Lapsi puhuu edellisestä elämästä

Meillä tytär kyseli jo alle kolmevuotiaana, miksei mennä sinne meidän omaan taloon. Kuvaili talon väriä ja aitaa myöten ja muistaa tuon tilanteen itse erittäin hyvinnyt nyt aikuisenakin.

Tiedä sitten, mistä tulee muistikuva.

Psykiatriina kirjoitti:

Aina välillä lapsella saattaa olla joitakin muistumia edellisestä elämästä. Yleensä ne häviävät tai haipuvat viimeistään kouluikään tullessa. Kannattaa kuunnella ja laittaa muistiin. Joskus voi yllättyä aika lailla. Harhojen kanssa noilla ei ole mitään tekemistä.

Hyvänä esimerkkinä sanonta "Nähdä valoa tunnelin päässä". Ihan normaali sanonta. Lapsuuden muisto kun piti ponnistella "tunnelissa"?

Näin lapsena usein samaa unta, jossa menin johonkin vieraaseen taloon. Kuvailin unta kerran isosiskolleni ja selostin, minkälainen se uneni talo on ja minkälainen sisustus on missäkin huoneessa. Sisko meni tosi kumman näköiseksi ja sanoi, että olin kuvaillut meidän isovanhempien talon, joka purettiin ennen kuin synnyin.

Juuri luin kirjastosta kirjaa, johon oli koottu tarinoita, joita lapset kertoneet entisistä elämistään. Kerätty siis sellaiset, mitkä oli pystytty todistamaan paikkansa pitäviksi.

Ei se ole niin ihmeellistä. Jostain me kaikki tänne synnytään ;) olet saanut tietoisen sielun.

Onhan syntymäkin ikäänkuin valoa tunnelin päässä (synnytyskanava). Päädytäänköhän me kuollessamme heti jonkun kohtuun?

->

Up

Paranormaalia!

Psykoosi tai skitsofrenia. Vie lapsi hoitoon.

Meillä n.4-vuotiaana tytär kyseli että missä se toinen, oikea koti ja mummi on. Kyselin ketä tarkoittaa, mainitsin omankin jo kuolleen isoäitini ja lapsi jo ihan tuskastuneena että ei ei kun se toinen, oikea. Enää ei 10-vuotiaana muista näitä.

Kannattaa pitää jutut omana tietona. Moni lapsi viedään psykiatriselle osastolle pahimmillaan ja saatetaan ottaa huostaan.

Minulla ei ole lapsia, mutta vähän aihetta sivuava asia.

Joskus kun käy jossain uudessa paikassa esim. kaupungissa, toisessa maassa on tullut olo, kuin olisi käynyt siellä aikaisemmin. Jokin paikka on tuntunut jollain tavalla kodilta, melkein kun olisi elänyt siellä joskus, vaikka ei ole.

Myös joskus kun näkee eri maiden kansalaisia, tavat ja kulttuuri tuntuvat läheisiltä. Melkein kuin tietäisi asioita etukäteen, mitä ei tietäisi normaalisti. Vaikea selitää. Tämä ei ole sitä että ei muistaisi käyneen jossain paikassa aikaisemmin tai jokin muistuttaisi jostain tutusta asiasta. En yhdistä oikein tunnetta intuitioonkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen syntyy uudestaan, miksi se tapahtuisi samoilla kulmilla mitä aiemmin? Juuri tuo että synnytään uudelleen samassa maassa, saatikka samassa kaupungissa. Miksi kukaan ei muista entistä elämäänsä Afrikassa, Pohjois-Kanadassa tai Siperiassa? Tämä mielestäni jo puhuu sen puolesta, että korkeintaan kyse voi olla geenien mukana kulkevasta muistista eikä mistään sielun uudelleen syntymisestä.

Eiku se menee just niin että synnymme enimmäkseen samoihin piireihin tai maahan, samoja ihmisiä tavataan. Jos juuri kehitys vaatii toiselle mantereelle syntymistä niin sitten erikoistapauksessa. Ja synnymme myös samaan sukupuoleen, periaatteessa siis jos olet nainen, niin edustat ikiaikaista naiseutta koko ajan, paitsi jos kehityksesi vaatii että synnyt miehenä tai jotain muuta jännää tapahtuu matkalla maan päälle.

Kuka sinulle tämä tiedon on antanut?

Tämä juuri ärsyttää. On sata erilaista selitystä ja tietäjää, mutta mistään ei ilmene, mistä he tuon kaiken väittämänsä tietävät?

Ovatko vain itse keksineet teoriansa?

En usko mihinkään, ennen kuin väitetyn tiedon lähde on selvinnyt.

Enimmäkseen nämä ihmiset vain satuilevat omia teorioitaan.

Sielun vaellus sellaisena kuin sen käsitämme voi olla mahdollista, tai sitten ei. Kukaan ei asiaa oikeasti tiedä.

Ja on olemassa vain yksi totuus.

Nyt näitä totuuden selittäjiä omilla tavoillaan on tuhansia, joten yhteenkään ei kannata uskoa.

Italia ja Kreikka on suosituimpia entisen elämän kotimaista. Myös Ranskan Provence.

Varsinkin naisihmiset tuntuu paljonkin olleen siellä entisissä elämässään, kun nehän kiehtoo niin kovasti ja tuntuu niin kotoisilta.

Mistähän se johtuu että ne elämät sijoittuu niin usein maihin, joissa käy paljon turisteja ja jotka tuntuu varsinkin naisista niin ihanalta, kun siellä miehetkin antaa huomiota enemmän kuin kotimaassa.

Tunnen nimittäin montakin naista, jotka käy noissa kohteissa kaiken aikaa ja väittävät niitä entisten elämänsä kotimaiksi. Kun ne vaan tuntuu niin miellyttävältä paikoilta, ihan sielua myöten.

Menneistä elämistä: kykyjä joita ei ole voinut oppia nykyaikana, jatkuva kaipuu meren äärelle, värien ja luonnon kaipuu, joita ei voi täällä pohjoisessa saada ym.

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus ajatellut, että korkeanpaikankammo tai ahtaanpaikankammo johtuu siitä miten olemme kuolleet edellisessä elämässä.

Saattaa olla. Itselläni on ahtaanpaikankammo, mutten osaa liittää siihen kuolemaa. Ehkä se liittyy johonkin muuhun, esim. että on ollut sidottuna tms. Rakastan vettä ja merellä oloa, mutta olen pienestä saakka pelännyt hukkumista. Lapsena enemmän kuin aikuisena. Jostain syystä tiedän tai kuvittelen tietäväni myös, miltä tuntuu tulla ammutuksi, mutta sitä en pelkää. Hävittäjien ääni ahdistaa minua, mutta se voisi olla myös geeneissä periytynyttä.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan eläimilläkin sitten tällaisia edellisen elämän kokemuksia, mietin vaan.

On. Olen ihan varma siitä. Toinen vaihtoehto olisi, että edesmenneet eläimet jotenkin kummittelevat elävien eläinten kautta.

Lisäksi linnut ja muutkin luonnoneläimet voivat tuoda terveisiä rajan takaa. En usko, että kuollut ihminen syntyy uudelleen talitintiksi tai oravaksi, mutta uskon, että he voivat hetkellisesti ohjata näiden toimintaa ja siten tuoda lohdulliset terveiset surevalle tai yrittää viestittää jotain, esim. kiinnittää huomiomme johonkin tärkeään asiaan. Se, että näkee tietyn linnun normaalissa ympäristössä ja normaaleissa puuhissa, ei tarkoita mitään. Mutta jos se käyttäytyy oudosti, näyttäytyy väärässä paikassa tai erityinen kokemus toistuu useasti, voi olla merkki.

Nyt kun joku kysyy, mistä tiedän, niin en tiedä mistä tiedän. Tämä on niitä juttuja, jotka kumpuaa jostain sieltä kaukaa, menneistä elämistä tai geeneistä. Tunnen sen vain luuytimissäni, että näin on. Iän myötä minulle on alkanut tulla enemmän "tietoa" jostain. Se vain tulee varmistuvana tunteena. Epäilen sitä aikani, kunnes hyväksyn, että näin kai se sitten on. Osan näistä asioista olen voinut myöhemmin varmistaa todeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole tapana puhua lapsille mitään tällaisia. Olen itse agnostikko, akateeminen koulutus luonnontiet.alalta, lisensiaatti ja tieteenfilosofiani lukenut ja sisäistänyt. Hyväksyn etten voi tietää, hyväksyn, että selitysmalleja voi keksiä, mutta varsinaista tietoa näistä asioista on aika mahdotonta saada. Jälkeensyntymä käy kyllä omaan järkeeni vahvemmin kuin monet muut kuolemanjälkeisselitykset. Minulle tyhjyyskin on ihan ok, itseasiassa se olisi lohdullisempi tietyllä tavalla kuin uudelleen kiertäminen. Olen nuorena näitä paljon pohtinut, sittemmin varsin vähän, koska en koe tosiaan varsinaisesti tarvetta.

Nyt 4-vuotias lapseni alkoi vajaa vuosi sitten kertoa, kuinka hänellä on kamala ikävä isoveljiään. Niiden olisi pitänyt tulla, mutta ne menivät pois. Isosiskokin on, mutta se on tyhmä, niin ei haittaa, vaikkei tullut. Nyökkäilin siinä ja olin vähän hämmentynyt, olen kokenut ennen lapsen syntymää useamman keskenmenon. Yksi elävä isosisko hänellä on. En kysellyt sen kummemmin, yleensä vastaan noihin vain, että jaa, vai niin, no sehän oli tms. jtn. En halua tukea enkä syöttää noita juttuja, mutta en myöskään ns. nöyryyttää ja vaimetaa.

Sittemmin tarinaa on tullut lisää. Hänellä on ”isoäiti” jossain ja pitää tätä oikeana äitinään. Silloin kun joutui jättämään isoäidin, isoisän ja isoveljet, oli tosi surullinen, mutta tiesi, että pitää tulla meidän luoksemme. Myöhemmin on kertonut, että isoveljet ovat jo aikuisia ja oikeasti hekin jo kuolleet, mutta hänellä on heitä kova ikävä.

Tarinoi sittemmin paljon isoäidistä ja näihin on tullut välillä myös hyvin mielikuvituksellisia sävyjä, isoäiti on osin muodostunut myös mielikuvituskaverin tyyppiseksi ideaksi. Kerran selitti jotain siitä, kun olin hänen vatsassaan ja sanoin siihen, että kulta sinä olet ollut äidin vatsassa: korjasi sitten, että ei! Tietäähän hän sen, mutta ei tarkoita sitä aikaa, vaan sitä aiempaa aikaa kun minä olin hänen vatsassaan ja hän synnytti minut! Silloin ennen! Että oli tosi raskas se maha!

Tässä spookya on tietty se, että äitini on kuollut jä lapsi näyttää äidiltäni, on luonteeltaankin samanlainen. En kuitenkaan koe heitä samaksi olennoksi, se olisi ihan varmasti haitallista kaikille ja oikeasti en halua ajatella niin. Äitini äiti on kuitenkin elossa ja vaikka lapsi pitää hänestä kovasti, ei ole koskaan viitannut häneen ns. isoäitinä. Joskus viime syksyllä leikki kerran itsekseen ja tuli sitten valtavan surullisena itkemään ja hakemaan lohdutusta. Kysyin, mistä on paha mieli ja itki sitä, että isoäiti ja isoisä ja veljet ovat jo kaikki kuolleet ja hänellä on heitä niin kova ikävä. Oikeastaan sen jälkeen tarinat ovat vähän vähentyneet, vaikka edelleen näitä tulee esiin. Mitään konkreettisia juttuja ei ole kertonut ja tosiaan olen välttänyt kyselemästä, koska en tosiaan halua tuputtaa mitään settejä hänen päähänsä.

Kiinnostava ja outo ilmiö, johtui mistä vaan. Yritän ajatella myös niin, että jos nämä ovat tosia (itselläni on ollut useita ennakkoaavistuksia yms. yliluonnolliseksi lueteltavia kokemuksia, mutta edellisten elämien muistoja ei itselläni kyllä ole) jollain tavalla, niin ehkä senkin voi yrittää lohdullisena nähdä.

Ihminen joko on tai ei ole selväjärkinen. Koulutus ja tutkinnot ilmeisesti eivät juurikaan vaikuta asiaan.

"Ennakkoaavistukset" yms. "yliluonnolliset" kokemukset ovat pelkkiä sattumuksia, esim. se kun ajattelee jotakin henkilöä ja hän samantien soittaa sinulle. Tällaisten tapahtumien todennäköisyys ei ole edes mitenkään pieni vaan niitä tapahtuu koko ajan. 

Mitään yliluonnollista ei ole, ei mitään. Ei Jumalia, ei enkeleitä, ei taivasta eikä helvettiä. Ei "edellisiä elämiä", eikä tulevia.

On vain tämä yksi materiaalinen todellisuus - ja sitten joidenkin (mahdollisesti pahantahtoisten) ihmisten sepittämiä satuja hölmöille. Minäkin voisin johtaa ihmisiä harhaan mutta en viitsi kun en ole niin ikävä ihminen. 

Sinä luulet, että sinulla on tieteellinen maailmankuva. Mutta luulet, että elämme materiaalisessa universumissa?

Elämme matemaattisessa universumissa, jossa kaikki on aaltoliikettä ja energiaa. Tutustu asiaan ja palataan sitten aiheeseen.

- eri

Vierailija kirjoitti:

Juuri luin kirjastosta kirjaa, johon oli koottu tarinoita, joita lapset kertoneet entisistä elämistään. Kerätty siis sellaiset, mitkä oli pystytty todistamaan paikkansa pitäviksi.

Ja kuinkahan tämä paikkansa pitävyys on todistettu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 5-vuotias lapsi, mutten muista hänen puhuneen "edellisistä elämistä" mitään. Mutta se, mistä hän on useamman kerran puhunut, on se, miten hän on "valinnut" meidät vanhemmikseen.

Monet meediothan puhuvat tästä, että sielu valitsisi vanhempansa. Että juuri heissä olisi jotain elämänpolun kannalta oleellista.

Miksi joku valitsisi kauheat vanhemmat ja vielä kauheamman elämän? Ahdistusta, masennusta, pelkoa, häpeää - miksi kukaan sellaista vartavasten haluaisi itselleen?