Mitä te tekisitte tilanteessani?

Isäni oli erittäin uskonnollinen ja jo pienestä pitäen Jumala oli iso osa jokaista päivää. Pelkäsin paljon että läheiseni kuolevat jos en ole tarpeeksi kiltti tai että minä en pääse taivaaseen jos Jumala kuulee pahat ajatukseni.

Myös epärealistiset pelot siitä että paholainen ilmestyy esim. järvestä päivänä minä hyvänsä kuului vakiopelkoihini.

Isä oli kuitenkin erittäin rakastava ja tykkäsi touhuta meidän lasten kanssa kaikenlaista.

Minulla on myös vanhempi sisarus. Hänestä ei sen enempää, mutta lapsuutemme jäljet näkyvät myös hänessä.

Äitini on kokenut käsittämättömän traumaattisia asioita lapsuudessa. Hän yhä joka yö herää raastaviin painajaisiin ja huutaa apua/omaa äitiään. Hänen vointinsa on vaikuttanut minuun, mutta en ole katkera. Kukaan meistä ei saanut apua ajoissa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Apua kun aika rientää, yritän nopeasti naputella ajatukseni ennen kuin palsta menee kiinni. Jatketaan sitten aamulla.

Itkuhan tässä taas tuli, kun tuntemattomat ihmiset välittävät tilanteesta. Pelkäsin että minulle suututaan, kun joudun eroamaan terapian ja vaikka minkä tukemana, enkä vain riuhtaise itseäni yks kaks irti tästä suosta.

Eräs kirjoitti (en vieläkään osaa lainata viestejä, anteeksi) uskonnon vaikutuksesta ja pohti missä isäni on ollut.

Vanhempani ovat yhä naimisissa ja minulla oli osallistuva isä. Hän joutui olemaan paljon töissä, sillä äitini jäi aikaisin työkyvyttömyyseläkkeelle. En muistanut tätä heti, mutta taisin hävetä perheemme köyhyyttä ja olin jo päiväkodissa hyvin huolissani perheemme rahatilanteesta.

Koin että mitään ei saa pyytää itselleni, koska rahaa ei ole. Ajattelin myös että meillä ei ole rahaa, koska minä olen ylimääräinen menoerä.

Todellisuudessa mitään ei koskaan puuttunut, aistin vain lapsen herkkyydellä että raha-asiat kiristivät kotona ilmapiiriä.

Huostaanotto oli myös traumaattinen osa nuoruuttani. Se tapahtui vasten minun ja vanhempieni tahtoa, vaikka jälkikäteen ajateltuna se pelasti minut. Jouduin myös myöhemmin päättämäät että huostaanotto purettaisi. Halusin miellyttää vanhempiani.

Ap

Voi rakas ihminen, kuinka ankara olet itsellesi. Psyykkisesti terveetkin ihmiset voivat tarvita terapiaa erotilanteessa, saati sitten sinä, jolla on psyyken kanssa ongelmia entisestään ja suhde on traumatisoiva. Käy terapiassa niin paljon, kuin sinun tarvitsee. Kunhan arvostat itseäsi ja lähdet.

Terapia on itse asiassa oikeinkin paikallaan tuossa tilanteessa, koska suhteenne dynamiikka ja alistuneisuutesi ja tarpeesi miellyttää suhteessa ovat asioita, joita kannattaa työstää, jotta osaat jatkossa olla jämäkkä ja puolustaa itseäsi.

Hienoa että sinulla tuntuu olevan hyvä terapeutti.

Eikö ole aika kova hälytysmerkki, jos terapeutti on huolissaan, ja mainitsee jopa turvakodeista, vaikka sinulla on oma asunto!

Ei niille todellakaan ole tarvetta ihan normieroissa.

Terapeutti ei voi huutaa sinulle että pakene, juokse, eroa heti jos henkesi ja mielenterveytesi on sinulle kallis! Hän ei voi, koska hän tietää että todellinen päätös on tultava sinulta.

Keskustelupalstan hyöty on, että tässä keskustellaan anonyymisti, joten me, kun emme sinua tunne muuten kuin kirjoitustesi kautta, voimme huutaa että Pakene!

Joku tuolla vertasikin, että kuvittele jos paras ystäväsi, tyttäresi tms. Läheinen kertoisi saman, mitä olet kertonut meille. Mitä neuvoi sit häntä tekemään?

Aika hienoa, että terapeutti huomioi myös viisaan käytöksesi hakea keskusteluseuraa tältä palstalta. Useinhan sattuu, että palstalla alkaa varsinaiset p.. Myrskyt, kun asiattomat huutelijat eksyy pauhaamaan. Olit ehkä otsikoinut fiksusti ketjun aika arkisesti, niin tänne on eksynyt harvinaisen vähän länkyttäjäporukoita. Aina niitä jokunen joka ketjuun tunkee, älä välitä niistä.

Hienoa myös, että seksuaaliterapia järjestyi. Tie voi olla hidas, mutta löydät varmasti vähitellen oman seksuaalisen itsetuntosi ja itsesi arvostuksen. Ansaitset nautintoa, et tuskaa etkä pelkoa etkä häpeää.

Hyvää yötä. Kirjoittele taas lisää, jos siltä tuntuu!

Äh kun palsta menee kiinni juuri kun olisi paljon ajatuksia. No huomenna sitten.

Luin pienen hymyn kanssa kommenttia läheisriippuvuudesta. Minähän se siinä. Vaikea tosiaan ymmärtää muiden huolta, kun itse ei ole omassa tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla.

Mutta minä en luovuta. Aloitin tässä ketjussa jotain suurta, ihan vain minua itseäni varten. Tuntuu hyvältä yrittää ajatella että mitä minä haluan, tai ennemminkin että mikä olisi minulle pidemmässä juoksussa parhaaksi.

Hyvää yötä kaikille ja kiitos kun olette jatkaneet keskustelua kanssani!

Tänään ei ole hyvä päivä alkuunkaan. Tuntuu että en saa keskityttyä mihinkään. Ajatukset pyörivät ympyrää ja ahdistaa. Miten tälläisestä koskaan pääsee yli?

Mietin jatkuvasti omaa kelpaamattomuuttani. Miksi en kelvannut, miksi mies katsoi mieluummin muita, miksi jäin, miksi annoin hänen kohdella itseäni näin.

Olenko todella ruma? Ei ulkonäkö ole kaikki kaikessa tässä elämässä, mutta haluaisin tuntea itseni haluttavaksi. Tuntuu että hän vei minulta jotakin, mitä en saa takaisin.

Miksi hän halusi haukkua alapäätäni, miksi hän halusi tehdä isoimmasta epävarmuudestani vitsin. Miksi hän ei muista, kuulinko vain väärin? Eikö hän välittänyt minusta koskaan?

Yksin jääminen ahdistaa. Entä jos kaikki ajattelevat minusta niin kuin hän? Entä jos en ikinä saa omaa perhettä, mitä jos mieleni on pilalla ja toisin vain omat seksitraumani uuteen suhteeseen?

Liikaa kaikkea ja tämän kaiken keskellä pitäisi yrittää olla järkevä. Tällä hetkellä koko mies ärsyttää. Hän ei koskaan tule käsittämään mitä teki minulle. Elämä tuntuu epäreilulle. Hän voi vain jatkaa elämäänsä ja minä jään rikkinäiseksi maailman typerimmän asian takia, pornon ja itsetyydyksen. Itsepä en ymmärtänyt ensimmäisestä loukkauksesta lähteä.

Ap

Älä taaskaan ole noin armoton itsellesi!

Se ensimmäinen loukkaus on ollut niin pieni, että suurin osa ei pysty sanomana siihen vastaan. Se olisi kääntynyt kuitenkin sinua vastaan sekin, "no miten sä nyt tämmöisestä suutuit, vitsi vitsi!". Se on pahentunut siitä pikkuhiljaa, ja lopulta olet taustasi vuoksi jo "tottunut ja hyväksynyt" asemasi.

Meitä on muitakin, joille on käynyt hyvin samaa. Nuo tyypit oikein haistavat meidät, ja jäävät pyörimään ympärille siksi.

Itseäsi voit muuttaa, miestäsi et. Kun sinä muutut terapian avulla, sinulle ei enää käy noin.

Olo on jotenkin niin tyhjä. Muistan, että kun joskus teimme romanttisia asioita yhdessä tai mieheni järjesti minulle yllätyksiä niin en tuntenut mitään. Oikeastaan hyvä jos edes muistan näitä hetkiä.

Läsnä oli jatkuva kelpaamattomuuden tunne. Ajattelin, että tätä minä olen halunnut. Nyt vierelläni on ihminen, joka haluaa tehdä minulle näitä elokuvista tuttuja eleitä. Nyt pitäisi olla onnellinen.

Olen vihainen ja sitten surullinen. Itkettää ja ärsyttää. Tiedän, ei tänne raivoaminen tilannetta korjaa ja lähden kohta tekemään jotain järkevämpää.

Nyt on vain todella vaikea hetki. Mitä nyt sitten kun olen päättänyt erota ja kaikki ovat tukeneet minua siinä. Mitä sitten tapahtuu kun kaikki tavarat on palautettu oikeille omistajilleen ja tehtävä suoritettu? Kun ei ole enää mitään syytä olla yhteyksissä. Istunko vain sitten yksin kotona ja itken. Puhuuko kukaan minulle enää kun ei ole mitään akuuttia hätää, on vain tarve itkeä ja valittaa..

On olemassa terapia ja tukipuhelimet, mutta kaipaisin kipeästi ihmistä joka haluaisi olla kanssa tekemisissä muunkin syyn vuoksi, kuin sen että se on hänen työtään.

Ap

Olen lukenut ketjusi alusta loppuun saakka, mutta en ole aiemmin sinulle kirjoittanut. 

Tunnistan suhteessasi ja ajatuksissasi paljon samaa, kuin mitä koin ensimmäisessä "oikeassa" parisuhteessani. Itse kipuilin suhteessa lähes 10 vuotta, ennen kuin sain kerättyä tarpeeksi voimia lähteä. Erosta on nyt kolmisen vuotta aikaa, ja voin nyt sanoa olevani täysin vapaa tuosta suhteesta.

Eroaminen, ja kaikki siihen liittyvät ajatukset, oli varmasti yksi vaikeimmista asioista jonka olen joutunut tekemään. Samalla se oli kuitenkin myös paras päätös minkä olen tehnyt. Vasta eron jälkeen (ja pölyn laskeuduttua) tajusin, kuinka vääristyneitä ajatukseni olivat tuon suhteen takia. Eron jälkeen tuntui kuin sumu olisi hälvennyt, ja näin asiat kirkkaasti pitkästä aikaa.

Alussa ero ja sen päätöksen tekeminen aiheutti myös minulle paljon erilaisia tunteita laidasta laitaan, ja välillä tuntui että muserrun noiden tunteiden alle. Minua kuitenkin auttoi, kun hyväksyin sen, että tänään tuntuu tältä, ja se on ok. Huomenna voi tuntua jo erilaiselta. Eli muista myös hyväksyä tunteesi, äläkä liikaa taistele niitä vastaan. Se on prosessi. 

Paljon voimia ja kaikkea hyvää sinulle!

Rakas ap. Todennäköisesti eron kuin eron jälkeen sitä itkee ja suree ja on lukossa aikansa. Anna sille kaikelle lupa, eroa on lupa surra vaikka tietääkin, että se oli ainoa oikea ratkaisu.

Pikkupikku askelein sitä alkaa elämä avautua ja ajatukset selkiytyä, mutta sekin on aaltoliikettä. On hyvä varautua siihen, että pikkuhiljaa sinulla on hyviä hetkiä ja päiviä, jonka perään tuleekin taas huonoja. Toipuminen ei ole suoraviivainen tie. Mutta pitkässä juoksussa elämä ja valo voittaa, ja hyvät hetket muuttuvat päiviksi ja viikoiksi ja sinä vahvistut. <3

Paljon lämpöä ja voimaa matkallesi. Olen käynyt samankaltaisen helvetin läpi.

On ollut helpottavaa kuulla, että on muitakin jotka ovat päätyneet samankaltaiseen tilanteeseen. Silti olo on äärimmäisen typerä.

Kyllähän minä tiedän, että ei hyvään suhteeseen kuulu asiat mitä minulle tapahtui.

Minä vain luulin todella, että kun mieheni kesken seksin haukkuu alapäätäni, niin hän on rehellinen ja kertoo minulle syyn miksei nauti seksistä kanssani. Kun tivasin syytä kuinka hän pystyi sanomaan minulle niin, vastaus oli että on saanut tiukempaakin. Niin, vika oli minussa. (Jälkikäteen hän on sanonut että koki painostusta minun puoleltani sanoa noin)

Salakuvaamisesta ajattelin että hän vain ajattelemattomuuttan teki niin. Hän sanoi, että ei häntä haittaisi jos minä kuvaisin häntä salaa. Nuttura löysemmälle siis.

Kun hän lähti sängystä itsetyydyttämään muualle, ajattelin vain että ehkä hän ei jaksa harrastaa seksiä, ehkä itsetyydytys on helpompaa. Ehkä olen niin ruma.

Kun hän mitään sanomatta työnsi sormensa takapuoleeni, ajattelin että eihän nyt seksissä tarvitse jokaiseen asiaan lupaa kysyä. En halunnut vaikuttaa kokemattomalle.

Hänen kertoessaan paikoista ja tilanteista, joissa oli harrastanut seksiä, ajattelin etten saa loukkaantua. Onhan hänellä ollut elämä ennen minua. Ainakin joskus hän on saanut ollut kiihottavien ihmisten seurassa. Hän kehui paljon muita naisia (myös minua), mutta ei minun silti olisi tarvinnut tietää kuka hänen mielestään on maailman seksikkäin.

Nytkin kun kirjoitan näitä, niin hävettää. Eihän meillä mitään oikeita ongelmia ollut. Tuntuu että kaikki muut naiset olisivat ihan okei tälläisen kanssa, en ole tarpeeksi rento.

(Kyllä, muistan yhä mitä olette pornoaddiktiosta minulle kertoneet. Olen vain vuosikausia vähätellyt tuntemuksiani ja uskotellut itselleni että vika on kehossani/asenteessani)

Nyt otan hengähdystauon ja palaan myöhemmin asiaan. Pahoittelen itseni toistamisesta.

Ap

Keskityt rauhassa itseesi ja annat erilaisten tunteiden tulla esiin. Kun itkettää, itke. Jos vain pystyt/ jaksat, tee joka päivä jokin pieni mukava asia. Sellainen, jossa annat hyvää itsellesi. Se voi olla esim. hyvä ruoka, pieni kävelylenkki, kuuntelet musiikkia, luet, laitat hiukset kivasti tai lakkaat vaikkapa kynnet. Jotakin sellaista, että ajattelet antavasi sen hetken ja huomion itsellesi. Yksinäisyys voi tuntua eroajatusten keskellä välillä musertavalta, mutta itsestä huolta pitämällä löytyy ehkäpä vähän kerrassaan sisäistä turvaa.

Vierailija kirjoitti:

Tänään ei ole hyvä päivä alkuunkaan. Tuntuu että en saa keskityttyä mihinkään. Ajatukset pyörivät ympyrää ja ahdistaa. Miten tälläisestä koskaan pääsee yli?

Mietin jatkuvasti omaa kelpaamattomuuttani. Miksi en kelvannut, miksi mies katsoi mieluummin muita, miksi jäin, miksi annoin hänen kohdella itseäni näin.

Olenko todella ruma? Ei ulkonäkö ole kaikki kaikessa tässä elämässä, mutta haluaisin tuntea itseni haluttavaksi. Tuntuu että hän vei minulta jotakin, mitä en saa takaisin.

Miksi hän halusi haukkua alapäätäni, miksi hän halusi tehdä isoimmasta epävarmuudestani vitsin. Miksi hän ei muista, kuulinko vain väärin? Eikö hän välittänyt minusta koskaan?

Yksin jääminen ahdistaa. Entä jos kaikki ajattelevat minusta niin kuin hän? Entä jos en ikinä saa omaa perhettä, mitä jos mieleni on pilalla ja toisin vain omat seksitraumani uuteen suhteeseen?

Liikaa kaikkea ja tämän kaiken keskellä pitäisi yrittää olla järkevä. Tällä hetkellä koko mies ärsyttää. Hän ei koskaan tule käsittämään mitä teki minulle. Elämä tuntuu epäreilulle. Hän voi vain jatkaa elämäänsä ja minä jään rikkinäiseksi maailman typerimmän asian takia, pornon ja itsetyydyksen. Itsepä en ymmärtänyt ensimmäisestä loukkauksesta lähteä.

Ap

Sanoit, että ”entä jos en saa koskaan omaa perhettä”. Oletko miettinyt, millaista olisi perhe-elämä tämän miehen kanssa? Millaisen parisuhteen ja rakkaussuhteen mallin lapsesi saisivat vanhemmiltaan? Ei kovin terveen tai hyvän, eihän. Mitenhän se vaikuttaisi heihin? Ja äitinä sinun olisi hyvin vaikea erota, vielä paljon vaikeampi kuin nyt, sillä tuntisit syyllisyyttä lastenkin puolesta.

Joten seuraavan kerran, kun alat epäillä omaa eropäätöstäsi, onkin ehkä hyvä jos mietit koko asiaa näiden vielä syntymättömien lastesi kannalta. Se saattaa antaa sinulle uskomattoman paljon lisää voimaa. Sillä sinähän pelastat tässä heidät. Ja samalla kenties katkaiset kokonaisen ylisukupolvisen trauman ketjun. Ole ylpeä siitä!

Vierailija kirjoitti:

Tänään ei ole hyvä päivä alkuunkaan. Tuntuu että en saa keskityttyä mihinkään. Ajatukset pyörivät ympyrää ja ahdistaa. Miten tälläisestä koskaan pääsee yli?

Mietin jatkuvasti omaa kelpaamattomuuttani. Miksi en kelvannut, miksi mies katsoi mieluummin muita, miksi jäin, miksi annoin hänen kohdella itseäni näin.

Olenko todella ruma? Ei ulkonäkö ole kaikki kaikessa tässä elämässä, mutta haluaisin tuntea itseni haluttavaksi. Tuntuu että hän vei minulta jotakin, mitä en saa takaisin.

Miksi hän halusi haukkua alapäätäni, miksi hän halusi tehdä isoimmasta epävarmuudestani vitsin. Miksi hän ei muista, kuulinko vain väärin? Eikö hän välittänyt minusta koskaan?

Yksin jääminen ahdistaa. Entä jos kaikki ajattelevat minusta niin kuin hän? Entä jos en ikinä saa omaa perhettä, mitä jos mieleni on pilalla ja toisin vain omat seksitraumani uuteen suhteeseen?

Liikaa kaikkea ja tämän kaiken keskellä pitäisi yrittää olla järkevä. Tällä hetkellä koko mies ärsyttää. Hän ei koskaan tule käsittämään mitä teki minulle. Elämä tuntuu epäreilulle. Hän voi vain jatkaa elämäänsä ja minä jään rikkinäiseksi maailman typerimmän asian takia, pornon ja itsetyydyksen. Itsepä en ymmärtänyt ensimmäisestä loukkauksesta lähteä.

Minä erosin omasta alistavasta aviomiehestäni kolmekymppisenä. Kun en nähnyt enää muuta vaihtoehtoa, ajattelin että minun naisen elämäni on jo ohitse, mutta minun täytyy päästää hänet vapaaksi, jotta edes hän pystyy elämään normaalisti. En siis nähnyt itselläni mitään toivoa.

Sinä päivänä, kun konkreettisesti lähdin, suuri taakka putosi selästäni ja tajusin, että hei, koko elämä on edessäni, voin elää sen niinkuin haluan! Se olikin uusi alku uudelle elämälle!

Ap

Tekstisi lainaus näköjään epäonnistui. Onnistuin saamaan oman kommenttini sinun "ap" kuittauksesi alle. Eli tuo aviomiehestä eroaminen on minun, ei ap: n kirjoittama pätkä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Konkreettisena ongelmana suhteesaamme on seksi. Mies on ollut tavatessamme erittäin pakonomaisesti addiktoitunut pornoon ja itsetyydytykseen (myös hänen omien sanojensa mukaan). Hän ei ole kyennyt yhdistämään minua/parisuhdettamme seksiin ja on kokenut tarpeelliseksi arvostella kehoani.

Tästä kaikesta minulle on jäänyt riittämätön olo ja ahdistun kovin kaikesta läheisyydestä, mikä taas aiheuttaa riitoja ja mielipahaa suhteessamme.

Mies on muuttanut käytöstään, mutta minusta on tullut sulkeutunut ja ahdistunut.

Muita ongelmia ovat mustasukkaisuus ja ajoittaiset komminikointivaikeudet.

Ap

Ap hyvä, miten ihmeessä aloitusviestissäsi kerroit, että Ongelmat johtuvat pääosin vain minusta ja huonosta itsetunnostani. Pakonomainen pornoaddiktio ja itsetyydytysriippuvuus ovat miehen omasta toiminnasta johtuvia ongelmia, ei missään nimessä sinusta johtuvaa. Tuo pornoriippuvuus on tietynlainen tabu yhteiskunnassamme, sillä tavallaan media rummuttaa pornon "ilosanomaa", ilmaista pornoa on helposti saatavilla, pornon vastustajat tai siihen kriittisesti suhtautuvat leimataan estyneiksi jne. Mutta addiktio pornoon, vieläpä pakonomainen,  on ihan oikeasti tosi iso ongelma parisuhteessa, ei mikään pikkujuttu. Miehesi kuuloistaisi myös terapian tarpeessa olevalta! Itse naisena, jo useamman vakavan parisuhteen kokeneena, en olisi yhtä kärsivällinen kuin sinä. Olisin varmaan jo alkutekijöissä luovuttanut suhteen miehen kanssa, kenellä noin paha riippuvuus. Etenkin jos seksi, seksuaalisuus ja fyysinen läheisyys ovat tärkeitä asioita. En ihmettele yhtään, että sinusta on tullut sulkeutunut ja ahdistunut jos mies yhdistää kaiken seksin ja erotiikan pornoon, ei parisuhteeseen. 

Jep. Multa kysyttiin sairaanhoitajan vastaanotolla minkä koet tällä hetkellä pahimmaksi ongelmaksi ja vastasin rehellisesti, että pakonomaisen pornonkatselun ja masturboinnin mihinkä kulutan suurimman osan päivästä välillä helpottaakseni ahdistusta. Sairaanhoitaja nauroi päin naamaa ja otti sen vitsinä. Kysyi että miten muu ahdistus, mikä ahdistaa ? Toi on se suurimmainen. Jaa , heh heh heh heh. No hänelle se oli ehkä hauskaa ,minulle ei. N23

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään ei ole hyvä päivä alkuunkaan. Tuntuu että en saa keskityttyä mihinkään. Ajatukset pyörivät ympyrää ja ahdistaa. Miten tälläisestä koskaan pääsee yli?

Mietin jatkuvasti omaa kelpaamattomuuttani. Miksi en kelvannut, miksi mies katsoi mieluummin muita, miksi jäin, miksi annoin hänen kohdella itseäni näin.

Olenko todella ruma? Ei ulkonäkö ole kaikki kaikessa tässä elämässä, mutta haluaisin tuntea itseni haluttavaksi. Tuntuu että hän vei minulta jotakin, mitä en saa takaisin.

Miksi hän halusi haukkua alapäätäni, miksi hän halusi tehdä isoimmasta epävarmuudestani vitsin. Miksi hän ei muista, kuulinko vain väärin? Eikö hän välittänyt minusta koskaan?

Yksin jääminen ahdistaa. Entä jos kaikki ajattelevat minusta niin kuin hän? Entä jos en ikinä saa omaa perhettä, mitä jos mieleni on pilalla ja toisin vain omat seksitraumani uuteen suhteeseen?

Liikaa kaikkea ja tämän kaiken keskellä pitäisi yrittää olla järkevä. Tällä hetkellä koko mies ärsyttää. Hän ei koskaan tule käsittämään mitä teki minulle. Elämä tuntuu epäreilulle. Hän voi vain jatkaa elämäänsä ja minä jään rikkinäiseksi maailman typerimmän asian takia, pornon ja itsetyydyksen. Itsepä en ymmärtänyt ensimmäisestä loukkauksesta lähteä.

ap

Tämä seuraava siis eri kirjoittajan. Pyydän vielä anteeksi, että sotkin tekstiä noin!

"Minä erosin omasta alistavasta aviomiehestäni kolmekymppisenä. Kun en nähnyt enää muuta vaihtoehtoa, ajattelin että minun naisen elämäni on jo ohitse, mutta minun täytyy päästää hänet vapaaksi, jotta edes hän pystyy elämään normaalisti. En siis nähnyt itselläni mitään toivoa.

Sinä päivänä, kun konkreettisesti lähdin, suuri taakka putosi selästäni ja tajusin, että hei, koko elämä on edessäni, voin elää sen niinkuin haluan! Se olikin uusi alku uudelle elämälle!"

Ap, miehesi syyllistää sinua siitä ettei hänellä tunnu missään. Se on juuri sitä manipulointia, vaikka koko syy on hänessä itsessään. Hän joko siis surutta valehtelee sinulle että olet löysä tms. tai uskoo itsekin omia selityksiään, mutta totuus on, että pornoaddiksi on ihan itse aihettanut koko tilanteen. Sinun kannaltasi lopputulos on joka tapauksessa karmea vääryys, aivan sama miten paljon hän hyvittelee asioita tai miten "nätisti" hän sen sinulle muka ilmaisee.

Ja vielä ikävämmäksi ja vaarallisemmaksi kaiken tekee se, ettei sinulla ole aiempaa (tervettä) kokemusta mihin peilata.

Kirjoitit tuolla aiemmin: “Muistan, että kun joskus teimme romanttisia asioita yhdessä tai mieheni järjesti minulle yllätyksiä niin en tuntenut mitään. Oikeastaan hyvä jos edes muistan näitä hetkiä.

Läsnä oli jatkuva kelpaamattomuuden tunne. Ajattelin, että tätä minä olen halunnut. Nyt vierelläni on ihminen, joka haluaa tehdä minulle näitä elokuvista tuttuja eleitä. Nyt pitäisi olla onnellinen.”.

 

Sanoisinkin, että tämä johtui luultavasti ainakin osittain siitä, että tiesit itsekin että miehesi on kohdellut sinua todella väärin, ja tuntemuksesi oli tähän peilaten täysin oikeutettua. Toivoisinkin että oppisit olemaan itsellesi hieman armollisempi. Joku tuolla antoikin sinulle hyvän vinkin, kuinka voisit tehdä joka päivä itsellesi jotain kivaa. Tämä oli mielestäni oikein hyvä idea.

 

Uskon myös vahvasti, että löydät kyllä ystäviä sitten kun saat elämääsi uutta energiaa (toisinsanoen, kun parisuhteesi ei enää vie kaikkea energiaasi). Tiedän että tätä on täällä toistettu useasti, mutta vaikutat oikeasti todella lämpimältä ja fiksulta tyypiltä, jollaisen kanssa ainakin itse mielelläni ystävystyisin.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on vähän liikaa aukkoja ollakseen tositarina:

- ap opiskelee isommassa kaupungissa arjet ja viettää viikonloput miehen luona: kuitenkin on ollut arki-iltapäivänä miehen luona, käynyt keskellä päivää laavulla paistelemassa makkaraa jne

- ap on kertonut erotoiveestaan miehelleen tiistai-iltapäivänä klo 14, vaikka mies on työssäkäyvä

- ap on kertonut kärsivänsä tunne-elämän säätelystä, mutta on silti kykeneväinen kesken huoneistossa käynnissä olevaa erokeskustelua kirjoittamaan palstalle jäsenneltyä tekstiä

- ap on muutamassa vuorokaudessa voimaantunut käsittämään, että parisuhteen ongelma ei olekaan hänen huonommuutensa, vaikka lähtöasetelma on ollut se, että ap pitää itseään syvästi viallisena

- avaus on kirjoitettu ja nostettu kruunupaikalle sopivasti naistenpäivän hujakoilla

Hei ap

Olet saanut paljon hyviä neuvoja ja rohkaisua eron käsittelystä. En nyt jatka siitä, vaan tuon esiin muutaman irrallisen, joita on ketjussa sivuttu.

Ensiksikin valokuvista. Älä murehdi niistä. Nykyään digitaalisten kuvien käsittely ja muokkaus on niin helppoa, ettei kuvilla ole mitään ns. Todistusarvoa. Kuvasi voisivat yhtä hyvin olla otettu jostain uutistenlukijasta. Oletko nähnyt muisteekseni Ylellä sen deep fake videon, jossa suomen pressa pitää tiedotustilaisuuden lastenohjelman sankareita tms. Se on siis tieteen nimissä tehty feikki.

Toinen juttu tätä ketjua koskien. Mielelläni niin minä kuin monet muut jatkamme keskustelua, mutta kun tämä ketju jossain vaiheessa hiljenee ja väki vähenee, niin käy väistämättä. Älä silloin ilta sitä itseesi. Sinä etä ole kyllästyttänyt meitä, etkä sanonut mitään väärää. Tämä on tärkeä ketju ja tärkeä aihe, josta toivottavasti joku muukin löytää apua. Muttä tämä siis vain noin niinkuin tulevaisuuden varalle.

Kolmanneksi tulevista suhteista si. Joku kirjoitti aiemmin hyvää tarkoittaen, että tehtäväsi on hankkia uusia mies kokemuksia. Tähän sanoisin, että joo ja ei. Nimittäin ei sinun tarvitse, jos et halua. Sen sijaan sinun pitää löytää tietoisuus omasta halusta. Mistä Sinä tykkäät? Haluatko yhden illan juttuja, haluatko seksiä vain rakastavassa parisuhteessa, oletko homo, heteron, bi, seksuaali. Tai polyamorinen. Vai aseksuaali. Hekin voi löytää parisuhteen, vaikkei haluaisi seksiä lainkaan. Kaikki on ihan ok. Sinun pitää vain tutkia mitä sinä haluat. Toivottavasti hyvä seksuaaliterapeutti aitta sinua tässä kunhan ensin saat käsiteltyä traumojasi.