Lue keskustelun säännöt.
Mitä te tekisitte tilanteessani?
Olen ollut muutaman vuoden riitaisassa parisuhteessa. Suhde on minulle ensimmäinen. Ongelmat johtuvat pääosin vain minusta ja huonosta itsetunnostani.
Mieheni on ainoa ihmissuhteeni ellei lasketa lapsuudenperheitämme.
Olen todella väsynyt tilanteeseen ja suhteemme ongelmien ajattelu saa minut voimaan pahoin. Mies ei halua erota ja minä en uskalla. Mies on kaikesta huolimatta paras ystäväni ja meillä on välillä oikein mukavaa yhdessä.
Olen erittäin yksinäinen ja epätoinen.
Miten voisin lähteä parantamaan elämääni/mahdollisesti pelastaa parisuhteemme?
Tähän mennessä olen aloittanut terapian, olen jatkanut opintojani pitkän tauon jälkeen ja valmistun pian. Koulussa olen turvavälien rajoissa yrittänyt olla sosiaalinen ja puhua muille. Ajoittain lamaannuttava epätoivo valtaa mieleni, mutta en ole vielä täysin luovuttanut. Tuntuu että olen pahinta saastaa mitä tämä maa kantaa.
Kommentit (487)
Hei Ap
Kiva kun kirjoitit taas!
En juuri nyt pysty kirjoittamaan pitkästi, mutta ehdottaisin että ottaisit tulevan kesän ja syksyn teemaksi tutustua itseesi ja olla hyvä itsellesi.
Mitä jos pyrkisi miettimään koko elämääsi siitä näkökulmasta että mistä sinä pidät? Ja millainen sinä olet? Mitkä ovat vahvuutesi?
Kirjoitustesi perusteella me jo tiedämme että vahvuuksiasi ovat taitava kirjallinen ilmaisu, analyyttisyys, tunnetaidot, ystävällisyys.
Hienoja ominaisuuksia kaikki.
Koulutilanteiden kuvailusta tuli mieleen erityisherkkyys. Oletko kuullut termistä? Netistä löytyy testejä, ja jos tuntuu osuvan lähelle sinua niin hae kirjastosta Elaine Aronin kirja (kirjoja) aiheesta.
Minulla nuo kirjat on auttaneet hahmottamaan itseäni, vahvuuksiani ja toisaalta vaikeuksia.
Jos päädyt tutkimaan erityisherkkyyttä enemmän niin muista, että miehesi kautta kokemasi vääryys ei liity erityisherkkyyteen. Vaikka et olisikaan erityisherkkä, miehesi käytös olisi ollut valtavan tuhoisaa kenelle tahansa.
Herkkyys tuli mieleeni siis vain tuosta Koulutilanteiden kuvailustasi, siis siitä että toisaalta olet taitava sosiaalisesti, toimit sillanrakentajana, mutta samaan aikaan ihmisten kanssa jutustelu on vaikeaa.
Tunnistan siinä itseäni.
Minä olen pitkän tien kulkeneen löytänyt opiskelujen kautta(kulttuuriala) ihmisiä, joiden kanssa on helpompi olla.
Ei se edelleenkään aina ole helppoa, mutta ymmärrän nyt itseäni ja sosiaalisissa tilanteissa uupumista.
Tilanteesi on toki huomattavan raskas, eikä yksi kirja sitä yksinään ratkaise. Mutta toivon ja uskon, että oikean terapeutin, itsesihyväksymisen ja itseesi tutustumisen kautta ja tavallisen mielellään arjen ja opiskelujen haitta sinulle alkaa rakentua entistä parempi, uusi elämänvaihe.
Ps. Saako kysyä oletko päässyt jo seksuaaliterapeutille? Jos olet, niin onko siitä tuntunut olevan apua?
Kaikkea hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei vielä,
Kirjoitin viestin 422, ja olen aiemminkin välillä kirjoitellut sinulle.
Haluaisin lisätä vielä sen, että kiitos sinulle Ap tästä ketjusta, avoimuudrstasi ja siitä että olemme saaneet kulkea kanssasi kappaleen matkaa.
Laita taas viestiä kun siltä tuntuu!
Hei kaikille! Yllätyin kun huomasin ketjuni olevan etusivulla. Kuinka mukavaa että tulitte kirjoittamaan minulle.
Aivan totta että aivomme ovat virittäytyneet huomaamaan huonot asiat ja on todella tervettä muistuttaa itseään ja muita hyvistäkin puolista.
Juuri nyt tuntuu vaikealle, todella vaikealle. Eräs teistä mainitsi erityisherkkyyden ja sen lukeminen tuntui pahalta. Teksissä siis ei ollut mitään pahaa! Herkkyys on vain piirre mitä inhoan itsessäni yli kaiken, antaisin mitä vain jotta en enää olisi herkkä.
Olen ollut lapsesta asti arka, ujo, hiljainen ja itkuherkkä. Toisaalta turvallisessa seurassa olin myös hyvin puhelias ja temperamenttinen, minua kutsuttiin pikkujustiinaksi kun sille päälle satuin.
Koen joskus, että herkkyyteni on pilannut elämäni. (Mistä tunnistaa nuoren ihmisen? Siitä kun hän toteaa alle 25-vuotiaana elämänsä olevan pilalla) Ihmisuhteiden muodostaminen ja ylläpitäminen oli aina hirveää tuskaa. Pelkäsin kuollakseni että loukkaisin jotakuta, minusta puhuttaisiin pahaa tai jätettäisi ryhmän ulkopuolelle. Tein kaikkeni välttääkseni tämän, mutta eihän se aina auttanut.
En uskalla puhua muille ikäisilleni, sillä koen niin suurta huonommuutta ja tuntuu että voin melkein kuulla heidän kaikki ikävät ajatuksensa saamattomuudestani ja elämäntilanteestani. En oikein uskalla puhua kenellekään tämän takia.
Tuntuu että ajatukseni ovat muita tyhmenpiä, reagoin typerästi erilaisissa tilanteissa, en osaa fyysisesti puhua kun pitäisi nopeasti keksiä jotain sanottavaa. Olen hyvin turhautunut itseeni ja silti kaipaan ystäviä.
Ap
En ole vielä päässyt seksuaaliterapeutin vastaanotolle. Odotan sitä kyllä mielenkiinnolla. Kehosuhteeni on ollut suoraan sanottuna kammottava viime aikoina.
Olen myös hiljalleen alkanut käsitellä mielessäni "paniikkikohtauksiani" seksiä ja pornoa kohtaan. En osaa ajatella että olisin voinut traumatisoitua parisuhdeseksielämästä. Se tuntuu väärälle, traumatisoituminenhan on heidän "oikeus" jotka kokevat jotain oikeasti kamalaa.
Ajatukseni pyörivät huolestuttavan paljon yhä seksin ja oman kehoni ympärillä. Olen yrittänyt kiinnittää huomiotani muualle, mutta päähäni tulvii mielikuvia kuvista joita minusta on otettu ilman lupaani, sanoista jotka satuttivat, siitä etten kelvannut ja se aiheutti rakastamassani ihmisessä pettymystä ja vihaa. Miten ääneni ja reaktioni ärsyttivät häntä, miten hän tahtoi minun vain tekevän niin kuin hän käskee. Ahdistaa, en haluaisi ajatella, mutta aivot eivät taida toimia niin.
Tunnen itseni heikoksi ja arvottomaksi. Ihailemme yksin pärjäämistä, mutta en voi hyvin yksin tätä maailmaa vastaan. Terapeuttini tukee minua eroamisessa, mutta ei hän ole ystävä joka kuuntelee ja tukee kun sitä tarvitsen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap
Sydämeniihan muljahti kauhusta, kun kirjoitit että herkkyydestä mainitseminen tuntui pahalta. Säikähdin kun pelkäsin loukanneen sinua, vaikka sitä en todellakaan halunnut. Kiitos kun selvensit, että et suuttunut tekstistäni.
Luulen, että todellakin kannattaisi tutustua erityisherkkyyteen.
Googlaa Erityisherkät yhdistys. Sieltä sivuilta löytyy testejä ja tietoa.
Kyse ei ole viasta, diagnoosista tai vammasta. Herkkyydessä on kyse hienosta ominaisuudesta, ja hetkillä on paljon hyvää annettavaa maailmalle. Valitettavasti vain herkkiä ymmärretään usein väärin, koska 80 % ihmisistä ei ole erityisherkkä.
20% kuitenkin on, joten kyse ei ole mitenkään tavattoman erikoisesta asiasta.
Herkkyys on myös lahja. Minä, Puolisoni jama lapseni olemme kaikki herkkiksiä, ja olen siitä pelkästään iloinen ja ylpeä.
Suosittelen tutustumaan asiaan, jotta pääsisit sinuiksi herkkyytesi kanssa.
Nyt taksilla turvakotiin ja ilmoitat sieltä puhelimitse erosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän kovasti olla vahtaamatta ketjua, etten vaikuttaisi aivan kahelilta.
Minunkin sydämessäni tuntui muljahdus kun ehdin jo säikähtää, että loukkasin sinua sillä, että koin haastavana herkkyydestä lukemisen..tätä se herkkyys teettää! 😂
Yritän ottaa asiasta selvää enemmän. Tähän mennessä olen lähinnä keskittynyt oppimaan tunteiden säätelyyn liittyvistä asioita.
Terapeuttini sanoi mielestäni kauniisti, kun tuskailin ailahtelevia tunnetilojani, että ei meillä olisi kulttuuria ja taidetta ilman herkkiä ihmisiä, jotka pystyvät näkemään elämässä muutakin, kuin sen rationaalisen puolen. Siitäkin taisin ensin miettiä, että kun minä en edes ole hyvä piirtämään..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa tuntuu ahdistavan eniten suhteessa oma persoona. Hän kokee olevansa huono eikä rakkauden arvoinen. Suhde ei voi tuottaa iloa, jos ihminen kokee, ettei hänen kanssaan kukaan voi olla onnellinen.
Tällainen ihminen on myös kaiken maailman luonnehäiriöisten unelmakohde ja se minua tässä huolestuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, millaista elämäsi ja olotilasi olivat ennen suhdetta ja onko ahdistus ja paniikki tms. lisääntyneet tai ilmestyneet suhteen aikana? Vai lieventyneet?
Tsemppiä Ap, olet jo menossa kohti parempaa tulevaisuutta! Hyväksy kivut ja tekemäsi erheet, nyt olet uuden edessä ja se voi pelottaa. Niin muitakin pelottaa kaikki uusi, se on normaalia!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimenomaan, sitä se herkkyys teettää! 😂 Molemmat asettelee sanojaan varovasti, ja silti pelkää loukkavansa.
Ja ajattele, samaan aikaan suurin osa vaan kirjoitella paukuttelee näillekin palstoille ties mitä, eikä välitä tuon taivaallista siitä, miltä vastapuolesta tuntuu.
Luulen, että monet, jotka tässä ketjussa ovat sinua tukeneet, ovat varmaan tunnistaneet sinussa tuon herkkyyden, tunteneet sinut sukulaissieluikseen ja halunneet kurottaa sinua kohti ❤️
T. Se sama herkkis
Vierailija kirjoitti:
Nyt taksilla turvakotiin ja ilmoitat sieltä puhelimitse erosta.
Tämä henkilö on varmaan lukenut vain alku ketjua, ja huolestunut ihan syystäkin ap:n tilanteesta. Ei hätää, ap on turvassa nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on tosi hyvä kyky nähdä rehellisesti itsesi, olet rohkea. Kaikki kääntyy vielä parhain päin, oli rinnallasi tuo ihminen vielä taikka ei.
Anteeksiantoon ei kuulu unohtaminen. Ei edes Raamatussa. Kaunan kanto on eri asia kuin muistaminen. Jos on kaunaa et ole antanut aidosti anteeksi. Mikäli olet antanut aidosti anteeksi etkä ole kaunainen on ihan tervettä itsesuojelua olla valppaana ja muistaa mitä on aiemmin kokenut.
tsemppiä kirjoitti:
Sulla on tosi hyvä kyky nähdä rehellisesti itsesi, olet rohkea. Kaikki kääntyy vielä parhain päin, oli rinnallasi tuo ihminen vielä taikka ei.
Pakko vielä lisätä, että olen itsekin erityisherkkä ja kirjoitin tämän viestin ennen kuin ehdin silmäillä loppua ketjua (mulla on myös ADHD)
Mutta et ole tosiaan yksin pohdintojesi kanssa, mulla on hyvin saman kuuloiset kokemukset taustalla. Mm. kumppanin pornoaddiktio, joka yhdistettynä huonoon suhteeseen ja heikkoon itsetuntoon ajoi mut aivan järkyttävään tilaan viime keväänä. En voinut oikein enää uloskaan mennä, kun en halunnut nähdä hyvännäköisiä naisia ja häpesin itseäni. Tilanne oli aivan kammottava.
Ero helpotti ja suosittelen sitä. Todennäköisesti jo tuo suhde saa sinut tuntemaan itsesi "hullummaksi" kuin mitä olisit, jos olosuhteet olisivat kunnossa. Siihen tottuu tavallaan, ja vasta myöhemmin ymmärtää miten epärealistista oli edes odottaa itseltään parempaa vointia siinä tilanteessa.
Tässä oli varmaan paljon sellaista, mitä muut ovat jo kirjoittaneet, mutta halusin jotain sanoa kun sydäntäni särkee puolestasi ja toivon sinun tietävän, ettet oikeasti ole yksin - ja kuulostat oikein viisaalta ja hyvältä tyypiltä!
Niin sitäkin mietin, kuten toinen samanlainen herkkä sielu mainitsikin, että jotkut tosiaan pystyvät esimerkiksi tänne ja muille palstoille kirjoittelemaan ihan mitä mieleen juolahtaa sen suurempia murehtimatta.
Itse stressaan kovasti että mahdanko nyt vaikuttaa rasittavalle, vähättelenkö kenties muiden ihmisten kärsimystä jos nyt omista tuntemuksistani kirjoitan, saanko ylipäätään puhua itsestäni vai vienkö liikaa tilaa palstan tärkeämmiltä puheenaiheilta..
Tänään sain vielä ilmoituksen että olen mahdollisesti koulussa altistunut koronalle. Onpahan aikaa pohtia omia mielenmaisemiani oikein urakalla. Onneksi ei sentään karanteenissa tarvitse olla, mutta aion välttää parhaani mukaan kaikkia kontakteja. Se ei kyllä kieltämättä paljoa vaadi..
Ap
tsemppiä kirjoitti:
tsemppiä kirjoitti:
Sulla on tosi hyvä kyky nähdä rehellisesti itsesi, olet rohkea. Kaikki kääntyy vielä parhain päin, oli rinnallasi tuo ihminen vielä taikka ei.
Pakko vielä lisätä, että olen itsekin erityisherkkä ja kirjoitin tämän viestin ennen kuin ehdin silmäillä loppua ketjua (mulla on myös ADHD)
Mutta et ole tosiaan yksin pohdintojesi kanssa, mulla on hyvin saman kuuloiset kokemukset taustalla. Mm. kumppanin pornoaddiktio, joka yhdistettynä huonoon suhteeseen ja heikkoon itsetuntoon ajoi mut aivan järkyttävään tilaan viime keväänä. En voinut oikein enää uloskaan mennä, kun en halunnut nähdä hyvännäköisiä naisia ja häpesin itseäni. Tilanne oli aivan kammottava.
Ero helpotti ja suosittelen sitä. Todennäköisesti jo tuo suhde saa sinut tuntemaan itsesi "hullummaksi" kuin mitä olisit, jos olosuhteet olisivat kunnossa. Siihen tottuu tavallaan, ja vasta myöhemmin ymmärtää miten epärealistista oli edes odottaa itseltään parempaa vointia siinä tilanteessa.
Tässä oli varmaan paljon sellaista, mitä muut ovat jo kirjoittaneet, mutta halusin jotain sanoa kun sydäntäni särkee puolestasi ja toivon sinun tietävän, ettet oikeasti ole yksin - ja kuulostat oikein viisaalta ja hyvältä tyypiltä!
Olen myös herkkä ja huonossa suhteessa alan voida todella huonosti. Siksi nykyään pidän ehdottomana kriteerinä sitä, että olen vain sellaisen ihmisen kanssa, joka ei herätä pintaan niitä paniikin ja ahdistuksen tunteita, koska sellaisiakin ihmisiä on. Koen yksinolon paljon parempana kuin suhteen, joka saa tunnemaailman epävakaaksi ja heilumaan liian suurella vaihtelulla.
Kiitos sinulle joka kirjoitit kumppanisi pornoaddiktiosta ja huonosta suhteesta. (kiitos kaikille jotka ovat jakaneet omia kokemuksiaan!)
Tunnen oloni hiukan vähemmän sekopäiseksi pelkojeni aja ajatusteni kanssa, kun saan kuulla että muillekin on tullut samanlaisia ahdistuksen aiheita kumppaninsa käytöksestä.
Näistä seuraavista ajatuksistani en pidä laisinkaan ja häpeän niitä kovasti. Tuleva kesä ahdistaa minua kauniiden naisten vuoksi. Edelliset kesät ja mieheni kiiluva katse hyvännäköisten naisten vartaloissa ja oma häpeäni siitä etten riitä vainoaa ajatuksissani.
Tuntuu että näen kaikkialla vain nuoria ja timmejä ihmisiä, tunnen oloni epämääräiseksi kasaksi näiden yli-ihmisten seassa. Haluaisin vain piiloutua. Välillä olen kateellinen heille, koska heidänlaisiaan mieheni varmaan olisi halunnut. Minä en riittänyt, en sitten millään.
Riittämättömyyden tunne korventaa minua sisältä. En halua saada muilta vakuutusta että riitän, koska jos sen saa muilta niin heillä on myös valta ottaa se pois. Haluaisin niin kovasti riittää itselleni, mutta kuinka voisin, kun rakastamani ihminen ei halunnut minua. Siinä on vaikea tukeutua omaan itsetuntoon.
Voi kun minulla ei olisi tälläisiä ajatuksia.
Ap
Ompa kiva kuulla ap kuulumisiasi pitkästä aikaa :) Ja todella kiva, että koet elämässäsi myös niitä hyviäkin hetkiä, ja osaat myös niihin kiinnittää huomiota. Liian usein tunnumme keskittyvän vain niihin huonosti elämässämme oleviin seikkoihin.
Hienoa myös, että saat sosiaalisia kontakteja ainakin koulussa! Se varmasti meiltä monelta jää nyt koronan takia täysin väliin. Välillä ainakin itse mietin, että osaankohan olla enää ollenkaan ihmisten kanssa tekemisissä jos/kun tämä korona joskus helpottaa.
Samaistun ajatuksiisi suhteesi alkuajoista; minäkin näin exäni jossain määrin "pelastettavana", eli ihmisenä jota elämä oli kohdellut aika kaltoin, ja jonka uskoin (ja uskon) ansaitsevan niin paljon parempaa. Jossain vaiheessa vain oma mitta täyttyi, ja tuntui koko ajan vahvemmin että ne suhteessa toisen tekemät ikävät asiat olivat vain liikaa, että en vain pystynyt "pääsemään niistä yli". Ja ero oli kyllä meille molemmille paras ratkaisu, nyt jälkikäteen huomaan kuinka oikeasti vain jarrutimme toisiamme ja toistemme paranemista. Yhdessä olimme sairaita, nyt erillään olemme päässeet paranemaan.