Hassut "onnea tuovat" tavat ja rituaalit
Katsoin tässä Greyn 2 tuottaria, josssa tri Burken leikkausmyssykkä oli kateissa, ja niinpä tuli mieleeni...
Kerrotaan, että jossakin yliopistossa oli jonkun viisaan miehen patsas, jonka nenän hierominen ennen tenttiä takasi hyvän arvosanan.
Itse aina hyvän ystävän luota lähtiessä pusuttelen ja hyvästelen hänen minulle erittäin tärkeät (kuin omat) koirat (10 ja 14 v), kerron että rakastan niitä aina.
Oikea kenkä menee ensin jalkaan. Aina.
Tärkeissä tapaamisissa minulla on aina äidiltäni saatu kultakello kädessä. (kerran en löytänyt sitä ja pieleen meni...)
Koirakisoissa (näyttelyissä siis) on onnenpuvut, joitain käytetään vain tiettyjen kanssa ja nyt yhden eläköidyttyä, puku on loppuaikansa tallessa pukupussissa, tilasin toki samanlaisen jo, kun tykkäsin mallista niin kovin. Koirakisoissa en ikinä käytä sinistä pukua (varsinkaan) loppukisoissa, koska sininen rusetti on kakkossijalle. Kerran tein sen virheen ja tuomari ei osannut päättää mun koiran ja toisen välillä ja sitten sanoi pilke silmäkulmassa että nää on yhtä hyviä, mutta annetaan esittäjien pukujen väriset rusetit.
Aikoinaan kilparatsastuksessa piti olla saappaiden alla tietyt sukat, muuten maailmanloppu uhkasi.
Nyt kun miettii, niin nämähän jatkuu loputtomiin :D
Enhän ole yksin, enhän?