Lue keskustelun säännöt.
Pikkulasten käsittämättömät/hulvattomat raivarit. Vertaistukiketju
Tyttäreni, kohta 3v, esimerkiksi herätti tänä aamuna 6.30 kun tuli kertomaan, että pissi tuli sänkyyn. Isä nousi sängystä auttamaan, kuten monesti monesti ennenkin, mutta tänäaamuna tytön kuppi meni siitä nurin kertaheitolla. Kirkui ja polki jalkaa huutaen "Mene tuonne, älä tule tänne, tule TÄNNE, älä mene sinne..!!!" Ei päätä eikä häntää. Mikään lohdutus tai rauhallinen puhe ei tepsinyt. Lopulta, noin 30min myöhemmin, kun keksin kysyä, "Onko nälkä?" Lapsi hiljeni kuin kytkintä olisi käännetty ja hän sanoi hymyillen "Kyllä. Kiitos äiti." Ja tuli halaamaan. Eikun puuroa nassuun ja piirretyt pyörimään niin maailma kulkee taas radallaan 😄
Muiden hassuja raivarikokemuksia?
Kommentit (197)
Vierailija kirjoitti:
Kumma juttu, että syntyvyys laskee. Kun ei voida edes pikkulasten omituisimpia kiukkusyitä jakaa ilman, että ollaan julistamassa juttunsa kertoneet huonoiksi ja kädettömiksi vanhemmiksi.
Kiva idea oli ketjussa, mutta turhapa tätä vissiin enempää lukea.
Ihan kiva ketju tämä voi olla edelleen. Ei kannata välittää yhdestä jankkaajasta, joka vain purkaa omaa pahaa oloaan, varmaan joku lastenhoitaja tai neuvolantäti tosielämässä, ja on patoutuneita vihantunteita kertynyt duunissa. Kun trollia ei ruoki, se menee kyllä pois. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ilman rajoja kasvatettu.
Tätäkin ketjua olisi ollut kiva lukea ilman näiden ”keittiöpsykologien” analysointeja. Huoh! Joka ketjussa ollaan niin asiantuntijoina kertomassa, miten pitää elää/kasvattaa lapsensa/valita puolisonsa/erota/mennä naimisiin/mitä syödä jne. loputtomasti! Unohdetaan kokonaan, mistä ketjussa oli kyse, pitää vaan päästä osoittamaan oma ”hieno” ajattelu-/toimintamalli!
Vierailija kirjoitti:
Lapset ilman rajoja kasvatettu.
Kah, kalikka kalahti. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja nämä aikuiset jotka valittaa täällä, että nämä lapset ovat kiukunpuuskiensa vuoksi lellittyjä ja huonosti kasvatettuja. Lapsella ei ole vielä aikuisen taitoja käsitellä suuria tunteita, ei positiivisia eikä negatiivisia. Sama juttu teineillä, jotka purkavat tunnemyrskyjään huutamiseen ja ilkeilyyn.
Mutta ehkä nämä kommentoijat ovat itse osanneet lapsesta asti sanallistaa, miltä heistä milloinkin tuntuu?
Sitä se teettää kun lastenkasvatusmetodit on 1800-luvulta.
No mutta niin se helposti on, että ihminen tekee niin kuin on oppinut, ja niin kuin on ennen tehty. Ennen kasvatettiin käskemällä ja alistamalla, ja luulisin, että 1800-luvulla se saattoi monesti pelastaa lapsen hengen. Ei silloin ollut tavallisella ihmisellä aikaa selittää lapselle ja vahtia, että se tanopää tekee niin kuin sanotaan. Oli fiksumpaa antaa selkään, jos lapsi yritti heikoille jäille. Nykyään voi olla vaarallista, jos lapsi on oppinut tottelemaan pelosta - tottelee pian väärää ihmistä.
Vaatii hirveän paljon muuttaa vahingollisia kasvatusmalleja. Umpiväsynyt, stressaantunut vanhempi, jolla ei ole erityisiä tunnetaitoja, sortuu helposti tekemään samaa kuin vanhemmat aikanaan. Ja ajattelee helposti, että hänestäkin on tullut ihan kunnollinen ihminen sillä kasvatuksella - ei hän välttämättä itse huomaa olevansa lyhytpinnainen tai puhuvansa loukkaavasti sekä lapsille että aikuisille, jos häntä ei totella.
Ohiksena tämä, toivon että ap ei pahastu. Vertaistukea tämäkin ehkä on, ja toivottavasti tunnekasvatus avautuu edes jollekulle "vanhanaikaisen kasvatuksen" kannattajalle, kun ajatuksia vaihdetaan.
Ei hyvien käytöstapojen ja toisten kunnioittamisen opettaminen ole mitään ”vanhanaikaista kasvatusta, käskemistä ja alistamista, ja vahingollisia kasvatusmalleja”. Ei ihme että monien lasten ja nuorten käytös on nykyään mitä on. Kun eivät vanhemmatkaan ole sisäistäneet, miten lastaan kasvattaa rajoilla ja rakkaudella.
Puhutaankohan me samasta asiasta? Eli mielestäni tunnetaitojen opettaminen ja aikuisen sensitiivisyys on nykyaikaista kasvatusta. Hyvät tavat ja toisten kunnioitus, ne on edelleen tärkeitä oppia.
Sitä tämä ohis mielestäni koski: keskusteltiin siitä, mikä kenenkin mielestä tarkoittaa sitä, että kasvatetaan rajoilla ja rakkaudella. Kommenttiani ennen oli kirjoitettu, että " kommentoijien kasvatusmetodit ovat jostain 1800-luvulta", lyhensin sen vanhanaikaiseksi kasvatukseksi. Se kasvatus oli usein väkivaltaista. Siksihän meille tuli laki, joka kieltää sekä henkisen että ruumiillisen kuritusväkivallan.
Edelleen Suomessa on vanhempia, joiden mielestä on ok huutaa, uhkailla ja jopa tukistaa ja lyödä, jos lapsi ei tottele ja käyttäytyy huonosti. Suomessa on myös vanhempia, jotka eivät tee noin, he käskevät mutta eivät selittele. Suomessa on vanhempia, jotka selittelevät, mutta eivät uskalla komentaa. Suomessa on vanhempia, jotka selittävät, mutta osaavat tarvittaessa asettaa rajat.
Joku vertasi kiukuttelevaa lasta terroristiin, ja joku sanoi, että kiukutteleva lapsi on epänormaali. (Minun mielestä se on normaaliin kehitykseen kuuluva asia, ja lapsi oppii siitä pois, vaikka aikuinen ymmärtäisi lapsen maailmaa.)
Joku oli sitä mieltä, että tunteista puhuminen on lässytystä, joka ei auta mitään. (Minun mielestä auttaa, mutta rajat pitää silti olla.)
Mietin edellisessä sitä, MIKSI osa vanhemmista ei ole sisäistänyt sitä, miten kasvatetaan rajoilla ja rakkaudella, eli tunnekasvatuksella. (Mielestäni OSA vetää vanhalla mallilla, OSA ei ymmärrä, mitä tunnekasvatus tarkoittaa ja OSA on oppinut uutta, vaikka on vaikea muuttaa huonoja opittuja kasvatustapoja, JOS niitä on ollut.)
En yritä pitää mitään luentoa mistään ainoasta oikeasta kasvatustavasta, vaan tykkään keskustella ja pohtia asioita muiden kanssa, vaikka mielipide on jokaisella oma.
Pahoittelen jos pohdintani ovat liian pitkiä, tykkään perustella ja tykkään lukea perusteltuja kommentteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paska ketju. Joku oman elämänsä suoernanny kuittailee jokaiseen viestiin. Veikkaan, että kyseessä on lapseton kasvatustieteilijä.
Joo menee fiilis. Nämä tarinat ovat hauskoja, Onko joku joka tykännyt viestistään 50 kertaa. Se mahdollista. Kirjoitin hauskan tarinan josta tykättin ja odotin lisää mutta ei, tuo supernanny jatkaa.
Tuleepa mieleen 3-vuotiaan poikani itkupotkuraivarit kun puettiin toppahaalaria ylle. Muuten niin tasaplaatuinen vesseli ei jostain syystä hyväksynyt vaatekappaletta. Taistelu loppui kun ymmärsin hankkia kaksiosaisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Jokin syyhän tuossa taustalla oli. Ehkä se jonain päivänä selviää.
Muistan kun joku laittoi minulle pikkutyttönä paplarit. Ne otettiin pois ja aikuiset ihastelivat. K.äy katsomassa peilistä. Kurkkasin varovasti mutta en tietenkään nähnyt taakseni. Isä pyöräytti minut sivuttain ja tunne oli säikähdys, ehkä siinä oli kiukkuakin. Ja hämmennystä. Kyllä hiukset näyttivät kauniilta mutta se en ollut minä. Menin sänkyyn peiton alle. Hääpäivänäni kävin ammattilaisen meikattavana. Silloinkin näin lopputuloksen valmiina. Meikki oli näyttävä mutta paksun, räikeän ja suttuisen näköinen. Yritin korjailla kotona jonne hivuttauduin salavihkaa muiden näkemättä. Ei onnistunut. Pesin kaikki pois ja meikkasin itse.
Yritin tuolla meikkikokemuksella kertoa vertailun vuoksi aikuisen ns ylireagoinnista. Itse en käy kampaajalla ja tuo meikkikokemus oli lähinnä sitä. Mutta netistä voi lukea pitkiä keskusteluja ikävistä kampaajakokemuksista. Siinä ei paljon lohduta että kasvaahan ne takaisin. Tai lääkärin tölväisyistä. Saatetaan sanoa pahasti painonpudotuskehotukseen vaikka potilaan parasta vaan on ajateltu. Tai opettajan möläytyksistä. Mitä väliä sillä oikeastaan on? Eihän hän kenenkään tulevaisuutta määrää. Aikuinenkin käyttäytyy joskus oudosti.
Onneksi en oo siittänyt lapsia. Ei kestäis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumma juttu, että syntyvyys laskee. Kun ei voida edes pikkulasten omituisimpia kiukkusyitä jakaa ilman, että ollaan julistamassa juttunsa kertoneet huonoiksi ja kädettömiksi vanhemmiksi.
Kiva idea oli ketjussa, mutta turhapa tätä vissiin enempää lukea.
Kirjoitin niitä pitempiä yleisiä pohdintoja, jotka ilmeisesti tulkittiin niin, että julistin ja supernannyilin. Vastasin myös parille trollille, ja nyt olen kuulemma keskustellut itseni kanssa ja haukkunut muiden lastenkasvatusta?
Yhtään ilkeistä pikkukommenteista en ole kirjoittanut. En myöskään ole availlut mitään ketjuja joissa keskustelen itseni kanssa. En edes tiedä, miten itselleen voi antaa 50 yläpeukkua.
Niputin tähän nyt useamman kommentin joihin vastasin, ettei fiksumpien kirjoittajien tarvitsisi vaivautua kommentoimaan ilkeästi useampaan.
Ikävää, että pahoitin useamman ihmisen mielen osallistumalla keskusteluun, ei ollut tarkoitus. Huomasin, että keskustelen väärästä asiasta, väärällä tavalla ja väärässä paikassa. Hyvä, että huomautitte.
No harm, jatkakaa ilman ulkopuolisia jankkaajia. :)
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Tästä tulee mieleen esikoispoikani. Hän ei pienenä osannut ottaa iloisia ja mieluisia asioita vastaan normaalisti eli ilahtumalla. Vaan reaktiot oli tuonkaltaisia, ja mitä halutumpi asia sitä jyrkempi reaktio. Kyllä oltiin ihmeissään kun haluttiin ilahduttaa ja luvattiin jotain huikeaa ja odotettua niin alkoi hirveä ”EI”:n huutaminen. Ilmeisesti se tunnekuohu oli liikaa eikä osannut sitä käsitellä ollenkaan. Nyt on jo iso ja osaa suhtautua iloisiinkin yllätyksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja nämä aikuiset jotka valittaa täällä, että nämä lapset ovat kiukunpuuskiensa vuoksi lellittyjä ja huonosti kasvatettuja. Lapsella ei ole vielä aikuisen taitoja käsitellä suuria tunteita, ei positiivisia eikä negatiivisia. Sama juttu teineillä, jotka purkavat tunnemyrskyjään huutamiseen ja ilkeilyyn.
Mutta ehkä nämä kommentoijat ovat itse osanneet lapsesta asti sanallistaa, miltä heistä milloinkin tuntuu?
Sitä se teettää kun lastenkasvatusmetodit on 1800-luvulta.
No mutta niin se helposti on, että ihminen tekee niin kuin on oppinut, ja niin kuin on ennen tehty. Ennen kasvatettiin käskemällä ja alistamalla, ja luulisin, että 1800-luvulla se saattoi monesti pelastaa lapsen hengen. Ei silloin ollut tavallisella ihmisellä aikaa selittää lapselle ja vahtia, että se tanopää tekee niin kuin sanotaan. Oli fiksumpaa antaa selkään, jos lapsi yritti heikoille jäille. Nykyään voi olla vaarallista, jos lapsi on oppinut tottelemaan pelosta - tottelee pian väärää ihmistä.
Vaatii hirveän paljon muuttaa vahingollisia kasvatusmalleja. Umpiväsynyt, stressaantunut vanhempi, jolla ei ole erityisiä tunnetaitoja, sortuu helposti tekemään samaa kuin vanhemmat aikanaan. Ja ajattelee helposti, että hänestäkin on tullut ihan kunnollinen ihminen sillä kasvatuksella - ei hän välttämättä itse huomaa olevansa lyhytpinnainen tai puhuvansa loukkaavasti sekä lapsille että aikuisille, jos häntä ei totella.
Ohiksena tämä, toivon että ap ei pahastu. Vertaistukea tämäkin ehkä on, ja toivottavasti tunnekasvatus avautuu edes jollekulle "vanhanaikaisen kasvatuksen" kannattajalle, kun ajatuksia vaihdetaan.
Ei hyvien käytöstapojen ja toisten kunnioittamisen opettaminen ole mitään ”vanhanaikaista kasvatusta, käskemistä ja alistamista, ja vahingollisia kasvatusmalleja”. Ei ihme että monien lasten ja nuorten käytös on nykyään mitä on. Kun eivät vanhemmatkaan ole sisäistäneet, miten lastaan kasvattaa rajoilla ja rakkaudella.
Puhutaankohan me samasta asiasta? Eli mielestäni tunnetaitojen opettaminen ja aikuisen sensitiivisyys on nykyaikaista kasvatusta. Hyvät tavat ja toisten kunnioitus, ne on edelleen tärkeitä oppia.
Sitä tämä ohis mielestäni koski: keskusteltiin siitä, mikä kenenkin mielestä tarkoittaa sitä, että kasvatetaan rajoilla ja rakkaudella. Kommenttiani ennen oli kirjoitettu, että " kommentoijien kasvatusmetodit ovat jostain 1800-luvulta", lyhensin sen vanhanaikaiseksi kasvatukseksi. Se kasvatus oli usein väkivaltaista. Siksihän meille tuli laki, joka kieltää sekä henkisen että ruumiillisen kuritusväkivallan.
Edelleen Suomessa on vanhempia, joiden mielestä on ok huutaa, uhkailla ja jopa tukistaa ja lyödä, jos lapsi ei tottele ja käyttäytyy huonosti. Suomessa on myös vanhempia, jotka eivät tee noin, he käskevät mutta eivät selittele. Suomessa on vanhempia, jotka selittelevät, mutta eivät uskalla komentaa. Suomessa on vanhempia, jotka selittävät, mutta osaavat tarvittaessa asettaa rajat.
Joku vertasi kiukuttelevaa lasta terroristiin, ja joku sanoi, että kiukutteleva lapsi on epänormaali. (Minun mielestä se on normaaliin kehitykseen kuuluva asia, ja lapsi oppii siitä pois, vaikka aikuinen ymmärtäisi lapsen maailmaa.)
Joku oli sitä mieltä, että tunteista puhuminen on lässytystä, joka ei auta mitään. (Minun mielestä auttaa, mutta rajat pitää silti olla.)
Mietin edellisessä sitä, MIKSI osa vanhemmista ei ole sisäistänyt sitä, miten kasvatetaan rajoilla ja rakkaudella, eli tunnekasvatuksella. (Mielestäni OSA vetää vanhalla mallilla, OSA ei ymmärrä, mitä tunnekasvatus tarkoittaa ja OSA on oppinut uutta, vaikka on vaikea muuttaa huonoja opittuja kasvatustapoja, JOS niitä on ollut.)
En yritä pitää mitään luentoa mistään ainoasta oikeasta kasvatustavasta, vaan tykkään keskustella ja pohtia asioita muiden kanssa, vaikka mielipide on jokaisella oma.
Pahoittelen jos pohdintani ovat liian pitkiä, tykkään perustella ja tykkään lukea perusteltuja kommentteja.
Hyviä ajatuksia. Mutta yhteen seikkaan kiinnittäisin erityistä huomiota (ei lapsen kanssa, vaan aiheen pohdiskelussa). Kun pitää vetää rajat, ollaan jo tehty jotain väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitähän nyt on melkein joka päivä jotain vaikka onkin tosi helppo ja kiltti lapsi. Uhmaikä. Isälle pahempi koska nyt on äitikausi menossa. Esim. kun lapsen isä nousee ekana ylös aamulla ja avaa makkarin oven, alkaa lapsi huutaa ja raivota "Eeiiii!! Ei isi!! Mä haluun et äiti herää!!!" Joo, hyvää huomenta sullekin.
Jep, meillä tämä tapahtuu ihan päivittäin. Lapsi istuu pöntöllä ja huutaa pyyhkimään ja isi menee - > "eiiiii isiii ei saa, mene pois! äiti pyyhkii!!!", sama homma melkein kaikessa. Välillä taas sitten isikin kelpaa ihan hyvin, varsinkin jos ei ole vaihtoehtoa tarjolla. Lapsi on siis vähän alle 3v, joten kai tää on vaan joku uhmaikään liittyvä vaihe. Muutenkin aika temperamenttinen tyyppi, maailma romahtaa joka kerta jos isosisko tai koira ehtii ensin ovelle/päiväkodin portille vastaan ennen häntä, tänään sai raivarin kun puolitin aamupalaleivän väärin. Kyse ei ole kurin puutteesta vaan yksinkertaisesti kehittymättömistä tunnetaidoista.
Tästä tuli mieleen kun kuopus oli pieni. Miellä on kaksikielinen perhe, lapsi huusi pyyhkimään (suomeksi siis). Isänsä oli siinä lähempänä niin meni. Lapsi tuli itku silmässä vessasta ja minä kysyin että mikä hätänä. ”Nokun minä sanoin suomeksi!”. Pyyhittiin siis väärällä kielellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
--Vastasin myös parille trollille, ja nyt olen kuulemma keskustellut itseni kanssa ja haukkunut muiden lastenkasvatusta?
Yhtään ilkeistä pikkukommenteista en ole kirjoittanut. En myöskään ole availlut mitään ketjuja joissa keskustelen itseni kanssa. En edes tiedä, miten itselleen voi antaa 50 yläpeukkua.--
"Kaikki viestit palstalla on osoitettu mulle!! Tarkkaillaanko mua pistorasiasta?!" "Missä mun foliohattu on??". :D
Poikani oli noin 4v, oltiin aamulla lähdössä töihin ja päiväkotiin. Puin pojan ensin ja jätin hänet tuulikaappiin odottamaan kun hain omat vaatteeni toisesta eteisestä. Minulla meni pari minuuttia ja sillä välin poika oli huomannut että collegehousun lahje oli sukan varren sisällä vähän rutussa.
Siitä tuohtuneena oli riisunut itsensä ja odotti minua tuulikaspissa kiukkuisena ja ilkosen alasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitähän nyt on melkein joka päivä jotain vaikka onkin tosi helppo ja kiltti lapsi. Uhmaikä. Isälle pahempi koska nyt on äitikausi menossa. Esim. kun lapsen isä nousee ekana ylös aamulla ja avaa makkarin oven, alkaa lapsi huutaa ja raivota "Eeiiii!! Ei isi!! Mä haluun et äiti herää!!!" Joo, hyvää huomenta sullekin.
Jep, meillä tämä tapahtuu ihan päivittäin. Lapsi istuu pöntöllä ja huutaa pyyhkimään ja isi menee - > "eiiiii isiii ei saa, mene pois! äiti pyyhkii!!!", sama homma melkein kaikessa. Välillä taas sitten isikin kelpaa ihan hyvin, varsinkin jos ei ole vaihtoehtoa tarjolla. Lapsi on siis vähän alle 3v, joten kai tää on vaan joku uhmaikään liittyvä vaihe. Muutenkin aika temperamenttinen tyyppi, maailma romahtaa joka kerta jos isosisko tai koira ehtii ensin ovelle/päiväkodin portille vastaan ennen häntä, tänään sai raivarin kun puolitin aamupalaleivän väärin. Kyse ei ole kurin puutteesta vaan yksinkertaisesti kehittymättömistä tunnetaidoista.
Tästä tuli mieleen kun kuopus oli pieni. Miellä on kaksikielinen perhe, lapsi huusi pyyhkimään (suomeksi siis). Isänsä oli siinä lähempänä niin meni. Lapsi tuli itku silmässä vessasta ja minä kysyin että mikä hätänä. ”Nokun minä sanoin suomeksi!”. Pyyhittiin siis väärällä kielellä.
:D :D :D
Nää on juuri näitä. Ja olisi se kiukku saattanut tulla kuitenkin, vaikka olisi ollut oikeallakin kielellä. Pienistä kun ei koskaan tiedä, ovat niin irrationaalisia. Kerran oli meidän 3v tyttö pukenut seitsemät (7) pikkuhousut päällekkäin, kun ei osannut päättää, minkä värinen olisi paras juuri tänään. Ja voi sitä kiukkua, kun niitä ylimääräisiä pikkuhousuja otettiin pois :D
Olin välillä töissä päiväkodissa ja välillä hoidin lapsia työkseni kotona. Noin 4-5v poikani oli siis pienestä pitäen tottunut lastenhoitoon ja kävi itse myös päiväkodissa. Hän kertoi haluavansa isona päiväkotiin töihin, koska siellä saa nimikyltin. Rupateltiin niitä näitä. Hän kyseli päiväkotityöstä ja voisiko joskus tulla minun työpaikalle. Puhuin siitä, että joskus voisi tulla, kun on joku juhla tms. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että keskustelimme hieman eri aiheesta ja hän ajatteli, että voi tulla päiväkotiin jo töihin. Kun sanoin, että ei vielä lapsena voi olla töissä että aikuisena sitten, niin poika lysähti metsäpolulle kuin salamaniskusta ja kyyneleet sinkosivat metrien päähän. Hän parahti "minä olenkin vain tavallinen lapsi" ja itki vuolaasti. No tämä ei ollut varsinaisesti raivari, mutta yllätti silloin minut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitähän nyt on melkein joka päivä jotain vaikka onkin tosi helppo ja kiltti lapsi. Uhmaikä. Isälle pahempi koska nyt on äitikausi menossa. Esim. kun lapsen isä nousee ekana ylös aamulla ja avaa makkarin oven, alkaa lapsi huutaa ja raivota "Eeiiii!! Ei isi!! Mä haluun et äiti herää!!!" Joo, hyvää huomenta sullekin.
Jep, meillä tämä tapahtuu ihan päivittäin. Lapsi istuu pöntöllä ja huutaa pyyhkimään ja isi menee - > "eiiiii isiii ei saa, mene pois! äiti pyyhkii!!!", sama homma melkein kaikessa. Välillä taas sitten isikin kelpaa ihan hyvin, varsinkin jos ei ole vaihtoehtoa tarjolla. Lapsi on siis vähän alle 3v, joten kai tää on vaan joku uhmaikään liittyvä vaihe. Muutenkin aika temperamenttinen tyyppi, maailma romahtaa joka kerta jos isosisko tai koira ehtii ensin ovelle/päiväkodin portille vastaan ennen häntä, tänään sai raivarin kun puolitin aamupalaleivän väärin. Kyse ei ole kurin puutteesta vaan yksinkertaisesti kehittymättömistä tunnetaidoista.
Meillä pyyhkii se joka paikalle menee. Ei lapsi sitä voi valita.
Vierailija kirjoitti:
Olin välillä töissä päiväkodissa ja välillä hoidin lapsia työkseni kotona. Noin 4-5v poikani oli siis pienestä pitäen tottunut lastenhoitoon ja kävi itse myös päiväkodissa. Hän kertoi haluavansa isona päiväkotiin töihin, koska siellä saa nimikyltin. Rupateltiin niitä näitä. Hän kyseli päiväkotityöstä ja voisiko joskus tulla minun työpaikalle. Puhuin siitä, että joskus voisi tulla, kun on joku juhla tms. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että keskustelimme hieman eri aiheesta ja hän ajatteli, että voi tulla päiväkotiin jo töihin. Kun sanoin, että ei vielä lapsena voi olla töissä että aikuisena sitten, niin poika lysähti metsäpolulle kuin salamaniskusta ja kyyneleet sinkosivat metrien päähän. Hän parahti "minä olenkin vain tavallinen lapsi" ja itki vuolaasti. No tämä ei ollut varsinaisesti raivari, mutta yllätti silloin minut.
Ihana❤️
Jep, meillä tämä tapahtuu ihan päivittäin. Lapsi istuu pöntöllä ja huutaa pyyhkimään ja isi menee - > "eiiiii isiii ei saa, mene pois! äiti pyyhkii!!!", sama homma melkein kaikessa. Välillä taas sitten isikin kelpaa ihan hyvin, varsinkin jos ei ole vaihtoehtoa tarjolla. Lapsi on siis vähän alle 3v, joten kai tää on vaan joku uhmaikään liittyvä vaihe. Muutenkin aika temperamenttinen tyyppi, maailma romahtaa joka kerta jos isosisko tai koira ehtii ensin ovelle/päiväkodin portille vastaan ennen häntä, tänään sai raivarin kun puolitin aamupalaleivän väärin. Kyse ei ole kurin puutteesta vaan yksinkertaisesti kehittymättömistä tunnetaidoista.