Miksei esimerkiksi psykiatreille ole omaa, suoraa koulutusta (ilman yleislääketieteellisiä opintoja)?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lukaa av:lta kuinka hirveän rajuja oireita psyykelääkkeistä tulee, niin tuntuu aika oudolta että niiden määräjillä pitäisi olla nykyistä vähemmän ymmärrystä lääketieteestä...

Pointtihan olisi nimenomaan se, että pystyttäisiin keskittymään paremmin siihen omaan osa-alueeseen. Miksi olisi elintärkeää, että psykiatri osaa lukea selkärangan röntgenkuvia tai diagnosoida melanooman? 

Eiväthän välttämättä osaakaan kovin hyvin. Ja mistä sen tietää, jos tulevaisuudessa psykiatria ja selkäranka tuleekin liittymään oleellisesti yhteen? Tiede on kehittyvää ja itseäänkorjaavaa. Siksi sen tekijöillä täytyy olla riittävän laaja pohjakoulutus.

No eiköhän siinä vaiheessa se selkärangan röntgenkuvien analysointi lisättäisi siihen tutkintoon. 

Minusta tuo on nyt vähän huono peruste, että pitää olla riittävän laaja pohjakoulutus. Joutuvathan psykiatrit työssään tekemisiin monenlaisten muidenkin asioiden kanssa eikä ihan kaikesta kuitenkaan voi ensin hankkia koulutusta. Esimerkiksi jotkut tekevät töitä nuorten kanssa, joten pitäisikö heidän opiskella myös luokanopettajaksi ensin? Tai joillakin on ongelmia raha-asioiden tai perheväkivallan takia, joten pitäisikö psykiatrilla olla myös kauppatieteiden ja turvallisuusalan opinnot pohjalla? Tai jos jollain on syömishäiriö, pitäisikö heidän varmuuden vuoksi opetella kokeiksi? 

Hehän tekevät moniammatillista yhteistyötä esim. sosiaalityöntekijöiden kanssa noiden ongelmien takia.

Joku ei oikein ymmärrä akateemisen ja suorittavan tason koulutuksen eroa vaikka kuinka sitä yritetään selittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lukaa av:lta kuinka hirveän rajuja oireita psyykelääkkeistä tulee, niin tuntuu aika oudolta että niiden määräjillä pitäisi olla nykyistä vähemmän ymmärrystä lääketieteestä...

Pointtihan olisi nimenomaan se, että pystyttäisiin keskittymään paremmin siihen omaan osa-alueeseen. Miksi olisi elintärkeää, että psykiatri osaa lukea selkärangan röntgenkuvia tai diagnosoida melanooman? 

Eiväthän välttämättä osaakaan kovin hyvin. Ja mistä sen tietää, jos tulevaisuudessa psykiatria ja selkäranka tuleekin liittymään oleellisesti yhteen? Tiede on kehittyvää ja itseäänkorjaavaa. Siksi sen tekijöillä täytyy olla riittävän laaja pohjakoulutus.

No eiköhän siinä vaiheessa se selkärangan röntgenkuvien analysointi lisättäisi siihen tutkintoon. 

 

Kuka sen lisäisi ja millä perusteella?

No sillä perusteella, jos löydetään jokin olennainen yhteys, jota ei aikaisemmin ole löydetty. Ja miten niin kuka sen lisäisi? No varmaankin ne samat henkilöt, jotka nykyäänkin niitä opetuskokonaisuuksia suunnittelevat. Juurihan tuossa sanottiin, että tiede on kehittyvää. Nytkö sitten onkin niin, että lääketieteen opintoja ei koskaan muuteta ja täydennetä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lukaa av:lta kuinka hirveän rajuja oireita psyykelääkkeistä tulee, niin tuntuu aika oudolta että niiden määräjillä pitäisi olla nykyistä vähemmän ymmärrystä lääketieteestä...

Pointtihan olisi nimenomaan se, että pystyttäisiin keskittymään paremmin siihen omaan osa-alueeseen. Miksi olisi elintärkeää, että psykiatri osaa lukea selkärangan röntgenkuvia tai diagnosoida melanooman? 

Eiväthän välttämättä osaakaan kovin hyvin. Ja mistä sen tietää, jos tulevaisuudessa psykiatria ja selkäranka tuleekin liittymään oleellisesti yhteen? Tiede on kehittyvää ja itseäänkorjaavaa. Siksi sen tekijöillä täytyy olla riittävän laaja pohjakoulutus.

No eiköhän siinä vaiheessa se selkärangan röntgenkuvien analysointi lisättäisi siihen tutkintoon. 

Minusta tuo on nyt vähän huono peruste, että pitää olla riittävän laaja pohjakoulutus. Joutuvathan psykiatrit työssään tekemisiin monenlaisten muidenkin asioiden kanssa eikä ihan kaikesta kuitenkaan voi ensin hankkia koulutusta. Esimerkiksi jotkut tekevät töitä nuorten kanssa, joten pitäisikö heidän opiskella myös luokanopettajaksi ensin? Tai joillakin on ongelmia raha-asioiden tai perheväkivallan takia, joten pitäisikö psykiatrilla olla myös kauppatieteiden ja turvallisuusalan opinnot pohjalla? Tai jos jollain on syömishäiriö, pitäisikö heidän varmuuden vuoksi opetella kokeiksi? 

Hehän tekevät moniammatillista yhteistyötä esim. sosiaalityöntekijöiden kanssa noiden ongelmien takia.

Niin? Eivätkö  sitten muka tee yhteistyötä yleislääkärien kanssa, jos sellaiseen on tarvetta? Tässähän nimenomaan on esitetty perusteena sitä, että psykiatrilla pitää olla  pohjakoulutus, jos vastaanotolle tulee vaikka suolistosairas. 

Vierailija kirjoitti:

Joku ei oikein ymmärrä akateemisen ja suorittavan tason koulutuksen eroa vaikka kuinka sitä yritetään selittää.

Missä kukaan on puhunut suorittavasta tasosta? Kai se psykiatrin tutkinto voi olla akateeminen, vaikka se olisi yleislääketieteestä erillinen polku. Ajattelitteko te nyt tämän aloituksen niin, että kyse olisi jostain parin viikon kirjekurssista? Mistä tällainen oletus tuli? 

Vierailija kirjoitti:

Tai kirurgeille ja silmälääkäreille?

Ja gynekologiassa voisi keskittyä vain jalkoväliin, ninpä :) ?

Eipä se nyt edes ratkaisevasti nopeuttaisi hommaa. Jäisi vain yksittäisiä juttuja sieltä täältä pois, joten ei lainkaan kannattavaa.

Kuka edes tahtoisi koulutukseen, jossa töitä voisi tehdä vasta 10 vuoden päästä? Kandi saa hyväpalkkaisen kesätyön, kun osaa ne yleislääkärin kandihommat.

Monesti opintojen alussa millä tahansa alalla ajattelee, että minä haluan ihan varmasti tällaiseksi! Sitten huomaakin, että asiat X ja Y kiinnostavat paljon enemmän, ja se alkuperäinen kuvitelma jää.

Vierailija kirjoitti:

Eipä se nyt edes ratkaisevasti nopeuttaisi hommaa. Jäisi vain yksittäisiä juttuja sieltä täältä pois, joten ei lainkaan kannattavaa.

Kuka edes tahtoisi koulutukseen, jossa töitä voisi tehdä vasta 10 vuoden päästä? Kandi saa hyväpalkkaisen kesätyön, kun osaa ne yleislääkärin kandihommat.

Monesti opintojen alussa millä tahansa alalla ajattelee, että minä haluan ihan varmasti tällaiseksi! Sitten huomaakin, että asiat X ja Y kiinnostavat paljon enemmän, ja se alkuperäinen kuvitelma jää.

Miten niin vasta 10 vuoden päästä? Pointtihan nimenomaan olisi se, että siitä jäisi pois opintoja ja niitä yleislääkärin kandiharjoitteluja. 

Ja tuo, että mieli muuttuu matkan varrella on vähän erikoinen peruste. Voihan se mieli muuttua tälläkin tutkintorakenteella ja monella muullakin alalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lukaa av:lta kuinka hirveän rajuja oireita psyykelääkkeistä tulee, niin tuntuu aika oudolta että niiden määräjillä pitäisi olla nykyistä vähemmän ymmärrystä lääketieteestä...

Pointtihan olisi nimenomaan se, että pystyttäisiin keskittymään paremmin siihen omaan osa-alueeseen. Miksi olisi elintärkeää, että psykiatri osaa lukea selkärangan röntgenkuvia tai diagnosoida melanooman? 

Eiväthän välttämättä osaakaan kovin hyvin. Ja mistä sen tietää, jos tulevaisuudessa psykiatria ja selkäranka tuleekin liittymään oleellisesti yhteen? Tiede on kehittyvää ja itseäänkorjaavaa. Siksi sen tekijöillä täytyy olla riittävän laaja pohjakoulutus.

No eiköhän siinä vaiheessa se selkärangan röntgenkuvien analysointi lisättäisi siihen tutkintoon. 

 

Kuka sen lisäisi ja millä perusteella?

Onneksi sitä ei tarvitse täällä av:lla pohtia eikä päättää. Lääketieteellisestä koulutuksesta päättävät siihen opiskelleet ja perehtyneet henkilöt ja he myös seuraavat aikaansa.

https://www10.uta.fi/opas/koulutus.htm?opsId=146&uiLang=fi&lang=fi&lvv=…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se nyt edes ratkaisevasti nopeuttaisi hommaa. Jäisi vain yksittäisiä juttuja sieltä täältä pois, joten ei lainkaan kannattavaa.

Kuka edes tahtoisi koulutukseen, jossa töitä voisi tehdä vasta 10 vuoden päästä? Kandi saa hyväpalkkaisen kesätyön, kun osaa ne yleislääkärin kandihommat.

Monesti opintojen alussa millä tahansa alalla ajattelee, että minä haluan ihan varmasti tällaiseksi! Sitten huomaakin, että asiat X ja Y kiinnostavat paljon enemmän, ja se alkuperäinen kuvitelma jää.

Miten niin vasta 10 vuoden päästä? Pointtihan nimenomaan olisi se, että siitä jäisi pois opintoja ja niitä yleislääkärin kandiharjoitteluja. 

Ja tuo, että mieli muuttuu matkan varrella on vähän erikoinen peruste. Voihan se mieli muuttua tälläkin tutkintorakenteella ja monella muullakin alalla. 

Etköhän nyt vain menisi tekemään niitä koulutehtäviäsi :D. Mitään oikotietä ei ole niihin psykiatrin hommiin, vaan on hyvä perehtyä lääketieteeseen laaja-alaisesti.

Voihan olla, että se silmälääkärin ammatti on kiinnostavampi (ainakin rahakkaampi ) kunhan siihen tutustut ensin. Mutta ensin pitää käydä se koulu ja selvittää pääsykokeet lääkikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai kirurgeille ja silmälääkäreille?

Ja gynekologiassa voisi keskittyä vain jalkoväliin, ninpä :) ?

No miksipä ei. Gynekologiassa en vaan näe hyötyä tällaisessa eriyttämisessä, kun siinä tutkitaan kuitenkin sitä ihmiskehoa, ruumiintoimintoja ja kudoksia jne. Psykiatrin toimenkuva on mielestäni ratkaisevalla tavalla erilainen, koska siinä ei tehdä potilaalle fyysistä tutkimusta eikä kirurgisia toimenpiteitä. 

Tämä keskustelu on mielestäni todella omituinen, kun ihan tahallaan näköjään ymmärrettiin aloittajan pointti väärin. 

Hammaslääkäri on ainoa erikoislääkäri, joka ei ole myös yleislääkäri.

Hammaslääkäri on ainoa erikoislääkäri, joka ei ole myös yleislääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se nyt edes ratkaisevasti nopeuttaisi hommaa. Jäisi vain yksittäisiä juttuja sieltä täältä pois, joten ei lainkaan kannattavaa.

Kuka edes tahtoisi koulutukseen, jossa töitä voisi tehdä vasta 10 vuoden päästä? Kandi saa hyväpalkkaisen kesätyön, kun osaa ne yleislääkärin kandihommat.

Monesti opintojen alussa millä tahansa alalla ajattelee, että minä haluan ihan varmasti tällaiseksi! Sitten huomaakin, että asiat X ja Y kiinnostavat paljon enemmän, ja se alkuperäinen kuvitelma jää.

Miten niin vasta 10 vuoden päästä? Pointtihan nimenomaan olisi se, että siitä jäisi pois opintoja ja niitä yleislääkärin kandiharjoitteluja. 

Ja tuo, että mieli muuttuu matkan varrella on vähän erikoinen peruste. Voihan se mieli muuttua tälläkin tutkintorakenteella ja monella muullakin alalla. 

Etköhän nyt vain menisi tekemään niitä koulutehtäviäsi :D. Mitään oikotietä ei ole niihin psykiatrin hommiin, vaan on hyvä perehtyä lääketieteeseen laaja-alaisesti.

Voihan olla, että se silmälääkärin ammatti on kiinnostavampi (ainakin rahakkaampi ) kunhan siihen tutustut ensin. Mutta ensin pitää käydä se koulu ja selvittää pääsykokeet lääkikseen.

Miksi tällaisesta asiasta ei saisi mielestäsi keskustella? Ovatko lääketieteen opinnot ja ammatit niin pyhiä, että edes ajatuksella ei saa leikitellä? 

Ei tietenkään ole oikotietä psykiatrin hommiin, mutta kysymyshän olikin siitä, voisiko olla ja ellei voi niin miksei. Ihmettelen, miten jyrkästi tässä nyt kieltäydytään edes ajattelemasta asiaa. Eihän tämä nyt niin vakavaa ole. 

Vierailija kirjoitti:

Hammaslääkäri on ainoa erikoislääkäri, joka ei ole myös yleislääkäri.

Niin. Jännä, että hammaslääkäriin ei sitten päde nämä tässä esitetyt perusteet, että pitää tietää koko kehon toiminta ja pitää pysyä kehityksessä mukana jne. 

Psykiatriassa tunnutaan nytkin naisten sairauksia psykologisoitavan, että ei hyvänen aika, jos vielä ohennetaan psykiatrian tietoja somaattisista sairauksista..

Aivot ovat elin ja samalla tavalla osa fysiologista ihmiskehoa kuin mikä tahansa muukin kehonosa. Itse ajattelen, että se, psykiatria ehkä näyttäytyy hieman erilaisena erikoislääketieteenalana kuin moni muu erikoislääketieteen ala, johtuu siitä, että elämme ajassa, jossa psykiatrian hoito- ja tutkimusmuodot kehittyvät kovaa vauhtia.

Toistaiseksi emme voi katsoa samalla tavalla ihmisen mieleen lääketieteellisellä instrumentilla kuin vaikkapa kurkkuun ja todeta sairautta vartissa, vaan tarvitsemme paljon potilaan omia kertomuksia ja keskustelua diagnosoinnin tueksi. Veikkaan, että tämän vuosisadan loppuun mennessä psykiatria kehittyy valtavasti ja kaikki nykyään diagnoosiluettelossa olevat sairaudet voidaan parantaa tehokkaasti, nopeammin ja vähemmin sivuvaikutuksin. Tämän kehityksen mahdollistaa lääketieteellinen tutkimus, jonka tekemiseen tarvitaan psykiatreja ja psykiatrian (lääketieteen) tutkijoita, joilla on oman erityisalansa lisäksi laaja-alainen ihmiskehon tuntemus.

Vierailija kirjoitti:

Psykiatriassa tunnutaan nytkin naisten sairauksia psykologisoitavan, että ei hyvänen aika, jos vielä ohennetaan psykiatrian tietoja somaattisista sairauksista..

Mistä teit tällaisen johtopäätöksen, että nimenomaan somaattiset sairaudet pudotettaisiin pois? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatriassa tunnutaan nytkin naisten sairauksia psykologisoitavan, että ei hyvänen aika, jos vielä ohennetaan psykiatrian tietoja somaattisista sairauksista..

Mistä teit tällaisen johtopäätöksen, että nimenomaan somaattiset sairaudet pudotettaisiin pois? 

Mitä siitä sitten voisi pudottaa pois? Ei lääkiksessä ole mitään ylimääräistä. Somaattisia sairauksia ei opi, ellei käy teoriakurssit ja harjoittelun päälle.

Hammaslääkärihän ei ole erikoislääkäri, heille on omat erikoistumisensa kyllä. Ja hammaslääkärin työ on paljon yksinkertaisempaa: paikataan reikiä, tehdään oikomishoitoja ja satunnaisesti määrätään antibiootteja, jonka vuoksi täytyy tietää elimistön rakenteesta se sama mitä lääkäreidenkin. Psykiatria on paljon monimutkaisempi juttu. Psykiatri on aina sen 12 vuotta opiskellut erikoislääkäri, kun hammaslääkäri on 6 vuotta opiskellut "akateeminen duunari".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lukaa av:lta kuinka hirveän rajuja oireita psyykelääkkeistä tulee, niin tuntuu aika oudolta että niiden määräjillä pitäisi olla nykyistä vähemmän ymmärrystä lääketieteestä...

Pointtihan olisi nimenomaan se, että pystyttäisiin keskittymään paremmin siihen omaan osa-alueeseen. Miksi olisi elintärkeää, että psykiatri osaa lukea selkärangan röntgenkuvia tai diagnosoida melanooman? 

Ettei lue somaattisten vaivojen ja muutosten aiheuttamia oireita puhtaasti psykologisiksi.  Mm. aivokuvausta tai muuta täsmällisesti aivojen toimintaan liittyvää tutkimusta ei kaiketi liiemmin harrasteta, ainakaan toistaiseksi, vaan manipuloidaan kemikaaleilla tunteita.