Lue keskustelun säännöt.
Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?
23.02.2021 |
Olen siis terapiassa ja käsitellyt mm lapsuutta.
Kommentit (1082)
Onko sota ainoa asia, josta on luvallista traumatisoitua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hieno kirjoitus nro 201!
Joo, mäkin kehun usein omia viestejäni.
Vierailija kirjoitti:
Onko sota ainoa asia, josta on luvallista traumatisoitua?
On. Muut voivat valita, traumatisoituvatko, sotilaiden lapset ovat vaan uhreja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aikuisia keski-ikäisiä jotka yhä velloo lapsuuden vääryyksissä. Ymmärtämättä että vanhemmat on oman kasvatuksen tuloksia, usein sotatraumatisoituneiden jälkeläisiä. Ei ole pysytyneet parempaan. Moni voi olla kirjolla tai mieleltään kipeä, ei ennen tehty diagnoosia ja saatu tukea. Piti vain pärjätä vaikka oli kuinka kuutamolla. Varmasti on toimittu väärin. Mutta se mikä monelta unohtuu on että kun jotkut on olevinaan niin täydellisiä vanhempia, ei lapset heitäkään tule kaikesta kiittämään. Aina he traumatisoituu jostakin ja kokee kärsineensä vääryyttä. Onnellinen on se joka hyväksyy vanhempien epätäydellisyyden ja itsenäistyy heistä myös henkisesti. Aikuinen ihminen voi elää jo omaa elämää ja jättää lapsuus taakse kipuineen ja vääryksinneen. Tämä hetki on tässä ja siihen ei enää vanhempien valta ylety. Vastuu oman elämän valinnoista ja onnellisuudesta on jo sinu
Kun olin nuori 15 v päätettiin olla itsenäisiä oman elämän neitejä ja herroja. Muutettiin omilleen, mentiin töihin ja ruvettiin rakentamaan omaa elämää, toisenlaiata kuin vanhemmillamme.
Kyllähän me 60-luvun teinit olimme aika hukassakin toisenlaiseen ympäristöön jouduttuamme. Työelämä oli julmaa, esimiehetkin ihan pystymetsästä otettuja, nyt sentään työnohjausta yms kaikilla tasoilla.
Meistä jotkut selvisi hammasta purren, opimme ja kehityimme. Mutta en ikinä muista että olisin vanhempiani syytellyt, ne oli ne realisiset lähtökohdat minun viitepiirissäni.
Epäilemättä opiskeleva nuoriso jo silloin kipuili ihan toisella tavalla koska heillä elämässä oli muuta kuin jokapäiväisten perustarpeiden täyttäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko jotenkin tosi paljon narsisteja ja luonnevikaisia noissa n. 70v ihmisissä? Ja sellaista ettei kyetä tasavertaiseen keskusteluun etenkään omien aikuisten lasten kanssa.
Joku ammattilainen toi esiin hyvän pointin, että vanhemman ja lapsen suhde ei ole koskaan tasavertainen. ihmislapsi on todella kauan riippuvainen vanhemman hoivasta ja elää kauan vanhemman vallan alaisena. Valta-asema pysyy samansuuntaisena vaikka lapsi täysi-ikäistyy ja aikuistuu. Miten käydään tasavertaista keskustelua ihmisen kanssa, joka ei pidä sinua tasavertaisena?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä vastaukset just todistaa ettei se keskustelu onnistu. Syytellään vaan menneisyyteen takertumisesta ja käsketään mennä eteenpäin ja vielä uhriudutaan kun ei oltu täydellisiä vanhempia.
Joo, jatkakaa vaan valitsemallanne linjalla, turha tässä alkaa enempää asioista vääntämään.
No, mulla ei ole lapsia. Mutta ajattelen näin suhteessa omaan vanhempani.
Joskus vaan pitää kipeistä muistoista kiinni ja raatelee niillä itseään. En tiedä onko uhrin rooli jo osa minäkuvaa ja muuttuuko se ikinä. Ehkä kasvu pysähtyy tai sen aika ei ole vielä. Katkeruus, viha, tunteitahan ne siinä missä muutkin.
Itse se työ silti pitää tehdä, että pääsee irti ja voi jatkaa elämää. Mitä auttaa, että nähdään ne vanhemmat jokaisessa palstalaisessa, joka on päässyt yli la
Kun on ollut tarpeeksi huonosti asiat, niitä muistoja ei ole. Aivot ovat blokanneet ne. Jotkut alkavat muistaa terapiassa, jotkut eivät.
Silti ne asiat ovat olemassa. Lapsen taakse on lastattu näkymätön kivireki, johon kertyy lisää painoa. Tätä kivirekeä sitten vetää, kunnes se haittaa liikaa elämää. Sitten se muuttuu näkyväksi. Terapiassa ne kivet/kiviä puretaan kuormasta.
Yleensä ei ole tarvetta keskustella siitä, millaisia kiviä siellä reessä on ja miksi vaan saada validaatio vanhemmalta siihen, että hän ymmärtää lapsen kuorman olemassaolon ja oman osuutensa asiassa. Anteeksipyyntö olisi myös ihan paikallaan, mutta eihän sellaista saa päihdeongelmaisilta, persoonallisuushäiriöisiltä tms.
Suosittelen itse, että keskittyy terapeutin kanssa kivien purkamiseen ja oppimaan, miten estetään kivien vastaanottaminen. Näin homma on omissa käsissä eikä jumita siihen, että yrittää saada empatiakyvyttömältä empatiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sota ainoa asia, josta on luvallista traumatisoitua?
On. Muut voivat valita, traumatisoituvatko, sotilaiden lapset ovat vaan uhreja.
Tyhmyyttä ei näemmä voi valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jotenkin tosi paljon narsisteja ja luonnevikaisia noissa n. 70v ihmisissä? Ja sellaista ettei kyetä tasavertaiseen keskusteluun etenkään omien aikuisten lasten kanssa.
Joku ammattilainen toi esiin hyvän pointin, että vanhemman ja lapsen suhde ei ole koskaan tasavertainen. ihmislapsi on todella kauan riippuvainen vanhemman hoivasta ja elää kauan vanhemman vallan alaisena. Valta-asema pysyy samansuuntaisena vaikka lapsi täysi-ikäistyy ja aikuistuu. Miten käydään tasavertaista keskustelua ihmisen kanssa, joka ei pidä sinua tasavertaisena?
Ja ihan meidän vanhempien keskenään puhuma juttu, aikuiset lapset taantuvat lapsuuskodissaan käydessään. Heistä tulee marisevia teinejä, vaikka omatkin lapsensa voivat jo teini-ikää lähestyä.
Serkkuni vaimo sanoi että tytöillä ääni muuttuu teiniksi ja puhe nopeutuu ja miehillä myös ääniala korkeammaksi. Jos heitä tapaa muualla he käyttäytyvät kuten aikuiset ihmiset ja puhuvat "aikuisen äänellä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sota ainoa asia, josta on luvallista traumatisoitua?
On. Muut voivat valita, traumatisoituvatko, sotilaiden lapset ovat vaan uhreja.
Tyhmyyttä ei näemmä voi valita.
No mutta, miten täydellisistä vanhemmista, jotka 24/7 yrittivät parhaansa, voisi tulla tyhmä lapsi?
Todellakin! Nämä "lapset" ovat aivan sairaita. Sekaisin kuin seinäkellot. Mitenkähän seuraava sukupolvi pärjää? Voin jo kuvitella palstan 10 - 15 vuoden päästä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sota ainoa asia, josta on luvallista traumatisoitua?
On. Muut voivat valita, traumatisoituvatko, sotilaiden lapset ovat vaan uhreja.
Minä olen sotilaan lapsi. Isä oli taatusti traumatisoitunut sodasta ja ryyppäsi koko loppuikänsä. Kyllä meille lapsillekin traumoja tuli siitä lapsuuden kaaoksesta. Traumatisoitua voi niin monella tapaa, ei pelkästään kokemalla sodan. Minä en juurikaan niitä asioita enää vatvo. Omia kokemuksiaan ja mielenmaisemaansa ei vaan oikein voi jakaa omien lasten kanssa ja se välillä surettaa. Lapsuus, jonka he saivat, on minusta kuin paratiisi, heille taas itsestäänselvyys. He eivät koskaan voi ymmärtää, millaisista palikoista minut on rakennettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sota ainoa asia, josta on luvallista traumatisoitua?
On. Muut voivat valita, traumatisoituvatko, sotilaiden lapset ovat vaan uhreja.
Minä olen sotilaan lapsi. Isä oli taatusti traumatisoitunut sodasta ja ryyppäsi koko loppuikänsä. Kyllä meille lapsillekin traumoja tuli siitä lapsuuden kaaoksesta. Traumatisoitua voi niin monella tapaa, ei pelkästään kokemalla sodan. Minä en juurikaan niitä asioita enää vatvo. Omia kokemuksiaan ja mielenmaisemaansa ei vaan oikein voi jakaa omien lasten kanssa ja se välillä surettaa. Lapsuus, jonka he saivat, on minusta kuin paratiisi, heille taas itsestäänselvyys. He eivät koskaan voi ymmärtää, millaisista palikoista minut on rakennettu.
Miksi ei voi jakaa?
Toisilla paratiisi, toisilla helvetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todellakin! Nämä "lapset" ovat aivan sairaita. Sekaisin kuin seinäkellot. Mitenkähän seuraava sukupolvi pärjää? Voin jo kuvitella palstan 10 - 15 vuoden päästä...
Silloin on jo "viihdekäyttäjien" ja silikoni/ of - äitien lapset aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sota ainoa asia, josta on luvallista traumatisoitua?
On. Muut voivat valita, traumatisoituvatko, sotilaiden lapset ovat vaan uhreja.
Minä olen sotilaan lapsi. Isä oli taatusti traumatisoitunut sodasta ja ryyppäsi koko loppuikänsä. Kyllä meille lapsillekin traumoja tuli siitä lapsuuden kaaoksesta. Traumatisoitua voi niin monella tapaa, ei pelkästään kokemalla sodan. Minä en juurikaan niitä asioita enää vatvo. Omia kokemuksiaan ja mielenmaisemaansa ei vaan oikein voi jakaa omien lasten kanssa ja se välillä surettaa. Lapsuus, jonka he saivat, on minusta kuin paratiisi, heille taas itsestäänselvyys. He eivät koskaan voi ymmärtää, millaisista palikoista minut on rakennettu.
Onko heillä jotain kehitysvammaa, jos eivät voi ymmärtää?
Kyllä normaali aikuinen voi ymmärtää ja sitä paremmin ymmärtää, mitä selkeämmin kertoo. Lapsi voi olla jopa ihan kiinnostunut, jos siitä kerrotaan normaalisti eikä niin että heistä yrittää tehdä terapeuttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aikuisia keski-ikäisiä jotka yhä velloo lapsuuden vääryyksissä. Ymmärtämättä että vanhemmat on oman kasvatuksen tuloksia, usein sotatraumatisoituneiden jälkeläisiä. Ei ole pysytyneet parempaan. Moni voi olla kirjolla tai mieleltään kipeä, ei ennen tehty diagnoosia ja saatu tukea. Piti vain pärjätä vaikka oli kuinka kuutamolla. Varmasti on toimittu väärin. Mutta se mikä monelta unohtuu on että kun jotkut on olevinaan niin täydellisiä vanhempia, ei lapset heitäkään tule kaikesta kiittämään. Aina he traumatisoituu jostakin ja kokee kärsineensä vääryyttä. Onnellinen on se joka hyväksyy vanhempien epätäydellisyyden ja itsenäistyy heistä myös henkisesti. Aikuinen ihminen voi elää jo omaa elämää ja jättää lapsuus taakse kipuineen ja vääryksinneen. Tämä hetki on tässä ja siihen ei enää vanhempien valta ylety. Vastuu oman elämän valinnoista ja onnellisuudesta on jo sinu
Todella sairaalle vaikuttava tuo kirjoituksesi, 210. Mielestäni hyvin narsistista tekstiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jotenkin tosi paljon narsisteja ja luonnevikaisia noissa n. 70v ihmisissä? Ja sellaista ettei kyetä tasavertaiseen keskusteluun etenkään omien aikuisten lasten kanssa.
Joku ammattilainen toi esiin hyvän pointin, että vanhemman ja lapsen suhde ei ole koskaan tasavertainen. ihmislapsi on todella kauan riippuvainen vanhemman hoivasta ja elää kauan vanhemman vallan alaisena. Valta-asema pysyy samansuuntaisena vaikka lapsi täysi-ikäistyy ja aikuistuu. Miten käydään tasavertaista keskustelua ihmisen kanssa, joka ei pidä sinua tasavertaisena?
Ja ihan meidän vanhempien keskenään puhuma juttu, aikuiset lapset taantuvat lapsuuskodissaan käydessään. Heistä tulee marisevia teinejä, vaikka omatkin lapsensa voivat jo teini-ikää lähestyä.
Serkkuni vaimo sanoi että tytöillä ääni muuttuu teiniksi ja puhe nopeutuu ja miehillä myös ääniala korkeammaksi. Jos heitä tapaa muualla he käyttäytyvät kuten aikuiset ihmiset ja puhuvat "aikuisen äänellä."
Ei tuo ole normaalia eikä tavallista.
Lapsi, joka ei ole saanut ensin kiintyä ja sitten irrottautua turvallisesti, voi jämähtää tuollaiseen - hän ei oikeasti ole tunne-elämältään kasvanut teiniä vanhemmaksi. Koska vanhempi ei ole osannut tukea lasta terveeseen kasvuun, ei myöskään pysty ymmärtämään, mistä on kyse ja syyttää lasta hankalaksi tai lapselliseksi.
Moni aikuinen lapsi on ihan aikuinen vanhempiensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jotenkin tosi paljon narsisteja ja luonnevikaisia noissa n. 70v ihmisissä? Ja sellaista ettei kyetä tasavertaiseen keskusteluun etenkään omien aikuisten lasten kanssa.
Joku ammattilainen toi esiin hyvän pointin, että vanhemman ja lapsen suhde ei ole koskaan tasavertainen. ihmislapsi on todella kauan riippuvainen vanhemman hoivasta ja elää kauan vanhemman vallan alaisena. Valta-asema pysyy samansuuntaisena vaikka lapsi täysi-ikäistyy ja aikuistuu. Miten käydään tasavertaista keskustelua ihmisen kanssa, joka ei pidä sinua tasavertaisena?
Ja ihan meidän vanhempien keskenään puhuma juttu, aikuiset lapset taantuvat lapsuuskodissaan käydessään. Heistä tulee marisevia teinejä, vaikka omatkin lapsensa voivat jo teini-ikää lähestyä.
Serkkuni vaimo sanoi että t
Kyllä, tämä on ihan oikea ilmiö. Itsessänikin tunnistan sen. Huomaan myös että äitini puhuu minulle kuin ala-asteikäiselle kun jouluna käydään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kymmenen vuotta sitten, kun kävin terapiassa,otin asioita puheeksi minua kaltoin kohdelleen vanhemman kanssa. Ei siitä oikein mitään tullut, hän ei pystynyt ottamaan sanomaani vastaan, vaan mitätöi kokemustani.
Muutama vuosi sitten, vähän ennen kuolemaansa, hän pyysi anteeksi..Se merkitsi mulle paljon. Mutta ei siihen voi oikein pakottaa. On mahdollista, ettei sitä vastuunottoa ja anteeksipyyntöä koskaan saa.
Mä en edes odota äidiltäni anteeksipyyntöä.
Riittäisi että hän myöntäisi lapsuudessani tapahtuneita asioita.
Mutta mitäpä voi odottaa narsistilta, jonka elämä pyörii vain hänen ympärillään.😔
Miksi hänen niitä pitäisi enää myöntää?
Etkö ilman sitä pääse eteenpäin?
Olet hänestä vieläkin riippuvainen.
Joskus vaan pitää kipeistä muistoista kiinni ja raatelee niillä itseään. En tiedä onko uhrin rooli jo osa minäkuvaa ja muuttuuko se ikinä. Ehkä kasvu pysähtyy tai sen aika ei ole vielä. Katkeruus, viha, tunteitahan ne siinä missä muutkin.
Itse se työ silti pitää tehdä, että pääsee irti ja voi jatkaa elämää. Mitä auttaa, että nähdään ne vanhemmat jokaisessa palstalaisessa, joka on päässyt yli lapsuudestaan? Täydellistä lapsuutta ei ole kenelläkään, ei edes satukirjoissa. Ei auta taantua samanlaiseksi kuin vanhempansa kokee.
Jos omia lapsia on, he kertovat aikanaan totuuden. Pystyykö henkilö vastaanottamaan totuuden lastensa suusta, toisin kuin vanhempansa nyt. Toivon.
T. Toinen, joka päästi irti, lakkasi takertumasta menneisyyteen. Hyväksyi sen, että vanhemmat ovat ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen kuten minäkin. Heillä oma elämänkohtalonsa, kipeätkin jutut. Minulla omani.