Miksi nainen sanoo että mikään ei ole vialla, vaikka oikeasti on?

Vierailija kirjoitti:

Miehellä on kaksi vaihtoehtoa eli joko hän tekee kuten olen pyytänyt tai siivoaa jälkensä oma-aloitteisesti.

Miehen kannattaisi siivota sinut elämästään ensimmäisenä.

Vierailija kirjoitti:

On tosiaan aika hyökkäävää aloittaa tekemällä ilmoitus siitä minkälaisia "naiset" ovat. 

Sama ei koskaan päde toisinpäin. Jos joku aloitus yleistää miehiä, naiset komppaavat mielellään. Mistä luulet tämän johtuvan? Miten itse suhtaudut sellaiseen?

Vierailija kirjoitti:

Niin, miksi nainen mököttää ja kun kysyy, että onko jokin vialla, niin vastaus on "ei". Silti se paistaa kilomerin päähän, että jokin vaivaa. Miksi se pitää valehdella eikä voi sanoa suoraan?

Jos nainen sanoo ei, miksi et voi hyväksyä vastausta? Miksi pitää jankata, kiusata, ärsyttää? Kuulostat raivostuttavalta ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietää ennestään että qusipäänä alat inttää vastaan. Miksi suotta avautua kehityskyvyttömälle? Suunnittelee lähtöä.

Just joo. Eli miehen pitäisi vain hiljaa kuunnella ja ottaa vastaan kaikki mitä nainen suoltaa riippumatta siitä onko se totta vai ei? 

On hetkiä, että me miehetkin mokaamme jopa tietämättämämme, mutta ei nainenkaan erehtymätön ole vaikka se monelle naiselle onkin yhtä hiivatin vaikeaa tunnustaa kuin naiset itse väittävät sen myös miehelle sitä olevan.

Et viestiesi perusteella kuulosta kovin mukavalta ihmiseltä, jolle tekisi mieli avautua. Vaikutat niiltä miehiltä, joille kaikki naisen ongelmat ja asiat on vain jotain 'akkojen turhia ja joutavia kaakatuksia'. Minä en ainakaan sellaisen ihmisen kanssa halua keskustella mitään, jolla on tälläinen asenne minuun pelkästään sukupuoleni takia. Ikävää kun jotkut tuollaisten kanssa suhteeseen ajautuvat.

Kiitos palautteesta ja minun täytyy kyllä ikävä kyllä sanoa sinusta samaa, joten meitä ei selvästi ole luotu toisillemme. 

Minä kritisoin viestissäsi sitä, että koet vastaan inttämisen ikäväksi piirteeksi ihmisessä ja se on varmasti sitä silloin, jos asia on selvä, mutta katsohan miehen ja naisen suhde ei vain ole sellainen, että se naisen sanoma on aina kiistaton. Edes miehelle ei tee henkisesti hyvää ruveta suhteessa kynnysmatoksi jonka päälle saa kaataa perusteetta kaiken epäoikeudenmukaisuuden ja jos sinun suhteessasi miehen pitää taipua tähän ollakseen kiva keskustelukumppani niin ei se myöskään sinusta kovin mukavaa kuvaa anna.

Näissä ketjuissa nyt vaan saa usein miehestä kuvan että omaa osallisuutta tilanteeseen ei edes mietitä lainkaan. Se on aina automaattisesti naisen vika ja naiset on aina tälläisiä ja tollaisia. Sillä koko asia selitetään. Oma asenne/keskustelutaito/suhtautuminen naiseen/suhteen tila muuten ohitetaan täysin. Minä olen nyt suhteessa jossa on paljon rakkautta ja läheisyyttä sekä erittäin keskustelutaitoinen mies joka ei vähättele minua. Hänelle on helppo puhua.

Ei morjens! Luetko ollenkaan miten naiset kirjoittaa itse!

"Näissä ketjuissa nyt vaan saa usein miehestä kuvan että omaa osallisuutta tilanteeseen ei edes mietitä lainkaan. Se on aina automaattisesti naisen vika ja naiset on aina tälläisiä ja tollaisia. Sillä koko asia selitetään."

Järjetön kommentti. Näinhän naiset just itse toimivat. Ja nainen olen itsekin. Näen työn kautta riitaisia pareja ja pakko sanoa: enemmän miehet kantavat omalta osaltaan vastuuta kuin naiset. Ihan aikuisten oikeesti näin.

Lue vaikka av:ta niin huomaat miten kaksinaismoralismi kukoistaa täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelin samaa pelleilyä erään naisen kohdalla, tein jotain väärin ja tämä sitten teeskenteli koko päivän että on sairas, huono olo yms. kunnes illalla tai seuraavana päivänä räjähti möykkäämään siitä mitä tein. Tuosta kaavasta alkoi tietämään, että jahas oon taas mokannut jotain kun muija kipeenä. Miksei voi vaan heti sanoa.

Oli niin järkyttynyt pettämisestäsi tai muusta perseilystäsi, että oli suorastaan fyysisesti sairas, ja sinä vain viattomasti ihmettelit että "miksei voi vaan sanoa"?

No ei, ei mitään tuollaista mitä itse olet kokenut ja purat nyt selvästi patoutumiasi. Vaan ihan oikeasti mitättömiä juttuja tyyliin unohdin vessanpöntön rinkulan ylös.

Unohdit rinkulan ylös tuhannetta kertaa eli osoitit 999.:ä kertaa viis veisaavasi puolison toiveista.  Hän on väsynyt ja epätoivoinen. 

Vessanpöntön rinkula taas oikein malliesimerkki, miten kaiken pitäisi mennä naisten ehdoilla. Yhtä lailla samalla vaivallahan se nainen sen rinkulan laskee kuin mies nostaa. Tasa-arvo?

Vierailija kirjoitti:

On tosiaan aika hyökkäävää aloittaa tekemällä ilmoitus siitä minkälaisia "naiset" ovat. 

Mykkiä mököttäjiä löytyy kyllä myös miehistä, ei ole pelkästään osan naisista ominaisuus.

Häpeä omasta huonommuudentunteesta ja naiseilusta. Kerran kävi näin, en pystynyt puhumaan kun olisin muuten alkanut itkemään ja jos asiasta puhuisi niin asia ei olisi enää sellaista luontevaa vaan säälistä kumppanin puolelta tapahtuvaa. Syy helposti liittyy johonkin josta juuri puhuitte. Esim. itsellä syy oli se kun keskustelussa ilmeni että mies antanut suuseksiä edellisille kunppaneille muttei koskaan minulle. Rupesin pitämään itseäni rumana ja vastenmielisenä vertaillen hänen exiinsä. Mies vaati puhumaan vaikka yritin hiljaa niellä suruni siivoillen taloa ja puhuminen sai itkun ja häpeän esiin. Mies harmistui kun asia selvisi eikä sittemmin sitä suuseksiä yhäkään tullut kun asia käsiteltiin noin ja olisi molemmista vaikuttanut vaivaannuttavalta säälistä tehdyltä

Vierailija kirjoitti:

Jos mies tekee uudestaan ja uudestaan asiaa, josta olen hänelle sen sata kertaa sanonut ja joka teettää minulle ylimääräistä työtä, niin jossain vaiheessa en vaan jaksa. Ei haittaa yhtään vaikka mies vähän miettisi ja osaisi yhdistää nämä kaksi asiaa yhteen. Miehellä on kaksi vaihtoehtoa eli joko hän tekee kuten olen pyytänyt tai siivoaa jälkensä oma-aloitteisesti.

Teetkö sinä mitä mies pyytää? Kumpi teillä pyytelee koko ajan toiselta?

Vierailija kirjoitti:

Häpeä omasta huonommuudentunteesta ja naiseilusta. Kerran kävi näin, en pystynyt puhumaan kun olisin muuten alkanut itkemään ja jos asiasta puhuisi niin asia ei olisi enää sellaista luontevaa vaan säälistä kumppanin puolelta tapahtuvaa. Syy helposti liittyy johonkin josta juuri puhuitte. Esim. itsellä syy oli se kun keskustelussa ilmeni että mies antanut suuseksiä edellisille kunppaneille muttei koskaan minulle. Rupesin pitämään itseäni rumana ja vastenmielisenä vertaillen hänen exiinsä. Mies vaati puhumaan vaikka yritin hiljaa niellä suruni siivoillen taloa ja puhuminen sai itkun ja häpeän esiin. Mies harmistui kun asia selvisi eikä sittemmin sitä suuseksiä yhäkään tullut kun asia käsiteltiin noin ja olisi molemmista vaikuttanut vaivaannuttavalta säälistä tehdyltä

Niin no, miten se olisi pitänyt käsitellä? Olisithan sinä voinut pyytää sitä suuseksiä kuten todennäköisesti ne edellisetkin tehneet ja olisit saanut sitä, eikä draamailla ja tehdä asiaa vaikeaksi jolloin et saanut sitä suuseksiä.

Vierailija kirjoitti:

Häpeä omasta huonommuudentunteesta ja naiseilusta. Kerran kävi näin, en pystynyt puhumaan kun olisin muuten alkanut itkemään ja jos asiasta puhuisi niin asia ei olisi enää sellaista luontevaa vaan säälistä kumppanin puolelta tapahtuvaa. Syy helposti liittyy johonkin josta juuri puhuitte. Esim. itsellä syy oli se kun keskustelussa ilmeni että mies antanut suuseksiä edellisille kunppaneille muttei koskaan minulle. Rupesin pitämään itseäni rumana ja vastenmielisenä vertaillen hänen exiinsä. Mies vaati puhumaan vaikka yritin hiljaa niellä suruni siivoillen taloa ja puhuminen sai itkun ja häpeän esiin. Mies harmistui kun asia selvisi eikä sittemmin sitä suuseksiä yhäkään tullut kun asia käsiteltiin noin ja olisi molemmista vaikuttanut vaivaannuttavalta säälistä tehdyltä

Mullakin itsetuntoon liittyvät asiat on niitä, joista on vaikea puhua. Tavallaan pelkään, että jos kerron millä tavalla tunnen itseni huonoksi, niin mieskin alkaa sitten näkemään minut sillä tavoin. Vaikka ei kai rakkaussuhteessa pitäisi niin mennä.

Huono itsetunto ja häpeä, siitä on vaikeneminen tehty. Ei kai ihan jokaisesta itselle herkästä asiasta tarvitsekaan kumppanille puhua, mutta jos jokin häiritsee parisuhteessa, niin silloin on pakko opetella.

Itse sanon ettei mua vaivaa mikään koska tiedän asian kertomisen johtavan riitaan. Mies on todella huono kommunikoimaan eikä osaa ottaa vastaan mitään kritiikkiä huutamatta ja raivostumatta. Mies saattaa menettää malttinsa jopa asioista mitkä ei liity häneen jos kerron mikä harmittaa. Hänellä on automaattinen reaktio väittää vastaan kun kerron mikä on vialla tai ottaa päähän. Jos vaikka kerron että ärsyttää kun töissä meni yksi asia pieleen miehen mielestä minä olen toiminut väärin ja minun olisi pitänyt tehdä jotain eri tavalla. Sitten kun kerron oman kantani alkaa inttäminen ja lopulta huuto. Miksi kertoisin yhtään mitään? Ja jos harmitukseni johtuu esimerkiksi siitä että mies on jättänyt jotain tekemättä, asiasta on turha sanoa koska a. toivon mahdottomia ja olen väärässä, b. asia ei muutu pyynnöistä huolimatta. Tässä hyvänä esimerkkinä kaapin ovien sulkeminen (tai siis sen tekemättä jättäminen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, miksi nainen mököttää ja kun kysyy, että onko jokin vialla, niin vastaus on "ei". Silti se paistaa kilomerin päähän, että jokin vaivaa. Miksi se pitää valehdella eikä voi sanoa suoraan?

Jos nainen sanoo ei, miksi et voi hyväksyä vastausta? Miksi pitää jankata, kiusata, ärsyttää? Kuulostat raivostuttavalta ap.

Ja mitäs siitä seuraa kun tämän marttyyrin antaa olla ja käyttäytyy kuin mikään ei olisi vialla (niin kuin marttyyri just sanoi). Kuka tietää?

Ohis, nainen

Ikävintä, kun edellisten suhteiden roskia viedään mukana seuraavaan, kuten vaikkapa tuota mykkäilykäytöstä vaikka uusi kumppani voi hyvinkin ottaa asiat paremmin kuin edellinen. Nopeasti uuttakin alkaa sitten tympimään tuollainen käytös ja kierre jatkuu.

Otsikon aihe voisi olla myös, että miksi mies mököttää. Myös miehwt hallitsevat mököttämisen. Itse asiassa voisi kysyä, että miksi ihmiset mököttävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeä omasta huonommuudentunteesta ja naiseilusta. Kerran kävi näin, en pystynyt puhumaan kun olisin muuten alkanut itkemään ja jos asiasta puhuisi niin asia ei olisi enää sellaista luontevaa vaan säälistä kumppanin puolelta tapahtuvaa. Syy helposti liittyy johonkin josta juuri puhuitte. Esim. itsellä syy oli se kun keskustelussa ilmeni että mies antanut suuseksiä edellisille kunppaneille muttei koskaan minulle. Rupesin pitämään itseäni rumana ja vastenmielisenä vertaillen hänen exiinsä. Mies vaati puhumaan vaikka yritin hiljaa niellä suruni siivoillen taloa ja puhuminen sai itkun ja häpeän esiin. Mies harmistui kun asia selvisi eikä sittemmin sitä suuseksiä yhäkään tullut kun asia käsiteltiin noin ja olisi molemmista vaikuttanut vaivaannuttavalta säälistä tehdyltä

Niin no, miten se olisi pitänyt käsitellä? Olisithan sinä voinut pyytää sitä suuseksiä kuten todennäköisesti ne edellisetkin tehneet ja olisit saanut sitä, eikä draamailla ja tehdä asiaa vaikeaksi jolloin et saanut sitä suuseksiä.

Vaikea sellaista ehdottaa sen jälkeen kun kuullut kumppanin aiemmin miespuolisille ystävilleen illanvietossa kovaan ääneen sanovan vieressäni että hänhän ei mitään suuseksiä naiselle anna. Jälkikäteen toisessa keskustelussa sen kuuleminen että mies antanut sitä exilleen suuseksiä useaan otteeseen tuntui varmaan siksikin niin pahalta

Usein tällainen voi syntyä siitä, että nainen kokee vahvasti, ettei hänen asioillaan ole merkitystä, eikä voi olla niillä "vaivaksi". Että ilmaisemalla jostain ongelmasta hänestä tulee jo itsessään sillä hetkellä hankala, vaikea ja ikävä. Ja jos asiaa ei ilmaise, ongelmaa "ei ole". Tällainen kokemus taas voi syntyä erilaisista syistä. Sitten asiaa saatetaan pullottaa, kunnes siihen ei vain pystytä enää.

Tunnistan myös omasta äidistäni tätä piirrettä. Tähän on monia syitä. Naisia ei välttämättä ole kuunneltu ja otettu vakavasti, myöskään perheissään ja parisuhteissaan. Etenkin aiemmalla sukupolvella paineet olla jatkuvasti miellyttävä ja laittaa muut itsen edelle ovat monilla olleet kovia. Tämä on nähty naisen roolina, josta poikkeaminen on koettu häpeänä, ja siitä on sosiaalisesti voitu rankaista aika ankarasti. Eikä tämä dynamiikka ole vieläkään poistunut, edelleenkin naisiin kohdistuu paineita olla asettamatta omia rajoja ja olla omaamatta negatiivisia reaktioita, jotta ei olisi esim. "hiekkaa p*llussa".

(Paradoksaalista on, että omien reaktioiden tukahduttaminen johtaa väistämättä romahdukseen jossain pisteessä. Tällöin nainen helposti taas kokee olevansa - ja hänen tulkitaan olevan - hullu, epäonnistunut ja viallinen.)

Itse en tee tätä koskaan. Mutta mulla onkin empaattinen mies, joka kuuntelee ja ottaa mut vakavasti, ja itselläni on kyky tunnistaa tunteita ja kommunikoida. Koen voivani ilmaista mielipiteitäni ja kokemuksiani (myös ylläolevia), ilman että se tekee musta "hankalan akan".

Teen tuota joskus, myönnän.

Jos jokin asia vaivaa, niin joko kerron siitä itse tai jos vielä pohdin sitä ja mies ehtii kysyä, että onko jotain, niin kerron heti. Ja hän vastaa siiten likipitäen joka kerta "aijaa" tai "jaa" ja alkaa puhua jostain ihan muusta tai tarjoaa jonkun aivan täysin asiaan liittymättömän ratkaisun tai kehottaa vain olemaan miettimättä koko juttua sen sijaan, että joskus voisi ihan vain yrittää ymmärtää tai keskustella asiasta. Joskus jaksan palata takaisin aiheeseen ja kertoa uudelleen ja selvittää asiaa paremmin, useimmin en kun mies papattaa jo jostain perämoottoreista tai työasioistansa.

Kaihertava asia ei yleensä poistu ihan tuolla avulla mielestäni, joten hän saattaa kysyä myöhemmin uudelleen samaa asiaa, johon kerron taas mistä on kyse ja hän ei reagoi mitenkään rakentavasti tai ei edes kuuntele. Kolmannella kerralla totean "ei mikään, en nyt jaksa puhua tästä taas" ja reaktio on joko edelleen täysin sama tai sitten hän kivahtaa, että miksi ei voi vain kertoa. 

Minulle on oikeasti ihan fine pohtia asioita itsekseni, enkä ymmärrä miten tässä oikein pitäisi toimia jos jokin asia kaihertaa ja mies huomaa sen. Totta kai häneen liittyvät asiat puhun kyllä sinnikkäästi läpi, mutta vaikka omat työasiani tai vastaavat voin kyllä vatvoa aivan itseksenikin ja omassa rauhassa, mutta kun mies tulee usein omaan työhuoneeseenikin jankkaamaan, että mikä nyt on ja miksi olen hiljainen tai mitä nyt oikein mietin, vaikka ei sitten jaksa kuitenkaan kuunnella mitä sanon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelin samaa pelleilyä erään naisen kohdalla, tein jotain väärin ja tämä sitten teeskenteli koko päivän että on sairas, huono olo yms. kunnes illalla tai seuraavana päivänä räjähti möykkäämään siitä mitä tein. Tuosta kaavasta alkoi tietämään, että jahas oon taas mokannut jotain kun muija kipeenä. Miksei voi vaan heti sanoa.

Oli niin järkyttynyt pettämisestäsi tai muusta perseilystäsi, että oli suorastaan fyysisesti sairas, ja sinä vain viattomasti ihmettelit että "miksei voi vaan sanoa"?

No ei, ei mitään tuollaista mitä itse olet kokenut ja purat nyt selvästi patoutumiasi. Vaan ihan oikeasti mitättömiä juttuja tyyliin unohdin vessanpöntön rinkulan ylös.

Unohdit rinkulan ylös tuhannetta kertaa eli osoitit 999.:ä kertaa viis veisaavasi puolison toiveista.  Hän on väsynyt ja epätoivoinen. 

Vessanpöntön rinkula taas oikein malliesimerkki, miten kaiken pitäisi mennä naisten ehdoilla. Yhtä lailla samalla vaivallahan se nainen sen rinkulan laskee kuin mies nostaa. Tasa-arvo?

Meillä vaimo jättää sen kannen aina ylös. Se on siinä ihan syystä. Sen kuuluu olla kiinni bakteerien leviämisen estämiseksi silloin kun pönttö ei ole käytössä. Ei vaan jostain syystä mene perille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeä omasta huonommuudentunteesta ja naiseilusta. Kerran kävi näin, en pystynyt puhumaan kun olisin muuten alkanut itkemään ja jos asiasta puhuisi niin asia ei olisi enää sellaista luontevaa vaan säälistä kumppanin puolelta tapahtuvaa. Syy helposti liittyy johonkin josta juuri puhuitte. Esim. itsellä syy oli se kun keskustelussa ilmeni että mies antanut suuseksiä edellisille kunppaneille muttei koskaan minulle. Rupesin pitämään itseäni rumana ja vastenmielisenä vertaillen hänen exiinsä. Mies vaati puhumaan vaikka yritin hiljaa niellä suruni siivoillen taloa ja puhuminen sai itkun ja häpeän esiin. Mies harmistui kun asia selvisi eikä sittemmin sitä suuseksiä yhäkään tullut kun asia käsiteltiin noin ja olisi molemmista vaikuttanut vaivaannuttavalta säälistä tehdyltä

Niin no, miten se olisi pitänyt käsitellä? Olisithan sinä voinut pyytää sitä suuseksiä kuten todennäköisesti ne edellisetkin tehneet ja olisit saanut sitä, eikä draamailla ja tehdä asiaa vaikeaksi jolloin et saanut sitä suuseksiä.

Vaikea sellaista ehdottaa sen jälkeen kun kuullut kumppanin aiemmin miespuolisille ystävilleen illanvietossa kovaan ääneen sanovan vieressäni että hänhän ei mitään suuseksiä naiselle anna. Jälkikäteen toisessa keskustelussa sen kuuleminen että mies antanut sitä exilleen suuseksiä useaan otteeseen tuntui varmaan siksikin niin pahalta

Et pysty hyväksymään, että on sitä jonkun kanssa kokeillut ja todennut ettei siitä itse pidä?

Vierailija kirjoitti:

Itse sanon ettei mua vaivaa mikään koska tiedän asian kertomisen johtavan riitaan. Mies on todella huono kommunikoimaan eikä osaa ottaa vastaan mitään kritiikkiä huutamatta ja raivostumatta. Mies saattaa menettää malttinsa jopa asioista mitkä ei liity häneen jos kerron mikä harmittaa. Hänellä on automaattinen reaktio väittää vastaan kun kerron mikä on vialla tai ottaa päähän. Jos vaikka kerron että ärsyttää kun töissä meni yksi asia pieleen miehen mielestä minä olen toiminut väärin ja minun olisi pitänyt tehdä jotain eri tavalla. Sitten kun kerron oman kantani alkaa inttäminen ja lopulta huuto. Miksi kertoisin yhtään mitään? Ja jos harmitukseni johtuu esimerkiksi siitä että mies on jättänyt jotain tekemättä, asiasta on turha sanoa koska a. toivon mahdottomia ja olen väärässä, b. asia ei muutu pyynnöistä huolimatta. Tässä hyvänä esimerkkinä kaapin ovien sulkeminen (tai siis sen tekemättä jättäminen).

Mies voi olla vain yksinkertaisesti eri mieltä asioista ja kimpaantuu, kun sinä pidät jääräpäisesti kiinni omasta ajatuksesta etkä osaa avata silmiä sen laajemmin.

Minun vaimo ottaa esim työkavereiden sanomiset usein todella naurettavasti itseensä. Pieniäkin asioita märehtii vielä kotonakin ja minä olen jo lähes loppuunpalanut kuuntelemaan niitä, koska minun mielestäni niissä ei ole mitään vatvomista. Esimerkiksi eräs työkaveri oli sanonut häntä arkajalaksi minun mielestäni eräänlaisena tilannekomiikkana, niin vaimo märehtii sitä asiaa vielä kotonakin, että kun häntä pidetään arkajalkana. Tämä on hyvin tyypillinen tilanne ja minulla menee hermo, kun aina saa kuulla tätä vuodatusta ties mistä asioista. Sitten valittaa minulle, kun edes minulta ei heru ymmärrystä. No hitto soikoon, pitäisikö minun häntä lohduttaa ja sanoa että ihan oikeassa olet (vaikka ei olekaan) ja samalla tukea hänen syytään märehtiä asiaa.

Että kyllä asioilla voi olla monta puolta ja mies voi kimpaantua ihan siksi, koska on eri mieltä ja on loppuunpalanut kuuntelemaan vanhaa virttä.