Miksei palkalla pysty hankkimaan enää nykyään mitään, tai edes maksamaan asumista?
Mitä järkeä edes pyrkiä työelämään, kun lopulta kuitenkaan siitä ei makseta paljon mitään, ja vaikka maksettaisiinkin, ei rahalla enää nykyään saa samalla tavalla kuin ennen. Jos pystyisi menemään johonkin korkeakouluun ja siten hyväpalkkaiseen ammattiin (en tarkoita mitään superkorkeaa, vaan nimenomaan vain hyvää palkkaa), sillä sitten voisikin olla enemmän merkitystä. Mutta sitä on turha miettiä, koska en ole tarpeeksi älykäs siihen.
Kommentit (116)
Suomi on yksi maailman kireimmistä kokonaisverottajista. Siinä on ainakin yksi selittävä tekijä.
Hyvä asenne, luovuttamalla saat tunnetusti kaiken mitä elämältä haluat.
Itse olen saavuttanut aika paljon elämässä vain sillä, että on toistuvasti valmis epäonnistumaan eikä koskaan luovuta vaan yrittää kunnes onnistuu. Kun tarpeeksi hakkaa päätä seinään niin seinää murtuu.
ss2 kirjoitti:
Hyvä asenne, luovuttamalla saat tunnetusti kaiken mitä elämältä haluat.
Itse olen saavuttanut aika paljon elämässä vain sillä, että on toistuvasti valmis epäonnistumaan eikä koskaan luovuta vaan yrittää kunnes onnistuu. Kun tarpeeksi hakkaa päätä seinään niin seinää murtuu.
Miten asenteella vaikutetaan siihen, mitä asiat maksaa? Tai minkä verran Suomessa maksetaan palkkaa? Tai siihen, jos älyä ei vaan kertakaikkiaan ole. Ei sitä tyhjästä voi vaan repäistä.
Koska porvarit ovat sitä mieltä että työntekijälle ei kuulu maksaa palkkaa. Mielellään he näkisivät niin että työntekijä maksaisi työnantajalle siitä että saa käydä töissä.
Olen pienyrittäjä ja voin sanoa, ettei kyllä työntekijöiden palkkaaminenkaan mitään halpaa tulevaa lystiä ole. Palkan päälle menee muita lakisääteisiä maksuja ym. vastuita, joten ei tämäkään "palkan suuruuskysymys" niin mustavalkoinen ole kuin usein annetaan ymmärtää.
Sehän ei ole työntekijän vika, että joutuu maksamaan jonnekin muualle sitä rahaa. Pitää työntekijän tulla toimeen.
Jäämällä kotiin makaamaan on tulotasosi vääjämättä loppuelämäsi todella pieni ja eläke olematon. Tekemällä työtä voit aina vähitellen edetä vähän parempiin työtehtäviin ja saavuttaa edes kohtuullisen elintason. Tämä mahdollisuus menee jos luovutat jo heti lähtöviivalla.
Harva nuori tajuaa miten oikeasti rajoittunutta ja hankalaa on elämä sosiaalitukien varassa. Voit vain haavella monista niistä mahdollisuuksista joita on edes muutaman satasen kuussa enemmän töissä ansaitsevilla ihmisillä.
Itse tehnyt varastotöitä koko elämäni. Asun pk seudulla omakotitalossa vaimon kanssa joka on lähihoitaja. Omistan auton, prätkän, tehokkaan tietokoneen ja kaikki VR lelut ja muut. Vanhemmilta en ole saanut perintöö enkä isompia rahojakaan. Mee töihi ja säästä niin kyllä säkin saat. Lainaa joutunu ottaa mutta joka kuukausi jää säästöön jokatapauksessa. M35
70-luvulla pienipalkkaiset asuivat alivuokralaisina eli heillä oli asunnosta 1 huone ja oikeus käyttää keittiötä sekä pesutiloja. Minusta voitaisiin palata tuohon aikaan, jos nyt asumiskustannukset tuntuvat suurilta ja ennen oli paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Olen pienyrittäjä ja voin sanoa, ettei kyllä työntekijöiden palkkaaminenkaan mitään halpaa tulevaa lystiä ole. Palkan päälle menee muita lakisääteisiä maksuja ym. vastuita, joten ei tämäkään "palkan suuruuskysymys" niin mustavalkoinen ole kuin usein annetaan ymmärtää.
Tuossa on kyse työn tuottavuudesta. Jos se työntekijän työpanos ei tuota riittävästi lisäarvoa yritykselle niin silloin ne palkkakustannukset tietenkin ovat liian kovat.
Aika moni yrittäjä siirtyy tässä vaiheessa syyttämään valtiota ja verotusta sen sijaan että katsoisi miten voisi kehittää toimintaansa niin että sen työntekijän tuottavuus paranisi.
Ihan vaan siksi että palkka on liian korkea ja tuet liian hyvät. Kato, Suomen kansan suurmenestys lähtee siitä, että ne vähätkin rahat otetaan suomalaisilta pois. :D
"Pitää työntekijän tulla toimeen."
Yhtä lailla pitää kuule sen yrittäjänkin...
Jatkan pienyrittäjänä vielä. Suomessa on tilanne de facto se, että julkisella puolella samasta työstä maksetaan jo paremmin, lisäksi edut ovat julkkareilla kohdallaan. Ihan varmasti ovat!
Voit tietysti yksityisellä puolella ns. kiristää ruuvia, mutta arvaapa, missä ne työntekijät kohta ovat työskentelemässä... Minullekin on moni sanonut, että vaihtaa julkiselle, koska pääsee helpommalla ja on isompi palkka. Ja ymmärrän tietenkin tällaisen valinnan sinänsä, en ole tyhmä aasi.
Kun Suomi aikoinaan liittyi eu:hun, oli paljon puhetta siitä, millaiseksi eu kehittyy. Aluksi sen piti olla sellainen Euroopan maiden löyhä yhteenliittymä, mutta jokainen sopimus on tehnyt siitä tiiviimmän. Yksi tällainen oli euron perustaminen. Siitä oli suunnitelmia jo 90-luvulla, mutta se toteutui Suomessa vasta vuonna 2003 tjsp.
Euro estää tehokkaasti devalvaation. Sen sijaan puhutaan sisäisestä devalvaatiosta. Se tarkoittaa sitä, että koko valuuttaa ei voi enää devalvoida, mutta palkat voidaan devalvoida. Pääoman kannalta tämä on tietysti loistojuttu, kuten euro noin muutenkin. Pankkitileillä sijaisevat sijoitukset eivät devalvoidu, niiden arvo ei laske muihin valuuttoihin nähden, mutta duunareiden palkat devalvoituvat ja palkalla saa vähemmän.
Devalvaatio on melkeinpä pakko, jotta kilpailukyky säilyy. Siksipä Zipin hallitus ottikin kärkihankkeeksi Kikyn. Sitä ei turhaan kutsuttu kilpailukykysopikmukseksi. Koska palkkoja ei voi suoraan leikata, niiden ostovoimaa nakerretaan vuosi vuodelta - ja toiminta on kantanut hedelmää!
Tästä varoitettiin jo 2000-luvun alussa. Mutta kun te ette uskoneet!
Palkanmaksu on siis paradoksi?
Jos asiat ei saisi maksaa mitään, mutta palkkaa pitäisi voida maksaa hieman reippaammalla kädellä. Millä ne palkat maksetaan, jos tuotteiden ja palveluiden pitäisi maksaa vähemmän?
Jos et ole tarpeeksi älykäs korkeakouluun ja hyväpalkkaisiin töihin, teet niitä töitä mihin älykkyytesi riittää. Ei raha ja mukava elämä ole mikään itsestäänselvyys, siihen täytyy olla kykyjä ja tahtoa.
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole tarpeeksi älykäs korkeakouluun ja hyväpalkkaisiin töihin, teet niitä töitä mihin älykkyytesi riittää. Ei raha ja mukava elämä ole mikään itsestäänselvyys, siihen täytyy olla kykyjä ja tahtoa.
Ei tarvitse mitään erityisen mukavaa elämää, mutta jos joskus pystyisi edes vuokransa maksamaan itse.
Tervetuloa koronan jälkeiseen maailmaan. Et omista mitään ja olet onnellinen.
Julkiselle töihin. Rennompaa ammentaa isosta potista kuin kituuttaa yksityisellä.
Itse ainakin pystyisin elämään herroiksi minimipalkalla, kunhan sen saatanan työpaikan saisi ensin.