Lue keskustelun säännöt.
HS Akateeminen pariutuu toisen akateemisen kanssa
07.04.2021 |
Ja lapset seuraavat vahvasti vanhempien jalanjälkiä ammatinvalinnassa. Työväenluokka olisi halukkaampi sekoittumaan, mutta ei kelpaa. Professori Jallinojan mukaan ilmiöstä ei mielellään puhuta.
Kommentit (542)
Vierailija kirjoitti:
Minä taas otin iloisen merkonomitytön.
kauppaopiston naiset...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua miksi autokiinnostusta jotenkin dissataan. Missä tahansa asiassa voit olla ihminen, joka tekee sutta ja sekundaa tai ei tiedä kauheasti mistään mitään tai sitten voit oikeasti olla omalla alallasi todella taitava. Puuseppä tai automekaanikko voi olla todella syvästi alaansa perhehtynyt sekä teknisesti että käsityötaitoineen.
Miksi autokiinnostusta pitäisi arvostaa?
Siksi että se voi edustaa taitoja siinä missä muukin. Voi toisen harrastusta arvostaa, vaikka ei siitä itse ole kiinnostunut. Ja vaikka ei arvostais, niin omata sen verran käytöstapoja, ettei auo päätään siitä, jos tietää että se on jollekin toiselle tärkeää
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Eih! Taas tätä luokkayhteiskuntapaskaa! Mikä pakottava tarve hesarilla on jauhaa samaa scheissea vuodesta toiseen?
Nykyään ihmiset pariutuu enimmäkseen tinderissä, jos vaikka siitä juttu vaihteeksi?
On tuettava asiaa, jotta ruudulliset muovilaukut käyvät edelleen kaupaksi.
Mulla on miehenä kouluja käytynä lukio ja amis ja juttelen tällä hetkellä tohtorinaisen kanssa, tavataan kesällä. En usko että koulutus määrittelee parisuhteen onnistumismahdollisuuksia.
Macho Alpha kirjoitti:
Täytyy myös muistaa, että mies voi kompensoida monia asioita rahalla, nainen ei. Kauniille, hoikalle naiselle koulutus on pieni bonus. Lihava ja ruma (tai luonteeltaan ilkeä, tylsä) nainen ei saa koulutuksellaan mitään anteeksi, mutta omat luulot saattaa olla kovinkin suuret.
Naisten korkeakoulutus parisuhdemarkkinoilla on miehen verinen hauki. <3
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä olisi näkemyksesi mukaan sellainen kk-palkka tai omaisuus, joka kompensoisi sen, jos mies on lihava ja ruma (tai luonteeltaan ilkeä tai tylsä) ja minkälaisen naisen uskoisit tällaisen miehen voivat saada? Eli uskotko vaikka, että lihava ja ruma tai ilkeä tai tai tylsä saisi rahalla kauniin ja hoikan naisen, vai uskotko, että pitää sitten itsekin tyytyä lihaviin, rumiin, ilkeisiin tai tylsiin? Ja millaisen suhteen uskot olevan mahdollista saada rahalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihme et nää kitkerät, katkerat naiset on yksin ja tulee pysymäänkin. Onnea vaan kissojen kanssa!
En tunne kauheasti amistaustaisia, mutta tunnen muuten vajavaisesti koulutettuja älykkäitä ihmisiä. Tiedän ihmisiä, jotka ovat suurin piirtein kansakoulusta jonkun opiston tai merkonomi-tutkinnon kautta siirtyneet ihan hyviin töihin.
Kyllä älykkäitä ihmisiä oli olemassa jo ennen sitä kuin oli mahdollisuuksia kouluttautua pitkälle.
Kirjojen lukeminen antaa keskimäärin ihmiselle taitoa, kykyä ja halua keskustella asioista rakentavammin kuin ne, jotka keskittyvät vain olemiseen ja/tai tekemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se työväenluokka voisi kieltämättä vähän itse katsoa itseään peiliin, ja miettiä omaa itseään, olemustaan, käyttäytymistään, arvojaan, jne. Ja sitä, millaisen kumppanin he itse haluavat. Ei pidä tavoitella kuuta taivaalta, jos ei yletä edes kuuseen kurkottamaan...
Kieltämättä tätä palstaa lukemalla ennakkoluulot lisääntyvät, varsinkin, kun en juuri tunne työväenluokkaisia ihmisiä arkielämässäni. Minulla ei ole moneenkaan tänne kirjoitettuun kommenttiin mitään sanottavaa eikä minunkaan kommentteihini ole juuri tullut vastakommentteja eli luultavasti olisi ihan vastavuoroista. Loputtomasti ei jaksa keskustella säästä edes tuttavan kanssa, jos monimutkaisempia asioita pitäisi vältellä ymmärrysongelmien takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, akateemiset pariutuvat akateemisten kanssa.
Itse päätin jo 18-vuotiaana (ennen ensimmäistä parisuhdetta), että en rupea katselemaan mitään amiskundeja. Miehen on oltava lukion käynyt ja yliopiston käynyt.
Onneksi voi valita miehen myös ulkomailta. Siellä on miljoonia yliopistokoulutettuja, sujuvaa englantia puhuvia miehiä. Suomalaiset amiskundit voivat ihan rauhassa ulista, että "työväenluokan miehiä syrjitään parisuhdemarkkinoilla".
Sulla on siihen täysi oikeus. Mutta oikeassa elämässä löytää joskus rakkauden myös yliopiston ulkopuolelta. Usko tai älä niin siellä on myös fiksuja miehiä, jotka vain eivät ole lukeneet akateemista loppututkintoa.
Minusta tuo on ihan fiksu tapa rajata joukkoa. Se autoista, penkkiurheilusta ja kaljasta tykkäävä, kirjoja lukematon mies löytyy aika paljon todennäköisemmin ammattikoulusta kuin yliopistosta. -eri
Mitä vikaa on tykätä autoista tai penkkiurheilusta? Tai vaikka kaljasta? Minun mies on lääkäri ja todella moni akateemisista kavereistaan ja kollegoistaan vastaa ainakin jossain määrin kuvaustasi. Mitä vikaa siinä on? Kerrotko vielä, mitkä ne sinun hyväksymäsi harrastukset ovat? Kirjojen lukeminen, oliko muita? Kai ymmärrät, että annat itse kannanotoillasi itsestäsi aika moukan, ja voisi jopa sanoa junttimaisen, kuvan?
Ei siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta jos toinen tykkää penkkiurheilusta, autoista ja kaljasta ja toinen harrastaa lintuja, vaeltamisesta, teatteria ja taidetta, niin yhteistä tekemistä tai yhteisiä mielenkiinnonkohteita on vähän.
Parisuhteen yksi idea on, että tehdään asioita yhdessä. Jos esimerkiksi lomalla toinen haluaisi käydä taidemuseossa ja toinen rassata Corollaa, niin toiveet ovat aika kaukana toisistaan ja hankalasti sovitettavissa yhteen.
En edelleen ymmärrä, miten nuo sulkee toisiaan pois. Jostain syystä luodaan stereotypiaa ("kalja" kertoo siitä tarpeeksi), kun ei viitsitä ihmisiin tutustua avoimella asenteella.
Meillä (se autoharrastajan puoliso) yhteisiä harrastuksia on musiikkiin ja liikuntaan liittyvät. Ei yhteistä tekemistä/mielenkiinnon kohteita estä se, että meillä on omiakin aktiviteetteja. Lisäksi keskustellaan paljon politiikasta, taloudesta ja ajankohtaisista asioista. Mutta tämäkin on vaihdellut hirveästi vuosien aikana, mitä milloinkin. Eikä koskaan ole siitä kriisiä tullut.
Nykyään annetaan hirveän suuri painoarvo yhteisille harrastuksille ja kuvitellaan et sen oman kumppanin tulee olla joka asiassa ihan samis. Harrastaa samoja asioita ja olla joka asiasta samaa mieltä... Sellaisiako teidän muutkin ihmissuhteet ovat?
Normaalilla itsetunnolla varustetulle ihmiselle ei ole ongelma, jos kaikki maailman ihmiset eivät halua olla hänen ystäviään tai seurustella hänen kanssaan. Sinulle se näyttää olevan maailmanloppu.
No nyt täytyy kyllä ihmetellä mistähän tuonkin päättelit. :D Olen sellanen enemmän ambivertti, joten ei todellakaan pidä paikkansa. Ei minua kiinnosta pätkääkään esim. mitä sinä minusta ajattelet. Tai kukaan muukaan, jos olen oikein heitä kohtaan toiminut.
En vaan koe olevani asemassa, jossa voin lokeroida oman mieleni mukaan ihmisiä. Kyllä sen verran pitää ymmärrystä olla toisia kohtaan, että ymmärtää erilaisuutta.
Käytöksesi tässä keskustelussa kertoo muuta. Ei kannata uskoa mitä ihminen kertoo itsestään, vaan pitää katsoa miten hän toimii.
Vai niin. Et varmaan kuitenkaan osaa edelleenkään osoittaa sellaista suorin lainauksin?
Ahaa. Oletkin yksi ja sama jankuttaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä mitä näillä ”tutkimuksilla” haetaan tai mitataan? Mikä on hyöty?
Onko elämä jotenkin huonompi, jos olet lähihoitaja ja naimisissa hitsarin kanssa ja lapsenne valitsevat ammattikoulun kuin se, että kaksi akateemista avioituu keskenään ja lapsensa menevät yliopistoon?Itse ajattelen, että tärkeintä elämässä on tehdä valinnat omien arvojen ja hyvän itsetuntemuksen kautta, silloin voi rakentaa onnellisen ja itseä tyydyttävän elämän.
Ongelma on siinä, että amisvanhempien lapsi ei saa kotoa akateemista mallia ja ajatusta siitä, että akateeminen koulutus voisi olla vaihtoehto. Akateemisten vanhempien lapselle kaikki urapolut (myös amis) ovat mahdollisia.
Onko tästä tutkimuksia? Näitä olisikin kiinnostava lukea ja voisi olla yhteiskunnallista merkitystä esim. opinto-ohjauksen lisäämisen suhteen.
Mistähän nämä sekaparit keksivät jutun juurta? Jostain viemäriputkien perimmäisestä olemuksesta? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme et nää kitkerät, katkerat naiset on yksin ja tulee pysymäänkin. Onnea vaan kissojen kanssa!
Aika moni meistä on pariutunut. Kissakin kyllä löytyy. Toki pelkkä kissa on parempi kuin kiukutteleva mies.
Vierailija kirjoitti:
En tunne kauheasti amistaustaisia, mutta tunnen muuten vajavaisesti koulutettuja älykkäitä ihmisiä. Tiedän ihmisiä, jotka ovat suurin piirtein kansakoulusta jonkun opiston tai merkonomi-tutkinnon kautta siirtyneet ihan hyviin töihin.
Kyllä älykkäitä ihmisiä oli olemassa jo ennen sitä kuin oli mahdollisuuksia kouluttautua pitkälle.
Kirjojen lukeminen antaa keskimäärin ihmiselle taitoa, kykyä ja halua keskustella asioista rakentavammin kuin ne, jotka keskittyvät vain olemiseen ja/tai tekemiseen.
Voi hyvinkin olla näin, lisäisin tuohon vielä sanomalehdet ja ylipäätään kiinnostuksen maailman menoon muutenkin. Kun ei ole tottunut keskustelemaan mistään aiheesta eikä seuraa asioita, niin on myös hyvin helposti johdateltavissa ja manipuloitavissa, mikä tekee ilmiöstä yhteiskunnallisesti vaarallisen.
Mutta mikään uusi ilmiöhän tuo ei ole. Pohjoismaissa kuitenkin näytti pitkään siltä, että koulutus ja sivistystaso nousee loputtomasti, mutta nyt kehitys on aivan päinvastainen ja vauhti kiihtyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä mitä näillä ”tutkimuksilla” haetaan tai mitataan? Mikä on hyöty?
Onko elämä jotenkin huonompi, jos olet lähihoitaja ja naimisissa hitsarin kanssa ja lapsenne valitsevat ammattikoulun kuin se, että kaksi akateemista avioituu keskenään ja lapsensa menevät yliopistoon?Itse ajattelen, että tärkeintä elämässä on tehdä valinnat omien arvojen ja hyvän itsetuntemuksen kautta, silloin voi rakentaa onnellisen ja itseä tyydyttävän elämän.
Ongelma on siinä, että amisvanhempien lapsi ei saa kotoa akateemista mallia ja ajatusta siitä, että akateeminen koulutus voisi olla vaihtoehto. Akateemisten vanhempien lapselle kaikki urapolut (myös amis) ovat mahdollisia.
Onko tästä tutkimuksia? Näitä olisikin kiinnostava lukea ja voisi olla yhteiskunnallista merkitystä esim. opinto-ohjauksen lisäämisen suhteen.
Kyllähän opinto-ohjaus vahvasti on suunnattu sillä perusteella millaisesta kodista teini tulee. Etenkin ma mu -perheiden tytöille on säännönmukaisesti yritetty tarjota lähihoitajan ammattipolkua, vaikka kyvyt riittäisivät lääkäreiksi.
Niin, koska pariutumista tapahtuu usein juuri siinä iässä kun ollaan opiskelemassa, ja vietetään paljon aikaa muiden samassa paikassa opiskelevien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eih! Taas tätä luokkayhteiskuntapaskaa! Mikä pakottava tarve hesarilla on jauhaa samaa scheissea vuodesta toiseen?
Nykyään ihmiset pariutuu enimmäkseen tinderissä, jos vaikka siitä juttu vaihteeksi?
Äh, se on akateemisten itsetunnon pönkittämistä, johan sen tällä palstalla huomaa. En kyllä jaksa ymmärtää miksi koulutuksesta huolimatta voi itsetunto olla noin pohjassa?
Tuosta on tehty jo tutkimusta.
1. heidän äidit ovat hokeneet että ne ovat erityisiä ja tietysti he uskoivat sen
2. opiskelu päättyy ja he lentävät niska-perseotteella työelämään
3. heille selviää että fantasiat kuinka he muuttavat asioita ovat kaukainen unelma koska sehän vaatii muutakin kuin tahtotilan, pitäisi tehdä vähän hommiakin eikä ne oikeasti ole niin erikoisia että he pystyis muuttamaan maailmaa, se olikin äidin valhe
4. Jore Marjarannan "Haaveet kaatuu" alkaa soimaan noiden elämän soundtrackilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä mitä näillä ”tutkimuksilla” haetaan tai mitataan? Mikä on hyöty?
Onko elämä jotenkin huonompi, jos olet lähihoitaja ja naimisissa hitsarin kanssa ja lapsenne valitsevat ammattikoulun kuin se, että kaksi akateemista avioituu keskenään ja lapsensa menevät yliopistoon?Itse ajattelen, että tärkeintä elämässä on tehdä valinnat omien arvojen ja hyvän itsetuntemuksen kautta, silloin voi rakentaa onnellisen ja itseä tyydyttävän elämän.
Tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietoa ja oppia ymmärtämään ympäröivää maailmaa, yhteiskuntaa ja ihmisten käyttäytymistä. Eikö sinusta ole arvokasta ymmärtää näitä asioita?
On, tottakai! Mutta miksi nämä esitetään aina siinä valossa että se olisi jotenkin huonompi, että ammattikoululaisen lapsi on ammattikoulussa tai ammattikoululainen pariutuu ammattikoululaisen kanssa? Mikä tässä on sen huonompaa kuin siinä akateemisuudessa? Miksi tähän toivottaisiin muutosta?
Ymmärrän jos olisi jotain todellisia ongelmia, mutta omat tuntemani vähän koulutetut ihmiset ovat kaikin puolin ”yhteiskuntakelpoisia” ja kasvattavat lapsensa hyvin ja rakkaudella, hoitavat työnsä kunnialla, maksavat veronsa?Eri asia on ylisukupolvinen syrjäytyneisyys, mutta se ei liity tähän.
Eihän sitä esitetäkään, paitsi tällä palstalla. Itse HS:n artikkelissa ei tällaista arvolatausta nähdäkseni ollut. Jos luet HS:n artikkelista rivien välistä tuollaisen arvolatauksen, niin se kertonee enemmän omista asenteistasi, ennakkoluuloistasi tai epävarmuudestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne kauheasti amistaustaisia, mutta tunnen muuten vajavaisesti koulutettuja älykkäitä ihmisiä. Tiedän ihmisiä, jotka ovat suurin piirtein kansakoulusta jonkun opiston tai merkonomi-tutkinnon kautta siirtyneet ihan hyviin töihin.
Kyllä älykkäitä ihmisiä oli olemassa jo ennen sitä kuin oli mahdollisuuksia kouluttautua pitkälle.
Kirjojen lukeminen antaa keskimäärin ihmiselle taitoa, kykyä ja halua keskustella asioista rakentavammin kuin ne, jotka keskittyvät vain olemiseen ja/tai tekemiseen.
Voi hyvinkin olla näin, lisäisin tuohon vielä sanomalehdet ja ylipäätään kiinnostuksen maailman menoon muutenkin. Kun ei ole tottunut keskustelemaan mistään aiheesta eikä seuraa asioita, niin on myös hyvin helposti johdateltavissa ja manipuloitavissa, mikä tekee ilmiöstä yhteiskunnallisesti vaarallisen.
Mutta mikään uusi ilmiöhän tuo ei ole. Pohjoismaissa kuitenkin näytti pitkään siltä, että koulutus ja sivistystaso nousee loputtomasti, mutta nyt kehitys on aivan päinvastainen ja vauhti kiihtyy.
Sori, unohdin tuosta sanomalehdet, koska pidin sitä itsestäänselvänä, mutta tajusin juuri, että eiväthän kaikki seuraa sanomalehtiä/uutisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on asia, johon poikien vanhempien pitäisi kiinnittää huomiota. Pojille lukeminen ja heidän koulunkäyntinsä tukeminen auttaa parinmuodostusta tehokkaammin kuin vaikka urheiluharrastuksiin vieminen. Tosielämässä parinvalinta suosii juuri niitä lukutoukkapoikia, jotka päätyvät yliopistoihin, toki tarpeellisilla sosiaalisilla taidoilla varustettuina.
Ja jos joku kysyy että mihin niitä kranttuja Suomi-naisia tarvitsee, niin omaan terveyteen, onneen ja elämään. Parisuhteessa elävät miehet elävät pidempään.
T. Kolmen pojan äiti.
Vähänpä sä tiedät. Ne jotka pojista eniten seurustelee 16-20-ikävuodessa on juurikin ne, jotka ei paljon kirjoihin koske.
Ja ne jotka jää vanhoiksipojiksi on just niitä joita kiinnosti pienoismallit ja teoreettinen fysiikka.
Lihavoitu kohta on totta. Kyllä ne lätkäjätkät ja futarit on niitä, jotka kotibileissä pääsee touhuvaon väliin. Tilanne kuitenkin muuttuu yli 20-vuotiaana, kun (koulutetut) naiset alkavat miettiä pariutumista ja perheen perustamista. Tässä iässä mietitään millaiset miehet uranäkymät ovat, millainen isä ja aviomies miehestä tulisi. Viininpunaiset opiskelijahaalarit onkin yllättäen kova juttu.
Olen tästä itse elävä esimerkki. Teininä tytöt ei minusta kiinnostunut. Poikuus meni vasta 20-vuotiaana, mutta 20-29-vuotiaana oli ihan hyvä menekki. Tuona ajanjaksona oli muutamia parisuhteita ja ihan mukavaa sinkkuelämää, kunnes 29-vuotiaana aloitin parisuhteen nykyisen vaimoni kanssa.
Poikalasta kannattaa siis rohkaista sekä joukkueurheilun että kirjojen pariin. Tällöin poika pääsee parhaimmillaan poksauttelemaan jo teininä kotibileissä ja menekki jatkuu hyvänä läpi elämän.
Onko siis niin, että ne tytöt, jotka olivat kiinnostuneita futareista ja lätkänpelaajista (tai joista nämä suositut pojat kiinnostuivat) olivat sitten rohkeampia ja sellaisia, jotka harrastivat seksiä kotibileissä? Minun kaveriporukassani ei kukaan ollut kiinnostunut lätkänpelaajista tai futareista, ja haaveiltiin jostain runoja kirjoittavista pojista. No, runopoikia ei koulussamme ollut, mutta kiinnostuttiin sitten jostain mukavan oloisista pojista, mutta eipä meistä kukaan uskaltanut tehdä aloitetta. Voi olla, että runopojille ja noille mukaville luokkakavereille olisi ollut saumaa ainakin johonkin - ei ehkä seksiin kotibileissä, koska sellaista ei oltaisi harrastettu (oltiin niitä "tylsimyksiä", jotka kotibileissä söivät sipsejä, joivat boolia, keskustelivat ja kuuntelivat musiikkia - seksiä oltaisiin sitten haluttu kahden kesken intiimisti), mutta esim. suutelemiseen, seurusteluun ja jossain vaiheessa sitten seksiin privaatisti.
Kannattaa muistaa, että kun omia kouluaikoja miettii, niin ne kotibileissä seksikokemuksia hankkineet tytöt ja pojat olivat vain tietty osa ikäluokkaa. Kaikkia (tyttöjäkään) ei edes kutsuttu kotibileisiin, ja kaikkia ei tuollainen sekoilu kiinnostanut silloinkaan.
Ja itse en usko, että parikymppinen nainen laskelmoiden miettisi miehen uranäkymiä ja sitä, millainen isä tämä olisi. Kyllä silloin mennään romantiikka ja kiinnostus edellä - ja hyvä niin. Se, että teiniäiässä ilman kotibileseksiä jääneet miehet alkavat löytää kumppaneita, johtuu yksinkertaisesti siitä, että ne tytöt, jotka eivät uskaltaneet teininä tehdä aloitteita, alkavat rohkaistua, ja luokan erilaiset löytävät kaltaisiaan kun menevät opiskelemaan omaa alaansa. Ja muutenkin aikuisena on parempi itsetunto kuin teininä. Kannattaa muistaa, että aika moni teinityttö ei edes ollut valmis seurusteluun, tai jos olisi mielestään ollut, ei kuitenkaan saanut mitään vastakaikua keneltäkään. Kun muutetaan uuteen kaupunkiin, kohdataan myös uusia ihmisiä.
Itse olin sellainen teinityttö, jonka ihastukset päättyivät aina pettymykseen. Uskoin, etten koskaan löydä ketään. Tilanne muuttui itsellänikin kun lukion jälkeen lähdin opiskelemaan. Silloin alkoi löytyä niitä runollisiakin poikia...
Älykkään ja fiksun kommentin kirjoittaminen on erittäin helppoa. Antaa palaa!
Voin myöntää, etten tunne yhtään ainutta edes keskivertoa älykäämpää amistaustaista henkilöä (en tunne kuin muutamia), mutta aivan varmasti heitä on olemassa.