Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?

Päästä henkilöauton kyytiin, saada uusi vaate. Onhan niitä  vaikka mitä

En edes tajunnut millaista luksusta oli se että meillä oli autona amerikan rauta laman alussa. Olin niin pieni että minulle se oli vain auto. Vain isä sai syödä ja juoda sen sisällä, lapset ei ikinä. En edes tiedä miten isälläni oli sellainen niin nuorena ja niin epävarmassa ammatissa, ehkä käytti kuolleen isänsä perinnön siihen tai peri sen. Joka tapauksessa se piti lopulta myydä pois ja tuntuu ettei hän koskaan päässyt siitä yli, katkeroitui ja syytti meitä lapsia siitä että meihin meni rahaa. Varmasti olisi ollut varaa ehkäisyyn, mutta ei narsistina viitsinyt. 👀

Hän elää loppuelämänsä omien valintojen kanssa, ilman hienoa autoa. Ja minä elän lopun elämääni hänen valintojensa kanssa, henkisesti vammautuneena. Ja hänen mielestä emme ole edes tasoissa vaan hän on uhri.

Vierailija kirjoitti:

Ja höpsistä. Ennen vanhaan piti raataa että sai leivän pöytään, elämä oli raskaampaa lama aikana, matkat saattoivat olla pitkiä, käteistä rahaa piti olla sen verran että pärjäsi, ei maksettu pankkikortilla ja pankissa piti käydä henkilökohtaisesti. Toi on loukkaavasti sanottu ett aiempi sukupolvi eläneet tulevien kustannuksella koska nykyään saa helpommin tukea, apua joka tilanteeseen ja on nettiä, ruokaa yms.

Ennen ei saanut mitään tukia oliko edes kelaakaan olemassa? Toi että haukutaan ja solvataan vanhempia sukupolvia on sekä naurettavaa ja kertoo kateudesta,/ pitää tuntea olevansa parempi. Nykymaailma on empatia kyvytön, kylmä, ei ole yhteisöllisyyttä, jokainen ajaa vain omaa etuaan.  Ja olen ysärin lapsi ja eron huomaa koulumaailmassa/työpaikoilla ilmapiirin muutoksen, Suomessa aina ollut korkea kiusaamiskulttuuri mutt nykyään se tuntuu oikein korostuvan tämä eriarvoisuus. 

Voi voi, vai että piti ihan pankissa asioida kasvotusten. (nykyäänkin joutuu monessa asiassa)

Voisko noi sukupolvi sodat jättää pois tästä? Kukaan ei ensin sanonut mitään boomereista, vaan haukuttiin nuorempia sukupolvia - jotka tietysti pilalla - jotta päästiin kiillottamaan omaa martyyrin kruunua. Säälittävää.

Kun sai vähän rahaa ja kaverin kanssa pyörällä kauppaan.Limppari ja karkkia.

"Ja höpsistä. Ennen vanhaan piti raataa että sai leivän pöytään, elämä oli raskaampaa lama aikana, matkat saattoivat olla pitkiä, käteistä rahaa piti olla sen verran että pärjäsi, ei maksettu pankkikortilla ja pankissa piti käydä henkilökohtaisesti. Toi on loukkaavasti sanottu ett aiempi sukupolvi eläneet tulevien kustannuksella koska nykyään saa helpommin tukea, apua joka tilanteeseen ja on nettiä, ruokaa yms.

Ennen ei saanut mitään tukia oliko edes kelaakaan olemassa? Toi että haukutaan ja solvataan vanhempia sukupolvia on sekä naurettavaa ja kertoo kateudesta,/ pitää tuntea olevansa parempi. Nykymaailma on empatia kyvytön, kylmä, ei ole yhteisöllisyyttä, jokainen ajaa vain omaa etuaan. Ja olen ysärin lapsi ja eron huomaa koulumaailmassa/työpaikoilla ilmapiirin muutoksen, Suomessa aina ollut korkea kiusaamiskulttuuri mutt nykyään se tuntuu oikein korostuvan tämä eriarvoisuus."

Ennen vanhaan. Lama-aikana.

Huvittavaa kuunnella "ysärin lapsen" puhuvan lama-ajoista.

Kerran isi toi isolta kirkolta ananaksen, toisen kerran kookospähkinän. Naapurin täti antoi veriappelsiinejä, vieläkin yökkään tolle veri- sanalle

oltiin köyhiä, ihmeesti raha riitti isin päivittäiseen punaiseen norttiin !

On varmasti monia asioita, mutta ensimmäisenä tulee mieleen sipsit. Meille ostettiin niitä tooooosi harvoin. Jotenkin tuntuu, että hyvä kun kerran vuodessa. Nyt omassa aikuisuudessa sipsit ovat syöntilistalla liian usein ja ovat menettäneet hohtonsa.

Lelut. Jokaisen saamani lelun muistan mistä se ostettiin tai keneltä sen sain. Niillä leikittiin varovasti ja niistä jokaisella oli arvokas paikka lipaston päällä. 

Nykyisin lapsilla on niin paljon leluja, että lattia lainehtii niitä, ja niitä tallotaan. Millään ei ole omaa paikkaa vaan kaikki tungetaan jonnekin sängynaluslaatikkoon sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Lelut. Jokaisen saamani lelun muistan mistä se ostettiin tai keneltä sen sain. Niillä leikittiin varovasti ja niistä jokaisella oli arvokas paikka lipaston päällä. 

Nykyisin lapsilla on niin paljon leluja, että lattia lainehtii niitä, ja niitä tallotaan. Millään ei ole omaa paikkaa vaan kaikki tungetaan jonnekin sängynaluslaatikkoon sekaisin.

Kenen lapsilla? Sinun lapsillasi?

Pari kolme kertaa kesässä saatu jäätelö, Olen syntynyt vuonna 1953, joten herkut olivat köyhässä perheessä harvinaisia

Ravintolassa syöminen, siis jonkun muun ruoan kuin pizzan tai burgerin. Jonkun asian saaminen uutena, yleensä kaikki ostettiin käytettynä. Hotelliyö kotimaan lomamatkalla. Lisäksi kun jouluna isä osti kokonaisen limpparikorin.

Tällaista siis ysärin lapsena, vanhemmat oli valtiolla töissä, jossa palkka oli aivan olematon. Kurjuuden tasapuolisesta jakamisesta jäi sellainen kiukku ja motivaatio, että nyt kuulun ylimpään tuloluokkaan ja todella nautin oman kovan työn hedelmistä arjessa ja vapaa-aikana. Nykyään ostan kaiken uutena ja yleensä parasta laatua, mitä rahalla saa ja todella nautin siitä.

Oma lapsi on tottunut pikkaisen erilaiseen elintasoon ja sekään ei tunnu hänelle riittävän...

Muistan hyvin, kun meille tuli vähän harvinaisempia vieraita ja he toivat minulle kokonaisen karkkkipussin ihan omaksi. Sain syödä ne kaikki ihan itse, kun yleensä karkit piti jakaa tasan sisarusten kesken silloin harvoin, kun karkkia saatiin. Ajatella, kokonainen karkkipussi ihan vain minulle. Tietysti sisaruksetkin saivat omat pussinsa, en pelkästään minä.

Vierailija kirjoitti:

Ravintolassa syöminen, siis jonkun muun ruoan kuin pizzan tai burgerin. Jonkun asian saaminen uutena, yleensä kaikki ostettiin käytettynä. Hotelliyö kotimaan lomamatkalla. Lisäksi kun jouluna isä osti kokonaisen limpparikorin.

Tällaista siis ysärin lapsena, vanhemmat oli valtiolla töissä, jossa palkka oli aivan olematon. Kurjuuden tasapuolisesta jakamisesta jäi sellainen kiukku ja motivaatio, että nyt kuulun ylimpään tuloluokkaan ja todella nautin oman kovan työn hedelmistä arjessa ja vapaa-aikana. Nykyään ostan kaiken uutena ja yleensä parasta laatua, mitä rahalla saa ja todella nautin siitä.

Oma lapsi on tottunut pikkaisen erilaiseen elintasoon ja sekään ei tunnu hänelle riittävän...

Kysymys. Tunnetko silti empatiaa niitä kohtaan jotka syntyvät, varttuvat ja elävät, tai putoavat siihen samaan kurjuuteen josta itse sait alkusi?

Itseäni tämä ketju masensi.

Tajusin juuri, että en pääse ikinä enää samaan elintasoon kuin lapsuudessani 1980-luvulla. Palkkani ei ole kaksinen ja ostovoima on nykyisin aivan surkea.

Lapsena sain enemmän ja isompia asioita, kuin pystyn nyt itse omille lapsilleni tarjoamaan (vaikka ei nyt köyhyyteen olla kuolemassakaan).

Sosiaalinen alamäki vaan ottaa silti koville, etenkin, kun lapsena tolkutettiin, että "käy koulua ja hanki maisterintutkinto, niin VARMASTI pärjäät elämässä". Kävin koulut, hankin maisterintutkinnon, työllistyin vieläpä omalle alalleni. En ole edes koskaan kokenut työttömyyttä. Mutta reaalituloni jäävät murto-osaan siitä, mitä pelkän kansakoulun käynyt isäni tienasi (äidin ollessa kotirouva). Enkä koskaan tule saavuttamaan sitä elintasoa, mikä meillä oli.

Tunnen toivekkuutta, että omiin asioihin voi vain itse vaikuttaa, sieltä on ulospääsy. Toivekkuuden voi siis tässä nähdä empatiana, voivotteluun en sortuisi.  Penniäkään ei ole kukaan tukenut rahallisesti tätä matkaa, kaikki on itse tehty.  Tämä vaati sen, että tuli tehtyä ihan hitokseen töitä 16-23 vuotiaana. Ensimmäisen loman ja vapaan pidin 24 vuotiaana teinivuosien jälkeen, kun sain insinöörinä ensimmäisen palkallisen kesäloman. Toki on se vaatinut töitä, lisäkouluttautumista sekä etenemistä organisaatioportaissa tämän jälkeenkin. Nyt olen melkein kolminkertaistanut palkkani, mitä se oli 20 vuotta sitten. Ja en ole ollut uupunut tai masentunut, lisäksi on eletty ihan normiruuhkavuosiarkea, jossa on pieniä lapsia.

Ja tuo edellä mainittu elintaso oli silloin ysärillä ihan valtavirtaa, nyt sitä kutsutaan köyhyydeksi tai matalaksi tulotasoksi. Standardit on hieman muuttuneet näihin päiviin mielissämme. 

Se, kun meille hankittiin hedelmiä. Kyllä meillä ruokaa oli, mutta hedelmiä ei ollut kovin usein. 

Vierailija kirjoitti:

Se, kun meille hankittiin hedelmiä. Kyllä meillä ruokaa oli, mutta hedelmiä ei ollut kovin usein. 

Jälkikäteen ajateltuna ei meilläkään ollut hedelmiä juuri ollenkaan, okei omenia ja mandariinia välillä mutta olin ja olen allerginen omenille ja mandariinit oli liian kirpeitä mun makuun, olisin halunnut banaania tai päärynää, todella todella harvoin banaania tai päärynää oli

Karjalan kalja. Naapurin hulttiokaverit kävi meille ostamassa.

Sain ensimmäiset omat kumisaappaani noin 4 vuotiaana ja ensimmäisen etelä hedelmäni, appelsiinin noin 6 vuotiaana!

Vierailija kirjoitti:

Itseäni tämä ketju masensi.

Tajusin juuri, että en pääse ikinä enää samaan elintasoon kuin lapsuudessani 1980-luvulla. Palkkani ei ole kaksinen ja ostovoima on nykyisin aivan surkea.

Lapsena sain enemmän ja isompia asioita, kuin pystyn nyt itse omille lapsilleni tarjoamaan (vaikka ei nyt köyhyyteen olla kuolemassakaan).

Sosiaalinen alamäki vaan ottaa silti koville, etenkin, kun lapsena tolkutettiin, että "käy koulua ja hanki maisterintutkinto, niin VARMASTI pärjäät elämässä". Kävin koulut, hankin maisterintutkinnon, työllistyin vieläpä omalle alalleni. En ole edes koskaan kokenut työttömyyttä. Mutta reaalituloni jäävät murto-osaan siitä, mitä pelkän kansakoulun käynyt isäni tienasi (äidin ollessa kotirouva). Enkä koskaan tule saavuttamaan sitä elintasoa, mikä meillä oli.

Sama täällä. Koulutusta jankutettiin kyllästymiseen asti. Se on varma tie töihin. Niin se olikin. Heille. Ei ole enää. Toisaalta itse olen ollut sen verran kauan työelämästä pois, että se nykyinen palkka riittää ihan ok elämään. Kun joutui venyttämään penniä niin kauan. Eikä haaveile vaikkapa omakotitaloista tai vastaavista.