Lue keskustelun säännöt.
Vihaan työtäni, vihaan vihaan. Ei ulospääsyä.
Keskiluokkaista unelmaa?
20.04.2021 |
Olen niin lopen uupunut työhöni. Asiantuntijatason työ ns omalla alalla, sisäsiistiä hommaa josta voi olla vaikea ymmärtää että on aivan totaalisen poikki ja niin vttuuntunut että ei vaan jaksa. Kaikki jaksamiseni menee tähän, aivan joka ikinen jaksamisen hiven. Joka ikinen päivä on buukattu loputtomilla palavereilla ilman taukoa, joissa saa tosissaan tehdä aivotyötä, naks vaan aivot seuraavaan projektiin, tulet kaksi minuuttia myöhässä kun oli pakko juosta palaverien välissä vessaan, ja seuraavassa onkin pomo mukana jolla on pitkät listat uusia hommia. Palaveriputki loppuu neljältä jolloin alkaa päivän toinen osuus, päivän aikana kertyneet.noin 100 meiliä purettavana ja se loputon vaatimusten lista mitä niistä päivän 5-6 intensiivisestä palaverista on listalla, kiukkuisia ihmisiä jotka turhautuvat kun eivät saa buukattua palaveria sinne loputtomaan listaan tai viikko sitten palaverissa luvattuja töitä takaisin. Pinot kertyvät, ei tästä voi selvitä kukaan, sumussa menee. Ei ehdi edes ajatella, seuraava seuraava. Pomot hymistelevät, ei tämä muutu koskaan. Olen yrittänyt työllistyä muualle mutta aivan toivotonta, en pääse edes haastatteluun kun ikä alkaa nelosella ja uupumus paistaa varmaan jo kaukaa. Mitä elämää tämä on??? Miten unelmatyö muuttui tällaiseksi? Kotona perheen vaatimukset ja toinen työmaa. Erityislapsi. Kuka tällaista jaksaa. Haaveilen päivittäin että irtisanoudun ja jään tyhjän päälle mieluummin.
Kommentit (371)
Itse lohduttaudun sillä, että jos oikein tiukka paikka tulee ja joutuu irtisanoutuun (tai saa potkut), niin Suomessa saa sentään pitää katon pään päällä ja ruokaa ettei kuole nälkään, vaikkei olisi töitä ollenkaan. Ja monissa muissa joutuu ihmiset tekemään 12h työpäiviä ja lapsityövoimaa ja muuta kurjuutta. Meillä täällä työttömänkin on oikeasti hyvä olla.
Tällä ajatuksella olen ruvennut löysäämään työtahtiani ja rajannut tehtäviä, en hoida hommiani enää niin hyvin kuin voisin ja pitäisi. Eikä toistaiseksi ole kukaan valittanut mitään. Oma elämäni on vain helpottunut. Minulla ei edes ole vakityötä eikä mitään varmuutta tulevaisuudesta. Yksi on kuitenkin varmaa: oma terveys, terveet ihmissuhteet ja elämän mielekkyys on tärkeintä. Työ tulee vasta näiden ja monien muiden asioiden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän että ihmisen pitää tulla toimeen (=käydä töissä) jotta saa palkkaa ja voi maksaa laskunsa ja tehdä mukaviakin asioita, mutta yllättävän moni (itse mukaan lukien) roikkuu epätyydyttävässä työssä sen sijaan, että alkaisi systemaattisesti hakeutumaan tekemään asioita, jotka aidosti kiinnostavat, ja joista voisi aueta kokonaan uusi ura ja tulevaisuus. Olemme turvallisuushakuisia mikä on ihan inhimillistä.
Eräässä kirjassa sanottiin hyvin: olemme lopulta luusäkki ja elämä on seikkailu, jossa kannattaa ottaa riskejä. Muutenhan kävelemme silmät ummessa kärsien elämän läpi, vaikka MAHDOLLISESTI niin paljon enemmän olisi meille tarjolla jos uskaltaisimme.
Ymmärrän sinua hyvin ap. Olen itsekin akateemisessa asiantuntijatyössä, ja tunnistan hyvin nuo haasteet. Elämä ei aina tunnu elämisen arvoiselta.
Olisin säälittävä, jos sanoisin, että olen salaa kateellinen elämäntapatyöttömälle ja mt-ongelmaiselle lapsuudenystävälle, joka väistää kaikki mahdollisuudet päästä töihin, kun aina löytyy joku ahdistuksen aihe.
Palaverit ovat juuri tehokkuuden tappaja. Asiantuntijatyössä niitä on liikaa ja niissä on liikaa väkeä. Nopeat, napakat kokoukset olivat tärkeitä. Yksi samassa firmassa työskentelevä projektipäällikko sanoi, että heillä on puheenvuorot rajoitettu tiukasti minuuttiin. Niin asia etenee.
onko palstan moden hommat noin rankkoja???????????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä kommentteja, mutta varoituksen sana noista työterveyslääkäreistä. Niitä on moneen junaan ja eräs epäempaattisin koskaan kohtaamani lääkäri oli juurikin työterveyslääkäri. Silloin kannattaa mennä yksityiselle psykiatrille.
Mitäs jos ap lähtisi opintovapaalle ja saisi siten jopa kahden vuoden tuumaustauon tuosta hullunmyllystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin APn tilanteen. Itse olen jo niin syvällä etten näe saikkua edes ratkasuksi kun sitten kusen niin monen muunkin hommat. Ahdistus on valtava. Etätyö antaa tosiaan kuvitelman että palaveri on sama kun hommat olisi hoidettu siinä samalla palaverin aikana.
Kuulostaa ihan maanpäälliseltä viiden tähden helvetiltä.
Ei se oo sitten siisti sisätyökään mitään herkkua, vaikka joku kädet koko ajan paskassa oleva työn raskaan raataja voisi työhaalarit yllä niin luullakin. Oli työ mitä tahansa, niin aina siitä löytyy huonot ja helvetin huonot puolet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin APn tilanteen. Itse olen jo niin syvällä etten näe saikkua edes ratkasuksi kun sitten kusen niin monen muunkin hommat. Ahdistus on valtava. Etätyö antaa tosiaan kuvitelman että palaveri on sama kun hommat olisi hoidettu siinä samalla palaverin aikana.
Usko meitä saman kokeneita, poltat nyt kynttilää molemmista päistä. Kohta sinulla ei ole vaihtoehtoja, kun kehon oireet pakottavat sinut sairauslomalle. Siinä vaiheessa ihmiselämän prioriteetit kummasti muuttuu ja kollegoiden ahdinko on niitä vähemmän mietityttäviä asioita. Hyvä ystävä, nyt heti lääkäriin, ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua hyvin ap. Olen itsekin akateemisessa asiantuntijatyössä, ja tunnistan hyvin nuo haasteet. Elämä ei aina tunnu elämisen arvoiselta.
Olisin säälittävä, jos sanoisin, että olen salaa kateellinen elämäntapatyöttömälle ja mt-ongelmaiselle lapsuudenystävälle, joka väistää kaikki mahdollisuudet päästä töihin, kun aina löytyy joku ahdistuksen aihe.
Älä kehtaa puhua omasta ahdistuksestasi, jos et sitä toisellakaan tunnusta. Ihanko varmasti juuri sinulla on vaikeampaa ja rankempaa? Sinä olet tärkeämpi, sinun ahdistuksesi sentään on aitoa ja merkittävää, toisella tekosyy. Ainakin olet toistaiseksi terve, toisin kuin ystäväsi. Hänkin on joutunut luopumaan paljosta ja varmasti kamppailemaan identiteettinsä kanssa.
Se, että oma elämäsi ei tunnu elämisen arvoiselta, ei ole ystäväsi syytä. Oma elämäsi tuskin muuttuisi, vaikka hän toipuisi ja pääsisi töihin. Vai muuttuisiko? Ainakin voisitte jakaa kärsimyksen, nyt et siihen pienuuttasi pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en hahmota nyt tuota, että miten esimiehet "eivät ota kantaa"?
Kannattaa muutamaan otteeseen ilmoittaa asia selkeästi sähköpostilla. Kuvakaappaus kalenterista: täysin täynnä. Missä välissä teen työt?! Näin sulla on kättä pidempää, jos jälkikäteen väittävät, ettet ole infonnut ongelmista.
Jos ei tähän reagoida, menet, ilmoitat suoraan, kuuluvalla äänellä, että kaikki työt eivät tule suoritetuksi tällä aikataulululla. Länttäät esimiehen pöydälle vaikka printit tehtävistä töistä ja sanot, että valitsee kahdesta pinkasta sen, minkä sinä teet ja toisen antaa jollekin muulle tehtäväksi. Sen jälkeen teet VAIN sen minkä ehdit. Mitä tapahtuu?
Ehkä kauhea haloo, mutta ainakin joutuvat ottamaan kantaa.
Ja ei ne sinua pois potki, sitten vasta kusessa olisivatkin! Tuollainen työntekijä joka tekee kolmen ihmisen työt yhden palkalla!
Ja jos potkisivatkin...oikeasti. Olisiko se, käsi sydämellä, elämäsi suurin menetys?
Just näin olisin itsekin kirjoittanut. Työnantajan velvollisuus on lainkin mukaan pitää työmäärä kohtuullisena. Itse olen tosi tyytyväinen esimiestyössäni, kun opin muutama vuosi sitten pitämään tarkan rajan siinä että otan vain sen verran töitä että ehdin tekemään työni hyvin normaalin työajan puitteissa, lakisääteisten taukojen kanssa.
Suomessa on helvetisti korkeakoulutettuja työttömiä ja ne harvat jotka on töissä on ylityöllistettyjä... Tähän olis helppo ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Työ kaupan kassallakin tuntuisi mielenkiintoisemmalta
Se vasta onkin kun meitä ihmisiä on joka lähtöön. Niin hyvässä kuin pahassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en hahmota nyt tuota, että miten esimiehet "eivät ota kantaa"?
Kannattaa muutamaan otteeseen ilmoittaa asia selkeästi sähköpostilla. Kuvakaappaus kalenterista: täysin täynnä. Missä välissä teen työt?! Näin sulla on kättä pidempää, jos jälkikäteen väittävät, ettet ole infonnut ongelmista.
Jos ei tähän reagoida, menet, ilmoitat suoraan, kuuluvalla äänellä, että kaikki työt eivät tule suoritetuksi tällä aikataulululla. Länttäät esimiehen pöydälle vaikka printit tehtävistä töistä ja sanot, että valitsee kahdesta pinkasta sen, minkä sinä teet ja toisen antaa jollekin muulle tehtäväksi. Sen jälkeen teet VAIN sen minkä ehdit. Mitä tapahtuu?
Ehkä kauhea haloo, mutta ainakin joutuvat ottamaan kantaa.
Ja ei ne sinua pois potki, sitten vasta kusessa olisivatkin! Tuollainen työntekijä joka tekee kolmen ihmisen työt yhden palkalla!
Ja jos potkisivatkin...oikeasti. Olisiko se, käsi sydämellä, elämäsi suurin menetys?
Just näin olisin itsekin kirjoittanut. Työnantajan velvollisuus on lainkin mukaan pitää työmäärä kohtuullisena. Itse olen tosi tyytyväinen esimiestyössäni, kun opin muutama vuosi sitten pitämään tarkan rajan siinä että otan vain sen verran töitä että ehdin tekemään työni hyvin normaalin työajan puitteissa, lakisääteisten taukojen kanssa.
Mitä tehdä, jos työsuoritusten vaatima aika ei useinkaan ole etukäteen tiedossa (itsestä riippumattomista syistä) ja prioriteettijärjestys muuttuu koko ajan ja apua ei saa?
Vierailija kirjoitti:
Vaihtoehdot:
1) Jatkat samaan malliin ja sairastut loppuunpalamiseen.
2) Irtisanoudut.
3) Jätät osa töistä tekemättä tai siirrät ne joko ihmisille tai eteempäin ajassa. Tästä seuraa se, että asiakkaat tai työtoverit saattavat ilmoittaa esimiehelle. Entä sitten? Pahinta, mitä esimies voi tehdä, on irtisanoa.
Vaihtoehto 1 ei kannata, terveyttään ei pidä urhata. Vaihtoehdot 2 ja 3 johtavat samaan lopputulokseen, eli työttömyyteen, mutta kolmosessa saat työttämyyskorvausta ilman karenssia, joka taas uhkaa vaihtoehdossa 2. Valitse siis vaihtoehto 3.
Hyökkäys on myös paras puolutus. Kirjoita vaikka perjantaina lista asioista, jotka ehdit ja aiot tehdä ensi viikolla ja pistä se näkyviin. Ehkä myös lähetät pomollesi. Mainintana, että kaikki listalla olematon jää tekemättä. Teet siis itse ilmottamiasi asioita, etkä säntäile muiden vaatimuksien perässä.
En ymmärrä miten kohta 3 toimisi käytännössä. Itse ainakin kuormittuisin todella paljon jatkuvasta painostuksesta ja valittamisesta. Olisi kuin eläisi jatkuvan uhan alla. Henkilökohtaisesti näkisin, että kohta 3 voi johtaa ennemmin tai myöhemmin kohtaan 1. Mietteitä tai vinkkejä tästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en hahmota nyt tuota, että miten esimiehet "eivät ota kantaa"?
Kannattaa muutamaan otteeseen ilmoittaa asia selkeästi sähköpostilla. Kuvakaappaus kalenterista: täysin täynnä. Missä välissä teen työt?! Näin sulla on kättä pidempää, jos jälkikäteen väittävät, ettet ole infonnut ongelmista.
Jos ei tähän reagoida, menet, ilmoitat suoraan, kuuluvalla äänellä, että kaikki työt eivät tule suoritetuksi tällä aikataulululla. Länttäät esimiehen pöydälle vaikka printit tehtävistä töistä ja sanot, että valitsee kahdesta pinkasta sen, minkä sinä teet ja toisen antaa jollekin muulle tehtäväksi. Sen jälkeen teet VAIN sen minkä ehdit. Mitä tapahtuu?
Ehkä kauhea haloo, mutta ainakin joutuvat ottamaan kantaa.
Ja ei ne sinua pois potki, sitten vasta kusessa olisivatkin! Tuollainen työntekijä joka tekee kolmen ihmisen työt yhden palkalla!
Ja jos potkisivatkin...oikeasti. Olisiko se, käsi sydämellä, elämäsi suurin menetys?
Just näin olisin itsekin kirjoittanut. Työnantajan velvollisuus on lainkin mukaan pitää työmäärä kohtuullisena. Itse olen tosi tyytyväinen esimiestyössäni, kun opin muutama vuosi sitten pitämään tarkan rajan siinä että otan vain sen verran töitä että ehdin tekemään työni hyvin normaalin työajan puitteissa, lakisääteisten taukojen kanssa.
Olen itse esihenkilö ja tismalleen samaa mieltä. Meidän esihenkilöiden velvollisuus on johtaa työtä ja työntekijöiden työhyvinvointia. Ei tuossa ole kahta kysymystä etteikö tämän tilanteen ratkaisu kuuluisi ap:n pomon hommiin. Tällaisten ongelmien ratkaiseminen on kohtuullisen helppoa verrattuna moneen muuhun tilanteeseen. Ymmärrän kyllä tilanteen vaikeuden jos ap:n pomo on itse ihan uupunut ja kierteillä. Silloin hänkin varmaan samaan tyyliin menee sumussa päivästä toiseen ja odottaa lomaa, jota asemansa puolesta ei voi täysin pitää, sillä puhelimet soi ja laskuja hyvksyttävä ja hr-asioita hoidettava. Ap, nyt sanot rehellisesti pomollesi että AUTA! Se on hänellekin palkitsevin homma mitä työkenttään kuuluu. Kellepä ei tulisi merkityksekkään duunin fiilis jos voi auttaa toista ihmistä parempaan elämään. Ehkä hän itsekin voimautuu tekemään saman omalle pomolleen. Tsemppiä ja rohkeutta tämän askeleen ottamiseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihdetaanko? Itse lähihoitajana vanhusten dementiaosastolla, palkka 1960€ nettona. 3-vuorotyö. Olen aivan loppu, ikää 58.
Anteeks nyt vaan lähäri, mutta miten ajattelit asiantuntija työssä pärjätä lähärin koulutuksella?
Selviäisi nyt edes, että mikä työ tämä asiantuntijatyö on.
Sehän voi olla mitä vaan. Meidän koulun liikunnanopettaja tituleerasi itseään asiantuntijatyössä toimivaksi. Minäkin voin olla esim. kuljetusalan vaativissa asiantuntijatehtävissä.
T: Rekkakuski
Perustuu eu-direktiivien mukaiseen, voimassa olevaan ammattiluokitukseen. Ei mielipiteeseen. Opetusalan erityisasiantuntija, ei hän ole itse sitä keksinyt. Tuolta voit katsoa myös omasi:
https://www.tilastokeskus.fi/fi/luokitukset/ammatti/
Oho. Itse olenkin suorastaan erityisasiantuntija. Kuulostaa hienommalle kuin asiantuntija. Tosin työ onkin sitten sellaista skäibää juuri muiden aiheuttaman kiireen ym takia, että oksat pois
Itsekin olen niin loppu, niin loppu. Kamalia muutoksia tullut ja on vielä tulossa. Olen 15 vuotta ollut samassa työssä, eikä se anna enää mitään, ainoastaan vie. Pitkäaikainen miesystäväni asuu eri kaupungissa, mietin vakavasti irtisanoutumista nykyisestä vakityöstäni ja miehen luo muuttamista. Tarkoitusena on jo tovin ollut aloittaa yhteinen elämä, yhteinen asunto ja jälkikasvua, kun ikääkin jo on. Pelottaa, että karenssi lätkähtää(kö), vaikka työmatka pitenisi yli 3h päivittäin ja välimatkaakin 150km suuntaansa. Uskon ja tiedän työllistyväni kyllä miehenkin paikkakunnalla. Pärjään rahallisesti karenssin yli, mutta eihän sellaista ole mukava saada.
Onko kellään kokemusta vastaavalaisesta, tuliko karenssi?
Mene työterveyteen ja kerro näistä tunteista. Uupumuksen perusteella saa sairaslomaa.
Jos sulla on hyvä palkka ja säästöjä, voit harkita irtisanoutumista. Toki voit irtisanoutua ja jäädä tyhjänkin päälle, mutta joudut muutaman kuukauden karenssiin koska luovuit työstä vapaaehtoisesti. Tuet alkavat kuitenkin juoksemaan sen jälkeen.
Pahimmassa tapauksessa sulle tulee sydäninfarkti ja kuolet tosi nuorena stressiin. Kannattaa tehdä jotain nyt.