Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa on juuri heitä jotka eivät ole kasvaneet aikuisiksi. He jumittavat lapsuudessaan ja käyttäytyvät kun lapsi äitinsä seurassa jankaten anteeksipyyntöä.

Jos äiti ei ole pystynyt luomaan kuin anteeksipyyntöön jumittavan lapsen, katsokoon peiliin. Jokin on mennyt vikaan eikä se ole se, että "lapsi on hankala"'

Lapsi ei ole hankala. Mutta voiko vieras sanoa hänelle: "Minä en ole äitisi. Sinä olet nyt aikuinen. Opettele pärjäämään omillasi, pystyt kyllä siihen. Ymmärrämme sinua, käsitämme kyllä että se on vaikeaa. Me olemme myös käyneet sen läpi, kukin omalla tavallamme ja niillä korteilla mitä on annettu. Uskomme, että sinäkin pääset siitä yli.

Kun olet käsitellyt asiaa tarpeeksi, lakkaa vellomasta ja ala etsiä onnea itsestäsi. Lapsuus on nyt mennyttä. Jos haluat, voit päästää irti. Se sattuu varmasti, mutta se hyödyttää sinua. Ihan niin kuin sekin, kun kiipesit uudestaan pyörän satulaan, vaikka sattui ja polvesta tuli verta. Opit pyöräilemään.

Tehtäväsi tässä elämänvaiheessa on oppia elämään ja jättää kolhut taakse. Anna haavojen arpeutua, älä koko ajan revi rupia auki. Koemme myötätuntoa, mutta meidän on pakko tehdä se, mitä äitisi ei osaa tehdä. Tuuppaamme sinua hellästi eteenpäin, vaikka se tuntuu sinusta lyönniltä."

Sinä et ole hankala, sinulla on hankala olo. Kukaan ei voi tehdä joitakin asioita puolestasi.

Miten lasta voi tuupata eteen päin menemään jonnekin tuntemattomaan? Siinä matkalla kuljetaan rinnalla. Ne yksin eteen päin menevät omaksuvat usein vääriä malleja. Ihminen tarvitsee toista ihmistä. Siksi tarvitaan sitä terapeuttia, hyvää puolisoa tms. Jos ihminen kasvaa ilman peiliä, hänestä tulee vinoon kasvanut. Sinäkin haluat "kasvattaa" häntä kovalla kädellä empatian sijaan. Se ei yleensä toimi ihmiselle, joka ei ole saanut empatiaa. Jos jollain on terve kokemus empatiasta, tällaista ihmistä voi vähän "kovemmin" sparrata, koska hänellä on pohja olemassa. 

Ihan sama, kun joku olisi eksynyt metsään ilman karttaa ja kompassia ja huitoisit vähän epämääräisesti, että tuohon suuntaan, kyllä siellä on oikea tie. 

Kuinkahan moni "äitiongelmainen" on todellisuudessa narsistisen isin kultatyttö? Oikea  maailma tullut sitten naamalle kuin märkä rätti. Narsismihan periytyy kahdella tapaa: narsismiin taipuvainen luonne periytyy ja narsisti kasvattaa narsistisen ihmisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Miksi sinä keskityt siihen, että uhri on "väärin" uhri.."

 

1. Kommentoija kehotti päästämään jo irti uhriutumisesta, menemään eteenpäin. Miksi kukaan aikuinen haluaisi enää olla ahdistunut uhri, joka odottaa passiivisena loppuikänsä, että äiti huomaa pipin ja puhaltaa sen pois? Voisiko itse nousta ylös, putsata haavan ja jatkaa matkaa?

Miksi ronkkia haavaa likaisilla sormilla ja haluta muidenkin kaivelevan? Samalla kimpassa haukkuen tyhmää äitiä, joka ei näe lapsensa hätää ja pahaa oloa? Mitä sillä saavuttaa? Vain tulehtuneen haavan, joka ei parane koskaan. Olisi julmaa osallistua ronkkimise

En yrittänyt loistaa tunneälyllä. Selvensin, mitä edellinen tarkoitti, faktuaalisesti. Me muut emme ole terapeutteja. Ei ole hyvä kuvitella niin. Jokaiseen viestiin ei voi laittaa kaikkia mahdollisia myötätunnon ilmaisuja. Jokaisessa viestissä ei voi toistaa sitä, mitä sinäkin sanoit. Tulee muutenkin hirveitä lainaustorneja. Usea näiden viestien kirjoittajista on itse kokenut lapsuudessaan kuka mitäkin traumaattista. Keskustelu olisi varmasti kasvokkain vertaistuellisempaa. 

Lue uudestaan, jos käsitit ettei mielestäni haavaa ole olemassa. Vetyperoksidi kirvelee, mutta pelkkä puhallus ei puhdista haavaa. Onko äitikin vailla tunneälyä, kun hän laittaa sitä haavaan? Pitääkö hänen sanoa, että älä ronki koko ajan, anna haavan arpeutua, muuten se tulehtuu?

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni "äitiongelmainen" on todellisuudessa narsistisen isin kultatyttö? Oikea  maailma tullut sitten naamalle kuin märkä rätti. Narsismihan periytyy kahdella tapaa: narsismiin taipuvainen luonne periytyy ja narsisti kasvattaa narsistisen ihmisen. 

Narsistin isän lapsi ON usein äitiongelmainen, koska äiti ei yleensä näe tilannetta eikä osaa pelastaa lastaan ja tukea häntä tai on itse niin narsistisen puolison uuvuttama, että kaikki huomio menee selviämiseen. Myös se luo äitiongelmaa, jos äiti ei jätä narsistia puolisoa tai mitenkään ilmaise, että isä kohtelee lastaan väärin. 

Minusta olisi hauska mennä keskustelemaan nelikymppisen terapeutin kanssa lapsuudestaNi. Hän ei edes uskoisi sellaista lapsuutta edes olevan. Ei sähköjä, ei vesijohtoja, lapsia pirtti täyteen, työtä jokaisella kädet täynnä, jo pienet veti kelkalla polttopuita liiteristä. Koulumatka oli oikeasti viisi kilometriä, siitä neljä metsäpolkuja ja 300 metrin lahdenpohjukan ylitys. Kaksi lankkua kulki salmen suulla, siitä mentiin rospuuttoaikaan. Isä sodasta tullut, äiti väsynyt ja huoli arjen tarpeista.

Mitenhän hän hoitaisi traumojani kun varmaan tottunut kultivoituneempia juttuja kuuntelemaan naisimmeisiltä. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi hauska mennä keskustelemaan nelikymppisen terapeutin kanssa lapsuudestaNi. Hän ei edes uskoisi sellaista lapsuutta edes olevan. Ei sähköjä, ei vesijohtoja, lapsia pirtti täyteen, työtä jokaisella kädet täynnä, jo pienet veti kelkalla polttopuita liiteristä. Koulumatka oli oikeasti viisi kilometriä, siitä neljä metsäpolkuja ja 300 metrin lahdenpohjukan ylitys. Kaksi lankkua kulki salmen suulla, siitä mentiin rospuuttoaikaan. Isä sodasta tullut, äiti väsynyt ja huoli arjen tarpeista.

Mitenhän hän hoitaisi traumojani kun varmaan tottunut kultivoituneempia juttuja kuuntelemaan naisimmeisiltä. 

Aliarvioit rankasti muut ihmiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka vaaditte vanhemmiltanne vastuunottoa, oletteko itse ottaneet vastuuta omasta elämästänne? Vanhempannekin ovat vain omat menneisyytensä tuloksia, ja luultavasti heidän menneisyytensä on traumaattisempi kuin sinun. He voivat pyytää anteeksi, etteivät itse saaneet parempia eväitä elämään ja lapsuutenne oli mitä oli, mutta teidän täytyy myös itse olla valmiita vastaamaan omista valinnoistanne lapsuuden jälkeen, eikä syyttää kaikesta huonoa lapsuutta. Muuten ette ole huonoja vanhempianne kummempia, ettekä itsekään valmiita kasvamaan ihmisenä, mitä toki yritätte vaatia muilta.

Niin, itse oivalsin että omassa lapsuudessaan säännöllisesti pieksetty, vähätelty ja ivattu vanhempi varmasti teki parhaansa niillä eväillä, ei lyönyt minua, eikä haukkunut ja ivannut. Oli vain todella tunneköyhä ja kylmä. Se aika varmasti johtui siitä millainen hänen lapsuutensa oli oll

Täsmälleen näin. Ymmärrys on kaiken alku, myös toipumisen.

Se mikä kuitenkin minua ihmetyttää on se, että miksei tuollainen vanhempi voi pyytää anteeksi tunnekylmyyttään? Eihän se vaatisi kuin muutaman sanan.

 

Itse olen pyytänyt omalta aikuiselta lapseltani anteeksi sitä että en ole ollut niin hyvä vanhempi kuin olisin halunnut olla, ja pahoitellut että osa hänen ongelmistaan saattaa johtua siitä että asioita ei ole hänen lapsuudessaan huomattu niin kuin lapseni olisi ansainnut.

En kokenut tuota ollenkaan vaikeaksi, vaan päin vastoin, ja välit lähenivät entisestään, ja lapsen syytökset loppuivat kuin seinään, kun hän huomasi että häntä on koko ajan rakastettu ja toimittu parhaaksi katsotulla tavalla hänen vuoksensa, mutta niistä lähtökohdista jotka siihen aikaan on olleet olemassa ja niillä eväillä mitä itse olen saanut.

Niin miksi vanhempi ei kykene joko näkemään virheitään, tai pyytämään niitä anteeksi ??

Oma äitinikään ei kyennyt, ehkä kumpaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa on juuri heitä jotka eivät ole kasvaneet aikuisiksi. He jumittavat lapsuudessaan ja käyttäytyvät kun lapsi äitinsä seurassa jankaten anteeksipyyntöä.

Jos äiti ei ole pystynyt luomaan kuin anteeksipyyntöön jumittavan lapsen, katsokoon peiliin. Jokin on mennyt vikaan eikä se ole se, että "lapsi on hankala"'

Lapsi ei ole hankala. Mutta voiko vieras sanoa hänelle: "Minä en ole äitisi. Sinä olet nyt aikuinen. Opettele pärjäämään omillasi, pystyt kyllä siihen. Ymmärrämme sinua, käsitämme kyllä että se on vaikeaa. Me olemme myös käyneet sen läpi, kukin omalla tavallamme ja niillä korteilla mitä on annettu. Uskomme, että sinäkin pääset siitä yli.

Kun olet käsitellyt asiaa tarpeeksi, lakkaa vellomasta ja ala etsiä onnea itsestäsi. Lapsuus on nyt mennyttä. Jos hal

Jos nyt jotain haluaa sanoa niin ainoa, mikä oikeasti auttaa, jos lapsi pystyy sen toteuttamaan on se, että lapsen pitää hyväksyä tunnetasolla se, ettei äiti rakastanut häntä eikä tule rakastamaan. Muu on epäoleellista eikä vie perille. 

Ne. jotka haluavat selvittää asian, elättelevät vielä pientä toivoa siitä, että äiti kuitenkin rakastaisi heitä. Se toivo pitää tappaa ja käsitellä ja sitten on aidosti vapaa. 

Jokainen saa itse päättää, haluaako "olla aikuinen" ja yrittää lähteä tuolle tielle, koska se ei ole mitenkään helppo rasti ja sen loppuunsaattamiseen tarvitaan se, että tulee aidosti nähdyksi jonkun toisen kautta, ei vain kuulla "get over it". 

I wish you very best of luck.

Jos vanhempi on yhtään uhriutuva, good luck

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka vaaditte vanhemmiltanne vastuunottoa, oletteko itse ottaneet vastuuta omasta elämästänne? Vanhempannekin ovat vain omat menneisyytensä tuloksia, ja luultavasti heidän menneisyytensä on traumaattisempi kuin sinun. He voivat pyytää anteeksi, etteivät itse saaneet parempia eväitä elämään ja lapsuutenne oli mitä oli, mutta teidän täytyy myös itse olla valmiita vastaamaan omista valinnoistanne lapsuuden jälkeen, eikä syyttää kaikesta huonoa lapsuutta. Muuten ette ole huonoja vanhempianne kummempia, ettekä itsekään valmiita kasvamaan ihmisenä, mitä toki yritätte vaatia muilta.

Niin, itse oivalsin että omassa lapsuudessaan säännöllisesti pieksetty, vähätelty ja ivattu vanhempi varmasti teki parhaansa niillä eväillä, ei lyönyt minua, eikä haukkunut ja ivannut. Oli vain todella tunneköyhä ja kylmä. Se aika varmast

Itse olen pyytänyt omalta aikuiselta lapseltani anteeksi sitä että en ole ollut niin hyvä vanhempi kuin olisin halunnut olla, ja pahoitellut että osa hänen ongelmistaan saattaa johtua siitä että asioita ei ole hänen lapsuudessaan huomattu niin kuin lapseni olisi ansainnut.

En kokenut tuota ollenkaan vaikeaksi, vaan päin vastoin, ja välit lähenivät entisestään, ja lapsen syytökset loppuivat kuin seinään, kun hän huomasi että häntä on koko ajan rakastettu ja toimittu parhaaksi katsotulla tavalla hänen vuoksensa, mutta niistä lähtökohdista jotka siihen aikaan on olleet olemassa ja niillä eväillä mitä itse olen saanut.

Sinä kuvailet nyt hyvää vanhemmuutta ja vastuunottoa. Onnittelut <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi hauska mennä keskustelemaan nelikymppisen terapeutin kanssa lapsuudestaNi. Hän ei edes uskoisi sellaista lapsuutta edes olevan. Ei sähköjä, ei vesijohtoja, lapsia pirtti täyteen, työtä jokaisella kädet täynnä, jo pienet veti kelkalla polttopuita liiteristä. Koulumatka oli oikeasti viisi kilometriä, siitä neljä metsäpolkuja ja 300 metrin lahdenpohjukan ylitys. Kaksi lankkua kulki salmen suulla, siitä mentiin rospuuttoaikaan. Isä sodasta tullut, äiti väsynyt ja huoli arjen tarpeista.

Mitenhän hän hoitaisi traumojani kun varmaan tottunut kultivoituneempia juttuja kuuntelemaan naisimmeisiltä. 

Aliarvioit rankasti muut ihmiset. 

 

No varmaan kanssa vinoilisi että suksilla kesät ja talvet ja ylämäki kumpaankin suuntaan ja jäiset puolukat lumen alta ainut ruoka.  Nyt ehdotan että siirryt äksän asiakkaaksi, minulla ei vapaita aikoja.  Jonninkoutavaan kun on oikeesti kipeitä ihmisiä joille ei kolmasti päivässä ole sanottu olet ihana ja rakastan sinua lapseni 

Vanha ketju...

Mutta vinkkinä, jos joku on muu on vastaavassa tilanteessa niin ota se vanhempi tai joku muu ihminen mukaan sinne terapiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni "äitiongelmainen" on todellisuudessa narsistisen isin kultatyttö? Oikea  maailma tullut sitten naamalle kuin märkä rätti. Narsismihan periytyy kahdella tapaa: narsismiin taipuvainen luonne periytyy ja narsisti kasvattaa narsistisen ihmisen. 

Narsistin isän lapsi ON usein äitiongelmainen, koska äiti ei yleensä näe tilannetta eikä osaa pelastaa lastaan ja tukea häntä tai on itse niin narsistisen puolison uuvuttama, että kaikki huomio menee selviämiseen. Myös se luo äitiongelmaa, jos äiti ei jätä narsistia puolisoa tai mitenkään ilmaise, että isä kohtelee lastaan väärin. 

Entä jos narsismi ja narsistinen käytös tulee sukupolven takaa, vaikka mummolta? Eli isä itsekin on se kultalapsi eli myös uhri? Entä jos kultalapsi ei lapsuudessaan koe roolissaan mitään ongelmaa? Aika paljon laitat äidin niskaan. Eikö lapsen aikuisena pitäisi ottaa peili käteen ja tarkastella omaa rooliaan ja käytöstään sen sijaan, että keskittyy niin helppoon äidin syyttelyyn? Mutta sehän on todella vaikeaa myöntää, että on ollut vain hovineito tai herra. 

Tottakai äidillä on roolinsa, mutta mikään ei selviä, jos asioita ei voi tarkastella objektiivisesti vaan ihan tunteella mennään ja helpoimman kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vanha ketju...

Mutta vinkkinä, jos joku on muu on vastaavassa tilanteessa niin ota se vanhempi tai joku muu ihminen mukaan sinne terapiaan. 

Äitykkä terapeutin nuhdeltavaksi. Yhdessä kiristätte anteeksipyyntöä kaikesta mahdollisesta.

Äitiys on kamala riski. Ei ihme etteivät nuoret tee lapsia, kuka uskaltaa toisen ihmisen ottaa niin täydellisesti vastuulleen että vielä 50 vuoden päästä on syypää kaikkeen mitä lapselleen on elämän aikana tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi hauska mennä keskustelemaan nelikymppisen terapeutin kanssa lapsuudestaNi. Hän ei edes uskoisi sellaista lapsuutta edes olevan. Ei sähköjä, ei vesijohtoja, lapsia pirtti täyteen, työtä jokaisella kädet täynnä, jo pienet veti kelkalla polttopuita liiteristä. Koulumatka oli oikeasti viisi kilometriä, siitä neljä metsäpolkuja ja 300 metrin lahdenpohjukan ylitys. Kaksi lankkua kulki salmen suulla, siitä mentiin rospuuttoaikaan. Isä sodasta tullut, äiti väsynyt ja huoli arjen tarpeista.

Mitenhän hän hoitaisi traumojani kun varmaan tottunut kultivoituneempia juttuja kuuntelemaan naisimmeisiltä. 

Aliarvioit rankasti muut ihmiset. 

 

 

 

No varmaan kanssa vinoilisi että suksilla kesät ja talvet ja ylämäki kumpaankin suuntaan ja jäiset puolukat lumen alta ainut ruoka.  Nyt ehdotan että siirryt äksän asiakkaaksi, minulla ei vapaita aikoja.  Jonninkoutavaan kun on oikeesti kipeitä ihmisiä joille ei kolmasti päivässä ole sanottu olet ihana ja rakastan sinua lapseni 

Aliarvioit rankasti muut ihmiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno kirjoitus nro 201!

Joo, mäkin kehun usein omia viestejäni.

Erehdyit pahasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni "äitiongelmainen" on todellisuudessa narsistisen isin kultatyttö? Oikea  maailma tullut sitten naamalle kuin märkä rätti. Narsismihan periytyy kahdella tapaa: narsismiin taipuvainen luonne periytyy ja narsisti kasvattaa narsistisen ihmisen. 

Narsistin isän lapsi ON usein äitiongelmainen, koska äiti ei yleensä näe tilannetta eikä osaa pelastaa lastaan ja tukea häntä tai on itse niin narsistisen puolison uuvuttama, että kaikki huomio menee selviämiseen. Myös se luo äitiongelmaa, jos äiti ei jätä narsistia puolisoa tai mitenkään ilmaise, että isä kohtelee lastaan väärin. 

Entä jos narsismi ja narsistinen käytös tulee sukupolven takaa, vaikka mummolta? Eli isä itsekin on se kultalapsi eli myös uhri? Entä jos kultalapsi ei lapsuudessaan koe roolissaan mitään ongelmaa? Aika

No isäni on nimenomaan narsistiäidin kultalapsi. En sinänsä ole koskaan SYYTTÄNYT kumpaakaan vanhempaani. Äiti ei suojellut minua isän aiheuttamalta vahingolta. Toki ei ollut ihan rakentava muutenkaan. 

Mitä sitten, mistä se narsismi tulee? Mitä sitten, onko se isä vai äiti vai mummo vai kaikki kolme? Omat vanhempani eivät koe mitään ongelmaa tai eivät ainakaan ole koskaan ilmaisseet omaavansa. 

Jokainen on vastuussa omasta käytöksestään. Minä en voi siirtää noita haitallisia käytösmalleja ja tunnekylmyyttä edelleen. Jos minusta olisi muodostunut myös narsisti, en voisi itselleni mitään (no joo, nykyään on terapiaa narsisteillekin, mutta yleisesti ottaen). Minun on pitänyt opetella muualta kuin vanhemmilta, miten toimitaan oikein ihmissuhteissa ja myös halu siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni "äitiongelmainen" on todellisuudessa narsistisen isin kultatyttö? Oikea  maailma tullut sitten naamalle kuin märkä rätti. Narsismihan periytyy kahdella tapaa: narsismiin taipuvainen luonne periytyy ja narsisti kasvattaa narsistisen ihmisen. 

Narsistin isän lapsi ON usein äitiongelmainen, koska äiti ei yleensä näe tilannetta eikä osaa pelastaa lastaan ja tukea häntä tai on itse niin narsistisen puolison uuvuttama, että kaikki huomio menee selviämiseen. Myös se luo äitiongelmaa, jos äiti ei jätä narsistia puolisoa tai mitenkään ilmaise, että isä kohtelee lastaan väärin. 

Entä jos narsismi ja narsistinen käytös tulee sukupolven takaa, vaikka mummolta? Eli isä itsekin on se kultalapsi eli myös uhri? Entä jos kultalapsi ei l

Entä tilanne, jossa vanhemmat ovat tunnistaneet sukupolvelta toiselle siirtyneen narsistisen käytöksen ja haluaisivat siitä puhua, mutta lapsi ei halua, koska helpot selitykset häviäisivät ja kaikkea , myös itseään, joutuisi tarkastelemaan uudessa valossa? Terapeutista ei siinä tilanteessa taida apua olla.

Vanhemmat olivat lapsuudessa erehtyväisiä ja hyvä niin. Epäoikeudenmukaisia, epätasapuolisia, loukkaavia.

Mutta entäs kun se sama erehtyväisyys jatkuu edelleen ja kohdistuu koko ajan enemmän ja enemmän myös lapsenlapsiin? Jos omaa väärinkohteluaan ei saa ottaa esiin, koska se on vanhojen kaiveluja, eikö velvollisuus ole kuitenkin pitää omista lapsistaan huolta?

mitä siis tehdä kun ne samat satuttavat toimintamallit siirtyvät nyt isovanhempien käytöksessä lapsenlapsiin? Eikö silloinkaan saa yrittää edes keskustella asioista ja kertoa kokemuksistaan?