Lue keskustelun säännöt.
Pikkulasten käsittämättömät/hulvattomat raivarit. Vertaistukiketju
Tyttäreni, kohta 3v, esimerkiksi herätti tänä aamuna 6.30 kun tuli kertomaan, että pissi tuli sänkyyn. Isä nousi sängystä auttamaan, kuten monesti monesti ennenkin, mutta tänäaamuna tytön kuppi meni siitä nurin kertaheitolla. Kirkui ja polki jalkaa huutaen "Mene tuonne, älä tule tänne, tule TÄNNE, älä mene sinne..!!!" Ei päätä eikä häntää. Mikään lohdutus tai rauhallinen puhe ei tepsinyt. Lopulta, noin 30min myöhemmin, kun keksin kysyä, "Onko nälkä?" Lapsi hiljeni kuin kytkintä olisi käännetty ja hän sanoi hymyillen "Kyllä. Kiitos äiti." Ja tuli halaamaan. Eikun puuroa nassuun ja piirretyt pyörimään niin maailma kulkee taas radallaan 😄
Muiden hassuja raivarikokemuksia?
Kommentit (197)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Lapsethan yleensä reagoivat positiivisesti tuollaiseen, koska ovat täysin tottuneet sellaiseen päiväkodissa.
Toimit tilanteessa oikein hyvin.
Tuloksesta päätellen toimin. Mieleeni on kuitenkin tarttunut tiukasti kaverini omituinen äänensävy, kun hän mainitsi tapauksen. Sanoillaan hän kiitti, mutta äänensävy ja ilme antoivat ymmärtää muuta. Tenaville ei ainakaan jäänyt traumoja, koska kakkua käytiin hakemassa edelleenkin, mutta kohteliaasti. Jollen ihan väärin muista, joku jopa kumarsi vähän. :D
Kun kerran tunsit kaverisi perhearvot, ja olit heitä auttamassa heidän juhlissaan, oli aika moukkamaista ruveta toimimaan sitä vastaan. Tilannetaju.
Ohis: Minä en suostu pikkulasten pompoteltavaksi, en vaikka kuinka olisi jonkun muun perhearvojen mukaista.
-eri
Tämä on juuri se asenne, KOMPLEKSI, jolla omilla luonnevikoja vaurioitetaan seuraavia jälkipolvia. Hoitajaa valittaessa onkin tärkeää vähän seurata, onko oma ego lapsia tärkeämpi, onko herkkä ärtymään tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Lapsethan yleensä reagoivat positiivisesti tuollaiseen, koska ovat täysin tottuneet sellaiseen päiväkodissa.
Toimit tilanteessa oikein hyvin.
Tuloksesta päätellen toimin. Mieleeni on kuitenkin tarttunut tiukasti kaverini omituinen äänensävy, kun hän mainitsi tapauksen. Sanoillaan hän kiitti, mutta äänensävy ja ilme antoivat ymmärtää muuta. Tenaville ei ainakaan jäänyt traumoja, koska kakkua käytiin hakemassa edelleenkin, mutta kohteliaasti. Jollen ihan väärin muista, joku jopa kumarsi vähän. :D
Kun kerran tunsit kaverisi perhearvot, ja olit heitä auttamassa heidän juhlissaan, oli aika moukkamaista ruveta toimimaan sitä vastaan. Tilannetaju.
Ohis: Minä en suostu pikkulasten pompoteltavaksi, en vaikka kuinka olisi jonkun muun perhearvojen mukaista.
-eri
Ohis myös. Samaa mieltä, mutta näen sen näin: myös pikkulapset ovat oikeutettuja siihen, että heitä kohdellaan normaaleina ihmisinä. Kerron heille, missä kulkee leikinlaskun ja hyvän käytöksen raja minua kohtaan. En minäkään pompottele heitä, vaan kohtelen kauniisti. Sanani valitsisin eri tavalla kuin kertoja, kukin persoonansa mukaan ja se on ihan ok.
Olen eri, mutta... Poika halusi kakkua nopeasti. On hyvä, että ihminen tietää mitä haluaa, ja osaa sanoa sen. Ei ole syytä aina olla kasvattamassa toisten lapsia, ilman että kykenee yhtä kakunpalaa antamaan ilman järjestelyjä... hoitaa vain tehtävänsä ystävällisesti, ja sillä selvä.
Kakkupalvelijalla oli kompleksi, ja hän sai piiloaggressioraivarin, heh!
Ei ehkä varsinaisesti käsittämättömiä raivonaiheita ole ollut. Mutta yksi mieleen jäänyt tapaus oli, kun nukkumaanmennessä lauloin sinistä unta. Tietyssä kohdassa kappaletta sängyssä valpastuttiin sekunnissa ja kuului topakka "MINÄ HALUAN JÄÄTELÖÄ". Meni hetken aikaa hyväksyä, ettei sitä jäätelöä juuri nyt voi syödä.
Toinen oli itkuraivonsekainen reaktio ensimmäiseen vuoristoratakokemukseen (siis sellaiseen pikkulapsille tarkoitettuun): SE OLI IHAN KAMALAA MIKSI SÄ VEIT MUT TÄHÄN SE OLI TOSI PELOTTAVAA JA SIITÄ LÄHTI KAUHEA ÄÄNI JA SE MENI TOSI KORKEALLE JA LUJAA JA MÄ HALUAN MENNÄ UUDESTAAN!
Uudestaan sitten piti mennä monta kertaa ja joka ikinen kierros ihan yhtä kamalaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmen lapsen äitinä näitä on nähty
"ÄITI EI SAA PYYHKII EI SAA!" huutokohtaus kun pyyhin pölyjä hyllystä. Olkkarin hyllystä, en koskenut mihinkään lapsen tavaroihin
Mykkä maahan heittäytymis-raivari kun vein pyynnöstään ulos keinumaan. Vilkaisi keinua, heittäytyi maahan ja alko potkia sekä inistä
" MÄ HALUUUN KOTIIN "- ulvonta kun vein tivoliin ja sitten, kun totesin että ok , mennään pois niin "EIEI KOTIIN!"
"MÄ HALUUN TOISEN LUSIKAN!" jugurttia syödessä eikä meillä ole kuin yhdenlaisia pikkulusikoita
Ihan täysijärkisi'ä aikuisia noista kaikista kolmesta tuli vaikka välillä epäilin.
Lähes ainahan näissä ON taustalla jotain ymmärrettävää, kun sen vaan tajuaa. Ei välttämättä aikuisen logiikalla se loogisin asia, mutta jokin selitys.
Tivolissa esimerkiksi, että oli liian jännän tuntuinen paikka ja lapsi olisi oikeasti halunnut rohkaisua eikä sitä, että kotiinlähtöpyyntö otetaan kirjaimellisesti.Avuton vanhempi tottelee lapsen käskyä. Järkevä vanhempi rohkaisee menemään tivoliin, koska sinne oli päätetty mennä. Draamaa syntyy, kun lapsi joutuu olemaan vastuussa päätöksistä.
Ja tunnetaitoinen vanhempi menee sanoja syvemmälle, katsoo lastaan ja sanoo: "Jännittääkö sua vähän tämä paikka? Tahdotko hetken mun sylissä miettiä, mitä laitetta kokeilisit?"
En siis itsekään veisi lastani kotiin ekasta pyynnöstä, ja meilläkin mm. pelataan pelit loppuun, jos lapsi on itse halunnut pelin aloittaa. Mutta lasta on tärkeää TUKEA pitkäjänteisyyteen eikä vain VAATIA sitä.
Mitä tunnetaitoinen aikuinen pystyy tekemään jos lapsi heittäytyy maahan selälleen makaamaan ja potkii ja osan niistä potkuista saat jalkoihisi?Pitää silmät kiinni ja ulvoo?mites siihen kumarrut selittämään kun et syliin edes saa istumaan ja potkinta vaan jatkuu?????Ei voi muuta kuin odottaa ja usein tilanne päättyy hyvin kun joku ohikulkeva täti tai setä sanoo Nouseppa ylös tulee vaatteet likaisiksi!
Olen eri, mutta kommentoin: hän vastasi eri tilanteeseen, ei raivariin. Tuossa oli kyse vain lapsen epävarmuuteen reagoimisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhempi tyttäreni sai vielä melko pienenä kauhean raivarin, kun sormenpäät rypistyivät kylvyssä. Varmaan luuli, että ne jäävät sellaisiksi.
Nuorempi tytär oli aina vähän kovempi draamailemaan muutenkin, ja heitteli tavaroita, sekä paiskoi ovia milloin mistäkin syystä. Kerran, tytön ollessa ehkä 4 vee, jäi jonkin sisarusriidan jälkeen epäselväksi, mitä tapahtui kun piti taas rynnistää huoneeseensa, ja menin jonkin ajan kuluttua kysymään, onko tyttö kenties vihainen,. Hän vastasi äkäisenä "Olen!". Kysyin, että miksi oli vihainen, vastaus oli "En muista enää!", ja sitten veti siepit siitä, kun ei muistanut.
Kerran oli myös naurussa pitelemistä, kun tämä raivotar suuttui siitä, että olin synnyttänyt hänen isosiskonsa ensin. Että sori siitä. :D
Joo stressaantuneelle lapselle puhuminen stressaa häntä yleensä vain enemmän.
Pikkutyttö kiukutteli koko aamun että haluaa metsään. Automatkallakin kiukuttelu jatkui. Lopulta pääsimme metsän keskelle jolloin hän hiljeni hetkeksi, ja sitten huusi kiukkuisesti "puut on perseestä!" Repesin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä varsinaisesti käsittämättömiä raivonaiheita ole ollut. Mutta yksi mieleen jäänyt tapaus oli, kun nukkumaanmennessä lauloin sinistä unta. Tietyssä kohdassa kappaletta sängyssä valpastuttiin sekunnissa ja kuului topakka "MINÄ HALUAN JÄÄTELÖÄ". Meni hetken aikaa hyväksyä, ettei sitä jäätelöä juuri nyt voi syödä.
Toinen oli itkuraivonsekainen reaktio ensimmäiseen vuoristoratakokemukseen (siis sellaiseen pikkulapsille tarkoitettuun): SE OLI IHAN KAMALAA MIKSI SÄ VEIT MUT TÄHÄN SE OLI TOSI PELOTTAVAA JA SIITÄ LÄHTI KAUHEA ÄÄNI JA SE MENI TOSI KORKEALLE JA LUJAA JA MÄ HALUAN MENNÄ UUDESTAAN!
Uudestaan sitten piti mennä monta kertaa ja joka ikinen kierros ihan yhtä kamalaa...
masokismin juurilla... :]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Lapsethan yleensä reagoivat positiivisesti tuollaiseen, koska ovat täysin tottuneet sellaiseen päiväkodissa.
Toimit tilanteessa oikein hyvin.
Hän ei voinut sietää, että lapset saisivat kokea ilon VAPAUDESTA ja olla edes kerran ne jotka määrää... Ei, vaan hämmennys ja pieni närkästys, sekä komentelu. Tylsämielistä. Tietysti tämänkin voisi tehdä pilke silmäkulmassa! (tottakai palvelen teitä, sitä varten olen täällä; auttakaa minua pikkasen!") mutta epäilen kirjoittajasta. Liian kokematon.
Kas, mitä höttöä sinä olet kehrännyt tästä asiasta. Minä olin paikalla, sinä et. Ja olin muuten kolmevitonen noihin aikoihin ja toiminut yläasteen lehtorina ja aikuiskouluttajana kymmenisen vuotta. Takuulla tiesin, miten ihmisiä käsitellään ja joukot pidetään koossa.
Ensimmäinen tenava tuli leuka ojossa käskemään oikein kunnon asenteella, ei millään lailla leikkisästi. Muut ottivat mallia. Minä en käskenyt heitä missään kohdassa, vaan paimensin heidät hienoon jonoon, jossa he yhteisymmärryksessä ja teatraalisen juhlallisesti pyysivät lisää kakkua. Samoin seuraavat kierrokset, joilla käytiin pyytämässä porkkanatikkuja.
Mutta kuten sanoin, minä olin paikalla, sinä et. Luuloilla ei pitkälle pötkitä, ei edes nimettömillä keskustelupalstoilla.
35, ja noin jäykkä lasten kanssa? Ja puhut kuin inttiporukasta.
No mitäs sitten, vaikka tuli vaativasti. Reaktiosi vaatia jonoon oli dominanssipyrkimys.
Ihan niillä tiedoilla kommentoin, mitä sinä annat.
Sinulla on kuule jokin iso ongelma. Minä olen saanut muun muassa valvontaluokkani nättiin parijonoon, kun muut luokat valvojiensa ohjeista huolimatta survoutuivat laumana kevätkirkon ovesta sisälle. Minun ei tarvitse komentaa eikä räyhätä. Minulla on katsos sellainen tatsi, että teinitkin tykkäävät. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää huumoria olisi ollut antaa ensiksi vain kakunmurunen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Lapsethan yleensä reagoivat positiivisesti tuollaiseen, koska ovat täysin tottuneet sellaiseen päiväkodissa.
Toimit tilanteessa oikein hyvin.
Hän ei voinut sietää, että lapset saisivat kokea ilon VAPAUDESTA ja olla edes kerran ne jotka määrää... Ei, vaan hämmennys ja pieni närkästys, sekä komentelu. Tylsämielistä. Tietysti tämänkin voisi tehdä pilke silmäkulmassa! (tottakai palvelen teitä, sitä varten olen täällä; auttakaa minua pikkasen!") mutta epäilen kirjoittajasta. Liian kokematon.
Kas, mitä höttöä sinä olet kehrännyt tästä asiasta. Minä olin paikalla, sinä et. Ja olin muuten kolmevitonen noihin aikoihin ja toiminut yläasteen lehtorina ja aikuiskouluttajana kymmenisen vuotta. Takuulla tiesin, miten ihmisiä käsitellään ja joukot pidetään koossa.
Ensimmäinen tenava tuli leuka ojossa käskemään oikein kunnon asenteella, ei millään lailla leikkisästi. Muut ottivat mallia. Minä en käskenyt heitä missään kohdassa, vaan paimensin heidät hienoon jonoon, jossa he yhteisymmärryksessä ja teatraalisen juhlallisesti pyysivät lisää kakkua. Samoin seuraavat kierrokset, joilla käytiin pyytämässä porkkanatikkuja.
Mutta kuten sanoin, minä olin paikalla, sinä et. Luuloilla ei pitkälle pötkitä, ei edes nimettömillä keskustelupalstoilla.
35, ja noin jäykkä lasten kanssa? Ja puhut kuin inttiporukasta.
No mitäs sitten, vaikka tuli vaativasti. Reaktiosi vaatia jonoon oli dominanssipyrkimys.
Ihan niillä tiedoilla kommentoin, mitä sinä annat.
Sinulla on kuule jokin iso ongelma. Minä olen saanut muun muassa valvontaluokkani nättiin parijonoon, kun muut luokat valvojiensa ohjeista huolimatta survoutuivat laumana kevätkirkon ovesta sisälle. Minun ei tarvitse komentaa eikä räyhätä. Minulla on katsos sellainen tatsi, että teinitkin tykkäävät. ;)
En mä sun lässytyksiäs lue, kakkupalvelija. Kompleksi mikä KOMPLEKSI. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Lapsethan yleensä reagoivat positiivisesti tuollaiseen, koska ovat täysin tottuneet sellaiseen päiväkodissa.
Toimit tilanteessa oikein hyvin.
Hän ei voinut sietää, että lapset saisivat kokea ilon VAPAUDESTA ja olla edes kerran ne jotka määrää... Ei, vaan hämmennys ja pieni närkästys, sekä komentelu. Tylsämielistä. Tietysti tämänkin voisi tehdä pilke silmäkulmassa! (tottakai palvelen teitä, sitä varten olen täällä; auttakaa minua pikkasen!") mutta epäilen kirjoittajasta. Liian kokematon.
Kas, mitä höttöä sinä olet kehrännyt tästä asiasta. Minä olin paikalla, sinä et. Ja olin muuten kolmevitonen noihin aikoihin ja toiminut yläasteen lehtorina ja aikuiskouluttajana kymmenisen vuotta. Takuulla tiesin, miten ihmisiä käsitellään ja joukot pidetään koossa.
Ensimmäinen tenava tuli leuka ojossa käskemään oikein kunnon asenteella, ei millään lailla leikkisästi. Muut ottivat mallia. Minä en käskenyt heitä missään kohdassa, vaan paimensin heidät hienoon jonoon, jossa he yhteisymmärryksessä ja teatraalisen juhlallisesti pyysivät lisää kakkua. Samoin seuraavat kierrokset, joilla käytiin pyytämässä porkkanatikkuja.
Mutta kuten sanoin, minä olin paikalla, sinä et. Luuloilla ei pitkälle pötkitä, ei edes nimettömillä keskustelupalstoilla.
35, ja noin jäykkä lasten kanssa? Ja puhut kuin inttiporukasta.
No mitäs sitten, vaikka tuli vaativasti. Reaktiosi vaatia jonoon oli dominanssipyrkimys.
Ihan niillä tiedoilla kommentoin, mitä sinä annat.
Sinulla on kuule jokin iso ongelma. Minä olen saanut muun muassa valvontaluokkani nättiin parijonoon, kun muut luokat valvojiensa ohjeista huolimatta survoutuivat laumana kevätkirkon ovesta sisälle. Minun ei tarvitse komentaa eikä räyhätä. Minulla on katsos sellainen tatsi, että teinitkin tykkäävät. ;)
En mä sun lässytyksiäs lue, kakkupalvelija. Kompleksi mikä KOMPLEKSI. :)
Luetpas. Tämänkin luet.
Vierailija kirjoitti:
Outoja nämä aikuiset jotka valittaa täällä, että nämä lapset ovat kiukunpuuskiensa vuoksi lellittyjä ja huonosti kasvatettuja. Lapsella ei ole vielä aikuisen taitoja käsitellä suuria tunteita, ei positiivisia eikä negatiivisia. Sama juttu teineillä, jotka purkavat tunnemyrskyjään huutamiseen ja ilkeilyyn.
Mutta ehkä nämä kommentoijat ovat itse osanneet lapsesta asti sanallistaa, miltä heistä milloinkin tuntuu?
Sitä se teettää kun lastenkasvatusmetodit on 1800-luvulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Lapsethan yleensä reagoivat positiivisesti tuollaiseen, koska ovat täysin tottuneet sellaiseen päiväkodissa.
Toimit tilanteessa oikein hyvin.
Tuloksesta päätellen toimin. Mieleeni on kuitenkin tarttunut tiukasti kaverini omituinen äänensävy, kun hän mainitsi tapauksen. Sanoillaan hän kiitti, mutta äänensävy ja ilme antoivat ymmärtää muuta. Tenaville ei ainakaan jäänyt traumoja, koska kakkua käytiin hakemassa edelleenkin, mutta kohteliaasti. Jollen ihan väärin muista, joku jopa kumarsi vähän. :D
Kun kerran tunsit kaverisi perhearvot, ja olit heitä auttamassa heidän juhlissaan, oli aika moukkamaista ruveta toimimaan sitä vastaan. Tilannetaju.
Ohis: Minä en suostu pikkulasten pompoteltavaksi, en vaikka kuinka olisi jonkun muun perhearvojen mukaista.
-eri
Ohis myös. Samaa mieltä, mutta näen sen näin: myös pikkulapset ovat oikeutettuja siihen, että heitä kohdellaan normaaleina ihmisinä. Kerron heille, missä kulkee leikinlaskun ja hyvän käytöksen raja minua kohtaan. En minäkään pompottele heitä, vaan kohtelen kauniisti. Sanani valitsisin eri tavalla kuin kertoja, kukin persoonansa mukaan ja se on ihan ok.
Mitkä sanat tarkalleen?
Jaa mää vai, mitäs mää nyt sanosin? Vaikka:
Taputtaisin käsilläni tahtia ja laulaisin: Yksi pieni elefantti huusi näin, yksi banaani ja sassiin! Äitielefantti sanoi, että laitoin sen kassiin, sieltä saat kun tulet jonoon ja tiedät taikasanat! Ohjaisin jonoon, ja kuiskaisin kovalla äänellä: Taikasanat on: Saisinko yhden kakkupalan, kiitos! Sitten laittaisin käden korvan taakse ja odottaisin taikasanoja.
Tai: TÄMÄ ON DINOSAURUSTEN LUOLA! Puhukaa dinosaurusten kieltä, muuten en ymmärrä! Yksi pikku dino tähän, toinen...ja sitten opetan dinosaurusten kieltä. Jos haluat esimerkiksi (jotain tarjolla olevaa), sano...
Tai sitten pysyisin teemassa ja miettisin, mikä rimmaa sassin kanssa.
Jos en olisi leikkisällä tuulella, kehottaisin menemään ensin jonoon, ja kysyisin muistatko, miten pyydetään kauniisti. Mutta se ei olisi minusta hauskaa, ja ajattelen, että lastenkutsuissa tarjoilijakin saa pitää hauskaa.
Kiva kun kysyit. :) Mitä sinä sanoisit?
Oho, meiltä menivät ajatukset ristiin. Sanoit näin: "Sanani valitsisin eri tavalla kuin kertoja, kukin persoonansa mukaan ja se on ihan ok." MInä tuona kertojana en muistanut maininneeni mitään, mitä olisin tarkalleen sanonut, ja siksi kysyin. :D
Minä en tosiaan muista, mitä tuossa tilanteessa sanoin, mutta itseni tuntien arvelen, että olen voinut vaikka elehtiä niin, että ensin ovat kummastelleet, pyörineet ympyrää ja sitten toimineet elehtimisen ohjaamina. Tai olen voinut vaikka ilmoittaa, että vuh vuh, lammaskoira täällä, mikä ihmeen sekasorto on meneillään. Ja siitä sitten (luppa)korvakuulon pohjalta eteenpäin.
Niin joo, ei siinä ollutkaan mitä sanoit, oli vaan, että järjestit jonoon ja ilmoitit, miten kakkua saa. Ensin luin täydentäen aukkopaikan, ja sitten en ymmärtänyt lukemaani! :D
Kiva kuulla, että muutkin tekevät noin. Lastenkutsuilla on yleensä hauskaa, ja lapset ovat kiitollinen yleisö. Tykkään jotenkin siitä, kun jutuilleni nauretaan ja sanani otetaan vakavasti samaan aikaan. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja nämä aikuiset jotka valittaa täällä, että nämä lapset ovat kiukunpuuskiensa vuoksi lellittyjä ja huonosti kasvatettuja. Lapsella ei ole vielä aikuisen taitoja käsitellä suuria tunteita, ei positiivisia eikä negatiivisia. Sama juttu teineillä, jotka purkavat tunnemyrskyjään huutamiseen ja ilkeilyyn.
Mutta ehkä nämä kommentoijat ovat itse osanneet lapsesta asti sanallistaa, miltä heistä milloinkin tuntuu?
Sitä se teettää kun lastenkasvatusmetodit on 1800-luvulta.
No mutta niin se helposti on, että ihminen tekee niin kuin on oppinut, ja niin kuin on ennen tehty. Ennen kasvatettiin käskemällä ja alistamalla, ja luulisin, että 1800-luvulla se saattoi monesti pelastaa lapsen hengen. Ei silloin ollut tavallisella ihmisellä aikaa selittää lapselle ja vahtia, että se tanopää tekee niin kuin sanotaan. Oli fiksumpaa antaa selkään, jos lapsi yritti heikoille jäille. Nykyään voi olla vaarallista, jos lapsi on oppinut tottelemaan pelosta - tottelee pian väärää ihmistä.
Vaatii hirveän paljon muuttaa vahingollisia kasvatusmalleja. Umpiväsynyt, stressaantunut vanhempi, jolla ei ole erityisiä tunnetaitoja, sortuu helposti tekemään samaa kuin vanhemmat aikanaan. Ja ajattelee helposti, että hänestäkin on tullut ihan kunnollinen ihminen sillä kasvatuksella - ei hän välttämättä itse huomaa olevansa lyhytpinnainen tai puhuvansa loukkaavasti sekä lapsille että aikuisille, jos häntä ei totella.
Ohiksena tämä, toivon että ap ei pahastu. Vertaistukea tämäkin ehkä on, ja toivottavasti tunnekasvatus avautuu edes jollekulle "vanhanaikaisen kasvatuksen" kannattajalle, kun ajatuksia vaihdetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole hulvaton, vaan käsittämätön raivari. Ompelin kaverini tyttärelle 3-vuotissynttäreille mekon, jollaista hän oli toivonut ja joka oli viimeistä tikkiä myöten sellainen kuin hän halusi. Tyttö otti mekon paketista ja heitti sen seinään. Huudosta ja parkumisesta ei tullut loppua, joten kaverini kantoi tytön makuuhuoneeseen ja makasi hänen vieressään parikymmentä minuuttia, kunnes tyttö nukahti. Minä istuin hölmönä olohuoneessa miettimässä, miksi kummassa kukaan haluaisi tehdä lapsia.
Olet varmasti taitava ompelija, mutta en usko hetkeäkään, että kukaan pystyy tekemään "viimeistä tikkiä myöten" sellaisen kuin 3-vuotias näyttää vaikkapa Disneyleffasta. Tapauksen 3-vuotiaalla on ilmeisesti erittäin hyvä havainnointikyky ja värisilmä. Uhmaikä päällä ja tunteiden säätely vasta kehityksen alussa (EI siis ns. kuriton ja kiittämätön vaan kasvu on kesken).
Höpsistä sinun Disney-olkinukkejesi kanssa. Olin tämän tytön kuusivuotiskaverisynttäreillä auttamassa ja katselin lahjojenavaamisseremoniaa. Tyttö istui olohuoneen lattialla tusinan kaverinsa kanssa. Pari kertaa kävi niin, että tyttö avasi paketin, sanoi, että mulla on jo tää, ja nakkasi lahjan olkansa yli. Olisin varmaan unohtanut tuon ensimmäisen raivarin, mutta samantyyppinen käytös jatkui pitkään.
Kolmevuotiaan selittämätön paniikkiraivari on eri juttu, mutta tuosta käytöksestä kuusivuotiaana voi ihan suoraan sanoa, että kiittämättömäksi kasvatettu lapsi. Vika on vanhemmassa / vanhemmissa.
Jos mun lapsi tekisi noin törkeästi, puhuttelisin häntä ihan siinä vieraiden kuullen erittäin tiukasti. Sanoisin, että jollet arvosta lahjoja, et näköjään tarvitse lahjoja, joten otan lahjat sinulta pois. Ja jos käytös toistuisi, näin tapahtuisi.
En tiedä, miten kaverisynttäreillä toimitaan, mutta aika moni asia oli minun silmissäni outo. Yksi pikkupoika tuli keittiöön, piteli kakkulautastaan vaativasti edessäni ja sanoi minulle: "Yksi kakkupala ja sassiin." Hetken kuluttua ympärilläni oli useampia tenavia, jotka kaikki halusivat santsipalan ja sassiin. Järjestin heidät jonoon ja ilmoitin, että kakkua saa vain pyytämällä nätisti (annoin esimerkin) ja kiittämällä. Kaikki pyysivät mukisematta nätisti ja kiittivät. Synttärien jälkeen kaverini sanoi omituisen moittivalla äänellä, että kiitos, kun panit lapset jonoon ja annoit säännöt.
Olen itse välttynyt useimmilta perinteiltä, mutta tuo kaverini ja hänen miehensä sukulaisineen ovat aivan poikkeuksellisen mieltyneitä juhliin ja rituaaleihin; aikoinaan häätkin pidettiin Helsingin tuomiokirkossa ja ryöstettyä morsianta ajelutettiin pitkin kaupunkia. Luulisi, että lapset oppisivat pienestä pitäen etiketin. Mutta mistäpä sitä ulkopuolinen tietää, kuuluiko lahjojen nakkelu etikettiin.
Lapsethan yleensä reagoivat positiivisesti tuollaiseen, koska ovat täysin tottuneet sellaiseen päiväkodissa.
Toimit tilanteessa oikein hyvin.
Tuloksesta päätellen toimin. Mieleeni on kuitenkin tarttunut tiukasti kaverini omituinen äänensävy, kun hän mainitsi tapauksen. Sanoillaan hän kiitti, mutta äänensävy ja ilme antoivat ymmärtää muuta. Tenaville ei ainakaan jäänyt traumoja, koska kakkua käytiin hakemassa edelleenkin, mutta kohteliaasti. Jollen ihan väärin muista, joku jopa kumarsi vähän. :D
Kun kerran tunsit kaverisi perhearvot, ja olit heitä auttamassa heidän juhlissaan, oli aika moukkamaista ruveta toimimaan sitä vastaan. Tilannetaju.
Ohis: Minä en suostu pikkulasten pompoteltavaksi, en vaikka kuinka olisi jonkun muun perhearvojen mukaista.
-eri
Ohis myös. Samaa mieltä, mutta näen sen näin: myös pikkulapset ovat oikeutettuja siihen, että heitä kohdellaan normaaleina ihmisinä. Kerron heille, missä kulkee leikinlaskun ja hyvän käytöksen raja minua kohtaan. En minäkään pompottele heitä, vaan kohtelen kauniisti. Sanani valitsisin eri tavalla kuin kertoja, kukin persoonansa mukaan ja se on ihan ok.
Olen eri, mutta... Poika halusi kakkua nopeasti. On hyvä, että ihminen tietää mitä haluaa, ja osaa sanoa sen. Ei ole syytä aina olla kasvattamassa toisten lapsia, ilman että kykenee yhtä kakunpalaa antamaan ilman järjestelyjä... hoitaa vain tehtävänsä ystävällisesti, ja sillä selvä.
Näen sen vuorovaikutuksena, ja vuorovaikutukseni lapsia kohtaan on ystävällistä. Lapset harvoin pahastuvat siitä, että heidän kanssaan leikitään. Yleensä he ovat iloisia siitä, että aikuinen huomioi heidät mukavalla tavalla. He ymmärtävät saavansa ohjeen, he ymmärtävät saavansa sen hauskalla tavalla ja tekevät mielellään ohjeen mukaan. Lapset ovat mukavia ihmisiä, heitä ei pidä aliarvioida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmen lapsen äitinä näitä on nähty
"ÄITI EI SAA PYYHKII EI SAA!" huutokohtaus kun pyyhin pölyjä hyllystä. Olkkarin hyllystä, en koskenut mihinkään lapsen tavaroihin
Mykkä maahan heittäytymis-raivari kun vein pyynnöstään ulos keinumaan. Vilkaisi keinua, heittäytyi maahan ja alko potkia sekä inistä
" MÄ HALUUUN KOTIIN "- ulvonta kun vein tivoliin ja sitten, kun totesin että ok , mennään pois niin "EIEI KOTIIN!"
"MÄ HALUUN TOISEN LUSIKAN!" jugurttia syödessä eikä meillä ole kuin yhdenlaisia pikkulusikoita
Ihan täysijärkisi'ä aikuisia noista kaikista kolmesta tuli vaikka välillä epäilin.
Lähes ainahan näissä ON taustalla jotain ymmärrettävää, kun sen vaan tajuaa. Ei välttämättä aikuisen logiikalla se loogisin asia, mutta jokin selitys.
Tivolissa esimerkiksi, että oli liian jännän tuntuinen paikka ja lapsi olisi oikeasti halunnut rohkaisua eikä sitä, että kotiinlähtöpyyntö otetaan kirjaimellisesti.Avuton vanhempi tottelee lapsen käskyä. Järkevä vanhempi rohkaisee menemään tivoliin, koska sinne oli päätetty mennä. Draamaa syntyy, kun lapsi joutuu olemaan vastuussa päätöksistä.
Ja tunnetaitoinen vanhempi menee sanoja syvemmälle, katsoo lastaan ja sanoo: "Jännittääkö sua vähän tämä paikka? Tahdotko hetken mun sylissä miettiä, mitä laitetta kokeilisit?"
En siis itsekään veisi lastani kotiin ekasta pyynnöstä, ja meilläkin mm. pelataan pelit loppuun, jos lapsi on itse halunnut pelin aloittaa. Mutta lasta on tärkeää TUKEA pitkäjänteisyyteen eikä vain VAATIA sitä.
Mitä tunnetaitoinen aikuinen pystyy tekemään jos lapsi heittäytyy maahan selälleen makaamaan ja potkii ja osan niistä potkuista saat jalkoihisi?Pitää silmät kiinni ja ulvoo?mites siihen kumarrut selittämään kun et syliin edes saa istumaan ja potkinta vaan jatkuu?????Ei voi muuta kuin odottaa ja usein tilanne päättyy hyvin kun joku ohikulkeva täti tai setä sanoo Nouseppa ylös tulee vaatteet likaisiksi!
Varmaan menisin tunteeseen mukaan ja heittäytyisin lapsen viereen huutamaan äää-ää. Oletan, että lapsi nousisi äkkiä ylös ja kysyisi mitä teen. Eikä tekisi sitä uudestaan. Jos se ei ole todennäköistä, kaappaisin varmaan kainaloon ja tunteilisin vähän myöhemmin.
Olisko se paha? En itsekään halua, että minulle söpöstellään kun olen kiukkuinen, myöhemmin saatan olla vastaanottavaisempi.
Juuri noin eräs äiti teki, kun taapero sai itkupotkuraivarin karkkihyllyn edessä. Äiti heittäytyi lattialle ja teki samoin. Muksu nousi äkkiä ylös ihmettelemään äidin käytöstä ja raivari loppui siihen. Vaati kyllä aikamoista pokkaa äidiltä täydessä marketissa! Tuosta on aikaa jo yli 35 vuotta.
Miksi pitää sinne kassalle mennä karkkihyllyn vierestä?
Poikani halusi 4-vuotiaana kerran mennä ulos niin, että ovea ei avata ollenkaan. Hän sai hirveän raivarin kun ei onnistunutkaan. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja nämä aikuiset jotka valittaa täällä, että nämä lapset ovat kiukunpuuskiensa vuoksi lellittyjä ja huonosti kasvatettuja. Lapsella ei ole vielä aikuisen taitoja käsitellä suuria tunteita, ei positiivisia eikä negatiivisia. Sama juttu teineillä, jotka purkavat tunnemyrskyjään huutamiseen ja ilkeilyyn.
Mutta ehkä nämä kommentoijat ovat itse osanneet lapsesta asti sanallistaa, miltä heistä milloinkin tuntuu?
Sitä se teettää kun lastenkasvatusmetodit on 1800-luvulta.
No mutta niin se helposti on, että ihminen tekee niin kuin on oppinut, ja niin kuin on ennen tehty. Ennen kasvatettiin käskemällä ja alistamalla, ja luulisin, että 1800-luvulla se saattoi monesti pelastaa lapsen hengen. Ei silloin ollut tavallisella ihmisellä aikaa selittää lapselle ja vahtia, että se tanopää tekee niin kuin sanotaan. Oli fiksumpaa antaa selkään, jos lapsi yritti heikoille jäille. Nykyään voi olla vaarallista, jos lapsi on oppinut tottelemaan pelosta - tottelee pian väärää ihmistä.
Vaatii hirveän paljon muuttaa vahingollisia kasvatusmalleja. Umpiväsynyt, stressaantunut vanhempi, jolla ei ole erityisiä tunnetaitoja, sortuu helposti tekemään samaa kuin vanhemmat aikanaan. Ja ajattelee helposti, että hänestäkin on tullut ihan kunnollinen ihminen sillä kasvatuksella - ei hän välttämättä itse huomaa olevansa lyhytpinnainen tai puhuvansa loukkaavasti sekä lapsille että aikuisille, jos häntä ei totella.
Ohiksena tämä, toivon että ap ei pahastu. Vertaistukea tämäkin ehkä on, ja toivottavasti tunnekasvatus avautuu edes jollekulle "vanhanaikaisen kasvatuksen" kannattajalle, kun ajatuksia vaihdetaan.
Ei hyvien käytöstapojen ja toisten kunnioittamisen opettaminen ole mitään ”vanhanaikaista kasvatusta, käskemistä ja alistamista, ja vahingollisia kasvatusmalleja”. Ei ihme että monien lasten ja nuorten käytös on nykyään mitä on. Kun eivät vanhemmatkaan ole sisäistäneet, miten lastaan kasvattaa rajoilla ja rakkaudella.
35, ja noin jäykkä lasten kanssa? Ja puhut kuin inttiporukasta.
No mitäs sitten, vaikka tuli vaativasti. Reaktiosi vaatia jonoon oli dominanssipyrkimys.
Ihan niillä tiedoilla kommentoin, mitä sinä annat.