Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi laihduttaa, mutta sitten koko perhe saisi kärsiä, ja mies ei suostu.
15.03.2021 |
Ei kuulemma aio lopettaa pitsaperjataita tai sipsien syömistä.
Yritin tehdä ruuaksi kasvissosekeittoa ja raejuustoa, mutta mies kitisi että haluaa oikeaa ruokaa.
En ala vieressä katsomaan, kun muut nauttii elämästä.
Mies tätä laihtumistani toivoo, en minä. Eikö hänen pitäisi tukea. Ylipainoa mulla joku 30-35kg, miehellä 10kg.
Kommentit (414)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2581 kirjoitti:
Sain täältä hyviä vinkkejä, kiitos teille:) olin aikalailla samoissa mitoissa oleva nuori nainen, paino nousi alkoholismin takia(nykyään raitis). Ainoastaan nestepöhö lähti, kilot jäi vaikka ruokavalio korjaantui.
Useita antibioottikuureja lapsuudesta lähtien(krooninen sairaus), varmasti suolisto aika kuralla. Kokonaisvaltainen tulehdustila edelleen kropassa, mutta eka steppi olikin raitistua mikä ei ollut mikään taikatemppu.Jännää on, että olen jo pienestä pitänyt ns. Hyvistä ruoista, eli kasviksista yms. Makean perään en ole ikinä ollut, ja pienenä tuli oksurefleksi vaaleista viljoista vaikka en ole vilja-allerginen.
Olisin kasvisruokavaliolla mutta kroonisen anemian vuoksi tarvitsen proteiinia kunnolla(jatkuvan rautalääkityksen lisäksi).
Olen myös taipuvainen vetämään asiat äärilaitoihin(ortoreksia/anoreksia teininä) niin opettelen suhtautumista normaaleihin, terveisiin elämäntapoihin. Ihana mies vierellä joka tukee minua ja on katsellut minua vuosia...Aloituksesta olen hämmentynyt. Mitä apua ap siis kaipaa, jos ero on kerran jo päässään päätetty? Ei paljon lapset taida mielessä painaa. Minusta tuntuu, että ap:llä on huono itsetunto. Haluisi olla itsevarma kropastaan mutta murehtii miehen ajatuksia itsestään.
Toki jokainen saa tehdä elämällään mitä haluaa, mutta kaikilla ei ole samat päämäärät ja se on vaan hyväksyttävä.
Ruoka on selkeästi riippuvuus eikä enää pelkkä nautinto, koska toisten herkuttelu olisi ap:ltä pois. Tavallaan mustasukkaisuutta ruoasta.Entäs sitten vaikka on ruoka mustasukkaisuutta?
Meillä on aina ollut sekä miehellä että mulla. Jos toinen on päässyt jonnekin syömään kaverin kanssa, niin samaa ruokaa haetaan kotiin toiselle osapuolelle. (tai sitten on syöty salaa)
Ei tietty koske mitään peruskotiruokaa, vaan kiinalaista, hampparia, pitsaa jneAp
Luuletko että se herkku jotenkin katoaa maailmasta, jos et juuri sillä hetkellä saa syödä sitä? Etkö voi ajatella että tänään et nyt syö pizzaa, mutta ehkä vaikka ensi viikolla?
Onko se reilua, että mies sai syödä hyvää ja minä en? Ei. Meillä on taas-arvoinen suhde.
Toinen ei saa enempää kuin toinen.
ApSaako lapset syödä pelkkää herkkua koska äitikin saa?
Tottakai saa.ap on tasa-puolinen
Kantaa pisaa ja hampurilaisia pienille lapsilleen.
Lapset ovat tyttöjä ja k.uolevat pois 50 vuotiaana.
No en edes halua elää yli 50v. Sen ikäisillä ei tee mitään, ainakaan naisilla. Miehet asia erikseen
Ap
Ap onko äitisi elossa?
Söikö äitisi vain MCDONALDSILLA?
äiti oli töissä mcdonaldsilla,rip..herkuttelut herkuteltu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Olen aina lihonut helposti, joten olen valinnut terveellisen maukkaan ruokavalion jo nuorena ja pysynyt hoikkana. Koko perhe syö samaa, koska lapset perivät poikkeuksetta äidin aineenvaihdunnan. (liittyy jotenkin soluhengitykseen) Mies syö pitsaa/miesruokaa töissä ja poikien saunailloissa. Muuten kalaa ja kasviksia. Olemme molemmat yli 50 vuotiata ja ruokavalion takia terveitä ja hoikkia JA syömme runsaasti ja hyvin. Lapset ovat muuttaneet jo omilleen, mutta jatkaneet kotona opittuja ateriamalleja. Netissä on paljon ihania keveitä ruokaohjeita. Niitä vain harjoittelemaan. 🙂Ei hoikkuus niin kamalaa ole, kun oppii mitä voi syödä surutta ja paljon.
Ohiksena, mitä ihmettä on miesruoka?
Ah ! Hyvä pointti. Meidän perheessä se on lihaa, pitsaa, hampurilaisia, makkaraa ym. En ole syönyt lihaa yli 30 vuoteen ja perhe syö suurinpiirtein samaa kanssani kotona. Miehellä ja pojalla on leikkeleitä kaapissa,mutta lämmintä liharuokaa ei voi kotona syödä, koska sen haju oksettaa mua. Mielestäni liha haisee hielle ja pissalle ja kalmalle.
Okei. Olen tuo joka kysyi ja olen itse ollut kasvissyöjä 25 vuotta. Ei silti haittaa yhtään edes valmistaa liharuokia, eihän minun tarvitse niitä syödä. Tuntuisi epäreilulta pakottaa koko muu perhe juuri minun ruokavaliooni. Ja pitsaa ja hampurilaisia voi tehdä myös kasvisversiona.
Mutta kukin tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2581 kirjoitti:
Sain täältä hyviä vinkkejä, kiitos teille:) olin aikalailla samoissa mitoissa oleva nuori nainen, paino nousi alkoholismin takia(nykyään raitis). Ainoastaan nestepöhö lähti, kilot jäi vaikka ruokavalio korjaantui.
Useita antibioottikuureja lapsuudesta lähtien(krooninen sairaus), varmasti suolisto aika kuralla. Kokonaisvaltainen tulehdustila edelleen kropassa, mutta eka steppi olikin raitistua mikä ei ollut mikään taikatemppu.Jännää on, että olen jo pienestä pitänyt ns. Hyvistä ruoista, eli kasviksista yms. Makean perään en ole ikinä ollut, ja pienenä tuli oksurefleksi vaaleista viljoista vaikka en ole vilja-allerginen.
Olisin kasvisruokavaliolla mutta kroonisen anemian vuoksi tarvitsen proteiinia kunnolla(jatkuvan rautalääkityksen lisäksi).
Olen myös taipuvainen vetämään asiat äärilaitoihin(ortoreksia/anoreksia teininä) niin opettelen suhtautumista normaaleihin, terveisiin elämäntapoihin. Ihana mies vierellä joka tukee minua ja on katsellut minua vuosia...Aloituksesta olen hämmentynyt. Mitä apua ap siis kaipaa, jos ero on kerran jo päässään päätetty? Ei paljon lapset taida mielessä painaa. Minusta tuntuu, että ap:llä on huono itsetunto. Haluisi olla itsevarma kropastaan mutta murehtii miehen ajatuksia itsestään.
Toki jokainen saa tehdä elämällään mitä haluaa, mutta kaikilla ei ole samat päämäärät ja se on vaan hyväksyttävä.
Ruoka on selkeästi riippuvuus eikä enää pelkkä nautinto, koska toisten herkuttelu olisi ap:ltä pois. Tavallaan mustasukkaisuutta ruoasta.Entäs sitten vaikka on ruoka mustasukkaisuutta?
Meillä on aina ollut sekä miehellä että mulla. Jos toinen on päässyt jonnekin syömään kaverin kanssa, niin samaa ruokaa haetaan kotiin toiselle osapuolelle. (tai sitten on syöty salaa)
Ei tietty koske mitään peruskotiruokaa, vaan kiinalaista, hampparia, pitsaa jneAp
Luuletko että se herkku jotenkin katoaa maailmasta, jos et juuri sillä hetkellä saa syödä sitä? Etkö voi ajatella että tänään et nyt syö pizzaa, mutta ehkä vaikka ensi viikolla?
Onko se reilua, että mies sai syödä hyvää ja minä en? Ei. Meillä on taas-arvoinen suhde.
Toinen ei saa enempää kuin toinen.
ApSaako lapset syödä pelkkää herkkua koska äitikin saa?
Tottakai saa.ap on tasa-puolinen
Kantaa pisaa ja hampurilaisia pienille lapsilleen.
Lapset ovat tyttöjä ja k.uolevat pois 50 vuotiaana.
No en edes halua elää yli 50v. Sen ikäisillä ei tee mitään, ainakaan naisilla. Miehet asia erikseen
Ap
Ap onko äitisi elossa?
Söikö äitisi vain MCDONALDSILLA?
äiti oli töissä mcdonaldsilla,rip..herkuttelut herkuteltu
Mitä Jeesus tykkäisi Mc donaldsista?
Veikkaan et sun kantsii elää pitkään ap.
Taivaassa ei saa BIGMAKKII...
Vierailija kirjoitti:
Miten te naisette onnistutte lihoamaan? Olen mieslapsi ja elän pitsalla, energiajuotavilla ja kekseillä. Painoni pysyy 75-77 kg alueella ja en harrasta liikuntaa.
Synnytykset ja vaihdevuodet vaikuttavat, samoin raskauksista ja imetyksistä tullut raudanpuute. Oliko sulla näitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ööö, en edes halua laihtua, kysyin, mitä teen tuon miehen kanssa?
Voin siis laihduttaa, jos koko perhe syö niitä dieetti ruokia. Mutta siihen en ala, että itse kärsin nälkää ja syön kevyesti, kun muut nauttii hyvästä ruuasta ja täydestä vatsasta.
ApYour pain, your gain. Tai tässä tapauksessa siis weight loss.
On useita tapoja laihduttaa ja ehkä paras on, että pätkäpaastoat, pienennän annoksia. Teet kevyttä ruokaa, vaikkei muut haluaisikaan ja urheilet enemmän. Terveellinen ruoka ei ole diettiruokaa vaan terveellistä ruokaa ja se olisi kyllä teidän koko perheelle hyväksi vaikka muut haluaisivatkin syödä epäterveellisesti.
Pitsaperjantaina voit syödä vain sen pitsan et muuta tai vähemmän sitä ja sipsejä ei ole pakko syödä megapussin verran.En halua kevyttä ruokaa, enkä halua urheilla. En halua laihtua. Haluan uuden miehen joka hyväksyy minut tällaisena. Ap
Yli satakiloinen yksinhuoltajaäiti ei ehkä ole sitä kaikkein halutuinta riistaa markkinoilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten te naisette onnistutte lihoamaan? Olen mieslapsi ja elän pitsalla, energiajuotavilla ja kekseillä. Painoni pysyy 75-77 kg alueella ja en harrasta liikuntaa.
Mä olen kanssa ex-mieslapsi. Tuollaista se onkin joskus ennen 25-30 ikävuotta, sitten noi elämäntavat alkaa vaikuttaa vauhdilla. Varmaan jonkun verran menee kaljaakin?
Itsehän käväisin 130-kiloisenakin ennen kuin laitoin homman stoppiin ja itseni remppaan. Nyt kolkutellaan satasta kohta ja siinäkin on vielä jonkun verran poistettavaa.
Minä laihdutan tai oikeastaan teen elämäntapamuutosta kevyempää ja terveellisempään suuntaan. Muut perheessä ovat hoikkia ja hyväkuntoisia ja voivat ihan syödä mitä itse haluavat koska kukaan heistä ei ole enää lapsi. Teen kaikenlaista ruokaa ja itse syön sen mukaan mitä se ruoka on. Lasken kalorit niin ei tule syötyä liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko antaa esimerkiksi kolmanneksen ruoistasi perheen koiralle niin saat joka päivä hieman calorivaljetta!?
Minulle alkoi kertyä kiloja vasta 35+ toisen lapsen jälkeen. Sitä ennen sain syödä mitä vaan. On kyllä vaikea tottua ettei enää saa mässätä 24/7. Toisen lapsen jälkeen muuttui hormonitoiminta, nukkuminen ja ressiä tuli lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitko antaa esimerkiksi kolmanneksen ruoistasi perheen koiralle niin saat joka päivä hieman calorivaljetta!?
annan kolmanneksen lapsilleni..koirille eijää mitään
Ap käyttäydyt lapsellisesti. Mutta niin, jos et halua laihduttaa, älä laihduta.
Kyseessä on kuitenkin sinun keho, ei miehesi. Olen itsekin ollut aiemmin ylipainoinen (nyt normaalipainoon enää pari kiloa), ja laihtuminen alkoi vasta kun tajusin, että mun täytyy itse pitää huolta itsestäni ja terveydestäni, kukaan muu ei sitä mulle / mun puolesta tule eikä pysty tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te naisette onnistutte lihoamaan? Olen mieslapsi ja elän pitsalla, energiajuotavilla ja kekseillä. Painoni pysyy 75-77 kg alueella ja en harrasta liikuntaa.
Noin se mullakin oli ennen 25 ikävuotta. Sitten alkoi paino nousta.
Jaa, olen 33 vuotias joten ikäkorttia et voi käyttää.
Jossain vaiheessa sinunkin vartalo voi päättää toisin.
Ikääntyminen ei vaikuta niin radikaalisti painonhallintaan kuin väitetään. On totta, että ikääntyessä perusaineenvaihdunta hidastuu jonkun verran, mutta näin käy niille, jotka elävät aina samalla tavalla. Eli jos liikuntatottumukset ja syömistottumukset ovat samat vuodesta toiseen, niin alkaa hitaasti lihoamaan. Tällöin fiksuinta on syödä vähemmän, yleensä 100-200 kcal vähemmän kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.
30-vuotiaana voi olla parempi aineenvaihdunta kuin 20-vuotiaana. Olen itse esimerkkinä tällaisesta tapauksesta.
Kun olin 20-vuotias...
* söin paljon roskaruokaa 3000 kcal edestä
* ainoa liikuntamuoto oli kävely kauppaan ja kotiin
* istuin tietokoneen äärellä 14 tuntia päivässä
* olin lievästi ylipainoinen
* perusaineenvaihduntakulutukseni oli varmaan 2000 kcal luokkaa
Nyt 30-vuotiaana...
* syön terveellistä prosessoimatonta ruokaa 2500 kcal edestä
* harrastan lihasvoimaharjoittelua ja kestävyysliikuntaa kuusi tuntia viikossa ja kävelen kauppaan/töihin
* en istu pitkiä aikoja tietokoneen ääressä
* olen normaalipainoinen
* perusaineenvaihduntakulutukseni on suunnilleen 2500 kcal luokkaa
Olen parantanut aineenvaihduntaani 2000 kcal --> 2500 kcal, vaikka olen ikääntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Norsuneuvonta jatkuu 😆😆😆😆
Väärin haukkua kärsivää naista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te naisette onnistutte lihoamaan? Olen mieslapsi ja elän pitsalla, energiajuotavilla ja kekseillä. Painoni pysyy 75-77 kg alueella ja en harrasta liikuntaa.
Noin se mullakin oli ennen 25 ikävuotta. Sitten alkoi paino nousta.
Jaa, olen 33 vuotias joten ikäkorttia et voi käyttää.
Jossain vaiheessa sinunkin vartalo voi päättää toisin.
Ikääntyminen ei vaikuta niin radikaalisti painonhallintaan kuin väitetään. On totta, että ikääntyessä perusaineenvaihdunta hidastuu jonkun verran, mutta näin käy niille, jotka elävät aina samalla tavalla. Eli jos liikuntatottumukset ja syömistottumukset ovat samat vuodesta toiseen, niin alkaa hitaasti lihoamaan. Tällöin fiksuinta on syödä vähemmän, yleensä 100-200 kcal vähemmän kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.
30-vuotiaana voi olla parempi aineenvaihdunta kuin 20-vuotiaana. Olen itse esimerkkinä tällaisesta tapauksesta.
Kun olin 20-vuotias...
* söin paljon roskaruokaa 3000 kcal edestä
* ainoa liikuntamuoto oli kävely kauppaan ja kotiin
* istuin tietokoneen äärellä 14 tuntia päivässä
* olin lievästi ylipainoinen
* perusaineenvaihduntakulutukseni oli varmaan 2000 kcal luokkaa
Nyt 30-vuotiaana...
* syön terveellistä prosessoimatonta ruokaa 2500 kcal edestä
* harrastan lihasvoimaharjoittelua ja kestävyysliikuntaa kuusi tuntia viikossa ja kävelen kauppaan/töihin
* en istu pitkiä aikoja tietokoneen ääressä
* olen normaalipainoinen
* perusaineenvaihduntakulutukseni on suunnilleen 2500 kcal luokkaa
Olen parantanut aineenvaihduntaani 2000 kcal --> 2500 kcal, vaikka olen ikääntynyt.
Jep, totta tuo. On aivan mahdollista pudottaa painoaan vanhempanakin ilman suuria kärsimyksiä. Olen itse kuusikymppinen ja saanut painoa pudotettua ihan vaan hiukan pienemmillä annoksilla samaa ruokaa. Ei ole tarvittu nälkädieettiä eikä raakaa liikuntarääkkiä. Kärsivällisyys on se tärkein apukeino tässä koska sen painon pitää laskea hyvin hitaasti jotta kroppa ei mene shokkiin ja rupea säästöliekille. Noi dieetit ei toimi pääosin siksi että a) kikkaillaan ja syödään ruokaa jota ei normaalisti edes haluaisi syödä ja b) halutaan nopeita muutoksia ja vedetään kalorit ihan minimiin heti. Voihan se paino laskea, mutta kun dieetin jälkeen "saa" taas syödä lempiruokiaan, koko homma karkaa pian lapasesta ja kaikki paino tulee korkojen kanssa takaisin. Sitten masentuu ja uskoo ettei voi ikinä laihtua ja syö vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te naisette onnistutte lihoamaan? Olen mieslapsi ja elän pitsalla, energiajuotavilla ja kekseillä. Painoni pysyy 75-77 kg alueella ja en harrasta liikuntaa.
Noin se mullakin oli ennen 25 ikävuotta. Sitten alkoi paino nousta.
Jaa, olen 33 vuotias joten ikäkorttia et voi käyttää.
Jossain vaiheessa sinunkin vartalo voi päättää toisin.
Ikääntyminen ei vaikuta niin radikaalisti painonhallintaan kuin väitetään. On totta, että ikääntyessä perusaineenvaihdunta hidastuu jonkun verran, mutta näin käy niille, jotka elävät aina samalla tavalla. Eli jos liikuntatottumukset ja syömistottumukset ovat samat vuodesta toiseen, niin alkaa hitaasti lihoamaan. Tällöin fiksuinta on syödä vähemmän, yleensä 100-200 kcal vähemmän kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.
30-vuotiaana voi olla parempi aineenvaihdunta kuin 20-vuotiaana. Olen itse esimerkkinä tällaisesta tapauksesta.
Kun olin 20-vuotias...
* söin paljon roskaruokaa 3000 kcal edestä
* ainoa liikuntamuoto oli kävely kauppaan ja kotiin
* istuin tietokoneen äärellä 14 tuntia päivässä
* olin lievästi ylipainoinen
* perusaineenvaihduntakulutukseni oli varmaan 2000 kcal luokkaa
Nyt 30-vuotiaana...
* syön terveellistä prosessoimatonta ruokaa 2500 kcal edestä
* harrastan lihasvoimaharjoittelua ja kestävyysliikuntaa kuusi tuntia viikossa ja kävelen kauppaan/töihin
* en istu pitkiä aikoja tietokoneen ääressä
* olen normaalipainoinen
* perusaineenvaihduntakulutukseni on suunnilleen 2500 kcal luokkaa
Olen parantanut aineenvaihduntaani 2000 kcal --> 2500 kcal, vaikka olen ikääntynyt.
Jep, totta tuo. On aivan mahdollista pudottaa painoaan vanhempanakin ilman suuria kärsimyksiä. Olen itse kuusikymppinen ja saanut painoa pudotettua ihan vaan hiukan pienemmillä annoksilla samaa ruokaa. Ei ole tarvittu nälkädieettiä eikä raakaa liikuntarääkkiä. Kärsivällisyys on se tärkein apukeino tässä koska sen painon pitää laskea hyvin hitaasti jotta kroppa ei mene shokkiin ja rupea säästöliekille. Noi dieetit ei toimi pääosin siksi että a) kikkaillaan ja syödään ruokaa jota ei normaalisti edes haluaisi syödä ja b) halutaan nopeita muutoksia ja vedetään kalorit ihan minimiin heti. Voihan se paino laskea, mutta kun dieetin jälkeen "saa" taas syödä lempiruokiaan, koko homma karkaa pian lapasesta ja kaikki paino tulee korkojen kanssa takaisin. Sitten masentuu ja uskoo ettei voi ikinä laihtua ja syö vielä enemmän.
Miksi vanhuksena pitää laihduttaa? Eikö se ole ihan tutkittu juttu, että vanhuksilla on hyvä olla rasvakerrosta
Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Sääliksi käy lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2581 kirjoitti:
Sain täältä hyviä vinkkejä, kiitos teille:) olin aikalailla samoissa mitoissa oleva nuori nainen, paino nousi alkoholismin takia(nykyään raitis). Ainoastaan nestepöhö lähti, kilot jäi vaikka ruokavalio korjaantui.
Useita antibioottikuureja lapsuudesta lähtien(krooninen sairaus), varmasti suolisto aika kuralla. Kokonaisvaltainen tulehdustila edelleen kropassa, mutta eka steppi olikin raitistua mikä ei ollut mikään taikatemppu.Jännää on, että olen jo pienestä pitänyt ns. Hyvistä ruoista, eli kasviksista yms. Makean perään en ole ikinä ollut, ja pienenä tuli oksurefleksi vaaleista viljoista vaikka en ole vilja-allerginen.
Olisin kasvisruokavaliolla mutta kroonisen anemian vuoksi tarvitsen proteiinia kunnolla(jatkuvan rautalääkityksen lisäksi).
Olen myös taipuvainen vetämään asiat äärilaitoihin(ortoreksia/anoreksia teininä) niin opettelen suhtautumista normaaleihin, terveisiin elämäntapoihin. Ihana mies vierellä joka tukee minua ja on katsellut minua vuosia...Aloituksesta olen hämmentynyt. Mitä apua ap siis kaipaa, jos ero on kerran jo päässään päätetty? Ei paljon lapset taida mielessä painaa. Minusta tuntuu, että ap:llä on huono itsetunto. Haluisi olla itsevarma kropastaan mutta murehtii miehen ajatuksia itsestään.
Toki jokainen saa tehdä elämällään mitä haluaa, mutta kaikilla ei ole samat päämäärät ja se on vaan hyväksyttävä.
Ruoka on selkeästi riippuvuus eikä enää pelkkä nautinto, koska toisten herkuttelu olisi ap:ltä pois. Tavallaan mustasukkaisuutta ruoasta.Entäs sitten vaikka on ruoka mustasukkaisuutta?
Meillä on aina ollut sekä miehellä että mulla. Jos toinen on päässyt jonnekin syömään kaverin kanssa, niin samaa ruokaa haetaan kotiin toiselle osapuolelle. (tai sitten on syöty salaa)
Ei tietty koske mitään peruskotiruokaa, vaan kiinalaista, hampparia, pitsaa jneAp
Luuletko että se herkku jotenkin katoaa maailmasta, jos et juuri sillä hetkellä saa syödä sitä? Etkö voi ajatella että tänään et nyt syö pizzaa, mutta ehkä vaikka ensi viikolla?
Onko se reilua, että mies sai syödä hyvää ja minä en? Ei. Meillä on taas-arvoinen suhde.
Toinen ei saa enempää kuin toinen.
Ap
Täh. Etkös sä kertonut aiemmin et sulla on kiloina enemmän ylipainoa kun miehellä? Missä tasa-arvo? Ylipainoa saa olla saman verran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2581 kirjoitti:
Sain täältä hyviä vinkkejä, kiitos teille:) olin aikalailla samoissa mitoissa oleva nuori nainen, paino nousi alkoholismin takia(nykyään raitis). Ainoastaan nestepöhö lähti, kilot jäi vaikka ruokavalio korjaantui.
Useita antibioottikuureja lapsuudesta lähtien(krooninen sairaus), varmasti suolisto aika kuralla. Kokonaisvaltainen tulehdustila edelleen kropassa, mutta eka steppi olikin raitistua mikä ei ollut mikään taikatemppu.Jännää on, että olen jo pienestä pitänyt ns. Hyvistä ruoista, eli kasviksista yms. Makean perään en ole ikinä ollut, ja pienenä tuli oksurefleksi vaaleista viljoista vaikka en ole vilja-allerginen.
Olisin kasvisruokavaliolla mutta kroonisen anemian vuoksi tarvitsen proteiinia kunnolla(jatkuvan rautalääkityksen lisäksi).
Olen myös taipuvainen vetämään asiat äärilaitoihin(ortoreksia/anoreksia teininä) niin opettelen suhtautumista normaaleihin, terveisiin elämäntapoihin. Ihana mies vierellä joka tukee minua ja on katsellut minua vuosia...Aloituksesta olen hämmentynyt. Mitä apua ap siis kaipaa, jos ero on kerran jo päässään päätetty? Ei paljon lapset taida mielessä painaa. Minusta tuntuu, että ap:llä on huono itsetunto. Haluisi olla itsevarma kropastaan mutta murehtii miehen ajatuksia itsestään.
Toki jokainen saa tehdä elämällään mitä haluaa, mutta kaikilla ei ole samat päämäärät ja se on vaan hyväksyttävä.
Ruoka on selkeästi riippuvuus eikä enää pelkkä nautinto, koska toisten herkuttelu olisi ap:ltä pois. Tavallaan mustasukkaisuutta ruoasta.Entäs sitten vaikka on ruoka mustasukkaisuutta?
Meillä on aina ollut sekä miehellä että mulla. Jos toinen on päässyt jonnekin syömään kaverin kanssa, niin samaa ruokaa haetaan kotiin toiselle osapuolelle. (tai sitten on syöty salaa)
Ei tietty koske mitään peruskotiruokaa, vaan kiinalaista, hampparia, pitsaa jneAp
Luuletko että se herkku jotenkin katoaa maailmasta, jos et juuri sillä hetkellä saa syödä sitä? Etkö voi ajatella että tänään et nyt syö pizzaa, mutta ehkä vaikka ensi viikolla?
Onko se reilua, että mies sai syödä hyvää ja minä en? Ei. Meillä on taas-arvoinen suhde.
Toinen ei saa enempää kuin toinen.
ApTäh. Etkös sä kertonut aiemmin et sulla on kiloina enemmän ylipainoa kun miehellä? Missä tasa-arvo? Ylipainoa saa olla saman verran.
Totta!! Miehellä on kova homma edessä :) samalla itse voi nostaa painoa lisää
Ap
Ap onko äitisi elossa?
Söikö äitisi vain MCDONALDSILLA?