Lue keskustelun säännöt.
Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi? Minkä ikäinen olit ja mitä silloin tapahtui?
Luin äsken haastattelua, jossa vanhempi henkilö kertoi että hänellä on vain vähän muistoja alle 10 vuoden ikäisestä. Minusta tämä oli outoa, koska väitän itse muistavani paljon asioita jo 2-3 vuoden ikäisestä. Kirjoitan niitä myös tähän ketjuun.
Kuinka varhaisia muistoja muilla on?
Kommentit (243)
Muistan kuinka noin 3v vanhana sain lahjaksi joltakulta leikki-imurin joka piti kamalaa ääntä ja sen säiliössä pyöri pieniä värillisiä palloja.Pelkäsin sitä imuria tosi paljon.
Muistan myös kun kävin isän kanssa kerran talomme häkkivarastossa hakemassa jotain tavaraa, en muista enää mitä. Ikä oli kai myös jossain 3 paikkeilla.
Harmittaa suunnattomasti kun en ollenkaan muista pikkusiskoni syntymää ja sitä kun näin hänet ensimmäisen kerran. Jotenkin luulisi että niin merkittävä asia jää muistiin =/. Siskoni syntyi kun olin 5.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen vanhemmistani kuoli, kun olin kolmevuotias. Uskon että tästä syystä muistan paljonkin asioita, jotka liittyvät häneen. Olen jo lapsena tavallaan osannut vaalia muistoja, koska uusia päiviä hänen kanssaan ei ole tullut. Muistan kuinka esimerkiksi leikimme hänen kanssaan esineiden piilottamista ja etsimistä (kylmää-kuumaa) olohuoneessamme ja kuinka hän aina kehui minua kun onnistuin. Muistan miltä hänen ihonsa tuoksui, kun hän piti minua sylissä ja miltä hänen vaatteittensa materiaalit tuntuivat, tai miten tunsin hänen sydämensä sykkeen, jos hän piti minua sylissä kun juostiin bussiin tai muuten mentiin kiireellä johonkin.
Merkille pantavaa näissä on mielestäni se, etteivät varhaisimmat muistoni ole niinkään visuaalisia vaan niihin liittyy muunlaisia aisteja ja esim. tunnetilojen muistamista.
Eka selkeä muisto on 3-vuotiaasta kun tipahdin korkealta ulkorappuselta jäiseen maahan ja sain ilmeisesti lievän aivotärähdyksen ja minut vietiin lääkäriin. Muuten on aika vähän muistoja alle 10-vuotiaasta... Toki jonkin verran kuitenkin.
Ihan ensimmäinen muistoni ajankohtaa en tiedä, mutta nukuin pinnasängyssä, joka oli vedetty vanhempieni sängyn viereen. Näin oli kuulemma silloin, kun olin hyvin pieni. Muistan, että itkin ja olin levoton, mutta sitten äitini työnsi kätensä sängyn pinnojen välistä ja puristin sormeni yhden sormen ympärille. Sen iho tuntui vähän karkealta ja kovalta, mutta käsi oli turvallinen ja lämmin. Sen jälkeen rauhoituin ja lopetin itkun. Makuuhuoneessa oli hämärää ja aivan hiljaista ja itsekin nukahdin pian uudestaan.
Olin 3 v. kun pikkuveljeni syntyi. Äiti lähti synnyttämään ja muistan, kun taksi tuli ja katsoin ikkunasta ikävissäni äidin menevän autoon ruskea ulsteri päällä.
Jäin siskon kanssa lapsenvahdin huomaan. Isä oli töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin pinnasängyssä, puutalohuoneessa 70luvulla. Äiti oli mennyt asioille ja jotain miehii pullot kädessä lässytti jotain. Pelotti. Yks yritti ottaa syliin mutten menny.
Toinen oli kun äiti vei sukulaisiin. Nauravia, elämäniloisia ihmisiä.
Katselin äitin jalkojen takaa kun ujostutti.
Synnyin ulkomailla kaupungissa jonka läpi kulkee joki. Asuttiin ihan sen joen varrella kerrostalossa. Muistan kun olin parvekkeella päiväunilla ja sen joen karmiva haju oli koko ajan kaikkialla (siinä maassa on todella lämmintä usein).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan sen talon, josta muutimme pois, kun olin kolme. Olen siis ollut kolme, kaksivuotiaana ei varmasti mitään muista. Muistan huoneeni tapetin ja talon pohjapiirroksen. Alaviistosta, koska olin pieni. Ja muistan, kun hoitajani luki minulle tuolissa. Ja kun heilutin vanhemmille hei hei ikkunasta, kun he lähtivät töihin.
Olin päivähoidossa, eli alle kouluikäinen. Hoitotädillä oli tapana tuupata lapset ulos keskenään, kun valmisteli lounasta.
Hoitopaikka oli järven rannassa. Talo oli mäellä joka laski rantaan. Sinne ei tietenkään olisi saanut mennä. Yksi lapsista meni kuitenkin ja juoksi hirvittävän kovaa ikäisekseen. Oli talvi ja jää kantoi.
Ensin meinasin, että en edes mene sanomaan mitään sisälle, koska lapsi oli ilkeä meille muille. No kuitenkin menin, koska tiesin siinä suunnassa olevan sula virtapaikka ja ajattelin, että on mun syyni jos poika hukkuu.
Hoitaja lähti hirveää vauhtia potkukelkalla jäälle lapsen perään ja jäin kahden muun lapsen kanssa odottamaan rantaan. Muistan miettineeni, että mitä tapahtuu jos putoavat sulaan ja kuinka kauan pitää odottaa ulkona.
Lopulta vein muut sisälle ja menin perheen koiran kanssa vielä rantaan menevälle polulle. Olin päättänyt, että soitan hätänumeroon jos heitä ei näy rinteestä katsottuna ja muistelin pikaisesti miten puhelinta käytetään. Näin heidät kuitenkin, joten palasin sisälle.
En puhunut asiasta koskaan kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin päivähoidossa, eli alle kouluikäinen. Hoitotädillä oli tapana tuupata lapset ulos keskenään, kun valmisteli lounasta.
Hoitopaikka oli järven rannassa. Talo oli mäellä joka laski rantaan. Sinne ei tietenkään olisi saanut mennä. Yksi lapsista meni kuitenkin ja juoksi hirvittävän kovaa ikäisekseen. Oli talvi ja jää kantoi.
Ensin meinasin, että en edes mene sanomaan mitään sisälle, koska lapsi oli ilkeä meille muille. No kuitenkin menin, koska tiesin siinä suunnassa olevan sula virtapaikka ja ajattelin, että on mun syyni jos poika hukkuu.
Hoitaja lähti hirveää vauhtia potkukelkalla jäälle lapsen perään ja jäin kahden muun lapsen kanssa odottamaan rantaan. Muistan miettineeni, että mitä tapahtuu jos putoavat sulaan ja kuinka kauan pitää odottaa ulkona.
Lopulta vein muut sisälle ja menin perheen koiran kanssa vielä rantaan menevälle polulle. Olin päättänyt, että soitan hätänumeroon jos heitä ei näy rinteestä katsottuna ja muistelin pikaisesti miten puhelinta käytetään. Näin heidät kuitenkin, joten palasin sisälle.
En puhunut asiasta koskaan kotona.
Jatkan vielä, että käytännössä kaikki varhaisimmat muistot liittyy hoitopaikkaan, en tiedä miksi.
Aikaisemmin en muistanut juuri mitään, mutta kun kävin terapiassa, muistipolku aukesi.
Eräs varhainen muisto kun olin vaunuissa terassilla ja äiti raotti sitä verhoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oltiin kaupassa.Joku tuli sanomaan että kotitalossamme on tulipalo.Muuta en muista tapahtumasta.
Talo paloi kokonaan.Kaikki meni.Vain päällä olevat vaatteet jäi.
Olin neljä, leikin kissaa, join mustikkamehua kupista joka oli lattialla ja veli tönäisi hellästi naamani mehuun :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan kuinka noin 3v vanhana sain lahjaksi joltakulta leikki-imurin joka piti kamalaa ääntä ja sen säiliössä pyöri pieniä värillisiä palloja.Pelkäsin sitä imuria tosi paljon.
Muistan myös kun kävin isän kanssa kerran talomme häkkivarastossa hakemassa jotain tavaraa, en muista enää mitä. Ikä oli kai myös jossain 3 paikkeilla.
Harmittaa suunnattomasti kun en ollenkaan muista pikkusiskoni syntymää ja sitä kun näin hänet ensimmäisen kerran. Jotenkin luulisi että niin merkittävä asia jää muistiin =/. Siskoni syntyi kun olin 5.
Hassua, muistan tuon leikki-imurin!
Ensimmäinen muistoni on jostain keväältä.
Istun lumihangessa ja olen saanut laitettua sinisellä lapiolla lunta jalalliseen banaanijugurttipikariin.
Sitä onnistumisen iloa.
Tämän jälkeen muistot alkavat kunnolla jostain viiden vuoden iästä.
Vierailija kirjoitti:
Olin neljä, leikin kissaa, join mustikkamehua kupista joka oli lattialla ja veli tönäisi hellästi naamani mehuun :)
Jäiktkö kissaksi ja naama siniseksi?
Muistan makaavani kärryissä pihalla erään sukulaisen luona. On kesä tai kevät ja katselen tuulessa heiluvia oksia. Muistikuvaan liittyy heidän 70 luvun auto.
Insesti. Tekijä isä. Alkoi jo vauvana. Vaikka en älyllä vielä tajunnut, muisto on kuin kuvana. Kehokin muistaa.
On mahdollista muistaa aivan pienestä, varsinkin jos asia on vaikuttanut voimakkaasti.
Äidin hokema oli "ei lapsi muista, ei lapsi muista".
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensimmäinen muistoni ajankohtaa en tiedä, mutta nukuin pinnasängyssä, joka oli vedetty vanhempieni sängyn viereen. Näin oli kuulemma silloin, kun olin hyvin pieni. Muistan, että itkin ja olin levoton, mutta sitten äitini työnsi kätensä sängyn pinnojen välistä ja puristin sormeni yhden sormen ympärille. Sen iho tuntui vähän karkealta ja kovalta, mutta käsi oli turvallinen ja lämmin. Sen jälkeen rauhoituin ja lopetin itkun. Makuuhuoneessa oli hämärää ja aivan hiljaista ja itsekin nukahdin pian uudestaan.
Täysin OT, mutta näin huonosti nukkuvan vauvan vanhempana lohdullista lukea, että pinnan välistä tulevasta kädestä on jäänyt noin mahtava muisto. Itsellä kun vähän joka yö huono omatunto, kun ei vaan väsyneenä jaksa herätä istumaan ja silittelemään, vaan työntää vain käden.
Varhaisin muistoni on 1,5 vuoden iästä. Muisto on tapahtumasta, jossa on osana suunnilleen noihin aikoihin kuollut henkilö, muistan sellaisia todellisia yksityiskohtia, joita läsnä olleet vanhempani eivät, eli tuskin on valemuisto tai myöhemmin syntynyt. Oli vähän poikkeuksellinen tilanne, ehkä se on siksi jäänyt mieleen. Tämä on kai aikaisempi muisto kuin mitä ihmisillä yleensä on.
Olen puhunut kavereiden kanssa, ja useampi on sanonut, että ei muista mitään esim. alle 6 vuoden iästä. Heillä kaikilla on vähän kompleksinen suhde itseensä, ja lapsuudessa on ollut joitain vaikeita juttuja, vaikka vaikea sanoa tietty jos ei ole muistoja.
Muistothan vahvistuvat muistelemisesta. Jos ei ajattele niitä koskaan, ne häviävät vähitellen. Pienenä lapsena varmaan vähän tuurista kiinni, että voiko jotain tarttua mukaan.