Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen, että jätät yrittämättä ellet halua osaksesi syyllistämistä, marttyrointia ja raivoamista. Itse olen oppinut ilman terapiaa, että toksista ja defensiivistä vanhempaa ei voi laittaa tilille teoistaan. Itse on käytävä terapiat ja katkaista kierre.

Keskusteluun kyllä kannustetaan, mutta terapeuteilta usein puuttuu täysin realiteetit siitä millaista kommunikaatio tuollaisen vanhemman kanssa on. Ja kukapa haluaisi myöntää tai muistella sitä, kun on tehnyt vääryyksiä ja jopa väkivaltaa omaa jälkikasvuaan kohtaan? Helpompi suuttua ja syyttää uhria.

 

 

Millä oikeudella aikuiselta vaikka äidiltäsi tivaisit vaikka hänen yksityisiä asioitaan, avioliittoa, rahahuolia, mitä nyt onkin ollut. Mutta kun minä olen pipi ja tahdon tietää miksei jouluna 1980 ollut kaikki jouluna hyvin tai

Jaa, tänäänkin olen ollut yhteyksissä kaikkiin. Ettekö tosiaan tunne normaaleja ihmisiä jotka ymmärtävät ettei elämä ole aina pelkkää päivänpaistetta, jotka sanovat, äiskon sellanen tai sisko sellanen mutta se ei estä yhteydenpitoa ja normaalia sukulointia.

Jos on liian suuret vaatimikset, elämän pitäis olla kuin päiväuniromaanista, ei kai korvoen väli sitten kestä arkipäivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen, että jätät yrittämättä ellet halua osaksesi syyllistämistä, marttyrointia ja raivoamista. Itse olen oppinut ilman terapiaa, että toksista ja defensiivistä vanhempaa ei voi laittaa tilille teoistaan. Itse on käytävä terapiat ja katkaista kierre.

Keskusteluun kyllä kannustetaan, mutta terapeuteilta usein puuttuu täysin realiteetit siitä millaista kommunikaatio tuollaisen vanhemman kanssa on. Ja kukapa haluaisi myöntää tai muistella sitä, kun on tehnyt vääryyksiä ja jopa väkivaltaa omaa jälkikasvuaan kohtaan? Helpompi suuttua ja syyttää uhria.

 

 

Kyllä olette kipeitä mutta hyvä kun kela korvaa. Ja lepolomia myönnetään ja eläkkeitä. Oletteko miettineet että kaikki nuo t

Mikäs nyt niin surettaa? Miksi käyt tunteella, vihassa koko ajan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen, että jätät yrittämättä ellet halua osaksesi syyllistämistä, marttyrointia ja raivoamista. Itse olen oppinut ilman terapiaa, että toksista ja defensiivistä vanhempaa ei voi laittaa tilille teoistaan. Itse on käytävä terapiat ja katkaista kierre.

Keskusteluun kyllä kannustetaan, mutta terapeuteilta usein puuttuu täysin realiteetit siitä millaista kommunikaatio tuollaisen vanhemman kanssa on. Ja kukapa haluaisi myöntää tai muistella sitä, kun on tehnyt vääryyksiä ja jopa väkivaltaa omaa jälkikasvuaan kohtaan? Helpompi suuttua ja syyttää uhria.

 

 

Millä oikeudella aikuiselta vaikka äidiltäsi tivaisit vaikka hänen yksityisiä asioitaan, avioliittoa, rahahuolia, mitä nyt onkin ollut. Mutta kun minä olen pipi ja tahdon tietää miksei jouluna 1980 ollut kaikki jouluna hyvin tai

Älä nyt muuta mieltäsi. Selityksiähän te jopa niissä hoitokodeissa käytte tivaamassa ja kuolevalta anteeksipyyntöä vaatimassa .  

Muistakaa oma tonttinne hoitaa paremmin ja lapsenne.  Jos pää jotenkin sallii nykyhetkessä elämisen 

"Jaa, tänäänkin olen ollut yhteyksissä kaikkiin. Ettekö tosiaan tunne normaaleja ihmisiä jotka ymmärtävät ettei elämä ole aina pelkkää päivänpaistetta, jotka sanovat, äiskon sellanen tai sisko sellanen mutta se ei estä yhteydenpitoa ja normaalia sukulointia.

Jos on liian suuret vaatimikset, elämän pitäis olla kuin päiväuniromaanista, ei kai korvoen väli sitten kestä arkipäivää."

Kyllähän se elämä on kuin romaanista, huonosta sellaisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen, että jätät yrittämättä ellet halua osaksesi syyllistämistä, marttyrointia ja raivoamista. Itse olen oppinut ilman terapiaa, että toksista ja defensiivistä vanhempaa ei voi laittaa tilille teoistaan. Itse on käytävä terapiat ja katkaista kierre.

Keskusteluun kyllä kannustetaan, mutta terapeuteilta usein puuttuu täysin realiteetit siitä millaista kommunikaatio tuollaisen vanhemman kanssa on. Ja kukapa haluaisi myöntää tai muistella sitä, kun on tehnyt vääryyksiä ja jopa väkivaltaa omaa jälkikasvuaan kohtaan? Helpompi suuttua ja syyttää uhria.

 

 

Kyllä olette kipeitä mutta hyvä kun kela korvaa. Ja lepolomia myönnetään ja

Mikäs nyt niin surettaa? Miksi käyt tunteella, vihassa koko ajan?

Itse asiassa olen ihan irti omista tunteistani, etenkin vihasta. Kiitos siitä vanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen, että jätät yrittämättä ellet halua osaksesi syyllistämistä, marttyrointia ja raivoamista. Itse olen oppinut ilman terapiaa, että toksista ja defensiivistä vanhempaa ei voi laittaa tilille teoistaan. Itse on käytävä terapiat ja katkaista kierre.

Keskusteluun kyllä kannustetaan, mutta terapeuteilta usein puuttuu täysin realiteetit siitä millaista kommunikaatio tuollaisen vanhemman kanssa on. Ja kukapa haluaisi myöntää tai muistella sitä, kun on tehnyt vääryyksiä ja jopa väkivaltaa omaa jälkikasvuaan kohtaan? Helpompi suuttua ja syyttää uhria.

 

 

Millä oikeudella aikuiselta vaikka äidiltäsi tivaisit vaikka hänen yksityisiä asioitaan, avioliittoa, rahahuolia, mitä nyt onkin ollut. Mutta kun minä olen pipi ja tahdon tietää miksei jouluna 1980 ollut kaikki jouluna hyvin tai ihan nyt mitä lapsellista tahansa -siis aikuiselta ihmiseltä. Tai miksi et tullut kevätjuhlaan 1985 kun kaikkien muidrn äidit toi ruusun lapselleen, et rakastanut minua.

Samalla oikeudella kuin se aikuinen vanhempi on avautunut parisuhde- ja rahahuolistaan lapselleen. Ei sillä, että tätä kenellekään suosittelisin. Korkeintaan kerran voi koittaa ottaa asioita puheeksi, mutta kannattaa uskoa, jos näyttää siltä, ettei vanhempi kykene ottamaan vastuuta tekemisistään. Satuttaa vain itseään lisää, jos yrittää väkisin pusertaa vanhemmasta irti jotain, mitä tällä ei ole antaa. Parasta on käsitellä omat traumat itsenäisesti, surra menetyksensä ja pyrkiä rakentamaan itselleen edes hyvä aikuiselämä. Ansaitsette sen <3

Eipä tässä ole voinut omia lapsia hankkia traumojen takia. Enkä aio hoivakodissa käydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen, että jätät yrittämättä ellet halua osaksesi syyllistämistä, marttyrointia ja raivoamista. Itse olen oppinut ilman terapiaa, että toksista ja defensiivistä vanhempaa ei voi laittaa tilille teoistaan. Itse on käytävä terapiat ja katkaista kierre.

Keskusteluun kyllä kannustetaan, mutta terapeuteilta usein puuttuu täysin realiteetit siitä millaista kommunikaatio tuollaisen vanhemman kanssa on. Ja kukapa haluaisi myöntää tai muistella sitä, kun on tehnyt vääryyksiä ja jopa väkivaltaa omaa jälkikasvuaan kohtaan? Helpompi suuttua ja syyttää uhria.

 

 

Millä oikeudella aikuiselta vaikka äidiltäsi tivaisit vaikka hänen yksityisiä asioitaan, avioliittoa, rahahuolia, mitä nyt onkin ollut. Mutta kun minä olen pipi ja tahdon tietää miksei jouluna 1980 ollut kaikki jouluna hyvin ta

Kyllä jokaiselle toivoisi niin hyvää elämää ettei tarvitse jankuttaa äidilleen 30 vuotta vanhoista asioista ja vaatia selityksiä. Ei vaikka äidin elämä olisi ollut yh-elämää tai mitä tahansa.

Voi olka etten täysin yhdessä liitossa eläneenä ja ehjästä kodista tulleena käsitä kaikkua perhekuvioita.

Sen tiedän että 35 -60 - vuotiaana minulla oli elämä, en miettinyt lapsuuttani. Tai olisi tullut mieleen mennä nalkuttamaan vanhemmilleni miksei asiat ollut niin tai näin.

Tämä on rumasti sanottu mutta hyvä jos tasapainottomilla ihmisillä ei ole lapsia. Sääli niitäkin lapsia joita huostaan otetaan vanhempien ongelmien takia. Huono ennuste heilläkin.  Heidän lapsillaan on sitten enemmän syytä kuin tuossa keskustelussa "70-luvulla syntyneiden 40-luvulla syntyneet äidit"  jossa oli monen ongelmat tasoa: oli pakko piano/balettitunnilla käydä, vaatteita sai vöhän vaikka äidillä oli turkki ja matkustelivat. Piti käydä vieraita tervehtimässä ja pöytätapoja noudattaa." Semmosiakin terapian tarpeita.

"Kyllä jokaiselle toivoisi niin hyvää elämää ettei tarvitse jankuttaa äidilleen 30 vuotta vanhoista asioista ja vaatia selityksiä. Ei vaikka äidin elämä olisi ollut yh-elämää tai mitä tahansa.

Voi olka etten täysin yhdessä liitossa eläneenä ja ehjästä kodista tulleena käsitä kaikkua perhekuvioita.

Sen tiedän että 35 -60 - vuotiaana minulla oli elämä, en miettinyt lapsuuttani. Tai olisi tullut mieleen mennä nalkuttamaan vanhemmilleni miksei asiat ollut niin tai näin."

Minua ei kiinnosta jankuttaa vanhemmilleni enkä ole koskaan niin tehnyt. Olisi kyllä aihetta. Ei kyllä ole enää edes vanhempia, joille jankuttaa, jos haluaisi. 

En mitenkään aktiivisesti mieti elämääni lapsuuskodissani. En puhu siitä juuri koskaan, kenellekään. Minulla ei ole mitään tarvetta avautua siitä. Minulla ei ole mitään tarvetta mihinkään vanhempiini liittyen, mutta valitettavasti kehoni ja aivoni ovat siitä huolimatta rikki, koska eivät saaneet kehittyä rauhassa ja jatkuva stressi on altistanut sairauksille ja vaikeuksille aikuiselämässä. 

Vanhemmat olivat mitä olivat. Eivät yrittäneet skarpata, kumpikaan. Omat syynsä molemmilla, niistä ei ole keskusteltu. En ole tullut kohdatuksi vanhempien osalta, joten se siitä. 

Tässä ei ole kyse mistään yksittäisistä asioista vaan siitä, että vanhempieni vanhemmuus oli perseestä ja sitä mieltä on jokainen ammattilainen, joka on papereihini tutustunut. 

Onko se niin kamalaa myöntää että oikeasti on ollut sairaita ja kyvyttömiä vanhempia? Näitä on näissä nuoremmissakin 60-70-luvulla syntyneissä vanhemmissa. Näillä ollut jo aivan eri edellytykset hankkia apua ongelmiinsa mutta ei hankkineet ja lapset niistä kärsi. 

"Voi olka etten täysin -- ehjästä kodista tulleena käsitä kaikkua perhekuvioita."

Niinpä, et ymmärrä. Say no more.

Vanhemmuus taitaa olla elämän ainoa osa-alue, jolla voi per#eillä miten paljon tahansa ja silti on muka yrittänyt parhaansa. Olisipa mullakin lapsia niin voisin saada pyyteetöntä rakkautta ja samalla kaataa kaiken pas#an heidän niskaansa.

Vierailija kirjoitti:

Kymmenen vuotta sitten, kun kävin terapiassa,otin asioita puheeksi minua kaltoin kohdelleen vanhemman kanssa. Ei siitä oikein mitään tullut, hän ei pystynyt ottamaan sanomaani vastaan, vaan mitätöi kokemustani.

Muutama vuosi sitten, vähän ennen kuolemaansa, hän pyysi anteeksi..Se merkitsi mulle paljon. Mutta ei siihen voi oikein pakottaa. On mahdollista, ettei sitä vastuunottoa ja anteeksipyyntöä koskaan saa.

Mä en edes odota äidiltäni anteeksipyyntöä.

Riittäisi että hän myöntäisi lapsuudessani tapahtuneita asioita.

Mutta mitäpä voi odottaa narsistilta, jonka elämä pyörii vain hänen ympärillään.😔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole aika lapsellista yrittää muutraa lapsuuttaan riitelemällä vanhempiensa kanssa?  Se ei niitä torumisia ja legojen puutetta tai mitä tahansa enää muuta.

Aikakoneita ei ole kuin saduissa.

Kerro minulle ettet ymmärrä mistä puhutaan, kertomatta minulle ettet ymmärrä mistä puhutaan. 

 

 

Siitähän puhutte että olette takertuneet lapsuuteen, elämä ei oke mennyt hyvin ja syytätte siitä vanhempianne.

Olkaa nyt itse vanhempia, hyviä. Miksi elätte edelleen lapsen ajatusmaailmassa?

Siellä aikuisen sisällä on traumatisoitunut lapsi.

Itse olen limbossa, mistä en löydä ulos.

Sitä vain on jotenkin keskeneräinen ja satutettu.

Kun lapsena on hakattu se kiltin tytön rooli sisään.

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada "onnellinen lapsuus".🙏

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha edes yrittää, tulee itselle vain entistä huonompi olo kun toinen ei ymmärrä vaikka kuinka rautalangasta koittaa vääntää. Onneksi on terapia. 

Ymmärrä mitä? Jotain "lapsuustraumaa" jonka olet kehitellyt terapiassa? Itselleni kävi niin, että aikuinen lapsi alkoi avautua terapiassa esille nousseesta kivuliaasta asiasta, jonka olin sanonut hälle, kun hän oli 14 v. Pikku faktantarkastuksen jälkeen selvisi, että hän on ollut 19,5 vuotta. Sitten tuli jotain käsittämätöntä: "Mutta se on totta, koska minä KOEN, että se on totta!" Mitenkäs siinä sitten keskustelet? Alat valehdella ja pyydellä anteeksi jotain, mikä ei pidä paikkansa?

Mitä merkitystä sillä iällä on siinä jos olet loukannut lastasi? Ihan perus narsistin/luonnevikaisen/mahdottoman ihmisen puheita. Takertutaan johonkin aivan sivuseikkaan jotta ei tarvisi ottaa vastuuta omista teoistaan. Ei katsota peiliin tai pyydetä anteeksi IKINÄ.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on rumasti sanottu mutta hyvä jos tasapainottomilla ihmisillä ei ole lapsia. Sääli niitäkin lapsia joita huostaan otetaan vanhempien ongelmien takia. Huono ennuste heilläkin.  Heidän lapsillaan on sitten enemmän syytä kuin tuossa keskustelussa "70-luvulla syntyneiden 40-luvulla syntyneet äidit"  jossa oli monen ongelmat tasoa: oli pakko piano/balettitunnilla käydä, vaatteita sai vöhän vaikka äidillä oli turkki ja matkustelivat. Piti käydä vieraita tervehtimässä ja pöytätapoja noudattaa." Semmosiakin terapian tarpeita.

Jos inhoaa balettia, kertoo siitå vuosia vanhemmilleen ja silti vaan pakko käydä, eikä esim saa harrastaa jotain muuta mitä oikeasti haluaisi, niin onhan se varmasti aika hirveää. Vanhempi varmasti muutenkin jyräävä ja lapsen mielipiteitä ja tunteita vähättelevä.

Ihmettelen aikuisia keski-ikäisiä jotka yhä velloo lapsuuden vääryyksissä. Ymmärtämättä että vanhemmat on oman kasvatuksen tuloksia, usein sotatraumatisoituneiden jälkeläisiä. Ei ole pysytyneet parempaan. Moni voi olla kirjolla tai mieleltään kipeä, ei ennen tehty diagnoosia ja saatu tukea. Piti vain pärjätä vaikka oli kuinka kuutamolla. Varmasti on toimittu väärin. Mutta se mikä monelta unohtuu on että kun jotkut on olevinaan niin täydellisiä vanhempia, ei lapset heitäkään tule kaikesta kiittämään. Aina he traumatisoituu jostakin ja kokee kärsineensä vääryyttä. Onnellinen on se joka hyväksyy vanhempien epätäydellisyyden ja itsenäistyy heistä myös henkisesti. Aikuinen ihminen voi elää jo omaa elämää ja jättää lapsuus taakse kipuineen ja vääryksinneen. Tämä hetki on tässä ja siihen ei enää vanhempien valta ylety. Vastuu oman elämän valinnoista ja onnellisuudesta on jo sinulla koska olet aikuinen. Itsekkin olen monella tavoin vaikeista olosuhteista mutta käsittelin lapsuuden ja nuoruuden väkivallan yms. jo nuorena aikuisena. En enää tässä iässä halua syytellä vanhempia kun he olivat mitä olivat.  Mihin resurssit riittivät. Syyttely ei vie eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Onko jotenkin tosi paljon narsisteja ja luonnevikaisia noissa n. 70v ihmisissä? Ja sellaista ettei kyetä tasavertaiseen keskusteluun etenkään omien aikuisten lasten kanssa.

Olen vanhempi kuin 70 v mutta miksi emme ole tasavertaisia lastemme kanssa horisemaan psykologisia juttuja.  Monet meistä on ihan toisista oloista kuin lapsemme. Työtä pitänyt niin pienestä tehdä kuin on jotakin osannut tehdä. Ei siinä pohdittu uhmaikiä ja murroskausia.

Oma työikäkin oli vähän toista kuin nykyiset tietokoneen vieressä istuskelu ja nettipalstoille kirjoittelu.

Lapsillamme on ihan eri elämä, hyvin koulutettuja, hyväpalkkaisia,  termistöt hallussa ja opiskelussa perehdytty jossain määrin psykologiaankin.

Sitten nämä maisterit yms, käyvät äidiltään 80  vaatimassa selityksiä miksi 70-luvulla ei ollut niin niinkuin nyt minun lapsillani. Haukkumassa kotinsa , vanhempien ammatit, ladat jne.  Me  sanoitamme  heille, heidän tahtonsa on pääasia. ( Onneks ei omat lapseni) 

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aikuisia keski-ikäisiä jotka yhä velloo lapsuuden vääryyksissä. Ymmärtämättä että vanhemmat on oman kasvatuksen tuloksia, usein sotatraumatisoituneiden jälkeläisiä. Ei ole pysytyneet parempaan. Moni voi olla kirjolla tai mieleltään kipeä, ei ennen tehty diagnoosia ja saatu tukea. Piti vain pärjätä vaikka oli kuinka kuutamolla. Varmasti on toimittu väärin. Mutta se mikä monelta unohtuu on että kun jotkut on olevinaan niin täydellisiä vanhempia, ei lapset heitäkään tule kaikesta kiittämään. Aina he traumatisoituu jostakin ja kokee kärsineensä vääryyttä. Onnellinen on se joka hyväksyy vanhempien epätäydellisyyden ja itsenäistyy heistä myös henkisesti. Aikuinen ihminen voi elää jo omaa elämää ja jättää lapsuus taakse kipuineen ja vääryksinneen. Tämä hetki on tässä ja siihen ei enää vanhempien valta ylety. Vastuu oman elämän valinnoista ja onnellisuudesta on jo sinulla koska olet aikuinen. Itsekkin olen monella tavoi

Näinpä, heti kun täytät 18 voit vain päättää olla terve aikuinen.