Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Tunnen toivekkuutta, että omiin asioihin voi vain itse vaikuttaa, sieltä on ulospääsy. Toivekkuuden voi siis tässä nähdä empatiana, voivotteluun en sortuisi.  Penniäkään ei ole kukaan tukenut rahallisesti tätä matkaa, kaikki on itse tehty.  Tämä vaati sen, että tuli tehtyä ihan hitokseen töitä 16-23 vuotiaana. Ensimmäisen loman ja vapaan pidin 24 vuotiaana teinivuosien jälkeen, kun sain insinöörinä ensimmäisen palkallisen kesäloman. Toki on se vaatinut töitä, lisäkouluttautumista sekä etenemistä organisaatioportaissa tämän jälkeenkin. Nyt olen melkein kolminkertaistanut palkkani, mitä se oli 20 vuotta sitten. Ja en ole ollut uupunut tai masentunut, lisäksi on eletty ihan normiruuhkavuosiarkea, jossa on pieniä lapsia.

Ja tuo edellä mainittu elintaso oli silloin ysärillä ihan valtavirtaa, nyt sitä kutsutaan köyhyydeksi tai matalaksi tulotasoksi. Standardit on hieman muuttuneet näihin päiviin mielissämme. 

Samaan aikaan se perusta (perhe, kasvatus, koti, turvallinen kasvuympäristö) on monella käytännössä utopiaa. Elintaso on ehkä kasvanut, mutta sillä on ollut hintansa. Ja mielestäni tämä nykyinen suuntaus on todella huono. Raha arvostetaan kaiken yläpuolelle ja ihminen nähdään vain rattaan koneistossa. Ei me siitä "koneistosta" juurikaan hyödytä. Vain ne superrikkaat siitä hyötyvät. Ja kaiken maailman huijarit.

70-luvulla kun kioskeihin tuli irtokarkit, kuten merirosvoraha.

Helsingissä ikäni asunut, mutta keskustassa kävin lapsena harvoin. Oli juhlahetki, kun noin kerran vuodessa käytiin Äidin kanssa Sokoksella ja siellä kahvilassa ostettiin minulle katkarapuleipä. Sitä syödessä kaiteen yli pystyi katsomaan alemman kerroksen ostostentekijöitä. Iso pettymys, kun poistivat kahvilan (onneksi oli jo aikuinen silloin). Edelleen olen katkarapuleipien ystävä.

Miksi sitä jäätelöä ostettiin vain yksi paketti ja se jaettiin niin moneen osaan, että hyvä kun lusikallisen sai? Oliko se todella niin kallista? Ja pienen limsapullon jakaminen moneen osaan, silkkaa sadismia. Vaikea, köyhä lapsuus. 

Vattulimsaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitimme oli cittarin kahvilaravintolassa töissä ja joskus harvoin saivat ottaa mukaan ylijääneitä ranskalaisia. Foliossa olivat vähän nuupahtaneet, mutta aina kohokohta meille lapsille. Tapahtui 70-luvulla.

Ehkä siksi vähän vaikea ymmärtää näitä "meillä ei ole mitään" = ei ole uusinta Iphonea ja viimeisintä muotitoppista.

 

Lisäksi haukkuminen boomeriksi ja että kaikki me vanhempi sukupolvi ollaan saatu muka kaiken kultalautaselta, todella absurdia ja loukkaavaa. 

Eikö tuo ole sitten loukkaavaa nuorempia sukupolvia kohtaan että heidän köyhyyttään olkiukkoillaan pelkäksi iphonen ja muotitopin puutteeksi? Kyllä nykyäänkin on perheitä joilla ei oikeasti ole yhtään mitään.

Luulisi että huonoista oloista jalostuisi enemmän ihmisiä jotka kokevat empatiaa muita kohtaan, sen sijaan että kilpailevat siitä kärsimyskruunusta miten heillä on/oli kaikista kurjimpaa.

"Minä haluan"

Kuulostaako tutulta?

"Samaan aikaan se perusta (perhe, kasvatus, koti, turvallinen kasvuympäristö) on monella käytännössä utopiaa. Elintaso on ehkä kasvanut, mutta sillä on ollut hintansa. Ja mielestäni tämä nykyinen suuntaus on todella huono. Raha arvostetaan kaiken yläpuolelle ja ihminen nähdään vain rattaan koneistossa. Ei me siitä "koneistosta" juurikaan hyödytä. Vain ne superrikkaat siitä hyötyvät. Ja kaiken maailman huijarit."

Siis "rattaana koneistossa"...

Kirous sille, joka suunnitteli älypuhelimeen älyvapaan ennakoivan tekstinsyötön..

Oli juhlaa päästä papan purjeveneessä käymään Tivolissa ja mamman sekä isosiskon kanssa Pariisissa ja Londonissa vaateostoksilla... Nyt on aina niin kiire, että vaatteetkin täytyy teettää jossain hikisessä studiossa ja jos vaikka Tvoliin haluaa niin pitää vuokrata jeti kuskeineen :(  

Äidin kanssa kaupungissa käynti. Jos hyvin kävi, kävimme kahvilassa ja sain valita teen tai kahvin kanssa karjalanpiirakan tai leivoksen. Valinta oli vaikea, kun molemmat maistuivat niin hyviltä. Jos päädyin leivokseen, niin se oli joko perunaleivos tai banaanin mallinen tuulihattu. Joskus vietiin myös kotiin jotain erikoisen hyvää kahvileipää, esim. mansikkaleivoksia tai pyöreitä rahkapiirakoita, joita siihen aikaan tosin kutsuttiin piimäpiirakoiksi. Kaupunkireissuun liittyi usein myös silmälääkärissä käynti, mikä ei muuten olisi ollut epämiellyttävä, mutta kun aina laitettiin tipat silmiin, niin sitten ei moneen tuntiin nähnyt esim. lukea, mutta siihenkin tottui. 

Muistan vieläkin olin 6 v kun äitini toi pienen Coca-Cola pullon joka veden vihreä ja paksu. Cokista varmaan 2 DL oli se ihmeellistä 1962. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitimme oli cittarin kahvilaravintolassa töissä ja joskus harvoin saivat ottaa mukaan ylijääneitä ranskalaisia. Foliossa olivat vähän nuupahtaneet, mutta aina kohokohta meille lapsille. Tapahtui 70-luvulla.

Ehkä siksi vähän vaikea ymmärtää näitä "meillä ei ole mitään" = ei ole uusinta Iphonea ja viimeisintä muotitoppista.

 

Lisäksi haukkuminen boomeriksi ja että kaikki me vanhempi sukupolvi ollaan saatu muka kaiken kultalautaselta, todella absurdia ja loukkaavaa. 

Eikö tuo ole sitten loukkaavaa nuorempia sukupolvia kohtaan että heidän köyhyyttään olkiukkoillaan pelkäksi iphonen ja muotitopin puutteeksi? Kyllä nykyäänkin on perheitä joilla ei oikeasti ole yhtään mitään.

Luulisi että huonoista oloista jalostuisi enemmän ihmisiä jotka kokevat empatiaa muit

On varmasti myös nykyään perheitä, joilla ei ole "mitään". Mutta kiistatonta on, että ennen tyydyttiin myös vähempään ja oltiin silti onnellisia. Meillä oli 80-luvulla keskiluokkainen perhe eikä mitään puuttunut - mutta ei tosiaan ravattu hoplopeissa, huvipuistossa, kylpylöissä, matkoilla tms. vaan ne olivat harvinaista herkkua.

Samoin, kuin ulkona syöminen, uudet vaatteet jne. Ne tuntuvat paljon merkityksellisemmiltä silloin ja niistä osasi iloita enemmän. Nykyään ei oikein olla mihinkään tyytyväisiä, eikä kyse ole olkiukosta. Todella köyhiä on nyt ja on ollut aina, mutta suurimmalla osalla kuitenkin on nykyään "enemmän" kuin ennen - ainakin jos tavaroiden, vaatteiden tai maksullisten elämysten määrällä mitataan.

Vierailija kirjoitti:

Se oli ihan parasta kun isä joskus harvoin varasi meille charter lennon esimerkiksi kun käytiin Disneylandissa. Lentokoneessa oli pelkästään meidän perhe ja sai juoksennella ja käydä ohjaamossa niin paljon kuin halusi.

          Mitä ihmettä sinä kirjoittelet ,charter lento on reittilento. Avaisitko vähän tätä kuviota,jos ei kyseessä pikkukone jossa ei juoksennella. Vai onko  tämä joku lapsen unelma ??

Hampurilaisateria, vuosittainen Huvipuistopäivä sekä kerran viikossa ollut karkkipäivä. 

Vierailija kirjoitti:

En edes tajunnut millaista luksusta oli se että meillä oli autona amerikan rauta laman alussa. Olin niin pieni että minulle se oli vain auto. Vain isä sai syödä ja juoda sen sisällä, lapset ei ikinä. En edes tiedä miten isälläni oli sellainen niin nuorena ja niin epävarmassa ammatissa, ehkä käytti kuolleen isänsä perinnön siihen tai peri sen. Joka tapauksessa se piti lopulta myydä pois ja tuntuu ettei hän koskaan päässyt siitä yli, katkeroitui ja syytti meitä lapsia siitä että meihin meni rahaa. Varmasti olisi ollut varaa ehkäisyyn, mutta ei narsistina viitsinyt. 👀

Hän elää loppuelämänsä omien valintojen kanssa, ilman hienoa autoa. Ja minä elän lopun elämääni hänen valintojensa kanssa, henkisesti vammautuneena. Ja hänen mielestä emme ole edes tasoissa vaan hän on uhri.

Miksi yhdistät narsismin ehkäisyyn. Mietippä huolella. Narsismi on harvinainen diagnoosi.

Sisävessa.

Ravintolassa syöminen ja hotellissa yöpyminen. Ravintolassa käytiin max. kerran vuodessa ja hotellilomalle pääsin kaksi kertaa alaikäisenä, sen jälkeen olen maksanut ne itse.

Oli kallista. Aivan uskomattoman kallista ainakin lähi-Elannossa. Ihan tavallinen vaniljajäätelö. Yli 20 markkaa paketti.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä jäätelöä ostettiin vain yksi paketti ja se jaettiin niin moneen osaan, että hyvä kun lusikallisen sai? Oliko se todella niin kallista? Ja pienen limsapullon jakaminen moneen osaan, silkkaa sadismia. Vaikea, köyhä lapsuus. 

Lauantaina saunan jälkeen jaettiin viiteen osaan jäätelö, isoin pala aina iskälle. 1,5litran limu oli taloyhtiön saunassa mukana ja muovimukit, niistä juotiin lasit. Sitten tuli avara luonto ja äiti teki ranskanleivästä ja sipuliteemakkarasta mikroleipiä iltapalaksi meille lapsille. Syötiin yhdessä ruokapöydässä, ei ikinä olohuoneessa saanut syödä. 

Mäkissä kävin, kun jouduin isolle kylälle sairaalaan tutkimuksiin. Yleensä oli joka paikkaan eväät mukana, mutta silloin äiti jäi vauvan kotiin. Isä vei minut ja pikkuveljen mäkkiin syömään. Muistan vieläkin, että otin aikuisten annoksen, kanahampurilaisen. Ja pikkuveli sai lasten annoksen. 

Päästä junalla äidin ja siskon kanssa mummolaan ja saada junassa syödä äidin mukaan tekemiä eväitä. Ja myös päästä henkilöauton kyytiin ( kun kitona ei autoa ollut).

Hampurilaisen saaminen, olen kirjoittanut päiväkirjaani 8-vuotiaana, kun olin saanut hampurilaisen. Se oli merkittävä asia. Olisin halunnut aina maistaa niitä pumpernikkeleitä vaaleanpunaisella kuorrutuksella. Pizzeriassa ja ravintolassa käynti oli luksusta, myös ensimmäinen yö hotellissa.