Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn vanhemmat ovat kuitenkin antaneet aplle kaiken valmiina, vai miksi olet noin halveksiva ja itsesi ylentänyt. Minä ainakaan en tiedä, mille kantille maailman ja Suomen talous kääntyy, halveksimasi neukkukuutio voi olla sinulle ainoa asunto, mihin sinulla on varaa, jos perit sen vanhemmiltasi.
Me tuon ikäpolven lapset ollaan 40 -50 -vuotiaita itsekin ja alkaa olla velattomat asunnot jo itselläkin. Se heidän mahtiomaisuutensa ei tee meidän elitasoomme juuri minkäänlaista vaikutusta.
Ja jos vanhemmat elää vanhaksi, niin lapset onkin jo 70v. Oma äitini on 71v ja äitinsä 93v vielä ihan täysissä voimissaan. On tässä jo äitinikin oman asuntonsa saanut maksettua moneen kertaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksien ikäpolven kämpät on tosissaan ankeita. Kaikki remontit, joita on hyvin haluttomasti, mutta pakon vuoksi tehty, on tehty halvimmilla mahdollisilla materiaaleilla ja se näkyy. Mielellään papat vielä säästövimmassaan itse niitä laitelleet, huonosti. Ne asunnot tarvitsevat mittavat remontit heidän jälkeensä. Tuo on sentään Vantaalla, mutta samaa ajattelua on ties missä Jämsissä, joissa uudetkaan asunnot eivät mene kaupaksi.
Kuvailit vanhempieni asunnon inhorealistisen tarkkaan. Parempi melkein olisi, jos niitä "itse tein ja säästin" remontteja ja pikkupaikkailuja ei olisi tehty alunperinkään.
ap
Tuo oman asunnon arvo on tosi monella tapana arvioida reilusti ylöspäin. Ja varsinkin niillä joilla remontit tekemättä eli yleensä vanhemmilla ihmisillä. Juuri noita peruskuntoisia 60-luvun asuntoja joihin olisi pitänyt vuosien saatossa tehdä kunnon pintaremppa jo n. kuusi kertaa (eli kymmenen vuoden välein) mutta mitään ei ole tehty ja kuvitellaan että oma sisustus ja pinnat on "ajattomat". No ei ole. Sitten kun halutaan myydä olla kauhuissaan kuinka välittäjät yrittävät kusettaa ja vetää välistä kun väittävät arvon niin pieneksi.
Eikö teillä ole tavaroille lapsuudenkodissanne lainkaan tunnearvoa?
Ettekö ole lukeneet tarinoita, joissa asianajajat kertovat, että ne riidat tulevat nimenomaan niistä esineistä, joihin liittyy tunnearvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heidän lähtökohdistaan saattaa hyvinkin löytyä syitä miksi ajattelevat näin. Ja sota-ajan lapsille myrna-astiasto voi olla kultaakin kalliimpi aarre.
Luepas vähän historiaa onko seitsenkymppinen elänyt sodan aikana
Ei ainakaan Suomessa.
Ei 7-kymppiset ole eläneet sota-aikaa, ei vanhempanikaan, mutta ymmärrän kyllä mitä tuo siteeraamasi kirjoittaja tarkoitti. Mielestäni tämän ajan 7-kymppiset ovat sota-ajan lapsia henkisesti, sillä heidän lapsuuttaan ja nuoruttaan sota kuitenkin leimasi voimallisesti. Heidän isänsä olivat traumatisoituneita sotaveteraaneja ja äidit etäisiä ja kiireisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samanlaiset vanhemmat mulla, iältään 70-75, lisänä vaan se että ne kiristää ja uhkailee sillä mahtiomaisuudellaan. Siis ”mahti”.
Uhkailu on sitä että välillä mut on tehty perinnöttömäksi kun olen ”kiittämätön”, välillä taas sisarus koska on ”uhmakas”, ja tällä perintökiristyksellö yrittävät ojentaa ja kouluttaa nulikkamaisia lapsia. Siis ”lapsia”, iältä 42 ja 44.Öykkäreitä ovat. Luulevat olevansa muita ylempänä ja luulevat että heitä kadehditaan. Kouluttamatonta rupusakkia ovat (me lapset olemme akateemisia, joita vanhemmat sitten halveksii, eihän asiantuntijan työ ole oikeaa työtä ollenkaan).
Tunnistan siis saman ihmistyypin omissa vanhemmissa, eli uho, ylpeily, rehvastelu. Lisänä sellainen ilkeämielinen ylimielisyys ja luull että ovat parempaa sakkia. Muita ihmisiä haukutaan ja ylenkatsotaan.
Epäilen että yleistä ns ”boomeri” ikäisissä.
Tämä! Olisi voinut olla minun kirjoittamani! :D Ovat kiristäneet sillä muka suurella ja mahtavalla omaisuudellaan lapsuudestani asti! Nyt nelikymppisenä tilanne on eskaloitunut siihen, että olen joutunut ottamaan etäisyyttä, koska heillä menivät kaikenlaiset uhkailut ja muut sekopuheet jo sille tasolle. Olen itse asiassa miettinyt, että voisin kyllä piruuttanikin kieltäytyä perinnöstä, kun aika tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vai tällaisen iltasadun trolli ulosti tällä kertaa. Mitähän piilomaan pikkuaasille tapahtuu seuraavaksi?
Tää on kyllä ihan todellisuutta. Mun mutsi on keulinut kämpällään ja mökillään jo vuosikymmenet. Kertonut perimiset moneen kertaan 80-luvulta asti, miten aikoo suosia mun systeriä. Buhaaa! Mä nostin kytkintä ja systeri saa nyt sit ihan rauhassa periä kaikki kipot, kupit ja paskakämpät. Ei kiinnosta. Mulla on oma elämä ja pärjään ihan hyvin, kiitos vaan. Pitäkää tunkkinne, pösilöt ☹
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se on tunnearvo mikä on tallella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksien ikäpolven kämpät on tosissaan ankeita. Kaikki remontit, joita on hyvin haluttomasti, mutta pakon vuoksi tehty, on tehty halvimmilla mahdollisilla materiaaleilla ja se näkyy. Mielellään papat vielä säästövimmassaan itse niitä laitelleet, huonosti. Ne asunnot tarvitsevat mittavat remontit heidän jälkeensä. Tuo on sentään Vantaalla, mutta samaa ajattelua on ties missä Jämsissä, joissa uudetkaan asunnot eivät mene kaupaksi.
Kuvailit vanhempieni asunnon inhorealistisen tarkkaan. Parempi melkein olisi, jos niitä "itse tein ja säästin" remontteja ja pikkupaikkailuja ei olisi tehty alunperinkään.
ap
Todella. Kuten isoisäni, joka teki märkätilan saumaukset jeesusteipillä 🤦🏼
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette ymmärrä, miten suuri säästäminen vanhemmille oli tuohon asuntoon aikoinaan.
Teiltä puuttuu empatia täysin. He ovat jättämässä sen teille perinnöksi. Ajattelevat teille hyvää. Te vaan halveksitte ja ilkeilette.
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä ole tavaroille lapsuudenkodissanne lainkaan tunnearvoa?
Ettekö ole lukeneet tarinoita, joissa asianajajat kertovat, että ne riidat tulevat nimenomaan niistä esineistä, joihin liittyy tunnearvoa.
Noup. Minä ja veljeni olemme jo omilleen muuttaessamme yli 20 vuotta sitten ottaneet mukaamme sellaiset lapsuuden esineet, joilla on meille merkitystä. Veli otti ainakin Aku Ankkansa, minä ekan luokan Aapisen ja muutaman lapsuuden satukirjan. Ei ole Valittujen palojen kirjavalioilla tai joillain keräilyposliinilautasilla meille tunnearvoa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
APn vanhemmat keppeesti elää vielä 10-15 vuotta ja enemmänkin. En vielä murehtisi perintöjen mitättönyyttä. Sopikaa, että antavat suoraan lapsenlapsille. Itse lienette siinä iässä, että oma elämä jo järjestyksessä. Lapsenlapsille vaatimattomampikin perintö voi olla merkityksellinen.
Itsekkäitä ja tunteettomia ketju täynnä!
Sen irtaimiston arvo on tietysti tunnearvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, saanko kysyä millä alueella?
Annoin jo aika hyvät vihjeet. :) Itä-Vantaa, ei arvostettu asuinalue, huonot julkiset yhteydet. Talokanta pääosin 60 ja 70-luvuilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksien ikäpolven kämpät on tosissaan ankeita. Kaikki remontit, joita on hyvin haluttomasti, mutta pakon vuoksi tehty, on tehty halvimmilla mahdollisilla materiaaleilla ja se näkyy. Mielellään papat vielä säästövimmassaan itse niitä laitelleet, huonosti. Ne asunnot tarvitsevat mittavat remontit heidän jälkeensä. Tuo on sentään Vantaalla, mutta samaa ajattelua on ties missä Jämsissä, joissa uudetkaan asunnot eivät mene kaupaksi.
Kuvailit vanhempieni asunnon inhorealistisen tarkkaan. Parempi melkein olisi, jos niitä "itse tein ja säästin" remontteja ja pikkupaikkailuja ei olisi tehty alunperinkään.
ap
Todella. Kuten isoisäni, joka teki märkätilan saumaukset jeesusteipillä 🤦🏼
Minun isä paikkasi sillä nahkasohvan repeämät. On se ihmeteippiä.
He ovat omaisuutensa itse tienanneet ja onnellisia, kun voivat antaa sen teille perinnöksi.
Ette ymmärrä olla kiitollisia siitä?
Vanhoilla ihmisillä on aivan ihmeelliset käsitykset arvosta ja rahasta. Kävi niin, että isovanhemmat olivat arvioineet tilansa olevan puolen miljoonan euron arvoinen, vaan välittäjä tuumasi, että ihan max 180te. Heille shokki, eivätkä nyt enää voi mihinkään sieltä muuttaa, kun ei sillä rahalla mitään saa. Myös eläkkeistä jaksavat ruikuttaa kun on niin pientä ja köyhää, vaikka todellisuudessa saavat enemmän kuin me kaksi koulutettua työssäkäyvää. Semmosta.
Vanhemmat varmasti arvioivat asuntonsa arvon roimasti yläkanttiin. Ihmettelen silti, saako jostain Vantaalta kolmioita putkiremontoidussa talossa 110 000 eurolla.
En halveksi vanhempiani, mutta huvittaa aikuisten ja täysissä järjissään (ei mitään muistisairauksia tai vanhuuden höperyyttä) olevien ihmisten väärät arvioinnit omaisuuden arvosta. En heille kuitenkaan päin naamaa naureskele, siksi avaudun täällä av:lla. Enkä missään sanonut, etten voisi joskus tulevaisuudessa asua ko. neukkukuutiossa, olenhan elänyt siellä itse ikävuodet 2-18. Mutta en todellakaan pidä sitä minään puolen miljoonan arvoisena. Jos menisi myyntiin, oikea hintapyyntö olisi mielestäni 110k.
ap