Lapsi puhuu edellisestä elämästä

Mun serkku oli alle kouluikäisenä kertonut äidilleen olleensa ennen ranskalainen ja hukkuneensa. Miten joku 4-5 v. edes tietää tuollaisia sanoja? Hän tulee ihan tavallisesta perheestä, eikä nyt aikuisena muista puheitaan lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Selvennyksen vuoksi vielä: niin "entiset" kuin "tulevat" elämät ovat satuja, ihmisten päissä syntynyttä fiktiota. Todellisuudessa ei ole kuin tämä yksi ja ainoa elämä.

Aikuinen joka ei erota satua todellisuudesta on vähän tyhmä, eikö olekin?

Ahdistaako niin paljon toisten keskustelu että täytyy edelleen tuota jankata?

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju.

Aiheeseen leppoisalla tavalla liittyvä viihteellinen kirja "Huono karma" (kirj. David Safier) kertoo jälleensyntymisestä hauskalla tavalla. Minä pidin kirjasta, koska aihepiiri kiinnostaa. Suosittelen teille muillekin 🙂

Se on siis fiktiivinen romaani, ei mikään tosiasioihin perustuva.

Safierin kirja on tosiaan aika kepeää viihdettä, mutta jos aihe kiinnostaa "vakavammin", suosittelen Joan Grantin kirjoja (esim. Carola; Siivekäs faarao ym.)

Kysyppä jutteleeko jollekin "hengelle". Voipi olla ettei itse muista mitään vaan jokin kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen syntyy uudestaan, miksi se tapahtuisi samoilla kulmilla mitä aiemmin? Juuri tuo että synnytään uudelleen samassa maassa, saatikka samassa kaupungissa. Miksi kukaan ei muista entistä elämäänsä Afrikassa, Pohjois-Kanadassa tai Siperiassa? Tämä mielestäni jo puhuu sen puolesta, että korkeintaan kyse voi olla geenien mukana kulkevasta muistista eikä mistään sielun uudelleen syntymisestä.

Intialaiset muinaiset viisaat opettavat, että on olemassa paitsi ihmissielu niin myös kansansielu, (ei siis valtion. valtioilla ei ole omaa sieluja).

Ei ole siis sattumaa, mihin kansaan synnyt. Olet ollut tuon kansan historia, kieli ja kulttuuri jo useita elämiä. Olette kuin koulun luokka, joka siirtyy ylemmälle luokalle yhdessä.

Tuon kansan karma ja tulevat ja menneet oppiläksyt, ovat sinunkin oppiläksyjäsi.

Jos tuhoat kansan, tuhoat sen sielun.

jos adoptoit lapsen vieraasta kulttuurista, muista että vaalit myös hänen kulttuuriaan ja sallit hänen tutustua siihen. Hän ei syntynyt kulttuuriinsa sattumalta ja hänen "oppitiensä" on katkaistu.

Ihminen, ilman kansallisuutta (ei valtion kansalaisuutta), on "orpo piru". hänestä tuntuu, että häneltä puuttuu jotain.

Vierailija kirjoitti:

Sahara-70 kirjoitti:

Mä joskus myös uskoin että jälleensyntymä on mahdollista, kun itselläkin näitä muistumia on ollut. Nykyisin kun jo tiedetään kollektiivisesta alitajunnasta ja siitä, että traumat ja muut kokemukset voi siirtyä suvussa selittämättömästikin eteenpäin, luulen että nämä ovat muistumia jonkun esi- isän elämästä.

Itse pamahdin jo vauvana hysteeriseksi kylpyhuoneissa, joissa oli putket seinissä näkyvissä. Oisko juutalaisia esi- isissä....

Minä en lapsena olisi halunnut suihkuun...

Suihkussa tuli siis sellainen olo, ettei henki kulje. Tämä ei ole vitsi. Piti tietoisesti opetella siitä eroon.

Hohhoijakkaa kuinka hullua porukkaa täällä onkaan. Elämä on enemmän kuin miltä näyttää ja emme tiedä kaikkea, mutta pakkoko sitä on tällaisia jälleensyntymissatuja alkaa keksimään. Niissä ei ole mitään loogista. Kyllä geeneihin saattaa mahdollisesti jäädä jonkinlaisia muistijälkiä ja lapset ovat erittäin mielikuvitusrikkaita, kiitos DMT:n. Imevät kuitenkin jatkuvasti kaikkea televisiosta muiden ihmisten keskusteluihin. Lapset ja ihan vauvatkin ovat paljon älykkäämpiä kuin mitä ajattelemme ja tykkäävät kertoa satuja ja leikkiä niitä, ei se silti tarkoita että jälleensyntyminen olisi todellista. Vanhemmilla on tässä yleensä oma agenda takana ja saavat lapsen kyllä sanomaan mitä haluavat. Tietysti jos elämmekin simulaatiossa, lähes kaikki on mahdollista ja silloin minäkin pidän "jälleensyntymistä" meidän todellisuutenamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Geenit saattaa tavallaan muistaa asioita, mutta eipä yhteen munasoluun tai siittiöön rajattomasti tietoa mahdu. Ehkä muistijälkiä siirtyy lapsen aivoihin jo raskausaikana.

Mietin samaa, mutta: jos lapsi on esim. muistaa hukkuneensa edellisessä elämässään, hän ei ole ehtinyt lisääntyä. 

Luin tapauksesta, jossa tytön murhaaja saatiin selville sen jälkeen, kun kuolleen tytön sydän annettiin toiselle tytölle. Sydänsiirron saanut tyttö alkoi nähdä toistuvia unia murhaajasta.

Siinä tapauksessa on pitänyt olla ripeää toimintaa kun ei sydäntä tai muutakaan elintä voi irrottaa toisesta ruumiista kovin pitkäksi aikaa tai siihen tulee vaurioita eikä enää kelpaa siirtoon. Eli ei kaikkiin tarinoihin ole uskomista.

Näin on väitetty.

8-vuotias sai 10-vuotiaan, murhatun tytön sydämen.

Case 3:

http://www.namahjournal.com/doc/Actual/Memory-transference-in-organ-tra…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 5-vuotias lapsi, mutten muista hänen puhuneen "edellisistä elämistä" mitään. Mutta se, mistä hän on useamman kerran puhunut, on se, miten hän on "valinnut" meidät vanhemmikseen.

Monet meediothan puhuvat tästä, että sielu valitsisi vanhempansa. Että juuri heissä olisi jotain elämänpolun kannalta oleellista.

Ketkä valitsevat afrikkalaisen silvotun tai nälkää näkevän äidin?

Vastaisitko oi viisas?

Voi valita tai joutuu valitsemaan tietyt kokemukset kehittyäkseen ja oppiakseen ymmärtämään.

Eräs sukulaiseni, jolla oli taipumusta tietynlaiseen näkemiseen, totesi pojastani jo hyvin nuorena, että hän "on valinnut vaikean osan". - Onneksi poikani on löytänyt rinnalleen ihmisen, joka on hänelle juuri se oikea kumppani, joka osaa arvostaa ja tukea hiljaista sankaripoikaani, jolle elämä ei ole ollut helppoa. :)

Näin jonkun videon pojasta, joka väitti eläneensä jo yhden elämän... tulevaisuudessa! Puhui jotsin Marsista. Etsin videon.

Ties vaikka pitelisit pilttikaukalossa itse Rooman keisaria.

Vierailija kirjoitti:

Voiko sama sielu tai mikä onkin jakautua useampaan osaan? Olen kuullut että melkoinen joukko ihmisiä on ollut joku historian suurhenkilö tai ainakin lähipiiriläinen entisessä elämässä. Kleopatroja ja hänen hovineitoja on varmaan ainakin keskikokoisen kaupungin verran tälläkin hetkellä jos on tietäjien tietämisiin uskominen.

Yksi mahdollinen vastaus tähän on, että jokainen olento syntyy jokaisena olentona. Aikaahan ei ole siinä mielessä kuin tässä fyysisessä maailmassa se meille näyttäytyy.

Olen nähnyt lapsuudessani toistuvaa unta 20-30 luvun kirjakaupasta jossa olin työssä. Unet omivat noin 4-14 ikävuosien välillä. Osasin piirtää pohjapiirroksen ja kertoa päivän kulun ja työtehtävät, työ omi minulle rakasta ja tärkeää. Liike oli Lontoossa katetun käytävän varrella.

Vierailija kirjoitti:

Minä näin varmaan pitkään liki aikuisikään saakka painajaisia ahtaasta ullakkohuoneesta (tai ainakin kuvittelin sen sellaiseksi, koska siellä oli vino katto ja se oli ahdas. Siellä oli tummuneet ja vanhat hirsiseinät ja jonkinlainen puuhella/kamiina tms ja pöytä, ei juuri mitään muuta. Siellä oli ainakin vanha mummo ja minä (pikkulapsi) ja piti olla hissunkissun, mitä en aina ymmärtänyt. Tunnelma oli pelon ja kauhun sekainen.

Kasvoin oikeasti isossa ja avarassa kaupunkitalossa, joka oli kaukana tästä uninäystä. Äitini kävi jossain välissä ompelijalla, jolla oli työhuone omakotitalon yläkerrassa, viistokattoisessa pienessä huoneessa, ja muistin pikkukakarana saaneeni täydellisen itkukohtauksen, kun minut vietiin sinne. En ollut kovinkaan vanha silloin, mutta tuo huone sai aikaan kauhän, enkä sinne halunnut toistamiseen mennä. Öitini ei voinut ymmärtää  - enkä kai minäkään, vielä nykyäänkään.

Vauva-kirjaani on muuten kirjoitettu (olen oppinut todella pienenä puhumaan), että puhuin taukoamatta Opasta ja Mila-tädistä aina muutaman vuoden ikään asti. Vanhempani pitivät näitä alta vuoden ikäisen "satuina", mutta keksiikö tuon ikäinen noin omiaan? Meillä ei lähipiirissä tai suvussa tuon nimisiä ihmisiä ollut.

Kumma kyllä elämäni suurimpia kiinnostuksen kohteita ovat aina olleet Hitlerin Saksa ja juutalaisvainot.

Opa and Oma ovat Keski-Euroopassa käytettyjä nimiä ukista ja mummosta. Tiedän, koska minun tutut Usassa puhuu isoisästään Opa, sukujuuret ovat muistaakseni Saksassa tai lähellä Hollantia tällä ukilla.

En kiinnittäisi huomiota puheisiin, lasta aletaan vaan kiusata jos hän uskoo liikaa yliluonnolliseen, kun lapsi kysyy mistä hän on tullut kertoisin raskaudesta, näyttäisin ultrakuvia ym. jolloin huomio siirtyy muualle.

Tosin jos perheessä pidetään yliluonnollisia kokemuksia normaaleina on kasvatus sen mukaista, aloittajan kohdalla kyse tuskin tästä, näissä perheissä ei suhtaantumisesta tule ongelmia.

lapsena 3-4v. olin itkenyt porukoille, että mun kurkkuun sattuu.

ne eivät nähneet mitään vikaa mun kurkussa ja mulle pistettiin kaulaliina, joka auttoi heti ja jota mä pidin monta päivää.

Olen myös joitain kertoja herännyt yöllä paniikissa siihen kuin joku taivuttaisi päätäni taaksepäin ja kuristaisi tai viiltäisi kurkkuni auki.

Mulla on myös pieni röpelöinen syntymämerkki juuri kaulavaltimon kohdalla.

Joo, en tosiaan uskalla mennä mihinkään hypnotisoijalle tutustumaan "entiseen elämään".

Vois olla liian rankkaa elää "se hetki" uudestaan...

When Ryan was 4, he began directing imaginary movies. Shouts of 'Action!' often echoed from his room. But the play became a concern for Ryan's parents when he began waking up in the middle of the night screaming and clutching his chest, saying he dreamed his heart exploded when he was in Hollywood.

His mother asked his doctor about the episodes. Night terrors, the doctor said. He'll outgrow them. Then one night, as his mother tucked Ryan into bed, Ryan suddenly took hold of her hand. 'Mama,' he said. 'I think I used to be someone else.'

He said he remembered a big white house and a swimming pool. It was in Hollywood, many miles from his Oklahoma home. He said he had three sons, but that he couldn't remember their names. He began to cry, asking his mother over and over why he couldn't remember their names.

'I really didn't know what to do,' she said. 'I was more in shock than anything. He was so insistent about it. After that night, he kept talking about it, kept getting upset about not being able to remember those names. I started researching the Internet about reincarnation. I even got some books from the library on Hollywood, thinking their pictures might help him. I didn't tell anyone for months.'

One day, as Ryan and his mom paged through one of the Hollywood books, Ryan stopped at a black-and-white still taken from a 1930s movie, Night After Night. Two men in the center of the picture were confronting one another. Four other men surrounded them. His mother didn't recognize any of the faces, but Ryan pointed to one of the men in the middle. 'Hey Mama,' he said. 'That's George. We did a picture together.' His finger then shot over to a man on the right, wearing an overcoat and a scowl. 'That guy's me. I found me!'

The book didn't provide any names of the actors pictured, but she quickly confirmed that the man Ryan said was 'George' in the photo was indeed a George—George Raft, an all but forgotten film star from the 1930s and 1940s. Still, his mother couldn't identify the man Ryan said had been him. She wrote Tucker, whom she found through her online research, and included the photo. Eventually, it ended up in the hands of a film archivist, who, after weeks of research, confirmed the scowling man's name: Martin Martyn, an uncredited extra in the film.

Not long afterward, Tucker and the family traveled to California to meet Martyn's daughter, who'd been tracked down by researchers working with Tucker on a documentary. Tucker sat down with the woman before her meeting with Ryan. She'd been reluctant to help, but during her talk with Tucker, she confirmed dozens of facts Ryan had given about her father.

Ryan said he danced in New York. Martyn was a Broadway dancer. Ryan said he was also an 'agent,' and that people where he worked had changed their names. Martyn worked for years at a well-known talent agency in Hollywood—where stage names are often created—after his dancing career ended. Ryan said his old address had 'Rock' in its name. Martyn lived at 825 North Roxbury Drive in Beverly Hills. Ryan said he knew a man named Senator Five. Martyn's daughter said she had a picture of her father with a Senator Ives, Irving Ives, of New York, who served in the U.S. Senate from 1947 to 1959. And yes, Martin Martyn had three sons. The daughter, of course, knew their names.

https://www.psychologytoday.com/us/blog/feeling-too-much/201412/childre…

Ei ole mitään yliluonnollista, vain luonnollista. Emme vain tiedä kaikkea luonnollisesta.

Aika usein edellisessä elämässä ollaan oltu jokin erikoinen henkilö muutaman sadan vuoden takas kuten linnanherra, aatelinen, lapsena kuollut, onnettomuudessa kuollut tms. Kukaan ei mainitse olleensa se perustavallinen luonnollisen kuoleman kokenut lähihoitaja riitta virtanen, joka kuoli 90-luvulla Espoossa.