Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi? Minkä ikäinen olit ja mitä silloin tapahtui?
Luin äsken haastattelua, jossa vanhempi henkilö kertoi että hänellä on vain vähän muistoja alle 10 vuoden ikäisestä. Minusta tämä oli outoa, koska väitän itse muistavani paljon asioita jo 2-3 vuoden ikäisestä. Kirjoitan niitä myös tähän ketjuun.
Kuinka varhaisia muistoja muilla on?
Kommentit (252)
muistan kun olin n.kolme vuotias joitain asioita joita olen aikaisemminkin muistellut vuosi kausia. mutta en pysty nyt sukeltamaan lapsuuteeni ja muistamaan jotain uutta sieltä.
Muistan 1 v 8 kk ikäisenä, kun olin turvakodissa. Muistan sieltä leikkihuoneen, jossa leikin.
Samoihin aikoihin ehkä muutamaa kuukautta myöhemmin, muistan kun äitini pussasi naapuriperheen isää kun naapurin isä kyyditsi meitä juna-asemalle. Aikuisena sain tietää, että heillä oli ollut silloin suhde yli puoli vuotta. Molemmat naimisissa, naapurin vaimo tiesi, mutta isäni ei.
Mun varhaisin muistoni lapsuudesta on peräaukon supistelu
Paljon on muistoja vauvan vaunusta kuin leluista kuin ihmisistä kuin tavaroista huoneista sängystä ja levolle laske rukous ja vauvat muistaa kuulkaa isona . Senkin puristiko vaatteet vai ei. Oliko talvi vai kesä . Syntyessäkin jo ajattelee että oli rangaistus syntyä tänne . Vauvat muistaa jopa vaatteet mitä oli . VÄÄRIN AJATELTU ETTEI MUISTA.
Muistaa senkin kun piti luopua tutista yhtä äkkiä . Ensin tungetaan suuhun tuttia sitten päätetään ottaa se pois . Se oli kyllä rankkaa kun aikuiset keskusteli että nyt se pitää ottaa ja lopettaa tutti juttu . Väitti että vaikuttaa hampaisiin.
Olin ilmeisesti vähän alle 2-vuotias tai sitten juuri täyttänyt kaksi. Olin mummollassa ja siellä oli myös tätini ja minua vuotta vanhempi serkkuni. Istuin äitini sylissä keinussa ja näin kuinka serkkuni söi hänelle annettuja karkkeja. Silloin joku aikuisista sanoi serkulle, että hän antaisi minullekin karkkia ja serkku toi minulle pienen karkkirasian, jossa oli pieniä hedelmämakeisia. Tuollainen pieni, ohikiitävä muisto siitä kun sain luultavasti elämäni ensimmäisen kerran karkkia. Ehkä se luultavasti siksi jäikin muistiini.
Vierailija kirjoitti:
Olin ilmeisesti vähän alle 2-vuotias tai sitten juuri täyttänyt kaksi. Olin mummollassa ja siellä oli myös tätini ja minua vuotta vanhempi serkkuni. Istuin äitini sylissä keinussa ja näin kuinka serkkuni söi hänelle annettuja karkkeja. Silloin joku aikuisista sanoi serkulle, että hän antaisi minullekin karkkia ja serkku toi minulle pienen karkkirasian, jossa oli pieniä hedelmämakeisia. Tuollainen pieni, ohikiitävä muisto siitä kun sain luultavasti elämäni ensimmäisen kerran karkkia. Ehkä se luultavasti siksi jäikin muistiini.
Jälkikäteen olen monesti pohtinut, että osaisipa sitä aikuisenakin iloita yhtä aidosti jostain ihan pienistäkin asioista kuten minä lapsena siitä pienestä karkkirasiasta.
Ihan pieni muistaa kuitenkin hyvin. Joulukin muistaa isovanhemmat ja pääsiäisen koska karkkia tyynyn alle . Pinna sänky . Muistaa rokotukset 5 metriä pitkillä piikeillä. Kauhukuvat neuvolasta.
Olin 2-vuotiaana perheeni kanssa nostamassa perunoita ylös maasta. Jotenkin hämärästi muistan, että kivaa oli, vaikka minusta ei tietenkään ollut siellä vielä silloin juuri mitään hyötyä.
Lapsuus kavereita oli naapurit tietysti kyllä ne muistaa . Senkin muistaa kun kasvoi ja opetteli ajamaan apupyörillä ja kun opetteli hiihtämään . Tai joululahjat . Vauvan vaunuissa nukkumisesta on muistikuvia . Kovalla pakkasella . Ja kesällä terassilla missä oli portti . Siinä sai leikkiä.
Olin 1v, kun vanhemmilla oli kemut ja pyödällä oli alkohilijuomia. Jouduin varvistamaan ylettyäkseni pöydälle ja hienosta brandypollosta otin tömpsyt kenenkään huomaamatta. Sitten ei henki kulkenut hetkeen. Muistan kun selkääni taottiin.
... jatkuu ... Alle kaksi vuotiaana vietiin perhepäivähoitoon. Silloin olin toisessa paikassa isoveljen kanssa kuin mitä myöhemmin olin hoidossa samassa paikassa pikkuveljen kanssa..
Perhepäivähoidossa sain olla pitkälti pinnasängyssä jostain syystä ihan vaan oleilemassa. Ehkä se oli hoitajalle helppo ratkaisu. Katselin sieltä kun muut leikkivät lattialla. Ilmeisesti en paljoa valitellut vaan olin tottunut osaani. Minusta hoitaja oli vanhemmille sanonut, että jaksan kävellä pitkiä lenkkejä vaikka vuotta vanhemmat lapset ovat välillä rattaiden kyydissä. Ehkä osin siksi että muuten olin paikallaan ja sillon sain liikkua..
Yhtenä päivänä kun äiti vei minua hoitoon, matkalla huomattiin, että oli unilelu unohtunut kotiin. Äiti sen huomasin ja kysyi käydäänkö hakemassa vielä. Ei minulle olisi ollut niin väliä, mutta osoitin mieltäni ja itkin tekoitkua että se täytyy hakea. Olin hieman yllättynyt että se tehosikin ja äiti kääntyi autolla hakemaan unilelua ihan minun takia.