Yksin asuminen vai soluasuminen, siis opiskeluaikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia pinnalla, koska lapseni lähdössä kotoa opiskelemaan ja miettii, että solu olisi ehkä ok, minusta taas ei, juurikin yllämainituista syistä johtuen. Hän nauttii omasta rauhasta yms, mutta miettii rahapuolta, vaikka me vanhemmat olemmekin luvanneet tukea vuokrassa hieman ja aikoo ottaa opintolainaa ja saahan sitä muutakin tukea. Asunnonmetsästysprosessi siis alkamassa.

Ap

Mistä koulusta jo tässä vaiheessa tietää, että paikan saa?

Anna lapsiesi aikuistua.Laske irti ja tehdä itsenäiset päätökset asumisensa.Omat lapseni jo aikuisia.Yksin huoltajana maksoin yliopilaaksi asti kulut,kirjat ymm.Asuivat koti ilamasiksi.Kun jatko opinot muutivat kotoa pois ja  huolehtivat kulunsa itse ja vuokransa.,Paitsi toinen vippasi rahaa mielin määrin,lankesin se asia ja kesti vuosia kun hän  oppi rahan hallinan ja käytön,Tylysti olisi pitänyt sanoa,en ole pankki!Nyt korkea kouluissa opiskelevat   lapsen lapseni,Eri kaupungeissa.Yhdellä soluasunto, 2 asuu itsenäisesti ykin siis..Opiskelun lisäksi tekevät työtä.Eivätkä ole käsi ojossa keneltäkkän,pumaamassa rahaa.! Kaupan ala ja siivousala löytyy työtä. tekevälle.Turha seltää työtä ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

"Yksinasuminen oli itselleni ainut vaihtoehto."

Tämän ja muiden samanlaisten vastausten kirjoittajille kysymys: miten hankitte ja rahoititte tämän ainoan teille sopivan vaihtoehdon?

Herra 67

Työnteolla, olin kaupan kassalla ja siivosin. Mulla oli kissa, jota ei saa soluun. Hyvin pärjättiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omistusasuminen. Onko nuorella ASP- säästötiliä ensiasunnon ostamista varten? Oman ensiasunnon ostaminen on nuorelle tärkeä siirtymä kohti itsenäistä aikuisuutta.

Miten arvelit lukiosta juuri valmistuvat rahoittavan sen omistusasunnon? Harvemmalla on siinä vaiheessa nykyisin töitä takana ainakaan kovin paljoa

Nuorelle kannattaa perustaa säästötili tulevaa ensiasunnon ostamista varten jo ennen lapsen syntymää ja myöhemmin esimerkiksi siirtää lahjarahat ja lapsilisät sinne tätä tulevaa varten.

Ei onnistu ihan sormia napsauttamalla. Katsos, kun kaikki meistä ei synny kultalusikka suussa. 

Miksi pitäisi onnistua sormia napsauttamalla? Kun rahaa saa myös töistä, ei vain perimällä. 90% toki on pankkilainaa, mutta 10% asunnosta on ihan mahdollista säästää, jos säästöaika on pitkä.

Otaniemessä olympiavuodeksi 1952 rakennetut opiskelija-asunnot on paras malli opiskelija-asumiseen. No huoneneliöitä ei ole kovin paljon, eli se ehkä voi jollekin olla pieni miinus.

Mutta muu kaikki voi olla jopa parempaa kuin huonosti eristetyssä yksiössä.

Eli ensinnäkin seinät huoneiden eli asuntojen välillä on paksut. Todella paksut. Ei kuulu läpi, juttelee joku kovaäänisesti puhelimeen tai ei.

Jokaisessa huoneessa on on oma kylppäri/vessa sekä nk. eteistilassa jääkaappi ja mikro.

Saa kukin pitää kylppärinsä ihan siinä siisteydessä kuin itse haluaa. Ja jääkaappinsa. Käytännösä yhteisissä tiloissa ei tarvitse juuri käydä, jos syö opiskelijaravintoloissa ja muuten pärjää mikroaaltouunilla.

Opiskeljoista ei läheskään kaikki kokkaile ruokaa hellalla/keittiössä. Ja niille, jotka tykkäävät laittaa ruokaa, on keittiö käytössä. Käytännössä lähes aina oli vapaata, kun halusi laittaa ruokaa, vaikka keittiö jaetaan siis 11 soluhuoneen kanssa. Kukin siivoaa jälkensä, mutta muuten keittiön lattian ja käytävätilat siivoaa ulkopuolinen palkattu siivooja, mikä kuuluu vuokraan. (Siivooja käy ehkä kerran viikkoon tai kahteen, en ole varma, en nähnyt häntä yleensä ikinä, vaikka vuosia asuin.)

Käytännössä solukavereihin ei tarvinnut olla missään yhteyksissä, jos ei halunnut.

Ja sitten se hyvä puoli: hyvinä vuosina solussa oli todella hyvä yhteishenki. Järjestettiin solun sisäisiä juhlia ja kemuja, joissa laitettiin yhdessä hyvää ruokaa. Ujompikin solun asukki kuten minä uskaltautui mukaan kemuihin. Lisäksi esim tilattiin yhteisesti paperihesari, joka opiskelijahintaan  monen hengen kesken jaettuna ei paljon maksanut. Halutessaan yhteiseen tilaan pystyi menemään viettämään aikaa, mikä oli hyvä siihen verrattuna että yksinään yksiössä olisi kököttänyt pitkiä aikoja.

Lyhyesti ilmaistuna todella hyvä konsepti. En ymmärrä, miksei vastaavia ole rakennettu lisää.

Oman kokemuksen mukaan kimppakämppä kaverin kanssa vuokrattuna oli paras.

Asuin itse ekan opiskeluvuoden vuokrayksiössä, kaksi seuraavaa vuotta eri koulussa opiskelevan kaverin kanssa kimppakämpissä ja neljännen vuoden solussa randomien kämppisten kanssa. Koin tarvetta vältellä solukämppiksiä ja inhosin varsinkin toisen kissoja, koska koko solu haisi kissanpissalta. Oikeasti pidän kissoista.

Vierailija kirjoitti:

Yksinasuminen oli itselleni ainut vaihtoehto. Soluasuntoon muuttaminen ei käynyt edes mielessä. Oma tupa oma lupa. Eikä yksin asuessa ole pelkoa riekkuvista, sotkevista jne. kämppiksistä. 

Yksiöasuminen ei välttämättä ole yhtään rauhallisempaa, riippuu täysin samaan rappuun ja seinänaapureiksi osuvista asujista. Siinä on h*lvetti irti jos saa naapurikseen esimerkiksi railakasta yöelämää viettävän bilehirmun. Tai tyypin joka harrastaa öisin tuntikausien kantapäätamppausta niin että seinät tärisee ja retuuttaa huonekaluja paikasta toiseen. Mitä pienempi neliömäärä itsellä on, sitä vaikeampi päästä pakoon näitä ääniä. Yllättävän monissa kerrostaloissa äänieristys on lähinnä yksi iso vitsi.

Vierailija kirjoitti:

Otaniemessä olympiavuodeksi 1952 rakennetut opiskelija-asunnot on paras malli opiskelija-asumiseen. No huoneneliöitä ei ole kovin paljon, eli se ehkä voi jollekin olla pieni miinus.

Mutta muu kaikki voi olla jopa parempaa kuin huonosti eristetyssä yksiössä.

Eli ensinnäkin seinät huoneiden eli asuntojen välillä on paksut. Todella paksut. Ei kuulu läpi, juttelee joku kovaäänisesti puhelimeen tai ei.

Jokaisessa huoneessa on on oma kylppäri/vessa sekä nk. eteistilassa jääkaappi ja mikro.

Saa kukin pitää kylppärinsä ihan siinä siisteydessä kuin itse haluaa. Ja jääkaappinsa. Käytännösä yhteisissä tiloissa ei tarvitse juuri käydä, jos syö opiskelijaravintoloissa ja muuten pärjää mikroaaltouunilla.

Opiskeljoista ei läheskään kaikki kokkaile ruokaa hellalla/keittiössä. Ja niille, jotka tykkäävät laittaa ruokaa, on keittiö käytössä. Käytännössä lähes aina oli vapaata, kun halusi laittaa ruokaa, vaikka keittiö jaetaan siis 11 soluhuoneen kanssa. Kukin siivoaa jälkensä, mutta muuten keittiön lattian ja käytävätilat siivoaa ulkopuolinen palkattu siivooja, mikä kuuluu vuokraan. (Siivooja käy ehkä kerran viikkoon tai kahteen, en ole varma, en nähnyt häntä yleensä ikinä, vaikka vuosia asuin.)

Käytännössä solukavereihin ei tarvinnut olla missään yhteyksissä, jos ei halunnut.

Ja sitten se hyvä puoli: hyvinä vuosina solussa oli todella hyvä yhteishenki. Järjestettiin solun sisäisiä juhlia ja kemuja, joissa laitettiin yhdessä hyvää ruokaa. Ujompikin solun asukki kuten minä uskaltautui mukaan kemuihin. Lisäksi esim tilattiin yhteisesti paperihesari, joka opiskelijahintaan  monen hengen kesken jaettuna ei paljon maksanut. Halutessaan yhteiseen tilaan pystyi menemään viettämään aikaa, mikä oli hyvä siihen verrattuna että yksinään yksiössä olisi kököttänyt pitkiä aikoja.

Lyhyesti ilmaistuna todella hyvä konsepti. En ymmärrä, miksei vastaavia ole rakennettu lisää.

Täysin päinvastainen muisto. Sitä yhteiskeittiötä ei juuri kukaan käyttänyt ja keittiötila oli siivoojasta huolimatta törkyinen ja lattia aina tahmea. Ei siellä tehnyt mieli kokata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinasuminen oli itselleni ainut vaihtoehto. Soluasuntoon muuttaminen ei käynyt edes mielessä. Oma tupa oma lupa. Eikä yksin asuessa ole pelkoa riekkuvista, sotkevista jne. kämppiksistä. 

Yksiöasuminen ei välttämättä ole yhtään rauhallisempaa, riippuu täysin samaan rappuun ja seinänaapureiksi osuvista asujista. Siinä on h*lvetti irti jos saa naapurikseen esimerkiksi railakasta yöelämää viettävän bilehirmun. Tai tyypin joka harrastaa öisin tuntikausien kantapäätamppausta niin että seinät tärisee ja retuuttaa huonekaluja paikasta toiseen. Mitä pienempi neliömäärä itsellä on, sitä vaikeampi päästä pakoon näitä ääniä. Yllättävän monissa kerrostaloissa äänieristys on lähinnä yksi iso vitsi.

Varmaankin tajuat, että siinä soluasunnossakin voi naapurit metelöidä. Sen lisäksi on vielä ne kämppikset meluamassa ja näin korona-aikana vielä levittämässä koronaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinasuminen oli itselleni ainut vaihtoehto. Soluasuntoon muuttaminen ei käynyt edes mielessä. Oma tupa oma lupa. Eikä yksin asuessa ole pelkoa riekkuvista, sotkevista jne. kämppiksistä. 

Yksiöasuminen ei välttämättä ole yhtään rauhallisempaa, riippuu täysin samaan rappuun ja seinänaapureiksi osuvista asujista. Siinä on h*lvetti irti jos saa naapurikseen esimerkiksi railakasta yöelämää viettävän bilehirmun. Tai tyypin joka harrastaa öisin tuntikausien kantapäätamppausta niin että seinät tärisee ja retuuttaa huonekaluja paikasta toiseen. Mitä pienempi neliömäärä itsellä on, sitä vaikeampi päästä pakoon näitä ääniä. Yllättävän monissa kerrostaloissa äänieristys on lähinnä yksi iso vitsi.

Varmaankin tajuat, että siinä soluasunnossakin voi naapurit metelöidä. Sen lisäksi on vielä ne kämppikset meluamassa ja näin korona-aikana vielä levittämässä koronaa.

Tietenkin tajuan, olen asustellut kahden ja kolmen hengen solussa nuorempana. Tosin oli aina rauhallinen asuinympäristö eikä naapureiden puolelta(kaan) kuulunut juuri mitään ikinä, satunnaisia illanistujaisia lukuunottamatta. Yksiöasukkaana ei myöskään pääse koronauhasta eroon (jos sitä kammoaa), koska samassa rapussahan on kymmeniä muita ihmisiä ja on hissi ja porraskäytävä ja yleiset tilat. Puhumattakaan ilmanvaihtosysteemistä.

Itse asuin 2-3 v solussa. Ihan rauhalliset ja mukavat kämppikset, pysyteltiin lähinnä jokainen omissa oloissamme. Ihan hyvä ratkaisu, vaikka olen aikamoinen introvertti. Siitä sitten poikaystävän tavattuani HOASin perheasuntoon ja sen jälkeen päästiinkin jo omistusasuntoon kiinni omien säästöjen turvin. Noita säästöjä ei olisi missään nimessä kertynyt, jos olisin asunut yksiössä. Solu- ja perheasunnon kustannukset olivat n. 250 e/hlö/kk.

Parikymmentä vuotta sitten useat ystäväni asuivat soluissa. Kaikki toimi hyvin, kämppikset noudattivat esim. yhdessä sovittuja pelisääntöjä siivouksen suhteen. Joillekin jäi elinikäisiä ystäviäkin. Nyt, kun olen seurannut sukulaisnuorten asunnonhakua, on ollut ihan pöyristyttävää nähdä mitä sikolättejä on tarjottu. Kissan ulosteita ympäriinsä (eläimiä ei kai saisi edes pitää?), tiskipöytä likaisten astioiden peitossa, hella musta. En tiedä, onko heillä ollut vain hirveän huono tuuri, vai onko tuollainen välinpitämättömyys lisääntynyt.

Poika hankki yksityiseltä yksiön ja opiskelee Hgin yliopistossa. Sanoin että olisit opiskelija solun. Sanoi että liian pieni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinasuminen oli itselleni ainut vaihtoehto. Soluasuntoon muuttaminen ei käynyt edes mielessä. Oma tupa oma lupa. Eikä yksin asuessa ole pelkoa riekkuvista, sotkevista jne. kämppiksistä. 

Yksiöasuminen ei välttämättä ole yhtään rauhallisempaa, riippuu täysin samaan rappuun ja seinänaapureiksi osuvista asujista. Siinä on h*lvetti irti jos saa naapurikseen esimerkiksi railakasta yöelämää viettävän bilehirmun. Tai tyypin joka harrastaa öisin tuntikausien kantapäätamppausta niin että seinät tärisee ja retuuttaa huonekaluja paikasta toiseen. Mitä pienempi neliömäärä itsellä on, sitä vaikeampi päästä pakoon näitä ääniä. Yllättävän monissa kerrostaloissa äänieristys on lähinnä yksi iso vitsi.

Varmaankin tajuat, että siinä soluasunnossakin voi naapurit metelöidä. Sen lisäksi on vielä ne kämppikset meluamassa ja näin korona-aikana vielä levittämässä koronaa.

Tietenkin tajuan, olen asustellut kahden ja kolmen hengen solussa nuorempana. Tosin oli aina rauhallinen asuinympäristö eikä naapureiden puolelta(kaan) kuulunut juuri mitään ikinä, satunnaisia illanistujaisia lukuunottamatta. Yksiöasukkaana ei myöskään pääse koronauhasta eroon (jos sitä kammoaa), koska samassa rapussahan on kymmeniä muita ihmisiä ja on hissi ja porraskäytävä ja yleiset tilat. Puhumattakaan ilmanvaihtosysteemistä.

Miten ne jotka asuu kertostalossa . Ei oo koronaa ja adun viimeisessä kerroksessa ja kävelen raput.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinasuminen oli itselleni ainut vaihtoehto. Soluasuntoon muuttaminen ei käynyt edes mielessä. Oma tupa oma lupa. Eikä yksin asuessa ole pelkoa riekkuvista, sotkevista jne. kämppiksistä. 

Yksiöasuminen ei välttämättä ole yhtään rauhallisempaa, riippuu täysin samaan rappuun ja seinänaapureiksi osuvista asujista. Siinä on h*lvetti irti jos saa naapurikseen esimerkiksi railakasta yöelämää viettävän bilehirmun. Tai tyypin joka harrastaa öisin tuntikausien kantapäätamppausta niin että seinät tärisee ja retuuttaa huonekaluja paikasta toiseen. Mitä pienempi neliömäärä itsellä on, sitä vaikeampi päästä pakoon näitä ääniä. Yllättävän monissa kerrostaloissa äänieristys on lähinnä yksi iso vitsi.

Varmaankin tajuat, että siinä soluasunnossakin voi naapurit metelöidä. Sen lisäksi on vielä ne kämppikset meluamassa ja näin korona-aikana vielä levittämässä koronaa.

Tietenkin tajuan, olen asustellut kahden ja kolmen hengen solussa nuorempana. Tosin oli aina rauhallinen asuinympäristö eikä naapureiden puolelta(kaan) kuulunut juuri mitään ikinä, satunnaisia illanistujaisia lukuunottamatta. Yksiöasukkaana ei myöskään pääse koronauhasta eroon (jos sitä kammoaa), koska samassa rapussahan on kymmeniä muita ihmisiä ja on hissi ja porraskäytävä ja yleiset tilat. Puhumattakaan ilmanvaihtosysteemistä.

Varmaankin tajuat myös, mitä eroa on rappukäytävällä vs. yhteiskeittiö ja vessa. Kummastako saat koronan todennäköisemmin, oletko pysähtynyt miettimään?

Vinkki: rappukäytävän läpi vain kävelet pienen hetken. Keittiössä ja vessassa olet monta kertaa vuorokaudessa paljon pidempiä aikoja kuten myös ne kämppikset. Miten kukaan edes voi verrata näitä??

Vierailija kirjoitti:

Otaniemessä olympiavuodeksi 1952 rakennetut opiskelija-asunnot on paras malli opiskelija-asumiseen. No huoneneliöitä ei ole kovin paljon, eli se ehkä voi jollekin olla pieni miinus.

Mutta muu kaikki voi olla jopa parempaa kuin huonosti eristetyssä yksiössä.

Eli ensinnäkin seinät huoneiden eli asuntojen välillä on paksut. Todella paksut. Ei kuulu läpi, juttelee joku kovaäänisesti puhelimeen tai ei.

Jokaisessa huoneessa on on oma kylppäri/vessa sekä nk. eteistilassa jääkaappi ja mikro.

Saa kukin pitää kylppärinsä ihan siinä siisteydessä kuin itse haluaa. Ja jääkaappinsa. Käytännösä yhteisissä tiloissa ei tarvitse juuri käydä, jos syö opiskelijaravintoloissa ja muuten pärjää mikroaaltouunilla.

Opiskeljoista ei läheskään kaikki kokkaile ruokaa hellalla/keittiössä. Ja niille, jotka tykkäävät laittaa ruokaa, on keittiö käytössä. Käytännössä lähes aina oli vapaata, kun halusi laittaa ruokaa, vaikka keittiö jaetaan siis 11 soluhuoneen kanssa. Kukin siivoaa jälkensä, mutta muuten keittiön lattian ja käytävätilat siivoaa ulkopuolinen palkattu siivooja, mikä kuuluu vuokraan. (Siivooja käy ehkä kerran viikkoon tai kahteen, en ole varma, en nähnyt häntä yleensä ikinä, vaikka vuosia asuin.)

Käytännössä solukavereihin ei tarvinnut olla missään yhteyksissä, jos ei halunnut.

Ja sitten se hyvä puoli: hyvinä vuosina solussa oli todella hyvä yhteishenki. Järjestettiin solun sisäisiä juhlia ja kemuja, joissa laitettiin yhdessä hyvää ruokaa. Ujompikin solun asukki kuten minä uskaltautui mukaan kemuihin. Lisäksi esim tilattiin yhteisesti paperihesari, joka opiskelijahintaan  monen hengen kesken jaettuna ei paljon maksanut. Halutessaan yhteiseen tilaan pystyi menemään viettämään aikaa, mikä oli hyvä siihen verrattuna että yksinään yksiössä olisi kököttänyt pitkiä aikoja.

Lyhyesti ilmaistuna todella hyvä konsepti. En ymmärrä, miksei vastaavia ole rakennettu lisää.

Tätä se oli yhdessä talossa puutteen kylän puolella. Muissa sitten erilaista, ei ollut omaa vessaa tai suihkua ja keittiö jaettiin 2 tai 3 huoneen kesken. Yksiötä sai jonottaa 4-5 vuotta, perhekylän kaksion sai nopeammin pariskuntana alle vuodessa.

Alkuun kannattaa kokeilla soluasumista ja laittaa samalla koukut veteen yksiötä / kaverikämppää varten. Harvoin niitä mielisairaita kohdalle sattuu, vaikka tiedän tällaisenkin tapauksen. Tasapaksu yksiöasuminen ei kuulemma niin jää mieleen, mutta soluasumisesta riittää aina muistoja lopuksi elämää. Itselläni ainakin kävi enimmäkseen todella hyvä tuuri kämppisten suhteen, kun vaan vähän tajusi välillä joustaa. Mahtavia tyyppejä, hyviä bileitä, joskus jopa poliiseja ja ambulanssejakin. Voi niitä aikoja, voi niitä aikoja...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto opiskelijat eivät ole mitään teinejä.

Kyllä ne alkuun on teinejä. Meidänkin lapsi täytti 20 vuotta vasta kolmannen vuoden syksyllä, pari vuotta ehti opiskella teininä. 

Ei se, että pääsee yliopistoon opiskelemaan, tee mitenkään maagisesti aikuiseksi yhdessä yössä. Kyllä ne on siellä alkuun ihan rehellisiä teinejä omine metkuineen ja kehittymättömine aivoineen.

Harvassa Suomen yliopistossa on 19-vuotiaita (nineteen) ellei ole aloittanut kouluja muita vuotta aiemmin.

Missäs ikääntyvien yliopistossa sinä olet opiskellut? Meillä melkein kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat 18-19-vuotiaita. Olivat tulleet suoraan lukiosta yliopistoon. Ja ihan normaalissa 6-7v iässä koulunsa aloittaneet. Minä täytin 19 ensimmäisen opiskeluvuoteni marraskuussa. Menin kouluun sinä vuonna, kun täytin 7 eli ns. normaalissa iässä. 

Minä aloitin yliopisto-opinnot lähes kolmikymppisenä, enkä ollut edes vanhin. Kaiken ikäisiä on yliopistoissa.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinasuminen oli itselleni ainut vaihtoehto. Soluasuntoon muuttaminen ei käynyt edes mielessä. Oma tupa oma lupa. Eikä yksin asuessa ole pelkoa riekkuvista, sotkevista jne. kämppiksistä. 

Yksiöasuminen ei välttämättä ole yhtään rauhallisempaa, riippuu täysin samaan rappuun ja seinänaapureiksi osuvista asujista. Siinä on h*lvetti irti jos saa naapurikseen esimerkiksi railakasta yöelämää viettävän bilehirmun. Tai tyypin joka harrastaa öisin tuntikausien kantapäätamppausta niin että seinät tärisee ja retuuttaa huonekaluja paikasta toiseen. Mitä pienempi neliömäärä itsellä on, sitä vaikeampi päästä pakoon näitä ääniä. Yllättävän monissa kerrostaloissa äänieristys on lähinnä yksi iso vitsi.

Varmaankin tajuat, että siinä soluasunnossakin voi naapurit metelöidä. Sen lisäksi on vielä ne kämppikset meluamassa ja näin korona-aikana vielä levittämässä koronaa.

Tietenkin tajuan, olen asustellut kahden ja kolmen hengen solussa nuorempana. Tosin oli aina rauhallinen asuinympäristö eikä naapureiden puolelta(kaan) kuulunut juuri mitään ikinä, satunnaisia illanistujaisia lukuunottamatta. Yksiöasukkaana ei myöskään pääse koronauhasta eroon (jos sitä kammoaa), koska samassa rapussahan on kymmeniä muita ihmisiä ja on hissi ja porraskäytävä ja yleiset tilat. Puhumattakaan ilmanvaihtosysteemistä.

Varmaankin tajuat myös, mitä eroa on rappukäytävällä vs. yhteiskeittiö ja vessa. Kummastako saat koronan todennäköisemmin, oletko pysähtynyt miettimään?

Vinkki: rappukäytävän läpi vain kävelet pienen hetken. Keittiössä ja vessassa olet monta kertaa vuorokaudessa paljon pidempiä aikoja kuten myös ne kämppikset. Miten kukaan edes voi verrata näitä??

Varmaan sinä tajuat että kerrostalon ilmanvaihdon kautta ihan jokainen hengittää samaa kiertävää ilmaa kämpässä kuin kämpässä. Idiootti.

Yksin ehdottomasti, ellei hanki kavereiden kanssa kimppakämppää. Solu on vihoviimeinen vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmissa on puolensa niin hyvä kuin huonot. Omasta kokemuksestani sanon, että luultavasti arvostan yksiössä asumista nyt enemmän kun ensin hankin kokemusta soluasumisesta. - Enkä sano, ettenkö vosi vielä josku asuakin solussa tai muussa yhteisäasumismuodossa, vaikka juuri nyt tuntuu sille, että aika aikaansa kutakin. 

Totta. Voisin kuvitella sitten joskus viihtyväni vaikka seniorisoluasunnossa mutta niin että olisi kuitenkin oma kylpyhuone ja pieni keittiö. Mielestäni kylppärin jakaminen on ehdoton ei.

Oma kylpyhuone ja keittiö lisää soluasumisen siedettävyyttä ihan merkittävästi. Joskin samalla vaivalla millä sellaisia rakennetaan voisi rakentaa suoraan yksiöitä.

Jos nuorella on tosiaan jo varmuus opiskelupaikkakunnasta, niin kannattaa laittaa heti haku päälle. Näin keväällä kun valmistuvat alkavat luopua asunnoista, vapaitla markkinoilta on huomattavasti helpompi löytää kuin sitten kesällä kun kaikki muutkin ovat liikkeellä. Muutaman kuukauden "ylimääräinen" vuokranmaksu koko opiskeluajan asumismukavuudesta ei ole paljon.