiitollinen siitä kaikesta mitä on (terveys, katto pään päällä, lämmin huoneisto, ruokaa jääkaapissa, puhdas vesi hanasta, turvallinen maa, toimiva infrastruktuuri sis. nopea ja edullinen internet, hyvät koulutusmahdollisuudet, tarvittaessa oikeus saada terveydenhoitoa, jne. jne.) eikä katkera siitä mitä ei ole. Kateus/tyytymättömyys on vähän kuin vihakin, ja se syö ihmistä turhaan sisältä.