Häät tulossa ja en enää sittenkään halua lapsia :(

Elämäni parasta aikaa, välillä muistelen, välillä en pysty koska se oli niin ihanaa aikaa.

Kun lapsi on jo iso, ei ole sitä hoitamista sillä lailla enää.

Ja elämäni paras asia, parempaa ei voi olla kuin oma lapsi.

Enempäähän ei saa kertoa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Voin sanoa että aivan hirvittävä tämä tilanne, kun itse haluaisi elämän ja hyvän parisuhteen jatkuvan, mutta mies haluaa pilata tämän kaiken lapsella. Inhoan ajatustakin siitä että kaikki meidän yhteinen häviäisi ja tilalle tulisi loputon työleiri vailla vapaapäiviä. Hyi että :( Olen vapautta ja rauhaa arvostava ujo ja kiltti nainen. Nyt mieheni haluaa kääntää kaiken ylösalaisin. Me olemme jo naimisissakin ja se tekee tästä vielä vaikeampaa. Teemme nyt kaikkia töitä ja harrastuksia yhdessä tasavertaisena pariskuntana. Jos lapsi tulisi niin minä joutuisin jäämään kotiin aina kun mies menee töihin. En osaa käyttää yksin esimerkiksi klapikonetta, me ollaan aina klapitettu yhdessä ja monta muuta vastaavaa hommaa mitä en vaan yksin voi. Mielestäni elämä on ollut ihanaa kun olemme yhdessä tehneet töitä elämämme ja kotimme eteen. Sitten jos lapsi tulisi niin tietysti se olisin minä joka nököttäisi lapsen vankina kotona sillävälim kun mies tekisi niitä ennen meidän yhteisiä juttuja yksin. Minä joutuisin tehdä sellaista mitä en halua ollenkaan tehdä. Kukaan ei varmaan ymmärrä mitä ajan takaa.

Et vaan tee lasta, kaikki jatkuu kuten nytkin...

Erotkaa. Miehesi kuulostaa aviomiesmatskulta kenelle tahansa nuorelle perhettä haluavalle naiselle. Ero ei tule olemaan ongelma hänelle. Ja sinä, noh, tulet onnelliseksi siellä vuorikiipeilemässä..? 

Vierailija kirjoitti:

Elämä on rikkaampaa jos on lapsia. Tätä ei voi ymmärtää jos ei itsellä ole lasta ja sen tuomaa kokemusta.

Entäpä jos kaikki eivät halua elämänsä "rikastuvan" sillä tavalla, minkä lapsoset aiheuttavat? Kaikki meistä eivät ole syntyneet mammuleiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on tätä. Miesten elämä kun ei juuri lapsen myötä muutu. Se olet ap sinä, joka kärsit raskauden,heräät yölläkin imettämään, heräät vauvan kitinään lohduttamaan, olet pois töistä kun lapsi sairastaa, käyt neuvolakäynnit, suunnittelet ja järjestät synttärit, huolehdit että on oikeanlaiset ulkoiluvaatteet tarhassa mukana jne. Jne.

Helppo olisi miehenä haluta lapsia!

Onko joillakin tosiaan näin? Meillä mies heräsi aina kun vauva heräsi ja nosti hänet viereeni, että pystyin imettämään. Mies lohduttaa öisin. Ollaan vuorotellen kotona kun lapset sairastaa, vuorotellen käydään myös neuvolakäynnit/hammaslääkäri/lääkärit. Mies oli myös raskausaikana aina mukana neuvolassa. Mies myös pakkaa siinä missä minäkin lasten tarhareput😂 Ja saatiin lapset kun oltiin 21 ja 24-vuotiaita

Kuvailet perhe-elämää, mikä on normi. En tunne yhtäkään perhettä, missä mies ei osallistuisi ja aidosti haluaisi olla vanhempi.

Muut ovat poikkeuksia. Yleensä tämmöisessä tapauksessa on kyseessä nutturan äärimmilleen kiristänyt besserwisser äitihahmo, joka kuvittelee osaavansa kaiken miestään paremmin. Siinä sitten poljetaan kokojan miehen varpaille, tullaan lapsen ja miehen väliin ja itketään vauva.fi-palstalla miten sikoja miehet on ja "taas sain kaiken yksin tehdä". :D

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Voin sanoa että aivan hirvittävä tämä tilanne, kun itse haluaisi elämän ja hyvän parisuhteen jatkuvan, mutta mies haluaa pilata tämän kaiken lapsella. Inhoan ajatustakin siitä että kaikki meidän yhteinen häviäisi ja tilalle tulisi loputon työleiri vailla vapaapäiviä. Hyi että :( Olen vapautta ja rauhaa arvostava ujo ja kiltti nainen. Nyt mieheni haluaa kääntää kaiken ylösalaisin. Me olemme jo naimisissakin ja se tekee tästä vielä vaikeampaa. Teemme nyt kaikkia töitä ja harrastuksia yhdessä tasavertaisena pariskuntana. Jos lapsi tulisi niin minä joutuisin jäämään kotiin aina kun mies menee töihin. En osaa käyttää yksin esimerkiksi klapikonetta, me ollaan aina klapitettu yhdessä ja monta muuta vastaavaa hommaa mitä en vaan yksin voi. Mielestäni elämä on ollut ihanaa kun olemme yhdessä tehneet töitä elämämme ja kotimme eteen. Sitten jos lapsi tulisi niin tietysti se olisin minä joka nököttäisi lapsen vankina kotona sillävälim kun mies tekisi niitä ennen meidän yhteisiä juttuja yksin. Minä joutuisin tehdä sellaista mitä en halua ollenkaan tehdä. Kukaan ei varmaan ymmärrä mitä ajan takaa.

Olet tosi lapsellinen itsekin, joten pidä pääsi ja älä hanki lasta!

Vierailija kirjoitti:

Meillä sattuu olemaan aika samanlainen tilanne, eli olemme myös molemmat olleet aktiivisia ja jos nyt ei extreme-lajien niin ainakin suurten seikkailujen ystäviä. Olimme puhuneet perheen perustamisesta, kumpikin koki tosin suurta ristiriitaa lapsen tuomien muutosten ja yhteisten harrastustemme vapauden välillä Menimme naimisiin viime syksynä. Minulle lääkäri oli antanut hyvin heikon ennusteen koskaan saada lasta kroonisen sairauteni vuoksi, jonka vuoksi oletimme, että sellaista ei meille myöskään yrittämisestä huolimatta tule.

Jätimme siis ehkäisyn pois, koska ajattelimme, ettei lasta saada, mutta hedelmöityshoitoihinkaan meitä ei huolita jos emme ole ensin "luomuna" yrittäneet ainakin vuoden verran. Kuinka ollakaan, vastoin kaikkia odotuksia tulin raskaaksi heti ensimmäisestä kerrasta ilman ehkäisyä. Positiivinen raskaustesti kuitenkin kertoi lopulta meille ehkä varmimmin sen, mitä halusimme, sillä molemmat kiljuimme riemusta. Toki shokki tuli sitten jälkeenpäin, kipuilimme päätöstä pitääkö lapsi vai ei ja kuinka käy vapautemme ja seikkailujen. Päätimme kuitenkin pitää lapsen ja nyt olemme jo odotusajan puolivälin yli ja vauva syntyy alkukesästä. 

Olemme puhuneet todella paljon siitä, mitä lapsen saaminen käytännössä tarkoittaa. Olen myös painottanut miehelleni, että paitsi lapsen tarpeet, myös minun vointini raskausaikana ja synnytyksestä toipuminen voi asettaa pahimmillaan hyvinkin paljon rajoitteita ihan arjen sujumiseen, saati siihen, minkälaisia yhteisiä reissuja voimme tehdä. Onneksi kuitenkin raskausaika on sujunut hyvin ja olemme pääsääntöisesti voineet elää entisenlaista elämää, joskin esim. hiihtoreissuilla minun on ollut viime kuukauden aikana pakko hidastaa vauhtia, sillä raskaampi rasitus saa aikaan ikävän tuntuisia harjoitussupistuksia.

Olemme jo suunnitelleet ensi syksylle pyörävaellusta ja keväälle yhteistä häämatkaa Alpeille, jonne on tarkoitus hommata myös vauvalle hiihtoahkio/pyöräkärry, jotta pääsemme kaikki liikkumaan vuorilla. Eli toisinsanoen olemme jutelleet ummet ja lammet ja päättäneet sopeuttaa oman elämäntyylimme vauva-arkeen sopivaksi ja toisaalta ajattelemme myös, että vauva tulee osaksi meidän elämäämme, sen näköisenä kuin me sitä elämme. Mieheni kanssa on myös sovittu, että pikkulapsiaikanakin hän pääsee kerran vuodessa 2 viikon laskureissulle ja minä vastaavasti myös sitten kunhan vauva ei ole enää riippuvainen rintaruokinnasta. Tämän koimme kumpikin sopivaksi kompromissiksi.

Muut reissut suunnittelemme niin, että lapsikin voi tulla mukaan ja kasvaa nauttimaan samasta elämäntyylistä, jota itse elämme. Olemme myös varautuneet siihen, että yllätyksiä voi tulla, jolloin joudumme ehkä lapsen vuoksi tinkimään ainakin muutamaksi vuodeksi kunnianhimoisimmista suunnitelmistamme, mutta se on kaiken ajatukseen totuttelun jälkeen myös ok. Meillä on vielä vuosia pikkulapsiajan jälkeen, jolloin on mahdollista myös jättää lapsi hoitoon vaikka isovanhemmille hurjempien seikkailujen ajaksi. Vanhempana hän voi itse tulla mukaan, jos on kiinnostunut.

Tämä on siis vain meidän kokemus, mutta toivottavasti sait tästä jotain perspektiiviä. En siis sano, että teille välttämättä oikea ratkaisu. Puhumaan sen sijaan kehoitan ja miettimään myös hyvin käytännönläheisesti, mitä lapsen tulo voisi tarkoittaa. Se on iso muutos, mutta lapsi myös tuo elämään uutta ja ihanaa, vaikka toki myös muuttaa tai rajoittaa toisia asioita. Onnea teille ja toivottavasti löydätte yhteisen ymmärryksen ja päädytte juuri teille parhaaseen ratkaisuun! 

Oivoi miten naiivia ajattelua. Hyvin kyseenalaista, kuinka hyvin olette suunnitelleet jos ainoa asia jota olette miettineet on vauvan fyysinen kuljetus perässänne siellä Alpeilla (ahkio/kärry). Muutaman kuukauden ikäisen mukulan perässävetäminen kun ei ollenkaan ole se suurin ongelma. Siellä Alppien lumirinteilläkö imetät ja vaihdat vaipat, esimerkiksi? 

Enää sittenkään ja lässyn lässyn. Opettele kirjoittamaan saa. Tanan tollo.

Velana vituttaa nämä typerysten aloitukset joiden tarkoitus on ristiriitojen hakeminen.

Toivottavasti ap vuorella putoaa rotkoon ja päästään eroon paskasta.

Ei minulla muuta.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä tivatessani juuri näitä "mitä jos lapsi sitä ja tätä" asioita mies hermostuu ja sanoo että mietin liikaa ja asiat kyllä järjestyy ja kyllä hän hoitaa osansa. Mutta kun ynnään yhteen kaikki vinkumiset kuinka koiran hoito on raskasta ja ikävää (meillä on vanha koira), kuinka hän ostaa itselleen nyt lomaosakkeen Lapista, ilmoittaa noita matkoja oikealle ja vasemmalle jatkuvasti niin... Mulla ei ole luottoa että muuttuu.

Ja syytä miksi mies haluaa lasta ei osaa sanoa, "se olis kiva". Mä epäilen vahvasti sosiaalista painetta ja ikäkriisiä kun on itse pian 40 ...

Ja mä en vaadi että muuttuisi. Voidaan elää kahdestaan tätä elämää näinkin, molemmat ollaan onnellisia nyt. Mutta itse koen valtavaa ahdistusta siitä että mun pitäisi tehdä vastoin tahtoaan ja ryhtyä kasvattamaan lasta.

Saako mieltä muuttaa näin? Saako sen tehdä mahdollisten häiden jälkeenkin?

-ap

Saat sinä mielesi muuttaa, mutta tee nyt miehelle todella selväksi että jos hän lapsen haluaa on hänen etsittävä toinen puoliso sitä tekemään. Tunnen muutamia henkilöitä - molempaa sukupuolta - joilla lapsihaavet ovat ikuisiksi ajoiksi jääneet siksi, että puoliso ei olekaan halunnut, ja kyllä se päälimmäisin tunne tuntuu olevan syvä katkeruus. Ei teillä tule olemaan kiva elämä kahdestaan, kun mies muutaman vuoden kuluttua tajuaa ettei sitä lasta josta jo suhteen alussa puhuttiin olekaan tulossa. Sitten vaihtoehdot ovat se, että mies lähtee etsimään äitiä lapsilleen tai sitten toteaa että se juna meni nyt ja jää siihen sinun rinnallesi olemaan katkera ja vihainen. Nyt miehesi epäilemättä kuvittelee että sinä olet alkanut jännittämään tulevaa elämänmuutosta mutta että mielipiteesi ovat kuitenkin samat mitä ne ovat olleetkin, vaikka tämä ilmeisesti ei pidäkään paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Enää sittenkään ja lässyn lässyn. Opettele kirjoittamaan saa. Tanan tollo.

Velana vituttaa nämä typerysten aloitukset joiden tarkoitus on ristiriitojen hakeminen.

Toivottavasti ap vuorella putoaa rotkoon ja päästään eroon paskasta.

Ei minulla muuta.

Miljoona peukkua tälle.

Vierailija kirjoitti:

Pukkaat seun vauva ulos ja jatkat elämääsi. Mies jää kotiin sitä hoitamaan kun sen kerran haluaa.

EI valitettavasti mene niin... Sanosin MIEHENÄ, että älä vain tee ukon mieliksi. Minut painostettiin siihen ja sen jälkeen kaikki on ollut vastuullani ja päin helvettiä... Akkaa vähiten kiinnostaa. Hyppää menoillaan kuten ennenkin. Olihan se jännää saada lapsi. Ei siinä mitään jamukavahan tuo on. Hoito vain ei toista osapuolta niin kiinnosta... Ei minkään asian hoito. Olenkin ajatellut hoidella itseni tästä pikkuhiljaa muualle... Beibenhän saan mukaani luultavasti vai laittaako sitten kerrankin vastaan ja alkaa huolehtimaan. Sen haluaisin nähdä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos AP ei halua lapsia, niin sitten ei tee lapsia. Helppoa 2000-luvulla.

Sitten vain rehellinen ilmoitus sulhaselle, joka tehköön omat ratkaisunsa. Jos lapseton liitto sopii, niin vihille, ja uusia vuorikiipeilyjä kehiin.

Jos mies huomaa kovasti haluavansa lapsen niin sitten uusi nainen etsintään. Tosin alkaa olla jo vähän kiire, harva mies saa ensimmäisen lapsensa yli 40-vuotiaana.

Ja yli 30-vuotiaat vapaat naiset ovat usein y.huoltajia. Toisaalta siinä saa hyvää tuntumaa lapsiperheeseen.

Näinhän se on, asiassa ei ole mielestäni yhtään mitään miettimistä. Ap ilmoittaa oman harkitun kantansa ja sitten mies miettii mitä tekee. Lapsen hankkiminen jää silloin miehen harteille ja hän ei voi asiasta muita syyttää, sillä mieltään saa todellakin muuttaa ja vaikka ap olisi joskus sanonutkin lasten olevan ok, niin asia ei ole sillä päätetty niin kauan kun sellaisia ei ole tulossa.

Ap:n on kuitenkin turha alka sotkemaan mitään omia rakkauksiaan miehen päätökseen, sillä miehellä pitää olla mahdollisuus lähteä ilman, että ap roikkuu ja riippuu lahkeessa kiinni. Jos mies laittaa mahdollisen lapsen etusijalle, niin ap sanoo siihen, että ok, onnea matkaan, ja katoaa takavasemmalle päätöstä kunnioittaen. Jos mies taas päättää, että parisuhde ja harrastukset ovat tärkeämpiä, niin lapsesta vinkuminen pitää loppua tasan siihen.

Kyllä APta voi siitä syyttää, että on roikottanut miestä suhteessa varsin pitkään miehen ollessa siinä uskossa että tässä suhteessa voi sen lapsen saada. Kyllä miehilläkin se hedelmällisyys laskee iän kanssa ja tuossa iässä on vaikeampi lähteä rakentamaan uutta suhdetta. Toki miehen tilanne ei ole ihan sama kuin naisen, mutta on se jossain määrin härskiä antaa ymmärtää ja sitten vain odotella siihen asti että se lapsentekoikä alkaa lähennellä loppuaan ja sitten todeta että en mä haluakaan. Usein tätä tekevät miehet jotka pitävät naista löysässä hirressä koska sillä hetkellä on mukavaa ja naisen toiveilla ei ole heille niin väliksi, ja hölmö nainen uskoo aiihen yhteiseen tulevaisuuteen siihen asti että on jo liian myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Missään nimessä en sano, etteikö mies voisi olla hyvä isä. Varmasti voisi! Mutta kyse on siitä, kuinka sitä omaa vanhemmuutta toteutetaan meidän suhteessa.

Uskoisin, että joku lapsirakas ja kotona viihtyvä nainen voisi olla täydellinen pari seikkailevalle isälle joka aina kotona käydessään kertoo jännittäviä tarinoita ja toisaalta tuo kohtalaisen hyvänkin leivän pöytään.

Voi olla, että minäkin voin siihen päin myöhemmin kallistua ja jos mies on valmis ottamaan riskin ja katsomaan tulevaan kanssani niin olen minäkin. Häät ei pelota, koska rakastan häntä todella paljon.

-ap

No onpa yllättävää, että mies ei ota todesta noita sinun "en haluakaan lasta" -juttuja. Ajattelitko odottaa niin kauan että mies alkaa oikeasti olemaan liian vanha lapsentekoon, ja sitten lopullisesti kerrot ettei sitä lasta nyt tehdäkään? Se olisi  kaikista härskeistä tempuista ehdottomasti ilkein.

Vierailija kirjoitti:

Eli onko tässä nyt varsinaisesti kyse siitä, että olet lakannut haluamasta lasta, vai pikemminkin siitä, että et luota kihlattusi kykenevän vastuulliseen vanhemmuuteen?

Tämä. Itselleni kävi näin. Vasta jälkeenpäin tajusin, että lapsettomuushaaveeni oikeastaan johtuivat itsesuojeluvaistosta, kun miehestäni kehittyi suhteen myötä tallukka jolla ei ollut mitään draivia elämässä, meidän suhteen, kodin suhteen, eikä makuuhuoneessa. Hänenkin mottonsa oli että ”kyllä se sitten järjestyy” = minä hoidan.

Mä luulen, että suurinta osaa naisista hirvittää äidiksi tulo. Oma fyysinen hajoaminen ja lapsen sitovuus ja se, että oma elämä on ohi. Tottakai se jännittää ja pelottaa. Ei niitä valmiiksi äiteinä syntyneitä ole.

Luulen myös, että aika vähän on niitä, jotka ovat jälkeenpäin lapsen tekoa katuneet. Enemmän katuvia on niissä, jotka jättävät edes yrittämättä.

Lapsi on pieni ja hoivattava todella lyhyen aikaa. Ei siinä pitkään mene, kun lapsesta saa jo seikkailuille ehkä parasta seuraa.

Meille ainakin osui niin mahtavia tyyppejä, että harmittaisi todella, jos en heitä tuntisi. Ja kyllä, kipuilin lasten saamisen pelkoa ja oman elämän loppumisen pelkoa ennen lapsia aika vahvastikin.

Lapsen/lapsien ei tarvitse tarkoittaa mistään täysin luopumista, ihan oikeasti. 

Täällä maalaillaan oikein urakalla piruja seinille, ja kuten tavallista, mustamaalataan miehiä. Toki joillain ei ole asenne kunnossa, mutta sekin johtuu tuosta, sanotaanko turhanpäiväisestä "tasa-arvosta" (muija ottaa koko kodin haltuun ja määrää kaiken -> loppuviimeksi mies ei enää jaksa ottaa edes kantaa asioihin). 

Koulikaa naiset niistä miehistänne MIEHIÄ eikä mitään metroseksuaalitossukoita. Ainakin oma vaimoni odottaa että talossa on mies joka osaa tehdä päätöksiä, ottaa vastuuta ja huolehtia perheestään. Vähän juurikin semmoinen "äijä" (vaimon sanoin olen man-pig :D molemmat ottaa tämän huumorilla, ei ole mitään ilkeyttä takana). Tämäkään ei tarkoita mitään narsistihakkaajaa, vaan terve maskuliinisuus on sitä että mies ottaa perheestä huolehtimisen ylpeysasiana, osaa huolehtia kodistaan ja hoitaa autoon talvirenkaat alle. Vaikka feministeja kauhistuttaa, vaimoni taas ottaa ylpeysasiana lapsen hoidon, kodin kukkaistamisen ja minusta (miehestään) huolehtimisen. Parisuhde on kahden kauppaa kuitenkin, ja lapset tulos siitä parisuhteen rakkaudesta.

Mutta takaisin tuohon pelkoon että kaikki kiva loppuu ja täts it: ei todellakaan. Jos vaimo haluaa vapaaillan tyttöjen kanssa, minä katson lasta ja sama toisinpäin. Usein halutaan mennä yhdessä tekemään jotain, otetaan illaksi tai yöksi hoitaja. Ei ole sen vaikeampaa kun vähän vaivautuu aikatauluttamaan juttuja. Ei arki oikeastaan ole sen kummemmin muuttunut kun päätettiin ettei se muutu, siinä on vain yksi pieni ihminen mukana kasvamassa ja menossa mukana.

Ihmisellä on vapaus valita, myös jatkavansa ikuista nuoruutta. Kypsymätöntä ja hedonistista, mutta siihen on täydet oikeudet.

Nyt sun täytyy kertoa miehelle ettet uskallakaan aikuistua. Törkeää jos et kerro, sidot naimisiin kanssasi ja hän olettaa että alatte vauvahommiin heti.

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että suurinta osaa naisista hirvittää äidiksi tulo. Oma fyysinen hajoaminen ja lapsen sitovuus ja se, että oma elämä on ohi. Tottakai se jännittää ja pelottaa. Ei niitä valmiiksi äiteinä syntyneitä ole.

Luulen myös, että aika vähän on niitä, jotka ovat jälkeenpäin lapsen tekoa katuneet. Enemmän katuvia on niissä, jotka jättävät edes yrittämättä.

Lapsi on pieni ja hoivattava todella lyhyen aikaa. Ei siinä pitkään mene, kun lapsesta saa jo seikkailuille ehkä parasta seuraa.

Meille ainakin osui niin mahtavia tyyppejä, että harmittaisi todella, jos en heitä tuntisi. Ja kyllä, kipuilin lasten saamisen pelkoa ja oman elämän loppumisen pelkoa ennen lapsia aika vahvastikin.

Näin. Paitsi en kokenut et olisi mitenkään hajonnut fyysisesti, tai ei ole ystävätkään tällaisesta puhuneet, eli tämäkin riippuu =)

Onneksi oma elämä ei todellakaan ole ohi. Meilläkin kolme niin hauskaa persoonaa että aika köyhää olisi elämä olisi ilman heitä <3 Rikastuttaa elämää. Ja niitä reissuja ollaan tehty niin yhdessä kuin kahdestaankin miehen kanssa.

Alapään voi ommella ja sektioitakin tehdään. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsi tehtiin, vaikka oltiin vasta kihloissa. Sulhanen kerran kysyi: mitä jos tehtäisiin lapsi ennen häitä? Minä olin ajatellut toisin; mutta juhlan pitäminen lasta tärkeämpänä..? Okei onhan häät enemmän kuin juhlat, ne ovat juhlan aihe, mutta lasta tärkeämpiä ne eivät ole. Teimme lapsen - ja se on ollut elämäni paras päätös!! Naimisiin ei sitten mentykkään. Matkusteltiin kyllä lapsen kanssa, 2-3 matkaa vuodessa.

Mikä siinä on, että koko ajan pitää matkustella? Ei tämä maapallo sitä kestä.