Lue keskustelun säännöt.
Lapsi puhuu edellisestä elämästä
Jantsa
26.02.2021 |
Onko teillä lapset puhunut edellisistä elämistä? Meillä 4-v yhtäkkiä alkoi puhumaan, enkä tiedä miten siihen suhtautua. Kertoo olleensa edesmennyt sukulainen. Ei kuulosta mielikuvitustarinoilta, eikä pitäisi osata edes päätellä että kyseinen sukulainen on kuollut. Jos kysyy jotain, sanoo ettei saa kertoa. Ei vastaa kuka kieltää kertomasta. Kyselee itse että milloin tänne tullut jne. Vähän kylmää nämä puheet.
Kommentit (657)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Italia ja Kreikka on suosituimpia entisen elämän kotimaista. Myös Ranskan Provence.
Varsinkin naisihmiset tuntuu paljonkin olleen siellä entisissä elämässään, kun nehän kiehtoo niin kovasti ja tuntuu niin kotoisilta.
Mistähän se johtuu että ne elämät sijoittuu niin usein maihin, joissa käy paljon turisteja ja jotka tuntuu varsinkin naisista niin ihanalta, kun siellä miehetkin antaa huomiota enemmän kuin kotimaassa.
Tunnen nimittäin montakin naista, jotka käy noissa kohteissa kaiken aikaa ja väittävät niitä entisten elämänsä kotimaiksi. Kun ne vaan tuntuu niin miellyttävältä paikoilta, ihan sielua myöten.Sinä et selvästikään ole saanut kokea sitä tunnetta, että tuntuu kuin kotiin menisi kun menee johonkin uuteen paikkaan.
Itse olen kahdessa eri kaupungissa kokenut sen tunteen. Se on hyvin kokonaisvaltainen hyvän olon tunne, jota ei pysty selittämään. Olen matkustellut paljon ja käynyt monenlaisissa paikoissa, mutta missään muualla ei ole tullut sellaista tunnetta, että täällä on henkinen kotini.
Voihan se olla, että ko. paikoissa on vaan ollut jotain minkä itse kokee kotoisaksi ja miellyttäväksi.On täysin normaalia haluta matkustaa aina vaan uudelleen paikkaan, jossa saa kokea kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen.
Kyllä olen. Minulla on erittäinkin outoja kokemuksia lapsesta lähtien ollut.
Mutta olen täysin kyllästynyt näihin naisihmisten lässytyksiin entisistä elämistään näissä niin ihanissa turistikohteissa. Ja sen takia sinne aina niin hirveä hinku.
Reima Kampman näitä tosissaan yritti selvitellä hypnoosin avulla 70-luvulla. Joka ikinen "entinen elämä," joka pystyttiin tutkimaan, koska oli olemassa faktatietoa ko. ajasta ja paikasta, osoittautui vääräksi. Ei ole koskaan ollut sen nimistä laivaa, jolla yksikin tyyppi seilasi ja joka hukkui johonkin tiettyyn paikkaa, ei ollut hukkunut yhtäkään paattia siihen koskaan. Nimi, jonka hän vaäitti itsellään olleen, ei löytynyt mistään merimiesluettelosta. Ei kuollut Helsingin pommituksessa yhtäkään sen nimistä ja ikäistä pikkulasta, mikä joku väitti olleensa ja siinä kuolleensa. Yhden opiskelijan laulama vanhanaikainen laulu, jota jäljitettiin kovastikin, löytyi hänen omasta historian tms. oppikirjastaan. Kaikki tarinat oli fiktioita. Eli Kampman päätyi teoriaan sivupersoonista, joita luomme itsellemme samalla kun elämme ja imemme vaikutuksia kaikesta näkemästämme ja kokemastamme. Samalla tavalla elämme myös unikuvissamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Italia ja Kreikka on suosituimpia entisen elämän kotimaista. Myös Ranskan Provence.
Varsinkin naisihmiset tuntuu paljonkin olleen siellä entisissä elämässään, kun nehän kiehtoo niin kovasti ja tuntuu niin kotoisilta.
Mistähän se johtuu että ne elämät sijoittuu niin usein maihin, joissa käy paljon turisteja ja jotka tuntuu varsinkin naisista niin ihanalta, kun siellä miehetkin antaa huomiota enemmän kuin kotimaassa.
Tunnen nimittäin montakin naista, jotka käy noissa kohteissa kaiken aikaa ja väittävät niitä entisten elämänsä kotimaiksi. Kun ne vaan tuntuu niin miellyttävältä paikoilta, ihan sielua myöten.Sinä et selvästikään ole saanut kokea sitä tunnetta, että tuntuu kuin kotiin menisi kun menee johonkin uuteen paikkaan.
Itse olen kahdessa eri kaupungissa kokenut sen tunteen. Se on hyvin kokonaisvaltainen hyvän olon tunne, jota ei pysty selittämään. Olen matkustellut paljon ja käynyt monenlaisissa paikoissa, mutta missään muualla ei ole tullut sellaista tunnetta, että täällä on henkinen kotini.
Voihan se olla, että ko. paikoissa on vaan ollut jotain minkä itse kokee kotoisaksi ja miellyttäväksi.On täysin normaalia haluta matkustaa aina vaan uudelleen paikkaan, jossa saa kokea kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen.
Kyllä olen. Minulla on erittäinkin outoja kokemuksia lapsesta lähtien ollut.
Mutta olen täysin kyllästynyt näihin naisihmisten lässytyksiin entisistä elämistään näissä niin ihanissa turistikohteissa. Ja sen takia sinne aina niin hirveä hinku.
Reima Kampman näitä tosissaan yritti selvitellä hypnoosin avulla 70-luvulla. Joka ikinen "entinen elämä," joka pystyttiin tutkimaan, koska oli olemassa faktatietoa ko. ajasta ja paikasta, osoittautui vääräksi. Ei ole koskaan ollut sen nimistä laivaa, jolla yksikin tyyppi seilasi ja joka hukkui johonkin tiettyyn paikkaa, ei ollut hukkunut yhtäkään paattia siihen koskaan. Nimi, jonka hän vaäitti itsellään olleen, ei löytynyt mistään merimiesluettelosta. Ei kuollut Helsingin pommituksessa yhtäkään sen nimistä ja ikäistä pikkulasta, mikä joku väitti olleensa ja siinä kuolleensa. Yhden opiskelijan laulama vanhanaikainen laulu, jota jäljitettiin kovastikin, löytyi hänen omasta historian tms. oppikirjastaan. Kaikki tarinat oli fiktioita. Eli Kampman päätyi teoriaan sivupersoonista, joita luomme itsellemme samalla kun elämme ja imemme vaikutuksia kaikesta näkemästämme ja kokemastamme. Samalla tavalla elämme myös unikuvissamme.
Tämähän selitetään sillä, että on olemassa eri aikajanoja samanaikaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri luin kirjastosta kirjaa, johon oli koottu tarinoita, joita lapset kertoneet entisistä elämistään. Kerätty siis sellaiset, mitkä oli pystytty todistamaan paikkansa pitäviksi.
Ja kuinkahan tämä paikkansa pitävyys on todistettu?
Asiaa on käsitelty ketjussa jo vaikka kuinka monta kertaa. Paikkansapitävyys on todistettu niin, että lapsen puheiden perusteella on jäljitetty ja tunnistettu se ihminen, joka lapsi kertoo olleensa.
Tämä ihminen on tyypillisesti kuollut vasta vähän ennen lapsen syntymää ja elänyt suhteellisen lähellä, useimmiten samassa maassa (ei siis missään muinaisessa Egyptissä tai 1700-luvun Meksikossa). Lapsi on kertonut hänen elämästään yksityiskohtia, joita edes hänet tunteneet eivät yleisesti ole tienneet, mutta jotka hänen leskensä tai lapsensa ovat vahvistaneet tai joista on löytynyt esim. maininta jostakin viranomaisten rekistereistä. Lisäksi tämä kuollut ihminen on ollut lähes aina tavis, johon samaistumisessa ei ole yhtään mitään hohdokasta, joten mitään motiivia esim. lapsen vanhemmille ajautua toiveajattelun valtaan ja tulkita lapsen sanomisia parhain päin ei siksi ole.
Näin siis tässä Virginian yliopiston psykiatrian oppiaineen pitkäkestoisessa tutkimusprojektissa, jonka nykyinen johtaja Jim Tucker ja hänen edeltäjänsä Ian Stevenson on moneen kertaan mainittu ketjussa, samoin Tuckerin suomeksikin julkaistu kirja Olen elänyt ennenkin: lasten muistoja edellisestä elämästään. Kyseessä on normaalissa yliopistossa tehtävä normaali tieteellinen tutkimus, joka ei ota kantaa siihen, mikä tutkittavana olevan, toistaiseksi selittämättömän ilmiön selityksen jotenkin "mieluiten" tulisi olla. Virginian yliopisto ei ole mikään uskonlahkon rupuyliopisto joita Yhdysvaltoihin kyllä mahtuu, vaan keskimääräistä parempi, ja siellä on vaikuttanut mm. neljä lääketieteen nobelistia.
Stevensonin kirjaa, jossa käydään läpi Euroopan eri maissa havaittuja jälleensyntymiseksi epäiltyjä tapauksia, ei ole suomennettu, mutta siinä on mukana viisi tapauskertomusta myös Suomesta, ja se on nähtävissä Google Booksissa: https://books.google.fi/books?id=NRKBCgAAQBAJ&lpg=PP1&pg=PP1#v=onepage&…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 5-vuotias lapsi, mutten muista hänen puhuneen "edellisistä elämistä" mitään. Mutta se, mistä hän on useamman kerran puhunut, on se, miten hän on "valinnut" meidät vanhemmikseen.
Lorna Byrne on kirjoittanut, että sielu valitsee tulevat vanhempansa taivaassa yhdessä Jumalan kanssa ennen syntymistään tänne.
Miksi v*tussa minä ja Jumala valittiin yhdessä mulle laiminlyövät alkoholistivanhemmat???
Koska tänne synnytään kasvamaan henkisesti.
No milloinkahan se henkisesti kasvaminen loppuu?
Esim. nyt Suomessa elää paljon vanhempia hmisiä, jotka on eläneet sodan vammauttamien alkoholisti-isien lapsina ja lisäksi aikana, jolloin luokkaerot vielä on olleet hyvin voimissaan. Ne on olleet hyvinkin traumaattisia lapsuuksia ja vaikuttaneet koko elämään.
Ja nyt meillä elää seuraava sukupolvi, jolla on paljon henkisiä ongelmia, huumeet rantautui Suomeen 60- ja 70-luvulla, mikä on pilannut monien ihmisten elämät ja seuraava nuori sukupolvi tuntuu olevan aina vaan suuremmissa ongelmissa.
Eli kuinka kauan tätä henkistä kasvattamista oikein tapahtuu?
Milloin ihminen on viimeinkin kärsinyt niin kauheasti, että hän sitten itsensä ja Jumalan kanssa saa valita itselleen seuraavan elämän, joka jo olisi laatuunkäypää ja hyvää hänelle?
Holokaustin jälkeenhän maailmassa pitäisi olla ainakin kuusi miljoonaa erittäin henkisesti kasvanutta, hyvää ihmistä, samoin muiden ympäri maailmaa aivan vastaavien kokemusten omaavien ihmisten kuoltua ja synnyttyä uudelleen, eiköhän he ole jo tarpeeksi saaneet ihmisenä olemisesta kärsiä? Plus kun otetaan siihen vielä jokaista kärsinyttä kohden noin kymmenen muuta ihmistä, jotka on joutuneet myös kärsimään heidän puolestaan, omaiset, ystävät, kaikki läheiset jne. Joten kyllähän nyt pitäisi maailmassa jo vallita rauha ja rakkaus.
Henkilökohtainen asia, miten henkisesti kasvaa. Riippuu miten elämä kuljettaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole lapsia, mutta vähän aihetta sivuava asia.
Joskus kun käy jossain uudessa paikassa esim. kaupungissa, toisessa maassa on tullut olo, kuin olisi käynyt siellä aikaisemmin. Jokin paikka on tuntunut jollain tavalla kodilta, melkein kun olisi elänyt siellä joskus, vaikka ei ole.
Myös joskus kun näkee eri maiden kansalaisia, tavat ja kulttuuri tuntuvat läheisiltä. Melkein kuin tietäisi asioita etukäteen, mitä ei tietäisi normaalisti. Vaikea selitää. Tämä ei ole sitä että ei muistaisi käyneen jossain paikassa aikaisemmin tai jokin muistuttaisi jostain tutusta asiasta. En yhdistä oikein tunnetta intuitioonkaan.
Minulle tuli Japanissa tällainen kummallinen olo. Oli vain jotenkin tosi luonnollista olla. Japanilaisethan puolestaan taas usein tykkää Suomesta.
Geenitutkimuksessa minulla näkyi aasialaisia geenejä, kuten monilla muillakin suomalaisilla. Nythän on kielitieteessä käyty taas jonkunmoista debattia siitä, ovatko japanin ja suomen kieli sittenkin sukua toisilleen.
En usko, että olen jälleensyntynyt japanilainen, vaan että ehkä tosiaan on jotain hyvin vanhoja kulttuurillisia ja ehkä geneettisiäkin yhteyksiä, joiden takia japanilainen kulttuuri ja tapa olla tuntuvat tutuilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi kertoi joskus, että sinne laatikkoon se isä hukkui. En ymmärtänyt tästä mitään kunnes sukututkimuksessa tuli selville, että miehen 6*isoisä hukkui Laatokka-järveen Karjalassa joskus 1700-luvun alussa.
No mikä on todennäköisyys, että 300v. aikana joku sukulainen on hukkunut? Aika monta sukulaista on kertynyt tähän päivään mennessä. Eli saattaa täsmätä olematta totta.
Tyttäreni on puhunut joskus aiemmasta perheestään, mutta ei ole kertonut sen enempää. Välillä puhuu ihan omaa kieltään, en ymmärrä mitään, mutta puhuu siis vastaavasti kuin äidinkielellään pälättäisi tyypillisen leikki-ikäisen tavoin juttujaan. Pari päivää sitten kysyin häneltä jotain ja vastasi tällä kielellään, kysyin että tarkoittaako nyt kyllä vai ei, niin vastasi yhden sanan, ja kertoi sen tarkoittavan kyllä. Mielenkiinnosta googlailin, ja tämä sana oikeasti tarkoittaa kyllä yhdellä kielellä! Olen vähän hämmentynyt, mutta miten tätä asiaa voisi selvitellä/häntä tukea tässä?
Meillä ei ole kys kielen puhujia tutuissa, päiväkodissa tai missään, että olisi kuullut sitä siinä määrin, että olisi voinut oppia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi kertoi joskus, että sinne laatikkoon se isä hukkui. En ymmärtänyt tästä mitään kunnes sukututkimuksessa tuli selville, että miehen 6*isoisä hukkui Laatokka-järveen Karjalassa joskus 1700-luvun alussa.
No mikä on todennäköisyys, että 300v. aikana joku sukulainen on hukkunut? Aika monta sukulaista on kertynyt tähän päivään mennessä. Eli saattaa täsmätä olematta totta.
"Laatikko" on voinut tarkoittaa Laatokkaa. Kuulostaa hyvin samankaltaiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni on voinut elää Venäjällä entisessä elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muisti jäljet on periytynyt. Mainittu sukulaisuus suhde vahvistaa asiaa.
Kaikki jotka puhuvat edellisistä elämistä. Näillä on sukulaisuus suhde kyseiseen henkilöön.
Nämä on mielipiteeni asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi kertoi joskus, että sinne laatikkoon se isä hukkui. En ymmärtänyt tästä mitään kunnes sukututkimuksessa tuli selville, että miehen 6*isoisä hukkui Laatokka-järveen Karjalassa joskus 1700-luvun alussa.
Ollisikohan siitä lapsen kuullen joku sattunut joskus puhumaan?
Joo, on varmaan. Naapurin Pena? Tässä viestissähän nimenomaan sanotaan, että asia selvisi myöhemmin sukututkimuksessa, ts. lapsi puhui asiasta ensin...kunpa jengi ymmärtäisi lukemansa niin ei tarvitsisi kysellä tyhmiä.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan lasten kokemia harhoja tutkittu miten paljon?
Oletat suoraan, että kyseessä on harha, mutta tämä on puhdas oletus. Jotta väitteesi olisi totta, niin sinun pitäisi pystyä todistamaan se. Muutenhan väitteesi on itsessään harhainen.
Lapsilla on kova mielikuvitus ja lapset on kovia valehtelemaan sekä keksimään tarinoita. Lapset myös herkästi toistavat kuulemaansa.
Ihan kaikkea ei pidä ottaa totuutena, mikä lapsen suusta tulee.
No milloinkahan se henkisesti kasvaminen loppuu?
Esim. nyt Suomessa elää paljon vanhempia hmisiä, jotka on eläneet sodan vammauttamien alkoholisti-isien lapsina ja lisäksi aikana, jolloin luokkaerot vielä on olleet hyvin voimissaan. Ne on olleet hyvinkin traumaattisia lapsuuksia ja vaikuttaneet koko elämään.
Ja nyt meillä elää seuraava sukupolvi, jolla on paljon henkisiä ongelmia, huumeet rantautui Suomeen 60- ja 70-luvulla, mikä on pilannut monien ihmisten elämät ja seuraava nuori sukupolvi tuntuu olevan aina vaan suuremmissa ongelmissa.
Eli kuinka kauan tätä henkistä kasvattamista oikein tapahtuu?
Milloin ihminen on viimeinkin kärsinyt niin kauheasti, että hän sitten itsensä ja Jumalan kanssa saa valita itselleen seuraavan elämän, joka jo olisi laatuunkäypää ja hyvää hänelle?
Holokaustin jälkeenhän maailmassa pitäisi olla ainakin kuusi miljoonaa erittäin henkisesti kasvanutta, hyvää ihmistä, samoin muiden ympäri maailmaa aivan vastaavien kokemusten omaavien ihmisten kuoltua ja synnyttyä uudelleen, eiköhän he ole jo tarpeeksi saaneet ihmisenä olemisesta kärsiä? Plus kun otetaan siihen vielä jokaista kärsinyttä kohden noin kymmenen muuta ihmistä, jotka on joutuneet myös kärsimään heidän puolestaan, omaiset, ystävät, kaikki läheiset jne. Joten kyllähän nyt pitäisi maailmassa jo vallita rauha ja rakkaus.