Mitä te tekisitte tilanteessani?

Vierailija kirjoitti:

Osa teistä näköjään tarttui siihen, kun kerroin kasvaneeni hyvin uskonnollisessa ympäristössä. Uskonto ei oikeastaan millään tavalla kuulu minun tai mieheni elämään. En sitä vihaa, mutta se ei herätä minussa sen suurempia tunteita. Jokainen saa olla ja uskoa siihen mihin haluaa.

Tarkoitukseni oli valaista sillä, että miksi minusta on tullut niin mukautuva. Minut kasvatettiin olemaan ystävällinen ja kiltti muille, koska jos ei ollut niin seurasi jotakin pahaa (helvetti).

Vanhempieni uskonto on myös osin varmasti vaikuttanut siihen, miksi alotin seksielämäni aika myöhään ikäluokkaani verrattuna. Kasvatukseeni ei ole kuulunut edes kuukautisista kertominen, joten seksistä ja tunteista sekä rajoista olen oppinut sen mitä koulussa on kerrottu.

Toki myöhemmin olen etsinyt tietoa, mutta en tiedä miksen silti osannut omasta suhteestani lähteä heti, kun minua vaivaavat asiat tulivat ilmi.

Minäkin olen käyttäytynyt kamalasti miestäni kohtaan. Olen kokenut niin suurta ahdistusta alapäästäni, että olen viillellyt itseäni sieltä. Olen usein myös vihannut kehoani niin paljon, että olen satuttanut itseäni. Mies on joutunut tämän käytöksen/lopputuloksen näkemään.

En suhteen ensimmäisenä vuotena osannut näyttää pahaa oloani tervein tavoin. Koen häpeää ja syyllisyyttä omalta osaltani manipuloivasta käytöksestä. Tuntuu että tämän paljastuksen myötä romutan mielikuvan minusta asiallisena ihmisenä.

Haluan silti olla rehellinen siitä, ettei myöskään oma käytökseni suhteessa ole ollut sen vähempää traumatisoivaa toiselle.

Nyt en ole muutamaan vuoteen satuttanut itseäni enkä aio enää niin tehdä. Olen ollut tuolloin tätäkin epäkypsempi ja nuori.

Ap

Itsensä satuttaminen on ensisijaisesti väkivaltaa sinua itseäsi kohtaan. Se, että olet tehnyt tekosi miehesi nähden, on ollut sinulta epätoivoinen avunhuuto. Muista että itsetuhoisuutesi on silloin aktivoitunut miehesi tekojen ja sanojen tähden, ei vain oman epävakaan mielesi omaehtoisesta toiminnasta.

Eihän miehesi ole kuvannut näitä tekoja tai jälkiä?

Helvetillä pelottelu, naisen kehon ja seksuaalisuuden stigmatisointi jne ovat asioita lapsuudestasi, jotka varmasti ovat altistavana tekijänä sille, että olet tuollaisen halveksuvan sovinistin kanssa.

Toivon todella että uskallat avata terapeutillesi näitä kokemiasi. Etenkin itsetuhoisuus genitaalialueille on asia, jota sinun on käsiteltävä erikoistuneen ammattilaisen kanssa jotta voit tulevaisuudessa nauttia seksuaalisuudesta turvallisen kumppanin kanssa. Nykyinen miehesi ei sellainen ole.

Mitä te tekisitte tilanteessani?

Eroaisin. Nopeasti.

Hankala ymmärtää mikä saa tuntemattomat ihmiset ehdottomaan minulle itsemurhaa/tapoja tehdä itsemurha. En osaa olla ahdistumatta kyseisistä kommenteista.

Emmekö ole oppineet viime aikoina yhtään mitään kiusaamisesta?

Itsetuhoiset tekoni olen isolta osin tehnyt yksin ja yrittänyt peitellä jälkiä mieheltä siinä onnistumatta. Osan olen tehnyt miehen seurassa, kun en ole osannut muutenkaan käsitellä huonoa oloani ja ristiriitaisia tuntemuksiani.

Ne tosiaan ovat nyt historiaa, mutta mainitsin ne omana huonona puolenani suhteessamme. Olen halunnut väärällä tavalla osoittaa miehelleni, kuinka hänen sanansa ovat satuttaneet tai olen halunnut rangaista itseäni siitä, etten ole tarpeeksi hyvä.

Joku kirjoitti epäonnistuneista eroamisyrityksistään. Minulla niitä on monta myös ja osittain epäonnistumisen takia olen luovuttanut henkisesti asian kanssa. Ajattelen, että en minä kuitenkaan saisi lähdettyä lopullisesti niin miksi edes yrittää.

Silloin kun on hyviä hetkiä, niin en edes halua lähteä. Mitä minä tekisin ilman parasta ystävääni?

Jotkut teistä ovat kirjoittaneet että kanssani voisi ystävystyä. Mistä te oikeasti yksinäiset ja suhteesta (ainoa ihmiskontakti) lähteneet olette löytäneet uusia ihmisiä elämäänne?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hankala ymmärtää mikä saa tuntemattomat ihmiset ehdottomaan minulle itsemurhaa/tapoja tehdä itsemurha. En osaa olla ahdistumatta kyseisistä kommenteista.

Emmekö ole oppineet viime aikoina yhtään mitään kiusaamisesta?

Itsetuhoiset tekoni olen isolta osin tehnyt yksin ja yrittänyt peitellä jälkiä mieheltä siinä onnistumatta. Osan olen tehnyt miehen seurassa, kun en ole osannut muutenkaan käsitellä huonoa oloani ja ristiriitaisia tuntemuksiani.

Ne tosiaan ovat nyt historiaa, mutta mainitsin ne omana huonona puolenani suhteessamme. Olen halunnut väärällä tavalla osoittaa miehelleni, kuinka hänen sanansa ovat satuttaneet tai olen halunnut rangaista itseäni siitä, etten ole tarpeeksi hyvä.

Joku kirjoitti epäonnistuneista eroamisyrityksistään. Minulla niitä on monta myös ja osittain epäonnistumisen takia olen luovuttanut henkisesti asian kanssa. Ajattelen, että en minä kuitenkaan saisi lähdettyä lopullisesti niin miksi edes yrittää.

Silloin kun on hyviä hetkiä, niin en edes halua lähteä. Mitä minä tekisin ilman parasta ystävääni?

Jotkut teistä ovat kirjoittaneet että kanssani voisi ystävystyä. Mistä te oikeasti yksinäiset ja suhteesta (ainoa ihmiskontakti) lähteneet olette löytäneet uusia ihmisiä elämäänne?

Ap

Opiskelupaikasta ja online -peliyhteisöstä on parhaat ystävät löytyneet. Toisaalta ole tutustunut hyviin tyyppeihin ihan jopa postilaatikolla, kun on sattunut kovin sosiaalinen naapuri (itse en saa suutani auki kovin helpolla). Ja älä huomioi noita typeriä kommentteja, kirjoittajan pahasta olosta ne alkunsa saavat.

Vierailija kirjoitti:

Hankala ymmärtää mikä saa tuntemattomat ihmiset ehdottomaan minulle itsemurhaa/tapoja tehdä itsemurha. En osaa olla ahdistumatta kyseisistä kommenteista.

Emmekö ole oppineet viime aikoina yhtään mitään kiusaamisesta?

Itsetuhoiset tekoni olen isolta osin tehnyt yksin ja yrittänyt peitellä jälkiä mieheltä siinä onnistumatta. Osan olen tehnyt miehen seurassa, kun en ole osannut muutenkaan käsitellä huonoa oloani ja ristiriitaisia tuntemuksiani.

Ne tosiaan ovat nyt historiaa, mutta mainitsin ne omana huonona puolenani suhteessamme. Olen halunnut väärällä tavalla osoittaa miehelleni, kuinka hänen sanansa ovat satuttaneet tai olen halunnut rangaista itseäni siitä, etten ole tarpeeksi hyvä.

Joku kirjoitti epäonnistuneista eroamisyrityksistään. Minulla niitä on monta myös ja osittain epäonnistumisen takia olen luovuttanut henkisesti asian kanssa. Ajattelen, että en minä kuitenkaan saisi lähdettyä lopullisesti niin miksi edes yrittää.

Silloin kun on hyviä hetkiä, niin en edes halua lähteä. Mitä minä tekisin ilman parasta ystävääni?

Jotkut teistä ovat kirjoittaneet että kanssani voisi ystävystyä. Mistä te oikeasti yksinäiset ja suhteesta (ainoa ihmiskontakti) lähteneet olette löytäneet uusia ihmisiä elämäänne?

Ap

Ap. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin kirjoitustesi perusteella vaikutat todella ihanalta, fiksulta ja hyvältä ihmiseltä. Jätä ikävät kommentit huomiotta, taitaa olla niin että joillain ihmisillä puuttuu tunneälyä ja he eivät osaa käsitellä vaikeita asioita ja siksi mesoavat.

Minä erosin henkisesti ja loppuvaiheessa fyysisesti väkivaltaisesta suhteesta 6 vuotta sitten. Suhdetta oli kestänyt 4 vuotta ja loppuvaiheessa halusin kuolla - paitsi kun avopuoliso melkein tappoi minut.

Sen jälkeen opiskelin, hankin uusia harrastuksia ja ystäviä ja nyt olen hyvässä työssä ja suhteessa ihanan miehen kanssa joka ei koskaan saa minua tuntemaan oloani huonoksi tai riittämättömäksi.

Tie tähän ei ole ollut helppo ja pari epäonnistunuttakin ihmissuhdetta mahtuu väliin. Suunta oli kuitenkin koko ajan eteenpäin ja vuosien keskusteluapu ja oman elämäni kehittäminen on vähitellen tuottanut tulosta.

Rakas ihana ihminen ap. Nyt aivan ensisijaisen tärkeää on, että huolehdit itsestäsi ja itsesi pois tuosta tuhoavasta suhteesta.  Ymmärrän, ettei se käy käden käänteessä, mutta pidä kirkkaana mielessäsi se, että sinussa ei ole mitään vikaa. Olet traumatisoitunut ja se aiheuttaa asioita minkä et ehkä itse vielä edes hoksaa johtuvan traumasta.

Suosittelen, ettet näytä tätä ketjua miehellesi. Mikäli hän on narsisti, siitä ei seuraa mitään hyvää. Samasta syystä en suosittele myöskään pariterapiaa, narsisti kyllä kääntää asiat sielläkin päälaelleen.

Hienoa, että sinulla on oma terapeutti, siitä/hänestä kannattaa ehkä lähteä nyt liikkeelle että saat voimaa riuhtaista itsesi tuosta suhteesta irti.

Ystävyyssuhteita alkaa syntyä sitten kyllä luonnostaan kun sinulle aukeaa uusi elämä ja sinulla alkaa jäädä voimavaroja muuhunkin kuin tuohon suhteeseen. Tiedän kokemuksesta, että tuollaisessa tuhoavassa suhteessa ajatukset ovat kiertyneet liiaksi vain siihen pieneen ympyrään, josta ei oikein osaa edes nähdä ulos. Mutta kun painolasti on poissa, elämä uusine ihmisineen kyllä tulee luoksesi tavalla tai toisella. Minäkin introverttina ja ujona ihmisenä olen sitten kuitenkin tutustunut töissä ym. uusiin ihmisiin ja elän aivan toisenlaista elämää kuin aikanaan siinä sairaaksi tekevässä suhteessani.

Voimia ja kaikkea mahdollista hyvää tulevaan.

Otsikointi oli liian epämääräinen, mikä vei pisteitä.

Otsikko on oikeastaan aika tärkeä. Niin se toimisi dataimurina.

Parempi on olla yksin kuin huonossa suhteessa.

Hei Ap. Sinun tekstisi liikutti minua suuresti. Arvaan vain. Toinen ihminen, oli hän millainen tahansa, on toinen ihminen. Jos on tottunut siihen, että toinen on rinnalla, tekee kaikkensa, että näin olisi edelleen.

Mietin paria asiaa, pahoittelen, jos olet ne jo kertonut. Miten päädyitte yhteen? Oliko suhteessanne riemukkaita seksihetkiä? Tapahtuiko muutos nopeasti (parin kuukauden sisällä) vai vähitellen, vuosien aikana? Mitä luulet, että sinulle tapahtuisi, jos miehesi ilmoittaisi ottavansa eron ja muuttavansa pois?

Olen asunut yksin suurimman osan elämääni, mutta kokenut monenlaisia miessuhteita. Taustani ei ole uskonnollinen, mutta olen kokenut samantapaisia asioita. Olen kuullut olevani epäkiihottava jne. Oma käsi ja pornokuvasto olivat kuulemma parempia.

Lähdin siitä suhteesta vain päätyäkseni seurustelemaan pehmeän narsistin kanssa (kuolen jos jätät minut). Siitäkin suhteesta lähdin.

Sittemmin minulla oli lyhyt suhde, jossa tajusin seksiaddiktion siitä, että nukkuessani miehen vieressä hän täysin avoimesti ja kännykän näyttöä salaamatta selasi seuraavia deittejä (sydämenkuvat vain vilahtelivat).

Juu, olen yksin. Voisi olla paremminkin, mutta työ ja kaverit tarjoavat täytettä päiviin. Sekä yhteiskunnallinen aktiivisuus. Mietin, ja tämä on vain arvaus, olisiko pohjalla sen yhden ihmisen kaipuu, joka ei olisi miehesi, ja jolle voisi uskoutua, joka ymmärtäisi lämpimästi, jolla olisi sinulle aikaa, ja joka olisi rinnallasi "vaikka mikä tulisi". Näin minä sinun tekstisi tulkitsen.....

Jaksamista, kuitenkin. Olet ihan varmasti hyvä, ole hyvä itsellesi. Muista olla. Sillä sen me ihmiset unohdamme aika usein.

Älä välitä häiriköinti-viesteistä. Elämässä tulee aina silloin tällöin vastaan ihmisiä, jotka eri syistä eivät halua/osaa olla ystävällisiä. Nämä ovat niitä kohtia, jossa harjoittelet ensinnäkin, että olet välittämättä (jos kyseessä provoileva palstajonne tms.) ja vetämään rajoja (jos kyseessä ihminen, jonka kanssa on pakko olla tekemisissä). Hänen negatiiviset mielipiteet eivät määritä sinua, vaan hänen omaa asennetta elämään/ihmisiin.

Minulle oli suuri oivallus, että olen tavoitellut onnea elämässä liikaa toisten ihmisten kautta. Voin viedä itseni teatteriin, konsertteihin, kauneushoitolaan, luontopoluille ja ihan mihin vaan ilman miestäkin/ystävää. Hemmottelen itseäni myös ravintolaruuilla ja kukilla, ja ostan aina tärkeinä päivinä jonkun lahjan. Olen kuitenkin vuosien varrella saanut uusia ystäviä etenkin työn kautta, ja myös opiskelujen. Myös naapureiden kanssa juttelen aina pihalla. Sinun ikäisenä en osannut vielä ystävystyä uusien ihmisten kanssa. Vähitellen olen siinä kehittynyt.

Käyn myös harrastuksissa ja kokeilen uusia lajeja. Ennen häpesin niin, etten kehdannut harrastaa mitään, mutta nykyään en enää välitä vaikka en ole erityisen lahjakas missään. Parisuhdetta en etsi ennen kuin olen valmis, olenko koskaan. Ainakin vielä päällimmäiseksi nousee ajatus, kuinka raskasta suhteessa oli ja kuinka en osannut erota, vaikka pohjimmiltaan halusin. En halua löytää itseäni samasta tilanteesta, nautin nyt elämästä ihan eri tavalla. 

Olisi hyvä sinulle kun löytäisit suhteen ensisijaisesti omaan itseesi. Suosittelen pitkän terapian käymistä esim. Kelan tuella. Olet ystävällinen, älykäs, analyyttinen ja herkkä ihminen. Voi kun sen ymmärtäisit <3

Vierailija kirjoitti:

Iltaa kaikille. Olin ulkoilemassa ja paistoin nakkeja laavulla. Minulla oli mukavaa ja sain vähän etäisyyttä aiheeseen sen sijaan että olisin vain neljän seinän sisällä istunut ja ahdistellut.

Kävimme miehen vanhempien luona ja sain kortin ja kukkia. Huomasin olevani tavallista poissaolevampi ja surullinen siitä, että en suhteen alkuaikoina uskaltanut puhua kenellekään tästä.

Tuntuu ettei tämä aihe ole oikein esillä missään eikä siitä puhuta. Addiktioista mainitaan yleensä vain alkoholismi ja peliriippuvuus jos jotain. En oikeasti tiennyt että tälläinen ongelma on olemassa ja että se voisi kohdata minua. En tiennyt mitä tehdä tai että olisi mahdollista puhua tästä jollekin.

Alunperin tutustuin mieheen ihan kaveripohjalta. Olin yksinäinen ja löysin hänet netin kautta ihan kaverisivustolta. Seurustelemaan päädyimme hänen aloitteestaan/painostuksesta. Luulin että menetän hänen seuransa, josta niin kovin pidin, jos en ryhtyisi parisuhteeseen.

Jo ensimmäisenä päivänä kun tapasimme, hän otti minusta salaa kuvia. Kuulemma esitelläkseen miten nätin tytön seurassa on ollut. En suuttunut, olin imarreltu. Nyt jälkikäteen tuntuu oudolta enkä olisi ok jos joku tekisi minulle nyt niin.

Te olette auttaneet minua oikeasti kommenteillanne, vaikka sitä on ehkä vaikea uskoa, kun en ole suinpäin pystynyt tekemään päätöksiä mihinkään suuntaan.

Saitte minut kyseenalaistamaan ajatuksiani siitä, että minä olen outo ja estoinen ja mieheni käytös normaalia. Minä luulin että koen negatiivisia tunteita ilman oikeaa syytä, te saitte minut ajattelemaan että saan olla pettynyt ja että on ihan luonnollista, kun seksi ahdistaa tuon kaiken jälkeen.

Konkreettisin asia mikä suhteessani tapahtui eilisen ihanien ja ymmärtävien kommenttien johdosta, on se että en ole suostunut harrastamaan enää seksiä velvollisuudesta ja pelosta, että mies katsoo heti muita, jos minä en anna. Seksi on tuntunut minusta pahalle, mutta olen pitänyt lähestulkoon velvollisuutenani harrastaa sitä kaikesta huolimatta. Olen myös todella vahvasti ottanut itseeni lausahdukset, että ei nainen voi yksin päättää parisuhteen seksistä ja ei yksin voi seksiä lopettaa parisuhteessa.

Ymmärsin; että mikään minun ominaisuuteni tai tekoni ei voi vaikuttaa hänen päätöksiinsä toimia miten ikinä nyt aikookaan.

Tarvitsen aikaa ajatella. Ilman seksiä.

Ap

Ihanaa Ap, että täällä sinulle on tullut kommentoimaan viisaita ja empaattisia ihmisiä ja koet saaneesi täältä voimaa. Ja alkanut hahmottaa omia rajojasi ja omaa arvoasi! Muista, että sinun tulee rakastaa itseäsi ensin. Sitten vasta voi ajatella rakastavansa muita. Nyt on aika sinun rakastaa itseäsi. Se ei ole edes itsekkyyttä, vann tervettä itsesuojelua. Sinun ei pidä harrastaa seksiä, jos sinä et halua. Sinusta ei saa puhua rumasti. Sinä ansaitset kunnioitista ja hellyyttä. Vaikuttaa siltä, että miehesi tuskin niitä sinulle pystyy antamaan omien ongelmiensa vuoksi.

Ihmettelen myös terapeuttiasi, etkö ehkä ole kertonut hänelle avoimesti miehesi käytöksestä, vai miten ihmeessä terapeuttisi ei ole tilanteeseen puuttunut?

-Kapanteri.- kirjoitti:

Otsikointi oli liian epämääräinen, mikä vei pisteitä.

Otsikko on oikeastaan aika tärkeä. Niin se toimisi dataimurina.

Olen ehdottomasti samaa mieltä. Sivusta tämä.

Vierailija kirjoitti:

Konkreettisena ongelmana suhteesaamme on seksi. Mies on ollut tavatessamme erittäin pakonomaisesti addiktoitunut pornoon ja itsetyydytykseen (myös hänen omien sanojensa mukaan). Hän ei ole kyennyt yhdistämään minua/parisuhdettamme seksiin ja on kokenut tarpeelliseksi arvostella kehoani.

Tästä kaikesta minulle on jäänyt riittämätön olo ja ahdistun kovin kaikesta läheisyydestä, mikä taas aiheuttaa riitoja ja mielipahaa suhteessamme.

Mies on muuttanut käytöstään, mutta minusta on tullut sulkeutunut ja ahdistunut.

Muita ongelmia ovat mustasukkaisuus ja ajoittaiset komminikointivaikeudet.

Ap

Ei nyt kuulosta hyvältä jatkoa ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

Unohdin vielä viestini lopusta sanoa että jos kommentointini ketjuun vaikuttaa turhalta ja jankkaamiselta niin voin lopettaa sen. Olette jo vastanneet minulle paljon syvällisemmin kuin olisin edes uskaltanut toivoa.

Tarkoituksenani ei ole muuttua palstasekopääksi joka ei ymmärrä hiljentyä hyvän sään aikaan.

Ap

Voi ap hyvä, huomaatko että kuinka vaatimaton ja muita etusijalle asettava olet tässäkin? Et ole lähelöäkään "palstasekopäätä" 😀

Vaan olet viisas ja herkkä ihminen, joka on aivan käsittämättömän huonossa tilanteessa ja suhteessa. Me vaan halutaan auttaa minkä pystymme. Jaksamme kyllä kuunnella.

On ollut ilo kuulla, että tämä ajatusten vaihto on ehkä helpottanut näkemään tilanne uudessa valossa. Toivottavasti saat pian ammattimaosempaakin apua tilanteesi käsittelyyn.

Omakohtaisesti voin kertoa, että paljon pienemmistä ongelmista minä lopetin seksin harrastamisen parisihteessa. En siis mitenkään kostoksi tms. Olin vain pahastunu, enkä halunnut läheisyyttä kun tunsin tulleenu löukatuksi. Sinun tilanteeseesi verrattuna kyse oli ihan pikku jutuista. Vuosi myöhemmin päädyimme paritetapiaan käsittelemään asiaa. Seksikin alkoi sujua. Terapeitti tähdensi, että enhän tee mitään vasten tahtoani. En tehnyt, enkä tee. Sinunkaan ei pitäisi.

Lisään vielä, että en kyllä suosittelisi sinulle ja mihelesi pariterapiaa. Sinun kokemukset ja kojemasi loukkaukset on niin rajuja, että niitä olisi sinun varmaan paras kösitellä yksilöterapiassa, ettei miehesi pääse vääntämään mustaa valkoiseksi tetapeutin ja siten sinun silmissäsi.

Anteeksi kirjoitusvirheet, näpytän puhelimella

Voi kun tuntui pahalta lukea Lady E:n kommenttia. Inhottavaa että olet joutunut myös kokemaan huonoa käytöstä suhteissasi. Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos kun jaksoit lukea ajatuksistani ja kertoa omista kokemuksistasi.

Aiemmin mainitsin että en tosiaan parisuhdetta etsinyt kun mieheni tapasin. Tapasimme kaverimielellä ja hän ihastui minuun todella vahvasti ja halusi että suhteemme muuttuisi seurusteluksi. Minäkin pidin hänestä.

Tästä tuli mieleeni hänen sanomansa kommentti, kun muutaman kuukauden seurusteltuamme kysyin häneltä, että milloin hän huomasi ihastuneensa minuun (tai jotain sen kaltaista). Hän vastasi ettei edes ollut ihastunut minuun, mutta halusi varata minut itselleen ennen kuin joku muu ehtisi. Se satutti silloin kovasti.

Hän selitteli sitä sanomalla, että häntä vain nolotto kysymykseni.

Tuolloin hän myös paljon antoi arvoa ulkonäölleni, mutta heti perään koki tarpeelliseksi kehua jotain muuta naista.

En osaa sanoa olenko kokenut "riemukkaita seksihetkiä" itse, mutta olen ollut onnellinen jos mieheni on nauttinut kanssani. En tiedä miksi koin hänen nautintonsa tärkempänä kuin omani.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Konkreettisena ongelmana suhteesaamme on seksi. Mies on ollut tavatessamme erittäin pakonomaisesti addiktoitunut pornoon ja itsetyydytykseen (myös hänen omien sanojensa mukaan). Hän ei ole kyennyt yhdistämään minua/parisuhdettamme seksiin ja on kokenut tarpeelliseksi arvostella kehoani.

Tästä kaikesta minulle on jäänyt riittämätön olo ja ahdistun kovin kaikesta läheisyydestä, mikä taas aiheuttaa riitoja ja mielipahaa suhteessamme.

Mies on muuttanut käytöstään, mutta minusta on tullut sulkeutunut ja ahdistunut.

Muita ongelmia ovat mustasukkaisuus ja ajoittaiset komminikointivaikeudet.

Ap

En kattelis sekuntiakaan tollasta menoa. Tajuutko et roikutat itteäs miehessä, joka kohtelee sua huonosti, etkö osaa tehdä muuta kuin nähdä itsessäsi vikoja. Sulta puuttuu selkäranka. Jätä se sika.

Ööh.. mies on muuttanut käytöstään, mutta AP ulvoo ja rypee itsesäälissä sen sijaan, että muuttaisi omaa käytöstään, ergo mies on sika. Jep, näinhän se menee täällä misoandrian kehdossa, eli vauva-oksennussankossa.

Ap, pyydän älä välitä näistä kiusaajista. Onneksi näitä on aika vähän eksynyt tähän ketjuun.

Kysyit mitä tekisin tilanteessasi. No ensinnäkin alkaisin ottamaan tilaa ja aikaa itselleni, kävisin ehkä kokeilemassa jotsin uutta harrastusta, alkaisin meikkaamaan ja pukeutumaan kuten haluan. Sitten alkaisin valmistella lähtöäni, varsinkin jos tilanne tiukkenisi em. toimista johtuen.

Lakkaisin keskustelemasta ja kuuntelemasta toistaiseksi mitään ala-arvoista puhetta. Laittaisin kuulokkeet päähän ja syventyisin kivaan musiikkiin.

Tuolla kaikella horjuttaisin vallan tasapainoa.

Katsoisin miten mies reagoi.

Kehoittaisin miestä menemään terapiaan itsensä ja tulevien suhteidensa vuoksi.

Koska pakkaisin jo tavaroitani.

Kaikkea hyvää Ap:lle! Olet hyvä ihminen. Älä luovuta!

Tiedostan, että varmasti kaikki asiat mitä minulle voi tämän ongelman osalta sanoa on jo sanottu monen eri ihmisen taholta. Kiitos!

Silti minua itseäni auttaisi jos saisin tässä turvallisessa ympäristössä jäsennellä ajatuksiani vielä lisää. En siis hae teiltä enää mitään uutta asiaan tai koita venyttää aihetta huomion toivossa. Toki jos teille tulee ajatuksia, jotka haluaisitte jakaa kanssani, niin luen mielelläni.

Erossa minua pelottaa eniten yksin jääminen. Olen ollut ennenkin yksin, mutta tiiviin yhdessä olemisen jälkeen se tuntuu hirvittävältä ihmiskohtalolta. Pelkään että muuttuisin epätoivoiseksi ja hakeutuisin huonoon seuraan tai en jaksaisi pitää kiinni omista tavotteistani (opiskelu, syömishäiriöstä paraneminen..).

Pelkään myös että mieheni tekisi itselleen jotakin tai että hän tukeutuisi taas alkoholiin. En halua hänelle mitään pahaa.

Joskus mies sanoi minulle että tappaisi minut jos pettäisin häntä. Kysyin moneen kertaan onko hän tosissaan. Myöhemmin hän ymmärsi, että näin ei voi sanoa toiselle. Tuo oli ainoa kerta kun olen pelännyt häntä.

Mies ei ole ollut minua kohtaan fyysisesti väkivaltainen, hän ei ole koskaan lyönyt minua tai uhannut lyödä. Joskus hänellä on tapana ajaa holtittomasti jos meillä on riitaa tai häntä ahdistaa.

Hän ei ole paha ihminen. Hänelle on elämän aikana tapahtunut kaikenlaista, joka on ajanut hänet etsimään epäterveistä asioista helpotusta (alkoholi, porno/itsetyydytys). En usko että hän on halunnut minulle pahaa, hänen maailmankuvansa on ollut vain erilainen silloin.

Olen hyvin ahdistunut, sillä koen olevani yksin ja en tiedä mitä tekisin. Olen huono puhumaan puhelimessa ja tuntuu että jos soittaisin johonkin, niin unohtaisin kaiken mitä pitäisi sanoa. Yritän miettiä kenelle voisin jutella. Terapiaa minulla on keskiviikkona ja mahdollisuus on puhelinsoittoonkin. Käytän sitä ehkä hyväkseni huomenna.

En voi tarpeeksi kiittää teitä, jotka olette halunneet minulle sanoa kauniita asioita, jakaa neuvojanne ja elämänviisautta. En olisi uskonut että täältä voi saada tälläistä tukea. Jos emme enää ehdi tänään juttelemaan niin hyvää yötä teille!

Ap