Hirveintä mitä sinulle on sanottu läheisen kuoleman jälkeen?

Tuttava kyseli kuulumisia ja kerroin isäni kuolleen edellisellä viikolla. Tähän hän totesi, että hänen oma isänsä on jo 86-v ja todella hyvässä kunnossa. Jäi hölmistynyt olo, ja jatkettiin keskustelua hänen hyväkuntoisesta isästään.

Vierailija kirjoitti:

Veli kuoli hukkumalla ja pidimme muistotilaisuutta järven rannalla. Kylän nainen tuli ja pyysi kohteliaasti anteeksi. Jatkoi sitten, että teitä ei varmaan haittaa jos käyn tässä uimassa? Oon aivan hiljaa!

Tiesikö ko. nainen tarkkaan, mikä tilaisuus oli menossa? Ja jos tiesikin kyse olevan muistotilaisuudesta, tiesikö hän välttämättä, että kyse oli juuri hukkumiskuolemasta (ja ehkä vielä ko. paikassa)?

Vierailija kirjoitti:

Ei minulle sanottua, mutta äitini isän hautajaisissa tuttu sanoi äidilleni, että hän ymmärtää miltä äidistäni tuntuu, koska tältä tutulta oli koira kuollut.

Minä itkin koirani kuolemaa enemmän kuin vanhempani kuolemaa vaikka tosi hyvät välit oli aina. 

Veljeni vaimo ei oo koskaan nähnyt isäänsä, hänen äidinsä oli yksinhuoltaja. Kun minun isäni kuoli muutama vuosi sitten, sanoi se äiti hautajaisissa minulle: no nyt ei ole sinullakaan isää....

Isä kuoli.

Appi: " Se oli varmaan hoitovirhe."

Vierailija kirjoitti:

No tämä nyt ei ollut kovin hirveää, mutta jäi erikoisena mieleen.

Tapasin kassajonossa yllättäen entisiä naapureita. He kysyivät isästäni. Kerroin hänen kuolleen. Odotin, että naapurit sanoisivat jotain osanottoon viittaavaa mutta sen sijaan he sanaakaan sanomatta kääntyivät poispäin. Ei mitään kommenttia. Ei siis todellakaan sanaakaan tämän jälkeen. Olin siitä eteenpäin kuin ilmaa.

Minusta on ihan turha väheksyä perinteisiä kliseitä kuten ikävä kuulla, otan osaa tms. Ne ovat ihan paikallaan ja ainakin parempi kuin täydellinen jäätyminen.

Juuri näin! Vanhat kliseet toimii oikeasti erittäin hyvin. Kuolema on niin iso asia, että yleensä siinä sanat alkaa loppumaan. Silloin tuo osanotto on ihan hyvä lause. Olen läheisieni kuolemien jälkeen vastaanottanut osanottoja ja kyllä se on oikein sanottu siinä tilanteessa. Olen huomannut, että jotkut ei vaan osaa toimia näissä tilanteissa. Uskomatonta, että aikuiset ei kykene käsittelemään kuolemaa.

(Olen ateisti)

Äitini oli kuollut edellisenä yönä, ja menin työterveyshuoltoon nydymään sairaslomaa. Olin itkuinen ja sekaisin, en ollut nukkunut. Työterveyshoitaja totesi, että tlisdn ihmisen kuolema ei ole syy sairaslomaan. Olen ammatiltani sairaanhoitaja, ja en olisi kyennyt laskemaan esim lääkeannoksia oikein, koska olin niin sekaisin. Vasta kun kerrointämän ja sanoin, että en pysty vastaamaan potilaiden turvallisuudesta, antoi sairaslomaa. Antoi vain päivän sairaslomaa. Piti mennä yksityiselle läänärille, joka antoi viikon, kirjoitti unilääkkeet ja rauhoittavat. Näistä huolimatta en nukkunut kuin muutaman tunnin yössä.

Sukulainen samana päivänä kun tieto oli tullut vanhempani kuolemasta, toiselle vanhemmalleni:

Nythän saatte hyvät leskeneläkkeet.

Itse olin tuolloin 9v ja kuulin kommentin.

Vierailija kirjoitti:

Isä kuoli.

Appi: " Se oli varmaan hoitovirhe."

Hänen ikäpolvensa miehet eivät ehkä ole hyviä tällaisessa.

Minä tulkitsisin tuon siten, että hänestä yksinkertaisesti oli väärin, että hyvä mies lähti ennen aikojaan.

Ikuisesti on jäänyt mieleen miten eräässä uskonnollisessa yhteisössä puhuttiin ihmisestä joka lähti oman käden kautta. En ihmettele miksi lähti kun kuuntelin niitä puheita. Sellaista ihmisen yksityisasioilla mässäilyä ja halveksuntaa en ole eläessäni kuullut muualla. Ihminen oli jo hoidettu ulos mutta toiminta jota ei voi kutsua muuksi kuin hengelliseksi väkivallaksi jatkui senkin jälkeen ja tämä toiminta oli varmasti merkittävä osatekijä miksi päätyi ratkaisuunsa. Kehtasivat vielä valittaa siitä miten ei arvostanut heidän yrityksiään saada henkilöä tekemään parannusta.

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli jo aiemmin jossain lapsuusmuisto-keskustelussa, mutta laitan tähänkin.

Olin 6-vuotias ja veljeni 2. Talomme takana oli lampi, jossa oli upottava mutapohja. Minut oli jätetty vahtimaan veljeä kun äiti oli navetalla ja isä peltotöissä. Veli karkasi ja lähti juoksemaan sinne lammelle, kompastui ja upposi. Yritin tietysti kaikin keinoin vetää häntä ylös sieltä. Pohja oli kuitenkin liian upottava. Pieni veljeni hukkui siihen lampeen.

Hautajaisissa tätini sähähti minulle "Mitäs lapsentap paja, onko nyt hyvä mieli kun saat kaiken huomion"

Varmaan normaaleille ihmisille sanomattakin selvää että tekisin mitä tahansa, että veljeni olisi yhä täällä.

Kuulivatko tai saivatko vanhempasi tietää tuosta? Miten kävi?

Aivan sairas ihminen

Vierailija kirjoitti:

Menetin lapseni yllättäen. Silloinen miesystäväni tokaisi " No minkä sä sille voit?!" - ,,,,,,,menee kylmänväreet pitkin selkää vieläkin tuon muistaessa.

Sama tyyppi oli Nepalissa turistien "elämysmatkalla", kun äitinsä kuoli. Hän jatkoi tyynesti upeaa reissuaan, postaili someen kuviaan ja kommentoi kuinka upea reissu onkaan.

Joku stadilainen hipsteri?

Töissä asiakas valitti kun olin ollut viikon pois. Selitin syyn, johon vähättelevällä äänensävyllä kommentti: "on multakin veli kuollut, ei se ole mikään syy olla pois töistä viikkoa."

Itse olin tuolloin parikymppinen ja jotenkin tuo toisen ihmisen surun vähättely tuntui järkyttävältä siinä vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

"Onko sulla krapula vai oletko nyt kännissä? Hönkäise"

Esimies, kun tulin töihin silmät itkusta turvonneena ja kasvot kalmankalpeina sen viikon saikun jälkeen jonka olin saanut sisareni kuoltua.

Kun huusin "Olen itkenyt tajuatko, mulla ei enää oo sisarta" ja rojahdin lattialle tärisemään kun kyyneleitä ei enää tullut, pakeni tämä hurmaava pomoni kahvihuoneeseen ja kyseli voisiko joku mennä nostamaan minut ylös ja viedä pukuhuoneeseen rauhoittumaan. Yksi työkaveri sitten toi minulle kahvikupillisen ja nessupaketin sekä totesi " Soitan sinulle taksin". Muut vaan käveli ohi töihinsä, kun istuin siinä käytävällä puristaen kahvikupillista jota en saanut alas, mutta oli tämä työkaveri silti huomaavaisempi kuin pomoni. Tajusi, etten ole työkunnossa.

Menin kotiin enkä enää palannut siihen työpaikkaan.

Oliko siis ongelmaa alkon kanssa noin muuten? Entä millainen tuo pomo oli, varsinainen sika ainakin.

Isäni kuoli ollessani 17-vuotias ja muutaman viikon sisällä siitä luokkakaveri sanoi jotain miten "teillä oli insestinen suhde". Myöhemmin on selvinnyt kyseisen henkilön olevan täysi psykopaatti (lääkäri diagnosoinut jo nuorena persoonallisuushäiriön) ja väittävän julkisesti oman isänsä hyväksikäyttäneen itseään, mikä on vain osoitus ks. henkilön pakkomielteistä.

Itse en muista tuota asiatonta kommenttia, joka siis seurasi sitä kun surin isän kuolemaa, mutta ks. henkilö kerskui itse asialla kun tapasimme vuosia myöhemmin ja oli ylpeä siitä kun oli saanut minut ryntäämään pois luokasta puheillaan. Ehkä olisin ymmärtänyt karttaa henkilöä, jos olisin muistanut jutun.

Kun vauvani kuoli, kaverini sanoi että on häneltäkin kuollut just koira.

Käsite 'läheinen' joutaisi pois, omat koirat purevat kovimmin, lähes aina.

Olin menossa isäni hautajaisiin mustissa vaatteissa ja menin kauppaan ostamaan nenäliinoja. Myyjä näki minut surullisena ja  itkuisena ja alkoi hihittää pirullista pientä naurua. 

Miehelleni sisaren kuoleman jälkeen: "tämä on mahdollisuus kasvuun". Kun hän oli vielä shokissa ja selviytyi vain hetkestä toiseen.

Minä olen puolisona tilanteessa, että mieheni sisar kuoli. Olen sen jälkeen vain tukenut miestäni (on masentunut). En ole pitänyt yhteyttä kehenkään kun ei kuulu mitään muuta kuin surua. Nyt kysyttiin kuulumisia. En haluaisi kertoa totuutta mutten myöskään valehdella. Pelkään, että kysyjä joutuu juuri tällaiseen tilanteeseen jossa sitten töksäyttää takaisin jotain mitä en halua kuulla. Paras olla puhumatta kenellekään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummi kuoli koronaan.

Miespuolinen kaveri (viestillä): ”voi voi, ☹️”

Mikä tässä oli mielestäsi kamalaa? Viesteissä on vähän se ongelma, että kun sävyä ei kuule, niin tuonkin voi surun keskellä tulkita sarkastisesti "no voivoi"-tyyppiseksi, mutta uskon, että ystäväsi oli vilpitön, eikä oikein tiennyt, mitä sanoa. Ainakaan ei ollut ilkeyksiä/asiattomuuksia, kuten muuten ketjussa.

No ehkäpä aikuinen järjellä varustettu ihminen osaa kirjoittaa vaikkapa ”otan osaa” sen sijaan, että kirjoittaa ”voi, voi”.