Pikkulasten käsittämättömät/hulvattomat raivarit. Vertaistukiketju

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ajatukseni ihan vanhanaikainen, kun olen luullut, että lapsi uhmaiässä kiukuttelee ihan vain testatakseen rajojaan, ilman että siihen pitäisi olka sen enempää syytä, tai että sen voisi estää ”sanoittamalla tunteet” tms?

On. Lapsi ei osaa kertoa miltä tuntuu, ei pysty hillitsemään itseään eikä osaa toimia oikealla tavalla ennen kuin oppii. Hän harjoittelee, ja aikuinen antaa mallin ja laittaa rajat. Jos lapsi haastaa, ei kai aikuisen ole pakko mennä siihen mukaan, vaan voi pysyä aikuisena tekemättä tilanteesta valtataistelua jonkun kolmivuotiaan kanssa?

Ei ole tarkoitus estää näyttämästä kiukkua, on tarkoitus opettaa, mitä vihaisena voi tai saa tehdä ja miksi.

Aikuinen ei oikein hallitse OMIA kiukun tunteitaan, jos karjuu pää punaisena tai uhkaa, että huonon käytöksen takia saat rangaistuksen etkä pääsekään hoploppiin. Se mitä lapsi oppii, on se että asiat hoidetaan kiukulla. Vihaan sopii vastata vihalla, ja vahvempi määrää.

Tarkoitus on, että lapsi oppii hallitsemaan tunteitaan, eikä pelkästään tottelemaan vahvempaansa. Tarkoitus on, että hän oppii ajattelemaan.

Tunteiden sanoittaminen jää tosin lässytyksen tasolle, jos aikuinen ei osaa asettaa ja pitää niitä rajoja. "Ymmärrän, että sinua suututtaa, mutta silti et saa lyödä äitiä, koska äitiä sattuu. Ei äitikään satuta sinua, jos äiti on vihainen. Äiti sanoo, että nyt harmittaa, ja sitten..."

Lapsen kiukkuhuutaminen loppuu myös aikanaan, kun sillä ei saa tahtoaan läpi, eikä kukaan muukaan huuda. Lapsi myös pääsee syliin kun haluaa.

Aika moni aikuinen harrastaa tunnekasvatusta, vaikka ei osaisikaan sanoittaa lapselle tunteita. Silloin vain tunteista ei ehkä aikuisenakaan osaa puhua. Ihmisestä riippuen nyrkki puhuu, tai hän ahdistuu ja masentuu hankalissa tilanteissa.

Nyt ymmärsit kyllä aika pahasti väärin edellisen kirjoituksen. Tulkitsen, että olet jopa samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitähän nyt on melkein joka päivä jotain vaikka onkin tosi helppo ja kiltti lapsi. Uhmaikä. Isälle pahempi koska nyt on äitikausi menossa. Esim. kun lapsen isä nousee ekana ylös aamulla ja avaa makkarin oven, alkaa lapsi huutaa ja raivota "Eeiiii!! Ei isi!! Mä haluun et äiti herää!!!" Joo, hyvää huomenta sullekin.

Se toki vaikuttaa ilmiön yleisyyteen, että seuraako tuosta ikinä se, että äiti kömpii käskyn mukaisesti sängystä, vai joutuuko lapsi vain hetken raivottuaan hyväksymään, että isi sieltä nyt ilmestyi.

Meillä on oltu tiukkana siitä, että raivoamalla ei saa tahtoaan läpi. ((Sympatiaa ja henkistä tukea rauhoittumisen voi saada, muttei tahtoaan läpi. )

Tämä asenne juuri johtaa raivoamiseen.

Niinkö teidän perheessä? Meillä lapsi ei raivoa edes kaupan karkkihyllyllä. (Miksi raivoaisi, kun ei ole koskaan saanut kiukuttelulla karkkia? Korkeintaan pyytää.)

Vai meinaatko, että tuo johtaa raivoamiseen sillä hetkellä siinä kyseisessä tilanteessa, ettei lapsi saa tahtoaan läpi?

Kyllä vain, lapsi joutuu siinä kyseisessä tilanteessa raivoamaan ja hyväksymään, ettei kaikki aina mene niin kuin hän haluaa. Yksittäisen raivarin sietäminen on pieni hinta siitä, että raivareita tulee yhteensä vähemmän.

Sellaisiakin tilanteita pitää tietysti olla runsaasti, missä lapsi saa sanoa mielipiteensä ja mielipidettä kunnioitetaan. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ajatukseni ihan vanhanaikainen, kun olen luullut, että lapsi uhmaiässä kiukuttelee ihan vain testatakseen rajojaan, ilman että siihen pitäisi olka sen enempää syytä, tai että sen voisi estää ”sanoittamalla tunteet” tms?

On. Lapsi ei osaa kertoa miltä tuntuu, ei pysty hillitsemään itseään eikä osaa toimia oikealla tavalla ennen kuin oppii. Hän harjoittelee, ja aikuinen antaa mallin ja laittaa rajat. Jos lapsi haastaa, ei kai aikuisen ole pakko mennä siihen mukaan, vaan voi pysyä aikuisena tekemättä tilanteesta valtataistelua jonkun kolmivuotiaan kanssa?

Ei ole tarkoitus estää näyttämästä kiukkua, on tarkoitus opettaa, mitä vihaisena voi tai saa tehdä ja miksi.

Aikuinen ei oikein hallitse OMIA kiukun tunteitaan, jos karjuu pää punaisena tai uhkaa, että huonon käytöksen takia saat rangaistuksen etkä pääsekään hoploppiin. Se mitä lapsi oppii, on se että asiat hoidetaan kiukulla. Vihaan sopii vastata vihalla, ja vahvempi määrää.

Tarkoitus on, että lapsi oppii hallitsemaan tunteitaan, eikä pelkästään tottelemaan vahvempaansa. Tarkoitus on, että hän oppii ajattelemaan.

Tunteiden sanoittaminen jää tosin lässytyksen tasolle, jos aikuinen ei osaa asettaa ja pitää niitä rajoja. "Ymmärrän, että sinua suututtaa, mutta silti et saa lyödä äitiä, koska äitiä sattuu. Ei äitikään satuta sinua, jos äiti on vihainen. Äiti sanoo, että nyt harmittaa, ja sitten..."

Lapsen kiukkuhuutaminen loppuu myös aikanaan, kun sillä ei saa tahtoaan läpi, eikä kukaan muukaan huuda. Lapsi myös pääsee syliin kun haluaa.

Aika moni aikuinen harrastaa tunnekasvatusta, vaikka ei osaisikaan sanoittaa lapselle tunteita. Silloin vain tunteista ei ehkä aikuisenakaan osaa puhua. Ihmisestä riippuen nyrkki puhuu, tai hän ahdistuu ja masentuu hankalissa tilanteissa.

Nyt ymmärsit kyllä aika pahasti väärin edellisen kirjoituksen. Tulkitsen, että olet jopa samaa mieltä.

Erottaisin tässä toisistaan yksinkertaisen vastaan inttämisen ja holtittomat raivarit.

Vastaan sanomalla testataan rajoja (eli uhmataan), raivareiden tapauksessa taustalla on jokin tunnetason syy.

Tämä oli jo aikoja sitten jossain iltalehden jutussa, mutta laitan nyt tännekin.

Olin hammaslääkärissä poistattamassa viisaudenhampaita. Elettiin lankapuhelin-aikaa. Lapseni oli muistaakseni 4-5v ja äitini oli vahtimassa häntä. Joku soitti ja kyseli minua puhelimeen. Lapsi vastasi puhelimeen ja sanoi "Äiti ei nyt pääse puhelimeen kun siltä poistetaan ne älynystyrät"  No, lähellehän se meni :D

Ostin vauvalleni ensimmäisen hammasharjan. Paketissa oli kaksi harjaa, joten isosiskokin sai uuden. Annoin isosiskon, 3v, valita, koska vauva ei vielä ymmärtänyt ja oli päiväunilla. Tyttö halusi heti testata hammasharjaansa ja annoin pestä. Sitten hän sanoi, että haluaa pestä pikkusiskon hammasharjalla. En tietenkään antanut, ja tyttö raivosi "haluan siskon harjan, haluan siskon harjan... " niin kauan, että nukahti syliini. Päiväuniaikahan se olikin. Illalla pestiin taas hampaita omalla harjalla, ja sen jälkeen taas isompi tyttö alkoi raivota samalla tavalla "haluan siskon harjan... ", kunnes nukahti syliini. Seuraavana päivänä en uskaltanut edes puhua hampaiden pesusta, ja sitä seuraavana päivänä siskon harja oli jo unohtunut, vai ostinkohan toisen samanlaisen kuin siskolla. En muista enää, mutta hammasharjasta ei tullut enempää raivareita.

Joku tulee kuitenkin haukkumaan minut, kun olen niin huono äiti, että jätin lapsen hampaat harjaamatta raivarin pelossa. Tyttö on nyt 13, ja hänellä ei ole yhtään reikää hampaissa, ja hän on hyvin rauhallinen.

Olipas kiva ketju aamulukemiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.

Jokin syyhän tuossa taustalla oli. Ehkä se jonain päivänä selviää.

Uskotko oikeasti noin?

Veisin lapsen tutkittavaksi, jos psyyke hajoaa noin pahasti.

ohis

Olin välillä poissa lukemasta tätä ketjua, ja ai kamala minkälainen trolli tänne on iskenyt. Huhheijaa.

Vierailija kirjoitti:

Olin välillä poissa lukemasta tätä ketjua, ja ai kamala minkälainen trolli tänne on iskenyt. Huhheijaa.

Kirjoitustyylistä päätellen vakiopeikko, joka ilmestyy milloin mihinkin ketjuun julistamaan. Saattaa olla sama otus, joka availee ketjuja kummallisista aiheista ja käy dialogia itsensä kanssa. Kaikki himassa, arvaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ajatukseni ihan vanhanaikainen, kun olen luullut, että lapsi uhmaiässä kiukuttelee ihan vain testatakseen rajojaan, ilman että siihen pitäisi olka sen enempää syytä, tai että sen voisi estää ”sanoittamalla tunteet” tms?

On. Lapsi ei osaa kertoa miltä tuntuu, ei pysty hillitsemään itseään eikä osaa toimia oikealla tavalla ennen kuin oppii. Hän harjoittelee, ja aikuinen antaa mallin ja laittaa rajat. Jos lapsi haastaa, ei kai aikuisen ole pakko mennä siihen mukaan, vaan voi pysyä aikuisena tekemättä tilanteesta valtataistelua jonkun kolmivuotiaan kanssa?

Ei ole tarkoitus estää näyttämästä kiukkua, on tarkoitus opettaa, mitä vihaisena voi tai saa tehdä ja miksi.

Aikuinen ei oikein hallitse OMIA kiukun tunteitaan, jos karjuu pää punaisena tai uhkaa, että huonon käytöksen takia saat rangaistuksen etkä pääsekään hoploppiin. Se mitä lapsi oppii, on se että asiat hoidetaan kiukulla. Vihaan sopii vastata vihalla, ja vahvempi määrää.

Tarkoitus on, että lapsi oppii hallitsemaan tunteitaan, eikä pelkästään tottelemaan vahvempaansa. Tarkoitus on, että hän oppii ajattelemaan.

Tunteiden sanoittaminen jää tosin lässytyksen tasolle, jos aikuinen ei osaa asettaa ja pitää niitä rajoja. "Ymmärrän, että sinua suututtaa, mutta silti et saa lyödä äitiä, koska äitiä sattuu. Ei äitikään satuta sinua, jos äiti on vihainen. Äiti sanoo, että nyt harmittaa, ja sitten..."

Lapsen kiukkuhuutaminen loppuu myös aikanaan, kun sillä ei saa tahtoaan läpi, eikä kukaan muukaan huuda. Lapsi myös pääsee syliin kun haluaa.

Aika moni aikuinen harrastaa tunnekasvatusta, vaikka ei osaisikaan sanoittaa lapselle tunteita. Silloin vain tunteista ei ehkä aikuisenakaan osaa puhua. Ihmisestä riippuen nyrkki puhuu, tai hän ahdistuu ja masentuu hankalissa tilanteissa.

Nyt ymmärsit kyllä aika pahasti väärin edellisen kirjoituksen. Tulkitsen, että olet jopa samaa mieltä.

Erottaisin tässä toisistaan yksinkertaisen vastaan inttämisen ja holtittomat raivarit.

Vastaan sanomalla testataan rajoja (eli uhmataan), raivareiden tapauksessa taustalla on jokin tunnetason syy.

Näin se on, mutta pitää vielä lisätä, että helposti tulistuvalla temperamentilla riittää huomattavasti pienempi ja arkisempi tunnetason syy kuin tasaisella. 

Silloin voi helposti syntyä näitä tarinoita, joissa syy on ns. hassu.

2-vuotias taapero näki, että perheen kissa nukkui hänen sängyssään. Kauhea itku ja parku, että kissa vallannut hänen sänkynsä 👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.

Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).

Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.

Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.

Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.

En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.

Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.

Lapsethan yleensä reagoivat positiivisesti tuollaiseen, koska ovat täysin tottuneet sellaiseen päiväkodissa.

Toimit tilanteessa oikein hyvin.

Tuloksesta päätellen toimin. Mieleeni on kuitenkin tarttunut tiukasti kaverini omituinen äänensävy, kun hän mainitsi tapauksen. Sanoillaan hän kiitti, mutta äänensävy ja ilme antoivat ymmärtää muuta. Tenaville ei ainakaan jäänyt traumoja, koska kakkua käytiin hakemassa edelleenkin, mutta kohteliaasti. Jollen ihan väärin muista, joku jopa kumarsi vähän. :D

Ja Jollet väärin muista niin kaikki nousivat ylös taputtamaan.

Tässä vähän ajattelemisen aihetta... :-/

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007859484.html

Ihmettelen kyllä miten aikuiset ihmiset voivat olla näin avuttomia ja voimattomia lastensa kanssa, ei voi käsittää.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä miten aikuiset ihmiset voivat olla näin avuttomia ja voimattomia lastensa kanssa, ei voi käsittää.

Ihmettelen kyllä, millä motiivilla trolli jaksaa jauhaa, ei voi käsittää.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä miten aikuiset ihmiset voivat olla näin avuttomia ja voimattomia lastensa kanssa, ei voi käsittää.

Ai jos 2-3v lapsi itkee ja kiukkuuaa koska haluaa että on aamu eikä ilta tai koska hänellä on varpaat, niin vika on kasvatuksessa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä miten aikuiset ihmiset voivat olla näin avuttomia ja voimattomia lastensa kanssa, ei voi käsittää.

Ai jos 2-3v lapsi itkee ja kiukkuuaa koska haluaa että on aamu eikä ilta tai koska hänellä on varpaat, niin vika on kasvatuksessa? 

No ehkä joo. Jos lapselle on annettu liikaa päätäntävaltaa, hän voi todellakin luulla voivansa vaikuttaa siihen, että on aamu vaikka onkin ilta. Turha kiukutella asioista, joihin ei voi vaikuttaa - luulisi pienenkin lapsen sen tajuavan.

Paska ketju. Joku oman elämänsä suoernanny kuittailee jokaiseen viestiin. Veikkaan, että kyseessä on lapseton kasvatustieteilijä.

Vierailija kirjoitti:

Paska ketju. Joku oman elämänsä suoernanny kuittailee jokaiseen viestiin. Veikkaan, että kyseessä on lapseton kasvatustieteilijä.

Supernanny siis

Kumma juttu, että syntyvyys laskee. Kun ei voida edes pikkulasten omituisimpia kiukkusyitä jakaa ilman, että ollaan julistamassa juttunsa kertoneet huonoiksi ja kädettömiksi vanhemmiksi.

Kiva idea oli ketjussa, mutta turhapa tätä vissiin enempää lukea.