Mitä te tekisitte tilanteessani?

Ap, kiitos kommenteistasi! Et ” valita” tai kirjoita turhasta. Huomaatko, että tuemme sinua, mutta meissäkin herää monenlaisia tunteita - sinun puolestasi.

On totta, että ero ei ole suoraviivainen ja yksinkertainen ratkaisu. Mutta, on myös totta, että tuhoavat addiktiot, ovat erittäin pysyviä, usein geneettisesti periytyviä kuten alkoho_ lismi. Sek_si addiktio on erittöin koukuttava, siksi myös vaikeasti hoidettava. Tästä johtuen, ero voi olla paras ratkaisu, sillä mitään takeita addiktiosta pääsemisessä ei ole, pahimmassa tapauksessa joudut elämään ko. ”elämäntavan” kanssa loppuelämäsi.

Oletko tähän valmis? Entä sitten jos/ kun saat lapsen/ lapsia?

Kauaa en nyt hiljaa malttanut olla, lähden kohta käymään ulkona vähän laavulla makkaranpaistossa, niin tulee edes hetken tauko osaltani ja ehdin miettimään hyviä huomioitanne ja henkilökohtaisia kokemuksianne joita olette rohkeasti jakaneet.

Luin kommentin, jossa puitiin alkoholiaddiktion vaikutusta kumppaniin ja huomasin itsessäni hirvittävän paljon samaa. Huomaan että hätkähdän heti jos televisiossa on jokin sukuelimiin/seksiin viittava mainos, radion seksilelurallatukset ovat kaikista pahimpia. Myös tietyt realitysarjat ja paljas iho on minulle kova pala. En ennen tosiaankaan ollut tälläinen.

En haluaisi olla tälläinen, varsinkin kun viesti ulkopuolelta tuntuu olevan kaikenlainen vapautuminen ja avoimuus seksin suhteen.

Nyt on siis mennyt noin vuosi siten että seksi on enemmän ongelma minun osaltani. Mies kykenisi, mutta kun minä en millään. Jähmetyn, purskahdan itkuun, koen pakottavaa tarvetta pahoitella alapääni löysyyttä ja omaa kehoani sekä koen syyllisyyttä jos en suostu/pysty seksiin. Minähän oikein ajan miestäni takaisin pornon pariin?

Ymmärrän järjellä, että nuo ajatukset eivät ehkä vastaa tosiasioita, mutta tunne sanoo toista. Pelkään myös että täällä mielipiteet yhtäkkiä muuttuisivatkin mitä enemmän valotan tilannetta ja lopulta selviäisikin että myös muiden mielestä tilanne on epäviehättävyyteni ja estyneisyyteni syytä.

Edellinen oli ehkä jo toiston puolelle menemistä, minun on vaikea luopua ajatuksesta että tilanne on vikani. Yritän parhaani.

Ap

Äsh. Unohdin vielä vastata erään kommentoijan mainintaan lapsista. Meillä ei ole lapsia.

Mies on erittäin lapsirakas ja hänen toiveisiinsa kuuluvat lapset tulevaisuudessa. Itse häpeäkseni olen luopunut omista lapsihaaveista pinnallisten syiden vuoksi. Jos olen löysä ja epäkiihottava jo nyt, niin ei tilanne varmasti paranisi lasten teon myötä.

Myös ajatus omasta raskausvartalosta ja miehen huomiosta timmien ja nuorten naisren kehoissa ei ajatuksena herätä minussa lämpimiä tunteita.

Luultavasti henkinen nuoruuteni paistaa näissä ajatuksissa erityisesti, mutta näin minä ajattelen.

Ap

Päinvastoin olet vastuullinen aikuinen, kun et tuollaisessa suhteessa tee lapsia. Et voi koskaan olla miehellesi riittävä, koska miehesi vaatimukset ovat reaalimaailmasta hyvin kaukana olevaa pakkomielteistä fantasiaa. Pelasta itsesi tuolta suhteelta.

Suosittelen lämpimästi pariterapiaa, mieluusti oikean psykoterapeutin vastaanotolla <3

Vierailija kirjoitti:

En pysty muodostamaan ihmissuhteita, siksi ainoa kontaktini on parisuhde. Syitä tähän ovat varmaan huonot sosiaaliset taitoni ja syrjäänvetäytyvä luonteeni. Osaan ehkä normaalit käytöstavat, mutta esimerkiksi small talk ja muu syventävä keskusteleminen ei kuulu vahvimpiin osa-alueisiini. Saatan olla myös muita tyhmempi ja se näkyy tavoissani kommunikoida.

Nykyisen suhteen ongelmakohdat ahdistavat, mutta muuten nautin mieheni seurasta ja pidän yhteisistä harrastuksistamme ja keskusteluhetkistä.

En valmistu vielä ammattiin ja opislelua on edessä jokunen vuosi. Haluan kovasti kuntoutua takaisin työelämään, mutta näen (kenties liian kapealla näköalla?) että en tule siihen takaisin pääsemään tällä historialla ilman tarpeeksi työllistävää koulutusta joka mahdollistaisi yksityisenä toimimisen.

Ap

Et aloituksessa etkä tässäkään kerro. _mikä_ ongelmanne on. Kerro, niin sinulle ehdotetaan, mitä voisit tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Äsh. Unohdin vielä vastata erään kommentoijan mainintaan lapsista. Meillä ei ole lapsia.

Mies on erittäin lapsirakas ja hänen toiveisiinsa kuuluvat lapset tulevaisuudessa. Itse häpeäkseni olen luopunut omista lapsihaaveista pinnallisten syiden vuoksi. Jos olen löysä ja epäkiihottava jo nyt, niin ei tilanne varmasti paranisi lasten teon myötä.

Myös ajatus omasta raskausvartalosta ja miehen huomiosta timmien ja nuorten naisren kehoissa ei ajatuksena herätä minussa lämpimiä tunteita.

Luultavasti henkinen nuoruuteni paistaa näissä ajatuksissa erityisesti, mutta näin minä ajattelen.

Ap

Pyydä miestäsi ottamaan hoitoon jokin sukulaislapsistanne tai muuten hoitoa tilapäisesti tarvitseva. Katselet siinä sitten päältä, osaako ja tahtooko miehesi _oikeasti_!

Ap rakas, luin kommenttejasi, ja mulla tuli vedet silmiin puolestasi. Syy on ehkä se, että samaistun tilanteeseesi. Olet parisuhteessa, jossa sinuun käytetään vakavaa henkistä väkivaltaa ja manipulaatiota, ja se näyttää toimivan juuri niin kuin vastapuoli on sen tarkoittanut; alat uskoa, että vika on sinussa, etkä siksi edes mieti lähteväsi, koska koet olevasi puutteellinen muillekin miehille. Tästähän ei ole kyse, vaan miehesi yrittää mustasukkaisuuttaan saada itsetuntosi niin alas, ettet uskalla jättää häntä, koska uskot olevasi niin huono, ettet saa ketään muutakaan. Tämä on hyvin yleinen kaava henkisesti väkivaltaisilla ihmisillä.

Olen ollut tuossa tilanteessa itse. Olen ollut se, jota manipuloidaan, rajoitetaan ja alistetaan ja jolle kerrotaan, että jos lähden, olen aina yksin. Se ei pitänyt paikkaansa. Nyt olen naimisissa hyvän miehen kanssa. Minunkin menemisiäni, meikkaamisia ym. rajoitettiin, mutta se ei ole normaalia. Sinun pukeutumisesi ei kuulu miehellesi. Hänellä on sinusta valtava ote. Ja sen ei kuulu olla noin.

Sinun alapääsi tuskin on mitenkään löysä, ja sinä olet varmasti kaunis ja viehättävä. Mies on itse addiktionsa vuoksi tottunut turvautumaan niin koviin otteisiin, ettei normaali seksi enää tunnu miltään. Hän varmasti häpeää sitä, ja on helpompi syyttää asiasta sinua, koska hän häpeää sitä, ettei normaali seksi enää onnistu ja tunnu miltään. Hän on sairas. Ymmärräthän sitä ap sen? Normaali seksi ei tuntuisi sen kummemmalta kenenkään muunkaan kanssa, ja muillakin olisi hänen mielestään "väärät" otteet, koska hänen tuntonsa ei ole enää normaali.

Täältä sivusta kun tilannettanne tarkastelee, en usko, että pystyt koskaan olemaan onnellinen tuossa suhteessa. Mies on tuhonnut itsetuntosi julmalla tavalla vain, koska hänellä itsellään on ongelma. Ja sinä epäilet, että vaihtamalla ei parane. Kyllä paranee, jos kumppani on noin julma. Sinulla on nyt vain tuo kokemus, mutta se ei ole kaikki, mitä on.

Minulla on itsellänikin mielenterveysongelmia ja tunnesäätelyproblematiikkaa, ja tiedätkö, meidänlaiset herkät ihmiset ovat helppoja kohteita vallanhaluisille - jopa narsistisille - ihmisille. Sinä vaikutat ihanalta, fiksulta ja vastuuntuntoiselta ihmiseltä, juuri sellaiselta, jonka haluaisin mielelläni ystäväkseni. Olen täysin varma, että löydät vielä itsellesi miehen, joka kohtelee sinua tavalla, jonka ansaitset. Ensin sinun pitää vaan arvostaa itseäsi sen verran, ettet suostu tulemaan toisen ihmisen tuhoamaksi ja teet ratkaisusi sen mukaan. Itse lähtisin suhteesta. Heti.

Vierailija kirjoitti:

Kauaa en nyt hiljaa malttanut olla, lähden kohta käymään ulkona vähän laavulla makkaranpaistossa, niin tulee edes hetken tauko osaltani ja ehdin miettimään hyviä huomioitanne ja henkilökohtaisia kokemuksianne joita olette rohkeasti jakaneet.

Luin kommentin, jossa puitiin alkoholiaddiktion vaikutusta kumppaniin ja huomasin itsessäni hirvittävän paljon samaa. Huomaan että hätkähdän heti jos televisiossa on jokin sukuelimiin/seksiin viittava mainos, radion seksilelurallatukset ovat kaikista pahimpia. Myös tietyt realitysarjat ja paljas iho on minulle kova pala. En ennen tosiaankaan ollut tälläinen.

En haluaisi olla tälläinen, varsinkin kun viesti ulkopuolelta tuntuu olevan kaikenlainen vapautuminen ja avoimuus seksin suhteen.

Nyt on siis mennyt noin vuosi siten että seksi on enemmän ongelma minun osaltani. Mies kykenisi, mutta kun minä en millään. Jähmetyn, purskahdan itkuun, koen pakottavaa tarvetta pahoitella alapääni löysyyttä ja omaa kehoani sekä koen syyllisyyttä jos en suostu/pysty seksiin. Minähän oikein ajan miestäni takaisin pornon pariin?

Ymmärrän järjellä, että nuo ajatukset eivät ehkä vastaa tosiasioita, mutta tunne sanoo toista. Pelkään myös että täällä mielipiteet yhtäkkiä muuttuisivatkin mitä enemmän valotan tilannetta ja lopulta selviäisikin että myös muiden mielestä tilanne on epäviehättävyyteni ja estyneisyyteni syytä.

Edellinen oli ehkä jo toiston puolelle menemistä, minun on vaikea luopua ajatuksesta että tilanne on vikani. Yritän parhaani.

Ap

Kyllä pystyt, ellei sinulla ole vaginismia! - Odota, että miehesi saa sinut syttymään. Ohjaa miestä, kerro mistä pidät, mistä et. - Onko kyse oikeasti siitä, ettei mies teekään mitään?

Miehesi heikko potenssi on ongelma suhteenne jatkoa ajatellen, koska tuollainen ominaisuus ei parane. - Itse lähtisin takavasemmalle!

Vierailija kirjoitti:

Hei taas. Luen teidän kaikkien viestit ajatuksella, vaikka en ihan kaikkiin pysty kommentoimaan takaisin. Minut on yllättänyt se miten paljon keskustelua tämä on herättänyt. Valitettavasti väärinymmäryksiltä ei olla voitu välttyä, johtuen varmasti puutteellisesta kertomisestani.

Olen paininut ajatuksieni kanssa yksin todella kauan ja kuten aiemmin mainitsin niin se on varmaan osasyy miksi ylianalysoin ja minulla on niin paljon asiaa. Minusta on myös hyvin vapauttavaa uskaltaa kertoa ajatuksistani ja saada palautetta muilta.

Olen yrittänyt aiemmin etsiä olisiko jollain muulla samankaltaista ongelmaa ja googletellut asiasta, kuitenkaan samoihin ajatuksiin ja ongelmiin törmäämättä. Päätin siis rohkaistua ja aloittaa oman keskustelun. Toiveenani oli herättää keskustelua ja saada kuulla muiden mielipide asiaani.

En ole terapiassa parisuhdeongelmien vuoksi, eikä minulla ole vuosikausien terapiaputkea takana. Olen dialektiivisessa käyttäytymisterapiassa tunnesäätelyongelmien vuoksi ja tämä terapia lopetettaisiin terapiatiimin toimesta, jos he arvioisivat minun käyvän vain valittamisen ilosta.

Uskalsin vasta noin viikko sitten kertoa terapeutilleni asioiden oikean laidan suhteessani, joten ei ole hänen vikansa etten ole oman nolosteluni vuoksi avautunut aiemmin.

Turvaudun paljon järkimieleen, koska tunnepuoli minulla ei rehellisesti sanoen oikein pelitä. Saatan siksi kuulostaa siltä kuin puhuisin ongelmista vain siitä ilosta, että saa valittaa. Järjellä en ole saanut tätä tilannetta ratkeamaan.

Taustaani kuuluu erittäin uskovaiset vanhemmat ja vanhempien mielenterveysongelmat. Aikuisena olemme kaikki itse vastuussa itsestämme, mutta lähtökohtani hyvän itsetunnon rakentumiseen ovat olleet vaikeat.

Olen myös lapsena ja nuorena ollut ylipainoinen, joten kehosuhteeni on ollut aina huono kiusaamisen takia. Myöhemmin laihduttuani en ole pystynyt oikein uskomaan kehuihin itsestäni.

Minua myös hämmentää paljon suhteessani se, että mieheni ei tunnu muistavan näitä loukkauksia jotka minä muistan tapahtuneen. Siitä minulle jää epätodellinen olo, että tapahtuiko niin sitten todella.

Miestäni on hänen itsensä kertomana loukattu hänen entisissä suhteissaan. Hänen sukuelintään on arvosteltu ikävään sävyyn ja hän on kokenut paljon häpeää. Itse päätin tästä kuultuani, että tekisin kaikkeni jotta hänen itsetuntonsa paranisi, ei noin voi sanoa toiselle.

Siksi tuntuu todella ristiriitaiselle, että jos hän tietää miten pahalta ikävät sanat voivat tuntua, niin miksi hän halusi sanoa samoja juttuja minulle?

En haluaisi ärsyttää ketään pohdinnoillani. Haluaisin keskustella asiasta, joka on saanut epäterveet mittasuhteet päässäni, kun olen yksin vatvonut ja pyöritellyt näitä päässäni. Tiedän että yleinen mielipide on ero ja mietin asiaa parhaillaan. Toivoisin siinä myötätuntoa minua kohtaan, harva mielestäni pystyy yhtäkkiä tekemään noin suurta päätöstä ilman harkitsemista.

Ap

Kirjoita vaan tänne niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Ja on ymmärrettävää, että ero vaatii prosessointia. Ulkopuolelta on aina niin helppo sanoa, että lähde, mutta se irrottautuminen on vaikeaa. Itse lähdin vasta, kun väkivalta meni fyysiseksi.

En voi diagnosoida toista, mutta minusta miehesi kuulostaa narsistiselta. Heillä on usein paljon häpeää, ja he projisoivat sitä toisiin, koska sitä on niin vaikea kohdata. Myös tuo, että menneet loukkaukset "unohtuvat", on narsistiselle ihmiselle tyypillistä. Luulen tietäväni, mistä tunnesäätelyongelmasta kärsit, koska minulla on sama ongelma, ja valitettavasti on yleinen ja tuhoisa kuvio, että meidänlaiset ja narsistiset ihmiset vetävät toisia puoleensa.

- tuo, joka kirjoitti aikaisemmin pitkän viestin ja kertoi samaistuvansa sinuun

Narsistin kanssa ei kannata lähteä pariterapiaan, siinä sekoaa koko pakka lopullisesti. Ap:n kannattaa jatkaa terapiaa yksin ja olla siellä täysin avoin näistä mitä täällä on kertonut.

Paljon voimaa ja lämpimiä ajatuksia ap. ❤️ Olet fiksu ja mahtava persoona.

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikille! Kiitos uusista viesteistä. Ajattelin jo ettei keskustelu enää etenisi mihinkään, mutta väärässä näköjään olin!

Varoitan taas yksityiskohtaisesta kuvailusta seksiin liittyen!

Yksi kommenteista (anteeksi, en ole palstaa niin paljon käyttänyt että osaisin lainata viestiä..) jäi vähän kalvamaan mieltäni.

Siinä kirjoittaja antoi ymmärtää, että ehken vain oikeasti ole mieheni mieleen ja että naisten nyt pitää hyväksyä muiden katselu ja itsetyydytys.

En ole edes viestini uudelleen luettuani huomannut, että olisin ollut suhteemme alussa pornoa tai itsetyydytystä millään kieltämässä.

Nimenomaan ajattelin samalla tavalla, että miehet katsovat muita ja jos hän haluaa itsetyydyttää jatkuvasti niin hän saa niin tehdä.

Ongelmana ei myöskään ollut se, että olisin ehdotellut hänelle seksiä ja hän ei olisi kyennyt siihen, vaan se että hän itse useita kertoja päivässä, joka ikinen päivä, olisi halunnut harrastaa seksiä kanssani, siihen kuitenkaan kykenemättä.

Nykyään porno sitten on minulle ongelma, vaikka sen ääneen sanominen hävettää ja aiheuttaa varmasti muissa ajatuksia että olen estoinen ja en ymmärrä elämän realiteetteja.

Porno (ja sitä katsoessa tapahtuva itsetyydytys) on minulle ongelma, koska mieheni ei pitkään (vuosia) aikaan kyennyt kiihottumaan/tulemaan kanssani, ei halunnut muuta kuin hyvin pornomaista seksiä ja ehkä jopa oletti että näyttäisin samalta.(tämä viimeinen on täysin oma oletukseni)

Pornon myötä hän sai käsityksen että mihinkään pornossa nähtyyn ei tarvitse pyytää lupaa ja kaikki siellä oleva kuuluu ihan perusseksiin. (Kärjistetty, mutta ehti hän silti itsemääräämisrajojani joissain asioissa ylittämään)

Salakuvaus itsetyydytystarkoituksiin, ilman lupaa (=tai keskustelematta ensin vaikka mitä mieltä olen, jos peppuun työntää jotain yllättäen, kuuluu mielestäni ihan käytöstapoihin jo) asioiden tekeminen keholleni, toivoi asioita meidän väliseen seksiin kertomalla mitä oli tehnyt muiden kanssa ja missä.

Ehkä mieheni jossain määrin yhdisti seksin näytöltä katsottavaan toimintaan. Miellyttämisen haluisena kuvasin paljon itseäni eroottisessa mielessä hänelle ja niistä kuvista ja videoista hän tuntui pitävän. Jopa niin paljon että tyydytti itsensä mieluummin kuvalleni/videolle minusta kuin että olisi harrastanut seksiä kanssani.

Huomaan sortuvani siihen, että havaitsen sen yhen inhottavalta tuntuvan kommentin ja koen tarpeelliseksi selitellä miksi minusta maailman luonnollisin asia (porno) tuntuu pahalta. Yritän nyt ajatuksella lukea muut kommenttinne ja vastata parhaani mukaan.

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ KAIKILLE!

Sinähän olet seksuaalisen väkivallan uhri. Mies on jopa työntänyt sisääsi jotain vastoin tahtoasi, sehän on r*iskaus. Miehesi on r*iskannut sinut. Koska sitähän tuo on. Se on todella väärin, ja se on myös rikos. Myös salakuvaus on rikos ja seksuaalista väkivaltaa sekin.

Seksuaalinen väkivalta on asia, jonka vuoksi on syytä erota ihan sen ensimmäisen kerran jälkeen. On aivan sama, mitä hyviä puolia suhteessa on, tämä on niin vakava asia, että niillä hyvillä puolilla ei ole enää ole väliä. On aivan hirveän surullista lukea, kuinka nuori tyttö joka kokee seksuaalista väkivaltaa parisuhteessaan, syyttelee itseään ja yrittää olla väkivallantekijälle kiltti. Mitä jos sinulla olisi tytär, mitä sinä ajattelisit, jos kuulisit, että hänelle on tehty tuo mitä sinulle on tehty? Et varmasti hyväksyisi sitä, haluaisit suojella häntä, viedä hänet kauas sen miehen luota, tuntisit raivoa ja vihaa miestä kohtaan. Miksi sinä ajattelet, että sille tytölle joka olet sinä, saisi tehdä sitä mitä mies sinulle tekee? Miksi se tyttö ansaitsee vähemmän, miksi sen tytön pitäisi jäädä miellyttämään ja ymmärtämään pahantekijää? Miksi se tyttö ei saisi olla onnellinen, miksi sen tytön saa rikkoa?

Porno ei muuten ole mikään "maailman luonnollisin asia". Porno normalisoi seksuaalista väkivaltaa ja sitä ajatusta, että naisen kehon ja mielen pitäisi kestää mitä tahansa. Porno on ihmisoikeusrikos.

Björren Benukan kyytiin vaan.

Makkaranpaiston sijasta Björre tarjoo kaviaarii!

Vierailija kirjoitti:

Kauaa en nyt hiljaa malttanut olla, lähden kohta käymään ulkona vähän laavulla makkaranpaistossa, niin tulee edes hetken tauko osaltani ja ehdin miettimään hyviä huomioitanne ja henkilökohtaisia kokemuksianne joita olette rohkeasti jakaneet.

Luin kommentin, jossa puitiin alkoholiaddiktion vaikutusta kumppaniin ja huomasin itsessäni hirvittävän paljon samaa. Huomaan että hätkähdän heti jos televisiossa on jokin sukuelimiin/seksiin viittava mainos, radion seksilelurallatukset ovat kaikista pahimpia. Myös tietyt realitysarjat ja paljas iho on minulle kova pala. En ennen tosiaankaan ollut tälläinen.

En haluaisi olla tälläinen, varsinkin kun viesti ulkopuolelta tuntuu olevan kaikenlainen vapautuminen ja avoimuus seksin suhteen.

Nyt on siis mennyt noin vuosi siten että seksi on enemmän ongelma minun osaltani. Mies kykenisi, mutta kun minä en millään. Jähmetyn, purskahdan itkuun, koen pakottavaa tarvetta pahoitella alapääni löysyyttä ja omaa kehoani sekä koen syyllisyyttä jos en suostu/pysty seksiin. Minähän oikein ajan miestäni takaisin pornon pariin?

Ymmärrän järjellä, että nuo ajatukset eivät ehkä vastaa tosiasioita, mutta tunne sanoo toista. Pelkään myös että täällä mielipiteet yhtäkkiä muuttuisivatkin mitä enemmän valotan tilannetta ja lopulta selviäisikin että myös muiden mielestä tilanne on epäviehättävyyteni ja estyneisyyteni syytä.

Edellinen oli ehkä jo toiston puolelle menemistä, minun on vaikea luopua ajatuksesta että tilanne on vikani. Yritän parhaani.

Ap

Sinulla on selkeästi trauma, ja siksi sinä jähmetyt, etkä pysty seksiin. Tuo on täysin normaali reaktio sen jälkeen, kuinka sinua on kohdeltu. Älä syyllistä itseäsi siitä. Miehesikin on nyt vaan hyväksyttävä tilanne ja elettävä niiden seurausten kanssa, jotka hän omalla toiminnallaan aiheuttanut. Ei ole sinun syytäsi, että sinua kohdeltiin noin ja traumatisoiduit.

Ap, nyt kun kerroit uskonnollisesta perhetaustastasi, haluan sanoa todella painokkaasti tämän seuraavan:

Ainoa, jota vastaan rikot ollessasi suhteessa miehen kanssa jota et oikeasti rakasta, on sinä itse. Ei ole olemassa jumalaa tai voimia, jotka tuomitsisivat sinut tuonpuoleisessa tästä asiasta. Sinun vanhemmillesi parisuhdeasiasi eivät kuulu mitenkään.

Sinä et rakasta miestäsi, sillä hän ei ole rakkautesi arvoinen. Näipä et riko edes häntä kohtaan, etkä sinä ole rikkonainen etkä vajaa, vaikket rakasta. Kahden ihmisen välinen rakkaus on aina dynaamista, se on aina vuorovaikutuksessa - eikä miesystäväsi käytös ole sellaista, joka voimistaisi rakkautta. Vaan hän imee rakkauden sinusta kuiviin niin, ettet rakasta enää itseäsikään.

En usko että miesystäväsi edes käsittää tai välittää, millaisesta taustasta tulet ja miten kipeitä juttuja olet joutunut kokemaan, ja miksi sinulla on vaikeuksia tunnesäätelyssä. Tai ehkä hän tietää vaikean kasvuympäristösi ja on siksi nähnyt sinussa sopivan kohteen oman pahan olonsa toteuttamiseen. Vaikka et ehkä tahdo kuulla pahinta, niin pidän häntä kertomasi pohjalta myös potentiaalisena alaikäisten tyttöjen hyväksikäyttäjänä. Hän oireilee perversioitaan aika voimakkaasti ja projisoi sinuun syyllisyyttään kielletyistä haluistaan.

Jossain sisälläsi pieni ääni on alkanut ymmärtämään totuuden, ja on vain ajan kysymys että se vahvistuu ja voimistuu! Terapian avulla ja itsetuntemuksesi kehittyessä sinulle kasvaa vahvemmat siivet, ja ehkä jo kesällä lennät pois.

Vastauksena kysymykseesi: sinun tilanteessasi minä alkaisin valmistella eroa. Puhuisin aikeestani terapeutille, minkä lisäksi ottaisin yhteyttä aiemmin mainittuun Tyttöjen taloon tai Naisten linjaan. Lisäksi suosittelisin että alat kirjoittaa omaan, salaiseen muistikirjaasi uniasi. Isot muutokset alkavat aina ensimmäiseksi alitajunnassa, josta ne siirtyvät tietoisen mielen teoiksi.

Älä vaadi itseltäsi mitään liian nopeasti, mutta muista - me kaikki elämme yhden elämän aikana monta eri elämää, luomme nahkamme uudelleen. Sinä olet nyt siirtymässä nuoruudesta aikuisuuteen, kohti parempaa tulevaisuutta jossa myös sinua odottaa jokin muu, kuin tähänasti tietämäsi!

❤️

Haluaisin kertoa omasta kokemuksestani, jos siitä vaikka olisi sinulle apua, ja myös siksi että meidän kaltaisemme ihmiset ovat nyky-yhteiskunnassa aika harvassa ja on tärkeää tietää, ettei ole ainoa. Tämä

"Huomaan että hätkähdän heti jos televisiossa on jokin sukuelimiin/seksiin viittava mainos, radion seksilelurallatukset ovat kaikista pahimpia. Myös tietyt realitysarjat ja paljas iho on minulle kova pala. En ennen tosiaankaan ollut tälläinen"

on kuin omasta suustani, mutta minulla tätä ei ole aiheuttanut parisuhde vaan nuorena koettu seksuaalinen trauma. On ihan todella raskasta elää yhteiskunnassa, jossa seksiä tuputetaan joka tuutista, jos seksi ahdistaa. Minulle parisuhde on ollut se keino, jolla olen ylipäänsä kyennyt oppimaan nauttimaan siitä millään tasolla ja joka on parantanut arpeutunutta seksuaalisuuttani. Tosin vain sillä seurauksella, että koen seksin turvalliseksi vain kun se liittyy parisuhteeni ja minulle turvalliseen ihmiseen, ihan yleisellä tasolla aihe alkaa heti ahdistaa.

Parisuhde voi oikeasti olla niin elvyttävä, parantava asia elämässä, että minun neuvoni on ettei kannata jäädä sellaiseen suhteeseen, joka rikkoo. Toki yksi mahdollisuus on ettei miehesi ymmärrä miten sinua on satuttanut, enkä usko että siitä on mitään haittaa että näyttäisit hänelle tämän ketjun. Vaikka ette jatkaisi yhdessä, hänen elämänsä kannalta olisi tärkeää saada vahingolliset käytösmallit korjattua.

Tsemppiä sinulle!

Tiedätkö, vaikka olisit hysteerikko ja äo:si olisi normaalia alhaisempi, miehesi käytös olisi silti väärin

Vierailija kirjoitti:

Toki yksi mahdollisuus on ettei miehesi ymmärrä miten sinua on satuttanut, enkä usko että siitä on mitään haittaa että näyttäisit hänelle tämän ketjun. Vaikka ette jatkaisi yhdessä, hänen elämänsä kannalta olisi tärkeää saada vahingolliset käytösmallit korjattua.

Tsemppiä sinulle!

En lähtisi esittelemään tätä keskusteluketjua ap:n miehelle. Ensiksikin siksi, että todennäköisesti mies vain manipuloi ap:n uskomaan että kaikki mitä ihmiset on sanoneet täällä on väärin ja ettei näitä kommentoijia kannata uskoa ja että hän on oikeassa. Toisekseen siksi, että jos ap:n mies on narsisti niin kuin joku täällä uumoilee, saa hän vain tyydytystä siitä että tuntemattomat ihmiset keskustelevat hänestä täällä sivukaupalla - narsistit kun elävät toisten huomiosta.

Ap:n mies on omalla toiminnallaan osoittanut ettei hänellä ole intressejä muuttaa omia "vahingollisia käytösmallejaan". Ap:han on sanonut ottaneensa miehensä tekemät loukkaukset monta kertaa esiin riitojen yhteydessä, joten mies kyllä tasan tarkkaan tietää miten on satuttanut. Narsisteille ja addikteille on vain tyypillistä esittää tyhmää tällaisissa tilanteissa tyyliin "en kulta tajunnut että tekoni satutti niin paljon". Sitten samanlaisia loukkauksia tulee kuitenkin jatkossa lisää. Narsisti/addikti ei "opi" vaikka esittäisi muuttuneensa.

Niin ja ap:n ei nyt todellakaan tarvitse miettiä sitä mikä olisi hänen miehensä elämän kannalta tärkeää. Ap on jo ihan liikaa laittanut oman miehensä itsensä edelle.

T. 160