Kahden lapsen äiti Tuuli-Elina, 36, erosi suhteesta, jossa kaikki oli ihan hyvin

Vierailija kirjoitti:

Onpa hassua että ilmeisen moni tyytyy ''ihan hyvään'' koska haluaa elää lapsilleen. Itselläni on siis perhe mutta jos tuntisin olevani onnellinen muualla, lähtisin. Oma äitini nimittäin lähti vaikka isä oli ''ihan ok''. Olin 10 v eikä se tuntunut pahalta koska halusin molempien parasta. Aikuisena ymmärsin viimeistään täysin. Meillä on vain yksi elämä, miksi tuhlata se johonkin ''ihan hyvään'' jos on edes mahdollisuus saada parempaa. Itse olen ainakin lähtökohtaisesti ihminen, en vain äiti. Ja elän myös itselleni, en vain lapsilleni. Lasten etu on toki laitettava edelle, mutta onko se onnettomat vanhemmat parisuhteessa? Lapsi kyllä aistii jos suhde ei ole kunnossa, niin aistin itsekin jo pienenä. Lapset kyllä sopeutuu ja ymmärtää kun asiat osaa selittää oikein. Ei hekään halua vanhempien olevan onnettomia vaan ettei tarvitsisi kahta eri kotia. Toki jokainen valitsee oman tiensä, mutta minulle ei riitä ''ihan hyvä''. Ei ole tosin riittänyt koskaan missään muussakaan, siksi olen saanut elämästä äärettömän paljon irti, mitä ystävänikin ylistävät.

Huomaatko itse miten ristiriitaisesti puhut? Puhut ensin kaikin puolin hyvästä suhteesta ja toisaalta onnettomista vanhemmista?

Mitä se "parempi" on, joka VOI olla jossain?

Mitäs jos ei olekaan? Mitä jos lähdet jostain, etkä parempaa tule koskaan löytämään? Voi myös olla, että se hyvä mikä nenäsi edessä on, on myös parasta mitä koskaan tulet saamaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa hassua että ilmeisen moni tyytyy ''ihan hyvään'' koska haluaa elää lapsilleen. Itselläni on siis perhe mutta jos tuntisin olevani onnellinen muualla, lähtisin. Oma äitini nimittäin lähti vaikka isä oli ''ihan ok''. Olin 10 v eikä se tuntunut pahalta koska halusin molempien parasta. Aikuisena ymmärsin viimeistään täysin. Meillä on vain yksi elämä, miksi tuhlata se johonkin ''ihan hyvään'' jos on edes mahdollisuus saada parempaa. Itse olen ainakin lähtökohtaisesti ihminen, en vain äiti. Ja elän myös itselleni, en vain lapsilleni. Lasten etu on toki laitettava edelle, mutta onko se onnettomat vanhemmat parisuhteessa? Lapsi kyllä aistii jos suhde ei ole kunnossa, niin aistin itsekin jo pienenä. Lapset kyllä sopeutuu ja ymmärtää kun asiat osaa selittää oikein. Ei hekään halua vanhempien olevan onnettomia vaan ettei tarvitsisi kahta eri kotia. Toki jokainen valitsee oman tiensä, mutta minulle ei riitä ''ihan hyvä''. Ei ole tosin riittänyt koskaan missään muussakaan, siksi olen saanut elämästä äärettömän paljon irti, mitä ystävänikin ylistävät.

Huomaatko itse miten ristiriitaisesti puhut? Puhut ensin kaikin puolin hyvästä suhteesta ja toisaalta onnettomista vanhemmista?

Mitä se "parempi" on, joka VOI olla jossain?

Mitäs jos ei olekaan? Mitä jos lähdet jostain, etkä parempaa tule koskaan löytämään? Voi myös olla, että se hyvä mikä nenäsi edessä on, on myös parasta mitä koskaan tulet saamaan...

Ja tärkein kysymys unohtui: jos on hyvässä suhteessa onneton, voisiko ajatella, että olisi paikallaan harrastaa pientä itsetutkiskelua sen sijaan, että hyppää vieraisiin vällyihin?

Vierailija kirjoitti:

Onpa hassua että ilmeisen moni tyytyy ''ihan hyvään'' koska haluaa elää lapsilleen. Itselläni on siis perhe mutta jos tuntisin olevani onnellinen muualla, lähtisin. Oma äitini nimittäin lähti vaikka isä oli ''ihan ok''. Olin 10 v eikä se tuntunut pahalta koska halusin molempien parasta. Aikuisena ymmärsin viimeistään täysin. Meillä on vain yksi elämä, miksi tuhlata se johonkin ''ihan hyvään'' jos on edes mahdollisuus saada parempaa. Itse olen ainakin lähtökohtaisesti ihminen, en vain äiti. Ja elän myös itselleni, en vain lapsilleni. Lasten etu on toki laitettava edelle, mutta onko se onnettomat vanhemmat parisuhteessa? Lapsi kyllä aistii jos suhde ei ole kunnossa, niin aistin itsekin jo pienenä. Lapset kyllä sopeutuu ja ymmärtää kun asiat osaa selittää oikein. Ei hekään halua vanhempien olevan onnettomia vaan ettei tarvitsisi kahta eri kotia. Toki jokainen valitsee oman tiensä, mutta minulle ei riitä ''ihan hyvä''. Ei ole tosin riittänyt koskaan missään muussakaan, siksi olen saanut elämästä äärettömän paljon irti, mitä ystävänikin ylistävät.

Todella kypsymättömän, lapsellisen ja itsekeskeisen ihmisen puhetta. Säälin syvästi nykyistä puolisoasi. Luoja varjelkoon mun lapsia aikuisina tällaisilta puolisoilta. Amen.

Tuuli-Elinakin tajusi elämän ainutkertaisuuden. Sinkkukaverit houkutteli varmaan eroamaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuuli-Elinakin tajusi elämän ainutkertaisuuden. Sinkkukaverit houkutteli varmaan eroamaan.

Eiköhän se ollut suunnitelma ihan alunperinkin. Kieroa tästä tekee nimenomaan se, että nainen on jollain tasolla tiedostanut, että häntä ei tuollainen perhe-elämä kiinnosta. Miehelle ja lapsille hän järjesti tämän kuitenkin yllätyksenä vaikka tiesi koko ajan mitä aikoo ja mitä itselleen elämältä haluaa. Se tekee minusta hänestä hyvin itsekeskeisen ihmisen. Tietenkään ei tule koskaan myöntämään, että olisi itsekäs. Itsensä jalustalle nostaminen jatkuu kuten joillain kommentoijilla täällä, "minulle ei riitä "ihan okei"" "minä en tyydy" "minä en elä vain lapsilleni" jnejnejne ... Kun tämä Tuuli ei koskaan ole elänyt muille kuin itselleen, ei ollut tarkoituskaan, perheelle järjesti aika shokin kun ensin esitti muuta.

Vierailija kirjoitti:

Tuuli-Elinakin tajusi elämän ainutkertaisuuden. Sinkkukaverit houkutteli varmaan eroamaan.

Tällaisen ajattelun takia ne mielenterveysongelmat lisääntyvät. Aikaisemmin vanhemmat olivat epäitsekkäistä ja laittoivat lasten tarpeet etisijalle ja siitä syystä terveitä ihmisiä kasvoi yhteiskuntaan. Nykyinen suuntaus johtaa vääjäämättä yhteiskunnan romahtamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuuli-Elinakin tajusi elämän ainutkertaisuuden. Sinkkukaverit houkutteli varmaan eroamaan.

Tällaisen ajattelun takia ne mielenterveysongelmat lisääntyvät. Aikaisemmin vanhemmat olivat epäitsekkäistä ja laittoivat lasten tarpeet etisijalle ja siitä syystä terveitä ihmisiä kasvoi yhteiskuntaan. Nykyinen suuntaus johtaa vääjäämättä yhteiskunnan romahtamiseen.

Jep, jotkut täällä kertoneet ettei tuntunut pahalta kun heidän vanhempansa lopettivat tappelun ja erosivat lapsen ollessa esim. 10-vuotias. Onko se nyt osuva vertaus ja varmasti sama kokemus on te:n lapsilla? Joista nuorempi taisi olla taapero eikö vanhempiaan esikouluikäinen kun äiskä lähti sanojensa mukaan hyvästä suhteesta huomastessaan haluavansa pienistä lapsista eroon vuoroviikoiksi? Kyllä siitä voi seurata se hylkäämisen kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Onpa hassua että ilmeisen moni tyytyy ''ihan hyvään'' koska haluaa elää lapsilleen. Itselläni on siis perhe mutta jos tuntisin olevani onnellinen muualla, lähtisin. Oma äitini nimittäin lähti vaikka isä oli ''ihan ok''. Olin 10 v eikä se tuntunut pahalta koska halusin molempien parasta. Aikuisena ymmärsin viimeistään täysin. Meillä on vain yksi elämä, miksi tuhlata se johonkin ''ihan hyvään'' jos on edes mahdollisuus saada parempaa. Itse olen ainakin lähtökohtaisesti ihminen, en vain äiti. Ja elän myös itselleni, en vain lapsilleni. Lasten etu on toki laitettava edelle, mutta onko se onnettomat vanhemmat parisuhteessa? Lapsi kyllä aistii jos suhde ei ole kunnossa, niin aistin itsekin jo pienenä. Lapset kyllä sopeutuu ja ymmärtää kun asiat osaa selittää oikein. Ei hekään halua vanhempien olevan onnettomia vaan ettei tarvitsisi kahta eri kotia. Toki jokainen valitsee oman tiensä, mutta minulle ei riitä ''ihan hyvä''. Ei ole tosin riittänyt koskaan missään muussakaan, siksi olen saanut elämästä äärettömän paljon irti, mitä ystävänikin ylistävät.

Tuuli-Wiiri.

Vierailija kirjoitti:

Tuuli-Elinakin tajusi elämän ainutkertaisuuden. Sinkkukaverit houkutteli varmaan eroamaan.

Ei, vaan luki täältä, että jssap. Olen aivan varma, että joku jossakin on noudattanut tätä verratonta neuvoa vaikka kaikki olikin hienosti.

Vierailija kirjoitti:

Tuuli-Elinakin tajusi elämän ainutkertaisuuden. Sinkkukaverit houkutteli varmaan eroamaan.

Nämä menee todellakin näin. Naiset on laumasieluja

Jotainhan siinä on kun miehen jätti. On niin paljon syitä minkä takia haluaa eroon. En oo kirjaa lukenut.

Ei sitä eroa jos on rakkautta ja sängyssä mener hyvin. Kumpikin kunnioittaa ja arvostaa toista.

Vaimo on alkanut kulutta feminismikirjallisuutta. Saa nähdä mihin se johtaa. Vaikea uskoa, että mihinkään lähtisi.

Täällä taas näitä kotiinsa jämähtäneitä, itsestään huolehtimattomia ja onnettomia mammoja. Ovat kateellisia kun joku uskalsi ajatella itseään myös. Varmasti lapset voivat hyvin jos äitikin voi. Käsittääkseni vanhemmat hoitavat asiallisesti lapsiin liittyvät asiat.

Jos on noin kova halu arvostella muita niin kannattaa miettiä, miksi on itse niin kateellinen. Pitäisikö myöntää, että omakaan elämä ei olekaan hyvä. Mutta ei uskalla tehdä asialle mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden lapsen isä Nico-Petteri, 36, erosi suhteesta, jossa kaikki oli ihan hyvin. Lue qvoimauttava kertomus uudesta Me miehet -lehden numerosta!

Tai se juontajamies, joka jatkuvasti hankkia uusia lapsia eri naisten kanssa ja erosi heti. Näitä riittää. Samat miehet, jotka haukkuvat naisia hurraavat tälle miehille. Miesten kaksinaismoralismi on vaan niin uskomatonta.

Jaa kuka juontajamies? Ei tiedetä kerro. Ja ketkä samat miehet kerro sekin.

En ole kaikkia ketjun kommentteja lukenut, mutta kommentoin omalta osaltani. Meillä on miehen kanssa välillä ollut vaikeaa erinäisistä syistä. Näin jälkeenpäin ajateltuna kyse oli ehkä enemmänkin juuri siitä ajatuksesta, että tässäkö tämä elämä nyt sitten ruuhkavuosien kanssa onkin, minulla itseni etsimistä jne. Pettämistä ei ollut kuvioissa, ei väkivaltaa tms. Mies ekstrovertti minä introvertti jne. Puhuttiin paljon, mutta koin etten saa itseäni niin kuulluksi kuin olisin halunnut.

Etsin siis itselleni ammattiapua, että saan puhuttua sisältäni ulos koko sen möykyn joka siellä kalvoi. Siltikään en ajatellut että meidän parisuhde olisi nyt tässä. Psykologi, jonka kanssa keskustelin oli ok, mutta niinä kertoina joina siellä kävin minua alkoi suunnattomasti ärsyttämään se, että hän kauppasi enemmånkin hyvänä vaihtoehtona minulle eroa, että eron kautta saisin itselleni aikaa enemmän ja viikon olla "rauhassa ja yksin". No, tiedän kättelyssä, että viikko / viikko ei olisi töiden vuoksi toiminut alkuunkaan ja kun ero ei ollut se mille kaipasin vahvistusta.

Liekö psykologin ammattitaitoa tai päinvastoin, mutta totesin joitakin kertoja käytyäni, että olen saanut täältä sen mitä hain, selkeyttä ajatuksiin. Miehen kanssa puhuttiin asiat kunnolla ja on opittu puhumaan vastakin. Eroa en missään vaiheessa vakavasti harkinnut, koska meillä on kaikesta huolimatta ollut hyvä suhde ja perheenä puhallamme yhteen hiileen.

Lapset alkaa olla aikuisia ja me järkyttyneenä ajan nopeasta kulumisesta nautitaan kuitenkin miehen kanssa ajatuksesta, että kohta ollaan kotona kaksin. Viihdymme toistemme seurassa, viihdymme perheenäkin yhdessä. Yhdessä on taivallettu 30 vuotta, enkä vaihtaisi pois. Mieheni on seisonut rinnallani ylä- ja alamäet, samoin minä hänen. Elämä ei tosiaan ole aina ilotulitusta, mutta ihan hemmetin hyvää arkea voi toisen kanssa kokea vastoinkäymisistä huolimatta. En usko hetkeäkään että erolla olisin parantanut kenenkään tilannetta meidän perheessä. Olen eron kannalla, jos voidaan huonosti eikä ratkaisua millään löydy tai sitä yhteistä säveltä, mutta joissakin tapauksissa ero on ollut se nopea ratkaisu, joka ei korjaakaan ongelmia vaan ne siirtyvät seuraavaan suhteeseen.

En saanut kirjoituksesta selville, MIKSI hän oikeastaan erosi. Samaan aikaan päätös oli "vaikein asia ikinä", ja kuitenkaan hän ei jäänyt miettimään sitä sen enempää? Häh? Se, että arki on tasapaksua puuroa, on kieltämättä tylsää- mutta pitääkö sen takia hajoittaa koko perhe?

Minusta hän kaipasi enemmänkin omaa aikaa kuin varsinaisesti eroa. Sitähän olisi voinut ottaa vaikka kuukausittain esim. viikonlopun hotellissa tai jotain. Hemmottelupäivä, baariin tanssimaan ja vähän flirttiä nuorempien kundien kanssa = taas jaksaa kuukauden. Mutta toisaalta, jos ero oli noin helppo juttu eikä sitä tarvinnut sen kummemmin prosessoida, rakastiko hän miestään? Alunperinkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei ole selvästikään ollut hyvin kun päätyi eroon?

Halusi baariin keikuttaa persettä. Sentään tajusi ettei tuollainen ole sopivaa suhteessa. Sanoi myös suoraan haluavansa olla yksin. Ikävä sitten, kun lapset lukevat nämä hänen kirjoitukset.

Miksi äiti ei saisi haluta olla välillä yksin? Naisilla  on elämä elettävänä myös yksilötasolla, ei pelkästään äitinä. 

Mutta pitääkö sen takia erota?

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas näitä kotiinsa jämähtäneitä, itsestään huolehtimattomia ja onnettomia mammoja. Ovat kateellisia kun joku uskalsi ajatella itseään myös. Varmasti lapset voivat hyvin jos äitikin voi. Käsittääkseni vanhemmat hoitavat asiallisesti lapsiin liittyvät asiat.

Jos on noin kova halu arvostella muita niin kannattaa miettiä, miksi on itse niin kateellinen. Pitäisikö myöntää, että omakaan elämä ei olekaan hyvä. Mutta ei uskalla tehdä asialle mitään?

Oletpa kuvottava ihminen. Tuo muista (lapsista) välittävien ihmisten leimaaminen kateelliseksi kertoo susta jo riittävästi.

Muikki on, kun keskenkasvuinen teini... minä, minä, minä. Ikävintä, että kuvioissa on lapset.