Mitä te tekisitte tilanteessani?

Luin ketjun läpi, paljon voimia ap! Tulee oma ensimmäinen ero mieleen, eroaminen on raastavaa, mutta selviät siitä ajan kanssa. Ensin itkut ja muistot pyörii mielessä, jos ei ole kuuntelijaa niin kirjoittele vaikka. Prosessi kestää aikansa, älä luovuta äläkä koskaan palaa takaisin. Jonain päivänä tulee uskomaton vapauden tunne ja ilo, muistan kuinka olin kävelyllä, juuri näin maaliskuussa, kevätaurinko paistoi ja oli pakko lähteä juoksemaan onnesta, kun vihdoin tajusin sen vapauden. Ulkoilu ja liikunta tekee hyvää. Vaikutat kivalta tyypiltä ja osaat ainakin kirjoittaa hyvin.

Ap kirjoita ihmeessä tänne vielä, jos yhtään siltä tuntuu. En itse ole ollenkaan sitä mieltä, että kaikki ketjun anti on nyt tässä. Toki sinä itse tiedät parhaiten, mikä sinua auttaa.

Tapauksesi on koskettanut itseäni kovin, ja jään varmasti miettimään, kuinka tilanteesi etenee ja miten voit. Sinulla ei ole velvollisuutta raportoida, mutta tiedätkö - niin hassulta kun se kuulostaakin - jää jotenkin haikea olo sitten, kun keskustelu loppuu. Tunnen jotenkin syvää yhteyttä sinuun.

Ehkä palstalla joku suljettu ryhmä voisi olla turvallisempi tapa jatkaa keskustelua, jos haluaa rajata pois häiriköt ja mahdollisuuden siihen, että ex löytää keskustelun.

Ap,

Muuttuiko mies huomioivammaksi kun sinä tulit estyneeksi?

Kuulostaa siltä että mies haluaa sinusta Madonnan, pyhän naisen, elämäänsä Tasapainottamaan sitä, että seksuaalisesti hän voi olla vapautunut vain hu*ran kanssa.

Keskustelun kautta hahmottunut näkemykseni:

Hän rakastaa sinua, todennäköisesti. Mutta hänen seksuaalisuutensa on rikki ja lohkoutunut. Hän ei kykene olemaan intiimisti rakkaan kanssa, hän yhdistää seksuaalisuuteen aivan vastakohtaiset asiat kuin hellyys ja vastavuoroisuus. Hän osaa olla vain hyväksikäyttäjän ja "ostajan" roolissa. Tähän sinä olet herkkänä ihmisenä reagoinut "oikein" eli kuolettamalla oman seksuaalisuutesi. Se sai miehesi kiinnostuksen heräämään taas, kun olet saavuttamaton ja heikoilla. Se ei ole oikein, mutta se oli "parasta mitä saatoit tehdä" kun olet tottunut huomioimaan muut ihmiset. Se oli välttämätöntä silloin jotta suhde jatkuisi. Mutta pitääkö sen jatkua...

En ole seksuaaliterapeutti, mutta muulla kokemuksella suosittelen vahvasti ottamaan tämän näkökulman terapiakeskusteluun. Tilanne on hoidettavissa, mutta trauma pitää molemmilta hoitaa. Sen näkee sitten lopulta päätättekö jatkaa yhdessä kun asia on näitä miehen juuria myöten käsitelty. Joka tapauksessa, se helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun olen yrittänyt ottaa eroa puheeksi niin mies ei oikeastaan ymmärrä että miksi meidän pitäisi erota eikä halua keskustella asiasta.

Minäkään en ymmärrä, miksi teidän pitäisi erota, mutta haluaisin keskustella asiasta. No, miksi?

Mun piti tajuta ja sisäistää, että kaikki se ihana ja paska tulee samassa paketissa. Että mä en voi saada vain sitä hyvää, mikä siinä suhteessa ja toisessa ihmisessä on. Se ei ole vaihtoehto sen ihmisen kanssa, vaikka mitä lupaisi. Piti hyväksyä totuus siitä mitä suhde oikeasti oli, ja minkälainen toinen on. Ja päästää irti niistä haaveista ja toiveista mitä suhde olisi voinut olla. Hyväksyä että ne oli vain mun haaveita, jotka eivät toteudu. Ja surra niitten haaveitten menettämistä. Vasta sitten pystyin päästämään suhteesta irti, ja olla enää palaamatta takaisin.

lol näit taunotapioteuvon satuiluja..

Eikö sua kyllästytä sun tuiki tyhmät jutut. Ja ei, et ollut kovin komea mies. Keski ikäinen kaljamahainen a kalju katkera mies. Ja toki sun novellit kertoo sairaasta mielestä. Ketään et saa, joka sinua rakastaisi - koska olet paha ilkeä vanha mies.

Pornon pilaantua miehiä ei voi pelastaa. Voitte vaan jättää ne siat.

Hei Ap

Oletko ollut nyt vanhempiesi luona? Kerroinko heille että olet eroamassa? Miten he suhtautuivat. Toivottavasti sait tukea? Toivottavasti saat vietettyä kivan rauhallisen viikon joka auttaa orientoitumaan uuteen turvalliseen ja itsetuntoasi vahvistavan elämänvaiheeseen.

Eroa vaan miehestäsi.Hae elämääsi asioita jotka tuottavat iloa ja vahvistavat sinua.Olet todella vahva,rohkea ja viisas kun uskallat ottaa vastuun elämästäsi ja pyrkiä pois mukavuusalueelta.Itse tein eroa 20v,ja lopulta kun uskalsin lähteä,ensin olin tosi onneton.Pian huomasin,kuinka vapauttavaa on olla oman elämänsä eläjä.Päivääkään en vaihtaisi nyt pois.Saan tehdä itselle mieluisia asioita ja seurustella tai olla seurustelematta kenen kanssa haluan.Tänään hengitän vapaata ilmaa,olen onnellinen ja itsellinen.En kenenkään määrättävissä.Et sinä jaksa tuollaista elämää elää,et oikeasti kelpaa miehellesi itsenäsi ja se ei ole oikein siis "juokse villi lapsi,juokse kauemmaksi,siellä kasvat vahvemmaksi ja vapaammaksi-juokse henkesi edestä,ota toivon kipinä mukaan..."

Vierailija kirjoitti:

Eroa. Näin olet vapaa etsimään itsellesi uuden itsetunnonpönköttäjän.

Olepa ilkeä!

Hei AP, ole varovainen. Parempi hänen vaikka antaa ymmärtää, että voisitte palata yhteen, ennen kuin lähdet asunnosta lopullisesti. Jos hän on uhkaillut aiemmin, voi hänellä napsahtaa päässä ja hän tekee jotain väkivaltaista. Valehtele vaikka mieluummin, ennen kuin olet turvassa.

Hei.. häpeäkseni se viimeinen viesti ei nyt taida jäädä viimeiseksi. Ei ole ketään kelle puhua ja terapia kerran viikkoon ei tunnu riittävälle.

En tosin ole varma uskallanko jäädä tänne kirjoittamaan. Pelkään ilkeitä viestejä ja minulla ei ole voimia jättää niitä omaan arvoonsa. (Käytöstäni saa kritisoida, mutta esimerkiksi "tapa ittes" kommentit menevät ihon alle)

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin pelkään eroamista. Olen vihainen itselleni siitä, että en lähtenyt heti kun miehen käytös selvisi minulle. Tuntuu että olen pettänyt itseni, enkä vieläkään ole sen parempi, kun kipuilen lähtemisen kanssa.

Vanhempien luona oleminen tuntuu liian hankalalle. Suhteemme on aikuisiällä melko pinnallinen enkä erityisemmin halua valottaa erohaluni syitä heille. Pitäisi varmaan mennä omaan kotiini.

Yksin jääminen ahdistaa. Olen ollut suurimman osan elämästäni yksin. Tuntemattomaan hyppääminen ei ole se pahin, vaan palaaminen siihen mistä niin kipeästi halusin pois.

Ap

Miehen kanssa olen yhä puhunut. Niin. Tekisi mieli sanoa, että en ole ja lähdin vain tukka liehuten kohti uutta elämääni, mutta mitäpä se hyödyttäisi valehdella.

Miehellä ei myöskään ole ystäviä elämässään tällä hetkellä. Hänellä ei oikeastaan koskaan ole (yhtä lapsuuden ystävää lukuunottamatta) ollut oikeita ystäviä ja ihmissuhteet ovat perustuneet hyväksikäytölle (aika/raha) tai juomiseen.

Varmaan siksi hitsauduimme niin kiinni toisiimme, vaikka täytyy sanoa että olemme myös hyvin samankaltaisia luonteeltamme ja jutteleminen on helppoa.

Häntä on kiusattu melkeinpä aina. Koulussa ja työpaikalla. Hän tarttuu herkästi ongelmakohtiin ja kiusattujen puolustajat eivät todellisessa maailmassa ole suosittuja. Tällä hetkellä hän ei onneksi koe kiusaamista ja saa olla rauhassa.

Mies kokee olevansa hyvin kiltti. Tavallaan olen samaa mieltä. Hän on aina valmis auttamaan jos jollain on hätä. Hän on peruskohtelias kaikille. Toisaalta hänellä on erittäin lyhyt pinna ja esimerkiksi rattiraivo voisi olla hänen toinen nimensä.

Vierestä seuranneena luulen että osa hänen ystävyyssuhteistaan on jäänyt alkamatta/jatkumatta, koska hän sanoo ajattelemattomasti ilkeitä asioita muista ja joskus hänen vitsinsä saattavat loukata.

Hän myös tuntuu auttavan muita ilman omia rajoja, joten hyväksikäytön mahdollisuudet ovat vallan mainiot hänen suhteensa jos joku niin mielii tehdä. Ei se taida olla ystävyyttä jos toinen on yhteydessä vain silloin, kun tarvitsee jotakin.

Ap

Haluan näillä kai selittää itselleni, että miksi jäin niin kiinni mieheen, vaikka kuvaamani käytös on ollut sellaista, että moni olisi lähtenyt heti.

Pidin kovasti siitä, että sain olla miehelle hyvä. Halusin, että hän saa kokea miltä tuntuu, kun jotakuta oikeasti kiinnostaa mitä hän ajattelee ja miltä hänestä tuntuu. Halusin samaa itselleni.

Hän puhui paljon, jatkuvasti. Harvoin mitään oikeaa asiaa, mutta kunhan vain ääntä tuli. Ei se minua haitannut, oli mukavaa että joku halusi puhua minulle. Muistan itse olleeni paljon hiljaa. En osaa puhua, ellei ole edes jotain asian tapaista mielessä.

Öisin hän avautui rankoista kokemuksistaan. Minä en uskaltanut kertoa omistani tai jos uskalsin niin tuntui ettei hän malta kauaa kuunnella, ennen kuin juttu taas siirtyi häneen. Tästä tosin mainitsin ja hän on nykyään parantanut tapansa sen suhteen.

Minulla on niin paha mieli siitä kaikesta mitä hän on kokenut ja siitä ettei hän saanut apua.

Joskus mietin myös sitä, kun hän on kertonut lapsena katselleensa pornoa perheen tietokoneelta. Vanhemmat ovat tästä ilmeisesti tienneet. Miksei pientä lasta estetty? Miksei tietokonetta otettu pois? Teinillä ymmärrän, mutta ei 9-vuotiaan tarvitsisi joka yö aikuisviihdettä katsoa.

Ajatukset harhailevat joka suuntaan. Välillä säälin häntä, toisaalta vihaan. Kai minä rakastankin. Inhottaa, ällöttää, kaipaan häntä.

Ap

Ymmärrän tuon lähtemisen vaikeuden täysin. Itse tosiaan tein eroa useamman vuoden ajan ennen kuin uskalsin viimein lähteä. Myös oma exäni oli hyvin yksinäinen sekä hänellä oli ollut vaikeita asioita lapsuuden perheessään. Myös tästä syystä lähteminen tuntui niin vaikealta. Kun toista ei kuitenkaan haluaisi jättää yksin. Lopulta tajusin kuitenkin että en ole vastuussa hänen ongelmistaan vaan hänen tulee selvittää omat ongelmansa itse. Tajusin myös että omalla toiminnallani estin häntä selvittämästä omia ongelmiaan, sillä hän pystyi ikäänkuin ”piiloutumaan” minun apuni taakse, turvautumaan siihen että minä aina autoin ja tuin. Eli hänen ei tarvinnut ottaa vastuuta mistään omasta toiminnastaan.

Huomaan kuitenkin selkeästi että prosessi on myös sinulla alkanut. Sanoisinkin että sinun kannattaa olla itsellesi myös armollinen. Nämä ovat aina vaikeita asioita, ja vaativat aikaa.

Vaikutat oikeasti todella mukavalta ja fiksulta ihmiseltä jonka kuulumisia mielelläni kuulisin mielelläni jatkossakin. Mietinkin siis, että olisitko halunnut kirjoitella muuallakin kuin täällä? Itselläni on tosiaan aika samanlaisia kokemuksia kuin sinulla, ja minullakaan ei ole liikaa ystäviä elämässäni, joten tuntuu että keskustelu voisi olla antoisaa molemmille.

Yksi tärkeä asia mikä monelta naiselta unohtuu on se, että eivät kaikki löydä uuttua kumppania tuosta noin vaan tai että vaihtamalla aina paranisi. Lisäksi miehen ja naisen fysiologiset erot kiihottumisessa, seksissä ja libidossa ovat niin isot etteivät naiset kykene asiaa miehen kannalta täysin ymmärtämään vaikka niin väittäisivät. Siksi on niin helppoa sanoa, että vika on aina miehessä.

Eroamiseen en ota tässä suoraan kantaa, mutta jos ap on vielä nuori niin silloin ei ehkä kannata jäädä roikkumaan noin ongelmalliseen suhteen. Oli vika sitten kummassa tahansa.

En ymmärrä viimeisimmän kommentin sisältöä. En, vaikka miten päin yritän kääntää sitä, niin en käsitä miten se liittyy tilanteeseen jossa olen yhtään millään tavalla.

Näitä erilaisia haluja pyörittelin mielessäni kaikki nämä vuodet, yrittäen ymmärtää. Minut on myös kasvatettu ymmärtämään näitä hyvin mystisiä haluja, jotka niin suuresti eroavat naisten haluista.

Lopputulokseni hyvin subjektiivisissa havainnossani on että halut eivät eroa, toinen on vain tuhonnut kykynsä.

Ap

Kiitos vertaistuesta. Haluaisin ehkä jutella jossain muualla ja olen ollut todella iloinen lukiessani kommentteja, joissa tätä on minulle ehdotettu. (nyt täytyy myöntää oma tyhmyyteni somemaailmassa, en oikein tiedä että missä ja miten)

Minua pelottaa aivan hirveästi, että tulen tekemään eroa vuosien ajan. Myös taustalla olevat epäonnistuneet eroyritykset syövät itsetuntoani selviytymisestäni.

Luultavasti kimpaannuin aikasemmasta kommentista, koska siinä mainittiin mahdollisuus, että jäisin yksin. Se että vaihtamalla ei parane, kuulostaa todella julmalta. Että jos haluaa olla joskus parisuhteessa niin ei muuta olisi luvassa, kuin itsetunnon hajoittamista ja pahaa mieltä ilman läheisyyttä ja toisen kunnioittamista.

En tarkoita, että minun olisi mikään pakko olla suhteessa. Suurimman osan elämästäni olen pärjännyt ilmankin. Koen kuitenkin, että luonnollista kaivata rakkautta ja kumppanuutta.

Olen sekaisin ajatusteni kanssa. Mies on minulle vihainen, hän haluaisi nähdä vanhempani, mutta kielsin. Siis hän haluaisi vain viettää aikaa siellä, he pitävät toisistaan. Nyt on ehkä erittäin hyvä hetki taas pitää hengähdystauko täältä.

Kiitos tukevista viesteistänne, luen ne kaikki, vaikka en keksisi/ehtisi kommentoida takaisin.

Ap

Älä Ap häpeä sitä, että kirjoitit tänne. Täällähän moni on sanonut, että tukee sinua, jos haluat keskustella. Mikä itseäni harmittaa, on se, että tähänkin ketjuun eksyy noita satunnaisia huutelijoita, jotka purkavat omaa pahaa oloaan. Yritä olla ottamatta itseesi. Ne kommentit kertovat jotain heistä, ei mitään sinusta. Ymmärrän toki, että ne luovat epävarmuutta siitä, haluatko täällä arkoja asioita puida.

Helpompi olisi miettiä näitä asioita varmasti pienemmän yleisön nähden. Harmi, etten taida uskaltaa laittaa tähän julkisesti mitään sähköpostiosoitetta tms, kun en tiedä, mistä p*skasta se sitten täyttyy. Olisin nimittäin aivan valmis keskustelemaan asioista kanssasi yksityisemmin, kun olen itse kamppailut samantyylisten asioiden kanssa ja toivoisin vaan niin kovasti, että voisin jotenkin olla tukena, vaikken sinua edes tunne.

Olen sinua kymmenen vuotta vanhempi, ja jotenkin näen sinussa sen nuoren itseni, joka mukautui liikaa ja ripustautui vääriin ihmisiin, kun ei uskaltanut olla yksin, eikä ymmärtänyt, kuinka minua saa kohdella.