Lue keskustelun säännöt.
Hirveintä mitä sinulle on sanottu läheisen kuoleman jälkeen?
Kommentit (465)
Veljeni tuttu sanoi: veljellesi kävi hassusti. Veljeni menehtyi syöpään 🥲.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Onneks oot vielä nuori ja nätti, löydät kyllä uuden miehen."
"Lapsille olis hyvä olla miehen malli perheessä."
Jäin leskeksi nuorena (alle 30v), kaksi pientä lasta. Olin aivan järkyttynyt muutamien ihmisten asenteesta ja kommenteista. Jotenkin kai ajatus oli, että menetyksen voi korvata sillä, että mulle uusi mies ja lapsille isä. Niinhän kaikki on hyvin taas.
Tämä ekan kommentin heittänyt myös päivitteli pitkin kyliä minun selän takana sitä, kuinka rankkaa tulee olemaan lapsilla, kun isäpuoli ja uusia lapsia tulee taloon... Ei olla missään tekemisissä. Eikä muuten tullut sitä uutta miestäkään. Lasten kanssa on pärjäilty hyvin ihan kolmistaan yli 10v jo...
Iäkäs ja sairas, mutta siis ihan omillaan asuva ja omatoiminen isäni sai sairauskohtauksen ja kuoli myöhemmin samana päivänä sairaalassa.
Laitoin ystävilleni viestin, jossa kerroin tapahtumasta: sairauskohtauksesta, ambulanssin tilaamisesta ja kuolemasta.
Eräs ystäväni vastasi suurin piirtein näin: "Voi ei, otan osaa!" ja muutaman minuutin päästä seuraava viesti: "Huomasitko, että Prismassa on nyt alessa ne talvitakit, joista oli puhe. Kivanvärisiä. Eikös tää oo just se merkki, josta sä puhuit?".
Vieläkin ihmettelen, mitä hänen päässään oikein liikkui. En todellakaan tuollaisella hetkellä pystynyt jotain viime viikolla puheena olleita talvitakkeja ajattelemaan.
Vuosia sitten vanhan äitini kuoltua soitin työnjohtajalleni asiasta. Hän otti osaa ja oli muutenkin asiallinen. Työkavereille en halunnut kertoa mitään, koska koin näin säästäväni itseni ja työkaverini mahdollisilta vaivaannuttavilta tilanteilta ja sanomisilta. Surussa oli tarpeeksi kannettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on nyt jumalan luona. En usko jumalaan eikä vainajakaan, joten törkeästi sanottu. Sama kuin sanoisi: Hän on Helinä Keijun tai joulupukin luona.
Kuolema on nykyisin vaikea asia. Ei monikaan tarkoita pahaa, mutta surevat tietysti herkästi ymmärtää ihan hyvääkin tarkoittavat kommentit loukkaaviksi. Ihan hyvä on muistaa, että pelkällä halauksella voi ottaa osaa.
Asiasta oli jossain kirjoitus, että moni ei enää edes rohkene sanoa oikein mitään, jopa välttelee surijan kohtaamista, ja siitäkin voi loukkaantua, koska on surussaan varsin herkässä tilassa. Eikä toinen tietenkään voi edes tietää, miltä surijasta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani kuolivat muutaman kuukauden välein, äiti pitkään sairastettuaan ja isä täysin yllättäen sairauskohtaukseen. Hoidin äitiäni hänen viimeiset elinviikkonsa. Töihin oli pakko palata, kun sairauslomat ja lomapäivät oli käytetty, mutta olin aivan surun murtama ja ihan loppu - paitsi suremisesta, myös kaikista käytännön järjestelyistä, joita tällainen tilanne tuo mukanaan.
Työkaveri tuli ensimmäisenä aamuna naureskelemaan työhuoneeni ovelle, että "sä täällä nyt sitten ihan orpona istuskelet, onko orpo olo, heh heh".
Vierailija kirjoitti:
"Sellaista se on. Elämä jatkuu. Käytätkö mua kaupassa?"
-sanoi äitini kun kerroin että paras ystäväni oli saanut sairaskohtauksen ja kuollut. En käyttänyt. Enää ikinä.
Sama tilanne, ystävä kuoli yllättäen (nuorena) sairaskohtaukseen. Kun kerroin, äitini tiuskaisi: No?! Mitäs sinä siinä tarvitset?!
Kuin olisin tullut vaatimaan sillä verukkeella jotain, mitä en muutenkaan koskaan tee.
Miehelleni (ystävä oli yhteinen) sen sijaan leperteli ja otti oikein syvästi ja sydämellisesti osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ainoa lapsi. Kommentti tuttavalta: kiva, että perit kaiken yksin.
Vierailija kirjoitti:
Kuolema on nykyisin vaikea asia. Ei monikaan tarkoita pahaa, mutta surevat tietysti herkästi ymmärtää ihan hyvääkin tarkoittavat kommentit loukkaaviksi. Ihan hyvä on muistaa, että pelkällä halauksella voi ottaa osaa.
Asiasta oli jossain kirjoitus, että moni ei enää edes rohkene sanoa oikein mitään, jopa välttelee surijan kohtaamista, ja siitäkin voi loukkaantua, koska on surussaan varsin herkässä tilassa. Eikä toinen tietenkään voi edes tietää, miltä surijasta tuntuu.
Otan osaa on kyllä hyvä fraasi. Sitä ei käytetä missään muussa tilanteessa, mutta kyllä sen kuuleminen tuntuu hyvältä tai ainakin oikealta. Siltä, että ihminen ymmärtää että kyse on vakavasta asiasta ja isosta menetyksestä vaikka ei osaisikaan muuta sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että kuoleman jälkeen ei ole mitään!
Sukulainen sanoi: Nyt ei ole sinullakaan isää
( niinkuin minun tyttärelläni)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenkohan jo vastannut tähän vanhaan aloitukseen...
No enivei. Olin yläasteella kun kotona aamuyöllä sattui kuolemantapaus. Järkytyksestä huolimatta menin kouluun, sieltä kotiin palatessa joku kodin lähellä asuva aikuinen tulee selittään miten tää kuolema on tapahtunut.... Ja selitys oli päin mettää, mut siis kaikkea muuta kuin sivistynyttä käytöstä. Tietysti jännää sekin, että aamuöinen kodin seinien sisällä tapahtuneesta kuolemasta oli juorut liikkuneet. Semmosta! No, onneks toi tantta oli kuitenkin sen verran etäinen naapuri, ettei sitä kutsuttu hautajaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Olenkohan jo vastannut tähän vanhaan aloitukseen...
No enivei. Olin yläasteella kun kotona aamuyöllä sattui kuolemantapaus. Järkytyksestä huolimatta menin kouluun, sieltä kotiin palatessa joku kodin lähellä asuva aikuinen tulee selittään miten tää kuolema on tapahtunut.... Ja selitys oli päin mettää, mut siis kaikkea muuta kuin sivistynyttä käytöstä. Tietysti jännää sekin, että aamuöinen kodin seinien sisällä tapahtuneesta kuolemasta oli juorut liikkuneet. Semmosta! No, onneks toi tantta oli kuitenkin sen verran etäinen naapuri, ettei sitä kutsuttu hautajaisiin.
Siis sivistymätöntä käytöstä se, että tulee kuolleen omaiselle kertomaan paskapuheitaan!
Veljeni kuoli hiihtoretkellään. Tuttavani kysyi että oliko hän uskossa. Nieleskelin, mutta pystyin sanomaan, että hän oli hyvä ihminen. Tuttava totesi, että eihän se riitä.
Eräs kaveri tuli käymään pian hautajaisten jälkeen. En avaa enempää, mutta minulla oli takana hyvin läheisen ihmisen melko äkillinen menehtyminen ja paljon muutakin raskasta, oli sairauslomalla, itkuinen ja aivan murtunut ja hyvin väsynyt.
Tämä kaveri puhui itsestään koko ajan. Mitä tahansa sanoinkin, hän käänsi keskustelun itseensä: omiin työhuoliinsa, omaan terveyteensä, omiin (vielä elossa oleviin) vanhempiinsa ja puolisoonsa, kaikki keskustelu kosketti häntä itseään ja puhui _paljon ja vuolaasti_. Jos kerroin vaikka itkuisena, että todella väsynyt, hän rupesi vuolaasti selittämään, että joo, mä olen ollut tosi väsynyt tällä viikolla, kun töissä on xxx ja yyy, mutta viime yönä nukuin sitten kymmenen tuntia, vai oliko se yhdeksän, ja heräsin siis jo kasilta, vai oliko vasta ysiltä ja väsytti kyllä, varmaan tämä allergia-aika nyt... ja niin edelleen.
Oli tosi uuvuttava käynti. Toivoin vain koko ajan, että hän lähtisi.
Yksi mulkku vähemmän, kun mieheni kuoli koronaan. Sanoja miehen äiti.
Isoäitini kuoltua eräs "ystäväni" vältteli tästä puhumista ihan viimeiseen saakka. Siis oikeasti, puheenaihe vaihtui heti jos koitin mainita mitään asiaan liittyvää.
Silmät suurina katsoi, kun kerroin surevani vielä hautajaisten aikaankin vainajaa. Ja kyllä, on totta ettei "ystäväni" koskaan tavannut isoäitiäni, mutta "ystäväni" isän kuoltua kuuntelin hänen itkujaan ja puheitaan kärsivällisesti viikko kausia.
Otin osaa tuntemattoman vainajan vuoksi ja koitin lohdutella. Olisin toivonut siis samaa, että hän olisi voinut vain kuunnella minua. Jostain syystä isoäidin kuoltua tästä ihmisestä tuli nopeasti ex-ystävä..
Tarkoitti varmaan, että helpottaako.