Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
70 vanhemmat? Eli sun ittes pitää olla jo noin 40v. Voi voi. Taitaa vaa ärsyttää kun vanhukset elää vielä pitkään ja oot jo itse ikäloppu kun saat perinnön. Jonka haluisit nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihumiset on aika epärealistisia käytetyn tavaran suhteen.
Itse möin pois teema-astiastoa Astia-Liisaan Helsingissä.
Kuvittelin, että saan jotain vaivan palkaa sinne asti raahaamisesta.
Selvisi, että käytetyt astiat pinnoitetaan myyntiä varten uudelleen ja ehyillä, mutta koneessa pestyillä astioilla ei ole mitään arvoa, jos pinta on vähänkin vaurioitunut.
Sain mukeista ja lautasista noin 1 e/kpl.
Pinnoitetaan uudelleen? Nyt sua on kyllä huijattu.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymparisto/artikkeli-1.221572
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Juuri näin! Ihan eri sukupolvesta puhutaan. 70v ovat syntyneet 1951, ei ne ole mitään ikäloppuja vaan Marimekon kultakautta eläneitä, äskettäin eläkkeelle jääneitä. Ehkä heidän vanhemmillaan on jotain tuollaista, mutta ei nykyisillä 70-vuotiailla. Edes 1938-syntyneillä isovanhempieni ikäisillä en ole tuollaista nähnyt.
Mun vanhemmat on 1950-luvulla syntyneitä. Ei ole meillä näkynyt Artekia tai Marimekkoa, ennen kuin ostin äidilleni Mariskoolin. Heteka heillä on ollut, mutta siitä on luovuttu monta muuttoa sitten.
Olen syntynyt 1953 ja ikinä en ole nukkunut hetekessa, enkä nähnyt nälkää tai ollut pulaa vaatteista, vaikka asuttiin maalla työläisperheessä. Tilattiin vaatteita ja muuta Kalle Anttilasta ja Elloksesta ja kuuneltiin musiikkia levysoittimella ja luettiin Suosikki-lehteä. Näin oli myös kaverien kotona.
Muutin lähimpään kaupunkiin opiskelemaan 70-luvun alussa, jolloin ei enää ollut lukukausimaksuja ja yksityiskoulua ja maksettiin pientä opintorahaa ja pankista sai opintolainaa. Ensimmäiseen asuntoon ostin kesätyörahoilla Artekin jakkarat ja Marimekon Lokki-verhot ja niiden täytyy olla edulliset, koska ostin ne omilla rahoilla. Kaikilla oli Marimekon raitapaidat ja mustat olkalaukut.
Ja Marimekko oli kaikkien suosiossa. Tavaratalojen hyllyt pursuivat tavaroista -vastteista ja meikeistä jne, myös pieniä liikkeitä oli paljon.En tunnista näistä kommenteista itseäni, että oltaisiin eletty lapsuus pula-ajassa ja puutteessa.
Vaan paremmin äitini, joka kuoli muutama vuosi sitten 97v ja eikä enää viimeisinä vuosikymmenenä jaksanut huolehtia kodistaan, enkä ehtinyt auttamaan, kun olin vielä työelämässä.
Ellos tuli Suomeen -87, kun olit siis pitkästi yli 30-vuotias.
Suhtaudun lievällä varauksella muuhunkin sanomaasi. Tietenkin ymmärrän, että kaikki eivät olleet köyhiä siihenkään maailmanaikaan, kuten ei sinun perheesi ollut, mutta kyllä yleinen elintaso oli aika heikkoa vielä 60-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
On hauska naureskella etukäteen, että mekö näistä lusikoista riideltäisiin. Mutta odotapa kun vanhukset on kuopattu ja pesänselvitys pitää tehdä. Kyllä sillon riittää tavaralle ottajia ja vanhasta telkkaristakin tulee riita. Yhden ammatttiperunkirjoittajan kertoman mukaan pahimpia ovat perillisten puolisot. Valvovat, että varmasti kukaan ei vie toista enempää.
Kun oma mummoni kuoli, muisti yksi sukulainen että 20 vuotta sitten mummo antoi minulle yhden kirjan, missäs se nyt on, hän kysyi. Roskissa, vastasin.
No osalla meistä on jo pesänjaoista kokemusta sisaruksen kanssa. Meitä on myös sellaisia, joita ei lusikatja purkit niin kiinnosta. Taulujen kohdalla on mietitty niin, että mistä kukin tykkää. Ennemmin on tyrkytetty toisillemme. Voi tietysti olla, että vielä joskus joku trauma menneisyydestä triggeröityy just sen äidin lusikan kohdalla, mutta en usko.
N 54
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Juuri näin! Ihan eri sukupolvesta puhutaan. 70v ovat syntyneet 1951, ei ne ole mitään ikäloppuja vaan Marimekon kultakautta eläneitä, äskettäin eläkkeelle jääneitä. Ehkä heidän vanhemmillaan on jotain tuollaista, mutta ei nykyisillä 70-vuotiailla. Edes 1938-syntyneillä isovanhempieni ikäisillä en ole tuollaista nähnyt.
Mun vanhemmat on 1950-luvulla syntyneitä. Ei ole meillä näkynyt Artekia tai Marimekkoa, ennen kuin ostin äidilleni Mariskoolin. Heteka heillä on ollut, mutta siitä on luovuttu monta muuttoa sitten.
Olen syntynyt 1953 ja ikinä en ole nukkunut hetekessa, enkä nähnyt nälkää tai ollut pulaa vaatteista, vaikka asuttiin maalla työläisperheessä. Tilattiin vaatteita ja muuta Kalle Anttilasta ja Elloksesta ja kuuneltiin musiikkia levysoittimella ja luettiin Suosikki-lehteä. Näin oli myös kaverien kotona.
Muutin lähimpään kaupunkiin opiskelemaan 70-luvun alussa, jolloin ei enää ollut lukukausimaksuja ja yksityiskoulua ja maksettiin pientä opintorahaa ja pankista sai opintolainaa. Ensimmäiseen asuntoon ostin kesätyörahoilla Artekin jakkarat ja Marimekon Lokki-verhot ja niiden täytyy olla edulliset, koska ostin ne omilla rahoilla. Kaikilla oli Marimekon raitapaidat ja mustat olkalaukut.
Ja Marimekko oli kaikkien suosiossa. Tavaratalojen hyllyt pursuivat tavaroista -vastteista ja meikeistä jne, myös pieniä liikkeitä oli paljon.En tunnista näistä kommenteista itseäni, että oltaisiin eletty lapsuus pula-ajassa ja puutteessa.
Vaan paremmin äitini, joka kuoli muutama vuosi sitten 97v ja eikä enää viimeisinä vuosikymmenenä jaksanut huolehtia kodistaan, enkä ehtinyt auttamaan, kun olin vielä työelämässä.Ellos tuli Suomeen -87, kun olit siis pitkästi yli 30-vuotias.
Suhtaudun lievällä varauksella muuhunkin sanomaasi. Tietenkin ymmärrän, että kaikki eivät olleet köyhiä siihenkään maailmanaikaan, kuten ei sinun perheesi ollut, mutta kyllä yleinen elintaso oli aika heikkoa vielä 60-luvulla.
Olen syntynyt 60-l lopulla ja elettiin kaupungissa, mutta niin vain tätini Tukholman reissuilta tuomat tavarat olivat erityisen hienoja ja ennennäkemättömiä. Ei ollut mitään Ellosta ei edes kaikilla puhelinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hauska naureskella etukäteen, että mekö näistä lusikoista riideltäisiin. Mutta odotapa kun vanhukset on kuopattu ja pesänselvitys pitää tehdä. Kyllä sillon riittää tavaralle ottajia ja vanhasta telkkaristakin tulee riita. Yhden ammatttiperunkirjoittajan kertoman mukaan pahimpia ovat perillisten puolisot. Valvovat, että varmasti kukaan ei vie toista enempää.
Kun oma mummoni kuoli, muisti yksi sukulainen että 20 vuotta sitten mummo antoi minulle yhden kirjan, missäs se nyt on, hän kysyi. Roskissa, vastasin.No osalla meistä on jo pesänjaoista kokemusta sisaruksen kanssa. Meitä on myös sellaisia, joita ei lusikatja purkit niin kiinnosta. Taulujen kohdalla on mietitty niin, että mistä kukin tykkää. Ennemmin on tyrkytetty toisillemme. Voi tietysti olla, että vielä joskus joku trauma menneisyydestä triggeröityy just sen äidin lusikan kohdalla, mutta en usko.
N 54
Itse olin kerran uskottuna miehenä. Lapsi oli ollut äitinsä asioiden hoitajana ja huolehti pankkitileistä yms. Vainaja kuoli vanhainkodissa eikä perintöä jäänyt kansaneläkkeen varassa eläneeltä naiselta juuri mitään. Kaikki varat olivat menneet hoitomaksuihin. Vainajan toinen lapsi soitti minulle perunkirjoituksen jälkeen epäillen siskoaan pesänkavalluksesta. Täytyi todeta, ettei jäänyt mummolta aarteita, vaan kaikki oli ilmoitettu perukirjassa.
On hienoa kun voi omistaa tyylikkäitä klassisia oh kalusteita 1950 ja 60 luvuilta.
En ole ikinä IKEAssa käynyt. 1960 luvunjälkeen ei ole mitään kaunista ja käytännöllistä valmistettu. Rumuus tuli sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Juuri näin! Ihan eri sukupolvesta puhutaan. 70v ovat syntyneet 1951, ei ne ole mitään ikäloppuja vaan Marimekon kultakautta eläneitä, äskettäin eläkkeelle jääneitä. Ehkä heidän vanhemmillaan on jotain tuollaista, mutta ei nykyisillä 70-vuotiailla. Edes 1938-syntyneillä isovanhempieni ikäisillä en ole tuollaista nähnyt.
Mun vanhemmat on 1950-luvulla syntyneitä. Ei ole meillä näkynyt Artekia tai Marimekkoa, ennen kuin ostin äidilleni Mariskoolin. Heteka heillä on ollut, mutta siitä on luovuttu monta muuttoa sitten.
Olen syntynyt 1953 ja ikinä en ole nukkunut hetekessa, enkä nähnyt nälkää tai ollut pulaa vaatteista, vaikka asuttiin maalla työläisperheessä. Tilattiin vaatteita ja muuta Kalle Anttilasta ja Elloksesta ja kuuneltiin musiikkia levysoittimella ja luettiin Suosikki-lehteä. Näin oli myös kaverien kotona.
Muutin lähimpään kaupunkiin opiskelemaan 70-luvun alussa, jolloin ei enää ollut lukukausimaksuja ja yksityiskoulua ja maksettiin pientä opintorahaa ja pankista sai opintolainaa. Ensimmäiseen asuntoon ostin kesätyörahoilla Artekin jakkarat ja Marimekon Lokki-verhot ja niiden täytyy olla edulliset, koska ostin ne omilla rahoilla. Kaikilla oli Marimekon raitapaidat ja mustat olkalaukut.
Ja Marimekko oli kaikkien suosiossa. Tavaratalojen hyllyt pursuivat tavaroista -vastteista ja meikeistä jne, myös pieniä liikkeitä oli paljon.En tunnista näistä kommenteista itseäni, että oltaisiin eletty lapsuus pula-ajassa ja puutteessa.
Vaan paremmin äitini, joka kuoli muutama vuosi sitten 97v ja eikä enää viimeisinä vuosikymmenenä jaksanut huolehtia kodistaan, enkä ehtinyt auttamaan, kun olin vielä työelämässä.Ellos tuli Suomeen -87, kun olit siis pitkästi yli 30-vuotias.
Suhtaudun lievällä varauksella muuhunkin sanomaasi. Tietenkin ymmärrän, että kaikki eivät olleet köyhiä siihenkään maailmanaikaan, kuten ei sinun perheesi ollut, mutta kyllä yleinen elintaso oli aika heikkoa vielä 60-luvulla.
Laitan lusikkani soppaan minäkin! v. 1953 syntynyt: itse s. v. 1958, meilllä nukuttiin hetekassa ja tod. köyhyyttä oli. Ei kunnon vaatteita, ruoka hyvin yksinkertaista, erittäin yksinkertaista elämää, ei sisävessaa jne eli älä yleistä.
Vaatteet teki äiti tai naapurin täti. Anttila oli, mutta kovin kallis meille. Ellos ei ollut tuolloin olemassa. Sen sijaan Elles toimi jo 1960-luvulla ja itselläni on tallessa 2 kuvastoa tuolta ajalta. Meillä tilattiin paljon lehtiä ja kirjoja, jotka olivat tuolloin suhteessa hyvin halpoja. Oli ihanaa saada kirja synttärilahjaksi. Toinen lahja oli sitten pyjama tai alushousut, hyvin tervetulleet nekin, niitä ei äitikään osannut tehdä istuviksi. Asuinpaikkakunnasta, sosiaalisekonomisesta asemasta jne riippui paljon enemmän kuin tänä päivänä koko perheen tilanne.
AP:n aloitukseen liittyen: Onpas katkera ja ilkeä asenne vanhempiin. :o Onko AP jäämässä ilman perintöä vai mistäkähän on kyse! :( Antaisit vanhempiesi elää rauhassa - älä kiusaa heitä omilla tyhmyyksilläsi.
Nyt pitää googlettaa, että mikä tuo Myrna-astiasto on. 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä kummallisella ränkytyksellä tuskin on paljonkaan tekoa tavaroiden tai perinnön kanssa.
Jokin ihmissuhdeongelma tämä on.
Sehän se juuri on. Tänne kirjoittavat ikävästi vanhemmistaan ne, joilla on ollut aina ongelmia vanhempien kanssa. Irtaantuminen lapsuuden kodista on ollut riittämätön ja sehän on molemminpuolinen ongelma. Vanhemmat eivät osaa päästää irti ja lapset eivät ole osanneet irrottautua.
Tokihan tämä ongelma on aivan erilainen tänään kuin esim 40 vuotta sitten. Tavaraa on niin paljon enemmän ja pula-ajan ihminen ei ole tottunut tähän kerskakulutukseen. Hänen on vaikea luopua hyvästä tavarasta, kun oppi on saatu lapsena, että hyvää tavaraa ei pidä heittää pois.
Minusta ap:n kannattaisi katsoa vanhempiensa kanssa sen Itä-Vantaan asunnon realistinen hinta. Meneehän se kaupaksi, mutta pyyntö pitää olla kohdallaan. Irtaimistosta ei kannata sen enempää vääntää, ne ovat ap:n vanhemmille aarteita, mutta ap:lle ei. Vanhemmat asuvat asunnossa, se on heidän kotinsa. Miksi alentua riitelemään huonekalujen ja Myrnakuppien arvosta?
Jäin miettimään tuota että ongelma on molemminpuolinen. Mitä voisin mielestäsi aikuisena nelikymppisenä lapsena tehdä että vanhempani alkaisivat pitää minua aikuisena varteenotettavana ihmisenä eikä pikkulapsena joka ei tiedä mistään mitään? Niin kuin ihan konkreettisesti? Miten lapsuuden kodista(eli niistä vanhemmista kai tarkoitat sanoa) irtaudutaan niin että vanhemmatkin ymmärtävät että lapsi on nyt irtaantunut? Voisitko neuvoa. Please.
Sivullisena sanon, että tuo on luonnekysymys. Ei voi neuvoa tuommoista, kun ei ole itsellä ollenkaan samanlaista kokemusta.
Molemminpuolinen vuorovaikutus siinä vaan pelaa. Asiat ajautuu tuollaiseen pisteeseen, kun on aina käyttäydytty jollain sellaisella tavalla, että tuo mahdollistuu.
Pitää kai järjestelmällisesti alkaa käyttäytyä itsenäisen aikuisen tavalla, eikä antaa yhtään siimaa vanhemmille pitää tätä aikuista lastaan vielä pikkulapsena. Hyvin yhtenäisissä perheissä voi käydä näin. Ei sitä helposti vanhempi itsekään huomaa, että kasvattaa lastaan epäitsenäiseksi ja haluaa aina neuvoa ja opastaa, se saattaa tuntua ainoalta oikealta välittämiseltä.
Ja sitä se oikeastaan onkin, mutta vanhemman pitäisi jossain vaiheessa alkaa välittää vähemmän. Voi olla vaikeata.
Kyllä, se irti päästäminen on yllättävän vaikeaa.
Meillä on kaksi aikuista lasta, itselleni on ollut helpompaa päästää irti ja antaa rauhaa elää omaa elämää, mutta mieheni on yhä kuin kanaemo - vahtii, neuvoo, touhottaa ja sitten suuttuu kun lapset (nyt 30 ja 28) toimivat toisin.
Arvelen sen johtuvan siitä että hänenkään vanhempansa eivät koskaan osanneet päästää irti pojastaan.
Outoa on se, että hän itse kärsi aikanaan kovasti vanhempiensa roikkumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1960- ja 1979- vuosien aikana Ruotsiin muutti 322 000 ihmistä. Yksi tärkeimmistä syistä Suomesta Ruotsiin oli Suomessa vallitseva työttömyys.
Tarkennus. Näiden vuosien välisenä aikana eli 1960 ja 1970 luvuilla.
Näin on ja siellä Ruotsissakaan ei työnsaanti aina ollut itsestään selvyys.
Meitä oli 10 naista odottamassa mahd. työpaikkaa. Huoneeseen astui mies, joka kysy:" Hur många kann tala svenska?"
Meitä oli kaksi, ja ihan keskikouluruotsilla mentiin. Me kaksi saimma hyväpalkkaisen työn ja ne muut jatkoivat etsimistä.
Olin tullut lauantaina Tukholmaan ja maanantaina sain työn.😄70-luvulla syntyneenä olen kuullut jo liikaakin tällaisia vanhemman väen tarinoita työpaikoilla, että: "80-luvulla senkun vaan kävelin tänne ja sanoin pomolle että tulin tänne töihin ja siitä lähtien olen ollut vakituisena...".
Ja nämä sitten pitää meitä "pullamössösukupolvena" jotka eivät "mene" töihin tai omaa huonouttaan ei olla saatu kuin pätkätöitä ja muuta silppua, mutta kumminkin meillä on ollut muka niiiiin helppoa elämä... ettekö jo itsekin huomaa ristiriitaa...
80-luvulla kyllä oli töitä, mutta oma kokemukseni meni näin: korostettiin kuinka vaikea tänne on päästä. Sitten joku yltyi kehumaan jotakuta harjoittelijaa oli ollut niiin hyvä että... kuitenkaan ei vaivautunut selittämään mikä ominaisuus hänessä oli.
Jotenkin surullista kun monet lähtivät lopullisesti paikkakunnalta noiden muutamien sisään päässeiden takia kun saivat huonon käsityksen.
Meni överiksi siinä määrin puski lehtikirjoitteluakin että millaisia ihmeolentoja luulette saavanne.
Nykyäänkin kai on tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on edessä ehkä se kaikkien pelottavin perinnönjako: suhteellisen arvokasta tavaraa on jaettavana, mutta ennen kaikkea on paljon tavaraa, jolla on valtava tunnearvo. Esimerkiksi äidin maalaamia tauluja ja kirvesmies-isoisän tekemiä huonekaluja, joista kaikki sisarukset kovasti pitävät.
Olen itse tehnyt hiljaa mielessäni päätöksen, etten lähde tappelemaan yhdestäkään esineestä sisarusteni kanssa. Se on niin raastavaa touhua. Mutta sen tiedän, että muut tulevat tappelemaan suurin piirtein verissä päin. Ahdistaa jo etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on edessä ehkä se kaikkien pelottavin perinnönjako: suhteellisen arvokasta tavaraa on jaettavana, mutta ennen kaikkea on paljon tavaraa, jolla on valtava tunnearvo. Esimerkiksi äidin maalaamia tauluja ja kirvesmies-isoisän tekemiä huonekaluja, joista kaikki sisarukset kovasti pitävät.
Olen itse tehnyt hiljaa mielessäni päätöksen, etten lähde tappelemaan yhdestäkään esineestä sisarusteni kanssa. Se on niin raastavaa touhua. Mutta sen tiedän, että muut tulevat tappelemaan suurin piirtein verissä päin. Ahdistaa jo etukäteen.
Huutokauppa ratkaisee ongelmasi. Jokainen kapine myydään eniten tarjoavalle sisarukselle ja rahat jaetaan tasan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauppalehti tänään (14.6.2021 klo 09:30):
"Halveksittujen senttiosakkeiden tuotto yllättää – Listalta löytyy nyt yllättäviä nimiä, nämä yhtiöt ovat vähällä nousta senttisarjasta pois"
Jutussa mainittu Tulikivi, jonka osake maksaa nyt 0,348 €, joten 200 %:n tuotto Kauppalehdellä kiikarissa.
Olen 40-luvun loppupuolella syntynyt. Ensimmäistä kertaa elämässäni luen tai kuulen tässä ketjussa jostain "myrna"-kupeista.
Vierailija kirjoitti:
Samanlaiset vanhemmat mulla, iältään 70-75, lisänä vaan se että ne kiristää ja uhkailee sillä mahtiomaisuudellaan. Siis mahti.
Uhkailu on sitä että välillä mut on tehty perinnöttömäksi kun olen kiittämätön, välillä taas sisarus koska on uhmakas, ja tällä perintökiristyksellö yrittävät ojentaa ja kouluttaa nulikkamaisia lapsia. Siis lapsia, iältä 42 ja 44.Öykkäreitä ovat. Luulevat olevansa muita ylempänä ja luulevat että heitä kadehditaan. Kouluttamatonta rupusakkia ovat (me lapset olemme akateemisia, joita vanhemmat sitten halveksii, eihän asiantuntijan työ ole oikeaa työtä ollenkaan).
Tunnistan siis saman ihmistyypin omissa vanhemmissa, eli uho, ylpeily, rehvastelu. Lisänä sellainen ilkeämielinen ylimielisyys ja luull että ovat parempaa sakkia. Muita ihmisiä haukutaan ja ylenkatsotaan.
Epäilen että yleistä ns boomeri ikäisissä.
Minun vanhempani eivät ole lainkaan tuollaisia. Heillä on sydämen sivistystä. Ovat aina kannustaneet ja arvostaneet meitä tyttäriä. Vanhempani syntyneet -33 ja -42. Löytyy tietosanakirjasarjat kirjahyllystä kyllä. Ovat kiitollisia.
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä tiukkapipoista ja huumorintajutonta porukkaa. Itse tunnistan monta juttua AP:n ja joidenkin muidenkin kirjoituksista, eikä ole kyse edellisten sukupolvien halventamisesta, vaan sellaisesta sukupolvien välisestä kuilusta, joka näyttäytyy siten, että suhde tavaraan ja ymmärrys sen arvosta on erilainen. Sitä voi huvittuneena, ja kuolinpesän tyhjennystä odotellessa myös vähän tuskastuneena, täälläkin purkaa. Olen ihan satavarma, että oma tyttäreni aikanaan suhtautuu minuun, minun tyyliini ja omaisuuteeni, samalla tavalla (hän naureskelee minulle jo nyt), mutta kestän sen kyllä. Se vähän niinkuin kuuluu asiaan, kaikella rakkaudella.
Ukrainalaisilla voi olla hieman erilainen näkökulma asioihin eli kovin kapean ajallisen ikkunan kautta täällä moni tuntuu asioita arvioivan.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että Ap:n vanhemmat eivät seuraa aikaa, elävät menneissä, jos eivät ymmärrä asuntonsa arvoa.
Seuraan heidän ikätoverinaan jatkuvasti asuntoilmoituksia ja olemme jo muuttaneetkin uudistuotantoyhtiöön, niin ei ole harhaluuloja vanhojen asuntojen arvosta.
Pitäisi kiinnostaa oman asunnon arvo ja myyntimahdollisuus, ihan vaan mielenkiinnosta omaa omaisuutta kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin ostaa sulta ne myrna-kupit jos et tartte.
Jono
Av yv kysyn mieheltä jono
Pinnoitetaan uudelleen? Nyt sua on kyllä huijattu.