Mies puhuu mulle rumasti.

JSSS

Lähtisin. En pystyisi rakastamaan ja olemasn onnellinen tuossa.

Vierailija kirjoitti:

Minuun tämä vaikuttaa suoranaisesti siten, että olen aika surullinen, vetäytyvä ja hiljainen. Joskus jätän monia asioita tekemättä kun tuntuu, että teen ne kuitenkin väärin. Tai hän tekee ne paremmin.

Olen yleensä luonteelta puhelias, iloinen ja spontaanikin, mutta koen ettei siitä pidetä.

Tuntuu että minussa on joku vika, vaikka tiedän ettei ole.

Alanuolen saat siitä että tykkäät masokistisista kynnysmattosuhteista. Ilman itsekunnioitusta ajautuu suhteisiin joista normaalimman psyyken omaavat ymmärtävät pysyä kaukana. 

Entäs se, että mies kohtelee muita ihmisiä todella huomioiden ja kohteliaasti? Kukaan ei voi uskoa millaista törkykäytöstä saan osakseni. Muiden mielestä mitä huomaavin mies. Sekin tuli nähtyä, että kun itsellä todella vaikea elämänjakso, sain selvitä täysin itsekseni ja omin keinoin. Samalla kun mies autteli ja huomioi muita ja huolehti heidän jaksamisestaan. Kysyinkin, eikö heillä ole ihan oma puoliso, joka tukee? En ymmärrä miksi tässä vielä roikun. Muita saman kokeneita?

Vierailija kirjoitti:

Lisään tähän vielä, että sellainen mun toteaminen sakset on tylsät, mua särkee polveen, harmittaa mennä kouluun.. on mulle toteamuksia, hänelle ne on valittamista.

Eli toisin sanoen varmaan valitan sitten lähes kaikesta..

"Mua särkee polveen"????  Ja aika paljon tuota v-alkuista on kirjoituksessasi. Et taida itsekään olle mikään siisti suustasi. Mutta joo, ymmärrän mitä tarkoitat. Miehesi ei selvästikään arvosta sinua ja siitä tuo piruilu. Se ei tule loppumaan, sinun kannattaa vaihtaa miestä. Miehelläsi on ilkeä mieli ja se ei siitä muutu. Jotkut ihmiset on ilkeitä ja sellaisena pysyvät.

Mistä olet löytänyt tämän miehesi?

Vierailija kirjoitti:

Entäs se, että mies kohtelee muita ihmisiä todella huomioiden ja kohteliaasti? Kukaan ei voi uskoa millaista törkykäytöstä saan osakseni. Muiden mielestä mitä huomaavin mies. Sekin tuli nähtyä, että kun itsellä todella vaikea elämänjakso, sain selvitä täysin itsekseni ja omin keinoin. Samalla kun mies autteli ja huomioi muita ja huolehti heidän jaksamisestaan. Kysyinkin, eikö heillä ole ihan oma puoliso, joka tukee? En ymmärrä miksi tässä vielä roikun. Muita saman kokeneita?

Mulla vähän sama. Mies on muiden seurassa hurmaava ja huomaavainen, minulle todella ikävä.  Ja kun välillä olen pois kotoa, vaikka vierailemassa aikuisten lasteni luona, tunnen miten olen ihan eri ihminen. Nauran ja olen iloinen, onnellinen ihminen. Paluu kotiin ja miehen luo masentaa ja tekee minusta hiljaisen ja sulkeutuneen ihmisen. Tiedän, että ero tekisi minulle hyvää ja eläisin paremman loppuelämän, mutta jotenkin ei vain voimat riitä eroon. Miehelle avioliitto on kilpailu siitä, kumpi on oikessa(hän tietenkin) ja muutenkin joka asia on miehelle haaste, että hän on parempi, viisaampi ja fiksumpi ihminen kuin minä. Ei koskaan siedä sitä, että olisi väärässä tai, että minä tietäisin jonkun asian paremmin kuin hän.  Kaikki sujuu hyvin niin kauan, kuin vain myöntelen, omia mielipiteitä ei saisi olla. 

Iloiset, sosialliset ja spontaanit ihmiset ovat myrkkyä persoonallisuushäiriöisille. 

Vierailija kirjoitti:

Iloiset, sosialliset ja spontaanit ihmiset ovat myrkkyä persoonallisuushäiriöisille. 

Ihan riittää moneen tässä ketjussa kuvattuun, että toisilleen epäsopivat ihmiset väkisin asuvat samaa taloutta.

Kun yhteistä säveltä ei ole niin sitä ei ole - ei se vielä mitään diagnoosia vaadi kummallekaan.

Vierailija kirjoitti:

Entäs se, että mies kohtelee muita ihmisiä todella huomioiden ja kohteliaasti? Kukaan ei voi uskoa millaista törkykäytöstä saan osakseni. Muiden mielestä mitä huomaavin mies. Sekin tuli nähtyä, että kun itsellä todella vaikea elämänjakso, sain selvitä täysin itsekseni ja omin keinoin. Samalla kun mies autteli ja huomioi muita ja huolehti heidän jaksamisestaan. Kysyinkin, eikö heillä ole ihan oma puoliso, joka tukee? En ymmärrä miksi tässä vielä roikun. Muita saman kokeneita?

Minullakin oli samanlainen mies. Jätin hänet. Ei ole hyväksyttävää, että toinen murskaa itsetuntosj täysin ja kohtelee ala-arvoisesti tai välinpitämättömästi.

Mikä hemmetin kysymys yleensäkin on onko meillä juustoa ?? Onko äijällä jalat poikki niin että ei kykene kävelemään jääkaapille, ja kädet poikki niin että ei kykene avaamaan sitä? Mikä teidän parisuhteenne juustovastaava sinä olet?

Olisit laittanut kädet ohimoillesi ja sanonut "Ummmmmmm... Otan etäyhteyden jääkaappiin... Juu näen että juustoa on". Siinä olisi ollut tyypille arvoistansa kommunikointia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs se, että mies kohtelee muita ihmisiä todella huomioiden ja kohteliaasti? Kukaan ei voi uskoa millaista törkykäytöstä saan osakseni. Muiden mielestä mitä huomaavin mies. Sekin tuli nähtyä, että kun itsellä todella vaikea elämänjakso, sain selvitä täysin itsekseni ja omin keinoin. Samalla kun mies autteli ja huomioi muita ja huolehti heidän jaksamisestaan. Kysyinkin, eikö heillä ole ihan oma puoliso, joka tukee? En ymmärrä miksi tässä vielä roikun. Muita saman kokeneita?

Minullakin oli samanlainen mies. Jätin hänet. Ei ole hyväksyttävää, että toinen murskaa itsetuntosj täysin ja kohtelee ala-arvoisesti tai välinpitämättömästi.

Minullakin :(

Pahinta oli kun mies sanoi vihaisena: saat olla tyytyväinen kun SAAT asua ilmaiseksi(!) tässä talossa! Myöhemmin pyysi anteeksi mutta en vaan pääse tuosta yli. Kertoo kaiken miehen ajatusmaailmasta. muutenkin hänellä on joku kilpailu asenne, aina jos minä pyydän olemaan tasapuolinen ja arvostamaan minua (tarvitseeko sitä normaalisti pyytää....?) niin hän ei voi kuunnella vaan ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena ja alkaa vähätellä minua.

Muille on ystävällinen ja avulias. Tämän kun otan puheeksi, alkaa syytellä minua mustasukkaiseksi ja luulotautiseksi.

Kysymykseen onko meillä juustoa yms ei tarvitse vastata muuta kuin mene katsomaan. Kyseessä on aikuinen mies. Jos kettuilee ja kommentoi jatkuvasti negatiivisesti kaikkea tekemääsi tai sanomisiasi niin pistä miehesi terapiaan tai hae avioeroa.