Yksin asuminen vai soluasuminen, siis opiskeluaikana?

Vierailija kirjoitti:

Jos nuorella on tosiaan jo varmuus opiskelupaikkakunnasta, niin kannattaa laittaa heti haku päälle. Näin keväällä kun valmistuvat alkavat luopua asunnoista, vapaitla markkinoilta on huomattavasti helpompi löytää kuin sitten kesällä kun kaikki muutkin ovat liikkeellä. Muutaman kuukauden "ylimääräinen" vuokranmaksu koko opiskeluajan asumismukavuudesta ei ole paljon.

Jep. Nämä soluja muietlevat ei tajua, ettei kaikki uudet opiskelijat ole mitään tämän kevään ylioppilaita, jos on jo elänyt itsenäisesti aikuisena vuosia, ei paljon bilesolu houkuta.

Tuo on hyvä ajatus, että ostaa lapselle asunnon. Isoilla opiskelupaikkakunnilla sen saa myytyä/vuokrattua eteenpäin, jos työpaikka löytyy muualta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto opiskelijat eivät ole mitään teinejä.

Kyllä ne alkuun on teinejä. Meidänkin lapsi täytti 20 vuotta vasta kolmannen vuoden syksyllä, pari vuotta ehti opiskella teininä. 

Ei se, että pääsee yliopistoon opiskelemaan, tee mitenkään maagisesti aikuiseksi yhdessä yössä. Kyllä ne on siellä alkuun ihan rehellisiä teinejä omine metkuineen ja kehittymättömine aivoineen.

Harvassa Suomen yliopistossa on 19-vuotiaita (nineteen) ellei ole aloittanut kouluja muita vuotta aiemmin.

Minä aloitin koulun samaan aikaan kuin muukin ikäluokkani, kävin sen normaalissa ajassa eli peruskoulu 9 vuotta ja amis 3 vuotta. Kun lähdin suoraan amiksen jälkeen ammattikorkeakouluun olin 18, kuten olivat kaikki muutkin ikäluokkani loppuvuodesta syntyneet.

Soluasuminen voi olla ihanaa, jos kemiat kohtaavat kämppiksen kanssa, mutta ihan tuuripeliähän se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opintojen aikana todettiin perussairaus joka altistaa kaikkien tautien tarttumiselle ja en olisi varmaan koskaan valmistunut jos olisin asunut solussa ainakaan jos asuinkumppanit olisi olleet näitä oon sairas mutta tulen silti yliopistolle ja en edes yritä yskiä hihaani miksi menet ennen ruokailu pesemään kädet tyyppejä

Mikä tällainen sairaus on?

Suunnilleen mikä tahansa perussairaus joka ei ole kunnolla hallinnassa.

Yksin asuminen ettei, satu juoppo kämppis kuten minulla sattui , sellainen juoppo juhlija nainen.

Vierailija kirjoitti:

Yksinasuminen oli itselleni ainut vaihtoehto. Soluasuntoon muuttaminen ei käynyt edes mielessä. Oma tupa oma lupa. Eikä yksin asuessa ole pelkoa riekkuvista, sotkevista jne. kämppiksistä. 

Pappa betalar?

Asuin yhden vuoden opiskelupaikkakuntani opiskelija-asuntosäätiön soluasunnossa, kaiken lisäksi jaetussa huoneessa. Oman huoneen sai silloin vain hyvin perustein, piti olla astma tms.  Sattui ihmiset, joiden kanssa kyllä tulin toimeen, mutten ollut ollenkaan samalla aaltopituudella. Menihän se, kun vietin paljon aikaa poikaystävän luona. Yksin asuminen oli kallista tuolloinkin, mutta onnistuin löytämään tavallaan yksiön, tosin suihku oli jossain kellarissa ja asunnon kunto nipin napin asumiskelpoinen . Nykyään ei varmaan saisi edes vuokrata huoneistoa, jonka yhdessä nurkassa on talvisin lämpötila pakkasen puolella.  Mutta oli tosi paljon kivempi, kun sai asua yksin 

Minulla on ihan hyviä kokemuksia soluasumisesta, samoin tutuilla. Kyllä suurin osa opiskelijanuorista on ihan asiallista porukkaa. Ei tullut sydänystäviä, mutta ei niistä harmiakaan ollut. Toki pitää sietää sitä, että toisella saattaa olla erilaisia tapoja, esim yksi kämppis keitti aamulla pannullisen kahvia ja lämmitti sitä pitkin päivää mikrossa, mikä oli aika ällöä. Ihan ok asumismuoto se on alkuun, tuo myös ehkä tietyllä tavalla turvaa kun ei olekaan ihan yksin uudessa kaupungissa. Parashan olisi, jos olisi kavereita joiden kanssa muuttaa kimppaan, silloin kimppa-asuminen voi olla huippukivaa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinasuminen oli itselleni ainut vaihtoehto. Soluasuntoon muuttaminen ei käynyt edes mielessä. Oma tupa oma lupa. Eikä yksin asuessa ole pelkoa riekkuvista, sotkevista jne. kämppiksistä. 

Yksiöasuminen ei välttämättä ole yhtään rauhallisempaa, riippuu täysin samaan rappuun ja seinänaapureiksi osuvista asujista. Siinä on h*lvetti irti jos saa naapurikseen esimerkiksi railakasta yöelämää viettävän bilehirmun. Tai tyypin joka harrastaa öisin tuntikausien kantapäätamppausta niin että seinät tärisee ja retuuttaa huonekaluja paikasta toiseen. Mitä pienempi neliömäärä itsellä on, sitä vaikeampi päästä pakoon näitä ääniä. Yllättävän monissa kerrostaloissa äänieristys on lähinnä yksi iso vitsi.

Varmaankin tajuat, että siinä soluasunnossakin voi naapurit metelöidä. Sen lisäksi on vielä ne kämppikset meluamassa ja näin korona-aikana vielä levittämässä koronaa.

Tietenkin tajuan, olen asustellut kahden ja kolmen hengen solussa nuorempana. Tosin oli aina rauhallinen asuinympäristö eikä naapureiden puolelta(kaan) kuulunut juuri mitään ikinä, satunnaisia illanistujaisia lukuunottamatta. Yksiöasukkaana ei myöskään pääse koronauhasta eroon (jos sitä kammoaa), koska samassa rapussahan on kymmeniä muita ihmisiä ja on hissi ja porraskäytävä ja yleiset tilat. Puhumattakaan ilmanvaihtosysteemistä.

Soluasunnoissa harvempi kehtaa pitää bileitä jos eivät ole koko solun asukkaiden yhteisbileet. Illanistujaiset järjestetään siellä yksiössä/kaverin kanssa kimppakämpässä asuvan kaverin luona.

Solut tosiaan arpapelia millaiset kämppikset saa ja tuleeko homeläävä vai hyvä.

Jos voitte tukea alkuun niin ottakaa yksityisiltä markkinoilta vuokraasunto ja siihen tietty kaikki asumistuet tms kannattaa hakea sitten.

Soluasuminen ihan ok, jos osuu asialliset asuinkumppanit. Ei siä tarvi erityisen seurallinen olla (perus kohtelias tervehtii nähtäessä, keskustelee jos on tarvetta yhteiselon sujuvuutta edistää), omissa huoneissa pitkälti oltiin se mitä oltiin kotona.

Itellä ainakin toimi mennä eka soluun (sai heti) ja sitten hakea yksiöö, kun yksityiselle ei ois varaa.

Sisko on edelleen tekemisissä solukämppiksensä kanssa vaikka opinnoista yli 20 v (eivätkä edes samaa alaa opiskelleet).

Muutin uuteen kaupunkiin, jossa en tuntenut ketään, joten solu oli suorastaan pelastus. En päässyt porukoihin, joten solukaverit oli ainoa sosiaalinen kontakti. Asuin 4 hengen solussa ja vuoden kuluttua muutettiin kaikki omiin kämppiin. Meillä oli hauska porukka, kun kaikki opiskeli eri aineita. Nyt ollaan 2 vuotta asuttu erillään ja yhden kanssa ei olla missään tekemisissä, yhden kanssa hyvän päivän tuttuja ja yksi on hyvä ystävä, joka asuu naapurissa.

Tätä hyvää kaveria en olisi ilman solua tavannut ja ilman häntä en olisi tavannut kumppaniani. Kumppani asuu myös solussa, ei tuntenut heitä etukäteen mutta yhteistuumin päättivät, että jäävät samaan asumaan. Ovat nyt asuneet 2 vuotta yhdessä hekin.

Solussa pärjää hyvin, jos yhtään kiinnostaa muut asukkaat ja haluaa kommunikoida. Ei kukaan tykkää siitä, että joku tuntematon nalkuttaa tai vaatii palveluksia. Myöskään siivouksesta ei tarvitse narista kun on kiva, yhteinen siivouspäivä. Ja joo, siivouspäivä voi olla kiva.

112

Ja semmonen vielä et on myös eri ikäistä porukkaa, meidän solussa oli kaksi 18-vuotiasta, 22- ja 25-vuotiaat, ja mieheni solun asukkaat ovat 22, 26 ja kolmas on ulkomaalainen tohtoriopiskelija, jota harvemmin kämpillä näkee, mutta veikkaisin hänenkin olevan kolmen kympin tienoilla. Että solussa asuu muitakin kuin nippa nappa lukiosta valmistuneet ja minusta solu on hyvä vaihtoehto etenkin vieraalla paikkakunnalla.

Asuin 1977 - 79 Tampereen Peltolammilla 2 hengen huoneessa, käytävällä oli huoneiden keittokomero ja suihkukoppi ja puhelinkeskuksen puhelin, jonka kautta voi tilata puheluja. En ole lesbo, asuin 2 hengen huoneessa, koska olin köyhä: vuokra oli niin halpa, että opintoraha kattoi sen eli asunto oli ilmainen. Opiskelin työkseni ja nukuin yöt, 8 tuntia. En käynyt koskaan yökerhossa ryyppäämässä enkä rockfestivaaleilla. Harrastin urheilua ja lukemista. Huonekaveri oli myös opiskelija ja hänkin 6 laudaturin yo, joka opiskeli "bilettämiden" sijasta. Myöhemmin otin lainaa enemmän ja muutin soluaduntoon. Yksiöön ei tietenkään ollut rahaa kuin vasta 5 vuoden päästä, kun valmistuin maisteriksi.

Opiskelujen ensimmäinen vuosi hyvässä vauhdissa ja hän päätyi asumaan itsekseen, kaksio jonka vuokra erittäin maltillinen, koska yliopiston kautta ja siihen kuuluu myös netti, sähkö/vesi ja vakuutus.

Itsekseen asuminen osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi, varsinkin kun huomioi tämän korona-ajan kaikkine lieveilmiöineen ja muutenkin.

Oma tupa, oma lupa, omat sotkut, oma rytmi, omaa koko tupa ja sen tilat🙂.

Ap

Soluasunnot ovat sattuman kauppaa, voit saada tosi kivat kämppikset tai jonku täyden hirviön. Itse en ole asunut solussa, mutta tuttujen kokemukset ovat hyvin vaihtelevia. Riippuu myös omasta persoonasta, sopiiko asunnon jakaminen itselle. Yksiö on sinällään helpompi vaihtoehto, mutta niitä on tosi hankala saada ja ovat kalliimpia. Kaverini on nyt solussa odottanut 1,5 vuotta jonossa yksiötä, mutta ei vieläkään tärppää (HOASilla).

Vapailta markkinoilta vuokrattu huone kimppakämpästä on parempi vaihtoehto solulle, jossa ei voi itse vaikuttaa kämppisasioihin ollenkaan. Säätiö voi laittaa esim. vielä alaikäisen amispetterin ja kolmekymppisen yliopisto-opiskelijan samaan asuntoon; eihän siitä tule mitään. 

Yhteisasuminen toimii jos asukkaat ovat suht samaa ikäluokkaa ja samalla asteella (yo, amk) eikä joukkoon eksy bilehirmu-teinejä. 

Yksin, soluasunnossa saattaa tulla kämppikseksi joku kahjo joka vaatii käyttämään kotioloissakin maskia :-D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP, nuoresi on siis yliopistoon siirtyvä tuleva ylioppilas kun muuttaa pois kotoa? Kannattaa ostaa nuoren kanssa nuorelle oma ensiasunto jonka nuori ostaa itse omilla rahoillaan. Missään nimessäsi ei kannata mennää asumaan vuokralle.

Vanhemmat ovat vielä elatusvelvollisia lukiolaisesta ja siksi lukiolaisen paikka on asua vielä kotona omien vanhempiensa luona eikä yksin heitteille jätettynä ja hylättynä.

Höpsistä sinulle, kermapylly!

Minä olin yksiössä. Alussa oli vähän yksinäistä, mutta se kuuluu asiaan.

Veli ja sisko oli solussa. Veljellä meni jäi asunnon hankkiminen niin viime tippaan, että sinne oli pakko mennä. Sai aika surkeat kämppikset ja muutti poiskin aika nopeasti.

Sisko taas sai tosi mukavat kämppikset ja viihtyi solussa.