Miksi yritykset eivät arvosta hyviä alaisiaan?
Miksi mieluummin kiusataan alaisia kuin arvostettaisiin hyviä alaisia ja esimiehet panostaisivat hyvää työilmapiiriin? Eikö hyvä olo alaisilla olisi parasta kaikille? Onko esimiehillä huono olla, kun kenestäkään alaisesta ei pidetä enää.
Kommentit (6)
Suomessa on johtajuus täysin hukassa. Hyvät johtajat on ihan kiven alla.
Lienee eroja firmoissa ja pomoissa. Ei minua ole kiusattu pomojen toimesta tai sorsittu työnantajan toimesta.
Kai nyt enimmäkseen hyviä työntekijöitä arvostetaan.
Joskus toki joku vain luulee olevansa hyvä työntekijä.
Moniosaamisestakin puhutaan juhlapuheissa, mutta ei sitä käytännössä arvosteta millään tavalla, esim. ei maksettu yhtään lisää palkkaa, alkoi vaan mielivaltainen pompottelu sinnetänne, joten otin sitten loparit!
Ihmisten pitäisi jatkaa työssä kauemmin ennen eläkkeelle jäämistä. Itse jäin eläkkeelle heti, kun pääsin työpaikkakiusaamisen ja huonon esimiestyön takia. Esimies/viransijainen pompotteli tehtävästä toiseen ja hänen nähtensä minua kiusattiin, mutta siihen ei puututtu. Ehdotettiin vaan työn keventämistä kahvinkeittäjäksi. Jouduin vain puhutteluun, kun minun väitettiin kiusaavan. Turhaan valtio odottaa ihmisten jatkavan työntekoa 68 vuotiaaksi, pitäisi puuttua huonoon johtamiseen.
Se on kilpailua. Alainen voi viedä paikkasi.