Kosin avomiestäni, lasteni isää. "Sitähän sopii miettiä"

Minulle avioliitto on ennen kaikkea juridinen sopimus siitä miten viralliset asiat hoidetaan, tähän liittyy sekä toisen lähiomaisena oleminen sekä taloudelliset asiat.

Halusimme naimisiin ensisijaisesti siksi, että olisimme laillisesti ja virallisesti toistemme puolisoita, kun kuitenkin yhdessä elettiin ja omaisuutta kartutettiin, ja tarkoitus oli pysyä yhdessä jatkossakin.

Vasta naimisiinmenon jälkeen ymmärsin, että avioliitto vahvisti myös henkistä sidettä, se oli ikäänkuin viimeinen sinetti sille, että olemme tiimi ja haluamme olla toistemme puolisot myös lain edessä. Parisuhde on tuntunut hieman erilaiselta, sitoutuneemmalta ja lopullisemmalta kun on naimisissa, vaikka jokapäiväinen elämä ei ole muuttunut mitenkään, ehdimme asua vuosia yhdessä ja tutustua kunnolla ennen vihkimistä.

Varsinaisia romanttisia eleitä ei ole ollut, kukaan ei kosinut, naimisiinmenosta sovittiin yhdessä, pieni ja koruton maistraattivihkiminen kahden todistajan läsnäollessa jne. Lapset on syntyneet vasta vuosia naimisiinmenon jälkeen.

Jos pitkäaikainen puolisoni vastaisi noin kosintaani, niin vaatisin selkeämpää vastausta. Tuon voi tulkita kahdella tavalla, joko niin että ”ok, mietitään asiaa”, mikä sinänsä on varovaisen positiivinen vastaus, ainakin mies haluaa harkita ja pohtia asiaa ennen kuin muodostaa mielipiteensä. Kaikki eivät koskaan halua naimisiin, vaikka olisivat hyvinkin vakavissaan parisuhteen ja perheen kanssa.

Jos kyseessä oli ivallinen ”no siinäpähän mietit keskenäsi, en todellakaan suostu”, niin siinä olisi vakavan keskustelun paikka, että mistä ihmeestä on kysymys.

Sanamuodosta ei voi oikein päätellä mitään, voi tarkoittaa mitä vain.

Avioliitto on kuitenkin iso asia, ja ainakin minun piti työstää pitkään mielessäni ennen kuin olin valmis virallistamaan suhteen, vaikkei mitään epäilyksiä parisuhteessa ollutkaan, tiesin että haluan olla mieheni kanssa yhdessä jatkossakin. Jokin henkinen kynnys siinä silti oli. Jälkeenpäin ajateltuna oli lasten ohella elämäni parhaita päätöksiä, ja elämä on ollut onnellisempaa ja jotenkin enemmän sitoutunutta nyt kun ollaan naimisissa.

Kerro vähänä miten ja missä kosit? Sillä voi olla suurikin vaikutus vastaukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumman sukunimi on annettu lapsille? Miehelle tulee motivaatiota avioitua, kun lapset kastetaan äidin nimellä. Vipuvartta tämäkin. AP voi lähestyä miestään niinkin, että avioitua voi maistraatissa ja pitää hyvät juhlat vain lähimpien ystävien/ perheen kanssa. Kalliit kirkkohäät ovat monelle inhokki.

Ja tämä nainen tässä on malliesimerkki siitä, miksi suomalaisten naisten kanssa ei mennä naimisiin.

Kaikki on pelkkää kiristämistä ja uhkailua, ja lapsetkin on pelkkiä pelinappuloita.

Kiitos teille kun tuotte tämän kaikkien tietoisuuteen 

Ei se ole mitään kiristämistä tai uhkailua vaan tosiasia. Syntyvä lapsi saa syntyessään äidin sukunimen ja se säilyy ellei erikseen pyydä lapsen rekisteröimistä miehen nimelle isyyden tunnustamisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Jos ajattelisin omalle kohdalle tuollaista, niin kyllähän siinä jonkinasteinen maton altaveto tapahtui. Että vastataan kosintaan noin, kertoo siitä, että mies ei nyt ollut yhtään kartalla, ehkä kuvitteli olevansa vitsikäs, tai ei halunnut keskustella aiheesta. Niin tai näin, vastaus oli todella typerä, ja alkeellisemmallakin älyllä varustetun ihmisen pitäisi tajuta. Jos jonkun pitäisi olla nolostunut, niin sen miehen. Ap ei tehnyt mitään, mistä pitäisi olla nolostunut.

Olisin jatkanut aiheesta ja nostanut kissan pöydälle. Suhteeseen olisi kuitenkin tullut särö.

Jos kosii yllättäen ja arkisesti siinä siivouksen lomassa, niin voi saada yllättävän ja arkisen vastauksen.

Lapset sitoo paljon enemmän kuin avioliitto. Tuossa tilanteessa homma on paperinpyörittelyä. Itse en ikinä menisi naimisiin ilman avioehtoa, ehkä miehesikin miettii mikä soppa se on nyt alkaa kahden lapsen jälkeen sitä tekemään. Tuossa tilanteessa homma voi olla aika tulenarka.

Ehkä itse mietit häitä ja romantiikkaa mutta miehesi miettii käytäntöä.

Mulle kävi aikoinaan samoin. Oli yksi lapsi ja toinen tulossa ja kyllästyin jahkailuun vaan kodin itse. Ei suostunut, sanoi koko ajan että "myöhemmin" kunnes sitten jättikin minut. Hän oli valmis sitoutumaan yhteisiin LAPSIIN (hänen osuuteensa) ja yhteiseen KOTIIN (hänen osuuteensa), mutta juridinen sitoutuminen MINUUN oli se ongelma.

On tosi yleistä nykyään. Kyllähän tälläkin palstalla tasaisin väliajoin on ketju siitä, kuinka miehen ei kannata koskaan mennä naimisiin koska seuraukset.

Miksi miehen pitäisi mennä naimisiin? Siitä ei ole mitään hyötyä ja jos joskus eroatte, niin ero on byrokraattisempaa. Jos haluat pitää suhteenne onnellisena, niin älä kysy enää uudestaan. Naimisiin painostaminen on äärimmäisen vastenmielistä.

Kosintasi oli todella tahditon, eikä sun olisi kannattanut tehdä sitä ikinä. Mies on selvästi tyytyväinen miten asiat on nyt ja kokee avioliiton epämiellyttävänä. Eli mokasit ja suosittelen pyytämään anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äääh, hirveä numero tehty nyt jostain avioliitosta. Jos on oltu vuosikausia yhdessä, niin eihän se avioliitto välttämättä mitään muuta. Vaikka se ap:lle olisi jostain syystä (jota ei kertonut) tärkeää, ei se tarkoita että miehellä olisi samat syyt. 

Me ollaan avokkini kanssa oltu yhdessä 25 vuotta. Sitouduttiin kyllä molemmat täysillä, kun alettiin lapsia tekemään. Silloin oli kummallekin selvä, että aiotaan olla yhdessä loppu elämä. NIin selvä, kuin nyt epävarmassa maailmassa mikään voi olla. Lasten teon jälkeen joku avioliitto tuntui turhalta päälle liimatulta systeemiltä. 

Onhan teillä kuitenkin jonkinlainen testamentti tms. toisen kuoleman varalta? Meillä tuli avioliitto puheeksi vasta ensimäisen lapsen syntymän jälkeen (siihen asti avioliitolla ei ollut meille väliä), kun tajuttiin miten hankala tilanne voi syntyä, jos toinen meistä kuolisi. Nyt ollaan naimisissa, eikä tarvitse miettiä esim. mitään testamentteja.

Meillä ei ole testamenttia, mutta keskinäinen henkivakuutus, jolla voin ostaa talon puolikkaan itselleni. Minulle sopii erittäin hyvin, että lapset perivät kaiken suoraan, eikä tarvitse minulle mitään osittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kummallakaan ei ole mitään sitä vastaan, se olisi tilanteessanne järkevää ja tämä on se suhde missä haluatte pysyä niin miksi ihmeessä ei? Tähän pyytäisin vastauksen.

Naimisiin meno on taloudellinen sopimus, ei mikään tunne- tai haluasia.

Jos sopimuksessa ei ole mitään positiivista kulmaa omalta kannalta niin sitä ei kannata solmia.

Juuri tämän takia ensin naimisiin ja vasta sitten se perheen perustaminen. Jos miehen mielestä on huono asia, että hänet merkitään automaattisesti lasten isäksi, erossa omaisuus jaetaan, parin kesken on mahdollista siirrellä omaisuutta vähäisemmillä veroseuraamuksilla ja leskellä on tietyt edut ja oikeudet puolison kuoleman jälkeen, niin on ehkä ihan hyvä etsiä sen yhteiselämän kumppaniksi joku muu. Nämähän ne avioliiton tärkeimmät juridiset vaikutukset on pähkinänkuoressa. Tosin se omaisuuden jakokin voidaan avioehdolla kiertää.

Lesken oikeudet avoliitossa on nykyään samat kuin avioliitossa.

Vierailija kirjoitti:

Kumman sukunimi on annettu lapsille? Miehelle tulee motivaatiota avioitua, kun lapset kastetaan äidin nimellä. Vipuvartta tämäkin. AP voi lähestyä miestään niinkin, että avioitua voi maistraatissa ja pitää hyvät juhlat vain lähimpien ystävien/ perheen kanssa. Kalliit kirkkohäät ovat monelle inhokki.

Miehiä ei voisi vähempää kiinnostaa kumman sukunimi lapsilla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos naimisiinmeno on naiselle tärkeään, niin ei pitäisi suostua lapsiin ennen sitä papin aamenta. Ei miehelle avioliitto ole mikään itseisarvo vaan pikemminkin monet pyrkivät sitä viimeiseen asti välttämään. Jos elämältä saa kaikki samat asiat kuin naimisissakin mutta ilman sitä papin aamenta, niin mies ei näe mitään syytä mennä naimisiin.

Naiset ajattelee tämän jotenkin ihan nurinpäin. Nainen ajattelee, että lapset ja yhteinen talolaina on todistus miehen rakkaudesta ja sitoutumisesta. Mutta jostain syystä miehet tuntuvat pitävän avioliittoa näitä suurempana sitoutumisena. On siis ihan mahdollista, että mies ostaa yhteisen kämpän ja hankkii lapsia olematta kuitenkaan niin sitoutunut kuin nainen kuvittelee. Kämpän saa aina myytyä eikä ne lapsetkin voi erossa tyrkätä exän hoiviin ja aloittaa itse uuden villin poikamieselämän. Valitettavasti.

Itse en olisi koskaan tehnyt lapsia sellaiselle miehelle, joka ei ole valmis sitoutumaan edes avioliittoon.

Ei se avioliitosta eroaminenkaan kovin vaikeaa nykyään ole, eikä estä vieraissa juoksemista.

Ei tietenkään ole, ei avioliittoon suostuminen ole mikään vedenpitävä todiste uskollisuudesta hautaan saakka. Mutta toisinpäin kyllä: avioliiton välttely kertoo kyllä yleensä sitoutumisen puutteesta.

Jos sen tekee vain toisen mieliksi, niin onko sitä sitten kuitenkaan sen enempää sitoutunut...

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi aikoinaan samoin. Oli yksi lapsi ja toinen tulossa ja kyllästyin jahkailuun vaan kodin itse. Ei suostunut, sanoi koko ajan että "myöhemmin" kunnes sitten jättikin minut. Hän oli valmis sitoutumaan yhteisiin LAPSIIN (hänen osuuteensa) ja yhteiseen KOTIIN (hänen osuuteensa), mutta juridinen sitoutuminen MINUUN oli se ongelma.

On tosi yleistä nykyään. Kyllähän tälläkin palstalla tasaisin väliajoin on ketju siitä, kuinka miehen ei kannata koskaan mennä naimisiin koska seuraukset.

Koska avioliitosta ei ole mitään hyötyä. Se ei pidä (eikä ole tarkoituskaan) avioliittoja kasassa, vaan yhteinen onnellisuus ja suhteen merkitys molemmilla puolisoille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. 😔 Itse aikanaan "pakotin" miehen naimisiin. En suosittele.

Miten mies pakotetaan naimisiin. Ihmettelen aina tätä asiaa. Miten esim. minut olisi voitu pakottaa naimisiin. Puukolla uh kaamalla, uhkaamalla ha kata, ellen astu alttarille vai miten.

Miten kenetkään voi saada väkisin hakemaan kuulutukset ja raahattua alttarille ja sanomaan tahdon (tai maistraattiin).

Voisitko avata hieman tätä väittämää

Tähän on moni vastaillut, mutta olen tuo, joka "pakotti" miehen naimisiin. Ehkä tuo "pakotti" on vähän vahvasti sanottu, mutta vedin siis sellaiset itkupotkuraivarit, että ukko totesi, että helpompaa ottaa se sormus kuin kuunnella tuota. Vieläkin hävettää.

Olin kyllä sitten aloitteellinen eronkin suhteen yli vuosikymmenen jälkeen, kun kävi selväksi, ettei mies ihan oikeasti olisi halunnut sitoutua minuun.

Kaikki ei vaan halua naimisiin eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka sitoutunut parisuhteeseen on. Jotkut jopa ajattelevat, että naimisiin menosta seuraa helpommin ero. Vaikk olisi lapsia. Mulla on tällainen mies ja otsekään en ole innokas naimisiinmenon suhteen. Meidän molemmat vanhemmat ovat eronneita, joten se siitä sitoutumisesta.

Onneksi kohta lakikin muuttuu ja avopuoliso saa myös leskeneläkkeen, jos on yhteisiä lapsia ja yhdessäoloa 5 vuotta. Vireillä jo tuo laki.

Vierailija kirjoitti:

Alkaisin tehdä jotain omia suunnitelmia, jos hän ei halua naimisiin. Siis kysyisin näkemystä parin päivän päästä, en jäisi hiljaa odottamaan, että hän ottaa asian esille, ei tule ottamaan. Alkaisin suuntautua omaan elämään ja kirjautuisin kokeeksi tinderiin jne. Vaikken heti ehkä eroaisi, niin en enää kokisi olevani sitoutuneessa parisuhteessakaan.

Siksi että toisen pitää hetki miettiä elämän suuria päätöksiä??

Olipa huono provo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. 😔 Itse aikanaan "pakotin" miehen naimisiin. En suosittele.

En itsekään halua painostaa tai pakottaa, olen ollut itse sellaisessa tilanteessa. Ahdistaa, kun pakostakin mietin miksi tällainen vastaus. Eihän se suora kieltäytyminenkään ollut, mutta. En siis puhu asiasta enempää ettei tunnu miehestä pakottamiselta. Ap

Kyllä se vaan suora kieltäytyminen oli. Lopeta itellesi valehtelu. Tuohon kysymykseen ei ole kuin 2 vaihtoehtoa. Kyllä tai ei. Ei just nytkin on ei, ja kenties ei koskaan .

Jos olisi vastannut muuta kuin ei, olisitte nyt sormusostoksilla jo.

Sinuna antaisi 2 viikoa miettimisaikaa , siis sanoisin mieti 2 vkoa, ja sit lopullinen vastaus on annettava joko kyllä tai ei, et ota muita jAHkailuja vaTaa n. sullakin on oikeus saada tietää varma vastaus.

Me ollaan miehen kans keskusteltu asiasta ja se sanoo et mennään sit joskus ja good things take time tyyliin.

Mä oon ottanu sen asenteella etten mee naimisiin. Joten jos joskus kosii niin pakit voi olla tiedossa tai sit ei. Ihmetelkää sit vuorostaan

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei vaan halua naimisiin eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka sitoutunut parisuhteeseen on. Jotkut jopa ajattelevat, että naimisiin menosta seuraa helpommin ero. Vaikk olisi lapsia. Mulla on tällainen mies ja otsekään en ole innokas naimisiinmenon suhteen. Meidän molemmat vanhemmat ovat eronneita, joten se siitä sitoutumisesta.

Onneksi kohta lakikin muuttuu ja avopuoliso saa myös leskeneläkkeen, jos on yhteisiä lapsia ja yhdessäoloa 5 vuotta. Vireillä jo tuo laki.

Samaa mieltä. Minä en ole ollut koskaan naimisissa, mutta se nyt osittain johtuu siitä etten ole ollut kunnolla parisuhteessakaan koskaan (olen 49v.). Jos löytäisin nyt kumppanin, niin en haluaisi naimisiin. En ole koskaan halunnut, enkä ole koskaan haaveillut naimisiinmenosta = hääjuhla. Tämä taas ei tarkoita sitä, ettenkö olisi sitoutunut toiseen. Ehdottomasti olen yhden miehen nainen ja yrittäisin kaikkeni suhteen eteen tehdä, jotta siinä olisi molemmilla hyvä olla ja siitä tulisi toivottavasti loppuelämän parisuhde. 

Jos joskus kumppani minulla on ja hän kosii, niin todennäköisesti tulisi vastattua tyliin "pitää miettiä" tai suoraan ei. Mutta tokihan tällaisista asioista tulisi keskustella suhteen aikana, niin toinen tietää olla kosimatta kun olen ilmoittanut ettei naimisissa olo kiinnosta. 

Siskoni on ollut kihloissa miehensä kanssa jo 35 vuotta. Ilmeisesti aikoinaan oli tarkoitus mennä naimisiin, mutta eivät kuitenkaan menneet, syystä jota muut eivät tiedä. Heillä on kolme aikuista lasta ja talo maksettu, yhteiset menot ja tulot - hyvä elämä noinkin. Sitä toki kukaan ei tiedä, ovatko tehneet testamentin tai muun sopimuksen toisen kuoleman varalle. Näin henkilökohtaiset asiat eivät kenellekään kuulu.