Miksei esimerkiksi psykiatreille ole omaa, suoraa koulutusta (ilman yleislääketieteellisiä opintoja)?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan harkinnan arvoinen ehdotus. Nyt erikoislääkäreiden koulutus kestää tolkuttoman kauan.

Ei teknisellä alallakaan ole vain yhtä sisäänottoa ja kaikki opiskelevat kaikesta jotain ja sitten vasta tohtori-vaiheessa erikoistuisaan. Esimerkiksi sähkötekniikan diplomi-insinööri voi työskennellä ohjelmistojen, sairaalatekniikan, voimalaitosten, metrojen, rakennusten, mikropiirien, bio- ja geosähköisten ilmiöiden jne. kanssa. Ei hän kuitenkaan opiskele ensimmäiseksi kaikkea mahdollista substanssia ja vähän siitä vierestäkin, vaan oman alan teoria ja jo KANDI/MAISTERIvaiheessa valitsee syventymiskohteen.

Syy on ihan taloudellinen ja järjellinen: kukaan ei maksaisi "yleissähköinsinöörille" palkkaa siitä, että hän tietää vähän sieltä ja täältä, ja voi arvailla työssään jotain sinne päin. Ja että olisi pakko jatkaa tohtoriksi, jotta koulutuksella tekisi jotain oikeasti.

Tohtorivaiheessa erikoistutaan???? Nyt menee puurot ja vellit sekaisin. Erikoislääkärin koulutus on eri asia kuin tohtorin koulutus. Tohtorin koulutus antaa pätevyyden tieteellisen tutkimuksen tekoon ja erikoislääkärin koulutus erikoislääkärin hommiin. KVG

KVG on turha neuvo silloin, kun ei ole tietoja, joiden perusteella näitä lisätietoja etsittäisiin tai ymmärrettäisiin. Siitähän tässä koko ketjussa onkin kysymys. :D

Kyllä löytyy. Huono selitys.

Meillä oli ainakin nuorena geriatria ja psykologia .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku ei oikein ymmärrä akateemisen ja suorittavan tason koulutuksen eroa vaikka kuinka sitä yritetään selittää.

+

Varmaan kaikki pitkään opiskelleet tai johonkin harrastukseen tms. perusteellisesti paneutuneet joutuvat joskus tilanteeseen, jossa maallikot alkavat esittää maallikkokäsityksiään. Milläs vastaat, kun ei maallikolla ole tarvittavia tietoja, joiden pohjalta hän ymmärtäisi vastauksen?

En ole lääketieteen ammattilainen, mutta pystyn näkemään sen, miten turhauttavia esimerkiksi nämä iltapäivälehtien yksinkertaistamat ja viihteellistämät "suolisto on yhteydessä mielenterveyteen" -väitteet ovat, kun maallikot perustelevat niillä käsityksiään siitä, mikä psykiatrien koulutuksessa on tarpeen. Tarkoitan siis periaatetta, en itse suolistojuttua.

Annan esimerkin omalta alaltani, neljäkymmentä vuotta jatkuneesta painista erään sukulaiseni kanssa. Minä olen pitkästi koulutettu kieli-ihminen, mitä tämä sukulainen ei oikein arvosta. Hän osaa vain suomea, minkä vuoksi hänellä on aivan omanlaisensa käsitykset muista kielistä. Kun lehdissä oli puhetta esimerkiksi siitä, että eräs autonvalmistaja alkaa käyttää mainoksissaan sekä mies- että naispuolisia puhuttelumuotoja, sukulaiseni alkoi tivata minulta, miksi se ei voisi käyttää vain yhtä muotoa kuten suomessakin - sehän olisi tosi yksinkertaista. Yritin selittää, miksi se ei olisi tosi yksinkertaista, mutta kun ei keskustelukumppani halua kielioppi- ja kulttuuriluentoa vaan tiivistelmän. turhautuminen on taattu. Sama juttu tässä ketjussa.

En tiedä tarkoititko, että turhauduit näihin minun kommentteihini vai tarkoitatko näitä, jotka kertovat, että tottakai psykiatrin täytyy osata lukea se selkärangan röntgenkuva. Minä en ainakaan väittänyt tietäväni, mikä psykiatriassa on olennaista ja mikä ei, mutta oletan, että aika paljon sieltä voitaisiin karsia pois tai ainakin muuttaa lähestymistapaa. Siis että psykiatrin ei tarvitsisi tietää, mikä on sopiva hoito ihottumaan tai punkkien puremiin, vaan hänelle riittäisi, että tunnistaa oleellisimmat oireet ja osaa ottaa vaikutukset huomioon omassa työssään, jos sellaisia tilanteeseen liittyy. Eiväthän ensihoitajankaan tarvitse osata ottaa esimerkiksi koepaloja syöpätutkimusta varten, joten miksi psykiatrin pitäisi osata? Nämä ovat nyt vain karrikoituja esimerkkejä ja joku muuhan sen tietysti arvioisi, mitkä asiat ovat olennaisia ja mitkä eivät. Mutta onko se nyt hirveän väärin sanoa, että yleislääkärin osaamiseen liittyy paljon sellaista, mitkä eivät liity psykiatrin työhön oikein millään tavalla? Tuossahan mainittiin esimerkiksi hammaslääkärikin. Miten psykiatrille ei muka voisi "räätälöidä" tutkintoa vastaavalla tavalla? 

Hei kuule. Lääkärin koulutus menee näin: lääkäriksi valmistutaan yliopistosta, sen jälkeen lähdetään lääkärin töihin ja erikoistumaan. Yleislääketiede on yksi erikoistumisala, samoin psykiatria, kirurgia jne. Ei lääkärit ensin erikoistu kaikki yleislääketieteeseen ja sitten vasta vaikka psykiatriaan, vaan lähtevät suoraan erikoistumaan psykiatriaan ,kirurgiaan jne.

Myös näillä ensihoitajilla on sairaanhoitajan pätevyys, ja lisäksi sen ensihoitajan pätevyys, kuten on myös kätilöille ja terveydenhoitajilla ja kätilöille mm.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivot ovat elin ja samalla tavalla osa fysiologista ihmiskehoa kuin mikä tahansa muukin kehonosa. Itse ajattelen, että se, psykiatria ehkä näyttäytyy hieman erilaisena erikoislääketieteenalana kuin moni muu erikoislääketieteen ala, johtuu siitä, että elämme ajassa, jossa psykiatrian hoito- ja tutkimusmuodot kehittyvät kovaa vauhtia.

Toistaiseksi emme voi katsoa samalla tavalla ihmisen mieleen lääketieteellisellä instrumentilla kuin vaikkapa kurkkuun ja todeta sairautta vartissa, vaan tarvitsemme paljon potilaan omia kertomuksia ja keskustelua diagnosoinnin tueksi. Veikkaan, että tämän vuosisadan loppuun mennessä psykiatria kehittyy valtavasti ja kaikki nykyään diagnoosiluettelossa olevat sairaudet voidaan parantaa tehokkaasti, nopeammin ja vähemmin sivuvaikutuksin. Tämän kehityksen mahdollistaa lääketieteellinen tutkimus, jonka tekemiseen tarvitaan psykiatreja ja psykiatrian (lääketieteen) tutkijoita, joilla on oman erityisalansa lisäksi laaja-alainen ihmiskehon tuntemus.

Ymmärsinköhän nyt oikein? Tarkoitatko, että olisi parempi, että mielenterveyteen liittyvät asiat pitäisi pystyä tunnistamaan ja hoitamaan pelkästään fysiologisin menetelmin ja keskustelu on vain alkeellinen ja jopa haitallinen tapa? Minusta on pikemminkin hyvä suuntaus, että lobotomia, sähköhoidot sun muut eivät enää ole ensisijaisia hoitomuotoja. Ei se silti estä fysiologiaan perustuvaa tutkimusta. Tutkimus on kuitenkin eri asia kuin potilastyö, joten kyllä se keskustelu on edelleen melko tärkeässä roolissa useimpien psykiatrien toimenkuvassa ja niin on hyvä ollakin. 

En tarkoittanut ollenkaan noin. Keskustelu on mielestäni oikein hyvä ja toimiva psykiatrian menetelmä ja uskon sen olevan merkittävässä roolissa potilastyössä myös jatkossa. Tulevaisuudessa esimerkiksi masennus ja sen eri alatyypit voitaisiin lisäksi nähdä jonkinlaisella laitteella nopeasti, mikä tukisi potilaan kertomusta helpottaisi täsmällisemmän ja tehokkaamman lääkityksen kehittämistä ja löytämistä (mikäli lääkäri katsoisi lääkehoidon olevan tarpeellista).

Minustakin on ehdottomasti hyvä asia, että lobotomiat ja muut mainitsemasi hoitomuodot ovat jääneet taakse. Nykyään on olemassa paljon parempia, tehokkaampia ja sivuvaikutuksettomampia hoitomuotoja. Tarkoitin, että tämä trendi tullee jatkumaan, ehkä kiihtyvälläkin tahdilla, tämän vuosisadan kuluessa.

Jep, eli kumpikaan teistä ei tiedä asiasta hylkäsin pöläystä. Sähköhoitoa käytetään edelleenkin ja on erittäin hyvä hoitomuoto vaikeissa masennuksessa, joihin ei muut hoidot tehoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku ei oikein ymmärrä akateemisen ja suorittavan tason koulutuksen eroa vaikka kuinka sitä yritetään selittää.

+

Varmaan kaikki pitkään opiskelleet tai johonkin harrastukseen tms. perusteellisesti paneutuneet joutuvat joskus tilanteeseen, jossa maallikot alkavat esittää maallikkokäsityksiään. Milläs vastaat, kun ei maallikolla ole tarvittavia tietoja, joiden pohjalta hän ymmärtäisi vastauksen?

En ole lääketieteen ammattilainen, mutta pystyn näkemään sen, miten turhauttavia esimerkiksi nämä iltapäivälehtien yksinkertaistamat ja viihteellistämät "suolisto on yhteydessä mielenterveyteen" -väitteet ovat, kun maallikot perustelevat niillä käsityksiään siitä, mikä psykiatrien koulutuksessa on tarpeen. Tarkoitan siis periaatetta, en itse suolistojuttua.

Annan esimerkin omalta alaltani, neljäkymmentä vuotta jatkuneesta painista erään sukulaiseni kanssa. Minä olen pitkästi koulutettu kieli-ihminen, mitä tämä sukulainen ei oikein arvosta. Hän osaa vain suomea, minkä vuoksi hänellä on aivan omanlaisensa käsitykset muista kielistä. Kun lehdissä oli puhetta esimerkiksi siitä, että eräs autonvalmistaja alkaa käyttää mainoksissaan sekä mies- että naispuolisia puhuttelumuotoja, sukulaiseni alkoi tivata minulta, miksi se ei voisi käyttää vain yhtä muotoa kuten suomessakin - sehän olisi tosi yksinkertaista. Yritin selittää, miksi se ei olisi tosi yksinkertaista, mutta kun ei keskustelukumppani halua kielioppi- ja kulttuuriluentoa vaan tiivistelmän. turhautuminen on taattu. Sama juttu tässä ketjussa.

En tiedä tarkoititko, että turhauduit näihin minun kommentteihini vai tarkoitatko näitä, jotka kertovat, että tottakai psykiatrin täytyy osata lukea se selkärangan röntgenkuva. Minä en ainakaan väittänyt tietäväni, mikä psykiatriassa on olennaista ja mikä ei, mutta oletan, että aika paljon sieltä voitaisiin karsia pois tai ainakin muuttaa lähestymistapaa. Siis että psykiatrin ei tarvitsisi tietää, mikä on sopiva hoito ihottumaan tai punkkien puremiin, vaan hänelle riittäisi, että tunnistaa oleellisimmat oireet ja osaa ottaa vaikutukset huomioon omassa työssään, jos sellaisia tilanteeseen liittyy. Eiväthän ensihoitajankaan tarvitse osata ottaa esimerkiksi koepaloja syöpätutkimusta varten, joten miksi psykiatrin pitäisi osata? Nämä ovat nyt vain karrikoituja esimerkkejä ja joku muuhan sen tietysti arvioisi, mitkä asiat ovat olennaisia ja mitkä eivät. Mutta onko se nyt hirveän väärin sanoa, että yleislääkärin osaamiseen liittyy paljon sellaista, mitkä eivät liity psykiatrin työhön oikein millään tavalla? Tuossahan mainittiin esimerkiksi hammaslääkärikin. Miten psykiatrille ei muka voisi "räätälöidä" tutkintoa vastaavalla tavalla? 

Mitä jättäisit psykiatrien koulutuksesta pois ja mitä järjestäisit tilalle? Jollet osaa antaa tähän täsmällistä, konkreettista vastausta, sinulla ei ole eväitä väittää, että psykiatrien koulutuksessa olisi jotain liikaa.

Ilman lääketieteellistä koulutusta psykiatri olisi psykologi. Psykologilla ei ole lupaa määrätä lääkkeitä. Jotta psykologi voisi määrätä lääkkeitä, hänen pitäisi hankkia lääketieteellinen koulutus. Ja silloin hän olisikin psykiatri. Melko yksinkertainen juttu.

Psykologi hoitaa koneenkäyttäjää, psykiatri sekä koneenkäyttäjää että konetta. Siinä se ero.

Minun koneeni psykiatria hoiti epäkuntoon.

Et kuitenkaan mennyt korjaamolle ehjän koneen kanssa? Ei autokorjaamoillakaan saada ihan jokaista autoa uudenveroiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivot ovat elin ja samalla tavalla osa fysiologista ihmiskehoa kuin mikä tahansa muukin kehonosa. Itse ajattelen, että se, psykiatria ehkä näyttäytyy hieman erilaisena erikoislääketieteenalana kuin moni muu erikoislääketieteen ala, johtuu siitä, että elämme ajassa, jossa psykiatrian hoito- ja tutkimusmuodot kehittyvät kovaa vauhtia.

Toistaiseksi emme voi katsoa samalla tavalla ihmisen mieleen lääketieteellisellä instrumentilla kuin vaikkapa kurkkuun ja todeta sairautta vartissa, vaan tarvitsemme paljon potilaan omia kertomuksia ja keskustelua diagnosoinnin tueksi. Veikkaan, että tämän vuosisadan loppuun mennessä psykiatria kehittyy valtavasti ja kaikki nykyään diagnoosiluettelossa olevat sairaudet voidaan parantaa tehokkaasti, nopeammin ja vähemmin sivuvaikutuksin. Tämän kehityksen mahdollistaa lääketieteellinen tutkimus, jonka tekemiseen tarvitaan psykiatreja ja psykiatrian (lääketieteen) tutkijoita, joilla on oman erityisalansa lisäksi laaja-alainen ihmiskehon tuntemus.

Ymmärsinköhän nyt oikein? Tarkoitatko, että olisi parempi, että mielenterveyteen liittyvät asiat pitäisi pystyä tunnistamaan ja hoitamaan pelkästään fysiologisin menetelmin ja keskustelu on vain alkeellinen ja jopa haitallinen tapa? Minusta on pikemminkin hyvä suuntaus, että lobotomia, sähköhoidot sun muut eivät enää ole ensisijaisia hoitomuotoja. Ei se silti estä fysiologiaan perustuvaa tutkimusta. Tutkimus on kuitenkin eri asia kuin potilastyö, joten kyllä se keskustelu on edelleen melko tärkeässä roolissa useimpien psykiatrien toimenkuvassa ja niin on hyvä ollakin. 

En tarkoittanut ollenkaan noin. Keskustelu on mielestäni oikein hyvä ja toimiva psykiatrian menetelmä ja uskon sen olevan merkittävässä roolissa potilastyössä myös jatkossa. Tulevaisuudessa esimerkiksi masennus ja sen eri alatyypit voitaisiin lisäksi nähdä jonkinlaisella laitteella nopeasti, mikä tukisi potilaan kertomusta helpottaisi täsmällisemmän ja tehokkaamman lääkityksen kehittämistä ja löytämistä (mikäli lääkäri katsoisi lääkehoidon olevan tarpeellista).

Minustakin on ehdottomasti hyvä asia, että lobotomiat ja muut mainitsemasi hoitomuodot ovat jääneet taakse. Nykyään on olemassa paljon parempia, tehokkaampia ja sivuvaikutuksettomampia hoitomuotoja. Tarkoitin, että tämä trendi tullee jatkumaan, ehkä kiihtyvälläkin tahdilla, tämän vuosisadan kuluessa.

Jep, eli kumpikaan teistä ei tiedä asiasta hylkäsin pöläystä. Sähköhoitoa käytetään edelleenkin ja on erittäin hyvä hoitomuoto vaikeissa masennuksessa, joihin ei muut hoidot tehoa.

Itse en koskaan menisi sähköhoitoon, koska joillekin tulee siitä pitempiä muistiongelmia kuin psykiatria väittää. Lääkkeistäkin luovuin koska ne aiheutti pitkällä tähtäimellä enemmän haittaa kuin hyötyä. Psykiatria myös lääkitsi lääkkeiden vieroitusoireita ja sivuutti niitä. Luottamus psykiatriaan pyöreä nolla. Sähköä vielä aivoihin? Turvallista? Ei kiitos. Ei vaikka olisin kuinka masentunut.

Onneksi psykiatrialla ei ole enää lobotomiaa repertuaarissaan eivätkä diagnosoi homoja sairaiksi. Sekin oli lääketiedettä tuo lobotomia aikanaan. Eikä noistakaan loppupeleissä kovin kauaa ole. Sähköhoito on käsittääkseni keksitty jo ennen lobotomiaa ja tietoperusta millä sitä on alettu kokeilla on vähän kyseenalainen, kuten oli lobotomiassakin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivot ovat elin ja samalla tavalla osa fysiologista ihmiskehoa kuin mikä tahansa muukin kehonosa. Itse ajattelen, että se, psykiatria ehkä näyttäytyy hieman erilaisena erikoislääketieteenalana kuin moni muu erikoislääketieteen ala, johtuu siitä, että elämme ajassa, jossa psykiatrian hoito- ja tutkimusmuodot kehittyvät kovaa vauhtia.

Toistaiseksi emme voi katsoa samalla tavalla ihmisen mieleen lääketieteellisellä instrumentilla kuin vaikkapa kurkkuun ja todeta sairautta vartissa, vaan tarvitsemme paljon potilaan omia kertomuksia ja keskustelua diagnosoinnin tueksi. Veikkaan, että tämän vuosisadan loppuun mennessä psykiatria kehittyy valtavasti ja kaikki nykyään diagnoosiluettelossa olevat sairaudet voidaan parantaa tehokkaasti, nopeammin ja vähemmin sivuvaikutuksin. Tämän kehityksen mahdollistaa lääketieteellinen tutkimus, jonka tekemiseen tarvitaan psykiatreja ja psykiatrian (lääketieteen) tutkijoita, joilla on oman erityisalansa lisäksi laaja-alainen ihmiskehon tuntemus.

Ymmärsinköhän nyt oikein? Tarkoitatko, että olisi parempi, että mielenterveyteen liittyvät asiat pitäisi pystyä tunnistamaan ja hoitamaan pelkästään fysiologisin menetelmin ja keskustelu on vain alkeellinen ja jopa haitallinen tapa? Minusta on pikemminkin hyvä suuntaus, että lobotomia, sähköhoidot sun muut eivät enää ole ensisijaisia hoitomuotoja. Ei se silti estä fysiologiaan perustuvaa tutkimusta. Tutkimus on kuitenkin eri asia kuin potilastyö, joten kyllä se keskustelu on edelleen melko tärkeässä roolissa useimpien psykiatrien toimenkuvassa ja niin on hyvä ollakin. 

En tarkoittanut ollenkaan noin. Keskustelu on mielestäni oikein hyvä ja toimiva psykiatrian menetelmä ja uskon sen olevan merkittävässä roolissa potilastyössä myös jatkossa. Tulevaisuudessa esimerkiksi masennus ja sen eri alatyypit voitaisiin lisäksi nähdä jonkinlaisella laitteella nopeasti, mikä tukisi potilaan kertomusta helpottaisi täsmällisemmän ja tehokkaamman lääkityksen kehittämistä ja löytämistä (mikäli lääkäri katsoisi lääkehoidon olevan tarpeellista).

Minustakin on ehdottomasti hyvä asia, että lobotomiat ja muut mainitsemasi hoitomuodot ovat jääneet taakse. Nykyään on olemassa paljon parempia, tehokkaampia ja sivuvaikutuksettomampia hoitomuotoja. Tarkoitin, että tämä trendi tullee jatkumaan, ehkä kiihtyvälläkin tahdilla, tämän vuosisadan kuluessa.

Jep, eli kumpikaan teistä ei tiedä asiasta hylkäsin pöläystä. Sähköhoitoa käytetään edelleenkin ja on erittäin hyvä hoitomuoto vaikeissa masennuksessa, joihin ei muut hoidot tehoa.

Itse en koskaan menisi sähköhoitoon, koska joillekin tulee siitä pitempiä muistiongelmia kuin psykiatria väittää. Lääkkeistäkin luovuin koska ne aiheutti pitkällä tähtäimellä enemmän haittaa kuin hyötyä. Psykiatria myös lääkitsi lääkkeiden vieroitusoireita ja sivuutti niitä. Luottamus psykiatriaan pyöreä nolla. Sähköä vielä aivoihin? Turvallista? Ei kiitos. Ei vaikka olisin kuinka masentunut.

Onneksi psykiatrialla ei ole enää lobotomiaa repertuaarissaan eivätkä diagnosoi homoja sairaiksi. Sekin oli lääketiedettä tuo lobotomia aikanaan. Eikä noistakaan loppupeleissä kovin kauaa ole. Sähköhoito on käsittääkseni keksitty jo ennen lobotomiaa ja tietoperusta millä sitä on alettu kokeilla on vähän kyseenalainen, kuten oli lobotomiassakin

Sähköhoito toimii hyvin vakavaa masennukseen, jota ei saada lääkkeillä hoidettua. Siksi sitä käytetään nykyaikanakin tietyissä tilanteissa.

Aivoissa kulkee koko ajan sähköä muutenkin. Käytännössä sähköhoidossa aiheutetaan epileptinen kohtaus. Hoito annetaan nykyään aina nukutuksessa, kauhukuvat liittyvät aikaan, kun se tehtiin hereillä, ja se sattui.

Se on totta, että sähköhoidolla on sivuvaikutuksena muistiongelmat. Joskus ne ovat kuitenkin pienempi paha kuin invalidisoiva masennus.

Moni henkinen sairaus johtuu fyysistä vaivoista. Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa masennusta. Aivokasvaimet ja verenkiertohäiriöt aiheuttavat muistin menetyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan harkinnan arvoinen ehdotus. Nyt erikoislääkäreiden koulutus kestää tolkuttoman kauan.

Ei teknisellä alallakaan ole vain yhtä sisäänottoa ja kaikki opiskelevat kaikesta jotain ja sitten vasta tohtori-vaiheessa erikoistuisaan. Esimerkiksi sähkötekniikan diplomi-insinööri voi työskennellä ohjelmistojen, sairaalatekniikan, voimalaitosten, metrojen, rakennusten, mikropiirien, bio- ja geosähköisten ilmiöiden jne. kanssa. Ei hän kuitenkaan opiskele ensimmäiseksi kaikkea mahdollista substanssia ja vähän siitä vierestäkin, vaan oman alan teoria ja jo KANDI/MAISTERIvaiheessa valitsee syventymiskohteen.

Syy on ihan taloudellinen ja järjellinen: kukaan ei maksaisi "yleissähköinsinöörille" palkkaa siitä, että hän tietää vähän sieltä ja täältä, ja voi arvailla työssään jotain sinne päin. Ja että olisi pakko jatkaa tohtoriksi, jotta koulutuksella tekisi jotain oikeasti.

Lääkiksestä valmistutaan lääketieteen lisenssiaatiksi ja se antaa pätevyyden toimia lääkärinä. Tämän jälkeen lääkäri voi lähteä erikoistumaan ja hankkia erikoislääkärin pätevyyden, joka pitää sisällä käytännön työtä ko. erikoistumisalalla ja erilaisia tenttejä.

Lääkärin opinnot perustuvat valtakunnalliseen Opetussuunnitelmaan, jossa määritellään minkälaiset tiedolliset, taidolliset ja asenteelliset valmiudet lääkärillä tulee olla. Jokaisen lääkäriksi valmistuvan pitää siis osata tietyt asiat. Lääkärin koulutuksessa opiskellaan tietyt asiat tosi syvällisesti, kuten esim anatomia, fysiologia, farmasia jne. Kaikkien erikoisalojen asioista opetetaan jotakin kaikille, tietyt asiat laajemmin ja tietyt suppeammin, koska kaikki lääkärit, olivat ne sitten psykiatreja tai kirurgeja joutuvat työssään niiden kanssa tekeemisiin, ja siksi ne pitää osata. Siksi lääkärin peruskoulutus on niin pitkä ja laaja.Mikään oire tai vaiva ei ole niin yksiselitteinen, että sen ymmärtämiseen riittäisi vain suppea osaaminen, pitää ymmärtää laajemmin. Sillä psykiatrin asiakkaaksi tulevalla potilaalla voi olla sen mielen ongelman sijaan tai lisäksi joku fyysinen vaiva, ja sen psykiatrin pitää ymmärtää tämä ja osata hoitaa tai ohjata eteenpäin. Olisi tosi vaarallista, jos lääkäri ei tunnistaisi vaikkapa aivoinfarktia tai sydäninfarktia- molemmat kun voivat olla lähes huomaamattomia.

Vierailija kirjoitti:

Psykiatrisista lääkkeistä tulee myös paljon fyysisiä haittaoireita laidasta laitaan. Kyllä siinä pitää olla ihan oikea lääkäri eikä mikään psyykelääkeautomaatti.

Mitä muuta hoitokeinoja heillä on juuri tarjota kuin lääkkeet (ja sähkö"hoito" jne)? Kyllä he minun silmissäni ovat psyykenlääkeautomaatteja vaikka muuta väittäisivätkin. Kokeilevat jotain. Kokeilevat seuraavaa. Mitään biologista testiä ei ole millä määräävät niitä, yritys erehdys on se testi. Keskustelun perusteella diagnosoivat ja määräävät hoitosuositusten perusteella lääkkeen. Muualla lääketieteessä tehdään testejä että jokin on biologisesti vialla ennenkuin aloitetaan yrittää korjata sitä. Ellei kyse ole jostain kipulääkkeistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku ei oikein ymmärrä akateemisen ja suorittavan tason koulutuksen eroa vaikka kuinka sitä yritetään selittää.

+

Varmaan kaikki pitkään opiskelleet tai johonkin harrastukseen tms. perusteellisesti paneutuneet joutuvat joskus tilanteeseen, jossa maallikot alkavat esittää maallikkokäsityksiään. Milläs vastaat, kun ei maallikolla ole tarvittavia tietoja, joiden pohjalta hän ymmärtäisi vastauksen?

En ole lääketieteen ammattilainen, mutta pystyn näkemään sen, miten turhauttavia esimerkiksi nämä iltapäivälehtien yksinkertaistamat ja viihteellistämät "suolisto on yhteydessä mielenterveyteen" -väitteet ovat, kun maallikot perustelevat niillä käsityksiään siitä, mikä psykiatrien koulutuksessa on tarpeen. Tarkoitan siis periaatetta, en itse suolistojuttua.

Annan esimerkin omalta alaltani, neljäkymmentä vuotta jatkuneesta painista erään sukulaiseni kanssa. Minä olen pitkästi koulutettu kieli-ihminen, mitä tämä sukulainen ei oikein arvosta. Hän osaa vain suomea, minkä vuoksi hänellä on aivan omanlaisensa käsitykset muista kielistä. Kun lehdissä oli puhetta esimerkiksi siitä, että eräs autonvalmistaja alkaa käyttää mainoksissaan sekä mies- että naispuolisia puhuttelumuotoja, sukulaiseni alkoi tivata minulta, miksi se ei voisi käyttää vain yhtä muotoa kuten suomessakin - sehän olisi tosi yksinkertaista. Yritin selittää, miksi se ei olisi tosi yksinkertaista, mutta kun ei keskustelukumppani halua kielioppi- ja kulttuuriluentoa vaan tiivistelmän. turhautuminen on taattu. Sama juttu tässä ketjussa.

En tiedä tarkoititko, että turhauduit näihin minun kommentteihini vai tarkoitatko näitä, jotka kertovat, että tottakai psykiatrin täytyy osata lukea se selkärangan röntgenkuva. Minä en ainakaan väittänyt tietäväni, mikä psykiatriassa on olennaista ja mikä ei, mutta oletan, että aika paljon sieltä voitaisiin karsia pois tai ainakin muuttaa lähestymistapaa. Siis että psykiatrin ei tarvitsisi tietää, mikä on sopiva hoito ihottumaan tai punkkien puremiin, vaan hänelle riittäisi, että tunnistaa oleellisimmat oireet ja osaa ottaa vaikutukset huomioon omassa työssään, jos sellaisia tilanteeseen liittyy. Eiväthän ensihoitajankaan tarvitse osata ottaa esimerkiksi koepaloja syöpätutkimusta varten, joten miksi psykiatrin pitäisi osata? Nämä ovat nyt vain karrikoituja esimerkkejä ja joku muuhan sen tietysti arvioisi, mitkä asiat ovat olennaisia ja mitkä eivät. Mutta onko se nyt hirveän väärin sanoa, että yleislääkärin osaamiseen liittyy paljon sellaista, mitkä eivät liity psykiatrin työhön oikein millään tavalla? Tuossahan mainittiin esimerkiksi hammaslääkärikin. Miten psykiatrille ei muka voisi "räätälöidä" tutkintoa vastaavalla tavalla? 

Mitä jättäisit psykiatrien koulutuksesta pois ja mitä järjestäisit tilalle? Jollet osaa antaa tähän täsmällistä, konkreettista vastausta, sinulla ei ole eväitä väittää, että psykiatrien koulutuksessa olisi jotain liikaa.

Ilman lääketieteellistä koulutusta psykiatri olisi psykologi. Psykologilla ei ole lupaa määrätä lääkkeitä. Jotta psykologi voisi määrätä lääkkeitä, hänen pitäisi hankkia lääketieteellinen koulutus. Ja silloin hän olisikin psykiatri. Melko yksinkertainen juttu.

Psykologi hoitaa koneenkäyttäjää, psykiatri sekä koneenkäyttäjää että konetta. Siinä se ero.

Olen maininnut tässä vaikka miten paljon esimerkkejä. Esimerkiksi luunmurtumat, ortopediset opinnot, haavojen tikkaukset sun muut, kuulon ja näön tutkimiset, synnytysten seurannat ja vauvojen ja pikkulasten sairaudet ja kehityksen seuranta, kirurgiset toimenpiteet, ihosairaudet, sukupuolitaudit jne. Eihän lääkärin työ ole pelkkää lääkkeiden kirjoittamista, joten hassu oletus, että minä nyt olisin edes ehdottanut lääkkeiden määräämisen poistamista. Eiväthän farmaseutitkaan ole lääkäreitä, mutta tietävät silti lääkkeistä melko paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivot ovat elin ja samalla tavalla osa fysiologista ihmiskehoa kuin mikä tahansa muukin kehonosa. Itse ajattelen, että se, psykiatria ehkä näyttäytyy hieman erilaisena erikoislääketieteenalana kuin moni muu erikoislääketieteen ala, johtuu siitä, että elämme ajassa, jossa psykiatrian hoito- ja tutkimusmuodot kehittyvät kovaa vauhtia.

Toistaiseksi emme voi katsoa samalla tavalla ihmisen mieleen lääketieteellisellä instrumentilla kuin vaikkapa kurkkuun ja todeta sairautta vartissa, vaan tarvitsemme paljon potilaan omia kertomuksia ja keskustelua diagnosoinnin tueksi. Veikkaan, että tämän vuosisadan loppuun mennessä psykiatria kehittyy valtavasti ja kaikki nykyään diagnoosiluettelossa olevat sairaudet voidaan parantaa tehokkaasti, nopeammin ja vähemmin sivuvaikutuksin. Tämän kehityksen mahdollistaa lääketieteellinen tutkimus, jonka tekemiseen tarvitaan psykiatreja ja psykiatrian (lääketieteen) tutkijoita, joilla on oman erityisalansa lisäksi laaja-alainen ihmiskehon tuntemus.

Ymmärsinköhän nyt oikein? Tarkoitatko, että olisi parempi, että mielenterveyteen liittyvät asiat pitäisi pystyä tunnistamaan ja hoitamaan pelkästään fysiologisin menetelmin ja keskustelu on vain alkeellinen ja jopa haitallinen tapa? Minusta on pikemminkin hyvä suuntaus, että lobotomia, sähköhoidot sun muut eivät enää ole ensisijaisia hoitomuotoja. Ei se silti estä fysiologiaan perustuvaa tutkimusta. Tutkimus on kuitenkin eri asia kuin potilastyö, joten kyllä se keskustelu on edelleen melko tärkeässä roolissa useimpien psykiatrien toimenkuvassa ja niin on hyvä ollakin. 

En tarkoittanut ollenkaan noin. Keskustelu on mielestäni oikein hyvä ja toimiva psykiatrian menetelmä ja uskon sen olevan merkittävässä roolissa potilastyössä myös jatkossa. Tulevaisuudessa esimerkiksi masennus ja sen eri alatyypit voitaisiin lisäksi nähdä jonkinlaisella laitteella nopeasti, mikä tukisi potilaan kertomusta helpottaisi täsmällisemmän ja tehokkaamman lääkityksen kehittämistä ja löytämistä (mikäli lääkäri katsoisi lääkehoidon olevan tarpeellista).

Minustakin on ehdottomasti hyvä asia, että lobotomiat ja muut mainitsemasi hoitomuodot ovat jääneet taakse. Nykyään on olemassa paljon parempia, tehokkaampia ja sivuvaikutuksettomampia hoitomuotoja. Tarkoitin, että tämä trendi tullee jatkumaan, ehkä kiihtyvälläkin tahdilla, tämän vuosisadan kuluessa.

Jep, eli kumpikaan teistä ei tiedä asiasta hylkäsin pöläystä. Sähköhoitoa käytetään edelleenkin ja on erittäin hyvä hoitomuoto vaikeissa masennuksessa, joihin ei muut hoidot tehoa.

Itse en koskaan menisi sähköhoitoon, koska joillekin tulee siitä pitempiä muistiongelmia kuin psykiatria väittää. Lääkkeistäkin luovuin koska ne aiheutti pitkällä tähtäimellä enemmän haittaa kuin hyötyä. Psykiatria myös lääkitsi lääkkeiden vieroitusoireita ja sivuutti niitä. Luottamus psykiatriaan pyöreä nolla. Sähköä vielä aivoihin? Turvallista? Ei kiitos. Ei vaikka olisin kuinka masentunut.

Onneksi psykiatrialla ei ole enää lobotomiaa repertuaarissaan eivätkä diagnosoi homoja sairaiksi. Sekin oli lääketiedettä tuo lobotomia aikanaan. Eikä noistakaan loppupeleissä kovin kauaa ole. Sähköhoito on käsittääkseni keksitty jo ennen lobotomiaa ja tietoperusta millä sitä on alettu kokeilla on vähän kyseenalainen, kuten oli lobotomiassakin

Sähköhoito toimii hyvin vakavaa masennukseen, jota ei saada lääkkeillä hoidettua. Siksi sitä käytetään nykyaikanakin tietyissä tilanteissa.

Aivoissa kulkee koko ajan sähköä muutenkin. Käytännössä sähköhoidossa aiheutetaan epileptinen kohtaus. Hoito annetaan nykyään aina nukutuksessa, kauhukuvat liittyvät aikaan, kun se tehtiin hereillä, ja se sattui.

Se on totta, että sähköhoidolla on sivuvaikutuksena muistiongelmat. Joskus ne ovat kuitenkin pienempi paha kuin invalidisoiva masennus.

No minä en vaikka olin jonkun mittapuun mukaan masentunut (joka muuten alkoi helpottaa kun lopetin psykiatrisen lääkekoktailin vastoin lääkärin suosituksia joka oli määrätty vieroitusvaiheessa masennuslääkkeestä) en olisi koskaan mennyt sähköhoitoon koska en halua menettää muistiani. Muisti on se kuka me olemme. Olin siinä vaiheessa alkanut kyseenalaistaa jo niin paljon psykiatrian hoitokeinojen turvallisuutta niin paljon että en valinnut sähköhoitoa.

Minulla on myös kokemusta lääkkeistä jotka saivat minut sellaiseen tilaan että tunsin oloni turraksi, enkä itse tuntenut enää itseäni.

Olen keskustellut ihmisten kanssa ketkä kärsivät sähköhoidon aiheuttamista muistiongelmista ja katuvat sähköhoitoa.

Aika outoa että epilepsiakohtauksia muualla lääketieteessä yritetään välttää mutta psykiatriassa niitä aiheutetaan keinotekoisesti.

"Aivoissa kulkee kokoajan sähköä muutenkin" Hmmm.... Tosi hyvä peruste sähköhoidolle.:'D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivot ovat elin ja samalla tavalla osa fysiologista ihmiskehoa kuin mikä tahansa muukin kehonosa. Itse ajattelen, että se, psykiatria ehkä näyttäytyy hieman erilaisena erikoislääketieteenalana kuin moni muu erikoislääketieteen ala, johtuu siitä, että elämme ajassa, jossa psykiatrian hoito- ja tutkimusmuodot kehittyvät kovaa vauhtia.

Toistaiseksi emme voi katsoa samalla tavalla ihmisen mieleen lääketieteellisellä instrumentilla kuin vaikkapa kurkkuun ja todeta sairautta vartissa, vaan tarvitsemme paljon potilaan omia kertomuksia ja keskustelua diagnosoinnin tueksi. Veikkaan, että tämän vuosisadan loppuun mennessä psykiatria kehittyy valtavasti ja kaikki nykyään diagnoosiluettelossa olevat sairaudet voidaan parantaa tehokkaasti, nopeammin ja vähemmin sivuvaikutuksin. Tämän kehityksen mahdollistaa lääketieteellinen tutkimus, jonka tekemiseen tarvitaan psykiatreja ja psykiatrian (lääketieteen) tutkijoita, joilla on oman erityisalansa lisäksi laaja-alainen ihmiskehon tuntemus.

Ymmärsinköhän nyt oikein? Tarkoitatko, että olisi parempi, että mielenterveyteen liittyvät asiat pitäisi pystyä tunnistamaan ja hoitamaan pelkästään fysiologisin menetelmin ja keskustelu on vain alkeellinen ja jopa haitallinen tapa? Minusta on pikemminkin hyvä suuntaus, että lobotomia, sähköhoidot sun muut eivät enää ole ensisijaisia hoitomuotoja. Ei se silti estä fysiologiaan perustuvaa tutkimusta. Tutkimus on kuitenkin eri asia kuin potilastyö, joten kyllä se keskustelu on edelleen melko tärkeässä roolissa useimpien psykiatrien toimenkuvassa ja niin on hyvä ollakin. 

En tarkoittanut ollenkaan noin. Keskustelu on mielestäni oikein hyvä ja toimiva psykiatrian menetelmä ja uskon sen olevan merkittävässä roolissa potilastyössä myös jatkossa. Tulevaisuudessa esimerkiksi masennus ja sen eri alatyypit voitaisiin lisäksi nähdä jonkinlaisella laitteella nopeasti, mikä tukisi potilaan kertomusta helpottaisi täsmällisemmän ja tehokkaamman lääkityksen kehittämistä ja löytämistä (mikäli lääkäri katsoisi lääkehoidon olevan tarpeellista).

Minustakin on ehdottomasti hyvä asia, että lobotomiat ja muut mainitsemasi hoitomuodot ovat jääneet taakse. Nykyään on olemassa paljon parempia, tehokkaampia ja sivuvaikutuksettomampia hoitomuotoja. Tarkoitin, että tämä trendi tullee jatkumaan, ehkä kiihtyvälläkin tahdilla, tämän vuosisadan kuluessa.

Jep, eli kumpikaan teistä ei tiedä asiasta hylkäsin pöläystä. Sähköhoitoa käytetään edelleenkin ja on erittäin hyvä hoitomuoto vaikeissa masennuksessa, joihin ei muut hoidot tehoa.

Itse en koskaan menisi sähköhoitoon, koska joillekin tulee siitä pitempiä muistiongelmia kuin psykiatria väittää. Lääkkeistäkin luovuin koska ne aiheutti pitkällä tähtäimellä enemmän haittaa kuin hyötyä. Psykiatria myös lääkitsi lääkkeiden vieroitusoireita ja sivuutti niitä. Luottamus psykiatriaan pyöreä nolla. Sähköä vielä aivoihin? Turvallista? Ei kiitos. Ei vaikka olisin kuinka masentunut.

Onneksi psykiatrialla ei ole enää lobotomiaa repertuaarissaan eivätkä diagnosoi homoja sairaiksi. Sekin oli lääketiedettä tuo lobotomia aikanaan. Eikä noistakaan loppupeleissä kovin kauaa ole. Sähköhoito on käsittääkseni keksitty jo ennen lobotomiaa ja tietoperusta millä sitä on alettu kokeilla on vähän kyseenalainen, kuten oli lobotomiassakin

Sähköhoito toimii hyvin vakavaa masennukseen, jota ei saada lääkkeillä hoidettua. Siksi sitä käytetään nykyaikanakin tietyissä tilanteissa.

Aivoissa kulkee koko ajan sähköä muutenkin. Käytännössä sähköhoidossa aiheutetaan epileptinen kohtaus. Hoito annetaan nykyään aina nukutuksessa, kauhukuvat liittyvät aikaan, kun se tehtiin hereillä, ja se sattui.

Se on totta, että sähköhoidolla on sivuvaikutuksena muistiongelmat. Joskus ne ovat kuitenkin pienempi paha kuin invalidisoiva masennus.

Toivottavasti potilaille myös mainitaan siitä että potilaille voi jäädä muistin kanssa pitempääkin häikkää eikä tehdä niinkuin yleensä psykiatrian puolella, kaunistella haittoja. En ole koskaan kuullut psykiatriassa realistista informaatiota haitoista vaan ne on tullut opittua kantapään kautta. Esim.hankalat vieroitusoireet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivot ovat elin ja samalla tavalla osa fysiologista ihmiskehoa kuin mikä tahansa muukin kehonosa. Itse ajattelen, että se, psykiatria ehkä näyttäytyy hieman erilaisena erikoislääketieteenalana kuin moni muu erikoislääketieteen ala, johtuu siitä, että elämme ajassa, jossa psykiatrian hoito- ja tutkimusmuodot kehittyvät kovaa vauhtia.

Toistaiseksi emme voi katsoa samalla tavalla ihmisen mieleen lääketieteellisellä instrumentilla kuin vaikkapa kurkkuun ja todeta sairautta vartissa, vaan tarvitsemme paljon potilaan omia kertomuksia ja keskustelua diagnosoinnin tueksi. Veikkaan, että tämän vuosisadan loppuun mennessä psykiatria kehittyy valtavasti ja kaikki nykyään diagnoosiluettelossa olevat sairaudet voidaan parantaa tehokkaasti, nopeammin ja vähemmin sivuvaikutuksin. Tämän kehityksen mahdollistaa lääketieteellinen tutkimus, jonka tekemiseen tarvitaan psykiatreja ja psykiatrian (lääketieteen) tutkijoita, joilla on oman erityisalansa lisäksi laaja-alainen ihmiskehon tuntemus.

Ymmärsinköhän nyt oikein? Tarkoitatko, että olisi parempi, että mielenterveyteen liittyvät asiat pitäisi pystyä tunnistamaan ja hoitamaan pelkästään fysiologisin menetelmin ja keskustelu on vain alkeellinen ja jopa haitallinen tapa? Minusta on pikemminkin hyvä suuntaus, että lobotomia, sähköhoidot sun muut eivät enää ole ensisijaisia hoitomuotoja. Ei se silti estä fysiologiaan perustuvaa tutkimusta. Tutkimus on kuitenkin eri asia kuin potilastyö, joten kyllä se keskustelu on edelleen melko tärkeässä roolissa useimpien psykiatrien toimenkuvassa ja niin on hyvä ollakin. 

En tarkoittanut ollenkaan noin. Keskustelu on mielestäni oikein hyvä ja toimiva psykiatrian menetelmä ja uskon sen olevan merkittävässä roolissa potilastyössä myös jatkossa. Tulevaisuudessa esimerkiksi masennus ja sen eri alatyypit voitaisiin lisäksi nähdä jonkinlaisella laitteella nopeasti, mikä tukisi potilaan kertomusta helpottaisi täsmällisemmän ja tehokkaamman lääkityksen kehittämistä ja löytämistä (mikäli lääkäri katsoisi lääkehoidon olevan tarpeellista).

Minustakin on ehdottomasti hyvä asia, että lobotomiat ja muut mainitsemasi hoitomuodot ovat jääneet taakse. Nykyään on olemassa paljon parempia, tehokkaampia ja sivuvaikutuksettomampia hoitomuotoja. Tarkoitin, että tämä trendi tullee jatkumaan, ehkä kiihtyvälläkin tahdilla, tämän vuosisadan kuluessa.

Jep, eli kumpikaan teistä ei tiedä asiasta hylkäsin pöläystä. Sähköhoitoa käytetään edelleenkin ja on erittäin hyvä hoitomuoto vaikeissa masennuksessa, joihin ei muut hoidot tehoa.

Sinä taas olet naiivi joka uskoo kaiken mitä olet lukenut virallisista hoitosuosituksista ja kriittinen ajattelu puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivot ovat elin ja samalla tavalla osa fysiologista ihmiskehoa kuin mikä tahansa muukin kehonosa. Itse ajattelen, että se, psykiatria ehkä näyttäytyy hieman erilaisena erikoislääketieteenalana kuin moni muu erikoislääketieteen ala, johtuu siitä, että elämme ajassa, jossa psykiatrian hoito- ja tutkimusmuodot kehittyvät kovaa vauhtia.

Toistaiseksi emme voi katsoa samalla tavalla ihmisen mieleen lääketieteellisellä instrumentilla kuin vaikkapa kurkkuun ja todeta sairautta vartissa, vaan tarvitsemme paljon potilaan omia kertomuksia ja keskustelua diagnosoinnin tueksi. Veikkaan, että tämän vuosisadan loppuun mennessä psykiatria kehittyy valtavasti ja kaikki nykyään diagnoosiluettelossa olevat sairaudet voidaan parantaa tehokkaasti, nopeammin ja vähemmin sivuvaikutuksin. Tämän kehityksen mahdollistaa lääketieteellinen tutkimus, jonka tekemiseen tarvitaan psykiatreja ja psykiatrian (lääketieteen) tutkijoita, joilla on oman erityisalansa lisäksi laaja-alainen ihmiskehon tuntemus.

Ymmärsinköhän nyt oikein? Tarkoitatko, että olisi parempi, että mielenterveyteen liittyvät asiat pitäisi pystyä tunnistamaan ja hoitamaan pelkästään fysiologisin menetelmin ja keskustelu on vain alkeellinen ja jopa haitallinen tapa? Minusta on pikemminkin hyvä suuntaus, että lobotomia, sähköhoidot sun muut eivät enää ole ensisijaisia hoitomuotoja. Ei se silti estä fysiologiaan perustuvaa tutkimusta. Tutkimus on kuitenkin eri asia kuin potilastyö, joten kyllä se keskustelu on edelleen melko tärkeässä roolissa useimpien psykiatrien toimenkuvassa ja niin on hyvä ollakin. 

En tarkoittanut ollenkaan noin. Keskustelu on mielestäni oikein hyvä ja toimiva psykiatrian menetelmä ja uskon sen olevan merkittävässä roolissa potilastyössä myös jatkossa. Tulevaisuudessa esimerkiksi masennus ja sen eri alatyypit voitaisiin lisäksi nähdä jonkinlaisella laitteella nopeasti, mikä tukisi potilaan kertomusta helpottaisi täsmällisemmän ja tehokkaamman lääkityksen kehittämistä ja löytämistä (mikäli lääkäri katsoisi lääkehoidon olevan tarpeellista).

Minustakin on ehdottomasti hyvä asia, että lobotomiat ja muut mainitsemasi hoitomuodot ovat jääneet taakse. Nykyään on olemassa paljon parempia, tehokkaampia ja sivuvaikutuksettomampia hoitomuotoja. Tarkoitin, että tämä trendi tullee jatkumaan, ehkä kiihtyvälläkin tahdilla, tämän vuosisadan kuluessa.

Jep, eli kumpikaan teistä ei tiedä asiasta hylkäsin pöläystä. Sähköhoitoa käytetään edelleenkin ja on erittäin hyvä hoitomuoto vaikeissa masennuksessa, joihin ei muut hoidot tehoa.

Minä ainakin tuolla puhuin ensisijaisista hoitomuodoista. Siis tarkoitin, että ensin tulee ne keskustelut ja lääkitykset. 

Vierailija kirjoitti:

Moni henkinen sairaus johtuu fyysistä vaivoista. Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa masennusta. Aivokasvaimet ja verenkiertohäiriöt aiheuttavat muistin menetyksiä.

Niin. Maallikkokin tietää tällaisia asioita, joten minusta on omituinen oletus, että psykiatri ei tällaisia asioita oppisi ellei ole "täysmittaista" lääkärin tutkintoa pohjalla. Ei kai ne aivokasvainten hoidot psykiatrien varassa ole. 

Ota lääkkeesi ja pidä turpa kiinni.

Olet hullu ja kaikki on pääsi sisällä!

Nämä lääkkeet auttavat ainakin, ettet muita ihmisiä häiritse hourailullas; olet sairas ja sille on jokin syy: Synti, olet likainen ja haiseva. Pese itsesi ensi kerralla ennen kuin tulet vastaanotolleni.

Empaattinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku ei oikein ymmärrä akateemisen ja suorittavan tason koulutuksen eroa vaikka kuinka sitä yritetään selittää.

+

Varmaan kaikki pitkään opiskelleet tai johonkin harrastukseen tms. perusteellisesti paneutuneet joutuvat joskus tilanteeseen, jossa maallikot alkavat esittää maallikkokäsityksiään. Milläs vastaat, kun ei maallikolla ole tarvittavia tietoja, joiden pohjalta hän ymmärtäisi vastauksen?

En ole lääketieteen ammattilainen, mutta pystyn näkemään sen, miten turhauttavia esimerkiksi nämä iltapäivälehtien yksinkertaistamat ja viihteellistämät "suolisto on yhteydessä mielenterveyteen" -väitteet ovat, kun maallikot perustelevat niillä käsityksiään siitä, mikä psykiatrien koulutuksessa on tarpeen. Tarkoitan siis periaatetta, en itse suolistojuttua.

Annan esimerkin omalta alaltani, neljäkymmentä vuotta jatkuneesta painista erään sukulaiseni kanssa. Minä olen pitkästi koulutettu kieli-ihminen, mitä tämä sukulainen ei oikein arvosta. Hän osaa vain suomea, minkä vuoksi hänellä on aivan omanlaisensa käsitykset muista kielistä. Kun lehdissä oli puhetta esimerkiksi siitä, että eräs autonvalmistaja alkaa käyttää mainoksissaan sekä mies- että naispuolisia puhuttelumuotoja, sukulaiseni alkoi tivata minulta, miksi se ei voisi käyttää vain yhtä muotoa kuten suomessakin - sehän olisi tosi yksinkertaista. Yritin selittää, miksi se ei olisi tosi yksinkertaista, mutta kun ei keskustelukumppani halua kielioppi- ja kulttuuriluentoa vaan tiivistelmän. turhautuminen on taattu. Sama juttu tässä ketjussa.

En tiedä tarkoititko, että turhauduit näihin minun kommentteihini vai tarkoitatko näitä, jotka kertovat, että tottakai psykiatrin täytyy osata lukea se selkärangan röntgenkuva. Minä en ainakaan väittänyt tietäväni, mikä psykiatriassa on olennaista ja mikä ei, mutta oletan, että aika paljon sieltä voitaisiin karsia pois tai ainakin muuttaa lähestymistapaa. Siis että psykiatrin ei tarvitsisi tietää, mikä on sopiva hoito ihottumaan tai punkkien puremiin, vaan hänelle riittäisi, että tunnistaa oleellisimmat oireet ja osaa ottaa vaikutukset huomioon omassa työssään, jos sellaisia tilanteeseen liittyy. Eiväthän ensihoitajankaan tarvitse osata ottaa esimerkiksi koepaloja syöpätutkimusta varten, joten miksi psykiatrin pitäisi osata? Nämä ovat nyt vain karrikoituja esimerkkejä ja joku muuhan sen tietysti arvioisi, mitkä asiat ovat olennaisia ja mitkä eivät. Mutta onko se nyt hirveän väärin sanoa, että yleislääkärin osaamiseen liittyy paljon sellaista, mitkä eivät liity psykiatrin työhön oikein millään tavalla? Tuossahan mainittiin esimerkiksi hammaslääkärikin. Miten psykiatrille ei muka voisi "räätälöidä" tutkintoa vastaavalla tavalla? 

Mitä jättäisit psykiatrien koulutuksesta pois ja mitä järjestäisit tilalle? Jollet osaa antaa tähän täsmällistä, konkreettista vastausta, sinulla ei ole eväitä väittää, että psykiatrien koulutuksessa olisi jotain liikaa.

Ilman lääketieteellistä koulutusta psykiatri olisi psykologi. Psykologilla ei ole lupaa määrätä lääkkeitä. Jotta psykologi voisi määrätä lääkkeitä, hänen pitäisi hankkia lääketieteellinen koulutus. Ja silloin hän olisikin psykiatri. Melko yksinkertainen juttu.

Psykologi hoitaa koneenkäyttäjää, psykiatri sekä koneenkäyttäjää että konetta. Siinä se ero.

Olen maininnut tässä vaikka miten paljon esimerkkejä. Esimerkiksi luunmurtumat, ortopediset opinnot, haavojen tikkaukset sun muut, kuulon ja näön tutkimiset, synnytysten seurannat ja vauvojen ja pikkulasten sairaudet ja kehityksen seuranta, kirurgiset toimenpiteet, ihosairaudet, sukupuolitaudit jne. Eihän lääkärin työ ole pelkkää lääkkeiden kirjoittamista, joten hassu oletus, että minä nyt olisin edes ehdottanut lääkkeiden määräämisen poistamista. Eiväthän farmaseutitkaan ole lääkäreitä, mutta tietävät silti lääkkeistä melko paljon. 

Mikä koulutus sinulla on? Kysyn nyt ihan sen vuoksi, että haluan hahmottaa sinun ajattelutapaasi ja sen perustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatrisista lääkkeistä tulee myös paljon fyysisiä haittaoireita laidasta laitaan. Kyllä siinä pitää olla ihan oikea lääkäri eikä mikään psyykelääkeautomaatti.

Mitä muuta hoitokeinoja heillä on juuri tarjota kuin lääkkeet (ja sähkö"hoito" jne)? Kyllä he minun silmissäni ovat psyykenlääkeautomaatteja vaikka muuta väittäisivätkin. Kokeilevat jotain. Kokeilevat seuraavaa. Mitään biologista testiä ei ole millä määräävät niitä, yritys erehdys on se testi. Keskustelun perusteella diagnosoivat ja määräävät hoitosuositusten perusteella lääkkeen. Muualla lääketieteessä tehdään testejä että jokin on biologisesti vialla ennenkuin aloitetaan yrittää korjata sitä. Ellei kyse ole jostain kipulääkkeistä.

Ikävä kyllä ei ole olemassa mitään biologista testiä masennukseen, kuten ei muuten kipuunkaan.

Lääketieteessä on todella paljon asioita, joita ei osata selittää. Esimerkiksi sitä, miksi synnytys käynnistyy, ei pystytä tyhjentävästi kertomaan. Sitten ei auta muu kuin mennä sen mukaan, mitä tiedetään. Siksi tieto myös jossain vaiheessa muuttuu. Lääketiede on lähes ainoa kehittyvä tiede, koska se ei päässyt kehittymään jo keskiajalla, kun kirkko ei voinut enää kieltää luonnontieteellisiä havaintoja. Sairaudet pystyttiin vielä kieltämään, toisaalta moderni lääketieteellinen tutkimus ja kehitys vaatii sellaisia laitteita, että insinööritaidonkin on pitänyt kehittyä.

Ehkä joku päivä saamme masennustestin, joka perustuu muuhunkin kuin kyselylomakkeeseen. Sitä odotellessa ei auta muu kuin mennä yrityksen ja erehdyksen kautta. Tieto karttuu sitäkin kautta, ja esimerkiksi joitakin lääkkeitä ei määrätä nykyään enää ollenkaan ja lääkkeet ovat muuttuneet turvallisemmiksi niin, että syömällä koko purkin pillereitä, ei todennäköisesti kuol e.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatrisista lääkkeistä tulee myös paljon fyysisiä haittaoireita laidasta laitaan. Kyllä siinä pitää olla ihan oikea lääkäri eikä mikään psyykelääkeautomaatti.

Mitä muuta hoitokeinoja heillä on juuri tarjota kuin lääkkeet (ja sähkö"hoito" jne)? Kyllä he minun silmissäni ovat psyykenlääkeautomaatteja vaikka muuta väittäisivätkin. Kokeilevat jotain. Kokeilevat seuraavaa. Mitään biologista testiä ei ole millä määräävät niitä, yritys erehdys on se testi. Keskustelun perusteella diagnosoivat ja määräävät hoitosuositusten perusteella lääkkeen. Muualla lääketieteessä tehdään testejä että jokin on biologisesti vialla ennenkuin aloitetaan yrittää korjata sitä. Ellei kyse ole jostain kipulääkkeistä.

Tämä ketju on siis aloitettu, koska sinä et ole saanut sitä hoitoa mitä olet halunnut, eli apua masennukseksi ilman lääkkeitä ja ilman sähköhoitoa, koska olet joltain palstalta saanut päähäsi, että molemmat ovat passaa ja sinun diagnoosisi on väärä, koska sitä ei ole pystytty todentamaan millään laboratoriokokeelle?

No, kun masennus johtuu aivojen mielihyvää aiheuttavien välittäjäaineiden vähentymisestä solukalvoilla, niin sun aivoista pitäisi ottaa koepala, ja vielä tietyltä alueelta, joka ei onnistuisi kuin vaurioittamalla suurinta osaa aivoista. Ne masennuslääkkeet lisää tuota mielihyvä- välittäjäaineen määrää, siksi ne toimii. Mutta vaatii pidemmän ajan, että alkaa toimimaan- lisäksi tarvitaan terapiaa. Terapia auttaa pitkällä tähtäimellä, mutta sillävälin kannattaa syödä niitä lääkkeitä- ne on kuin kävelykeppi, auttaa kävelemään, kunnes jalka on niin terve, että se kantaa.