Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
No hei, kuitenkin pk-seutu eikä joku Mynämäki. Kyllä se asunto jonkun arvoinen on.
En asu mynämäellä, mutta mikäs vika kyseisessä paikassa on? Käsittääkseni bussi kulkee Turkuun ja Intercityllä pääsee Helsinkiin.
On se varmaan matkana kivempi kuin kulkea Rinkebyssä.
Muutenkin kiinnostavampaa ympäristöä kuin joku kehökolmosen sisältö.
Mynämäellä on kunnon historiallinen ja kirkollinen tausta.
Sitten siellä on erinomainen kahvi-ja lounaspaikka Tuomaksen tupa.
Käykääpä kaffella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hauska naureskella etukäteen, että mekö näistä lusikoista riideltäisiin. Mutta odotapa kun vanhukset on kuopattu ja pesänselvitys pitää tehdä. Kyllä sillon riittää tavaralle ottajia ja vanhasta telkkaristakin tulee riita. Yhden ammatttiperunkirjoittajan kertoman mukaan pahimpia ovat perillisten puolisot. Valvovat, että varmasti kukaan ei vie toista enempää.
Kun oma mummoni kuoli, muisti yksi sukulainen että 20 vuotta sitten mummo antoi minulle yhden kirjan, missäs se nyt on, hän kysyi. Roskissa, vastasin.No osalla meistä on jo pesänjaoista kokemusta sisaruksen kanssa. Meitä on myös sellaisia, joita ei lusikatja purkit niin kiinnosta. Taulujen kohdalla on mietitty niin, että mistä kukin tykkää. Ennemmin on tyrkytetty toisillemme. Voi tietysti olla, että vielä joskus joku trauma menneisyydestä triggeröityy just sen äidin lusikan kohdalla, mutta en usko.
N 54
Itse olin kerran uskottuna miehenä. Lapsi oli ollut äitinsä asioiden hoitajana ja huolehti pankkitileistä yms. Vainaja kuoli vanhainkodissa eikä perintöä jäänyt kansaneläkkeen varassa eläneeltä naiselta juuri mitään. Kaikki varat olivat menneet hoitomaksuihin. Vainajan toinen lapsi soitti minulle perunkirjoituksen jälkeen epäillen siskoaan pesänkavalluksesta. Täytyi todeta, ettei jäänyt mummolta aarteita, vaan kaikki oli ilmoitettu perukirjassa.
Mä olin äitini edunvalvoja ja kun äiti kuoli, mun 3 siskoa syyttivät mua kavalluksesta ja ties mistä kun äidin tilillä oli kuolinhetkellä enää noin 8 000 euroa rahaa. Olivat luulleet että rahaa on kymmeniä tuhansia. No, kyllä sitä olikin - silloin kun äiti joutui 24/7 hoivan hoivakotiin 7 vuotta ennen kuolemaansa.
Hoivalaitos oli yksityinen koska kunnallisia paikkoja ei vaan ole riittävästi eikä kunnan palveluseteli riittänyt tietenkään alkuunkaan, hoitomaksuhan määräytyy tulojen ja osin myös varallisuuden (esim. pääomatulot) perusteella. Maksut ovat yksityisellä puolella aika tolkuttomia kun vessapaperistakin ja jokaisesta lisäpalvelusta laskutetaan erikseen.
Käytännössä äidin koko eläke ja enemmänkin kului hoitomaksuun kuukaudessa, vaikka palvelusetelin osuus oli mukana. Ylimenevän osan kattoivat äidin säästöt, jotka hupenivat tehokkaasti 7 hoivakotivuoden aikana. Mutta niin piti ollakin, äidin säästöt oli tarkoitettu juuri siihen ja äiti itse oli samaa mieltä niin kauan kuin oli tolkuissaan ja sai tahtonsa ilmaistua.
Joku voi ajatella, että kannattaa tuhlata tai lahjoittaa säästöt pois ennen hoivakotivaihetta, koska sitten saa toimeentulotukea ja kotikunta maksaa. Mutta ei mene ihan niin, ei todellakaan. Toimeentulotukea saavat ovat ihan huutolaisten asemassa.
Asumistukea äiti sai mutta minimaalisesti, nyt lopussa tuli enemmän koska säästöt hupenivat. Koko ajan äidillä oli lisäksi lähes arvottomaksi käynyt 2 h + k 1960-luvun lopulla rakennetussa hissittömässä kerrostalossa väestökatokaupungissa. Yritin vuokrata sitä ja myynnissä se oli koko äidin elinajan vimpat 7 vuotta eli siitä lähtien kun äiti hoivapaikkaan joutui. Ei mennyt kaupaksi eikä löytynyt vuokralaistakaan sillä paikkakunta on pullollaan tyhjiä kehnokuntoisia kämppiä joiden omistajat on kuolleet tai laitoksissa. Vastike piti kuitenkin maksaa joka kuukausi ja tietty maksettiin äidin säästöillä. Hoitomaksussa huomioitiin vastike 6 kuukauden ajan ja maksu kohtuullistettiin, mutta se oli vain se 6 kk. Toimeentulotukeen äiti ei ollut säästöjensä vuoksi koskaan oikeutettu.
Sisarillani ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä ympärivuorokautinen hoiva kustantaa. Voin kertoa että 7 vuotta kyllä kulutti säästöt mut toisaalta siihenhän säästöt oli tarkoitettu. Eivät uskoneet sittenkään vaikka saivat eteensä maistraattiin toimitetut vuosiraportit, mähän edunvalvojana jouduin ne tekemään. Ulisivat, ettei mikään hoito voi maksaa 1800 euroa kuukaudessa (toki siinä oli huoneen vuokra mukana).
Sisareni eivät myöskään ymmärtäneet, mikä on äidin asunnon arvo. He höpisivät monta vuotta sadoista tuhansista euroista ja arvonnoususta, vaikka yritin selittää tilannetta. Ei mennyt jakeluun ollenkaan. Vasta sitten todellisuus valkeni kun kiinteistövälittäjä tuli tekemään arvion perunkirjoitusta varten. Asunnon myyntihinta oli max 32000 euroa josta vielä vähennettäisiin asunnon osuus putkiremontista.
Eli eipä kohtuullisistakaan säästöistä juuri mitään monellekaan jää jos hoivakotiin joutuu. Me myimme lopulta äidin asunnon sijoittajalle alle 20 000 eurolla koska laskimme että sen ylläpito olisi tullut putkiremonttilainoineen liian kalliiksi. Ensisijaista oli päästä asunnon tuomista kuluista eroon.
Perukirjan tehnyttä juristia lähinnä nauratti kun sisareni alkoivat valittaa pienestä perinnöstä ja väittivät minun kavaltaneen äidin rahat. Yksi sisar intti monta kuukautta, että jossain on pakko olla enemmän rahaa tai salainen tili. No ei ollut, kyllä nuo äidin ikäluokan pienituloiset naiset eli kädestä suuhun. Omistusasunto oli heille iso ja tärkeä asia, mutta ikävä kyllä vanhoilla kämpillä kuolevissa kylissä ei ole enää mitään arvoa. Juristi totesi sisarilleni vain, että "rouva xxx:n varoja ja taloutta on edunvalvoja hoitanut erinomaisesti, tässä ovat kaikki asiakirjat".
Saako edunvalvoja edes mitään palkkiota tekemästään työstä?
Muuta kuin paljon hommia ja haukut päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas on hyvin erikoista, että naurat vanhemmillesi. Olet varmaankin sellainen hyvin tietäväinen tyyppi.
Jos penskat nauraisivat meidän omaisuudelle, sanottas niille suorat sanat. Ei pennin killinkiäkään teille arvostelijoille.
Testamentti Eläinsuojeluyhdistykselle tehtäisi hyvissä ajoin.
Lasten perinnöttäjättäminen ei oikein onnistu, paitsi erittäin vakavien tekojen seurauksena.
Vaikka kuinka tekisi mieli ja olisi joskus jopa perusteltua.
Turhaa kinastella sukupolvien paremmuudesta tai huonommuudesta.
Tätä aikakautta riepoo avioerot, lasten huostaanotot ja väkivaltaiset teot, yms. Yleinen pahoinvointi lisääntyy hyvinvoinnin keskellä. Masennuslääkkeitä syödään hirveät määrät. Voidaan huonosti, vaikka kaikki sivistys ja apu ovat tarjolla.
Ennen ongelmana oli tiedonpuute ja köyhyys. Nälkäkuolemia oli paljon.
Tänä päivänä kaupat pursuavat yltäkylläisyyttä.
Ihmisten tyytymättömyys lisääntyy vaan. Että mikä mättää?[/quote]
Yltäkylläisyys on normi.
Pitää saa lisää yltäkylläisyyttä.
Kun kerran nähdään, että joillakin on vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin ostaa sulta ne myrna-kupit jos et tartte.
Niitä on kirpparit täynnä, ei niillä mitään arvoa ole. t: mullakin yksi sarja löytyy, ikinä en ole käyttänyt
Itse kyllä tykkään Myrnistani. Ovat käytössä. Niillä on myös tunnearvoa, muistona rakkaasta mummostani
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kyllä tykkään Myrnistani. Ovat käytössä. Niillä on myös tunnearvoa, muistona rakkaasta mummostani[/quote]
Jotenkin Myrnat ja mummot kuuluvat yhteen.
Mummini ikäpolvelle oli suuri asia saada yhtenäinen kahvikalusto.
Vaikka sitten Myrna.
Minusta Myrna on oman aikakautensa, sodanjälkeisen nousukauden, symboli, ei mikään pilkattava reliikki.
Olen itsekin ryystänyt mummin Myrnatassilta kaffetta.
No sittenpä on ap:lla naurussa pitelemistä kun tulee perinnön jaon aika.
Jääpi näppejään nuolemaan ja sekös naurattaa. Se parthaiten nauraa joka viimeiseksi nauraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 71 ja tiedän kyllä asuntoni arvon, laskenut n. 10 % vuodessa. Hyvä alue Helsingissä. Arvo on aina se minkä ostaja myyntihetkellä maksaa, hinta vaihtelee, nyt näyttää olevan lievä laskusuunta.
Olen jakanut suvun nuorisolle omilta vanhemmiltani perittyjä 60-70 lukujen kotimaisia designia, pari aurinkopulloa, Wirkkalan ja Franckin lasijuttuja ym., ei mitään erityisen arvokasta, mutta hyvin ovat kelvanneet. Pyrin aktiivisesti vähentämään tavaroita, koska tarkoitus olisi muuttaa pienempäån asuntoon.
Myrnakupit eivät ole ikinä olleet minun sukupolveni juttuja, ei edes vanhempieni, ennemmin isoäidin, mutta onneksi ei löydy meidän suvusta tuon tyyppisiä,ollenkaan.
Oma sisustustyylini on aina ollut niukka, uskon että muutama klassikkovalaisin saattaa jälkeeni kelvata jollekin sukulaiselle, ehkä pari mattoa myös. Kamalinta, mitä omilta vanhemmiltani perin, olivat Arabian Kalevala-lautaset, nyt vintillä laatikossa odottamassa aikaa parempaa.
Ikävältä ja kiittämättömältä kuulostat, anna niiden vanhempiesi arvostaa rauhassa hankkimiaan asioita, niistä jää sitten mitä jää ja kelpaa kelle kelpaa. Kirpparille ja kierrätyskeskuksiin useimmiten huolivat, jos et itse arvosta. Omistusasunnosta jää aina kuitenkin useimmiten se suurin potti, myyntihinnasta riippumatta, tavallisesti se on kuitenkin suurin osuus perinnöstä, minkä saat mitään sen eteen tekemättä.
Kenenkään ei tarvitse ottaa perintönä vastaan yhtään mitään, mitä ei halua. Koko irtaimiston voi viedä vaikka kaatikselle, jos ei jaksa lajitella normaalilla systeemillä halukkaille-kirpparille-roskiin.
Rahoista ja osakkeistakin voi kieltäytyä! Ihmeellinen asenne vanhempien omaisuutta kohtaan, kunnioita sitä mikä on heille arvokasta, siihen on syynsä. Kukaan ei valitse ajankohtaa, milloin syntyy. Siihen on selitys, miksi tietynlainen materia milloinkin on tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat alle 70 ja tietävät kyllä omaavansa lähinnä krääsää. Naureskelevatkin, että siinä jää teille urakka. (en toki halua edes ajatella sitä, niin rakkaita ovat).
Mummoni tosin kuoli muutama vuosi sitten ja se kämppä tyhjennettiin nopeasti. Itse halusin vain jonkun muiston ja olisin mielelläni ottanut jonkun vanhan esineen itselleni, Huom. Itselleni, vaikka kahvipurkin tai kahvimyllyn. Serkkunipa kävi heti ratsaamassa kamat ja vei nämä vanhat tavarat kirppikselle.. Kehui vielä saaneensa tuhansia. Se ketutti. Ei se että hän vei ne, vaan se että vei myyntiin! (Olisi ollut tunnearvoa). En tiedä tajuaako kukaan pointtiani tässä.
Siinä oli kyllä liioittelua ihan varmasti. Jos sinä olisit ehtinyt, ensin niin hänkin sanoisi sinun ratsanneen mummon kaapit.
Siis sopimus oli, että kaikki voivat käydä katsomassa, jos haluavat itselleen jotain. (yksi halusi esim. Kottikärryt). Itse olisin halunnut jonkun noista vanhoista esineistä muistoksi, siis muistoksi. Tämä serkku vei kasakaupalla tavaraa.. Ja sinne kirppikselle. Itseasiassa lapsen lapsille ei olisi edes kuulunut mitään, ja oikeasti kun myi omaisuutta niin rahat olisivat kuuluneet lapsille, ei lapsenlapsille.
Mutta tottakai ulkopuolisena tiedät paremmin..
Kun on koko ikänsä mummolassa käyneenä ollut kiinnostunut vanhoista esineistä ja kysellyt niiden historiaa (ei raha mielessä) niin ketutti, että yksi roudasi niitä myyntiin ilman lupaa.
Ilman lupaa...
En ole juristi mutta olisikohan tuossa kyse jonkinlaisesta kuolinpesän kavaltamisesta vai vain yksinkertaisesti varastamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Arvo se on tunnearvokin.
Mutta myyntiarvoon tunnearvotekijä voi olla vaikutukseltaan negatiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhakyynikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
No hei, kuitenkin pk-seutu eikä joku Mynämäki. Kyllä se asunto jonkun arvoinen on.
En asu mynämäellä, mutta mikäs vika kyseisessä paikassa on? Käsittääkseni bussi kulkee Turkuun ja Intercityllä pääsee Helsinkiin.
On se varmaan matkana kivempi kuin kulkea Rinkebyssä.
Muutenkin kiinnostavampaa ympäristöä kuin joku kehökolmosen sisältö.
Mynämäellä on kunnon historiallinen ja kirkollinen tausta.
Sitten siellä on erinomainen kahvi-ja lounaspaikka Tuomaksen tupa.
Käykääpä kaffella!
Varmaan ihan kiva paikka käydä kaffella. Asuntoa en sieltä silti ostaisi.
Vierailija kirjoitti:
Olen 71 ja tiedän kyllä asuntoni arvon, laskenut n. 10 % vuodessa. Hyvä alue Helsingissä. Arvo on aina se minkä ostaja myyntihetkellä maksaa, hinta vaihtelee, nyt näyttää olevan lievä laskusuunta.
Olen jakanut suvun nuorisolle omilta vanhemmiltani perittyjä 60-70 lukujen kotimaisia designia, pari aurinkopulloa, Wirkkalan ja Franckin lasijuttuja ym., ei mitään erityisen arvokasta, mutta hyvin ovat kelvanneet. Pyrin aktiivisesti vähentämään tavaroita, koska tarkoitus olisi muuttaa pienempäån asuntoon.
Myrnakupit eivät ole ikinä olleet minun sukupolveni juttuja, ei edes vanhempieni, ennemmin isoäidin, mutta onneksi ei löydy meidän suvusta tuon tyyppisiä,ollenkaan.
Oma sisustustyylini on aina ollut niukka, uskon että muutama klassikkovalaisin saattaa jälkeeni kelvata jollekin sukulaiselle, ehkä pari mattoa myös. Kamalinta, mitä omilta vanhemmiltani perin, olivat Arabian Kalevala-lautaset, nyt vintillä laatikossa odottamassa aikaa parempaa.
Ikävältä ja kiittämättömältä kuulostat, anna niiden vanhempiesi arvostaa rauhassa hankkimiaan asioita, niistä jää sitten mitä jää ja kelpaa kelle kelpaa. Kirpparille ja kierrätyskeskuksiin useimmiten huolivat, jos et itse arvosta. Omistusasunnosta jää aina kuitenkin useimmiten se suurin potti, myyntihinnasta riippumatta, tavallisesti se on kuitenkin suurin osuus perinnöstä, minkä saat mitään sen eteen tekemättä.
Japanilaiset ostaa kalevala-lautasia tällä hetkellä paljonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on fakta, että kaikki tavanomainen koti-irtain on lähinnä ongelmajätettä kun sitä vanhuksen asuntoa tyhjennetään. Sillä ei ole mitää merkitystä, miten paljon ne lautaset maksoi aikanaan, käytettynä niistä saa max 2€/kpl elleivät ole jotain keräilyharvinaisuuksia. Vanhaa Arabiakaan ei oikein käy tällä hetkellä kaupaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 71 ja tiedän kyllä asuntoni arvon, laskenut n. 10 % vuodessa. Hyvä alue Helsingissä. Arvo on aina se minkä ostaja myyntihetkellä maksaa, hinta vaihtelee, nyt näyttää olevan lievä laskusuunta.
Olen jakanut suvun nuorisolle omilta vanhemmiltani perittyjä 60-70 lukujen kotimaisia designia, pari aurinkopulloa, Wirkkalan ja Franckin lasijuttuja ym., ei mitään erityisen arvokasta, mutta hyvin ovat kelvanneet. Pyrin aktiivisesti vähentämään tavaroita, koska tarkoitus olisi muuttaa pienempäån asuntoon.
Myrnakupit eivät ole ikinä olleet minun sukupolveni juttuja, ei edes vanhempieni, ennemmin isoäidin, mutta onneksi ei löydy meidän suvusta tuon tyyppisiä,ollenkaan.
Oma sisustustyylini on aina ollut niukka, uskon että muutama klassikkovalaisin saattaa jälkeeni kelvata jollekin sukulaiselle, ehkä pari mattoa myös. Kamalinta, mitä omilta vanhemmiltani perin, olivat Arabian Kalevala-lautaset, nyt vintillä laatikossa odottamassa aikaa parempaa.
Ikävältä ja kiittämättömältä kuulostat, anna niiden vanhempiesi arvostaa rauhassa hankkimiaan asioita, niistä jää sitten mitä jää ja kelpaa kelle kelpaa. Kirpparille ja kierrätyskeskuksiin useimmiten huolivat, jos et itse arvosta. Omistusasunnosta jää aina kuitenkin useimmiten se suurin potti, myyntihinnasta riippumatta, tavallisesti se on kuitenkin suurin osuus perinnöstä, minkä saat mitään sen eteen tekemättä.Japanilaiset ostaa kalevala-lautasia tällä hetkellä paljonkin.
Miten niitä myydään Japaniin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset ihmiset ivaavat vanhempiaan, sillä lailla. Mitähän 20 vuoden päästä teidän lapset sanovat teistä? Ehkä näin: idiootit remontoivat joka toinen vuosi koko kämppänsä ja uusivat keittiönsä ja kylppärinsä vain siksi että haluavat uudet, kun vanhat ei nappaa. Sisustuskin pitää vaihtaa parin vuoden välein. Eipä ihme että luonnonvarat loppuivat noiden ääliöiden takia.
Nykypäivän keski-ikäiset ovat pahimpia luonnonvarojen riistäjiä, ahneita "mikään ei riitä" tuhoajia.
Entäpä kaiken heti haluava, maailmaa ympäri reissaava, mutta samalla vanhempiaan syyllistävä nuoriso?
Vierailija kirjoitti:
Omilla vanhemmilla on isän 70-luvun lopulla rakentama omakotitalo. Siinä ei ole tehty mitään remonttia paitsi vaihdettu öljykattila 25 vuotta sitten ja joskus 90-luvulla vaihdettu olohuoneen tapetit. Talo ei onneksi ole missään syrjäkylillä, mutta ei tuota saa koskaan myytyä. He eivät nytkään selviä yksin vaan siellä pitäisi jonkun käydä lähes päivittäin jotain tekemässä.
Tasakatto+valesokkeli ?!
Mun anoppi toi silmät säihkyen meille vanhoja Arabian astioita (täynnä kolhuja ja halkeamia!) ja kertoi olleensa ovela kun valitsi ne itselleen kun ei hänen sisarukset kuulemma ymmärrä niiden arvoa.
Sisarukset olivat ottaneet Artekin kalusteet 😖
vanhakyynikko kirjoitti:
Turhaa kinastella sukupolvien paremmuudesta tai huonommuudesta.
Tätä aikakautta riepoo avioerot, lasten huostaanotot ja väkivaltaiset teot, yms. Yleinen pahoinvointi lisääntyy hyvinvoinnin keskellä. Masennuslääkkeitä syödään hirveät määrät. Voidaan huonosti, vaikka kaikki sivistys ja apu ovat tarjolla.
Ennen ongelmana oli tiedonpuute ja köyhyys. Nälkäkuolemia oli paljon.
Tänä päivänä kaupat pursuavat yltäkylläisyyttä.
Ihmisten tyytymättömyys lisääntyy vaan. Että mikä mättää?[/quote]Yltäkylläisyys on normi.
Pitää saa lisää yltäkylläisyyttä.
Kun kerran nähdään, että joillakin on vielä enemmä
Väkivalta ei kylläkään ole lisääntynyt, päinvastoin. Erot ja uusperheet ovat. Huostaanotot ovat lisääntynyt myöskin, mutta jos samoilla kriteereillä olisi otettu huostaan aikaisemmin, ei lapsia kodeissa olisi ollut lainkaan. Esimerkiksi 60-70-luvun tavanomainen kasvatus olisi täysin kelvottomaksi katsottua ja riittämätöntä.
Mä olin äitini edunvalvoja ja kun äiti kuoli, mun 3 siskoa syyttivät mua kavalluksesta ja ties mistä kun äidin tilillä oli kuolinhetkellä enää noin 8 000 euroa rahaa. Olivat luulleet että rahaa on kymmeniä tuhansia. No, kyllä sitä olikin - silloin kun äiti joutui 24/7 hoivan hoivakotiin 7 vuotta ennen kuolemaansa.
Hoivalaitos oli yksityinen koska kunnallisia paikkoja ei vaan ole riittävästi eikä kunnan palveluseteli riittänyt tietenkään alkuunkaan, hoitomaksuhan määräytyy tulojen ja osin myös varallisuuden (esim. pääomatulot) perusteella. Maksut ovat yksityisellä puolella aika tolkuttomia kun vessapaperistakin ja jokaisesta lisäpalvelusta laskutetaan erikseen.
Käytännössä äidin koko eläke ja enemmänkin kului hoitomaksuun kuukaudessa, vaikka palvelusetelin osuus oli mukana. Ylimenevän osan kattoivat äidin säästöt, jotka hupenivat tehokkaasti 7 hoivakotivuoden aikana. Mutta niin piti ollakin, äidin säästöt oli tarkoitettu juuri siihen ja äiti itse oli samaa mieltä niin kauan kuin oli tolkuissaan ja sai tahtonsa ilmaistua.
Joku voi ajatella, että kannattaa tuhlata tai lahjoittaa säästöt pois ennen hoivakotivaihetta, koska sitten saa toimeentulotukea ja kotikunta maksaa. Mutta ei mene ihan niin, ei todellakaan. Toimeentulotukea saavat ovat ihan huutolaisten asemassa.
Asumistukea äiti sai mutta minimaalisesti, nyt lopussa tuli enemmän koska säästöt hupenivat. Koko ajan äidillä oli lisäksi lähes arvottomaksi käynyt 2 h + k 1960-luvun lopulla rakennetussa hissittömässä kerrostalossa väestökatokaupungissa. Yritin vuokrata sitä ja myynnissä se oli koko äidin elinajan vimpat 7 vuotta eli siitä lähtien kun äiti hoivapaikkaan joutui. Ei mennyt kaupaksi eikä löytynyt vuokralaistakaan sillä paikkakunta on pullollaan tyhjiä kehnokuntoisia kämppiä joiden omistajat on kuolleet tai laitoksissa. Vastike piti kuitenkin maksaa joka kuukausi ja tietty maksettiin äidin säästöillä. Hoitomaksussa huomioitiin vastike 6 kuukauden ajan ja maksu kohtuullistettiin, mutta se oli vain se 6 kk. Toimeentulotukeen äiti ei ollut säästöjensä vuoksi koskaan oikeutettu.
Sisarillani ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä ympärivuorokautinen hoiva kustantaa. Voin kertoa että 7 vuotta kyllä kulutti säästöt mut toisaalta siihenhän säästöt oli tarkoitettu. Eivät uskoneet sittenkään vaikka saivat eteensä maistraattiin toimitetut vuosiraportit, mähän edunvalvojana jouduin ne tekemään. Ulisivat, ettei mikään hoito voi maksaa 1800 euroa kuukaudessa (toki siinä oli huoneen vuokra mukana).
Sisareni eivät myöskään ymmärtäneet, mikä on äidin asunnon arvo. He höpisivät monta vuotta sadoista tuhansista euroista ja arvonnoususta, vaikka yritin selittää tilannetta. Ei mennyt jakeluun ollenkaan. Vasta sitten todellisuus valkeni kun kiinteistövälittäjä tuli tekemään arvion perunkirjoitusta varten. Asunnon myyntihinta oli max 32000 euroa josta vielä vähennettäisiin asunnon osuus putkiremontista.
Eli eipä kohtuullisistakaan säästöistä juuri mitään monellekaan jää jos hoivakotiin joutuu. Me myimme lopulta äidin asunnon sijoittajalle alle 20 000 eurolla koska laskimme että sen ylläpito olisi tullut putkiremonttilainoineen liian kalliiksi. Ensisijaista oli päästä asunnon tuomista kuluista eroon.
Perukirjan tehnyttä juristia lähinnä nauratti kun sisareni alkoivat valittaa pienestä perinnöstä ja väittivät minun kavaltaneen äidin rahat. Yksi sisar intti monta kuukautta, että jossain on pakko olla enemmän rahaa tai salainen tili. No ei ollut, kyllä nuo äidin ikäluokan pienituloiset naiset eli kädestä suuhun. Omistusasunto oli heille iso ja tärkeä asia, mutta ikävä kyllä vanhoilla kämpillä kuolevissa kylissä ei ole enää mitään arvoa. Juristi totesi sisarilleni vain, että "rouva xxx:n varoja ja taloutta on edunvalvoja hoitanut erinomaisesti, tässä ovat kaikki asiakirjat".