Lue keskustelun säännöt.
Kun ystävä hylkää kertomatta mitään syytä
23.02.2021 |
Tämä on kipeä, nöyryyttävä, uskomaton ja häpeää herättävä kokemus.
Mulle näin on käynyt kaksi kertaa.
He eivät olleet vain tuttavia, vaan monen vuoden läheisiä ystäviä.
Kummassakaan tapauksessa en saanut tilaisuutta puhua.
Näistä on jo vuosia. Toisesta näen yhä unia.
Onko muille käynyt tämmöstä?
Onko asia jotenkin selvinnyt?
Kommentit (182)
Minut jätti ilman selityksiä ystävä jolle olin jopa kustantanut kaksi lomareissua jne. Hän päätti vampta erään miesuolisen ystäväni (ei poika tms ystävä, ihan vaan ystävä), koska tällä oli kiva talo.
Muistan kun menimme käymään siellä, ystävälläni silmät kiilui kun tajusi mitä voisi saada jos. Oin aika järkyttynyt kun kesken illan meni selälleen makaamaan lattialle ja levitteli ja venytteli siinä. Muutamaa kuukautta myöhemmin kun kävin miespuolisen luona moikkaamaassa, tajusin käsityöläisystäväni juttuja oli ripustettu sinne tänne jne.
Kysyin selitystä? ovatko yhdessä tms? En saanut mitään. Päätin olkoot molemmat, joten siihen loppui kaksi ystävyyttä kuin seinään.
Nykyään näiden ja muutamien muiden tapausten vuoksi, en luota kehenkään. Ihmiset on aika p**koja.
Ai niin nuokin kaksi ovat uskovia hehe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen haihtunut joistakin ihmisuhteista siksi, että toisen tapaaminen ja yhteydenpito on tuntunut työltä. Jo tapaamista sopiessa on tuntunut, että tämä pitää saada alta pois ettei hetkeen tarvitse nähdä, ja toisen viestittelyihin on vastaillut tympääntyneenä, kiinnostusta esittäen. Ei sellainen ole reilua kummallekaan.
En silti ole pelkurina sanonut suoraan, vaan ollut "kiireinen", "unohtanut" vastailla viesteihin tai vastaillut niihin myöhässä, estänyt viestimissä ja kadulla kohdatessa antanut ymmärtää, etten vain käytä kyseistä palvelua enää...
Jos tekemisissä oleminen vie paljon enemmän virtaa kuin antaa sitä, ei ihmissuhteella oikein ole tulevaisuutta. Katkeraksihan siinä vain tulee, kun väkisin joutuu esittämään, että kiinnostaa, ja tuntuu että hukkaa aikaansa viestitellessä ja tavatessa.
Vierailija kirjoitti:
Onko se hylkäämistä jos toinenkaan osapuoli ei koskaan kysele perään?
Ei vaan erilleen kasvamista. Luonnollista vaihtuvuutta.
Hahmotin vuosien jälkeen, että ystävä puhui aina itsestään. Hänen ongelmiaan ja ilonaiheitaan ja miesjuttujaan puitiin koko ajan ja edestakaisin. Kun hän vuorostaan kysyi, mitä minulle kuuluu, uppoutui hän heti vastaukseni ensimmäisestä lauseesta alkaen puhelimeensa sanoen välillä "joo" sellaisissa paikoissa, ettei hän edes kuunnellut.
Hän piti lähes päivittäin suuntaani yhteyttä ja halusi usein tavata, mutta vuorovaikutus oli kuin tv:n keskusteluohjelmassa, jossa teemana oli aina hän itse. Tuntui todelta pahalta ymmärtää, että tällaista se oli ollut koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Hahmotin vuosien jälkeen, että ystävä puhui aina itsestään. Hänen ongelmiaan ja ilonaiheitaan ja miesjuttujaan puitiin koko ajan ja edestakaisin. Kun hän vuorostaan kysyi, mitä minulle kuuluu, uppoutui hän heti vastaukseni ensimmäisestä lauseesta alkaen puhelimeensa sanoen välillä "joo" sellaisissa paikoissa, ettei hän edes kuunnellut.
Hän piti lähes päivittäin suuntaani yhteyttä ja halusi usein tavata, mutta vuorovaikutus oli kuin tv:n keskusteluohjelmassa, jossa teemana oli aina hän itse. Tuntui todelta pahalta ymmärtää, että tällaista se oli ollut koko ajan.
Otin vasta etäisyyttä ihan samanlaiseen henkilöön. Nyt vointini ja itsearvostukseni on paljon parempi. Pitää asettaa rajoja, joiden yli ei hyväksikäyttävä ihminen saa tulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorena jaksoin monenlaista viheltäjää. Nyt iän karttuessa sitä on tullut krantuksi, että kenen kanssa resurssejaan kuluttaa.
Mm. omahyväiset marisijat, tuppisuut, leuhkivat leijujat ja idealistiset saarnaajat eivät mahdu kalenteriini. Maailma on tarpeeksi raskas paikka ilman näitä kivirekiäkin.
En koe edes olevani heille selitystä velkaa. Jos en ehdi heitä tavata, niin en ehdi.
Tämä kyllä tiivistää hyvin, miten sitä kokee ihmisseuran kun tulee enemmän ikää. Ei ole enää voimavaroja ja kiinnostusta seurustella kenen tahansa kanssa. Nuorena rima oli matalampi. Nyt haluaa selkeästi tasapuolisia ihmissuhteita, missä kumpikin saa jotain oikeasti. Ei se määrä, vaan laatu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena jaksoin monenlaista viheltäjää. Nyt iän karttuessa sitä on tullut krantuksi, että kenen kanssa resurssejaan kuluttaa.
Mm. omahyväiset marisijat, tuppisuut, leuhkivat leijujat ja idealistiset saarnaajat eivät mahdu kalenteriini. Maailma on tarpeeksi raskas paikka ilman näitä kivirekiäkin.
En koe edes olevani heille selitystä velkaa. Jos en ehdi heitä tavata, niin en ehdi.
Tämä kyllä tiivistää hyvin, miten sitä kokee ihmisseuran kun tulee enemmän ikää. Ei ole enää voimavaroja ja kiinnostusta seurustella kenen tahansa kanssa. Nuorena rima oli matalampi. Nyt haluaa selkeästi tasapuolisia ihmissuhteita, missä kumpikin saa jotain oikeasti. Ei se määrä, vaan laatu.
Olen viimeisen vuoden aikana karsinut sosiaaliset menot ja rajoitusten jälkeisessä elämässä en menisi enää samoihin juttuihin mukaan kuin ennen. En hyppäisi muiden mielen mukaan tapaamaan heitä. Omaa tarvetta muiden tapaamiselle ei ole.
En kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen viimeisen vuoden aikana karsinut sosiaaliset menot ja rajoitusten jälkeisessä elämässä en menisi enää samoihin juttuihin mukaan kuin ennen. En hyppäisi muiden mielen mukaan tapaamaan heitä. Omaa tarvetta muiden tapaamiselle ei ole.
En kaipaa.
Tämä. Työpäivän jälkeen ja vapaalla tuntui odottavan paljon raskaampi työmaa, kaverit. Nämä koronarajoitukset ovat antaneet siitä hengähdystaukoa. Sen verran olen nyt miettinyt, etten enää koskaan halua tehdä hammasta purren ja pakosta asioita, joiden oikeasti pitäisi tuoda iloa ja tukea omaa jaksamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen viimeisen vuoden aikana karsinut sosiaaliset menot ja rajoitusten jälkeisessä elämässä en menisi enää samoihin juttuihin mukaan kuin ennen. En hyppäisi muiden mielen mukaan tapaamaan heitä. Omaa tarvetta muiden tapaamiselle ei ole.
En kaipaa.Tämä. Työpäivän jälkeen ja vapaalla tuntui odottavan paljon raskaampi työmaa, kaverit. Nämä koronarajoitukset ovat antaneet siitä hengähdystaukoa. Sen verran olen nyt miettinyt, etten enää koskaan halua tehdä hammasta purren ja pakosta asioita, joiden oikeasti pitäisi tuoda iloa ja tukea omaa jaksamista.
Jes!
Tuntuu tosiaan lomalta ystävyyden rooliodotuksista. Palkatonta työtä josta olisi voinut saada potkut milloin vaan. Kai motiivini oli pelko. Yksin jäämisellä pelotellaan vaikka ei minua oikeassa hädässä ystävältään olisi pelastaneet. Sattuu tajuta tämä, mutta parempi nyt kuin tuhlata koko elämä turhiin tuttaviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se syy ei ole väärinymmärrys, kiireessä tapahtunut unohdus tai "hylkääjän" voimattomuutta.
En halua hieroa toisen ihmisen naamaan sitä että hän on yksinkertaisesti ihan kamala ihminen, enkä voi ymmärtää, miten hänellä ylipäätään on ystäviä. Hänen oma elämänsä varmasti kertoo sen hänelle, jos se on totta.
Musta tää on aika karseaa luettavaa. Vaikka sä et arvosta kyseistä ihmistä, moni muu saattaa arvostaa. Eli ei kannata ehkä vetää johtopäätöksiä että joku on hirveä ihminen. Tietenkään tekemisissä ei tarvitse olla jos ei halua. Mutta pitää olla selkärankaa ilmaista se.
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut, että vaikka molemmissa on ollut vikaa, tai "vikaa", niin vain minä olen saanut syyt niskoilleni jokaisella kerralla, kun kaveruus tai ystävyys on loppunut.
Siis ihan totta, minua ei ole ghostattu, vaan on kerrottu päin naamaa että vika on minussa. Se on tehnyt oloni katkeraksi, ja nyt kun alan toipua katkeruudesta, olen enää vain surullinen, väsynyt ja varovainen. En halua tutustua enää kehenkään. Voin käydä lapsen kanssa kylässä kun alle kouluikäinen menee ensimmäisen kerran jollekin leikkimään. Voin käydä koiran kanssa kävelyllä, tai kuunnella naapurin valitusta ties mistä asiasta. Mutta minun lähelleni ei enää tule yksikään uusi ihminen.
Minä en nimittäin mielestäni ansaitse sitä, että omalta puoleltani yritän parhaani samalla, kun yritän pärjätä omassa elämässäni. Olen varmasti vaikea ihminen, vaikeasti tulkittavissa ja etäinen, mutta koskaan en ole ollut tahallani suoraan ilkeä, enkä edes rivien välistä. En vain ole sellainen ihminen. Silti olen joutunut ottamaan vastaan sen roolin, että kuuntelen huolia, autan arjessa, hoidan toisen lapsia ja jum**auta poistan toisen kännykästä puhelinlokeja koska ystävä petti miestään, eikä osannut käyttää puhelintaan.
En siis väitä, että olisin täydellinen. En ole. En väitä, että osaisin olla aina oikein. Mutta ei ole ollut reilua, että minun haaveilleni on naurettu päin naamaa, tai niistä on jopa vedetty herneet nenään. Ei ole ollut oikein, että minulle on sanottu, että en ansaitse hyvää ja kunnollista miestä, koska olen eläkkeellä mt-ongelmien vuoksi. En ole mielisairas, olen ollut estoinen ja masentunut, ja kärsin yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä. Olen silti ollut huumorintajuinen, pärjännyt omassa arjessa, osannut haaveilla ja toteuttaa haaveitani. En ole halunnut kenestäkään terapeuttia, kun minulla on jo ihan ammattilainen sellainen. En ole kaatanut menneisyyttäni kenenkään niskaan, ja olen ollut enemmän kuuntelija kuin että minua olisi kuunneltu.
Ja juuri tuo on myös sitten ärsyttänyt ihmisiä. Kun en ole jaksanut/pystynyt/ehtinyt aina kuunnella. Ja se on ärsyttänyt, kun huolimatta statuksestani, eli siitä että en ole työelämässä, olen silti päässyt tekemään kivoja asioita. Siitä on pitänyt sanoa, että "hyvähän sun on", ja "en nyt jaksa kuunnella sun muka huolia" ja "miten sulla voi olla tuollainen mies kun sä et ole yhtään mitään?"
Joskus olisi kyllä kiva tietää, että mikä minussa niin ärsyttää. Olemus? Rahatilanne? Se, että en halua puhua muista pahaa? Se, että yritän useimmiten nähdä elämän hyvät puolet, koska muuten en itse jaksaisi? Se, että olen vetänyt rajoja? Se, että olen jollain tavalla surua mukanaan kantava ihminen, jolle ei anneta mahdollisuutta olla mitään muuta?
Sen olen oppinut, että koskaan ei kannata kertoa että olen eläkkeellä. Sen jälkeen en ole enää mitään muuta, kaikki mitä osaan tai teen katoaa, ja olen enää yhteiskunnan pohjasakkaa. Ei auta sanoa, että ei tämä tartu. Olen yhtä aikaa jotain aivan liikaa ja jotain liian vähän.
(Pahoittelut jos teksti on sekava, minulla on tunnin päästä terapeutin aika ja alkaa olla kiire). Tsemppiä hylätyille tähän päivään <3
Luultavasti huonosti sinua kohtelevat "kaverisi" ovat olleet yksi syy siihen että olet ollut masentunut. Tuollaista ei tarvitse kenenkään kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se syy ei ole väärinymmärrys, kiireessä tapahtunut unohdus tai "hylkääjän" voimattomuutta.
En halua hieroa toisen ihmisen naamaan sitä että hän on yksinkertaisesti ihan kamala ihminen, enkä voi ymmärtää, miten hänellä ylipäätään on ystäviä. Hänen oma elämänsä varmasti kertoo sen hänelle, jos se on totta.
Musta tää on aika karseaa luettavaa. Vaikka sä et arvosta kyseistä ihmistä, moni muu saattaa arvostaa. Eli ei kannata ehkä vetää johtopäätöksiä että joku on hirveä ihminen. Tietenkään tekemisissä ei tarvitse olla jos ei halua. Mutta pitää olla selkärankaa ilmaista se.
Ja tällä tarkoitan ihmisiä joita joku pitää pitkästyttävänä jne ja siksi välttelee puheluita, jättää vastaamatta, miettii vaan miten kukaan jaksaa tuollaista. Hyvin moni voi jaksaakin. En tarkoita sellaisia jotka ilkeilevät tai kohtelevat toista oikeasti ikävästi ja siksi katkaistaan välit. Se on ihan oikein. Mutta jollekin sellainenkin ihminen voi tietysti olla rakas.
Itsestä tuntui kauan että kukaan ei pitänyt minusta. Olin pieneltä paikkakunnalta, ja kaveritkin kohtelivat nihkeästi. Jopa sellaiset joiden kanssa oltiin välillä läheisiä. Sitten muutin muualle ja sain uusia ystäviä. Kellään ei ollutkaan ennakko-oletuksia minusta ja kaikki kohtelivat mukavasti. Sitten kun tapasi taas vanhaa ystävää joka nihkeilee, silmät avautui. Hän pitää minua varmaan ihan saastana, kun muutkin hänen lähipiirissään pitävät. Ei ehkä tiedostaen, mutta kuitenkin. Eli ympäristö vaikuttaa. Hän saattaisi hyvinkin kirjoittaa tänne jotain juttua että ei jaksa pitää yhteyttä yhteen tyhmään kaveriinsa, joka ei tajua ettei kiinnosta. Ja koska ei minua kiinnosta, hän on varmaan ihan hirveä ihminen.
Ja sitten onkin se toinen realiteetti jossa olenkin ihan hyvä tyyppi. Kannattaa miettiä missä seurassa aikaansa viettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap oli totta että olitte oikeasti ystäviä ja koitte tosi läheisiä hetkiä niin sitten jotain merkittävää on heidän elämässään tapahtunut että ottivat etäisyyttä. Mitä tahansa ajattelet niin älä ajattele että vika on sinussa ellet tehnyt jotain tosi ikävää heille.
Joskus vain käy niin että elämä menee mullinmallin ja täytyy putsata pöydältä pois kaikki entinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai kamala tuota ajatusta, että joku männävuosien tuttu ilmaantuisi oven taakse vaatimaan selitystä ystävyytemme päättymiseen..
Arvostan toki ystävyyttä, mutta se on mielestäni myös vapaa, dynaaminen vaeltaja. Toiset kulkee rinnalla pitemmän, toiset lyhyemmän matkaa. En vaadi selitystä universumilta tähän.no tuo että kun puhutaan YSTÄVYYDESTÄ, erityisesti LÄHIESISTÄ, pitäkaikaisista ystävyyksistä, ja sinä käännät asian VITSIKSI, "männävuosien tuttu"??, kertoo juuri hälläväliä-tyypistä, jolla ei varmasti ole oikeasti läheisiä sydänystäviä koskaan ollutkaan. Tuo juuri on dissosisaatiota, asiasta etääntymistä, et edes pysty kesksustelemaan asiasta oikeasti. Kuka tuommoisen ystävä haluaisi olla, milloin tahansa voi jäädä yksin ja jätetyksi, järkkää synttäreitä ystäville, mut kukaan kustutuista ei tule. Sairastuu, ketään ei kiinnosta...jne.Panostat ystävyyksiisi, olet kenties henkilön kaasona, lapsensa kummina, järkkäät polttareita, tarjoat kotisi kyläilyä varten, muistat synttäreinä, lastensa synttäreinä, jne, ja sit ootkin muka "männävuosien tuttu"? hahha!
Selityksen saaminen on jokaisen oikeus, JOS ystävä sitä tarvitsee itse. Muuten on vain ollut joku hyväksikäytettävä hölmö.
Puhumme ”entisistä” ystävistä. He eivät koe olevansa velvollisia enää mihinkään. He ovat muuttuneet takaisin ventovieraiksi. Kuten jollain ventovieraalla ei ole velvollisuuksia tai muilla ihmisillä oikeuksia vaatia heiltä jotain, entisillä ystävillä ei ole velvollisuuksia, eikä muilla ole oikeuksia heihin.
Vaikka monet kuvittelevat, että joku polttarien järjestäminen aikaansaa loppuelämäksi määrättyjä oikeuksia toiseen, se ei ole totta. Kyse ei ole jostain ”työsuhteesta”, jossa sinä olet tehnyt jotain ja vastineena ”työsuhteen” jälkeenkin on velvollisuuksia ja työnantajalla oikeuksia sinuun. Hmm. mutta niinhän se on. Niissäkään sinulla ei ole velvollisuuksia entistä työpaikkaasi kohtaan, ellei sopimus sano muuta.
Sinä ihmisenä voit tarvita asioita, mutta ei ole olemassa enää jotain sitä ystävää, jolla velvollisuuksia ja sinulla oikeuksia häntä kohtaan. On vain olemassa joku jonka tunsit ja joka joskus oli sinulle jotain ja sinä hänelle jotain, mutta et enää.
Et ole hyväntahtoinen hölmö, vaan ihminen joka ei vaan ole enää hänen ystävä. Statuksesi on muuttunut ja samoin oikeutesi ja velvollisuutesi henkilöön nähden. Entinen on entinen, vaikka kuinka se harmittaisi ja vaikka siihen yhteiseen menneisyyteen kuuluisi vaikka mitä.
Lopeta kuvitelma, että sinulla on oikeuksia muita vapaita ihmisiä kohtaan. Heidän vapautensa menee ennen sinun oikeuksiasi heihin.
Ala-asteella paras kaveri "hylkäsi" ja alkoi olla minua vihaavan tytön kaveri. Yritin pyöriä niiden kanssa sitten joiden kanssa olin ollut tekemisissä muutenkin kuin koulun kautta, eli saman kadun tyttöjen. Heillä kuitenkin oli oma tiivis kuvio, johon mahduin mukaan joskus ja jouluna. ala-yläasteen taitteessa kaveerasin yhtä tyttöä joka oli innolla hyvä kaverini, ja tuntui mukavalta kun hän soitti ja halusi olla kanssani. Yläasteen ekalla hän kuitenkin yhtäkkiä lakkasi puhumasta minulle, eikä sen jälkeen edes katsonut päin.
Kasille siirryttyä asiaan tuli muutos, koska pojat ottivat mielellään joukkoonsa mukaan, joten en ollut enää kaveriton. Tämä aiheutti tytöissä kuitenkin kateutta minua kohtaan, enkä saanut heistä kavereita. Toisaalta arvostin tätä poikaporukkaa niin paljon, etten halunnut jättää heitä vain saadakseni tyttökavereita, jotka kuitenkin minut hylkäisivät taas kohta, ja sitten olisin taas kaveriton. Yläasteelta löytyi kuitenkin se yksi samanlainen erakkotyttö joka on edelleen paras ystäväni <3 Toisella asteella minut otti kaverikseen eräs tyttö, joka oli kuitenkin hyvin mustasukkainen lopulta, enkä enää voinut itse olla hänen kaverinsa, koska hän yritti eristää minut muista.
Minulla on 2 naispuoleista ystävää jotka ovat edelleen kavereitani, vuosikymmenten jälkeen. Ja kaksi miespuolista ystävää. Kaikki muut ovat feidanneet minut pikkuhiljaa elämästään mitään selittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Ala-asteella paras kaveri "hylkäsi" ja alkoi olla minua vihaavan tytön kaveri. Yritin pyöriä niiden kanssa sitten joiden kanssa olin ollut tekemisissä muutenkin kuin koulun kautta, eli saman kadun tyttöjen. Heillä kuitenkin oli oma tiivis kuvio, johon mahduin mukaan joskus ja jouluna. ala-yläasteen taitteessa kaveerasin yhtä tyttöä joka oli innolla hyvä kaverini, ja tuntui mukavalta kun hän soitti ja halusi olla kanssani. Yläasteen ekalla hän kuitenkin yhtäkkiä lakkasi puhumasta minulle, eikä sen jälkeen edes katsonut päin.
Kasille siirryttyä asiaan tuli muutos, koska pojat ottivat mielellään joukkoonsa mukaan, joten en ollut enää kaveriton. Tämä aiheutti tytöissä kuitenkin kateutta minua kohtaan, enkä saanut heistä kavereita. Toisaalta arvostin tätä poikaporukkaa niin paljon, etten halunnut jättää heitä vain saadakseni tyttökavereita, jotka kuitenkin minut hylkäisivät taas kohta, ja sitten olisin taas kaveriton. Yläasteelta löytyi kuitenkin se yksi samanlainen erakkotyttö joka on edelleen paras ystäväni <3 Toisella asteella minut otti kaverikseen eräs tyttö, joka oli kuitenkin hyvin mustasukkainen lopulta, enkä enää voinut itse olla hänen kaverinsa, koska hän yritti eristää minut muista.
Minulla on 2 naispuoleista ystävää jotka ovat edelleen kavereitani, vuosikymmenten jälkeen. Ja kaksi miespuolista ystävää. Kaikki muut ovat feidanneet minut pikkuhiljaa elämästään mitään selittämättä.
Piti jatkamani vielä että minulle tämä on naisten normaalia käytöstä tämä ystävyyden päättäminen yhtäkkiä ilman kerrottavaa syytä. Koen olevani itse, sekä näiden kahden naispuolisen ystäväni olevan erilaisia naisia valtaosaan naisista verrattuna. Tämä johtuu minun omistä henkilökohtaisista kokemuksistani naisten ystävyydestä. Ne pojat keiden kanssa olin yläasteella kavereita, yhä edelleen ovat moikattavissa, jututettavissa, ja tiedän pääpiirteittäin mitä heille kuuluu. Nämä minut "hylänneet" tytöt ja niaset taas vaihtavat kasunpuolta kun tulen vastaan.
Olen kokenut saman yhden kerran. Ystävä vuosikymmenien ajalta yllättäen ilmaisi, ettei halua olla tekemisissä. Syytä en ole keksinyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai kamala tuota ajatusta, että joku männävuosien tuttu ilmaantuisi oven taakse vaatimaan selitystä ystävyytemme päättymiseen..
Arvostan toki ystävyyttä, mutta se on mielestäni myös vapaa, dynaaminen vaeltaja. Toiset kulkee rinnalla pitemmän, toiset lyhyemmän matkaa. En vaadi selitystä universumilta tähän.no tuo että kun puhutaan YSTÄVYYDESTÄ, erityisesti LÄHIESISTÄ, pitäkaikaisista ystävyyksistä, ja sinä käännät asian VITSIKSI, "männävuosien tuttu"??, kertoo juuri hälläväliä-tyypistä, jolla ei varmasti ole oikeasti läheisiä sydänystäviä koskaan ollutkaan. Tuo juuri on dissosisaatiota, asiasta etääntymistä, et edes pysty kesksustelemaan asiasta oikeasti. Kuka tuommoisen ystävä haluaisi olla, milloin tahansa voi jäädä yksin ja jätetyksi, järkkää synttäreitä ystäville, mut kukaan kustutuista ei tule. Sairastuu, ketään ei kiinnosta...jne.Panostat ystävyyksiisi, olet kenties henkilön kaasona, lapsensa kummina, järkkäät polttareita, tarjoat kotisi kyläilyä varten, muistat synttäreinä, lastensa synttäreinä, jne, ja sit ootkin muka "männävuosien tuttu"? hahha!
Selityksen saaminen on jokaisen oikeus, JOS ystävä sitä tarvitsee itse. Muuten on vain ollut joku hyväksikäytettävä hölmö.
Puhumme ”entisistä” ystävistä. He eivät koe olevansa velvollisia enää mihinkään. He ovat muuttuneet takaisin ventovieraiksi. Kuten jollain ventovieraalla ei ole velvollisuuksia tai muilla ihmisillä oikeuksia vaatia heiltä jotain, entisillä ystävillä ei ole velvollisuuksia, eikä muilla ole oikeuksia heihin.
Vaikka monet kuvittelevat, että joku polttarien järjestäminen aikaansaa loppuelämäksi määrättyjä oikeuksia toiseen, se ei ole totta. Kyse ei ole jostain ”työsuhteesta”, jossa sinä olet tehnyt jotain ja vastineena ”työsuhteen” jälkeenkin on velvollisuuksia ja työnantajalla oikeuksia sinuun. Hmm. mutta niinhän se on. Niissäkään sinulla ei ole velvollisuuksia entistä työpaikkaasi kohtaan, ellei sopimus sano muuta.
Sinä ihmisenä voit tarvita asioita, mutta ei ole olemassa enää jotain sitä ystävää, jolla velvollisuuksia ja sinulla oikeuksia häntä kohtaan. On vain olemassa joku jonka tunsit ja joka joskus oli sinulle jotain ja sinä hänelle jotain, mutta et enää.
Et ole hyväntahtoinen hölmö, vaan ihminen joka ei vaan ole enää hänen ystävä. Statuksesi on muuttunut ja samoin oikeutesi ja velvollisuutesi henkilöön nähden. Entinen on entinen, vaikka kuinka se harmittaisi ja vaikka siihen yhteiseen menneisyyteen kuuluisi vaikka mitä.
Lopeta kuvitelma, että sinulla on oikeuksia muita vapaita ihmisiä kohtaan. Heidän vapautensa menee ennen sinun oikeuksiasi heihin.
Now you're just somebody that i used to know
Olen lopettanut yhteydenpidon jatkuvan piikittelyn, ilkeilyn ja sen takia että joku antaa joka asiassa ymmärtää olevansa parempi. Myöskin taloudellinen hyväksikäytön yritys eräällä ihmisellä. Ne joihin olen yhteydenpidon lopettanut, omaavat vähintään narsistisia piirteitä.