Lue keskustelun säännöt.
Hirveintä mitä sinulle on sanottu läheisen kuoleman jälkeen?
Kommentit (465)
Olin 10v. isäni kuollessa.
Naapurin pojan isä oli matkatöissä ja tulossa lomalle kotiin.
Tämä poika kysy multa et millos sun isä tulee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parempi näin. 80 vuotiaan äitini kuoleman jälkeen, sairaanhoitajan sanat.
Vierailija kirjoitti:
Parempi näin. 80 vuotiaan äitini kuoleman jälkeen, sairaanhoitajan sanat.
No jos on kovissa kivuissa ja kärsii eikä tule parantumaan niin miksi kuolema oli siinä kohtaa huono asia?
Ei sanat, vaan muu käytös.
Äitini kuoleman jälkeisenä päivänä menimme sisareni kanssa hyvästelemään häntä sen terveyskeskuksen vuodeosastolle, missä hän oli ollut. Kun odotimme pääsyä tilaan missä ruumista pidettiin, tuli osastonhoitaja paikalle. Hän oli naama leveässä virneessä, kovin hyväntuulisena, ja jutut olivat kummallisia, jotain tekohauskaa kevyttä.
Äidin kuolinsyy oli kaatumisesta seurannut aivoverenvuoto. Kaatuminen tapahtui tuolla samalla osastolla. (Hänet oli sen jälkeen viety isompaan sairaalaan, mutta kun mitään ei ollut tehtävissä, hänet oli palautettu entiseen paikkaan.) Kysyin osastonhoitajalta kaatumiseen liittyvistä olosuhteista ja tarkensin, etten syyttänyt mitenkään henkilökuntaa. Sanoin ymmärtäväni, ettei asialle olisi voinut mitään. Osastonhoitaja tokaisi "no ei todellakaan!" ja nauraa hekotti naama sikkarassa.
Menin aivan lukkoon. Nauraminen toisen kuolemalle ja tuossa tilanteessa tuntui niin käsittämättömän karkealta ja absurdilta. Yritin kuitenkin kysyä lisää. Hän möläytteli jotain kummallista ja töykeää, naama yhä edelleen virneessä. Lopulta selvisi, ettei hän ollut tajunnut minun kysyneen kaatumisesta. Hän luuli minun todenneen, ettei kuolemaa olisi voinut estää. Tähän hän sitten oli möläyttänyt "no ei todellakaan" ja nauraa hekottanut päälle.
En tiedä oliko hänellä mielenterveysongelmia vai oliko muuten vain aineissa, mutta ihan sairasta käytöstä.
Läheinen sukulainen sanoi äidilleni, että on äidin syytä että isäni kuoli syöpään.
Sukulaisen mukaan syynä oli se, ettei äitini rukoillut kuolevan isäni puolesta. Äitini on täysin maallinen ihminen.
Ja tämä uskovainen sukulainen sanoi tämän äidilleni päin naamaa pian isän kuoleman jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en halunnut jakaa isäni kuolemaan syytä, hoitajaksi opiskeleva kaveri sitten tokaisi että 'eli itsemurha kun et kerro????'
😳 Sanoin kyllä perään että älä sano noin enää kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Läheinen sukulainen sanoi äidilleni, että on äidin syytä että isäni kuoli syöpään.
Sukulaisen mukaan syynä oli se, ettei äitini rukoillut kuolevan isäni puolesta. Äitini on täysin maallinen ihminen.
Ja tämä uskovainen sukulainen sanoi tämän äidilleni päin naamaa pian isän kuoleman jälkeen.
Uskonnot- ihmiskunnan syöpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini soitti minulle oman äitinsä kuolleen. Alzheimer-potilas ja kymmenen vuotta sänkypotilaana puhumattomana, kuurona, vihanneksena. Äitini puhui vuosia että pääsispä tämä jo pois, ei jaksanut enää syöttääkään mummoa, kävi kyllä katsomassa. Minäkin aina kun pääsin. Kun yritin hillitä kyyneliä puhelimessa, pidin pienen tauon puheessani. Äitini siihen tiuskaisi : "rauhoitupa nyt!". Aivan kuin olisin saanut jonkun hysteerisen kohtauksen, vaikka puhuin ihan normaalilla äänellä rauhallisesti. Sama kylmä ihminen myös aina sivaltaa "kaikkihan me kuollaan joskus!" jos kuulee jonkun vakavasta sairastumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempi näin. 80 vuotiaan äitini kuoleman jälkeen, sairaanhoitajan sanat.
No jos on kovissa kivuissa ja kärsii eikä tule parantumaan niin miksi kuolema oli siinä kohtaa huono asia?
Eipä ollut kovissa kivuissa. Ei tarvinnut mitään kipulääkitystä. Pissatulehdus, johon ei saanut antibioottia. Oli kyllä pieni ja hauras ihminen, mutta ei ollut edes mitään peruslääkitystä hänellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerroin kaverilleni käyneeni sairaalassa katsomassa mummoani. Kaveri kysyi "kuoliko se". Sanoin kyllä. Kaverin vastaus oli, "no hyvä".
Kerroin toiselle kaverilleni äitini olevan sairauden terminaalivaiheessa. Kaveri sanoi "no, onhan hän jo yli 60").
Meiltä kuoli kaksoset vauvoina. Anoppi, joka siihenkin asti oli suhtautunut jotenkin nuivasti nimenomaan siihen, että meillä oli kaksoset, totesi, että hyvä juttu, oli se kyllä noloa kun oli kaksoset.
En tänä päivänäkään suostu hyväksymään tai ymmärtämään tuota, ja aikaa on mennyt sentään parikymmentä vuotta.
Oma tätini (joka ei ole mikään tunteellinen eikä halaileva tyyppi, käytännön työihminen) kysyi, että miten te jaksatte? Tai niin pakkohan se on jaksaa, kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Ja tämä on edelleen mielessäni kaikkein lohdullisin asia, mikä minulle on lasteni kuoleman jälkeen sanottu. Rehellinen ja tosi, kertoi ihan tasan tarkkaan sen, mikä oli se todellinen tilanne. Jonkun toisen sanomana, jollekin toiselle sanottuna, tuo olisi ollut aivan hirveää, minulle se oli kädensija jolla pysyin pinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hautajaisissa pappi katsoi leskeä silmiin ja totesi: "Ihmisen elämä on niinku kärpäsen kakka. "
Mun veli kuoli oman käden kautta 15-vuotiaana.
Puolituttu: Mä tiedän miltä susta tuntuu, mun koira jouduttiin lopettamaan vähän aikaa sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meiltä kuoli kaksoset vauvoina. Anoppi, joka siihenkin asti oli suhtautunut jotenkin nuivasti nimenomaan siihen, että meillä oli kaksoset, totesi, että hyvä juttu, oli se kyllä noloa kun oli kaksoset.
En tänä päivänäkään suostu hyväksymään tai ymmärtämään tuota, ja aikaa on mennyt sentään parikymmentä vuotta.
Oma tätini (joka ei ole mikään tunteellinen eikä halaileva tyyppi, käytännön työihminen) kysyi, että miten te jaksatte? Tai niin pakkohan se on jaksaa, kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Ja tämä on edelleen mielessäni kaikkein lohdullisin asia, mikä minulle on lasteni kuoleman jälkeen sanottu. Rehellinen ja tosi, kertoi ihan tasan tarkkaan sen, mikä oli se todellinen tilanne. Jonkun toisen sanomana, jollekin toiselle sanottuna, tuo olisi ollut aivan hirveää, minulle se oli kädensija jolla pysyin pinnalla.
Siis mitä mä just luin? Järkyttävää!
Kerroin hyväksi ystäväksi luulemalleni isäni ennenaikaisesta kuolemasta.
"Ai jaa. No, evankeliumi on kuitenkin totta!" Täytyykö uskovaisten aina olla niin kömpelöitä, kai hänkin sentään muisti, ettemme kuulu samaan lahkoonkaan kun emme ole ollenkaan uskovaisia? Sitten kuitenkin hän itse muutama vuosi jälkeen päin suorastaan kerjäsi sääliä kun hänen oma isänsä kuoli. En todellakaan tiennyt, mitä henk.koht. olisin sanonut, joten se meni neutraaliin tyyliin "otan osaa". Oliskohan pitänyt sanoa että mitä välii, kaikki me kuollaan ennemmin tai myöhemmin?
Vanhempani olivat eronneet muutama vuosi ennen isän kuolemaa. Isän avovaimo oli soittanut minulle ja minä soitin vähän shokissa äidilleni, ei olisi kannattanut. Hänen kommenttinsa: "Voi voi sentään. No isähän sinusta aina enemmän tykkäsikin, minä en koskaan sinusta ole oikein välittänyt samalla tavalla." Olipas lohduttavaa! Asuin vielä yksin eri maassa, että eikö nyt olisi voinut löytää mielestään yhtään mitään mukavampaa sanottavaa tuossa tilanteessa?
Mihin ihmeen kuvitelmaan perustuu ajatus, että kaksosten saaminen olisi noloa? Kuvitteliko anoppi kaksosilla olevan aina eri isät tai jotain muuta yhtä älytöntä? Sairasta. Ja vielä iloitsee vauvojen kuolemaa. Huh huh.
"Eikö hänet olisi kannattanut viedä parempaan sairaalaan"
ehkä kannattaa opetella muistamaan, että se mikä itsestä tuntuu tökeröltä, ei tunnu tökeröltä sanojasta itsestään. Me kaikki annamme erilaisia merkityksiä sanoille ja sanomisille, siksi ei kannata tulkita tai luulotella liikaa sanomisia, vaan ottaa ne sellaisina. Harva ihminen kuitenkin tahallisesti haluaa loukata surijaa. Loppujen lopuksi on oma valinta, että haluaako tulkita toisen sanat loukkaaviksi vai lohduttaviksi. Olen itse karjalainen ja meilläpäin hautajaisetkin ovat iloinen juhla. Ei siellä iloita sitä, että vainaja kuoli, vaan sitä miten mukavia muistoja hänen kanssaan sai ja miten mukava toisten kanssa on olla yhdessä. Muistellaan vainajaa hyvällä, niin hän lähteekin täältä hyvällä ja kepeissä energioissa.
Jos tietää itse sukeltavansa raskaisiin ja mustiin vesiin läheisen kuoltua ja kohtaa sinä aikana toisia ihmisiä, heille voi sanoa, että älä sano minulle mitään asiasta, tulkitsen kaiken negatiivisen kautta juuri nyt.
"Eikö tämä ollut helpotus? " Hautajaisissa kysytty.
Millä logiikalla mitä tapahtui on parempi kuin saako kysyä, mitä tapahtui? Eihän tuossa ole mitään järkeä. Nuo sinun luulisi sävyerosta ovat vain omassa päässäsi.
Minusta surevallakin on edelleen itselläänkin jotain vastuuta vuorovaikutuksesta. Tuntuu, että jotkut oikein täikamman kanssa etsivät syytä loukkaantua. Ei saa sanoa että otan osaa vaan pitää sanoa voi paska. Ei saa laittaa voi voi vaan pitää laittaa otan osaa. Pitää kysyä vointia, ei saa kysyä vointia. Hohhoijaa.
Tässä ketjussa on toki sellaisiakin esimerkkejä, että ei voi ymmärtää, mitä liikkuu joidenkin päässä.
Mutta osaa noista jäätymisistä selittää se, että joillekuille ei näköjään mikään kelpaa. Siinä sitten pitää jännittää, onko tämä nyt sellainen surija, jolle pitäisi sanoa voi paska vai ei.