Mitä sellaista sinulle on tapahtunut mitä luulet että kovin monelle muulle ihmiselle täällä ei ole tapahtunut?

Vierailija kirjoitti:

Tapasin ruokakaupassa aviomieheni ja siitä se juttu sitten lähti. Nyt 10 vuotta naimisissa. Kiitos S-ryhmä

Miten se juttu meni olisi kiva tietää tarkemmin. Onnea jatkoonkin!

Teemu Selänne on koskettanut minua. Ja Salkkarien näyttelijä halusi ottaa minusta kuvan :D Ei kovin erikoisia, mutta niistä erikoisimmista olisi turhan tunnistettavissa... Piti nyt ilmeisesti sitten kuitenkin jotain kommentoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ajanut hiomavaunulla sumuisena aamuna ja hiihtänyt jään yli Seurasaareen.

Mä olen eksynyt Latviassa!

Olen 7-vuotiaana eksynyt Pompeijissa.

(Pompeiji on Italiassa antiikin aikaan Etna-tulivuoren laavaan hukkunut ja 1800-luvulla löydetty ja esiin kaivettu antiikin kaupunki).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kääntynyt juutalaiseksi. Oli aikamoinen prosessi. Vähän samaa tapaan kuin Charlotte Sinkkuelämässä.

se nimenomaan ei ole sellainen prosessi. Siihen ei liity mitään päälleliimattua dramatiikkaa ovien paukutuksineen nenän edessä tai rabbin kotiin änkeämistä yms. Se sujuu ihan selkeän suunnitelman mukaan. Se oli mun elämäni kauneimpia kokemuksia.

Tiedättekö, että BEnjamin Netanyahu on Puniniakin pahempi rikollinen. Esti Hitler-tyylisellä puheellaan.mm. Oslon rauhansopimuksen aikaansaamisen. Oikeiden juutalaisten tulisi toimia hänen syrjäyttämisekseen.

* Olen tehnyt (kyydissä ollen tosin) voltin purjelentokoneella.

Miesystäväni on kutsunut minut ystävänpäivänä yllätystreffeille, joilla on onnellisena kertonut että on rakastunut toiseen naiseen.

Oli ainakin itselleni ihan legendaarisen ainutkertainen Valentines Day.

Olen uinut Suomesta Ruotsiin ja takaisin yhtämatkaa.

(tämä Märketin majakalla =)

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut terrori-iskussa.

Uhrina vai tekijänä...?

Yritin itsemurhaa lasteni läsnäollessa... olin psykoosissa... tämä käsitelty lasten kanssa mutta varmasti se on traumatisoinut heidät pahasti... en tiedä mitä voisin asialle enää tehdä...

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt kaksi täydellistä auringonpimennystä. 

Minä kolme.

Vaihdoin lentoa viime hetkellä ja jouduin tehotarkastukseen USAssa.

Kalsareita myöten piti riisuutua.

Tutkivat jokaisen matkatavaran tarkkaan, mutta silti missasivat selkärepun sivutaskun, jossa olisi ollut aika erikoisen näköinen elektroniikkaprototyyppi, joka olisi taatusti herättänyt kysymyksiä.

Konelasti matkustajia joutui odottamaan puolisen tuntia että saivat minut hyväksytysti mukaan.

Sain sairauskohtauksen Turku-Tukholma risteilyllä, sumun vuoksi ei helikopteri päässyt paikalle. Koko risteilyalus käännettiin Airistolta, ja minut vietiin takaisin Turkuun teho-osastolle. Olin lukiossa, ja olimme opintomatkalla Upsalaan.

Olen tavannut nykyisen aviomieheni ensimmäistä kertaa hänen synttäreillään. Omat vanhempani tapasivat samalla tavalla ensimmäistä kertaa äitini synttäreillä reilu 20v aikaisemmin.

Olen ollut koditon ja pitkään työtön, ajelehtinut todella syvissä vesissä, mutta noussut siitä kolmekymppisenä ja opiskellut ylemmän korkeakoulututkinnon ja nykyään hyvässä työssä.

Olen rakentanut moottoripyörän moottorin keskellä vilkasta katua rooman keskustassa.

Täytenä yllätyksenä tuli, että mieheni päätti korjauttaa sukupuolensa. Jouduin yllättäen yksinhuoltajaksi ja häpeällä leimatuksi. Tämä tapahtui aikana, jolloin tällainen tilanne oli äärimmäisen epätavallinen.

No oma juttu varmasti kalpenee moniin näihin juttuihin verrattuna, mutta laitanpa omanikin. Kuitenkin määritellyt oman elämän sen verran perinpohjaisesti.

Olin 20-vuotias kun tutustuin netissä saman ikäiseen tyttöön netissä (harrastukseen liittyvä sivusto, ei deitti) - tyttö latinalaisesta amerikasta. Pari vuotta sähköposteja ja viestittelyä viattomasti, kiva oli vain tutustua toisen elämään ja kulttuuriin sen kummempia taka-ajatuksia. Tyttö sitten kutsui kylään vierailemaan - ei kait siinä, pari kuukautta kovaa duunia, lentolippuja hommaamaan ja kesäksi toiselle puolen maailmaan.

Tiesin kyllä parin vuoden viestittelyn perusteella, että tytön perhe oli suhteellisen varakas, mutta olihan tuo aikamoinen shokki nähdä miten tuo 1% maailmassa elää. Varsinkin kun oma tausta on hyvin vaatimaton (lue: köyhä) yksinhuoltajaäidin kanssa. Vieraan kestittämisessä ei todellakaan säästelty ja pääsin kokemaan kyllä monenlaista mistä oman kylän pojat tuskin edes haaveilevat saati kokevat elämänsä aikana. Hieno "kerran elämässä" kokemus kyllä, mutta eipä tämä tähän jäänyt. 

Pikakelauksella tästä reilut viisitoistavuotta eteenpäin. Vähemmän yllättäen rakastuttiin tytön kanssa. Tänä päivänä naimisissa ja tyttölapsen vanhemmat. Ollaan asuttu molemmin puolin maailmaa, matkusteltu ja maisteritutkinnot opiskeltu. Olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat kumppanit. Sinänsähän tässä ei ole mitään ennennäkemätöntä, mutta oman taustan huomioiden onhan tämä hauska miten elämä joskus muovautuu todella odotuksenvastaisesti. 

Rehellisesti mitä odotin elämältä alle parikymppisenä eroaa 100% mitä tapahtui. Olen pienehköltä paikkakunnalta kotoisin, hieman lammasmainen, yksinäinen ja ujo perusluonteeltani. Ajattelin, että jonkunlaisen duunariammatin hommaisin missä ei tarvitsisi ihmisten kanssa olla paljon tekemisissä, parin kaljan jälkeen viettelisin epätoivoisesti samalta kylältä paikallisen naisen joskus kolmekymppisenä, jonkun rivaripätkän kotipaikkakunnalta tai lähimmästä isommasta kaupungista hommaisin etc. se perinteinen suomalainen peruspertti niin hyvässä että pahassa. 

Ihan mielenkiintoista elämää olen kyllä viettänyt viimeisten vajaan parin vuosikymmenen aikana. Ei todellakaan niin ihmeellistä, että uutiskynnys ylittyisi, mutta vertaisarviointina ikäluokkani ihmisiin suunnilleen samoista lähtökohdista ponnistaneisiin, onhan nämä elämät kuin yö ja päivä. Toki pieniä ongelmiakin matkan varrella ollut, mutta suhteuttaessa niitä oikeisiin mittasuhteisiin huomaan, että aikamoista onnellista satua elän. Elämäni paras päätös oli ostaa ne ensimmäiset lentoliput maailmalle, vaikka vähän pelottikin ja joutui ensimmäistä kertaa elämässä tosissaan puskemaan itseään sinne epämukavuusalueelle. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt lapsena pallosalaman. Tai koko perhe näki, kun oltiin kovalla ukkosella kaikki sisällä.

Mitä ihmeellistä tässä on?

Noitahan oli jatkuvasti omassakin nuoruudessani, kun ei ollut kunnollisia ukkosenjohdattimia. Niitä tuli joskus sisätiloihinkin. 

Vierailija kirjoitti:

Synnytin kolme lasta alle kahdessa vuodessa.

Jotkut synnyttävät kerralla useampiakin, jopa viitosia. 

Olen ollut saunassa homon kanssa.

Lähtöä odottava kirjoitti:

Olen ollut kaksikymmentä vuotta työttömänä ja yksin ilman ystäviä tai parisuhdetta yli kolmekymmentä vuotta.

Olen elänyt pelkällä toimeentulotuella viimeiset kymmenen vuotta.

Ikää on 49.

Ei kai tällainen mitään harvinaista ole. 

Ihmiset usein jäävät työttömiksi. Työttömyys usein eristää heidät muista, eikä mies- tai naisystävää näin ollen löydy, sen enempää kuin muitakaan ystäviä. 

Ainoa juju tässä kirjoituksessasi on, että olet elänyt pelkällä toimeentulotuella viimeiset 10 v. Tämä siis viittaa siihen, että sinua ei työnteko edes kiinnosta, muuten saisit työmarkkinatukea. Oletko hakenut asumistukea?