Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te kenellä oli hirveät vanhemmat (väkivaltaa, lyttäämistä, alistamista) lapsena, onko ne VIELÄKIN sellaiset?
01.03.2021 |
Mielenkiinnosta kyselen. Vaikuttaa siltä että monet vanhemmat jotka oli todella huonoja vanhempia lapsuudessa, muuttuvat ”paremmiksi” kun se lapsi on aikuinen ja sitten voivat olla jopa mallikelpoisia isovanhempia lapsenlapsille. Monesti näissä ketjuissa kuvataan tätä ja sanotaan että välit on hyvät aikuisena.
Mua tää hämmentää, sillä omat vanhempani ovat edelleen aivan hirveät. Paitsi että olen joutunut kohtaamaan usein väkivaltaa (isä on retuuttanut, tuuppinut, tukistanut välillä), niin kuulen uhkailua (väkivallalla uhkailua), kiristämistä (perinnöllä kiristämistä) ja jatkuvaa alistamista (sinusta ei ole mihinkään, typerä olet) ja kaikenlaista arvostelua (herranen aika kun olet lihava).
Olen paljon koulutetumpi kuin vanhempani (suvun eka akateeminen), normaalipainoinen, uralla aika pitkälle edennyt, kaikin puolin omillani toimeentuleva, mitään rahaa, apu tai tukea en ole koskaan saanut kotoa eli yksin olen kaiken saavuttanut.
Vanhemmat kohtelee edelleen kuin paskakasaa ja ovat täysin rajattomia, loukkaavat ja satuttavat jatkuvasti. Ikinä, siis KOSKAAN, en ole kuullut mitään kaunista ja hyvää sanottavaa itsestäni. Siis edes lapsena. Väkivalta oli ainoa koskemisen muoto.
Eihän tällaiset ihmiset mitenkään muutu. Hulluja luonnevikaisia olivat, ovat yhä, tulevat olemaan.
Miten sitten joillain ne vanhemmat muuttuu? Vai muuttuuko edes? Mikä siinä on se asia mikä saa muuttumaan?
Lapsenlapset ehkä joissain tapauksissa, mutta esim omassa tapauksessa niillä ei ollut vaikutusta. Vanhempani eivät piittaa lapsistani, ja haukkuvat ja ilkkuvat heitä jatkuvasti. Tän takia en anna tavata lapsiani ja käyn vain ajoittain yksin vanhemmillani.
Ovat kummatkin yli 70 ja ihmettelen syvästi että eikö niillä yhtään kello soi, että kohta ovat avun tarpeessa. Eikö silloin kannattaisi pitää hyvät välit?
Sisarustani kohtelevat täysin eri tavalla, kohteliasti ja kunnioittavasti, ja ovat sisarusta kaikin tavoin tukeneet ja auttaneet mm rahallisesti. He siis halutessaan osaavat myös käyttäytyä.
Erikoista kuvitella että tällaiset muuttuisi. Kai se silti mahdollista joskus voi olla.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Minullakin syyllisyys ja oma elämä pilalla sen takia. Stressaan koko ajan, että pitää mennä käymään ja jokaisen näkemisen jälkeen menee vähintään 3 kk toipua, ja sitten alkaakin uusi helvetti.
Nyt olen raskaana ja tiedän, että haluavat nähdä vauvaa paljon ja kasvattaa tietyllä tavalla. Tulevat varmasti myös juomaan lapsen edessä, haukkumaan minua ja miestäni ja myöhemmin lasta. Silti en uskalla sanoa ei. Alkavat aina juoda, eroavat ja jompikumpi päätyy sairaalaan kun loukkaan heitä.
Nuorempana jopa irtisanoin monta työpaikkaa, että olin Äidin tukena kun olivat riidelleet ja ryypänneet. Koska perhe menee kaiken edelle plaaplaa. Koskaan eivät kysy mitä kuuluu, siis eivät koskaan. Jos Koitan puhua omia asioita öähtevät pois huoneesta tai vaihtavat puheenaihetta.
Pelkään vanhempiani yli kaiken enkä uskalla sanoa vastaan tai loukata. Yksi syy pelkoon heidän rikolliset taustat, pelkään, että joku satuttaa miestäni jos teen väärin. He loogisesti kostaisivat sitä kautta koska a) mies minulle tärkein maailmassa ja b) jos olen joskus ollut eri mieltä heidä kanssaan (en uskalla olla, mutta vahingossa sanonut väärän mielipiteen ääneen), on mieheni muka manipuloinut minua.
Nyt tähän varmaan moni tulee vastaamaan että älä ole lapsellinen ja pelkää turhaan. Mutta minäkin narsistin lapsena tiedän että pelko on aiheellista, sillä narsisti k0staa aina, ja nimenomaan sillä lailla että pyrkii tuhoamaan kohteensa. Joko suoraan tai sitten kohdistamalla sen tärkeimpään asiaan.
Aika monella narsistin lapsella se narsistivanhempi k0sti esim t@ppamalla lapsen lemmikkieläimen. Ihan vaan k0staakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin syyllisyys ja oma elämä pilalla sen takia. Stressaan koko ajan, että pitää mennä käymään ja jokaisen näkemisen jälkeen menee vähintään 3 kk toipua, ja sitten alkaakin uusi helvetti.
Nyt olen raskaana ja tiedän, että haluavat nähdä vauvaa paljon ja kasvattaa tietyllä tavalla. Tulevat varmasti myös juomaan lapsen edessä, haukkumaan minua ja miestäni ja myöhemmin lasta. Silti en uskalla sanoa ei. Alkavat aina juoda, eroavat ja jompikumpi päätyy sairaalaan kun loukkaan heitä.
Nuorempana jopa irtisanoin monta työpaikkaa, että olin Äidin tukena kun olivat riidelleet ja ryypänneet. Koska perhe menee kaiken edelle plaaplaa. Koskaan eivät kysy mitä kuuluu, siis eivät koskaan. Jos Koitan puhua omia asioita öähtevät pois huoneesta tai vaihtavat puheenaihetta.
Pelkään vanhempiani yli kaiken enkä uskalla sanoa vastaan tai loukata. Yksi syy pelkoon heidän rikolliset taustat, pelkään, että joku satuttaa miestäni jos teen väärin. He loogisesti kostaisivat sitä kautta koska a) mies minulle tärkein maailmassa ja b) jos olen joskus ollut eri mieltä heidä kanssaan (en uskalla olla, mutta vahingossa sanonut väärän mielipiteen ääneen), on mieheni muka manipuloinut minua.
Eikö tämä lapseen voimakas takertuminen, syyllistämisellä sitominen, ja toisaalta jyrääminen, jota vanhempasi ilmeisesti harjoittavat, ole tyypillistä henkilöille jotka aiheuttavat skitsofreniaa?
Sinuna pitäisin kyllä vähintään sen kuukauden mittaisen vuodelevon, jolloin ei vieraita vastasyntynyttä katsomaan.
Ja vielä parempi jos tuo siteerattu henkilö ei päästä ollenkaan vanhempia lapsensa elämään.
Joskus voi käydä niinkin kuten mulle, että kun sain oman lapsen, sain jotkut ihme voimat ja viimein sain katkaistua välit vahingoittaviin vanhempiini. Onneksi edes silloin! Kadun vaan sitä että miksen tehnyt tuota jo aiemmin, annoin 35 vuotta elämästäni vanhempieni pilata!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin syyllisyys ja oma elämä pilalla sen takia. Stressaan koko ajan, että pitää mennä käymään ja jokaisen näkemisen jälkeen menee vähintään 3 kk toipua, ja sitten alkaakin uusi helvetti.
Nyt olen raskaana ja tiedän, että haluavat nähdä vauvaa paljon ja kasvattaa tietyllä tavalla. Tulevat varmasti myös juomaan lapsen edessä, haukkumaan minua ja miestäni ja myöhemmin lasta. Silti en uskalla sanoa ei. Alkavat aina juoda, eroavat ja jompikumpi päätyy sairaalaan kun loukkaan heitä.
Nuorempana jopa irtisanoin monta työpaikkaa, että olin Äidin tukena kun olivat riidelleet ja ryypänneet. Koska perhe menee kaiken edelle plaaplaa. Koskaan eivät kysy mitä kuuluu, siis eivät koskaan. Jos Koitan puhua omia asioita öähtevät pois huoneesta tai vaihtavat puheenaihetta.
Pelkään vanhempiani yli kaiken enkä uskalla sanoa vastaan tai loukata. Yksi syy pelkoon heidän rikolliset taustat, pelkään, että joku satuttaa miestäni jos teen väärin. He loogisesti kostaisivat sitä kautta koska a) mies minulle tärkein maailmassa ja b) jos olen joskus ollut eri mieltä heidä kanssaan (en uskalla olla, mutta vahingossa sanonut väärän mielipiteen ääneen), on mieheni muka manipuloinut minua.
Nyt tähän varmaan moni tulee vastaamaan että älä ole lapsellinen ja pelkää turhaan. Mutta minäkin narsistin lapsena tiedän että pelko on aiheellista, sillä narsisti k0staa aina, ja nimenomaan sillä lailla että pyrkii tuhoamaan kohteensa. Joko suoraan tai sitten kohdistamalla sen tärkeimpään asiaan.
Aika monella narsistin lapsella se narsistivanhempi k0sti esim t@ppamalla lapsen lemmikkieläimen. Ihan vaan k0staakseen.
Äitini myrkytti koiramme. Se sai huomiota koko perheeltä ja äiti ei ollutkaan numero 1. Sai sen jälkeen huomiota, kun lohdutti surevaa lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin syyllisyys ja oma elämä pilalla sen takia. Stressaan koko ajan, että pitää mennä käymään ja jokaisen näkemisen jälkeen menee vähintään 3 kk toipua, ja sitten alkaakin uusi helvetti.
Nyt olen raskaana ja tiedän, että haluavat nähdä vauvaa paljon ja kasvattaa tietyllä tavalla. Tulevat varmasti myös juomaan lapsen edessä, haukkumaan minua ja miestäni ja myöhemmin lasta. Silti en uskalla sanoa ei. Alkavat aina juoda, eroavat ja jompikumpi päätyy sairaalaan kun loukkaan heitä.
Nuorempana jopa irtisanoin monta työpaikkaa, että olin Äidin tukena kun olivat riidelleet ja ryypänneet. Koska perhe menee kaiken edelle plaaplaa. Koskaan eivät kysy mitä kuuluu, siis eivät koskaan. Jos Koitan puhua omia asioita öähtevät pois huoneesta tai vaihtavat puheenaihetta.
Pelkään vanhempiani yli kaiken enkä uskalla sanoa vastaan tai loukata. Yksi syy pelkoon heidän rikolliset taustat, pelkään, että joku satuttaa miestäni jos teen väärin. He loogisesti kostaisivat sitä kautta koska a) mies minulle tärkein maailmassa ja b) jos olen joskus ollut eri mieltä heidä kanssaan (en uskalla olla, mutta vahingossa sanonut väärän mielipiteen ääneen), on mieheni muka manipuloinut minua.
Eikö tämä lapseen voimakas takertuminen, syyllistämisellä sitominen, ja toisaalta jyrääminen, jota vanhempasi ilmeisesti harjoittavat, ole tyypillistä henkilöille jotka aiheuttavat skitsofreniaa?
Sinuna pitäisin kyllä vähintään sen kuukauden mittaisen vuodelevon, jolloin ei vieraita vastasyntynyttä katsomaan.
Ja vielä parempi jos tuo siteerattu henkilö ei päästä ollenkaan vanhempia lapsensa elämään.
Joskus voi käydä niinkin kuten mulle, että kun sain oman lapsen, sain jotkut ihme voimat ja viimein sain katkaistua välit vahingoittaviin vanhempiini. Onneksi edes silloin! Kadun vaan sitä että miksen tehnyt tuota jo aiemmin, annoin 35 vuotta elämästäni vanhempieni pilata!
Saisinpa itsekin. Siis tosi monta kertaa olen yrittänyt. Viimeisimmällä kerralla perheenjäsen x yritti itsemurhaa, sen jälkeen en ole uskaltanut.
Sanoisin, että vanhempani eivät ole muuttuneet, mutta heidän elämäntilanteensa on. Heille se lapsiperhe-elemä oli aikanaan yksinkertaisesti liian kuormittavaa, ja se ajoi sitten niin henkiseen kuin fyysiseenkin väkivaltaan.
Luonnollisestikaan eivät ole piekseneet minua enää aikuisiällä ja valtaosa yhteydenpidostamme on muutenkin ollut asiallista, mutta koska en voi antaa anteeksi (ei sillä, että olisivat edes pyytäneet) enkä edelleenkään pidä heidän persoonallisuudestaan, emme juurikaan ole tekemisissä. Silloin kerran tai kaksi vuodessa kun näemme kohtelevat lapsiani oikein mallikelpoisesti, mutta ikinä en jättäisi lapsiani heille valvomatta.
Eivät he nyt sinänsä ole huonoja ihmisiä, käyvät töissä, ovat ns. ylempää keskiluokkaa, hoitavat asiansa hyvin ja ovat kohteliaita ja asiallisia muita ihmisiä kohtaan. He olivat vain todella huonoja vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aikuisenako on isäsi retuuttanut ja tukistanut? Sehän ei käy. Kannattaisiko jo pistää välit poikki noin myrkyllisiin vanhempiin...
Kyllä, aikuisena, ja useampaan kertaan.
Toinen vanhempi kokee oikeudekseen pakottaa tahtoonsa väkisin. Tuollainen tukistus voi tulla jos ei tottele heti, tai jos on eri mieltä.
Tän takia käyn harvoin, lyhyitä aikoja kerrallaan ja suunnittelen aina pakoreitit valmiiksi.
(Siis esim kengät ja takki samassa paikassa, auto pysäköity keula menosuuntaan, esteetön ajotie ym).
Ihmettelen kaltaisiasi ihmisiä jotka ottavat vapaaehtoisesti vastaan tuollaista kohtelua. Ja vanhempi odottaa kotona että se vapaaehtoinen uhri tulee tänne yhä uudestaan kiusattavaksi. Minä laitoin välit poikki toiseen vanhempaani kun olin sitä mieltä että en ansaitse ilkeyttä ja huonoa kohtelua. Oli tosi vapautunut olo sen jälkeen. Ja nyt moni lukija ajattelee että sitten tulee sukulaisilta ja ystäviltä paljon kuraa niskaan. No tulkoon, jos eivät ymmärrä tilannetta. Omalta kohdaltani voin sanoa että suurin osa ihmisistä ymmärsi. Enkä antanut sen häiritä jos muutaman mielestä veri on vettä sakeampaa aina ja joka tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että vanhempani eivät ole muuttuneet, mutta heidän elämäntilanteensa on. Heille se lapsiperhe-elemä oli aikanaan yksinkertaisesti liian kuormittavaa, ja se ajoi sitten niin henkiseen kuin fyysiseenkin väkivaltaan.
Luonnollisestikaan eivät ole piekseneet minua enää aikuisiällä ja valtaosa yhteydenpidostamme on muutenkin ollut asiallista, mutta koska en voi antaa anteeksi (ei sillä, että olisivat edes pyytäneet) enkä edelleenkään pidä heidän persoonallisuudestaan, emme juurikaan ole tekemisissä. Silloin kerran tai kaksi vuodessa kun näemme kohtelevat lapsiani oikein mallikelpoisesti, mutta ikinä en jättäisi lapsiani heille valvomatta.Eivät he nyt sinänsä ole huonoja ihmisiä, käyvät töissä, ovat ns. ylempää keskiluokkaa, hoitavat asiansa hyvin ja ovat kohteliaita ja asiallisia muita ihmisiä kohtaan. He olivat vain todella huonoja vanhempia.
Varmaan se kuormituksen kesto on erilaista eri ihmisillä. Esim mun vanhemmat hoiti lapset huonosti, mitään ei tehty lasten ehdoilla koskaan vaan kaikessa mentiin vsnhempien omat tarpeet edellä, kaikki tehtiin aikuisten ehdolla.
Vanhemmat sai valtavasti lastenhoitoapua, vähintään kerta viikkoon oltiin yökylässä, kesällä koulujen lomat mummolassa, vanhempien lomallakin oltiin mummoloissa.
Vaikka saivat valtavasti apua omilta vanhemmiltaan, silti hakkasivat lapsia ja kaltoinkohtelivat kaikin tavoin.
Mulla taas se tilanne että en ikinä ole kohdellut lapsiani huonosti, ja kaikki tehdään lasten edun mukaan ja lasten parhaaksi. Täysin tukiverkottomia ollaan kun kumpiakaan isovanhempia ei kiinnosta - enkä omille vanhemmille uskaltaisi antaa edes minuutiksi lapsiani hoitoon, ehtisivät jo siinäkin ajassa pieksää lapsen.
Eli ”jännää” että minun moninkertainen kuormitukseni ei purkaudu lasten kaltoinkohtelemiseen, sen sijaan vanhempieni pieni kuormitus purkautui. Ja pahasti purkautuikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aikuisenako on isäsi retuuttanut ja tukistanut? Sehän ei käy. Kannattaisiko jo pistää välit poikki noin myrkyllisiin vanhempiin...
Kyllä, aikuisena, ja useampaan kertaan.
Toinen vanhempi kokee oikeudekseen pakottaa tahtoonsa väkisin. Tuollainen tukistus voi tulla jos ei tottele heti, tai jos on eri mieltä.
Tän takia käyn harvoin, lyhyitä aikoja kerrallaan ja suunnittelen aina pakoreitit valmiiksi.
(Siis esim kengät ja takki samassa paikassa, auto pysäköity keula menosuuntaan, esteetön ajotie ym).Ihmettelen kaltaisiasi ihmisiä jotka ottavat vapaaehtoisesti vastaan tuollaista kohtelua. Ja vanhempi odottaa kotona että se vapaaehtoinen uhri tulee tänne yhä uudestaan kiusattavaksi. Minä laitoin välit poikki toiseen vanhempaani kun olin sitä mieltä että en ansaitse ilkeyttä ja huonoa kohtelua. Oli tosi vapautunut olo sen jälkeen. Ja nyt moni lukija ajattelee että sitten tulee sukulaisilta ja ystäviltä paljon kuraa niskaan. No tulkoon, jos eivät ymmärrä tilannetta. Omalta kohdaltani voin sanoa että suurin osa ihmisistä ymmärsi. Enkä antanut sen häiritä jos muutaman mielestä veri on vettä sakeampaa aina ja joka tilanteessa.
Vähän ohis, sivusta sanon että tuo ei vaan toimi. Ei voi laittaa välejä poikki vain toiseen vanhempaan jos ne on naimisissa. Molemmat menee samalla. Ja sitten kun ne alkaa suvulle haukkumaan miten hirviö kiittämätön lapsi heillä on kun vanhemmatkin syyttä suotta hylkäsi, niin KOKO SUKU menee vanhempien puolelle ja liittyy niiden kanssa.
Olen tuon saman tehnyt eli hakkaajavanhempaan välit poikki. Siinä meni toinenkin vanhempi, ainoa sisarus (hänkin otti vanhempien puolen) ja lopuksi koko suku.
Nyt sitten olen ypöyksin. Ei ole ketään, ei lapsuuden perheestä eikä suvusta.
En voi sanoa että päätös olisi ollut hyvä :(
Kammattaisko kasvattaa selkäranka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kammattaisko kasvattaa selkäranka?
Kaltoinkohdelluilla lapsilla vasta selkäranka onkin. Ovat joutuneet huolehtimaan itse itsestään, ja sen lisäksi vielä ehkä sisaruksista ja lisäksi kaiken aikaa ponnistelleet pitävänsä vanhemmat tyytyväisenä ehkäistäkseen raivokohtaukset ja väkivallan.
Raskaampaa elämää ei olekaan kuin olla narsistin lapsi.
Siinä on turhaa kuule pumpulilapsuuden viettäneen pullamössön tulla länkyttämään selkärangasta yhtään mitään.
Ei tuollaiset muutu. Aikuinen lapsi voi toki uskotella oman mielenrauhan takia että kyllä ne muuttui, kyllä ne muuttui! Totuus vaan taitaa olla toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aikuisenako on isäsi retuuttanut ja tukistanut? Sehän ei käy. Kannattaisiko jo pistää välit poikki noin myrkyllisiin vanhempiin...
Kyllä, aikuisena, ja useampaan kertaan.
Toinen vanhempi kokee oikeudekseen pakottaa tahtoonsa väkisin. Tuollainen tukistus voi tulla jos ei tottele heti, tai jos on eri mieltä.
Tän takia käyn harvoin, lyhyitä aikoja kerrallaan ja suunnittelen aina pakoreitit valmiiksi.
(Siis esim kengät ja takki samassa paikassa, auto pysäköity keula menosuuntaan, esteetön ajotie ym).Ihmettelen kaltaisiasi ihmisiä jotka ottavat vapaaehtoisesti vastaan tuollaista kohtelua. Ja vanhempi odottaa kotona että se vapaaehtoinen uhri tulee tänne yhä uudestaan kiusattavaksi. Minä laitoin välit poikki toiseen vanhempaani kun olin sitä mieltä että en ansaitse ilkeyttä ja huonoa kohtelua. Oli tosi vapautunut olo sen jälkeen. Ja nyt moni lukija ajattelee että sitten tulee sukulaisilta ja ystäviltä paljon kuraa niskaan. No tulkoon, jos eivät ymmärrä tilannetta. Omalta kohdaltani voin sanoa että suurin osa ihmisistä ymmärsi. Enkä antanut sen häiritä jos muutaman mielestä veri on vettä sakeampaa aina ja joka tilanteessa.
Vähän ohis, sivusta sanon että tuo ei vaan toimi. Ei voi laittaa välejä poikki vain toiseen vanhempaan jos ne on naimisissa. Molemmat menee samalla. Ja sitten kun ne alkaa suvulle haukkumaan miten hirviö kiittämätön lapsi heillä on kun vanhemmatkin syyttä suotta hylkäsi, niin KOKO SUKU menee vanhempien puolelle ja liittyy niiden kanssa.
Olen tuon saman tehnyt eli hakkaajavanhempaan välit poikki. Siinä meni toinenkin vanhempi, ainoa sisarus (hänkin otti vanhempien puolen) ja lopuksi koko suku.Nyt sitten olen ypöyksin. Ei ole ketään, ei lapsuuden perheestä eikä suvusta.
En voi sanoa että päätös olisi ollut hyvä :(
Minun vanhempani olivat eronneet joten en menettänyt toista vanhempaani. Sisaruksia ei ole. Minulla kuitenkin on oma perhe ja ystäviä joten vaikka koko suku olisi mennyt niin en olisi kokenut jääneeni ypöyksin.
Myöskin, jos kaikki sukulaiseni olisivat olleet sadistivanhempani puolella ja hyljänneet minut niin olisivatpa ainakin näyttäneet oikean luonteensa.
Riippuu kai siitä minkälainen itsetunto ja luonne henkilöllä on että onko tarpeeksi vahva panemaan välit poikki vanhempaansa. Minulle tuli hyvä lopputulos ja elämän laatu parani huomattavasti. Ikävää että sinulle ei käynyt yhtä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin syyllisyys ja oma elämä pilalla sen takia. Stressaan koko ajan, että pitää mennä käymään ja jokaisen näkemisen jälkeen menee vähintään 3 kk toipua, ja sitten alkaakin uusi helvetti.
Nyt olen raskaana ja tiedän, että haluavat nähdä vauvaa paljon ja kasvattaa tietyllä tavalla. Tulevat varmasti myös juomaan lapsen edessä, haukkumaan minua ja miestäni ja myöhemmin lasta. Silti en uskalla sanoa ei. Alkavat aina juoda, eroavat ja jompikumpi päätyy sairaalaan kun loukkaan heitä.
Nuorempana jopa irtisanoin monta työpaikkaa, että olin Äidin tukena kun olivat riidelleet ja ryypänneet. Koska perhe menee kaiken edelle plaaplaa. Koskaan eivät kysy mitä kuuluu, siis eivät koskaan. Jos Koitan puhua omia asioita öähtevät pois huoneesta tai vaihtavat puheenaihetta.
Pelkään vanhempiani yli kaiken enkä uskalla sanoa vastaan tai loukata. Yksi syy pelkoon heidän rikolliset taustat, pelkään, että joku satuttaa miestäni jos teen väärin. He loogisesti kostaisivat sitä kautta koska a) mies minulle tärkein maailmassa ja b) jos olen joskus ollut eri mieltä heidä kanssaan (en uskalla olla, mutta vahingossa sanonut väärän mielipiteen ääneen), on mieheni muka manipuloinut minua.
Eikö tämä lapseen voimakas takertuminen, syyllistämisellä sitominen, ja toisaalta jyrääminen, jota vanhempasi ilmeisesti harjoittavat, ole tyypillistä henkilöille jotka aiheuttavat skitsofreniaa?
Sinuna pitäisin kyllä vähintään sen kuukauden mittaisen vuodelevon, jolloin ei vieraita vastasyntynyttä katsomaan.
Ja vielä parempi jos tuo siteerattu henkilö ei päästä ollenkaan vanhempia lapsensa elämään.
Joskus voi käydä niinkin kuten mulle, että kun sain oman lapsen, sain jotkut ihme voimat ja viimein sain katkaistua välit vahingoittaviin vanhempiini. Onneksi edes silloin! Kadun vaan sitä että miksen tehnyt tuota jo aiemmin, annoin 35 vuotta elämästäni vanhempieni pilata!
Saisinpa itsekin. Siis tosi monta kertaa olen yrittänyt. Viimeisimmällä kerralla perheenjäsen x yritti itsemurhaa, sen jälkeen en ole uskaltanut.
Et ole vastuussa muiden tekemisistä. Itsemurhalla pelottelu tai itsemurha"yritys" ovat kamalia manipulointiyrityksiä jotka usein onnistuvat koska on kyse niin vakavasta asiasta kuin ihmishenki.
Muista että jokainen ihminen on vastuussa vain omista teoistaan, ei muiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aikuisenako on isäsi retuuttanut ja tukistanut? Sehän ei käy. Kannattaisiko jo pistää välit poikki noin myrkyllisiin vanhempiin...
Kyllä, aikuisena, ja useampaan kertaan.
Toinen vanhempi kokee oikeudekseen pakottaa tahtoonsa väkisin. Tuollainen tukistus voi tulla jos ei tottele heti, tai jos on eri mieltä.
Tän takia käyn harvoin, lyhyitä aikoja kerrallaan ja suunnittelen aina pakoreitit valmiiksi.
(Siis esim kengät ja takki samassa paikassa, auto pysäköity keula menosuuntaan, esteetön ajotie ym).Miksi tapaat heitä ollenkaan?
Syyllisyydentunnosta. Tätä on normaalin lapsuuden viettäneen vaikea tajuta, tiedän. Mutta mua syyllistetään jos en käy ja syyllistetään siis nimenomaan niin että vanhempien paha mieli on minun, ”kiittämättömän lapsen” vika.
Oikeasti en haluaisi käydä mutta en kestä syyllisyydentuntoa. Ap
Tsemppiä. Tiedän, että velvollisuudentunnosta on vaikea päästä irti, mutta se itse irtipäästö on kaikista vaikein askel ja sen jälkeen siitä kiinnipitäminen on paljon helpompaa.
Itseäni on auttanut tällaisessa tilanteessa se kylmä logiikka, että joko vanhemmat saavat pahan mielen tai sitten minä saan sen: Minkä takia minun tarvisi ottaa vastuu vanhempieni pahasta mielestä, jos he ovat sen itse aiheuttaneet? Minulla on ihan tarpeeksi omastakin takaa ongelmia ja mielipahaa, minun ei tarvitse ottaa ylimääräistä kannettavakseni, eikä siitä pidä potea syyllisyyttä, että asettaa itsestään huolenpitämisen muista huolehtimusen edelle.
Itse vanhemmat ovat sänkynsä pedanneet ja nyt on aika sitten maata siinä. He eivät muutu, olet sen todistanut.
Jos sinua tai työtäsi heidän hyväksi ei arvosteta, laita energiasi johonkin, joka sitä arvostaa (lapset, puoliso, ystävät). Kaikki, mitä vanhemmillesi annat, on pois siitä, mitä voisit antaa ja saada muilta rakkailtasi. Itselläni tästä tuleva hyvä olo painaa paljon enemmän kuin se pieni syyllisyyden tunne, joka hylkäyspäätöksestäni on jäänyt.
(Ps. Jos haluat oikeasti tehdä tälle asialle jotain, psykoterapeutit on kuin luotu siihen, että voi löytää itsestään voimavarat ja selkeyden tehdä metkittäviäkin muutoksia omassa elämässään.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun tarvitse missään nimessä kokea syyllisyyttä. Koe ennemminkin syyllisyyttä siitä ,että aiheutat itsellesi pahaa oloa käymällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aikuisenako on isäsi retuuttanut ja tukistanut? Sehän ei käy. Kannattaisiko jo pistää välit poikki noin myrkyllisiin vanhempiin...
Kyllä, aikuisena, ja useampaan kertaan.
Toinen vanhempi kokee oikeudekseen pakottaa tahtoonsa väkisin. Tuollainen tukistus voi tulla jos ei tottele heti, tai jos on eri mieltä.
Tän takia käyn harvoin, lyhyitä aikoja kerrallaan ja suunnittelen aina pakoreitit valmiiksi.
(Siis esim kengät ja takki samassa paikassa, auto pysäköity keula menosuuntaan, esteetön ajotie ym).Miksi tapaat heitä ollenkaan?
Syyllisyydentunnosta. Tätä on normaalin lapsuuden viettäneen vaikea tajuta, tiedän. Mutta mua syyllistetään jos en käy ja syyllistetään siis nimenomaan niin että vanhempien paha mieli on minun, ”kiittämättömän lapsen” vika.
Oikeasti en haluaisi käydä mutta en kestä syyllisyydentuntoa. ApTiedän että ei tarvitse, mutta koen sitä silti. Ei se syyllisyys katoa sillä että sanoo itselleen ”älä tunne syyllisyyttä”. En oikein tiedä miten pääsisi eroon. Terapiaa en saa kun olen liian terve ja työkykyinen. Ap
Psykoterapiaa saa myös yksityisiltä ilman lähetettä. Se maksaa tietysti, mutta on 100% hintansa arvoista, jos sopivan terapeutin löytää. Työssäkäyvällä on varaa kyllä käydä säännöllisesti parin viikon välein (hinta pyörinee n. 80-90€/45min). Nyt tervehtyessäni voin sanoa, että olisin tyytyväinen lopputulemaan, vaikka olisin maksanut kaksinkertaisesti.
Voit aloittaa ihan vain vaikka varaamalla tutustumiskäyntejä parille paikalliselle psykoterapeutille. Keskustelkaa, mistä kenkä puristaa ja hoitoehdotuksista ja kulupuolesta. Haastattelukäynnit ovat halvempia kuin varsinaiset käynnit (~50€).
Toisen tai molempien vanhempiensa mielivallan alla eläville ihmisille haluaisin sanoa tämän.
Heti kun kykenette, niin muuttakaa pois kotoa - kauas. Sanotaan vaikka 300 kilometrin päähän. Nykyään on se haittapuoli, että kaikilla on kännykät ja vanhempi voi soittamalla vahtia oletko esim. illalla mihin aikaan kotona vai oletko kenties "huonoilla teillä". Tähän on se keino, jotta laita puhelimeesi puhelinvastaaja ja siihen jokin tilanteeseesi sopiva viesti. Nimittäin, jos laitat vanhempiesi puhelinnumeron soiton estoon tai et vastaa heille, niin he/hän voi ajatella, että sinulle on sattunut jotakin ja lähettävät syyttä virkavallan perääsi.
Tosin aikuisella ihmisellä on oikeus asua missä hän haluaa eikä osoitettaan tarvitse ilmoittaa
vanhemmilleen. Mutta lyttääjät viis veisaisivat tämmöisestä säännöksestä.
Veemäiset tyypit eivät muutu milloinkaan. Heiltä tullut vääryys ja lyttääminen seuraa ihmistä koko tämän elämän ajan, tuskin siitä eroon pääsee. Mutta elämä ilman näitä veetuilijoita tekee vuosien mittaan sen, että tuska ei ole niin päällimmäisenä elämässä. Kertaus on opintojen äiti - sanotaan. Se pätee tässäkin asiassa, jos sitä saa iskuja "naamaansa" jatkuvasti, niin asia pysyy tuoreina haavoina muistissa kipeämpänä kuin sellaiset vanhat arvet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin syyllisyys ja oma elämä pilalla sen takia. Stressaan koko ajan, että pitää mennä käymään ja jokaisen näkemisen jälkeen menee vähintään 3 kk toipua, ja sitten alkaakin uusi helvetti.
Nyt olen raskaana ja tiedän, että haluavat nähdä vauvaa paljon ja kasvattaa tietyllä tavalla. Tulevat varmasti myös juomaan lapsen edessä, haukkumaan minua ja miestäni ja myöhemmin lasta. Silti en uskalla sanoa ei. Alkavat aina juoda, eroavat ja jompikumpi päätyy sairaalaan kun loukkaan heitä.
Nuorempana jopa irtisanoin monta työpaikkaa, että olin Äidin tukena kun olivat riidelleet ja ryypänneet. Koska perhe menee kaiken edelle plaaplaa. Koskaan eivät kysy mitä kuuluu, siis eivät koskaan. Jos Koitan puhua omia asioita öähtevät pois huoneesta tai vaihtavat puheenaihetta.
Pelkään vanhempiani yli kaiken enkä uskalla sanoa vastaan tai loukata. Yksi syy pelkoon heidän rikolliset taustat, pelkään, että joku satuttaa miestäni jos teen väärin. He loogisesti kostaisivat sitä kautta koska a) mies minulle tärkein maailmassa ja b) jos olen joskus ollut eri mieltä heidä kanssaan (en uskalla olla, mutta vahingossa sanonut väärän mielipiteen ääneen), on mieheni muka manipuloinut minua.
Eikö tämä lapseen voimakas takertuminen, syyllistämisellä sitominen, ja toisaalta jyrääminen, jota vanhempasi ilmeisesti harjoittavat, ole tyypillistä henkilöille jotka aiheuttavat skitsofreniaa?
Sinuna pitäisin kyllä vähintään sen kuukauden mittaisen vuodelevon, jolloin ei vieraita vastasyntynyttä katsomaan.
Ja vielä parempi jos tuo siteerattu henkilö ei päästä ollenkaan vanhempia lapsensa elämään.
Joskus voi käydä niinkin kuten mulle, että kun sain oman lapsen, sain jotkut ihme voimat ja viimein sain katkaistua välit vahingoittaviin vanhempiini. Onneksi edes silloin! Kadun vaan sitä että miksen tehnyt tuota jo aiemmin, annoin 35 vuotta elämästäni vanhempieni pilata!
Saisinpa itsekin. Siis tosi monta kertaa olen yrittänyt. Viimeisimmällä kerralla perheenjäsen x yritti itsemurhaa, sen jälkeen en ole uskaltanut.
Et ole vastuussa muiden tekemisistä. Itsemurhalla pelottelu tai itsemurha"yritys" ovat kamalia manipulointiyrityksiä jotka usein onnistuvat koska on kyse niin vakavasta asiasta kuin ihmishenki.
Muista että jokainen ihminen on vastuussa vain omista teoistaan, ei muiden.
Jos ihminen on yrittänyt itsemurhaa siksi, että joku on yrittänyt laittaa hänelle rajoja tai sanonut ei, niin sillä ihmisellä on niin moni muukin asia pielessä, mitkä siihen itsemurhaan ovat johtaneet. Et ole vastuussa siitä, mitä toinen ihminen tekee elämällään. Itsemurhalla uhkaileville soitetaan ambulanssi eikä aleta paapomaan ja hyssyttelemään ja antamaan tahtoa läpi (Tätä viimeistä olen paljon nähnyt: itsemurhayritys tuodaan aina keskusteluun mukaan, kun joku asia ei mene niinkuin tahtoisi ja halutaan syyllistää toinen muuttamaan mieltään.)
Ei muuttunut, tosin keinot vähentyivät kun muutin omilleni. Se oikeastaan aiheutti sen, että mitä enemmän yritin asettaa terveitä rajoja, sitä aggressiivisemmin hän yritti rajani ylittää. En nykytilanteesta tiedä, kun en ole ollut vuosiin tekemisissä.
Miksi pidätte yhteyttä tällaisiin vanhempiin? Minulla on hirviövanhemmat ja todellakaan en ole heidän kanssaan missään tekemisissä. Miksi olisin? Perhettään ei voi valita mutta siitä voi päästä myös eroon ja ottaa ympärilleen vain terveitä, normaaleja ihmissuhteita. Katkaiskaa kaikki yhteydet, pääsette toipumaan ja saatte rauhan. Niin kauan kuin väärinkäyttäjä alistaa sinua, toipumisprosessi ei ala.
Alue: Aihe vapaa
Eikö tämä lapseen voimakas takertuminen, syyllistämisellä sitominen, ja toisaalta jyrääminen, jota vanhempasi ilmeisesti harjoittavat, ole tyypillistä henkilöille jotka aiheuttavat skitsofreniaa?
Sinuna pitäisin kyllä vähintään sen kuukauden mittaisen vuodelevon, jolloin ei vieraita vastasyntynyttä katsomaan.