Lapsi puhuu edellisestä elämästä

Vierailija kirjoitti:

Tästä on jo vuosia. Näin erittäin vahvan unen, siis luulin sitä uneksi. Nyt ajattelen oliko siirtymä menneiseen elämään.

Olin siinä jossain menneellä aikakaudella. Istuimme, minä ja muita ihmisiä, nuotion ympärillä piirissä. Olisiko ollut omaa perhettä tai kyläläisiä, en tiedä. Sen tunsin, että kuuluin siihen joukkoon. Tunnelma oli hyvä, ei pelottava.

Meillä oli nahkavaatteita, olimme ikäänkuin jotain paimentolaisia tms.

Muistan vieläkin elävästi sen tunnelman, nuotion ja savun.

Kun heräsin oli jotenkin outo tunne. Ikäänkuin edelleen eläisin siinä ajassa. Koko päivän olin ikäänkuin siinä unen maailmassa, oli vaikea siirtyä nykyiseen. En osaa selittää, mutta vaikka tajusin olevani nykyisessä elämässä, mennyt oli vahvempi tunne.

Oli hiukan pelottavaakin mitä tämä oikein on.

Pikkuhiljaa nykyisyys palasi.

Edelleen mietin olinko unessa tai yöllä siirtynyt menneeseen elämääni, johonkin niistä.

Muistan tämän varmaan niinkauan kuin muisti pelaa.

Minulla on samanlainen kokemus yli 10v takaa. Olin ikäänkuin unessa, mutta se ei ollut unta. En osaa tunnetta tarkemmin selittää. Siinä matkasin eräänlaisella sukkulalla/raketilla halki aurinkokunnan, alus meni planeetan läpi, kuumuus oli valtava mutta selvisin siitä. Perillä minua odotti toinen ulottuvuus, jossa meillä kaikilla oli kaksoisolento. "Unessa" omaa kaksosta ei saanut jostain syystä häiritä, se oli tehty selväksi. Hetken elin sitä toista elämää siellä, ihan tavallista asioita kuten kaupassa käyntiä, mutta silti se oli erilaista kuin Maassa.

Olin myös pyörryksissä tästä pitkän aikaa, jotenkin vain tiedän se ei ollut uni.

Enkä katso mitään tieteiselokuva, koska koen ne pelottavina.

Tämän 'uneni' jälkeen tuli leffa jossa Scarlett Johanson on pääosissa,siinähän toiset ihmiset kasvatti elimiä toisille, oli myös näitä kaksosia.

lapsilla vahva mielikuvitus ja hyvät korvat jotka napsivat asioita sieltä täältä- vaikkapa juhlissa jonkun sukulaisen lausahdus. telkkarissa historiadokumentti. sitten sanoo jotain kuulemaansa-ihme! ei mitenkään olisi voinut tietää! 

Minulla ei ole tiedettävästi muistoja edellisestä elämästä eikä äitini ole ikinä maininnut minun puhuneen mitään niin outoja. Kumminkin aihe kiinnostaa sillä olen teinistä asti ollut tavattoman kiinnostunut 30-40-luvun Saksasta ja juutalaisvainoista enkä ikinä ole osannut sanoa mistä mielenkiinto syntyi. Muistan vain että heti kun törmäsin dokumenttiin n a t s i e n keskitysleireistä sain huutavan tunteen että minun kuului tietää ja ymmärtää mitä siellä on tapahtunut.

Voin jakaa pari kokemusta asiaan liittyen. Kun olin 5-6 vuotias matkasimme kesällä sukulaisille pohjoiseen ja perille saavuimme aamuyöllä. Sukulaiseni asuivat maalla. Muistan kun näin sen maiseman sumuisesta niitystä aamuruskon aikaan iski silloin minuun kaipuu jonnekin menneisyyteen. Ja kun siitä siirryimme mökkiin nukkumaan muistan katselleeni ikkunasta ulos tuolle niitylle fiilistellen kunnes kuulin junan äänen (0,5km päässä oli junarata). silloin oikeasti koin kaipuuta menneisyyteen ja muistan kun yritin määritellä mikä oli se aikakausi edes oli minne halusin (enhän minä vuosiluvusta tiennyt) niin päädyin aikaan jolloin minun isovanhempani olisivat olleet lapsia tai nuoria. Eli 30-40-luku. Ja tuosta asti tuo niittymaisema synnytti minussa aina kaipuun tunteen tähän liittyen hassu juttu on ollut että kotoa muutettuani olen onnistunut jostain syystä päätynyt asumaan asuntoon joka on aina ollut n. 0,5km päässä jjunaradasta :D nytkin juna kulkee tuolla peltojen välissä.

Toinen mielenkiintoisempi kokemus mikä minulle tapahtui tähän liittyen oli kun ensikertalaista matkustin Krakovaan. Tarkoitus oli että yhtään päivänä kiertelisimme nämä schindlerin listaan liittyvät kohteet, mutta emme olleet etukäteen ottaneet selvää missä päin kaupunkia ne olivat tai mitä ylipäätään oli jäljellä. Kuitenkin onnistuin heti ensimmäisenä päivänä johdattamaan kaverini, ilman karttaa tai muitakaan opasteita (koska niitä ei jostain syystä ollut missään), Schindlerin tehtaalle ja sieltä vein meidät tälle Plaszowin leirille vieläpä sitä entistä SS-straßea pitkin minkä varrella oli kaikki leirin päärakennukset. Hauskinta oli että vieläpä tunnistin yhden niistä harvoista pystyssä olevista taloista leiriin littyväksi vaikken tiennyt koko talon olemassa olosta. Muutenkin koko sen ajan mitä Krakovassa olimme minulla oli selittämätön tuttuuden tunne kaupungissa. En sano että koin oloni kotoisaksi mutta en myöskään kokenut olevani vieraassa maassa vaikka kumpikaan meistä ei osannut englantia edes kohtalaisesti. Mainittakoon että minulla ei ole hyvää suuntavaistoa ja vaikka olen muuttanut vain kotikaupunkini sisällä niin pelkään aina eksyväni uudessa paikassa. Joten käytökseni Krakovassa oli poikkeuksellista. Tietenkään en voi sanoa että nämä jutut todistavat että minulla on ollut entinen elämä, mutta pidän ylipäätään entisiä elämiä ihan mahdollisena asiana minulle on sattunut outoja asioita joita järjellä ei voi selittää joten koen että tässä maailmassa on kaikki mahdollista. Hauskaa kun maailma ei ole niin musta valkoinen paikka vaan siinä säilyy myös mystillinen puoli mitä ei voi selittää :)

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole tiedettävästi muistoja edellisestä elämästä eikä äitini ole ikinä maininnut minun puhuneen mitään niin outoja. Kumminkin aihe kiinnostaa sillä olen teinistä asti ollut tavattoman kiinnostunut 30-40-luvun Saksasta ja juutalaisvainoista enkä ikinä ole osannut sanoa mistä mielenkiinto syntyi. Muistan vain että heti kun törmäsin dokumenttiin n a t s i e n keskitysleireistä sain huutavan tunteen että minun kuului tietää ja ymmärtää mitä siellä on tapahtunut.

Voin jakaa pari kokemusta asiaan liittyen. Kun olin 5-6 vuotias matkasimme kesällä sukulaisille pohjoiseen ja perille saavuimme aamuyöllä. Sukulaiseni asuivat maalla. Muistan kun näin sen maiseman sumuisesta niitystä aamuruskon aikaan iski silloin minuun kaipuu jonnekin menneisyyteen. Ja kun siitä siirryimme mökkiin nukkumaan muistan katselleeni ikkunasta ulos tuolle niitylle fiilistellen kunnes kuulin junan äänen (0,5km päässä oli junarata). silloin oikeasti koin kaipuuta menneisyyteen ja muistan kun yritin määritellä mikä oli se aikakausi edes oli minne halusin (enhän minä vuosiluvusta tiennyt) niin päädyin aikaan jolloin minun isovanhempani olisivat olleet lapsia tai nuoria. Eli 30-40-luku. Ja tuosta asti tuo niittymaisema synnytti minussa aina kaipuun tunteen tähän liittyen hassu juttu on ollut että kotoa muutettuani olen onnistunut jostain syystä päätynyt asumaan asuntoon joka on aina ollut n. 0,5km päässä jjunaradasta :D nytkin juna kulkee tuolla peltojen välissä.

Toinen mielenkiintoisempi kokemus mikä minulle tapahtui tähän liittyen oli kun ensikertalaista matkustin Krakovaan. Tarkoitus oli että yhtään päivänä kiertelisimme nämä schindlerin listaan liittyvät kohteet, mutta emme olleet etukäteen ottaneet selvää missä päin kaupunkia ne olivat tai mitä ylipäätään oli jäljellä. Kuitenkin onnistuin heti ensimmäisenä päivänä johdattamaan kaverini, ilman karttaa tai muitakaan opasteita (koska niitä ei jostain syystä ollut missään), Schindlerin tehtaalle ja sieltä vein meidät tälle Plaszowin leirille vieläpä sitä entistä SS-straßea pitkin minkä varrella oli kaikki leirin päärakennukset. Hauskinta oli että vieläpä tunnistin yhden niistä harvoista pystyssä olevista taloista leiriin littyväksi vaikken tiennyt koko talon olemassa olosta. Muutenkin koko sen ajan mitä Krakovassa olimme minulla oli selittämätön tuttuuden tunne kaupungissa. En sano että koin oloni kotoisaksi mutta en myöskään kokenut olevani vieraassa maassa vaikka kumpikaan meistä ei osannut englantia edes kohtalaisesti. Mainittakoon että minulla ei ole hyvää suuntavaistoa ja vaikka olen muuttanut vain kotikaupunkini sisällä niin pelkään aina eksyväni uudessa paikassa. Joten käytökseni Krakovassa oli poikkeuksellista. Tietenkään en voi sanoa että nämä jutut todistavat että minulla on ollut entinen elämä, mutta pidän ylipäätään entisiä elämiä ihan mahdollisena asiana minulle on sattunut outoja asioita joita järjellä ei voi selittää joten koen että tässä maailmassa on kaikki mahdollista. Hauskaa kun maailma ei ole niin musta valkoinen paikka vaan siinä säilyy myös mystillinen puoli mitä ei voi selittää :)

Ps., unohdin että täällä poistuu tekstistä automaattisesti kolme peräkkäsitä pistettä . . .

Vähän epäilyttävää, jos vasta nelivuotiaana muka muistaa nämä jutut ja alkaa kertoilemaan. Juuri siinä valehtelu- ja fantasiaiässä, kun lapsi alkaa tarinoimaan.

Voi olla mahdollista, että osa muistoista koodautuu geeneihin ja siirtyy jälkipolville.

Mahtava ketju ja nämä ovat avmammojen parasta antia. Päivä päivältä sitä ymmärtää tätäkin palstaa enemmän. Varsinkin täällä, vahvistusharha on sellainen ilmiö jolta ei voi välttyä. Miksi alennatte itsenne?

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa pitää jutut omana tietona. Moni lapsi viedään psykiatriselle osastolle pahimmillaan ja saatetaan ottaa huostaan.

Aikuinen pitäisi viedä osastolle joka uskoo lapsen mielikuvitusta. Ihan oikeesti valot päälle.

Vierailija kirjoitti:

lapsilla vahva mielikuvitus ja hyvät korvat jotka napsivat asioita sieltä täältä- vaikkapa juhlissa jonkun sukulaisen lausahdus. telkkarissa historiadokumentti. sitten sanoo jotain kuulemaansa-ihme! ei mitenkään olisi voinut tietää! 

Nykyään joo. Ennen ei ollut tv:tä eikä kaikilla, esim. köyhissä maissa, ole vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla mahdollista, että osa muistoista koodautuu geeneihin ja siirtyy jälkipolville.

Mä olen tästä elävä esimerkki. Toivon että elinaikanani, ~30-40 vuotta, asiasta saadaan enemmän tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vähän epäilyttävää, jos vasta nelivuotiaana muka muistaa nämä jutut ja alkaa kertoilemaan. Juuri siinä valehtelu- ja fantasiaiässä, kun lapsi alkaa tarinoimaan.

Pienempi ei osaa. Minulla oli hyvä mielikuvitus, mutta se keskittyi juurikin satuolentoihin, ei oikeisiin tai oikean kaltaisiin ihmisiin ja paikkoihin.

Näistä minulla oli muistoja ja unia jo varhain.

Vierailija kirjoitti:

Italia ja Kreikka on suosituimpia entisen elämän kotimaista. Myös Ranskan Provence.

Varsinkin naisihmiset tuntuu paljonkin olleen siellä entisissä elämässään, kun nehän kiehtoo niin kovasti ja tuntuu niin kotoisilta.

Mistähän se johtuu että ne elämät sijoittuu niin usein maihin, joissa käy paljon turisteja ja jotka tuntuu varsinkin naisista niin ihanalta, kun siellä miehetkin antaa huomiota enemmän kuin kotimaassa.

Tunnen nimittäin montakin naista, jotka käy noissa kohteissa kaiken aikaa ja väittävät niitä entisten elämänsä kotimaiksi. Kun ne vaan tuntuu niin miellyttävältä paikoilta, ihan sielua myöten.

Sinä et selvästikään ole saanut kokea sitä tunnetta, että tuntuu kuin kotiin menisi kun menee johonkin uuteen paikkaan.

Itse olen kahdessa eri kaupungissa kokenut sen tunteen. Se on hyvin kokonaisvaltainen hyvän olon tunne, jota ei pysty selittämään. Olen matkustellut paljon ja käynyt monenlaisissa paikoissa, mutta missään muualla ei ole tullut sellaista tunnetta, että täällä on henkinen kotini.

Voihan se olla, että ko. paikoissa on vaan ollut jotain minkä itse kokee kotoisaksi ja miellyttäväksi.

On täysin normaalia haluta matkustaa aina vaan uudelleen paikkaan, jossa saa kokea kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Italia ja Kreikka on suosituimpia entisen elämän kotimaista. Myös Ranskan Provence.

Varsinkin naisihmiset tuntuu paljonkin olleen siellä entisissä elämässään, kun nehän kiehtoo niin kovasti ja tuntuu niin kotoisilta.

Mistähän se johtuu että ne elämät sijoittuu niin usein maihin, joissa käy paljon turisteja ja jotka tuntuu varsinkin naisista niin ihanalta, kun siellä miehetkin antaa huomiota enemmän kuin kotimaassa.

Tunnen nimittäin montakin naista, jotka käy noissa kohteissa kaiken aikaa ja väittävät niitä entisten elämänsä kotimaiksi. Kun ne vaan tuntuu niin miellyttävältä paikoilta, ihan sielua myöten.

Sinä et selvästikään ole saanut kokea sitä tunnetta, että tuntuu kuin kotiin menisi kun menee johonkin uuteen paikkaan.

Itse olen kahdessa eri kaupungissa kokenut sen tunteen. Se on hyvin kokonaisvaltainen hyvän olon tunne, jota ei pysty selittämään. Olen matkustellut paljon ja käynyt monenlaisissa paikoissa, mutta missään muualla ei ole tullut sellaista tunnetta, että täällä on henkinen kotini.

Voihan se olla, että ko. paikoissa on vaan ollut jotain minkä itse kokee kotoisaksi ja miellyttäväksi.

On täysin normaalia haluta matkustaa aina vaan uudelleen paikkaan, jossa saa kokea kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen.

Ehkä sinulla on juuria sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Italia ja Kreikka on suosituimpia entisen elämän kotimaista. Myös Ranskan Provence.

Varsinkin naisihmiset tuntuu paljonkin olleen siellä entisissä elämässään, kun nehän kiehtoo niin kovasti ja tuntuu niin kotoisilta.

Mistähän se johtuu että ne elämät sijoittuu niin usein maihin, joissa käy paljon turisteja ja jotka tuntuu varsinkin naisista niin ihanalta, kun siellä miehetkin antaa huomiota enemmän kuin kotimaassa.

Tunnen nimittäin montakin naista, jotka käy noissa kohteissa kaiken aikaa ja väittävät niitä entisten elämänsä kotimaiksi. Kun ne vaan tuntuu niin miellyttävältä paikoilta, ihan sielua myöten.

Sinä et selvästikään ole saanut kokea sitä tunnetta, että tuntuu kuin kotiin menisi kun menee johonkin uuteen paikkaan.

Itse olen kahdessa eri kaupungissa kokenut sen tunteen. Se on hyvin kokonaisvaltainen hyvän olon tunne, jota ei pysty selittämään. Olen matkustellut paljon ja käynyt monenlaisissa paikoissa, mutta missään muualla ei ole tullut sellaista tunnetta, että täällä on henkinen kotini.

Voihan se olla, että ko. paikoissa on vaan ollut jotain minkä itse kokee kotoisaksi ja miellyttäväksi.

On täysin normaalia haluta matkustaa aina vaan uudelleen paikkaan, jossa saa kokea kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen.

Ehkä sinulla on juuria sinne.

Minulla kävi juuri näin, että matkustin erääseen Euroopan maahan (ei Kreikka, Italia, Provence eikä muukaan ns turistien suuresti suosima paikka) ja heti kun saavuttiin maahan, minulle tuli vahva tunne kuin olisin saapunut kotiin. Minusta on otettu kuva tulobussissa ja naamallani on leveä, valoisa hymy. Vieläkin muistan sen tunteen, sellainen outo tuttuuden tunne, että kuulun tänne paikkaan. Monia vuosia myöhemmin sukulaiseni alkoi tehdä sukututkimusta ja paljastui, että sukumme on äidin puolelta lähtöisin tuosta maasta, parinsadan vuoden takaa. Olen monesti tuon jälkeen lomaillut tuossa maassa, ihan vain koska viihdyn siellä niin hyvin.

Lapset puhuvat vaikka mitä, jos vanhempia/aikuisia kiinnostaa. Lapsi elää huomiolla.

Minä itse kerroin noin 3-4-vuotiaana edellisistä elämistä ja että keitä perheeseeni kuului silloin. Yritin myös perustella koiran hankintaa, kun edellisessäkin elämässä on. Täyttä huuhaata ja kielellisesti lahjakkaan lapsen mielikuvitusta.

On aikuisten vastuulla olla lähtemättä lasten päähänpistoihin mukaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 5-vuotias lapsi, mutten muista hänen puhuneen "edellisistä elämistä" mitään. Mutta se, mistä hän on useamman kerran puhunut, on se, miten hän on "valinnut" meidät vanhemmikseen.

Lorna Byrne on kirjoittanut, että sielu valitsee tulevat vanhempansa taivaassa yhdessä Jumalan kanssa ennen syntymistään tänne.

Miksi v*tussa minä ja Jumala valittiin yhdessä mulle laiminlyövät alkoholistivanhemmat???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 5-vuotias lapsi, mutten muista hänen puhuneen "edellisistä elämistä" mitään. Mutta se, mistä hän on useamman kerran puhunut, on se, miten hän on "valinnut" meidät vanhemmikseen.

Lorna Byrne on kirjoittanut, että sielu valitsee tulevat vanhempansa taivaassa yhdessä Jumalan kanssa ennen syntymistään tänne.

Miksi v*tussa minä ja Jumala valittiin yhdessä mulle laiminlyövät alkoholistivanhemmat???

Koska tänne synnytään kasvamaan henkisesti.

Näin lapsena, alle kouluikäisenä voimakkaita unia, jotka olen myöhemmin tajunnut muistuttavan pelottavan paljon erilaisia kidutusmenetelmiä.

Muistan unen, joissa minut vangittiin sisälle johonkin kuumaan, kovaa materiaalia olevaan paikkaan. Siellä oli peräkkäin jonkinlaisia ahtaita loosseja ja oli tuurista kiinni miten lähelle joutui kuumuuden lähdettä, joka oli mahdollisesti tulipesä. Se sijaitsi muistaakseni keskellä, jolloin sen lähellä olevissa loosseissa ei ollut mahdollista selvitä, kun taas laidalla ollessa saattoi selvitä, vaikka tulikin kuuma. Kuumuus lisääntyi vähitellen. Myöskin perheeni oltiin laitettu satunnaisesti johonkin loossiin ja tunsin huolta heidän sijainnista.

Olen muistelevinani kyseisen kuuman paikan olleen jonkinlainen eläin. Tästä en kuitenkaan ole enää täysin varma, koska muistikuvani voivat sekoittua kidutusmenetelmään nimeltä kuparisonni, johon uni mielestäni pelottavasti viittaa. Mistä noin kammottava uni voi tulla pienen lapsen päähän ?

Toinen voimakas unimuisto on myös varhaisesta lapsuudesta. Olin ehkä jonkinlaisessa palatsissa. Oli ainakin paljon kultaa ja kimaltavaa. Luulen että olin jonkinlaisen kuninkaan/vallitsijan/tärkeän henkilön edessä. Maassa oli jokin outo kultainen syvennys, ajattelin sen olevan amme, vaikka olikin siis syvennys eikä erillinen maassa oleva esine. Makasin siellä paikalleen liimattuna, kun tuo amme jotenkin vääntelehti ja muutti muotoaan niin että se samalla väänteli ja runnoi kroppaani. Koin aivan valtavaa kipua. Tajusin olevani unessa ja ihmettelin miten unessa voi tuntea näin kovaa kipua. Hetken jouduin sitä tuntemaan ennenkuin näissä tunnelmissa heräsin.

Yksityiskohdat tästä unesta ovat hämärät, mutta ihmeellinen kaikialla oleva kullan loisto sekä valtava kipu ovat ne mitkä jättivät muistijäljet.

Se, mihin itse uskon tässä elämässä ja sen jälkeisessä, ei tue sielujen uudelleensyntymistä. Mutta kyllä pistää miettimään nämä ihmisten kokemukset ja omatkin uneni

Täälläkö ne Auroran potilaat kokoontuu