Häät tulossa ja en enää sittenkään halua lapsia :(

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia kommentteja en jaksanut lukea, mutta lasta ei kannata tehdä jos et sitä halua. Ekalla sivulla ap kertoo olevansa urheilullinen ja seikkaileva persoona. Mieti tarkkaan mitä raskaus ja synnytys voivat kropalle tehdä. Pahojakin riskejä on!! Ja lapsi varmasti rajoittaa seikkailut ja urheilut pitkäksi aikaa.

ja kivi voi tipahtaa päähän vuorikiipeillessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pukkaat seun vauva ulos ja jatkat elämääsi. Mies jää kotiin sitä hoitamaan kun sen kerran haluaa.

Ja kärsit mahdollisen vammautumisen synnytyksessä ja 9kk oksentamiset.

Tuo on hyvin harvinaista. Ikävää jos sekä oksensit että repesit, useimmat eivät tee kumpaakaan.

Mutta ihan hyvä huomio, ettei mies voi moista naiselta vaatia, lapsen on oltava naisen oma valinta. Toki mies valitsee jo siinä kohtaa kun tunkee sisälle.

Ensisynnyttäjistä suurin osa repeää eikä pahat repeämät ole harvinaisia vai onko enemmän kuin yksi sadasta vähän? Jos niin moni mies repisi alapäänsä armeijassa niin armeija olisi jo lopetettu.

Synnytys on luonnollinen tapahtuma. Lisäksi nykyisin voi valita sektion ja repeämiä kyllä ommellaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia kommentteja en jaksanut lukea, mutta lasta ei kannata tehdä jos et sitä halua. Ekalla sivulla ap kertoo olevansa urheilullinen ja seikkaileva persoona. Mieti tarkkaan mitä raskaus ja synnytys voivat kropalle tehdä. Pahojakin riskejä on!! Ja lapsi varmasti rajoittaa seikkailut ja urheilut pitkäksi aikaa.

Ei ihme ettei lapsia synny, kun urheilulliset ihmisetkin pelkäävät. Miksi tästä on peloteltu näin? Sehän on ihan luonnollinen asia.

No ei ole mitään pelottelua vaan puhdasta faktaa. Raskaudesta ja synnyttämisestä annetaan liian ruusuinen kuva. Ja onko se ihme, jos kylmät faktat lyötäisiin jo koulun oppitunneilta saakka tiskiin, niin kyllä se vähentäisi naisten lastenteko halukkuutta. Onneksi nykynaiset useimmiten osaavat etsiä tietoa ja ajatella asioita ennen kuin suin päin hankkiutuvat raskaaksi.

Ja ei ole luonnollista minusta jos väliliha leikataan ja tikataan, ei ole luonnollista tehdä lapsivesipunktio, ei ole luonnollista jos lapsi kaivetaan ulos pihdeillä tai imukupilla. Ei ole luonnollista jos äidin vatsa joudutaan leikkaamaan auki jotta lapsi kaivetaan ulos. Ei ole luonnollista jos äiti herää synnytyksen jälkeen teholta, esim kohtu poistettuna valtavan vuodon takia.

Osa raskauden ja synnytyksen vammoista ovat varmasti ns luonnollisia, mutta nekin voivat olla elämää lopullisesti haittaavia.

Jokainen miettiköön omalta kohdaltaan onko valmis ottamaan näitä riskejä.

Kaiken lisäksi me kaikki lopulta kuollaan! Sitä ennen moni vanhenee järkyttävällä tavalla. Osa sairastuu, tai joutuu onnettomuuden uhriksi. Minkä sairaan ihmiskokeen osia me oikein olemme? Onko tämä elämää?

Nuku hääyö kintut ristissä

Vierailija kirjoitti:

Elämä on rikkaampaa ilman lapsia. Tätä ei voi ymmärtää jos on lapsia, biologian ja hoivavietin takia.

Terveisin "kokemusasiantuntija"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sattuu olemaan aika samanlainen tilanne, eli olemme myös molemmat olleet aktiivisia ja jos nyt ei extreme-lajien niin ainakin suurten seikkailujen ystäviä. Olimme puhuneet perheen perustamisesta, kumpikin koki tosin suurta ristiriitaa lapsen tuomien muutosten ja yhteisten harrastustemme vapauden välillä Menimme naimisiin viime syksynä. Minulle lääkäri oli antanut hyvin heikon ennusteen koskaan saada lasta kroonisen sairauteni vuoksi, jonka vuoksi oletimme, että sellaista ei meille myöskään yrittämisestä huolimatta tule.

Jätimme siis ehkäisyn pois, koska ajattelimme, ettei lasta saada, mutta hedelmöityshoitoihinkaan meitä ei huolita jos emme ole ensin "luomuna" yrittäneet ainakin vuoden verran. Kuinka ollakaan, vastoin kaikkia odotuksia tulin raskaaksi heti ensimmäisestä kerrasta ilman ehkäisyä. Positiivinen raskaustesti kuitenkin kertoi lopulta meille ehkä varmimmin sen, mitä halusimme, sillä molemmat kiljuimme riemusta. Toki shokki tuli sitten jälkeenpäin, kipuilimme päätöstä pitääkö lapsi vai ei ja kuinka käy vapautemme ja seikkailujen. Päätimme kuitenkin pitää lapsen ja nyt olemme jo odotusajan puolivälin yli ja vauva syntyy alkukesästä. 

Olemme puhuneet todella paljon siitä, mitä lapsen saaminen käytännössä tarkoittaa. Olen myös painottanut miehelleni, että paitsi lapsen tarpeet, myös minun vointini raskausaikana ja synnytyksestä toipuminen voi asettaa pahimmillaan hyvinkin paljon rajoitteita ihan arjen sujumiseen, saati siihen, minkälaisia yhteisiä reissuja voimme tehdä. Onneksi kuitenkin raskausaika on sujunut hyvin ja olemme pääsääntöisesti voineet elää entisenlaista elämää, joskin esim. hiihtoreissuilla minun on ollut viime kuukauden aikana pakko hidastaa vauhtia, sillä raskaampi rasitus saa aikaan ikävän tuntuisia harjoitussupistuksia.

Olemme jo suunnitelleet ensi syksylle pyörävaellusta ja keväälle yhteistä häämatkaa Alpeille, jonne on tarkoitus hommata myös vauvalle hiihtoahkio/pyöräkärry, jotta pääsemme kaikki liikkumaan vuorilla. Eli toisinsanoen olemme jutelleet ummet ja lammet ja päättäneet sopeuttaa oman elämäntyylimme vauva-arkeen sopivaksi ja toisaalta ajattelemme myös, että vauva tulee osaksi meidän elämäämme, sen näköisenä kuin me sitä elämme. Mieheni kanssa on myös sovittu, että pikkulapsiaikanakin hän pääsee kerran vuodessa 2 viikon laskureissulle ja minä vastaavasti myös sitten kunhan vauva ei ole enää riippuvainen rintaruokinnasta. Tämän koimme kumpikin sopivaksi kompromissiksi.

Muut reissut suunnittelemme niin, että lapsikin voi tulla mukaan ja kasvaa nauttimaan samasta elämäntyylistä, jota itse elämme. Olemme myös varautuneet siihen, että yllätyksiä voi tulla, jolloin joudumme ehkä lapsen vuoksi tinkimään ainakin muutamaksi vuodeksi kunnianhimoisimmista suunnitelmistamme, mutta se on kaiken ajatukseen totuttelun jälkeen myös ok. Meillä on vielä vuosia pikkulapsiajan jälkeen, jolloin on mahdollista myös jättää lapsi hoitoon vaikka isovanhemmille hurjempien seikkailujen ajaksi. Vanhempana hän voi itse tulla mukaan, jos on kiinnostunut.

Tämä on siis vain meidän kokemus, mutta toivottavasti sait tästä jotain perspektiiviä. En siis sano, että teille välttämättä oikea ratkaisu. Puhumaan sen sijaan kehoitan ja miettimään myös hyvin käytännönläheisesti, mitä lapsen tulo voisi tarkoittaa. Se on iso muutos, mutta lapsi myös tuo elämään uutta ja ihanaa, vaikka toki myös muuttaa tai rajoittaa toisia asioita. Onnea teille ja toivottavasti löydätte yhteisen ymmärryksen ja päädytte juuri teille parhaaseen ratkaisuun! 

Oivoi miten naiivia ajattelua. Hyvin kyseenalaista, kuinka hyvin olette suunnitelleet jos ainoa asia jota olette miettineet on vauvan fyysinen kuljetus perässänne siellä Alpeilla (ahkio/kärry). Muutaman kuukauden ikäisen mukulan perässävetäminen kun ei ollenkaan ole se suurin ongelma. Siellä Alppien lumirinteilläkö imetät ja vaihdat vaipat, esimerkiksi? 

No, me esimerkiksi ollaan retkeilty paljon vauvojen ja lasten kanssa. Ei ole mitenkään vaikeaa vaihtaa vaippaa tai imettää luonnossa katsellen kauniita maisemia. Sanoisin että vauva on vielä helppo, neljävuotiaan kanssa retkeily on paljon hankalampaa, kun ei se enää viihdy paikallaan, mutta ei jaksa kävelläkään kovin pitkiä matkoja. Toisaalta ei ole oikein väkisin raahata lapsia mukaan paikkoihin ja retkille, jotka eivät ole lapsille sopivia eivätkä heille mukavia, ne reissut pitää olla valmis järjestämään lapsentahtisesti. Lisäksi järkeä pitää käyttää, muutaman kuukauden ikäistä ei voi laittaa pyörän peräkärryyn ja talvipakkasella pitää todella tarkkaan miettiä miten saa lapsen pysymään lämpimänä.

Noin yhteenvetona, ei entistä elämäntapaa tarvitse lasten kanssa unohtaa, mutta kyllä se silti muuttuu. Lapset voi ottaa reissuun mukaan, mutta ei ne reissut ihan samanlaisia lasten kanssa ole. Elämä muuttuu lasten myötä, se on väistämätöntä ja siihen pitää molempien osapuolien olla valmiita. Minulla on käynyt sikäli hyvä tuuri, että olen onnistunut löytämään miehen, joka osaa ottaa vastuuta eikä oleta, että minä hoidan kaiken. Vauva-aikoina vauvat olivat tiiviisti äidissä kiinni, mutta aika heti imetyksen loputtua reilu vuoden iässä isästä on tullut tasavertainen vanhempi. Voisin äitinä suunnitella patikointireissua Kilimanjarolle jos sille tuntuisi ja luottaa, että mies hoitaa kyllä.

Lasta voi hoitaa vuorotellen --> yhteisiä reissuja ei enää ole, jos mieltymykset on extremeretkeilyä ja kiipeilyä ym.

Sinä et halua lasta, jos teet sen miehen mieliksi --> katkeroidut vielä enemmän kuin me jotka on itsekin haluttu lasta. 

Naiseen lapsen saaminen vaikuttaa huomattavasti enemmän, niin fyysisesti, ajankäytöllisesti kuin taloudellisestikin. Mies voi edelleen edetä uralla, matkustella, kroppa on kuten ennenkin ja saa naisia kuten ennenkin. 

Ei mitään järkeä mennä naimisiin jos noin isossa asiassa on yhtään pienintäkään erimielisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Mies tottakai tuntuu minulle oikealta ja vietämme yhdessä aivan upeaa elämää kaikinpuolin. Olemme samanlaisia, mutta valitettavasti hyvin itsenäisiä ja oman tien kulkijoita. Olemme tottuneet tekemään päätöksiä itse kysymättä toiselta.

Olen kysellyt mieheltä että miten hän on suunnitellut järjestävänsä nuo reissunsa ja muut tekemisensä jos olisi lapsi. Miehen asenne "katsotaan sitten, kyllä mä sit rauhoitun" ei vakuuta minua. Pelkään että jään itse vastentahtoisesti kotiin hoitamaan lasta jota en halua ja elämään elämää jota en halua.

Miehen muutamalla hyvällä ystävällä on lapset, mutta myös vaimot jotka viihtyvät kotona ja eivät harrasta mitään. Mä olen päinvastainen ja olen aina harrastanut, kilpa urheillut ja tehnyt työtä joka vaatii reissaamista. En todellakaan sitä kotirouva-ainesta.

-ap

Elätte upeaa elämää nyt, lapsettomina, ja sovitte toisillenne tällaisessa elämässä.

Lapsiperhe-elämä on erilaista. Joko kumpikaan ei lähde vuorille, tai toinen saa aina lähteä yksin tai kaverien kanssa, ja toinen jää lasten kanssa kotiin.

Miehet usein eivät mieti asioita naisten kannalta.

Jos sinä et ole valmis tinkimään lasten takia retkistäsi, sinulla on siihen oikeus, eikä ole pakko tehdä lapsia.

Miehesi haluaa lapsia, mutta niin että vaimo hoitaa ne. Et taida olla se vaimo, sinun on paras päästää hänet etsimään sitä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Voin sanoa että aivan hirvittävä tämä tilanne, kun itse haluaisi elämän ja hyvän parisuhteen jatkuvan, mutta mies haluaa pilata tämän kaiken lapsella. Inhoan ajatustakin siitä että kaikki meidän yhteinen häviäisi ja tilalle tulisi loputon työleiri vailla vapaapäiviä. Hyi että :( Olen vapautta ja rauhaa arvostava ujo ja kiltti nainen. Nyt mieheni haluaa kääntää kaiken ylösalaisin. Me olemme jo naimisissakin ja se tekee tästä vielä vaikeampaa. Teemme nyt kaikkia töitä ja harrastuksia yhdessä tasavertaisena pariskuntana. Jos lapsi tulisi niin minä joutuisin jäämään kotiin aina kun mies menee töihin. En osaa käyttää yksin esimerkiksi klapikonetta, me ollaan aina klapitettu yhdessä ja monta muuta vastaavaa hommaa mitä en vaan yksin voi. Mielestäni elämä on ollut ihanaa kun olemme yhdessä tehneet töitä elämämme ja kotimme eteen. Sitten jos lapsi tulisi niin tietysti se olisin minä joka nököttäisi lapsen vankina kotona sillävälim kun mies tekisi niitä ennen meidän yhteisiä juttuja yksin. Minä joutuisin tehdä sellaista mitä en halua ollenkaan tehdä. Kukaan ei varmaan ymmärrä mitä ajan takaa.

Minä olin aikapaljon tuollainen nainen kuin lainaamani kirjoittaja kirjoittaa. Rakennettiin miehen kanssa yhdessä oma talo jne. Tosin me haluttiin kumpikin lapsia. Talon viimeistelyt mies joutui tekemään valitettavasti ilman minua kun hoidin meidän vastasyntynyttä vauvaa. Meillä kolme lasta muutamassa vuodessa ja meni pitkään että minä hoidin lähinnä lapsia ja kotia. Mies teki yksin ne ”miesten hommat”. Toisaalta muistelen nyt haikeana polttopuiden tekoa metsässä missä kolme lasta touhusi toppahaalareissaan rakennellen risuista porukalla majoja ym. Miehen kanssa tehtiin puita ja lapset (noin 3-6v) leikkivät metsässä mukana. Kun laitettiin puita klapikoneesta läpi tuo kolmikko leikki näkökantamalla omiaan. Jne. Eli loppujen lopuksi meillä päästiin tekemään yhdessä monia asioita kun nuorimmainen oli noin 2v. Ei tietenkään samanlaista kun metsässäkin piti pissattaa porukkaa ja huolehtia eväistä jne.

Toisaalta nykyään saatan tehdä lasten kanssa puuhommia silloinkin kun mies töissä. Isoimmat osaavat jo vaihtaa koneet traktoriin ja tehdään porukalla paljon asioita. Oli mahtavaa rakentaa kaksin talo mutta vielä mahtavampaa se on ollut rakentaa nyt autotalli kun kolme lasta on mukana. Kaksi vanhinta lähtee mielellään metsähommiin mukaan ja tekevät jo tosissaan töitä. Ja kun tullaan metsästä niin nuorin on tehnyt ruuan ja lämmittänyt saunan. Toisinaan on vielä leiponut kakun huvikseen koko perheen iloksi. Eli nyt todella kiva tehdä porukalla asioita.

Eli Itse koen yhtä suurta nautintoa tehdä metsätöitä/polttopuita/rakentaa/leipoa jne lasten kanssa myös mitä ennen pelkästään miehen kanssa. Mahtavaa huomata kuinka paljon pystymme tehdä erilaisia asioita tällä sakilla.

Tämä vaan tuomaan erilaista näkökulmaa tuolle lainaamalleni kirjoittajalle. Toki tilanne siinä mielessä eri että olen aina halunnut lapsia. Ja meillä lapset rauhallisia ja nyt teineinäkin voidaan helposti tehdä porukalla töitä yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on rikkaampaa jos on lapsia. Tätä ei voi ymmärtää jos ei itsellä ole lasta ja sen tuomaa kokemusta.

Entäpä jos kaikki eivät halua elämänsä "rikastuvan" sillä tavalla, minkä lapsoset aiheuttavat? Kaikki meistä eivät ole syntyneet mammuleiksi.

On ihan tutkittu juttu, että nuorempi ikäpolvi arvostaa hedonistisia arvoja aiempia polvia enemmän. Tää on ihan linjassa sen kanssa. Jatkakaa vain sitä omaa itsekästä elämäänne, parempikin potentiaalisille lapsille ettette ryhdy vanhemmiksi. 

Käy nyt laitattamassa joku pitkäaikainen ehkäisy? 5v kierukka tai kapseli ihon alle.

Niin että mies tietää tietenkin, että se konkretisoi sitä että sinusta tuntuu siltä että et ole ainakaan moneen vuoteen tekemässä lasta.

Puolitoista vuotta lapsen syntymästä, enkä ole kerennyt yhtään jaksoa mistään televisiosarjasta katsoa, saati sitä yhtä Blu-ray -elokuvaa jonka katsomista olen odottanut innolla. Pakko nukkua se vähäinen määrä mitä voi. En usko että jaksan enää koskaan juuri mitään, kun työtkin pitäisi vielä päälle hoitaa. Mies 35.

Ei kannata mennä naimisiin. Varsinkin jos AP:n aloitteesta häät on järjestetty, eikä mies ole ollut kovin innokas. Ei mitään järkeä sitoutua, koska omat itsenäiset seikkailut kärsivät. Ja varsinkin jos lasten hankinnasta ollaan eri mieltä, en ymmärrä miksi haluat edes naimisiin. Avioliiton tarkoitus on sitoutua yhteiseen perhe-elämään, sinun tavoite on vain seikkailla, kaikki nuo aktiviteetit ovat tärkeämpää kuin sitoutuminen toiseen ja yhteisen elämän suunnitteluun.

Joo-o vai että tällainen miesvihaketju taas.

"Sinä sen työn teet... miehen elämä ei muutu... lapsi ei ole miehen lelu, jne."

Jokainen paskanpuhuja voi oikeesti miettiä, montako tuollaista perhettä tuntee tänä aikana, vuonna 2021. Minä en tunne yhtä ainoaa. En yhtäkään

Älkää helvetti soikoon valehdelko.

N35, 3 lasta

Tietenkin, jos et halua lasta, sanot sen miehellesi ja katsot mitä tapahtuu.

Mietin kuitenkin, että olisiko asia ratkaistavissa, jos pelkosi on lähinnä se, että joudut kotirouvaksi ja että mies ei osallistu lapsen hoitoon riittävästi. Jos näin on, niin lähtisin keskustelemaan asiasta miehen kanssa vakavasti ja sanoisin, että haluat että lapsi hoidetaan 50/50. Se tarkoittaa sitä, että jatkossa omistakin reissuista ja harrastuksista pitää sopia yhdessä. Omaa matkaa ei noin vain varata kysymättä toiselta. Mutta toisaalta, miksei toinen vanhempi voisi hoitaa lasta kokonaan viikon, kaksi toisen vanhemman matkan ajan? Sitten taas vastavuoroisesti toinen vanhempi voi lähteä muuna ajankohtana. Onko mies valmis hoitamaan lasta täysin itse sinun matkojesi ajan?

Onko teillä tukiverkkoa? Isovanhempia, jotka voisivat välillä auttaa lapsenhoidossa? Sitä ei kannata pitää itsestään selvänä tai ratkaisuna mihinkään, mutta helpottaa tottakai. 

Millaisia matkoja teette yhdessä? Miten lapsi sopisi mukaan sellaiseen menoon?  Vauva, taapero, kouluikäinen, teini. Eihän lapsi ole esimerkiksi vauva kovinkaan pitkään. Ei lapsi tarkoita sitä, että olette 18 vuotta sidottuja kotiin. Mitä tekemisiä lapsi rajoittaisi ja olisiko siihen jotain ratkaisuja? Voiko lapsi olla joissain harrastuksissa mukana? Varsinkin ihan pienen lapsen kanssa pystyy kyllä esim. liikkumaan, mutta ei toki ehkä vuorikiipeilemään. :)

Tunnetteko teidänlaisia, meneviä pariskuntia, joilla on lapsia? Miten heillä arki hoituu? Miten heillä matkat ja harrastaminen hoituu? 

En yritä muuttaa mieltäsi, mutta yritän saada sinut miettimään, onko pelkosi aiheellinen ja onko miehesi miettinyt asian loppuun asti.

Minä olen saanut aika läheltä seurata ystäväpariskuntani lapsisekoilua. Molemmat halusivat lasta, mies halusi sitä enemmän ja ylipuhui puolisonsa siihen "nyt eikä parin vuoden päästä". Tiedossa oli, että miehellä yrittäjänä työpäivät on pitkiä (karjatilallinen). Selitteli kovasti, että kyllä sitä aikaa sitten järjestyy, ja kyllä kaikki selviää kun lapsi tulee. No arvatkaapa, tuliko aikaa ja selvisikö kaikki? :D Lapsi ja koti on täysin naisen kontolla, omaa aikaa nainen ei saa laisinkaan, ellei palkkaa lastenhoitajaa. Mies sen sijaan kyllä järjestää itselleen tilalle lomittajan, että pääsee viikonlopuksi kavereiden kanssa ryyppäämään. Nainenhan ei voi viikonloppuisin lähteä minnekään, kun mies on viikonloputkin töissä! Tässä nyt jännitän, että tuleeko ero jo tämän vuoden puolella, lapsi on nyt 2v. Yhteistä lapsetonta aikaa heillä ei ole, eikä naisella omaa lapsetonta aikaa. 

Että mieti todella tarkkaan, uskotko miehen naiiveja lupauksia!

Vierailija kirjoitti:

Puolitoista vuotta lapsen syntymästä, enkä ole kerennyt yhtään jaksoa mistään televisiosarjasta katsoa, saati sitä yhtä Blu-ray -elokuvaa jonka katsomista olen odottanut innolla. Pakko nukkua se vähäinen määrä mitä voi. En usko että jaksan enää koskaan juuri mitään, kun työtkin pitäisi vielä päälle hoitaa. Mies 35.

Jotain ongelmia kyllä teidän lapsella tai vanhemmilla jos teitä kaksi hoitamassa, jos molemmat olette noin kiinni lapsessa koko ajan. Yleensä ihan pieni nukkuu useammat päiväunet vuorokaudessa, ei silloin tarvitse olla koko ajan vieressä; tietty jos on koliikkilapsi niin eri juttu.

Mutta jo yli vuoden ikäinen lapsi työllistää enemmän, se on normaalia, ja silloin vanhemmat kyllä voivat jakaa vastuuta niin että toisella aikaa vähän hengähtää.

Minä olen kaksi lasta synnyttänyt ja hoitanut itse lähes 100 prosenttisesti, ja on ollut aikaa katsoa sarjoja ja harrastaa ihan riittävästi.

Extreme-elämän lapsenhoidosta haaveileva voi kokeilla sitä imetystä ja vaipanvaihtoa pahimpaan mäkäräaikaan Kuusamon metsissä. No, ainakin siinä oppi nopeaksi...

Moni täällä edelleenkin näyttää luulevan, että ap ei ole kertonut miehelleen, ettei halua lapsia. On kertonut, ja mies haluaa edelleenkin naimisiinmenoa. 

Teit oikein siinä, että kerroit miehellesi muuttuneista ajatuksistasi heti kun niistä pääsit itse selville. Nyt on sitten miehesi vastuulla päättää ottaako hän riskin lapsettomuudesta.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolitoista vuotta lapsen syntymästä, enkä ole kerennyt yhtään jaksoa mistään televisiosarjasta katsoa, saati sitä yhtä Blu-ray -elokuvaa jonka katsomista olen odottanut innolla. Pakko nukkua se vähäinen määrä mitä voi. En usko että jaksan enää koskaan juuri mitään, kun työtkin pitäisi vielä päälle hoitaa. Mies 35.

Jotain ongelmia kyllä teidän lapsella tai vanhemmilla jos teitä kaksi hoitamassa, jos molemmat olette noin kiinni lapsessa koko ajan. Yleensä ihan pieni nukkuu useammat päiväunet vuorokaudessa, ei silloin tarvitse olla koko ajan vieressä; tietty jos on koliikkilapsi niin eri juttu.

Mutta jo yli vuoden ikäinen lapsi työllistää enemmän, se on normaalia, ja silloin vanhemmat kyllä voivat jakaa vastuuta niin että toisella aikaa vähän hengähtää.

Minä olen kaksi lasta synnyttänyt ja hoitanut itse lähes 100 prosenttisesti, ja on ollut aikaa katsoa sarjoja ja harrastaa ihan riittävästi.

Parodioiden:

Jotain ongelmia kyllä sellaisella, joka vähättelee alentuvasti toisen kokemuksia pelkän OMAN kokemuksen mukaan.

Ei ole mitään yleispätevää mallia lapsesta, kukin on yksilöllinen. Samoin vanhemmat ja perheet.

Yhtä hyvin minä voisin väittää (en väitä), että sinun kertomus on outo, ja tehdä tulkintoja perheestäsi ja elämästäsi, esimerkiksi: Etkö päästänyt isää mukaan lastenhoitokuvioihin / valitsitko väärän miehen / puhutko 50-luvusta / eikö sinulla ollut tukiverkkoa / telkkarin orja / missä vaiheessa olit lasten kanssa?

Kahden lapsen synnyttäminen ei vielä tee asiantuntijaksi lastenhoidon ja perhe-elämän suhteen, varsinkin jos jos kuvittelee, että oma tapa on ainoa oikea.

Jään tosin mielenkiinnolla odottamaan, mitä KONKREETTISIA neuvoja sinulla olisi antaa edelliselle kirjoittajalle. Kirjoitit ehkä viestisi kiireessä, et tarkoittanut lytätä ja ajattelit palata asiaan myöhemmin? Siinä tapauksessa olen pahoillani siitä, että sain viestistäsi väärän kuvan.